Savio Sami
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Kiitän omasta puolestani hallitusta tästä ehdotuksesta merituulivoiman kiinteistö- ja tuloverotusta koskevaksi lainsäädännöksi. Tämä hallituksen esitys selkeyttää nykytilannetta ja edesauttaa merelle sijoittuvan tuulivoiman suunnittelua ja todennäköisesti myös nopeuttaa merituulivoimaloiden rakentamista ja toteutumista. Ja kuten edustaja Hänninen tässä edellä hyvin totesi, niin Suomen sähköomavaraisuuden kannalta nämä merituulivoimalat ovat tärkeitä, lisäävät meidän huoltovarmuuttamme ja ovat kaikilta osin tässä mielessä kannatettavia. Arvoisa puhemies! Täällä nousi esille keskustelu kuntien ja valtion osuudesta näistä tulevista tuotoista. Henkilökohtaisesti pidän perusteltuna sitä, että valiokunta päätti kasvattaa kuntien jako-osuutta 20 prosentista 30 prosenttiin. On tärkeää paikallisen hyväksyttävyyden kannalta, että kunnat saavat suuremmat verotulot kuin tässä alkuperäisessä, kaiken kaikkiaan hyvässä hallituksen esityksessä oli ehdotettu, aiheuttavathan merituulivoimalat muun muassa ympäristöhaittoja ja tässä tapauksessa haittoja myös elinkeinoille, kuten kalastukselle. Mielestäni tämä valtiovarainvaliokunnan mietintö on kaikilta osin hyvin perusteltu, ja siinä on myös tekstiosuudessa otettu hyvin kantaa näihin mahdollisiin ongelmakohtiin.
Arvoisa puhemies! Sähkön lisääntyvä käyttö yhteiskunnassa tarkoittaa sitä, että Suomessa tarvitaan jatkossa lisää energialähteitä, ja tuulivoima on yksi muuttuja tässä yhtälössä. Maatuulivoimaan verrattuna merituulivoima on toimintavarmempi energiantuotantomuoto, koska merellä tuulee yleensä melkoisen paljon ja näin ollen nämä tuulivoimalat merellä ovat hyvässä käytössä, niiden hyötysuhde on korkea. Myös ympäristöhaittojen voidaan katsoa olevan pienempiä, kun verrataan merelle rakennettuja tuulivoimaloita, ja myös ihmisille aiheutuneet haitat ovat pienempiä. On kuitenkin huomioitava, että merituulivoimaloiden rakennuskustannukset ovat niin paljon kalliimpia, että mikäli merituulivoiman kiinteistövero laskettaisiin samalla perusteella kuin maatuulivoiman osalta tehdään, olisi vero megawattituntia kohti huomattavasti korkeampi. Oikeastaan se olisi moninkertainen merituulivoimaloiden kohdalla maatuulivoimaan verrattuna. Mikäli asia olisi näin jatkossakin, se ei tietenkään kannustaisi uusiin investointeihin. Tämän hallituksen esityksen olennaisin vaikutus onkin se, että se kannustaa yhtiöitä investoimaan merituulivoimaan ja näin ollen samalla sekä parantamaan Suomen omavaraisuutta sähköntuotannossa että tuomaan lisää verotuloja valtiolle ja kunnille. — Kiitos valtiovarainministeri Purralle tästä hyvästä esityksestä.
