Mäenpää Juha
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tämä on tärkeä asia, mistä keskustelemme, elikkä turve uusiutuvaksi ‑kansalaisaloitteesta. Tuossa aikaisemmin sanoin jo siitä, että meidän pitäisi ehkä ajatella tätä asiaa sillä tavalla, että mehän pyrimme saamaan rahaa maahan sillä lailla, että me yritämme saada vientiä aikaan, ja tätä vientiä ehkä voisimme myös korvata sillä tavalla, että yrittäisimme estää tuontia. Energian osalta voisimme jättää ostamatta yhden rekkakuorman öljyä, joka nykypäivän hinnoilla — rekkaan sopii noin 56 000 litraa öljyä — on karkeasti lähes 100 000 euroa. En tiedä tämän päivän tarkkaa hintaa, mutta oletan, että se nyt on vähintään 80 000 euroa. Tämä yksi öljyrekka voidaan korvata kahdella nykyaikaisella täysperävaunulla hyvälaatuista palaturvetta. Tämä palaturverekka maksaa noin 6 000 euroa ja kaksi rekkaa tietenkin 12 000 euroa, elikkä tämä on paljon halvempaa. Tämä on käsittämätöntä, että me paasataan rahaa ulkomaille. Ei tästä kukaan vihreä mitään hyödy. Laivoihin menee polttoainetta, ne syövät sitä. [Hannu Hoskosen välihuuto] — Sitten edustaja Hoskonen tuossa äskeisessä ansiokkaassa puheenvuorossaan sanoi sen, että turve on puhtaampaa kuin puun poltto. [Hannu Hoskonen: Kyllä!] Minä itse vähän ajattelin, että nyt Hoskonen puhuu omiansa, mutta Hoskonen ei puhunut omiansa. Elikkä itse palamistapahtumassa turve on hiukan puuta puhtaampaa, [Hannu Hoskonen: Se on fakta!] mutta jos otetaan huomioon se korjuuketju ja siinä kulunut polttoaine, niin turve on paljon puhtaampaa. Vaikka nyt tässä aloitteessa puhutaan energiaturpeesta, niin täällä on nostettu ansiokkaasti esille nämä muutkin kuin energiakäytön turve, elikkä kuivike- ja kasvuturve. Hallitusohjelmassa on liitteenä Huoltovarmuuskeskuksen muistio, ja siinä kerrotaan se, että nämä ovat kaikki alisteisia toisilleen, elikkä kuivike- ja kasvuturve ovat alisteisia energiaturpeen tuotannolle. Sen takia meidän kannattaa puhua kokonaisuudesta. Kun nyt on siedettävämpää puhua kuivike- ja kasvuturpeesta ja niiden tarpeellisuudesta, niin on hyvä kuitenkin huomata, että niiden tuotantokustannukset ovat alisteisia sille energiaturpeelle. Minä otan tästä yhden mielipidekirjoituksen ja luen siitä pienen palan: ”Ruokaturva koostuu ruoan saatavuudesta, ihmisen kyvystä hankkia ruokaa, ruoan käytettävyydestä ja turvallisuudesta sekä ruoan tarjonnan vakaudesta”, kirjoittaa Marttaliitto. Yksi kotimaisen ja myös eurooppalaisen ruokaturvan turvaaja on turve. Kasvuturve tai kasvualusta on elinehto kustannustehokkaalle kasvihuonetuotannolle. Vaihtoehtoisia raaka-aineita on heikosti saatavilla. [Puhelin värisee ja puhuja pitää tauon — Tuomas Kettunen: Maakunnasta soitetaan!] Puukuitua ei ole tarjolla oikeaan hintaan, kookoskuidun maahantuonti on kallista, ja muut vaihtoehdot eivät Euroopassa riitä vastaamaan kasvavan puutarhaviljelyn kysyntään. Ministeriön virkamiehiltä on tullut selvä viesti, että ihan turha on edes etsiä mitään parempaa tai korvaavaa tuotetta. Tämä on ihan käsittämätöntä, että sitä on etsitty. Suomesta viedään jo nyt Eurooppaan itse asiassa kymmeniä laivakuormia kasvuturvetta ja kasvualustoja. Minun pitää rehellisesti sanoa, että viimeisen vuoden aikana on viety satoja kuormia, kun muualla Euroopassa ovat olleet kelit tai muut semmoiset. Viime vuonna on viety satoja kuormia ruoan, vihannesten ja muun muassa kukkienkin tuotantoon turvetta. Suomalaiselle turvetuotannolle nähdään mahdollisuuksia tulla jopa kriittisen tärkeäksi kasvuturpeen toimittajaksi Euroopassa. Antibioottiresistenssi tarkoittaa sitä, että bakteeri kykenee vastustamaan antibioottia. Maailmalla vuosittain jopa 4,7 miljoonaa kuolemaa liittyy bakteeriperäiseen antibioottiresistenssiin, mikä tekee siitä yhden suurimmista maailmanlaajuisista terveysuhista. