politiikka.app

Tanus Sari

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmäPirkanmaan vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

6 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 3helmaaliskuu 2026: 0maatoukokuu 2026: 2toukesäkuu 2026: 0kessyyskuu 2026: 1syy
10.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 126/2026 vpEnergiaTurvallisuus

Arvoisa puhemies! Alkuun lämpimät onnitteluni hallitukselle ja samalla kaikille suomalaisille. Eilen julkistettu Googlen jättimäinen investointi on uutinen, jollaista Suomessa on pitkään odotettu. Tässä jo äsken mainittiin sähköstä ja sen riittävyydestä. Kansalaisten huoli sähkön riittävyydestä ja ennen kaikkea sähkön hinnasta on kuitenkin otettava äärimmäisen vakavasti. [Vasemmalta: Kyllä!] On tehtävä tarkat laskelmat siitä, että sähkön hinta saadaan pidettyä edullisena myös tulevaisuudessa. Esitän, että hallitus käynnistää välittömästi hankkeita, joiden avulla kansalaiset voivat omalta osaltaan turvata itselleen edullista sähköä myös tulevina vuosina. Yksi tällainen tapa voisi olla aurinkopaneelijärjestelmien hankintatuki. Hankintatuki vauhdittaisi kotitalouksien siirtymistä puhtaaseen energiaan ja olisi samalla Suomen varautumiseen ja huoltovarmuuteen vaikuttava teko, joka olisi toteutettavissa hyvinkin nopealla aikataululla. Kysyisinkin ministeriltä: olisiko tällainen hankintatuki mahdollista toteuttaa jo ensi vuonna?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko kuvaa selkeästi sitä taloustilannetta, jossa Suomi on viime vuosina ollut. Julkisen talouden alijäämä ja velkaantuminen olivat kasvussa jo ennen viime vuosien kriisejä, mutta pandemia, Venäjän hyökkäyssota, korkojen nopea nousu, rakentamisen syvä kriisi, viennin vaikeudet sekä heikko kansainvälinen kysyntä ovat entisestään pahentaneet tilannetta. Nollakorkojen aika näyttää olevan takana, ja jokaisen velkaeuron korkomenot ovat pois tulevaisuuden mahdollisuuksista, pois koulutuksesta, pois sosiaali- ja terveyspalveluista, pois turvallisuudesta sekä välttämättömistä investoinneista. Julkisen talouden tasapainottaminen ei ole mielipidekysymys eikä ideologinen valinta vaan välttämättömyys. Emme voi rakentaa hyvinvointia velaksi lastemme ja lastenlastemme kustannuksella. Arvoisa puhemies! Suomen julkinen talous on ajautunut tilanteeseen, jossa pitkään jatkuneen velkaantumisen seurauksena alijäämä ylittää EU:n rajat. Suomi on EU:n liiallisen alijäämän menettelyssä, mikä edellyttää uskottavia toimia velkaantumisen hillitsemiseksi ja alijäämän pienentämiseksi. Selonteon viesti on selvä: julkisen talouden suunta on käännettävä kestävälle uralle, ja tämä edellyttää sekä sopeutustoimia että talouskasvua tukevia ratkaisuja. Hallitus on tehnyt merkittäviä päätöksiä tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Julkista taloutta on sopeutettu useiden miljardien kokonaisuudella: menojen kasvua on hillitty, rakenteita uudistettu ja vaikeitakin päätöksiä tehty. Pelkillä leikkauksilla tilannetta ei korjata, vaan rinnalle tarvitaan kasvua ja rakenteellisia uudistuksia. Hallitus on vahvistanut työnteon kannustimia, uudistanut työmarkkinoita ja parantanut yritysten toimintaedellytyksiä. Yritysten hallinnollista taakkaa on pyritty keventämään ja investointiympäristöä