Jokelainen Jessi

Arvoisa puhemies! Opettajan uraltani jäi painavasti käteen yksi oppi ihmisyydestä: katkos sukupolvien välisessä ymmärryksessä syntyy ylenkatseesta. Nuoren ihmisen luottamus on helppo menettää tekemällä tulkintoja vailla oikeaa halua kuunnella. Menetämme otteen kokonaisiin ikäluokkiin pitämällä heitä tyhminä. Arvoisa puhemies! Elämme parhaillaan monella tavalla kriisipitoista aikaa. Meitä kuormittavat globaalit kriisit, sodat, ilmaston kuumeneminen, taloudelliset vaikeudet ja sosiaalinen eriytyminen. Nyt kasvamassa olevien lasten ja nuortemme niskaan joudutaan lataamaan paljon odotuksia. Heiltä odotetaan selvää visiota työurasta, lastenhankintaa väestön kasvattamiseksi, ikääntyvien omaistensa hoitamista, toiveikkuuden säilyttämistä olosuhteista riippumatta. Tulevaisuutemme rakentajilta vaaditaan paljon, kuitenkaan antamatta siihen kauheasti eväitä. Arvoisa puhemies! Kun listataan tämän ajan haasteita ja syitä sille, miksi nuorten usko tulevaisuuteen horjuu, vastaukseksi saa usein, että onhan sitä ennenkin selvitty — tässä maassa on selvitty sodista, lamoista ja vaikka minkälaisista vitsauksista ja silti porskutettu eteenpäin. Voi kuitenkin kysyä, että millä hinnalla. Sotien jälkeinen kansakunta ei ollut terve. Hintaa sodan aiheuttamista ylisukupolvisista traumoista maksetaan edelleen. 90-luvun lama poiki ylisukupolvista köyhyyttä, joka sairastuttaa ihmisiä tänäkin päivänä. Kansallista resilienssiä vaatineista tilanteista kerrotaan usein jälkeenpäin glorifioitua tarinaa, jossa valtio nosti itsensä tuhkasta uuteen kukoistukseen. Sodan jälkeen koitti jälleenrakennus, lamasta tultiin taloudelliseen nousukauteen. Vähemmälle huomiolle jää aina se puoli tarinasta, jossa kriisi vahingoittaa ihmistä ja sen kantokykyä pysyvästi. Ja mitä nuorempana ihminen saa osakseen kohtuuttomia vastoinkäymisiä, sen kauaskantoisemmat ovat seuraukset. Juuri siksi haastavissa tilanteissa yhteiskunnan tulisi pyrkiä suojaamaan eritoten lapsiaan, niitä, joiden käsiin uskomme yhteisten asioidemme hoitamisen aikanaan. Valitettavasti, puhemies, on niin, että käsillämme olevan tiedon valossa olemme epäonnistuneet tuossa työssä. Orpon hallitus on epäonnistunut tuossa työssä. Nuorisobarometrin tulokset kertovat kiistattomasti ja huolestuttavasti nuorten uskon tulevaisuuteen olevan matalammalla kuin koskaan. Tuo tieto tulisi ottaa tässä maassa vastaan kansallisena kriisinä. Nuorten tulevaisuususkon romahtaminen ei suinkaan ole tyhjästä ilmaantunut mysteeri, vaan syyt ovat kyllä selvillä. Tutkitusti nuoria huolettavat ja kuormittavat kaikista eniten työhön, toimeentuloon ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät kysymykset. Arvoisa puhemies! Huoleen vastataan tehokkaimmin ratkaisuilla, ja ilmiselvästi juuri ratkaisut ovat tältä hallitukselta puuttuneet. Orpon hallituksen leikkaukset ovat osuneet kaikkein rankimmin nuoriin, ja vaihtoehtoja on kavennettu kaikista eniten nuorilta. Nuorisotyöttömyys on ennätyksellisissä lukemissa, opiskelijoilla on velkaa enemmän kuin koskaan, ja monille nuorille elintärkeistä oljenkorsista, kuten sotepalveluista, auttavilta järjestöiltä ja työpajatoiminnasta, on leikattu. Toimeentulotuen leikkausten seurauksena nuoret aikuiset joutuvat lopettamaan opintojaan kesken voidakseen syödä kesällä. Näihin haasteisiin ei ole kertaakaan tullut hallitukselta oikeita ja todellisia vastauksia, vain retorista vakuuttelua siitä, että toivoa on. Mistä tuon toivon pitäisi syntyä, jos käytännön edellytyksiä heikennetään eikä vahvisteta? Mistä ilmestyy usko tulevaisuuteen, jos poliittisilla valinnoilla tehdään tulevaisuus vaikeammaksi elää? Arvoisa puhemies! Kuten aluksi sanoin, helpoin väylä nuoren ihmisen luottamuksen menettämiseen on nuoren ihmisen pitäminen tyhmänä. Sen arviointivirheen on hallitus tehnyt, kuvitellut, että konkreettiset heikennykset tulevaisuuteen kuorrutetaan kauniilla sanoilla paremmaksi. Hallitus aliarvioi nuorten kykyä ymmärtää hallituksen valintojen seurauksia, ja tuo itsessään on vaurioittanut nuortemme tulevaisuususkoa merkittävästi. Jos me haluamme panostaa siihen ajatukseen, että tulevaisuus kantaa ajasta ja haasteista huolimatta, nuo panostukset on silloin konkreettisesti tehtävä. Pidän tätä myös mitä suurimmissa määrin puolustuspoliittisena kysymyksenä. Jos syömme nuoriltamme uskon poliittiseen päätöksentekoon, yhteiskunnan tukeen ja hyvään elämään, mitä nuo nuoret silloin todella haluavat puolustaa? Millainen on ihmisen puolustustahto sellaista valtiota kohtaan, joka ei puolusta kasvavia versojaan? Nuorisokysymys ei siis ole vain yksittäinen yhteiskunnallinen kysymys, vaan siihen käytettävillä resursseilla ratkaistaan koko itsenäisen valtion kyky huolehtia kansalaisistaan. Ratkaisut vaativat paitsi asennemuutosta myös aktiivisen valinnan siitä, että valtio panostaa rahallisesti tulevaisuutemme tekijöiden koulutukseen, työllisyyteen ja toimeentuloon, siis aivan perustavanlaatuisiin asioihin. Puhemies! Orpon hallitus on valinnoillaan tuottanut valtavan pettymyksen ja pitkäaikaista vahinkoa nuortemme kykyyn pärjätä ja uskoa omaan pärjäämiseensä. Tuota luottamusta ei tällä hallituskokoonpanolla rakenneta uudelleen, ja siksi todellista vastuunkantoa olisi antaa tuo päätösvalta aivan muille puolueille.

