Jokelainen Jessi
5 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Käännytyslaki on yksiselitteisesti perustuslain, ihmisoikeussopimusten ja EU-oikeuden vastainen. Näin on, vaikka eduskunta keväällä 2024 käveli oikeustieteilijöiden harvinaisen laajan konsensuksen yli. Ihmisoikeussopimusten vähimmäisvelvoitteiden noudattaminen ei tarkoita antautumista hybridivaikuttamiselle tai sitä, että kenen tahansa tulisi saada jäädä Suomeen, vaan sitä, että turvapaikanhakuun on mahdollisuus ja jokaisen asia käsitellään yksilöllisesti asianmukaisessa menettelyssä. Käännytyslaki säädettiin ensin vuodeksi, sitten voimassaoloa pidennettiin puolellatoista vuodella, ja nyt ehdotetaan kahden vuoden pidennystä. Onko tämä, ministeri, nyt siis uusi normaalitila? Laitonta hyökkäyssotaa käyvän ja ihmisoikeuksia polkevan diktatuurin naapurina Suomelta vaaditaan kyllä valppautta. Ratkaisu ei ole se, että heitämme itse omakätisesti oikeusvaltion romukoppaan.
Arvoisa puhemies! Monessa suhteessa Suomi on maailman parhaita maita tehdä töitä. Meillä on verrattain korkea työntekijöiden järjestäytymisaste ja vahvat perinteet työntekijöiden oikeuksien takaamisessa. Työ ei silti ole valmis, ja paikoitellen mainettamme pidetään jopa perusteettoman puhtoisena. Viime vuosina julkisuuteen on noussut useita tapauksia, joissa Suomessa toimivaan yritykseen tai työnantajaan on kohdistunut epäily kiskonnasta tai ihmiskaupasta. Työntekijät ovat kertoneet viranomaisille ja medialle kokemuksiaan kynnysrahojen perimisestä, työnantajan kiristyksen tai perusteettoman velanperinnän kohteeksi joutumisesta, ylipitkistä työvuoroista ja vapaudenriistosta. Toimittaja ja tietokirjailija Paavo Teittinen on ansiokkaalla tutkivalla journalismillaan osoittanut, että tuomion saaneet työnantajat ovat vain jäävuoren huippu. Poliisin ja muiden viranomaisten resurssit ovat riittämättömät ja kykymme tunnistaa työperäistä hyväksikäyttöä ovat selkeästi olleet vajavaiset. Emme ole kyenneet suojelemaan alisteisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevia työntekijöitä riittävästi. Tällaiset aukot oikeusjärjestelmässämme rapauttavat pohjaa reiluilta työmarkkinoilta ja työntekijöiden luottamukselta yhteiskuntaan. Arvoisa puhemies! Hallituksen esitys kiskontaa työelämässä koskevasta säännöksestä on tärkeä uudistus työntekijän oikeusturvan kannalta. Huoli on jaettu yli puoluerajojen, ja järjestelmän korjaustarpeet on tältä osin tunnistettu. Esitys jää silti vajaaksi, sillä sekä palkansaajakeskusjärjestöt että me vasemmistoliitossa olemme pitkään esittäneet alipalkkauksen yksiselitteistä kriminalisointia. Tuota esitystä kritisoidaan usein vedoten siihen, että vähimmäispalkoista ei säädetä laissa vaan työehtosopimuksissa. Norja on kuitenkin hyvä esimerkki siitä, että rikoslakiin voidaan sisällyttää palkkavarkauden kriminalisointi siitä huolimatta, että sopimusmalli on hyvin samankaltainen kuin Suomessa. Alipalkkauksen kriminalisointi on mahdollista myös meillä. Arvoisa puhemies! On myös huomattava, että vaikka hallituksen esitys on varsin oikeansuuntainen, useat muut hallituksen lakimuutokset ovat omiaan heikentämään työntekijän oikeusturvaa ja altistamaan työperäiselle hyväksikäytölle. Lukuisat ulkomaalaislain kiristykset asettavat monia ulkomaalaisia työntekijöitä taloudellisesti aiempaa ahtaammalle ja täten altistavat epäreiluihin työsuhteisiin joutumiselle. Samoin hallituksen pyrkimykset heikentää ammattiyhdistysliikettä ovat omiaan syömään työntekijän mahdollisuuksia tuntea omat oikeutensa. Lainsäädännön tulisi olla johdonmukaista, eikä voi olla niin, että kutsumme parannukseksi sitä, kun otettuamme yhden askeleen eteen otamme vastaavasti yhden taakse. Puhemies! Tätä oikeansuuntaista muutosta on tulevaisuudessa seurattava joukko muitakin muutoksia, joilla pystymme takaamaan kaikenlaisille työntekijöille oikeuden itsenäiseen toimijuuteen, riittävään toimeentuloon ja selkeisiin sääntöihin. Oikeusvaltiossa työperäinen hyväksikäyttö on valtava häpeäpilkku, ja sen siivoaminen on paitsi yhteiskunnallisen vakauden kannalta tärkeää myös inhimillisesti välttämätöntä.