vahvistamaan. Lisäksi tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin on panostettu. Myös investoinnit infrastruktuuriin, liikenneverkkoihin, huoltovarmuuteen ja turvallisuuteen ovat merkittäviä. Turvallinen ja vakaa toimintaympäristö on keskeinen edellytys talouskasvulle ja Suomen kilpailukyvylle. Arvoisa puhemies! Voimme nyt todeta, että suunta on kääntymässä ja toimet alkavat näkyä talouden kehityksessä. Vaikka julkisessa keskustelussa ovat korostuneet talouden ongelmat, on tärkeää nähdä myös ne myönteiset signaalit ja valonpilkahdukset, joita taloudessa on havaittavissa. Bruttokansantuote on kääntymässä kasvuun, ja kasvun ennustetaan vahvistuvan tulevina vuosina. Kasvu on vielä maltillista, mutta suunta on oikea. Myös yksityinen kulutus elpyy, ja inflaation hidastuminen helpottaa kotitalouksien arkea. Hintojen nousun hidastuminen ja korkotason vakaantuminen lisäävät luottamusta tulevaisuuteen. Rakennusalalla tilanne on edelleen vaikea, mutta merkkejä suunnan kääntymisestä on nähtävissä. Investoinneissa alkaa näkyä piristymistä, ja teollisuuden näkymät ovat monin paikoin vahvistuneet. Erityisesti puolustusteollisuus, energiateknologia ja puhtaan siirtymän investoinnit tarjoavat uusia kasvun mahdollisuuksia. Myös vientiteollisuudessa on myönteisiä signaaleja. Suomalainen osaaminen kiinnostaa edelleen maailmalla. Metsäteollisuus, teknologiateollisuus ja meriteollisuus ovat esimerkkejä aloista, joilla Suomella on vahvaa kilpailukykyä myös tulevaisuudessa. Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraateille on tärkeää, että perheet pärjäävät, lapsilla ja nuorilla on turvallinen kasvuympäristö ja ikäihmiset saavat tarvitsemansa hoivan. Talouspolitiikan onnistumista ei mitata vain kasvuluvuilla, vaan myös sillä, kokevatko ihmiset yhteiskunnan turvalliseksi, oikeudenmukaiseksi ja toiveikkaaksi. Tämän eteen teemme työtä. Selonteon keskeinen viesti on: Suomi on tällä hetkellä oikealla uralla liiallisen alijäämän korjaamisessa. Lähivuosiin liittyy edelleen riskejä, ja kehityksen jatkuminen edellyttää johdonmukaisia toimia. Tähän työhön meidän on yhdessä sitouduttava. Suomen mahdollisuudet ovat edelleen vahvat. Meillä on koulutettu väestö, korkea osaaminen, vahvat instituutiot ja kyky uudistua. Historiamme osoittaa, että vaikeistakin ajoista noustaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen, rakennusala)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmä kiittää hallintovaliokuntaa perusteellisesta mietinnöstä, joka tarjoaa laaja-alaisen kuvan sisäisen turvallisuuden tilanteesta sekä muuttuneen toimintaympäristön uhista. Suomi on edelleen turvallinen maa, mutta turvallisuutemme ei ole itsestäänselvyys. Turvallisuusympäristö on muuttunut perusteellisesti. Ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden välinen raja on hämärtynyt, ja erilaiset uhat kietoutuvat toisiinsa aivan uudella tavalla. Hybridiuhat, kyberrikollisuus, informaatiovaikuttaminen ja kriittiseen infrastruktuuriin kohdistuvat riskit ovat valitettavasti jo osa arkea. Samalla turvallisuustilanne rajoillamme muistuttaa siitä, että meidän on varauduttava myös välineellistettyyn maahantuloon ja muihin hybridivaikuttamisen muotoihin. Rajaturvallisuus on keskeinen osa kansallista turvallisuutta. Viimeaikaisten