Skinnari Ville

Arvoisa puhemies! Suomi tunnettiin ainakin joskus julkisen ja yksityisen sektorin hyvästä yhteistyöstä. Taisimme 90-luvulla olla se triple helix ‑mallimaa, jota tultiin kaukaa maailmasta katsomaan. Nyt näin ei valitettavasti enää ehkä ole. Talouskasvua, työllisyyttä, kaikkea sitä me tahdomme, ja toivottavasti sitä tulee, mutta kun tässä kesällä on ollut aikaa katsoa tilastoja, kyllä se 0,9 prosenttiakin valitettavasti, arvoisa hallitus, tulee F-35-veroista ja tulee ehkä sähkön hinnan noususta. Vaikka me kuinka toivomme, niin se ei aina riitä eikä se aina auta. Tilastot eivät valitettavasti valehtele, eikä tulostaulu. Tässä olisi ehkä tilaisuus puhua teollisista investoinneista, joita valitettavasti, todellisia sellaisia, ei Kemin tai Äänekosken jälkeen ole näkynyt, enkä siitä hallitusta syytä — ehkä Vaasaan jotain pientä. Mutta se, mistä haluan sanoa, on, että ainakin aika moni valtiomies tai valtionainen minua on joskus opettanut, että kesken hallituskautta on hyvä arvioida, mikä toimii ja mikä ei toimi, ja toivon teiltä vielä sitäkin, tälläkin hallituskaudella. Itse olen ainakin yrittänyt kuunnella vanhempien ja viisaimpien neuvoja. Mutta sitten, arvoisa puhemies, tähän itse asiaan. Kyllähän nyt on niin, että jos katsotaan suomalaista systeemiä, Suomen järjestelmää, niin kyllähän meillä järjestelmä liikuntapaikkarakentamiseen on ollut jo pitkään olemassa. Asiantuntijat — valtion liikuntaneuvosto, Olympiakomitea ja muut — lausuvat, kunnat ja muut tekevät, ja liikuntapaikkarahoitus on ollut se kulmakivi vivuttaa työllisyyttä, rakentamista kunnissa, kaupungeissa ja alueilla. Nyt se valitettavasti on supistunut jopa 13 miljoonaan euroon, kun otetaan Stadionin pari miljoonaa sieltä pois tulevalta vuodelta, ja se oli 30 miljoonaa, kuten aikaisemmin salissa sanoin. Se, mikä tässä tietysti on uutta, on tällainen rinnakkainen systeemi, että ohituskaistaa pitkin tullaan ja mennään ja päästään lähes maaliin, niin kuin nyt on nähty. Eli kun on Helsinki Gardenin 35 miljoonaa ja Urheiluliiton yleisurheilun EM-kisahaun 10 miljoonaa, yhteensä 45 miljoonaa, versus se 13 miljoonaa, niin ei ole ihme, että muut lajit, lajiliitot, urheiluväki, liikuntaväki ovat olleet ihmeissään, ja taisin itsekin huhtikuussa tätä Helsingin Sanomissa ihmeissäni kysyä ja kommentoida. Joten se on kyllä jotain muuta kuin se Suomi, mihin meidät on kasvatettu ja missä me olemme tulleet päätöksentekoon. Siinä mielessä tämä kaikki kyllä viestii siitä, millainen maa Suomi on ja miten me halutaan sitä oikeudenmukaisesti rakentaa ja rakennetaanko me sellaista järjestelmää, jossa on yhteiset pelisäännöt, jotka koskevat kaikkia, vai sellaista, jonka rinnalle syntyy poliittinen ohituskaista. Arvoisa pääministeri, mikä jatkossa ylipäätään on asiantuntijalausuntojen merkitys? Onko liikuntaneuvosto tästä lausunut? Jos on — se on parlamentaarinen elin — niin käydään se läpi, katsotaan se. Ketkä ovat lausuneet? Puhun nyt yleisellä tasolla hankkeista, en tästä yhdestä hankkeesta, jota on ehkä jo vähän liikaakin käsitelty. Alleviivaan, että minä haluan hankkeita, mutta kysymys on siitä, millä tavalla ne hankkeet tehdään ja kuinka oikeudenmukaisesti. Arvoisa puhemies! Lopuksi vielä: Kun puhutaan tästä Suomen systeemistä ja tästä järjestelmästä, niin kuten tänään ehkä yritin sanoa, kyllähän meillä isoillekin hankkeille on järjestelmä. Olympiastadion on hyvä esimerkki. Se on mennyt tämän myllyn läpi. Mutta kulttuurissa meillä ei ole sitä järjestelmää, eikä meillä ole sitä rahoitusjärjestelmää sen liikuntapaikkarahoituksen ulkopuolelle, koska, niin kuin me tiedämme, se opetus- ja kulttuuriministeriön momentti on ollut erittäin pieni aikaisemminkin ja nyt se on aivan liian pieni. Ja kuten edustaja Harakka viittasi, kyllä meillä investointinyrkki löytyy, osaavia virkamiehiä löytyy. Kyllähän he valmistelevat, jos on tahtotilaa ja sellainen malli, mitä voi toteuttaa. Eli vielä kerran: On kolme tasoa — kunnat, alueet, valtiotaso. Liikuntapaikkarakentamisessa systeemi on olemassa, virkavastuulla. Se on toiminut, se on tuonut tuloksia. Ainoa iso ongelma, arvoisa puhemies, on, että tyhjästä on vaikea nyhjäistä. Siellä ei yksinkertaisesti ole rahaa vivuttaa, käynnistää uusia hankkeita tähän maahan.