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea huomauttavat, että maailmanlaajuisesti jo yksi kuudesta bakteeri-infektiosta on vastustuskykyinen tavanomaisille antibiooteille, mikä tekee hoidosta tehottomampaa ja lisää komplikaatioiden riskiä. Ongelman torjumiseksi on kuitenkin keinoja, ja — monille ehkä hieman yllättäen — turve on yksi niistä. Kuiviketurpeen happamuus parantaa hygieenisyyttä ruoantuotannossa, ja sillä on antibakteeriset ominaisuudet. — Nyt aikani tulee täyteen. Sen verran haluan vielä muistuttaa vihreitä — minkä Oras Tynkkynen tuossa unohti vallan — että kun he moittivat tätä turvetta, niin turvesuolta lähtevä vesi on yleensä puhtaampaa kuin se oja, minne se laskee. Toinen tärkeä asia, mikä vihreiden tulisi huomata, on se, että te usein puhutte siitä, että Suomessa hakataan paljon metsiä ja puuta. Minä olen itsekin vähän huolissani siitä, ja se johtuu siitä, että ei polteta turvetta. Jos turvetta käytettäisiin, niin puuhun verrattuna se pinta-ala on varmaan yksi kahdeskymmenesosa tai yksi kolmaskymmenesosa siitä, mitä puuta käytettäessä energiaksi vaaditaan. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Edustaja Lohikoski äsken nosti esiin liikenneköyhyyden, ja kyllä se on niin, että tämän autoilevan hallituksen syyttäminen liikenneköyhyydestä on järjen köyhyyttä. Minun mielestäni nyt on saanut ajaa ja huristella, ja pikkuisen on tuo polttoainekin ollut halvempaa. Se, mikä meillä on vielä iso ongelma tässä maassa — edustaja Heinonen sen otti esiin — on se, että täällä on ilmastohörhöilyn jonkinlaisella ihmeellisellä ratkaisulla fanitettu junia, ja meidän teollisuus kärsii siitä, että meidän lentäminen on täällä maassa jotenkin ajettu alas. Minusta tuntuu, että siinä ovat Finnair ja Finavia, molemmat, olleet tässä kompuksessa mukana. Ihan ideologisista syistä on yksityisten lentotoimijoiden, yritysten investointihalukkuutta jarrutettu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hyvät naiset ja miehet! Elämän perusedellytyksiä ovat lämpö, puhdas vesi ja ravinto. Turpeen avulla voimme tuottaa näitä kaikkia, myös kriisiaikana. Eduskunnan päätöksenteossa aina vedotaan tutkitun tiedon käyttämiseen. Turpeen osalta päätös on tehty poliittisesti. Turvetta kasvaa vuosittain lisää, turve siis lisääntyy, eli se on uusiutuvaa. Turve uusiutuu samoin kuin puu. Turvesuota hyödynnetään pääosin kerroksittain sen jakautuessa kuivike-, kasvu- ja energiaturpeeseen. Nostan turpeen osalta kolme merkittävää kohtaa. Kuiviketurve ja antibioottiresistenssi. Eilen käydessäni Helsingissä huomasin lihatiskillä paketissa tekstin: Itälehdon tila, Ilmajoki, kasvatettu ilman antibiootteja. [Puhuja näyttää etikettiä] Mutta miten kasvatus ilman antibiootteja tapahtuu? Untuvikot lasketaan kasvamaan turvepehkuun, jonka happamuuden ja antibakteeristen ominaisuuksien johdosta antibiooteille ei ole