Ranne Lulu
4 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys ajoneuvolain muuttamisesta sekä siihen liittyviksi laeiksi ja liikkuvien työkoneiden puiteasetuksen ja Euro 7 ‑asetuksen täydentäminen sekä eräät kansalliset muutokset. Esityksessä siis täydennetään kahta EU-asetusta, jotka liittyvät ajoneuvojen hyväksyntään, markkinavalvontaan ja ympäristövaatimuksiin. Lisäksi esityksessä ehdotetaan eräitä kansallisia muutoksia ajoneuvolainsäädäntöön. Ensimmäinen kokonaisuus koskee EU:n liikkuvien työkoneiden puiteasetusta. Kyseisellä EU-asetuksella luodaan koko EU:n alueelle yhtenäinen hyväksyntä- ja markkinavalvontajärjestelmä esimerkiksi kaivinkoneille, pyöräkuormaajille ja muille tieliikenteessä käytettäville liikkuville työkoneille. Tällä hallituksen esityksellä säädetään Liikenne- ja viestintävirasto toimivaltaiseksi hyväksyntä- ja markkinavalvontaviranomaiseksi Suomessa sekä täydennetään muun muassa asetuksen edellyttämää seuraamussääntelyä kansallisesti EU-asetuksen edellyttämällä tavalla. Toinen kokonaisuus koskee EU:n Euro 7 ‑asetusta. Esityksellä päivitetään ajoneuvolain seuraamussääntely vastaamaan Euro 7 ‑asetuksen uusia velvoitteita sekä täsmennetään auto- ja ajoneuvoverolainsäädännön viittauksia. Muutokset ovat pääosin teknisiä ja liittyvät Euro 7 ‑asetuksen täytäntöönpanoon. Kolmas kokonaisuus sisältää kansallisia muutoksia. Muutokset ovat pieniä mutta tärkeitä valtion tuottavuusohjelmaa tukevia muutoksia ja muutoksia liittyen ajoneuvoteknologian kehittymiseen: Raskaiden ajoneuvojen paperisen rekisteröintitodistuksen ensimmäisen osan automaattisesta tulostamisesta luovuttaisiin rekisteröintitapahtuman yhteydessä. Tavoitteena on vähentää Traficomin kustannuksia ja tukea digitaalisten palvelujen käyttöä. Todistuksen ykkösosan saa jatkossa automaattisesti katsastuksen yhteydessä, eikä siihen tule muutoksia. Oikeushenkilöille säädettäisiin velvollisuus ilmoittaa ajoneuvojen käyttövastaava liikenneasioiden rekisteriin. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voitaisiin määrätä 70 euron liikennevirhemaksu. Muutoksilla pyritään parantamaan käyttövastaavatietojen kattavuutta rekisterissä ja näin tehostamaan poliisin toimintaa erityisesti automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Lisäksi katsastuksen valvontamaksua korotettaisiin, jotta maksu vastaisi paremmin valvonnasta aiheutuvia kustannuksia. Esityksessä huomioidaan myös ajoneuvoteknologian kehitys. Raskaiden ajoneuvojen uusien sähkötoimisten ETBS-jarrujärjestelmien korjauksille säädettäisiin lupavaatimus vastaavasti kuin nykyisin paineilmajarruille. Lisäksi tieliikennelakiin lisättäisiin erittäin kehittyneitä kuljettajaa avustavia järjestelmiä koskevaa sääntelyä, jolla selvennetään kuljettajan vastuuta järjestelmiä käytettäessä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitoksia hyvistä nostoista. Aloitan oikeastaan tästä, mihin edustaja Suhonen päätti. Metsä- ja sahateollisuuden kanssahan meillä on erittäin tiivis ja hyvä yhteistyö ollut koko tämän kauden ajan. Meillä on täysin sama tilannekuva, ja meillähän oli hallitusohjelmakirjaus, jossa luki suoraan, että metsien käyttöä ei rajoiteta. Tämä oli aika kova juttu. Tämä on Suomen kannalta erittäin tärkeää. Sitten jos lähdetään tästä ihan isosta kuvasta: Suomi on siis se kumipyörämaa. Meillä 90 prosenttia tonneista ja ihmisistä kulkee teillä, ja tämän hallituksen toimesta alun perin määräaikainen infrapaketti oli kolme miljardia, ja sitä on kasvatettu neljään miljardiin, ja tästä neljästä miljardista kaksi ja puoli miljardia on kohdistettu teihin. Se summa on niin merkittävä, että sillä on päästy myöskin alempiasteisiin tieverkkoihin