Arvoisa puhemies! Suomessa syntyy tällä hetkellä vuosittain yli 40 000 lasta. Se tarkoittaa yli 40 000:ta synnyttäjää. Raskaus ja synnytys ovat mullistavia kokemuksia sekä keholle että mielelle. Jotain muuttuu aina pysyvästi, kun ihmisen keho tuo uuden ihmisen tähän maailmaan. Moni muutos on odotettu ja positiivinen, mutta useille synnyttäminen tuo mukanaan myös fyysisiä haasteita, joiden helpottamiseksi on välttämätöntä saada apua terveydenhuollosta. Suomessa sikiön ja synnyttäjän terveyttä seurataan tiiviisti neuvolapalveluissa koko raskauden ajan. Synnytyksen jälkeen fokus siirtyy synnyttäjän terveydestä ensisijaisesti lapseen. On kuitenkin niin, että moni synnyttäjä kokee vielä pitkään synnytyksen jälkeenkin sellaisia fyysisiä oireita, jotka haittaavat arkea ja vaatisivat toimenpiteitä. Tyypillisimpiä synnytyksen jälkeisiä vaivoja ovat repeämät, virtsan karkailu, lantionpohjan toimintahäiriöt ja vatsalihasten erkaumat. Osalla nämä vaivat toki paranevat ajan kanssa itsestään, mutta suurella osalla vaivat jäävät hoitamatta ja siten pitkittyvät. Noin joka kolmas synnyttäjä kokee synnytyksen jälkeistä virtsankarkailua, ja tutkimusten mukaan jopa 76 prosenttia synnyttäjistä, jotka kokevat virtsankarkailua kolme kuukautta synnytyksen jälkeen, kärsivät siitä vielä 12 vuotta myöhemminkin. Lantionpohjan toimintahäiriöitä on havaittu jopa puolella synnyttäjistä vielä 20 vuotta synnytyksen jälkeen. Vatsalihasten erkauma koskettaa raskausaikana liki jokaista synnyttäjää, mutta noin kahdella prosentilla, siis tuhansilla synnyttäjillä vuosittain vaiva jää pysyväksi ja aiheuttaa kiputiloja ja toimintakyvyn haasteita läpi elämän. Pelkästään virtsankarkailun aiheuttamien välittömien ja välillisten kustannusten on laskettu olevan yli miljardi euroa vuodessa, ja tuoreimpien arvioiden mukaan summa on todennäköisesti vain varovainen arvio. Kustannukset syntyvät erikoissairaanhoidon palveluista, sairaspoissaoloista, alentuneesta työkyvystä ja materiaalisista hankinnoista. Kustannukset kasvavat jatkuvasti, sillä synnytysperäisten vaivojen alihoitamisen kustannukset kumuloituvat ja näkyvät muun muassa vanhustenhoidon kasvavina kuluina. Ikääntyneiden synnyttäneiden ihmisten virtsankarkailua käsitellään ikään kuin pakollisena osana ikääntymistä, vaikka tutkitusti suuri osa noista vaivoista olisi ollut ehkäistävissä oikea-aikaisella varhaisella hoidolla. Arvoisa puhemies! Julkisessa keskustelussa ja poliittisessa päätöksenteossa keskitytään tällä hetkellä valtavasti syntyvyyden kasvattamiseen. Vähenevää väestöämme yritetään sinnikkäästi sekä puheen että erilaisten poliittisten, usein rahallisten, kannusteiden keinoin patistaa lisääntymään. Synnytysikäisten kehoihin ollaan valmiita panostamaan suuriakin rahasummia silloin, kun tavoitteena on tuottaa meille uusia veronmaksajia. Keskustelu on voimakkaan välineellistä. Tuo keskustelu omalta osaltaan tuottaa jatkuvasti todellisuutta, jossa potentiaalisen synnyttäjän keholla on taloudellista arvoa nimenomaan potentiaalisena synnyttäjänä. Synnytyksen jälkeisestä toimintakyvystä ja sen puutteen aiheuttamista jatkuvista taloudellisista menetyksistä emme keskustele lainkaan. Taloudelliset tappiot, jotka olisivat helposti vältettävissä, ovat toki tragedia sinänsä, mutta vielä vähemmälle huomiolle jää inhimillinen kärsimys, jota synnyttäneiden ja eritoten naisten alihoitaminen terveydenhuollossa tuottaa. Tutkitusti avun saaminen vaivoihin