Arvoisa rouva puhemies! Hallitus esittää tätä EU:ssa päätetyn maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen tuomista Suomen lainsäädäntöön aivan EU:n asettamalla minimitasolla, mitä tulee nyt tähän turvapaikkamenettelyn laatuun, ihmisoikeuksiin ja esimerkiksi lapsen oikeuksiin. Hallituksen julkilausuttu tavoite on tehostaa ja sujuvoittaa prosesseja, mutta asiantuntijatkin ovat kuitenkin ilmaisseet, että tämä vaikutus saattaa hyvin olla päinvastainen. Asiantuntijat ovat sanoneet muun muassa, että muutos todennäköisesti lisää valituksia ja ruuhkauttaa hallinto-oikeuksia, ja sehän tuskin meillä on tässä tavoitteena. Viranomaisille ollaan lisäämässä valtava määrä uusia velvoitteita, ja yhdenvertaisuusvaltuutettu on muun muassa lausunut, että lisääntyneet valvontatehtävät eivät ole riittävästi resursoitu. Kun tässä kuitenkin mennään tosi syvälle ihmisten oikeusturvaan ja perusoikeuksiin puuttuviin sääntelyihin, niin toimeenpanossa kaikista vähintä olisi nyt se, että turvataan viranomaisten osaaminen ja riittävät resurssit tähän toimintaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Suomea pidetään usein työntekijän oikeuksien mallimaana. On totta, että ammattiyhdistysliikkeemme on tehnyt ja tekee sinnikkäästi työtä työntekijöiden oikeuksista kiinni pitämiseksi ja niiden parantamiseksi, mutta myös valtiolta ja lainsäätäjiltä vaaditaan järeämpiä toimia työelämän sokeiden pisteiden osalta. Maineestamme huolimatta työperäinen hyväksikäyttö on kiinteästi pesiytynyt yhteiskuntamme rakenteisiin. Sitä esiintyy julkisella sektorilla, yksityisissä yrityksissä, kaikenkokoisissa työyhteisöissä, kuntien ja valtion kilpailuttamissa urakoissa ja työsuhteeksi naamioiduissa yrittäjyysmuodoissa. Työperäiselle hyväksikäytölle erityisen alttiita ryhmiä ovat oikeuksistaan tietämättömät nuoret työntekijät ja maahanmuuttajat. Yhteiskuntamme on monessa tapauksessa epäonnistunut antamaan työperäisen hyväksikäytön uhreille oikeutta tai ylipäätään suojelemaan työntekijöitä niin, ettei hyväksikäyttöä tapahdu. Tapauksia jätetään systemaattisesti tutkimatta ja huomiotta, koska työntekijän oikeuksien laiminlyöminen on aina taloudellista voittoa jollekin. Arvoisa rouva puhemies! On erittäin tärkeää, että hallitus reagoi työperäisen hyväksikäytön laajuuteen ja vakavuuteen rikoslain muutoksella. Rikoslakia on selkeytettävä, ja siten uudistus on ehdottoman kannatettava. On kuitenkin niin, että tämä uudistus on vasta alku ja paljon muutakin tulisi tehdä työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Olemme vasemmistossa pitkään peräänkuuluttaneet alipalkkauksen kriminalisointia, ja jatkossa yksilöiden lisäksi yritykset olisi saatava vastuuseen esimerkiksi kirjaamalla lakiin kattava oikeushenkilön rangaistusvastuu. Vaikka hallituksen esitys on oikeansuuntainen, on samaan aikaan selvä fakta, että hallitus on lukuisilla ulkomaalaislain kiristyksillään heikentänyt haavoittuvassa asemassa olevien ja riippuvaisuussuhteessa olevien ulkomaalaisten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla. Myös hallituksen useat esitykset työnantajan vallan lisäämisestä ja työntekijän oikeuksien heikentämisestä ovat horjuttaneet ammattiyhdistysliikkeen keinoja puuttua hyväksikäyttötapauksiin. Arvoisa rouva puhemies! Vasemmiston kanta on selkeä myös sen suhteen, että nyt esitettävä rikoslain muutos ei saa johtaa ihmiskauppapykälien soveltamisalan kaventumiseen. Vakavimmat hyväksikäyttötapaukset on jatkossakin käsiteltävä oikeusasteissa ihmiskauppana. Tämänhetkinen tilanteemme on oikeusvaltiolle häpeällinen, ja siksi työtä työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi tulee tämän uudistuksen myötä jatkaa.
Arvoisa puhemies! Suomalaiset ajattelevat herkästi, että järjestelmämme takaa työntekijöiden oikeuksien toteutumisen ja reilun työelämän pelisäännöt. Näin ei kuitenkaan ole, vaan työperäinen hyväksikäyttö on laaja ja syvään juurtunut yhteiskunnallinen ongelma. Sen näkymättömyys suurimmalle osalle meistä luo illuusion siitä, että ongelmaa ei ole. Siksi on todella tärkeää, että hallitus aikoo nyt selkeyttää rikoslakia ja puuttua tehokkaammin työperäiseen hyväksikäyttöön — kiitos siis siitä. On kuitenkin todettava, että uudistus tuollaisenaan jää puolitiehen. Alipalkkaus on kriminalisoitava yksiselitteisesti, kuten palkansaajakeskusjärjestöt ja me vasemmistossa olemme pitkään esittäneet. Lainsäädännöllä on myös puututtava tilanteisiin, joissa työsuhde naamioidaan yrittäjyydeksi. On myös huomioitava, että muutokset eivät saa johtaa ihmiskauppapykälien soveltamisalan kaventumiseen, vaan vakavimmat hyväksikäyttötapaukset on jatkossakin käsiteltävä ihmiskauppana.