kiinni, mutta se ei tietenkään ole riittävä. Liikenne 12 -suunnitelmassa linjattiin asioita ja yhdessä niistä keskusteltiin ja oikein hyvä oli tämä esitys, jonka edustaja Eskelinen sinne sai kirjattua. Täytyy varmistaa, missä tilanteessa se selvitys on, onko se siellä VM:n puolella vai meillä, mutta joka tapauksessa selvitän tätä. Mutta sitten tosiaan mitä sinne Liikenne 12:een eli koko Suomen liikennejärjestelmäsuunnitelmaan kirjattiin ja miten siellä ajateltiin niistä yksityisteistä, niin siellähän oli aivan selkeä käsitys siitä, että ne määrärahat ovat liian pieniä, määräaikaisia ja sitä tasoa pitäisi nostaa. Se on 10 miljoonan taso, mitä siellä toivotaan, että saataisiin näissä niukoissa olosuhteissa, talouden valtavissa paineissa nostettua tässä lähivuosien aikana. Tietenkin toivoisin, että me vielä saadaan tämän hallituskauden aikana sinne muutamia miljoonia lisää yksityistierahaa. Me katsotaan tietenkin koko ajan sitäkin, mikä on sitä vaikuttavaa työtä. Tässä yhteydessä ei siis ole tätä valtionavustusta käsitelty, mutta siinäkin on vinha perä, että kyllä sitä täytyy katsoa uudestaan. Olen ihan samaa mieltä siitä. Joka tapauksessa on selkeää, että tällä kaudella on nimenomaan painotettu niitä teitä, ja jos kyselee — on tehty näitä virallisia kyselyitä kansalaisilta ja yrityksiltä, myöskin siellä metsäpuolella — kuinka he ovat kokeneet Suomen teiden kesä- ja talvikunnon, niin molempien osalta on tyytyväisyys kasvanut. Tiedetään, että tehtävää riittää, mutta tämä on kuitenkin kyselyn tulos. En ole tyytyväinen siihen, että tämä taso on nyt väliaikaisesti ehkä laskemassa, mutta on myöskin epärealistista kuvitella, että me 30 miljoonalla pystyttäisiin vuositasolla yksityistietukea jakamaan. Sitten täytyy tietenkin muistaa, että meillä on myöskin metsäteiden tukia mahdollista saada sieltä Metsäkeskuksesta, ja sitten lisäksi myöskin kunnat voivat näitä tukia jatkaa. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys, jossa ehdotetaan muutoksia yksityistielakiin. Yksityistiet ovat keskeinen osa Suomen tieverkko- ja liikennejärjestelmää. Niitä on melkein 370 000 kilometriä. Ne muodostavat pituudeltaan selkeästi suurimman tieverkon osan, jos vertaa valtion tieverkkoon, joka on noin 80 000 kilometriä. Yksityistieverkko palvelee kansalaisia ja yrityksiä, kulkuyhteyksiä kiinteistöille, samalla yhteiskunnan kannalta keskeisiä toimintoja, esimerkiksi huoltovarmuutta, palo- ja pelastustoimintaa ja niin edespäin. Etenkin metsä- ja elintarviketeollisuus ja niitä palveleva alkutuotanto hyötyvät toimivasta kuljetusketjusta, jossa tavara liikkuu yksityisteitä ja alempaa tieverkkoa pitkin valtion tie- ja rataverkolle ja lopulta tuotantolaitoksiin kuluttajille ja satamiin. Yksityisteillä on myös liikenteen toimintavarmuuteen liittyvä rooli, kun teitä voidaan tarvittaessa käyttää varareittinä. Niillä on myös suuri merkitys vapaa-ajan asutuksen ja luonnon virkistyskäytön kannalta. Hallituksen esityksessä ehdotetaan muun muassa täsmennyksiä siihen, minkälaisia näkyvyyden rajoitteita saa tiealueelta sekä näkemä- ja suoja-alueelta tieoikeuden nojalla poistaa. Muutoksella parannettaisiin liikenneturvallisuutta yksityisteillä. Tieosakkaiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamiseksi yksityistietoimituksen toimivaltaa laajennettaisiin niin, että toimituksessa voitaisiin määrätä tielle laittomasti asetettu sulkulaite, kuten puomi tai veräjä, poistettavaksi. Pienissä sähköistämis- ja tietoliikennehankkeissa yhdyskuntateknisten laitteiden tiealueelle sijoittamiseen liittyvää suostumusmenettelyä kevennettäisiin, mikä vähentäisi sekä yritysten että tiekuntien hallinnollista taakkaa ja