droonitapausten myötä uudenlaiset turvallisuusuhat ovat realisoituneet myös Suomessa. Tapaukset ovat yksittäisiä, mutta ne korostavat kykyä tunnistaa ja torjua riskejä sekä viestiä niistä tehokkaasti. Vaaratiedottamisen selkeyteen on syytä kiinnittää huomiota, ja kaikki helposti saavuttava vaaratiedotusjärjestelmä on kiireellisesti saatava käyttöön. Erilaisiin uhkiin vastaaminen edellyttää viranomaisilta tiivistä yhteistyötä, ajantasaista tilannekuvaa, tehokasta tiedonvaihtoa sekä riittäviä toimivaltuuksia ja resursseja. Nämä nousevat hyvin esiin myös mietinnössä. Arvoisa puhemies! Rikollisuus kansainvälistyy, kovenee ja verkottuu, ja järjestäytyneet ryhmät hyödyntävät yhä enemmän laillisia rakenteita. Teknologia, erityisesti tekoäly, laajentaa rikollisuuden muotoja, mikä vaatii viranomaisilta uutta osaamista ja tiiviimpää yhteistyötä. Toimivaltuuksien on oltava ajan tasalla, ja rikoshyödyn tehokas pois ottaminen on varmistettava, sillä rikollisuus ei saa kannattaa. Kriittisen infrastruktuurin, kuten energia-, tietoliikenne- ja liikenneverkkojen, suojaaminen on entistä tärkeämpää, sillä yhteiskunnan toimivuus riippuu niiden häiriöttömästä toiminnasta. Tämä korostuu Itämeren alueella, missä merenalaisen infrastruktuurin vauriot, satelliittipaikannuksen häiriöt ja varjolaivaston riskit ovat lisänneet onnettomuusvaaraa erityisesti Suomenlahdella. Yksittäisetkin häiriöt voivat vaikuttaa laajasti, ja viranomaisten yhteistyö ja riittävä varautuminen ovat välttämättömiä. Valiokunta kiinnittää perustellusti huomiota siihen, että pelastustoimen rooli jää selonteossa liian vähälle huomiolle suhteessa sen todelliseen merkitykseen. Pelastustoimi on sisäisen turvallisuuden kivijalka ja toimii monesti ensimmäisenä paikalla onnettomuuksissa, vastaa väestön suojaamisesta ja kantaa vastuuta myös kriisitilanteissa. Samoin sopimuspalokuntien rooli on korvaamaton, ja niiden toimintaedellytyksistä on huolehdittava pitkäjänteisesti. Arvoisa puhemies! Luottamus on sisäisen turvallisuuden perusta: luottamus viranomaisiin, luottamus oikeuslaitokseen ja ennen kaikkea luottamus toisiin ihmisiin. Polarisaatio ja eriarvoisuus voivat kuitenkin murentaa tätä luottamusta ja heikentää turvallisuutta. Siksi on tärkeää ehkäistä eriarvoistumista ja vahvistaa osallisuutta. Huolestuttavaa on nuorisorikollisuuden kehitys: vakava rikollisuus kasautuu pienelle joukolle, alaikäisten väkivaltarikollisuus lisääntyy, ja teot raaistuvat sekä siirtyvät verkkoon. Tarvitsemme vahvempaa ennaltaehkäisyä, varhaista tukea, tiivistä yhteistyötä ja johdonmukaisia seuraamuksia, jotta rikoskierteet katkaistaan ajoissa. Jokainen syrjäytynyt nuori on inhimillinen tragedia. Arjen turvallisuus syntyy toimivista perusasioista: siitä, että apu tulee nopeasti ja viranomaiset ovat läsnä. Samalla on tärkeää vahvistaa myös kansalaisten omaa varautumista. Kriisinsietokyky rakentuu siitä, että jokainen pystyy huolehtimaan perustarpeistaan myös häiriötilanteissa. Sisäistä turvallisuutta on kehitettävä kokonaisuutena, vahvojen viranomaisten, ajantasaisen lainsäädännön ja riittävien resurssien varassa. Samalla on huolehdittava siitä, että jokaisella on paikka yhteiskunnassa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, rajaturvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
