Harakka Timo

Arvoisa puhemies! Kysymyshän ei nyt ole mistään areenarahoituksesta tai kulttuuritiloista, kyse on paljon isommasta asiasta. Kuten jo kerroin, olin vuonna 2008 mukana Ylen ajankohtaistoimituksessa, joka aloitti paljastukset keskustan vaalirahavaikuttamisesta eli Kehittyvien maakuntien Suomesta. Sekin skandaali alkoi aivan mitättömästä asiasta, mutta lopulta päättäjille tuli tuomioita ja jäljet ulottuivat pääministeriin asti. Nyt Vantaan Sanomien ja muun median ahkeralla työllä olemme saaneet esiin kokoomuslaisen version Kehittyvien maakuntien Suomesta. Se on ”kehittyvien suurkaupunkien Suomi”, jossa kokoomuksen vaalirahoittajat saavat asioitaan eteenpäin. On kansalaisista kiinni, saako tämä jatkua. Olemme vakavan asian äärellä: voiko Suomessa ostaa rahalla päätöksiä, voiko rahalla ostaa vaalit. Elinkeinoelämän keskusliitto on jo ilmoittanut satsaavansa seuraaviin vaaleihin isomman summan kuin koskaan, 2,3 miljoonaa euroa, jotta nykyinen meno jatkuisi. Nyt on tilaisuus oikaista, puhemies, muutama väärä väite — faktantarkastusta, olkaa hyvä: Ensinnäkin hallituspuolueet ovat jälleen kerran, kun ovat pinteeseen joutuneet, turvautuneet taas mutkutteluun eli osoittamaan syyttävällä sormella Marinin hallituksen päätöksiä. En tiedä, miten se oikeuttaa oman vaalirahavaikuttamisen. Pahinta on, että faktat ovat pielessä. Kuten edustaja Mäkynen kertoi, päivälleen neljä vuotta sitten omistajaohjausministeri esitti itse selonteon talousvaliokunnalle. Lehtitietojen mukaan koko oppositio, mukaan lukien perussuomalaiset, oli tyytyväinen saatuaan perusteelliset vastaukset kaikkiin Uniper-kysymyksiinsä. Edustaja Reijonen puhui ikään kuin hän ei olisi itse ollut paikalla, ehkei sitten henkisesti ollutkaan. Lisäksi eduskunnan tarkastusvaliokunta on perannut Uniper-päätöksentekoa erittäin huolellisesti, eikä ole ilmeisesti mitään muuta kuin kiittävää sanottavaa. On aika surkeaa, että menette aina kuppi ojossa samalle lähteelle, joka on kuivahtanut jo ajat sitten. Toinen mutkuttelu liittyy ammattiliittojen rooliin SDP:n tukemisessa. Vaatii uskomatonta ylimielisyyttä rinnastaa muutaman liikemiehen intressit kahden miljoonan tavallisen suomalaisen työntekijän tarpeisiin ja tätä nykyä myös huoliin työttömyydestä. [Timo Suhonen: Juuri näin!] Toisekseen teemme ratkaisuja, jotka sotivat ay-liikkeen etuja vastaan. Olemme ilmoittaneet, että demarien ajama yhdistysten lähdevero tarkoittaa miljoonien, ellei kymmenien miljoonien, tappiota ammattiliitoille, ilmoitusasiana. Kolmas ja ehkä tärkein oikaisu liittyy näihin kuuluisiin rahoituskriteereihin. Ei pidä paikkaansa, etteikö olisi kriteereitä ja menettelyjä suurten investointien osalta. Työ käynnistettiin viime vaalikaudella, jotta varmistettaisiin, että kaikkia suuria investointeja kohdellaan tasaveroisesti. Pääministerin täytyy tietää, että tämän investointinyrkin jäseniä ovat korkeat ja kokeneet virkamiehet valtiovarainministeriöstä, työ- ja elinkeinoministeriöstä, liikenne- ja viestintäministeriöstä ja ympäristöministeriöstä. Tämä raati on vähän niin kuin valtioneuvoston leijonanluola, joka tuo säännöllisesti tilannekuvan ja