nopeuttaisi erityisesti harvaan asuttujen alueiden tietoliikenneyhteyksien kehittämistä. Myös tiekunnan kokouksen koollekutsumiseen liittyviä menettelyjä selkeytettäisiin ja tieosakkaan tiedonsaantioikeuksia vahvistettaisiin. Ehdotuksella sujuvoitettaisiin tiekunnan hallintoa, edistettäisiin tieosakkaiden aktiivista osallistumista päätöksentekoon ja sitä kautta myös tienpidon tehokasta järjestämistä. Lisäksi tieosakkaan oikeusturvan ja tiekunnan hyvän hallinnon turvaamiseksi ehdotetaan muun muassa tiekunnan toimielimille velvollisuutta pitää tieosakasluetteloa. Esityksessä on kyse nykysääntelyn täsmentämisestä ja selkeyttämisestä, joten sillä on vain vähäisiä taloudellisia vaikutuksia kotitalouksiin, yrityksiin, tieosakkaisiin tai muihin tienkäyttäjiin. Myöskään olennaisia vaikutuksia julkiseen talouteen, viranomaisten työtaakkaan tai käsittelyaikoihin taikka perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen ei ole tunnistettu. Esityksessä ehdotetuilla olisi tienpidon tehostumisen myötä välillistä myönteistä vaikutusta eri ihmisryhmien yhdenvertaisiin liikkumismahdollisuuksiin ja osallistumiseen yhteiskuntaan. Erityisesti vaikutettaisiin myönteisesti maaseudulla ja harvaan asutuilla seuduilla asuvien ja toimivien henkilöiden asemaan ja liikkumismahdollisuuksiin. Lisäksi valmistelussa on tunnistettu sekä välittömiä että välillisiä myönteisiä vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.
Arvoisa puhemies! Liikennepolitiikka on toden totta muuttunut tämän hallituskauden aikana. Edellinen hallitus painotti pyöräteitä, autoilun vähentämistä, erilaisia hankkeita, jotka todellakaan eivät olleet Suomelle välttämättömiä. Tämä hallitus painottaa, niin kuin myöskin tässä selonteossa käy ilmi, että kaikkein tärkeintä on se, että meillä on turvalliset liikenneyhteydet, huoltovarmuus pelaa, arjen liikenneyhteydet — ne kaikkein tärkeimmät — ovat kunnossa, olemme varautuneet pahimpaan ja huolehdimme kilpailukyvystä. Liikennepolitiikkamme on saanut erittäin hyvää palautetta sidosryhmiltä ja kentältä, ja tämän suunnan on jatkuttava. Nostan muutaman asian esiin tästä suunnitelmasta ja oikaisen hieman virheitä ja väärinkäsityksiä: Perusväylänpito on asia, johon meidän on välttämätöntä satsata myös tulevaisuudessa, ja tietenkin se puolen miljardin tason nosto, joka vuodesta 30 on tarkoitus saada aikaiseksi, on sellainen, johon pitää pyrkiä, ja siitä täytyisi olla yhteinen ymmärrys. Suomi on kumipyörämaa. Niin kuin tänään onkin monessa puheenvuorossa todettu, yli 90 prosenttia meidän tonneistamme ja henkilöistä liikkuu kumipyörillä. Siitä ei päästä mihinkään. Fakta on tämä. Sen lisäksi olemme esittäneet tässä selonteossa tai suunnitelmassa, että perusväylänpidon määrärahaa nostetaan ja myös yksityistierahaa nostetaan ja painotusta todella tehdään siihen nykyiseen infraan. Meillä ei ole varaa eikä tarvetta rakentaa uusia kiinteitä yhteyksiä esimerkiksi Ruotsiin tai Viroon. Tämä tosiaan todetaan myös yhteisessä pohjoismaisessa varautumisen liikennestrategiassa, joka julkistettiin viime viikolla. Siellä todettiin yhteisesti Pohjoismaiden kesken, että niihin ei ole varaa. Totean myöskin tästä Merenkurkun kiinteästä yhteydestä, että mehän puhumme Unescon maailmanperintökohteesta eli Merenkurkun saaristosta. Tuskinpa sinne mitään jättisiltaa olisi syytä rakentaa. Ainakaan turvallisuuden ja sotilaallisen liikkuvuuden kannalta siinä ei ole mitään järkeä. Ylipäätäänkin tässä selonteossa todetaan tietenkin se, että kun talouden ajat ovat niukkoja, meidän on pakko priorisoida, ja sitä priorisointia tässä on tehty. On aivan turha kuvitella, että meillä olisi varaa ylläpitää kaikkia teitä viimeisen