19.2.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 22/2026 vpSoteEnergiaKoulutus

Arvoisa puhemies! Venäjän brutaali hyökkäyssota Ukrainaan on jatkunut jo neljä vuotta. Venäjä on tuhonnut ukrainalaisten asuntoja, sairaaloita, kouluja ja päiväkoteja, myös kaukana rintamalinjoista. Energiainfrastruktuuria on tuhottu myös Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa. Alueella on ollut raju pakkaskausi, ja kiovalaiset ovat kärvistelleet pitkiä jaksoja ilman sähköä ja lämmitystä. Viranomaiset ovat pystyttäneet alueille telttoja, niin sanottuja resilienssipisteitä, joissa ihmisillä on ollut mahdollisuus lämmitellä ja käyttää sähköä. Suomesta on näiden vuosien aikana eri tavoin autettu paljon. Myös monet järjestöt ja yksityiset henkilöt ovat keränneet apua Ukrainaan. Nytkin lauantaina järjestetään Ukrainan hyväntekeväisyyskonsertti Temppeliaukion kirkossa. Avun tarve on edelleen suurta niin rintamalla kuin siviilien keskuudessa. Kysyisinkin asianosaiselta ministeriltä: mikä on Suomesta jo annetun ja nyt talven paukkuessa meiltä Ukrainaan lähtevän avustamisen tilanne?

Sote: sääntöpohjainen osuma (sairaala)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja
17.2.2026VastauspuheenvuoroVNS 8/2025 vpEnergiaLiikenne

Arvoisa rouva puhemies! Sähkön tarve kasvaa jatkuvasti: liikenne sähköistyy, ja välimatkat ovat pitkiä, pakkanen paukkuu, ja lämmitykseen kuluu sähköä. Viime viikkoina monessa kotitaloudessa sähkön hinta on noussut kipurajalle ja sen yli. Tarvitsemme eri teollisuudenaloja, joissa käytetään paljon sähköä, ja myös paljon sähköä kuluttavia datakeskuksia on tulossa. Ei kuitenkaan voi olla niin, että kotitaloudet joutuvat maksumiehiksi. Ei voi olla niin, että kotitalouksien harteille tulevat kalliit sähkölaskut. Kysyisinkin ministeriltä: Miten kohtuuhintainen sähkö varmistetaan niin kotitalouksille kuin yrityksille? Voisitteko vielä kertoa, miten sähköntuotantoa aiotaan vahvistaa, ja myös siitä aikataulusta tarkemmin?

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta on Orpon hallituksen tärkein energia- ja ilmastopoliittinen asiakirja. Se vaikuttaa oleellisesti koko Suomen tulevaisuuteen. Strategia korostaa muun muassa pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta, investointeja ja varautumista. Tämän hetken energiapolitiikan kolme tärkeintä kysymystä ovat resilienssi, resilienssi ja resilienssi. Olemme sivilisaationa tehneet itsestämme täysin riippuvaisia sähkö- ja tietoliikenneverkon toimivuudesta. Ukrainasta näemme, että hyökkäyssota on sotaa energiainfrastruktuuria vastaan. Kaupungin autioittamiseen ei tarvita massapommituksia tai strategisia ydinaseita vaan kyberisku ja muutama halpa drooni, tai ehkä pelkkä ohjelmointivirhe. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan energiaverkkoja vastaan tehdyt kyberiskut ovat globaalisti kolminkertaistuneet neljässä vuodessa. Myös muuttuva ilmasto lisää paineita energiaverkoille. Energiapolitiikan elämän ja kuoleman kysymys on, olemmeko tehneet kaiken voitavamme varautumisessa. Energiaturvallisuus, huoltovarmuus ja puolustuskykymme ovat saman kolikon kaksi puolta. Tasapainoinen energiapolitiikka tukee sekä turvallisuutta että kilpailukykyä. Arvoisa puhemies! Lenkkeillessä Töölönlahden