Lindén Aki
2 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Minusta ministerin esittelyssä ja edeltävissä puheenvuoroissa tämä on melko tyhjentävästi jo käyty läpi, mitkä ovat perustelut tälle asialle, mutta kun olin puheenvuoron pyytänyt, niin ajattelin, että tässä lyhyesti kuitenkin kertaan nämä ydinasiat: Meidän maamme ikärakennehan on sillä tavalla vinoutunut, että meillä on yli 70-vuotiaissa ihmisissä yhtä ikävuotta kohti kaksinkertainen määrä henkilöitä verrattuna siihen, mitä meillä on siellä alle 20-vuotiaissa, ja pitkällä tähtäimellä tämä on tietysti voidaan sanoa kansakunnan kannalta jopa ihan tuhoisa tilanne. Näin ollen työperäinen maahanmuutto ja järkevä opiskelu ulkomailta käsin niin, että Suomeen tullaan ja toivon mukaan sitten myös jäädään tänne töihin, on ihan perusteltua, mutta niin kuin täällä on käynyt ilmi, tähän liittyy myös jossain määrin, eikä aivan vähänkään, erilaisia epäkohtia, joita täällä on sitten pyritty korjaamaan. Pari taulukkoa, jotka täällä ovat — minulla on nyt tässä se printtiversio, missä nämä selvästi näkyvät: Tämä myönnettyjen lupien määrä, sivulla 14, oli vuonna 2023 miespuolisille 6 739 oleskelulupaa ja naispuolisille 6 056. Sitten muutama kielteinenkin päätös oli, mutta siis yhteensä tässä puhutaan kuitenkin melkoisista volyymeista. Jos itse ajattelen, että pitäisi Suomesta lähteä opiskelemaan esimerkiksi Yhdysvaltoihin tai Singaporeen tai Japaniin, niin kyllä siellä pitää rahoituksen olla kunnossa ennen kuin sinne voi edes päästä opiskelemaan, ja tähän kun juuri otetaan huomioon nyt tämä muuttunut lähtömaatilanne, minkä edustaja Lylykin äsken sanoi, niin jossain määrin — tämä on ehkä vähän rohkeasti sanottu — se näyttää pikkuisen samalta kuin näissä Wolt-läheteissä tällä hetkellä, kun tuolla katukuvassa tuntuu olevan kovasti edustettuina juuri näitä maita, eli täällä on Bangladesh, Sri Lanka, Intia, Nepal ja Kiinakin mukana. Eli kyllä tässä asiassa nyt on syytä olla kriittinen. Haluan vielä huomauttaa, että valtaosalla täällä asiat sujuvat kuitenkin hyvin, mutta on syytä ehkä katsoa tätä vähän tarkemmin. Voidaan tietysti sanoa aina, että mikä Suomessa sitten vetää. No, täällä varmasti vetää tämä pohjoismainen elintaso ja turvallinen yhteiskunta, ja on inhimillistä luoda tulevaisuudentoiveita sen suhteen, mutta sen ei pidä tapahtua sitten väärin perustein, joihin minun mielestäni tässä juuri puututaan, ja näin ollen kannatan tätä.
Arvoisa herra puhemies! En ole koskaan käyttänyt tällaista puheenvuoroa kuin nyt käytän, ja koville se ottaa tälläkin kertaa. Lähin omaiseni on ollut tänään 1 045 päivää ympärivuorokautisessa hoivapalvelussa. Kävin eilen viimeksi häntä tapaamassa, kuten myös tietysti viikonloppuna. Näen siellä erittäin ahkeran henkilökunnan, siinä yksikössä muutaman sairaanhoitajan, useita lähihoitajia, hoiva-apulaisia. Ainakin puolet heistä on maahanmuuttajataustaisia. Lauantain iltavuorossa yksikössä oli kolme työntekijää, kaikki maahanmuuttajataustaisia. Joidenkin kielitaito on aivan erinomainen, toisilla vähän heikompi. Kaikki he ovat ahkeria, sitoutuneita työntekijöitä. He kaikki yhdessä siellä aamulla pukevat nämä ihmiset, he syöttävät puolet tämän yksikön henkilöistä, muu osa osaa omatoimisesti syödä, he tekevät siellä vaipanvaihdon, he tekevät kaiken sen, mitä siellä pitää tehdä. Nyt meillä on käsittelyssä ehdotus, jossa 50 miljoonaa euroa aiotaan ottaa hyvinvointialueilta pois juuri vanhustenhuollosta. Se tarkoittaa 800 hoitajan vähenemistä. Kai te peruutatte sen esityksen?