on yhteiskunnassamme tänäkin päivänä sukupuolittunutta. Vaihdevuosioireet koskettavat välittömästi puolta väestöstä ja välillisesti vielä suurempaa osaa, ja silti vaihdevuosioireisiin saatiin ensimmäinen kansallinen hoitosuositus vasta viime vuonna. Endometrioosin hoitoviive ensimmäisistä oireista diagnoosin saamiseen on 6—9 vuotta. Ei siis ole mitenkään poikkeavaa, että myös synnytyksen jälkeisten vaivojen hoito on epäjohdonmukaista ja hoitoon hakeutuminen usein synnyttäneen itsensä vastuulla. Arvoisa puhemies! Kansainvälisesti kiiteltyjen neuvolapalveluidemme perusperiaatteet ovat ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen ja tietoisuuden lisääminen. Vauvojen ja lasten osalta neuvolapalvelut ja niiden kautta tarpeenmukaisiin hoitoihin ohjautuminen toimivatkin hyvin. Kaikki meistä pystyvät tunnistamaan yhteiskunnallisen onnistumisemme edeltävässä. Miksi emme siis laajentaisi hyvin toimivaa palvelua niin, että ennaltaehkäisy koskisi myös synnyttäneitä? Tutkimusten mukaan virtsanpidätysongelmat ovat helposti kuntoutettavissa, jos hoitoon ohjaudutaan varhain. Vatsalihasten erkaumat ja niiden aiheuttamat kiputilat saadaan parhaiten hallintaan ammattilaisen ohjauksessa ennen vaivojen pitkittymistä ja kroonistumista. Tällä hetkellä Suomessa ei ole systemaattista hoitopolkua synnytyksen jälkeisten vaivojen hoitoon eikä siten myöskään riittäviä keinoja vaivojen pitkittymisen tuottamien kustannusten hillitsemiseen. Synnytyksen jälkeiseen fysioterapiaan hakeutuminen on synnyttäjän omalla vastuulla, ja niinpä lapsiarjen kiireen ja taloudellisten realiteettien valossa moni sellainen jättää hakeutumatta ammattilaisen vastaanotolle, joka hyötyisi hoidosta merkittävästi. Apua hankitaan yleensä joko yksityisiltä palveluntuottajilta tai sitten ei ollenkaan, sillä moni synnyttänyt ei edes tunnista oireidensa olevan liitännäisiä synnytykseen tai olevan hoidettavissa helposti. Ei voikaan olla niin, että on synnyttäjän itsensä vastuulla diagnosoida oireet ja hakeutua sen mukaan hoitoon omakustanteisesti. Suomessa olisikin oltava systemaattinen palveluohjaus synnyttäneille osana neuvolapalveluita. Ranskassa synnyttäneille kuuluu jopa 10 kertaa synnytyksen jälkeistä lantionpohjan fysioterapiaa osana sosiaaliturvaa. Tuota menettelyä on haluttu jatkaa, koska sen kansanterveydelliset vaikutukset on koettu niin merkittäviksi. Arvoisa puhemies! Täällä Suomessa voisimme lähteä asiassa edes maltillisesti liikkeelle. Olisi varsin kohtuullista lisätä 1—3 kertaan synnytyksen jälkeistä fysioterapiaa osaksi neuvolapalveluita. On aina taloudellisesti järkevää maksaa pieni hinta siitä, että tulevaisuuden moninkertaisesti kalliimmat ongelmat voidaan välttää. Asia on myös arvokysymys. Ei ole kohtuullista vaatia ketään toimimaan valtiolle eduksi synnyttämällä tänne uusia veronmaksajia, milloin minkäkin rahallisen porkkanan varjolla, mikäli samaan aikaan jätämme jo synnyttäneet ihmiset vaille asianmukaista hoitoa ja tukea. Synnyttäjämme ansaitsevat terveydenhuolloltamme parempaa. Puhemies! Edellä perustelemani myötä esitän lakialoitteessani synnyttäneiden fysioterapian lisäämistä osaksi neuvolapalveluita. On taloudellisten tavoitteidemme, yhdenvertaisten arvojemme ja kestävän tulevaisuuden kannalta perusteltua kehittää hyväksi todettuja palveluita niin, että hyvää elämänlaatua on tarjolla jatkossa yhä useammalle. Se on synnyttäjien, perheiden, työmarkkinoiden ja koko Suomen etu.