tarvetta. Turvetta käytetään myös kuivikkeena ja makuualustana maidontuotannossa parantaen utareterveyttä ja hyvinvointia sekä naudanlihan kasvatuksessa pitäen eläimet puhtaina ja terveinä. Onko kuiviketurve uusi keksintö? Ilmajoen Sammalkuivike-osuuskunnan jäsenluetteloon on otettu ensimmäisiä jäseniä 24.3.1919. Sitä en tosin tiedä, onko Itälehdon tila ollut tuossa mukana, mutta yli 100 vuotta tätä on jo harrastettu myös osuuskuntina. Turve turvaa terveyttämme ehkäisemällä maailmanlaajuista ongelmaa eli antibioottiresistenssiä, joka liittyy jopa 4,7 miljoonaan kuolemaan vuosittain. Turpeen käytölle on vaihtoehtoja, mutta käytännössä samalla alkaa myös antibioottien käyttö. Toisena kasvuturve ja vienti. Kotimaassa kasvuturpeessa kasvatetaan puuntaimet metsän uudistamiseen ja monet kasvissyöjien suosimat vihannekset. Kasvuturve on myös merkittävä vientituote Länsi-Eurooppaan, jonne sitä on viety jo 70-luvulta asti. Turpeen antibakteeriset ominaisuudet puoltavat turpeen käyttöä myös kasvituotannossa. Nyt ilmastonmuutoksen, väestönkasvun ja ruuan kysynnän kasvun johdosta on arvioitu merkittävää kasvuturpeen tarpeen kasvua tuleville vuosille Euroopassa. Suomella on nyt mahdollisuus nousta merkittäväksi strategisen raaka-aineen toimittajaksi Euroopan kasvaville markkinoille. Jos me emme turvaa turpeella osaltamme Euroopan ruuantuotantoa, sen tekee varmuudella joku muu, ja lopulta me tuomme sitä itsellemme. Pääministeri Petteri Orpon hallitusohjelman liitteessä Huoltovarmuuskeskus muistuttaa, että ruuantuotannossa ja maataloudessa tärkeiden kasvu- ja kuiviketurpeen tuotanto on riippuvainen ja alisteinen energiaturpeen tuotannolle. Kolmantena energiaturve ja kriisinkestävyys. Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan on muuttanut eurooppalaisen turvallisuusarkkitehtuurin pysyvästi. Päätöksentekomme kärkeen on noussut turvallisuus- ja puolustuspolitiikka, josta esimerkkinä Natoon liittyminen sekä syvän rauhan aikana tehdystä maailmaa halaavasta jalkaväkimiinat kieltävästä Ottawan sopimuksesta irtautuminen. Turvallisuuspoliittinen tilanteemme on vakava, ja kun katsomme karttaa, Suomi käytännössä sijaitsee saaressa, Venäjän kainalossa nyt ja tulevaisuudessa. Maamme on riippuvainen merikuljetuksista, ja fossiilisten polttoaineiden osuus Suomen energiankulutuksesta on noin 35 prosenttia, siis niiden, jotka tuodaan ulkomailta. Naton korkeimman johdon viesti meille puolustusvaliokunnan jäsenille on ollut, että sotilaallisen varautumisen rinnalla on yhtä tärkeää varautua energian osalta. Kriisin kohdatessa energiariippuvuutemme aiheuttaisi ongelmia. Käytännössä yksi meriteitse ulkomailta tullut rekka-autollinen öljyä voidaan korvata kahdella turverekalla tai neljällä rekkakuormalla puuhaketta. Turvallisuusympäristön heikentymisen vuoksi juuri nyt on otollinen hetki vaatia muutoksia turpeen kohtelulle myös Euroopan unionissa. Turpeen markkinaehtoista kannattavuutta on keinotekoisesti heikennetty EU:n päästökauppajärjestelmällä. Pitäisi kuitenkin ymmärtää, että piipun päästä mitattuna turpeenpolton hiilidioksidipäästöt ovat puunpolttoa pienemmät. [Puhemies koputtaa] Jos tässä maassa joku on huolissaan metsästä tai metsäteollisuudesta, tulisi hänen vaatia energiaturpeen käytön kasvattamista. Turpeen käyttöä on mahdollista edistää myös kansallisin päätöksin: turve