Arvoisa puhemies! Edustaja Skinnari jatkaa vielä hetken taloudesta. Sanoin jo tänään aikaisemminkin, että tämä Suomen talouskeskustelu liittyy minun mielestäni mitä suurimmassa määrin meidän ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja EU-politiikkaan. Eivät nämä ole erillisiä saarekkeita. Jos suomalaiset yritykset ovat viimeisten vuosien aikana kasvaneet kolme prosenttia, kun verrokit kahdeksan, niin emmehän me voi kasvaa. Nämä ovat meidän 20 suurinta pörssiyhtiötä, ja samaan aikaan me iloitaan 0,9 prosentista, joista iso osa on F-35-hävittäjien tuoteveroja ja tiettyjä muita, vaikka sähkönhintaan, liittyviä asioita. Meidän ei kannata hirveästi piiloutua niiltä tosiasioilta. Pitäisi katsoa sitä tulostaulua ja pitäisi katsoa niitä faktoja, mutta samalla, niin kuin äsken sanoin, kuunnella maailmaa, sitä, mitä maailma sanoo, mitä Suomi voi tehdä, mitä Suomi voi tuottaa. Ja kun minä keskustelen minun kollegoideni kanssa globaalisti ympäri maailmaa, niin valitettavasti aika moni on sanonut, että en minä enää tule Suomeen, kun ei siellä ole mitään tarjottavaa. Tämä maailma on muuttunut tosi paljon, ihan 5—10 vuoden aikana, ja meillä on sellainen kuvitelma, että me ollaan johtajia joissain asioissa. Valitettavasti kilpailu on maailmalla todella kovaa. Kiina ja Yhdysvallat pelaavat ihan eri säännöillä, ja Afrikka tulee menemään todella kovaa. Eli kun me puhutaan velkajarrusta, niin meillä ei ole sitä kaasua eikä meillä ole kytkintä. Mario Draghi on jo monta kertaa sanonut, että ei Eurooppa voi jatkaa tällä tavalla, jos Eurooppa haluaa selviytyä, mutta silti me vain jatkamme samalla tavalla. Kysymys kuuluu: mihin tämä kaikki johtaa ja mikä on se isompi pitkän aikavälin visio, ja se visio ei ole huhtikuun 27 eduskuntavaalit tai edes seuraava hallitus. Tämä keskustelu Suomessa on nyt valitettavasti todella ohutta, ellei olematonta. Toivoisin ja haluaisin, että sitä keskustelua käydään, koska muuten Suomi ei enää ole kauaa Suomi, kun katsoo tätä leikkuria, mihin Oy Suomi Ab ja suomalaiset joutuvat.

Arvoisa puhemies! Tänään salissa on ollut myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen ajankohtaisselonteko. Kun sitä puhetta tuossa tein, huomasin, että aika moni asia liittyy myös tähän Suomen talouskeskusteluun. Ehkä valitettavan vähän me katsomme sitä, miten Suomi linkittyy Euroopan unioniin, sen heikkouteen tai vahvuuteen, kykyyn olla taloudellisesti vahva — puhumattakaan siitä, mitä EU ja Suomi ovat kansainvälisesti. On ollut mielenkiintoista kuunnella tänään valtiovarainvaliokunnan jäsenten viisaita näkemyksiä, mutta samalla tietysti tässä isommassa kuvassa Suomen talouden koko supistuu koko ajan suhteessa globaaliin talouteen. Sitä vastaan kun tässä nyt taistellaan velkajarrulla, kysymys kuuluu: missä on kaasu, missä on kytkin? Siksi tietysti, jos tätä keskustelua katsoisi tai kuuntelisi Suomen ulkopuolelta, tämä saattaisi kuulostaa hieman yksipuoliselta. Minulla oli tilaisuus keskustella tässä pohjoismaisten kollegoiden kanssa, ja yksi kysyi minulta ihan suoraan: ”Kuule Skinnari, kerro yksi juttu: miten teillä Suomessa tuntuu siltä, että se, joka lupaa leikata eniten, voittaa vaalit? Te olette kyllä aika erikoinen kansa.” No, hän oli ruotsalainen poliitikko ja erittäin tunnettu sellainen. Puoluekantaa en nyt paljasta, mutta ei ollut sosiaalidemokraatti. Eli kyllähän tässä meidän keskustelukulttuurissa valitettavasti — ymmärtäen tietysti meidän historian, EU-jäsenyyden ja kaiken, minä ymmärrän sen — me tykätään nyt keskustella