kärkihankkeet talouspoliittiseen ministerivaliokuntaan, koko ajan. Tämä korkeatasoinen raati voi aivan hyvin käsitellä kaikki valtakunnallisesti merkittävät rakennusinvestoinnitkin, joten valitettavasti on niin, että taas kerran uusi työryhmä on tällainen tyypillinen hätäveto, joka on aivan turha. Lopuksi, arvoisa puhemies: Joudun kyllä ihmettelemään pääministerin sitaattia Täällä Pohjantähden alla ‑kirjasta. Tuo idea on ilmeisesti peräisin edustaja Heinosen blogista toukokuulta, mutta niin murheellisella ja paljastavalla tavalla sen asiayhteys on kääntynyt ympäri. Pääministeri siteeraa siis kuolemantuomiosta armahdettua punakapinajohtajaa. Akseli Koskela on armahduksen myötä menettänyt kansalaisluottamuksensa: ”Muttei sillä minulle niin suurta merkitystä ole... En minä ole heitiltä luottamustani saanu... eikä ne sitä kykene viemäänkän.” Mutta kun pääministeri osoittaa tämän sanoman eduskunnalle, jolta hän nimenomaan on luottamuksensa saanut ja jonka luottamus kohta myös mitataan, se on uskomatonta parlamentin halveksuntaa. Ilkeä tulkintahan olisi tietenkin se, että hän ei tarvitse eduskunnan luottamusta, koska vaalirahaa tulee muutenkin ovista ja ikkunoista. Mutta uskon vilpittömästi, että kyseessä oli lipsahdus, kuten ehkä koko päätös Gardenistakin, maan tapa, ”kehittyvien suurkaupunkien Suomen” tapa. Saako se jatkua, on päivän kysymys ja tulevien kuukausien kysymys.

Kiitos, puhemies! Haluan kiittää ministeri Multalaa paitsi kärsivällisyydestä myöskin siitä, että osoitatte tätä tinkimätöntä ja johdonmukaista linjaa siinä, että päästövähennykset ja hiilineutraalisuustavoite ovat itse asiassa suomalaisen kasvun ja hyvinvoinnin tae pikemminkin kuin sen este. Siksi haluan siihen kannustaa varsinkin tilanteessa, jossa kaikki lähiympäristössänne eivät ole tästä samaa mieltä. Haluan tässä vain todeta sen, että kukaan ei ole halunnut esimerkiksi edellisessäkään hallituksessa sitä, että meillä olisi näin monimutkainen ja monen päällekkäisenkin raportoinnin mukainen ilmastoraportointi, vaan kyllä siinä on edelleen sitten eri ministeriöiden väliset ikään kuin reviirien ajatukset pakottaneet siihen tilanteeseen, että näitä näin monta on. Uskon, että todellakin ajan kuluessa tästä alkuperäisestä reviirivartiosta päästään lähemmäs sitä ilmastopolitiikan suunnittelujärjestelmän ehkä alkuperäisintä ajatusta siitä, että tämä olisi yhteinen yhteiskuntapolitiikan tavoitteenasetanta, eikä niin, että eri sektorit ikään kuin puuhaavat omiaan. Osasyyhän tähän tietenkin on juuri tämä eurooppalainen ajattelutapa, joka on jakanut nämä ilmastotoimet sitten taakanjakosektoriin ja maankäyttösektoriin ja niin edelleen, mikä sitten on aiheuttanut meille ongelmia tietenkin sen mielekkäimmän ja kustannusvaikuttavimman ilmastopolitiikan rakentamisessa, koska siihen kullekin on asetettu omat tavoitteensa. Tiedän kokemuksesta, että esimerkiksi liikennesektorin päästövähennykset ovat huomattavasti kalliimpia kuin maankäyttösektorin päästövähennykset, mutta niin kauan kuin niitä pidetään erillään eikä toimita samaan suuntaan, ei päästä parhaaseen lopputulokseen. Vielä ehkä pöytäkirjoja varten on