määritellään hitaasti uusiutuvaksi, Suomi voi halutessaan muun muassa poistaa turpeen valmisteveron, voisimme päättää turpeella tuotetun energian SGEI-tuesta ja Suomi voi linjata, että päästökauppajärjestelmään eivät kuuluisi enää 20 megawatin tai sitä pienemmät kaukolämpöä tuottavat laitokset. Tässä muuttuneessa turvallisuustilanteessa turpeen tuotantokyvyn kannalta on elintärkeää, [Puhemies koputtaa] että toimitusketjut ja osaaminen säilytetään, luvitusta järkeistetään, varmistetaan, että turpeella on tarpeeksi kaupallista käyttöä. Riittävä turpeen tuotantokyky, koneet ja henkilöstö tulee turvata jo normaalioloissa. Poikkeusoloissa merkittävien turvehankkeiden toteuttaminen on vaikeaa ja myöhässä, [Puhemies koputtaa] nyt tällä hetkellä Ukraina on hankkimassa oppia ja kalustoa Suomesta. Muuttuneessa maailmantilanteessa pitää tarvittaessa korjata vanhat hölmöt päätökset. [Puhemies koputtaa] Suomi irtisanoi Ottawan jalkaväkimiinasopimuksen heinäkuussa 25. Meillä pitäisi olla samanlainen tahtotila myös turpeen käytön edistämisen suhteen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hyvät naiset ja miehet! Meillä on käsittelyssä valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia‑ ja ilmastostrategiasta. Tuossa kun saliin kävelin ja kuuntelin siinä ensimmäisiä puheenvuoroja, niin kovasti fanitettiin datakeskuksia ja kaikenlaisia vetyjuttuja. Nämä pitää kyllä minun mielestäni panna jäähylle niin pitkäksi aikaa, että tiedetään, että meillä piisaa niihin sähköä. Tuossa viime kaudella jo, noin kolme neljä vuotta sitten, ensimmäisiä kertoja kyselin noilta asiantuntijoilta, että kun halutaan datakeskuksia ja ‑teollisuutta, niin onko meillä varaa ottaa niitä tänne elikkä tuottavatko datakeskukset yhteiskunnalle enemmän verotuloja kuin ne nostavat meidän kansalaisten yhteenlaskettua sähkölaskua. Silloin asiantuntijoilla oli kaikilla hyvin samanlainen vastaus. He sanoivat, että onpa erittäin hyvä kysymys. Se oli heidän vastauksensa. Arvoisa puhemies! Me Suomen kansalaiset asumme saaressa Venäjän kainalossa. Mitäs jos tulee kriisi? Naton korkeimman johdon viesti meille puolustusvaliokunnan jäsenille oli, että sotilaallisen varautumisen rinnalla on yhtä tärkeää varautua energian osalta. Kriisin kohdatessa energiariippuvuutemme aiheuttaisi ongelmia. Turpeessa on tähän ratkaisu, sillä se on ainoa kotimainen, huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto. On ymmärrettävä se, että turpeen puolustaminen on ennen kaikkea turvallisuus‑ ja huoltovarmuusteko. Naton energiapoliittinen huomautus on nyt juuri ajankohtainen, kun käsittelemme tätä ilmasto‑ ja energiastrategiaa. Siinä todetaan: ”Etenkin Venäjän aggressiivinen hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on luonut merkittävää taloudellista epävakautta maailmaan uhkaamalla energian luotettavaa ja edullista saatavuutta, minkä seurauksena EU on muuttanut ilmastopolitiikkaansa kulkemaan enemmän käsi kädessä eurooppalaisen kilpailukyvyn kanssa ja muuttanut energiapolitiikkansa painopisteitä huomioiden myös omavaraisuuden ja huoltovarmuuden.” Lisäksi selonteko huomauttaa: ”Ruuantuotannon kannalta tärkeää kasvu‑ ja kuiviketurvetta tuotetaan yhä pääsääntöisesti energiaturpeen noston yhteydessä.” Elikkä samalla kun me käytämme energiaturvetta, me tuemme suomalaisen puhtaan ruuan edullisuutta ja sen