siitä, mistä leikataan ja kuinka paljon. Mutta kyllähän tässä kaiken kaikkiaan ehkä kulminoituu se, mikä kuntataloudessa on ollut jo pidempään ja mikä itseäni on vaivannut myös valtiontaloudessa, että me teemme aina yhden vuoden budjettia. Siitä me täällä syksyllä väännämme, siitä me täällä syksyllä äänestämme, sen sijaan että me katsoisimme pidemmälle. Ja kun katsoo sitten julkisen talouden pidemmän aikavälin kehitystä, mistä tietysti tänäänkin puhutaan, niin kyllähän meidän pitäisi puhua kysynnästä. Me puhumme kasvusta, vähän. Me ollaan iloisia talouskasvusta, jossa toki siinäkin, jos avaa sen 0,9 prosenttia, arvoisa hallitus, aika monta kymmenystä tulee esimerkiksi hävittäjähankinnoista, joissa tietty verokertymä nostaa kyseisen kvartaalin kehitystä. Toki siellä voi olla aitoa vienninkin kasvua, mutta näin kaupasta ennen vastanneena ministerinä kyllä siellä saattaa olla kotimaasta ihan vaikka kovien pakkasten sähkön hinnan nousu, mikä saattaa heiluttaa sitä yhtä kvartaalia. Mutta oli tai ei, pääasia on tietysti se, että luvut ovat positiivisia. Kuten kollegat, itsekin tässä salissa olen usein todennut, että tulostaulu ei valitettavasti valehtele. Mutta takaisin siihen kysyntään ja takaisin suhteessa tähän ulkopoliittiseen ja turvallisuuspoliittiseen ilmapiiriin ja keskusteluun, että jollei Eurooppaan, Pohjoismaihin ja Suomeen synny aitoa kysyntää, niin eihän se kasvu ole silloin mahdollista. Ja silloin, jos meillä ei ole kysyntää, pitää mennä Euroopan ulkopuolelle, ja siinä me olemme luvattoman heikkoja tänä päivänä. Me jopa rajaamme itseltämme markkinoita. Me jopa suljemme suurlähetystöjä markkinoilla, missä on kasvua, jolloin me itse asemoimme itsemme siihen rajoitetun kasvun maailmaan. Siinä tietysti yritysjohtajakin joutuu miettimään, millaisia tuotteita minä kehitän, millaisia palveluita, miksi minä lähtisin maailmalle tai miksi minä investoisin tulevaisuuteen, jos se viesti valtiovallaltakin on sellainen. Arvoisa puhemies! Takaisin itse tähän päivän agendaan. Minä toivoisin toki sitä, että me ei nyt katsottaisi vain tämän hallituksen tai edellisen hallituksen tai tulevan hallituksen maailmaa vaan että me pitkällä aikavälillä nyt esimerkiksi tulevan hallituksen ja miksei nykyisenkin toimesta katsottaisiin tätä vielä enemmän yhteispohjoismaisesti. Minä olen esittänytkin yhteisiä hallitusohjelmaelementtejä. Se on itsestäänselvyys ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, mutta miksi se ei olisi energiassa, taloudessa, investoinneissa, työmarkkinoissa tai logistiikassa? Me teemme jo paljon hyvin samalla tavalla, mutta emme sitten kuitenkaan tee. — Kiitoksia.

Arvoisa puhemies! Edellisellä hallituksella — sillä hallituksella, joka vei Suomen Natoon — parlamentarismi oli ytimessä, ja siinä kävimme hyvää dialogia silloisen opposition kanssa. Nyt tilanne on ollut toinen, kuten tänään olemme kuulleet. Mikä on ulkoministeriön rooli ollut tässä valmistelussa? Ulkopolitiikka kuuluu ulkoministeriölle. Itse ehkä vähän kummaksun sitä, miten puolustusministeriövetoinen tämäkin asia on nyky-Suomessa. [Jari Ronkainen: Se on osa puolustuspolitiikkaa!] Edustaja Limnell, puhuitte Suomen vahvuuksista. Kyllä, Suomi on ollut diplomatian suurvalta, Suomi on ollut rauhanvälityksen suurvalta. Suomella on ollut paljon vahvuuksia, ja toivottavasti näin on myös jatkossakin. Arvoisa puhemies! Tähän itse ydinenergialakiin: Sillä oli syynsä, että edellinen hallitus ei sitä muuttanut eikä siihen koskenut. Nyt asia on ilmeisesti toinen ja tilanne hyvin erilainen.