päälle. Silloin kun se ei ole mahdollista, me nimenomaan painotamme niitä kaikkein tärkeimpiä. Tämä koskee myös sitä alempaa tieverkkoa. On aivan selvää, että niitä teitä, jotka liittyvät meidän teollisiin laitoksiimme maaseudulla ja haja-asutusalueilla tai esimerkiksi metsätalouteen ja metsäteollisuuteen, tietysti pitää priorisoida, mutta jotta tämä olisi edes mahdollista, meidän on karsittava kaikesta toisarvoisesta. Meidän on haettava tietenkin sotilaallisen liikkuvuuden kolmen ja puolen miljardin hankkeille uutta rahoitusta. Meidän on mahdollista saada 50 prosenttiakin EU-rahoitusta, kun me toimimme viisaasti, kun me suunnittelemme ajoissa ja nimenomaan perustamme mielipiteemme ja hankkeemme faktoille. Tässä ei ole kyse ideologiasta. Suomella ei ole varaa lähteä satsaamaan, kuten edellinen hallitus halusi, sähköistämiseen tai ilmastopäästöjen vähentämiseen hinnalla millä hyvänsä. Ihmisillä täytyy olla varaa vaihtaa siihen vähäpäästöisempään autoon. Ihmisillä täytyy olla varaa ajella ympäri Suomea, tietenkin, arjessa ja kriiseissä. Valintoja on tehtävä, ja kaikki me tiedämme, että vuoteen 35 liittyviä ilmastotavoitteita ei saavuteta. Tämä on fakta. Muutamia nostoja vielä näistä isoista summista, joita täällä on nostettu esiin: Eli korjausvelkahan on siis kasvanut parinkymmenen vuoden ajan, ja se malliesimerkki siitä, kuinka asian kanssa pitäisi toimia, oli se vuosi 24, ja näin pitäisi aina olla. Eli silloin kun me pystymme pistämään ylimääräistä satsausta ja ylimääräistä rahaa korjausvelan kurissa pitämiseen ja vähentämiseen, ollaan hyvällä tiellä, mutta tietenkin me kaipaamme tällaista johdonmukaista pitkäaikaista kehittämistä. Tämä hallitus on pistänyt ylimääräisen liikenneinfrapaketin, joka on todella merkittävä, 3,3 miljardia euroa. Jos vertaa aikaisemman hallituksen omaan pakettiin, se oli 700 miljoonaa teihin, ja meillä se on liki kaksi miljardia. [Perussuomalaisten ryhmästä: Oho!] Me puhumme isoista summista, ja tämän lisäksi meillä on tietenkin vuosittain perusväylänpidon ja yleisestikin noin parin miljardin liikennehankkeet. Huoltovarmuudesta ja sotilaallisesta liikkuvuudesta vielä haluan muutaman sanan sanoa: Fossiilittomia ei voi varastoida. Se on syy, miksi myöskään Puolustusvoimat ei ole siirtymässä mihinkään vetyyn tai sähköön. Kun me puhumme meidän koko liikennejärjestelmästämme, niin on selvää, että meidän täytyy pitää huolta siitä, että kumipyörät liikkuvat ja myöskin meillä raiteet ovat kunnossa kaikissa olosuhteissa ja meillä on myöskin siihen varaa. Investointiohjelmaan viitattiin täällä, että nyt olemme romuttaneet tämän hallituksen aikana jotakin, mitä viime hallitus sai aikaiseksi. No, tässä on kyllä tapahtunut itse asiassa päinvastoin. Viime hallitus ei saanut läpi vt 9:ää, vt 12:ta, vt 15:tä, vt 21:tä, vt 25:tä ja niin edespäin. Niistä on haaveiltu kymmeniä vuosia. Me pistimme nämä Väyläviraston tärkeimmät hankkeet eteenpäin. Tämä on erittäin tärkeää ymmärtää. Ei ole kyse mistään siitä, että me olemme pyyhkineet pöytää Väylän ammattilaisten tekemällä investointiohjelmalla, vaan päinvastoin. Se lista rupeaa olemaan tyhjä, ja teiden korjausvelka on se, johon meidän on satsattava. Sotilaallinen liikkuvuus, huoltovarmuuden investoinnit — nämä ovat välttämättömiä, nämä eivät ole poliittisia. Toivon, että ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja siellä puolustusvaliokunnassa ja muuallakin tietenkin teettekin hyvää työtä ja painotatte näitä kaikkein kriittisimpiä sotilaallisen liikkuvuuden hankkeita. Niistä ei voi luopua, niistä ei voi joustaa. Liikenneinfra kantaa tai se pettää kriiseissä, ja tietysti sen pitää kantaa aina myös arjessa. — Kiitos.