pakko korjata sellainen virheellinen väite sähköautoilun kustannuksista: On aivan selvää, että sähköautoilu on käyttökustannuksiltaan huomattavasti monin verroin edullisempaa kuin perinteinen polttomoottoriautoilu. Tosiaan toissa päivänähän autoa sai siis ladata käytännössä ilmaiseksi, kun sähkön hinta oli niin matalalla. Jokainen paljon autoa käyttävä, myöskin haja-asutusalueilla, on päässyt jo pikkuhiljaa siihen tilanteeseen, että vaikka ehkä hankintahinta on edelleen himpun korkeampi kuin polttomoottoriautolla — joiden hankintahinta laskee juuri sen takia, että niitä ei kohta kukaan enää halua — niin päivittäisessä käytössä ne säästävät oman hintansa varsin nopeasti. Vielä aivan loppuun, arvoisa puhemies, havainto siitä, että on aivan merkityksellistä tietenkin se, että kauppasopimuksessa käydään tätä keskustelua myöskin ilmastotoimista kaikkien osapuolien kanssa. Ikävintähän on tietysti se, että meidän kaikkein tuorein kauppasopimus on tehty maan kanssa, joka on irtautunut Pariisin ilmastosopimuksesta, eli Yhdysvaltain kanssa, mutta ehkä me muu maailma sitten koetamme pitää edistyksen lippua korkealle. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! On selvästi nähtävissä, että tänään on eduskunnassa pidetty Hevosystävien Seuran vuosikokous, koska täällä salissa lähtevät puheetkin jo ihan laukalle. Mutta jos pysyttäydytään Suomessa ja jos pysyttäydytään tässä asiassa, niin olennaistahan myöskin tässä taloustietojen läpinäkyvyydessä on se, missä määrin kunnallisia, julkisia toimintoja on siirretty kautta aikain osakeyhtiömuotoiseen päätöksentekoon. Silloin osakeyhtiölaki tulee sen julkisuuslain edelle ja mahdollistaa myöskin sen, että paitsi hankintayksiköt myös sitten monet muutkin yhtiömuotoiset, käytännössä oikeasti kuitenkin verovaroin toteutettavat julkiset toiminnot jäävät vaille julkisuutta ja näin ollen myöskin kansalaisten demokraattista valvontaa. Olen tehnyt tästä aikanaan lakialoitteen, jossa julkisuuslaki koskisi myöskin osakeyhtiömuotoisia julkisia toimijoita, mutta se ei ole menestynyt. Meillä on avattu jo vuodesta 2011 alkaen julkista dataa kiitettävällä ja myöskin suomalaista elinkeinotoimintaa hyödyttävällä tavalla yleiseen käyttöön. Nyt sitten tässä yrityksen datataloudessa, josta aluksi puhuin ja joka aidosti myös liittyy tähän ministerin esittelemään asiaan, tämä liikenne muuttuisi kaksisuuntaiseksi, eli myöskin yritysten data olisi nyt yhteiskunnan käytössä. Voidaan sanoa, että yhteiskunnalla on ihan aito ja hyväksyttävä intressi tietyssä määrin käyttää tätä yrityksistä kertyvää dataa nykyistä enemmän, kuten sanoin, koostetusti ja anonymisoidusti, tavalla, joka mahdollistaa sen, että yhteiskunnallinen suunnittelu on aidosti sitten reaaliaikaista. Tämä ei ole aivan yksinkertaista, koska tietysti eurooppalaisella tasolla, kun koetimme saada Data Actia mahdollisimman kattavaksi, yritykset helposti vetoavat liiketoiminnan salaisuuteen myöskin tilanteessa, jossa se ei asiallisesti ottaen ole vaarantunut. Mutta näitä hyviä yhteistyökeskusteluja täytyy jatkaa, ja kuten sanoin, poliittisen johdon tärkein tehtävä on tätä olla vierihoitamassa.