turvallisuutta — se suojaa meitä antibioottiresistenssin kehittymiseltä. Puolustusvoimien tuoreen, vuoden 2026 sotilastiedustelun julkisen katsauksen mukaan Venäjän ja lännen pitkään jännitteiset ja Venäjän hyökkäyssodan äärimmilleen kärjistämät suhteet jatkuvat erittäin heikkoina ja Venäjä myös jatkaa laaja-alaista vaikuttamistaan Euroopassa. Vastakkainasettelu lännen kanssa näkyy yhä selvemmin Itämeren alueella, jossa jännitteet ovat lisääntyneet selvästi vuodesta 22 alkaen. Sotilastiedustelun julkisuuteen antamista tiedoista käy siis selvästi ilmi, ettei vaikeaan turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen ole luvassa nopeaa helpotusta. Arvoisa puhemies! Keskellä maailman myrskyjä kansalaisten pitäisi voida luottaa siihen, että päättäjät tekevät kaikkensa paremman huomisen puolesta. Jonninjoutavuuksien ja suorastaan haitallisten ehdotusten sijaan poliitikkojen tulisi tarjota ratkaisuja. Jälkimmäisestä saatiin oiva esimerkki elinkeinoministeri Sakari Puiston vieraillessa vastikään Ylen Ykkösaamussa. Perussuomalainen ministeri arvioi, että turve parantaisi Suomen huoltovarmuutta ja antaisi säätövoimaa sähköntuotantoon. Voimassa oleva hallitusohjelma on turvemyönteinen. Siinä todetaan muun muassa, että kasvu‑ ja kuiviketurve määritellään strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi ja turvepeltoja käytetään jatkossakin huoltovarmuuden ja ruokaturvan varmistamiseksi ja että energiahuoltovarmuutta vahvistetaan varmistamalla kotimaisten polttoaineiden, kuten puupohjaisten polttoaineiden ja turpeen, saatavuus ja vahvat toimitusketjut. Arvoisa puhemies! Erityisen tärkeä on hallitusohjelman kohta, jossa vaaditaan seuraavaa: ”Turvataan huoltovarmuussyistä polttoturpeen saatavuus siirtymäkauden ajan Huoltovarmuuskeskuksen 17.5.2023 päivätyssä muistiossa arvioidun tarpeen mukaisesti.” Kyseisen muistion mukaan ”polttoturpeen käyttö yhdistetyssä lämmön‑ ja sähköntuotannossa olisi energian riittävyyden varmistamiseksi turvattava tulevalla hallituskaudella, koska korvaavia vaihtoehtoja ei ole vielä tarpeeksi”. Arvoisa puhemies! Tähän on talousvaliokunnassa Fingrid juuri samanlaisen kannan ilmoittanut. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Nyt kyllä vety- ja datakeskuspuhe pitää laittaa jäähylle, jos ei sähkö meinaa nytkään riittää. Me Suomen kansalaiset asumme saaressa Venäjän kainalossa. Entä jos tulee kriisi? Naton korkeimman johdon viesti puolustusvaliokuntaan korosti, että sotilaallisen varautumisen rinnalla on yhtä tärkeää varautua energian osalta. Kriisin kohdatessa energiariippuvuutemme aiheuttaisi ongelmia. Turpeessa on tähän ratkaisu, sillä se on ainoa kotimainen huoltovarma, säävarma ja helposti varastoitava energiamuoto. Hallitusohjelmassa on liitteenä muistio, jossa todetaan, että polttoturpeen käyttö yhdistetyssä lämmön- ja sähköntuotannossa olisi energian riittävyyden varmistamiseksi turvattava tulevalla hallituskaudella. Tätä myös Fingrid on vaatinut. Polttoturpeen toimitus ja huoltovarmuus voidaan turvata ainoastaan siten, että se on normaalioloissa kilpailukykyinen energiatuotannon polttoaineena. Käytännössä kilpailukyvyn varmistaminen tarkoittaa energiakustannusten päästöoikeuden tai valmisteveron kompensointia. Arvoisa ministeri, kysyn: milloin nämä verot poistetaan, ja milloin helpottuvat soiden luvitukset?