ympäri törmää Linnunlaulun luona seisovaan muistomerkkiin, häpeäpaaluksikin nimettyyn paateen. Siihen on kaiverrettu ydinvoiman puolesta äänestäneiden silloisten kansanedustajien nimet. Taitaa siinä olla myös kovasti arvostamamme kansanedustaja Ben Zyskowiczin nimi. Olisikohan jo aika poistaa tämä suomalaista demokratiaa halventava muistomerkki, varsinkin kun ymmärtääksemme myös vihreät ovat kääntyneet kannattamaan ydinvoiman rakentamista juuri sen ympäristöystävällisyyden vuoksi? Tämä esimerkki kuvaa hyvin sitä ongelmaa, joka energia- ja ilmastokysymyksiä vaivaa. Ei ole olemassa energiamuotoa, johon ei sisältyisi joitain ongelmia, haittoja tai riskejä. Kukaan ei halua takapihalleen tuulimyllyä, sähkötolppaa, kaivosta, alumiinisulattoa, ydinvoimalaa tai valtavaa vesiallasta. Puhdas luonto ja seesteinen maisema ovat suomalaisille luovuttamattomia asioita. Hallitus on etsinyt tasapainoa koetun haitan sekä energiaturvallisuuden ja kilpailukyvyn välillä. Prosessi on ollut vaikea, eivätkä nämä kysymykset ole helppoja tulevaisuudessakaan. Arvoisa puhemies! Energia- ja ilmastopolitiikan ratkaisuissa ei ole kyse vain ilmastotavoitteista, vaan samalla on turvattava pitkän aikavälin kilpailukyky, energiajärjestelmän toimintavarmuus sekä ihmisten perustarpeisiin vastaavan alkutuotannon ja biotalouden kehitys ja terveysturvallisuus muuttuvassa toimintaympäristössä. Tarvitaan myös toimia, joilla turvataan kohtuuhintainen sähkö niin kotitalouksille kuin yrityksille, etenkin kun sähköntarve jatkuvasti kasvaa. Hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi puhtaan energian edelläkävijäksi Euroopassa. Keskeistä on teollisuuden energiasiirtymän ja investointien edistäminen. Suomi on usein nimetty EU:n mallioppilaaksi erilaisten asetusten ja säädösten noudattamisessa. Tässä maailmantilanteessa myös kansallisen edun ajaminen on kuitenkin erityisen tärkeää. Ei voi olla niin, että kilpailijamaidemme mittausmenetelmät esimerkiksi hiilipäästöjen suhteen eroavat merkittävästi omistamme. Kristillisdemokraatit pitää hyvänä, että hallitusohjelman mukaisesti huolehditaan metsien kasvusta ja hiilinieluista pitkäjänteisesti, huomioiden vaikutusten osittain hidas realisoituminen, että huolehditaan teollisuuden puun saatavuudesta ja ettei metsien käyttöä rajoiteta. Arvoisa puhemies! Globaali ilmastopolitiikka on synnyttänyt uusia teollisuudenaloja, joiden arvoketjut tuovat kansantalouksiin merkittävää lisäarvoa. On tärkeää, että Suomi panostaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan. Aktiivisella teollisuuspolitiikalla voimme edelleen vahvistaa kilpailukykyämme ja kasvattaa vientiä. Kansainvälisen ilmastohyödyn eli hiilikädenjäljen kasvattaminen tulee asettaa Suomen ilmastopolitiikan tavoitteeksi päästöjen vähentämisen ohella. Etusija tulisi antaa toimille, jotka auttavat tuottamaan maailmalle uusia kilpailukykyisiä ratkaisuja ja joiden mahdollisuudet maailmanlaajuisesti ovat erityisen suuria.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, ydinvoima, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, puolustus, huoltovarmuus)Rakentaminen: sääntöpohjainen osuma (rakentamisen)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, hiilinielu, luonto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja