Zyskowicz Ben
2 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän hyvin, että keskustelun jatkuminen jo vähän ärsyttää itse kutakin, mutta minun on kiitettävä edustaja Heinosta siitä, että hän avaa näitä asioita. Nimittäin kahdeksan tuntia täällä on tuntunut olevan jotenkin jaettu totuus se, että eihän tätä missään käsitelty — tämä tuli vain sieltä jostain sivukujilta Vapaavuoren sähköpostin ansiosta. Tätähän te olette nyt antaneet tuntitolkulla ymmärtää, ja nyt te ette jaksa kuunnella, kun kerrotaan, että ei ymmärretä, ja kerrotaan, miten tämä oikeasti on ollut käsittelyssä jo sitä ennen. Mitä sitten tulee tähän omaan lyhyeen puheenvuorooni edustaja Koskelan puheenvuoron johdosta, niin edustaja Koskela, sanoitte suunnilleen, että tämmöinen herättää kansalaisissa kysymyksiä, miten täällä yhtäältä sanotaan, että nyt pitää säästää kymmenen miljoonaa jostain menosta, oli se asumistuki tai sairaala, laitos tai joku muu, ja sitten täältä toisaalta voidaan antaa 35 miljoonaa jollekin hankkeelle. Edustaja Koskela, minä uskon, että se on totta, että tämä herättää kansalaisissa kysymyksiä, ja minä jopa uskon, että kansalaiset eivät tätä oikein voi ymmärtää. Minäkin kohtaan näitä kansalaisia vähintään kerran kuussa Hakaniemen markkinoilla. Luulen, että joskus tekin olette siellä ollut. Mutta minä ainakin koen, että meidän poliitikkojen tehtävä on kansalaisille avata näitä asioita ja yrittää korjata väärinkäsityksiä. Te koette näköjään päinvastoin, että teidän pitää lietsoa lisää näitä väärinkäsityksiä ja yrittää selittää, että joo, en minäkään ymmärrä, miten voidaan tuolta säästää kymmenen miljoonaa ja sitten antaa tänne 30 miljoonaa. Se on aivan eri asia, minkä te hyvin ymmärrätte. Luulisi, että tässä salissa jokainen — en ole ihan varma edustaja Merisen viimeisimmän puheenvuoron johdosta — ymmärtää, että se, miksi investoidaan vaikka tämmöiseen areenaan, on juuri se, että saadaan sitä kasvua, saadaan työllisyyttä, saadaan sitä kautta ihmisille toimeentuloa, saadaan sitä kautta verotuloja, niitä verotuloja, joilla sitten voidaan jatkossa toivottavasti välttää näitä säästöjä. Edustaja Lyly tai ministeri Ikonen, kun Tampere päätti nyt laittaa rahaa sinne teidän areenaan — en muista, mistä miljoonista, mutta kymmenistä miljoonista ilmeisesti oli kyse — niin luulen — en tiedä, mutta luulen — että samaan aikaan Tampereellakin oli varmaan erilaisia tarpeita vähän yrittää hillitä kaupungin menoja. Miksi te laitoitte sitten kymmeniä miljoonia tähän areenaan? Ettekö te laittaneet juuri sen takia, että sen lisäksi saadaan elämyksiä ihmisille siellä ja elinvoimaa laajasti alueelle, että ihmisille saadaan työtä ja toimeentuloa ja tätä kautta kaupungillekin sitten verotuloja, kun kaupungin elinvoima ja aluetalous vahvistuvat? Kai te näin ajattelitte, että samaan aikaan, kun säästitte ehkä jostain, piti panostaa tänne, jotta jatkossa olisi niitä verotuloja, jatkossa olisi ihmisille työtä ja toimeentuloa? Edustaja Koskela, tämän te voisitte avata näille ihmisille, jotka tulevat tätä ihmettelemään, koska tämä on totuus näiden kahden eri menon erilaisuudesta.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Tosi mukava kuulla, että edustaja Harjanne on tehnyt ydinvoiman eteen enemmän kuin juuri kukaan muu, jos oikein ymmärsin. [Atte Harjanne: Viime vuosina!] Voisin kuvitella, että teillä siellä vihreissä on sitä työmaata riittänyt, mutta hienoa, että olette sitä työtä tehneet. Pakko sanoa, että minä olen niin vanha ja niin pitkään täällä ollut, että muistan senkin, että koko vihreä puolue on itse asiassa pitkälti perustettu ydinvoiman vastustamisen merkeissä, [Eduskunnasta: Oho!] mutta ei se mitään, kyllähän kokoomuskin perustettiin ajamaan maahan kuningaskuntaa, eikä mekään enää sitä kannateta. [Naurua] Olipa tosi kiva kuulla, että tilanne on kääntynyt ihan päinvastaiseksi, eli vihreät kiihkeästi nyt kannattavat ydinvoimaa. Enhän minä voi siihen mitään muuta sanoa kuin että se on hyvin järkevä ja tervetullut kanta. Toki voisi kysyä, että miltäs tuntuu aina olla historian väärällä puolella, mutta enpä nyt sitä viitsi kysyä. [Naurua]