Arvoisa puhemies! Käsittelyssä oleva esitys verotuksen sähköisestä tiedoksiannosta vähentää verotukseen liittyvän paperipostin määrää niillä henkilöillä, jotka ovat ottaneet käyttöön Suomi.fi-viestinvälityspalvelun eivätkä ole sitä sulkeneet tai jotka käyttävät OmaVero-palvelua eivätkä ole siellä lopettaneet palvelun käyttöä erillisellä ilmoituksella. Jatkossa nämä henkilöt ovat verottajan sähköisen tiedoksiannon piirissä. Arvoisa puhemies! Digitalisaation nopean etenemisen myötä moni kansalainen haluaa hoitaa myös veroasiansa sähköisesti. Kuten täällä on todettu, osalle kansalaisista esimerkiksi paperisessa muodossa saatu esitäytetty veroilmoitus on edelleen kuitenkin tärkeä, ja onkin oikein, että valtiovarainvaliokunnan mietinnössä on täsmennetty menettelyä, jolla verovelvollinen säilyy jatkossakin paperisen tiedoksiannon piirissä. [Aki Lindén: Ellei putoa pois!] Arvoisa puhemies! Asiantuntijoita laajasti kuultuaan valtiovarainvaliokunta on täsmentänyt muotoilua, jolla Suomi.fi-viestinvälityspalvelutilin käytössä oleminen määritellään laissa. Valiokunta myös ehdottaa lakiin kirjattavaksi OmaVero-palvelun sulkemisilmoituksesta alkavaa 60 päivän määräaikaa, jonka kuluessa tapahtunut kirjautuminen OmaVero-palveluun ei edellytä uutta kyseisen palvelun sulkemisilmoitusta. Näin ollen esimerkiksi esitäytetyn veroilmoituksen täydentäminen onnistuu ilman, että jokaisen kirjautumiskerran jälkeen käyttäjän pitää erikseen muistaa ilmoittaa OmaVero-palvelun sulkemisesta. Arvoisa puhemies! Nämä ovat siis tärkeitä täsmennyksiä, joita tähän mietintöön on tehty ja lakiin mitä ilmeisimmin tullaan tekemään huomisen äänestyksen jälkeen, mutta korostan itsekin, että on tärkeää, että jokaisella kansalaisella on selkeä käsitys siitä, mitä vaikutuksia digitaalisten palveluiden käytöllä on hänen saamiensa viranomaisviestien lähetystapaan. Valtiovarainvaliokunta korostaakin mietinnössään ohjeistuksen ja tiedotuksen merkitystä lakimuutosten yhteydessä, mitä pidän itsekin erittäin olennaisena niiden käytännön toteutuksen ja vaikutusten kannalta.
Arvoisa puhemies! On erittäin hyvä, että lakivaliokunta esittää mietinnössään kannabiksen laillistamista koskevan kansalaisaloitteen hylkäämistä. Se on jatkoa tämän vaalikauden määrätietoiseen puuttumiseen huumeiden saatavuuteen, käyttöön ja niistä aiheutuviin vakaviin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Kiitänkin lämpimästi valiokuntaa tästä perustellusta mietinnöstä. Arvoisa puhemies! Aiheesta on pidetty tänään jo lukuisia hyviä puheenvuoroja, mutta haluan silti itsekin monien muiden edustajien tavoin ottaa lyhyesti kantaa pahentuneeseen huumeongelmaan. Viime aikoina ovat lisääntyneet katukuvassa ja samalla herättäneet runsasta julkista keskustelua erityisesti uusien muuntohuumeiden aiheuttamat vakavat haitat ja järjestyshäiriöt, joita on ollut sekä kaupunkikeskustoissa että niiden ulkopuolella, isommilla ja pienemmillä paikkakunnilla. Muuntohuumeiden lisäksi myös perinteisemmät huumeet ovat edelleen osa huumausaineongelmaa, ja täällä eduskunnassa käytiin tästä aiheesta ansiokasta keskustelua muun muassa viime joulukuussa sisäministeriön pääluokan budjettikäsittelyn yhteydessä. Silloin moni edustaja ilmaisi huolensa huumausaineongelmien pahentumisesta, ja niin ovat itse asiassa ilmaisseet hyvin monet kansalaisetkin. Arvoisa puhemies! Kannabis on osa tätä mainittua ikävää huumausaineongelmakokonaisuutta, eikä sen käyttöön ole syytä suhtautua lainkaan nykyistä sallivammin. Kannabis aiheuttaa riippuvuutta, ja sen käyttö voi johtaa sosiaalisiin ongelmiin ja terveydentilan heikkenemiseen. Kannabiksen, kuten muidenkin huumeiden, kiellolle on siten olemassa enemmän kuin riittävät perusteet. Arvoisa puhemies, olen siis erittäin tyytyväinen siitä, että valiokunta esittää tämän kansalaisaloitteen hylkäämistä. Totean vielä lopuksi sen, että kannabiksen niin sanottu viihdekäyttö on täysin eri asia kuin lääkärien mahdollisesti määräämien kannabispohjaisten lääkkeiden käyttö. Nämä lääkkeet voivat olla hyödyllisiä joidenkin sairauksien hoidossa, ja niitä voidaan jatkossakin kehittää ja ottaa tarvittaessa käyttöön normaalien lääketiedettä koskevien säännösten pohjalta, kuten valiokuntakin on viisaasti todennut.