Kaunisto Ville
3 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Tässä salissa on ollut mielestäni arvokasta ja hyvää keskustelua, kun on puhuttu suomalaisen maatalouden tulevaisuudesta ja nyt todellakin maatalouden energiaveron tilapäisen lisäpalautuksen tuomisesta johtuen ennen kaikkea Lähi-idän kriisin vaikutuksista kustannusten nousuun. Täytyy sanoa, että tämän salin keskustelu on osoitus siitä, että suomalaisen maatalouden puolustaminen ja siitä puhuminen ovat kyllä monella tavalla paremman huomisen rakentamista. Sanon tämän nyt tässä yhteydessä, että kun tulen Kouvolasta, joka on siis Suomen maatalouden suuri kaupunki, on se sitten maatilojen, viljelyalan tai tuotannon arvoon sidottua, niin onhan tämä hienoa, että me ymmärretään näitä asioita ja näitä nostetaan esiin. Toki Kouvolasta on joskus jotain muutakin, vähän ei niin hyvää nostettu esiin, niin että on pakko siinä mielessä vastata yleiseen väärinkäsitykseen. Ehkä haluaisin myös laventaa tätä aihetta vähän siihen suuntaan kuin edustaja Auttokin: Kun puhutaan siis maailman kriiseistä, jotka vaikuttavat Suomeen, niin kyllähän me nähdään se, että itsestään huolen pitäminen maailman myrskyissä on aivan keskeistä, on sitten kyse kilpailukyvystä tai turvallisuudesta. Nyt oli kysymyksessä Hormuzinsalmen sulku, joka ehkä on ohi, ehkä ei ole ohi, ja sen vaikutus energian hintoihin, mutta nähdään myös lannoitteiden hintojen nousua ja lannoitteiden saatavuusongelmia esimerkiksi eteläisessä Amerikassa, millä on sitten taas vaikutuksia globaalisti niin suuresti, että Suomen on vaikea siinä tasapainoilla. Toisaalta voimme katsoa vaikka Aasiaa. Siellä on toinen salmi, Taiwaninsalmi. Mitä Taiwaninsalmen sulku saattaisi tarkoittaa Suomen pärjäämiselle tässä suuressa maailmassa? Kyllä se näin menee, että suomalaisten asia, on kyseessä sitten maatalouden, kilpailukyvyn tai teollisuuden puolesta puhuminen, pitää tässä salissa kyllä pitää koko ajan isosti esillä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Erinomaisia puheenvuoroja. Siitähän tulevaisuusvaliokunta on tosissaan tunnettu, että me keskustelemme, ja se on tässä ajassa aika iso signaali ulospäin. Meidän roolihan edustajina, on sitten tulevaisuusvaliokunnan jäsen tai ei, on aika merkittävä, on sitten kysymyksessä yhteisen tulevaisuuden rakentaminen tai sen kuilun kaventaminen, mikä ehkä välillä poliittisessa keskustelussa tuntuu olevan esillä, mutta myös sen tulevaisuustyön tekeminen, sitä mitenkään vähättelemättä. Siis tämä on erinomaista, että tulevaisuusvaliokunta haluaa vaikuttaa kokonaisuutena tulevaisuuden rakentamiseen, mutta itse näen, että meidän jokaisen edustajankin rooli on omassa puolueessa, omissa viiteryhmissä viedä niitä viestejä, mitä me tulevaisuusvaliokunnasta saadaan. Ne syötteet ovat aivan mahtavia. Ei ole sellaista keskustelua ollut itselläni poliittisella uralla, jota ei olisi voinut aloittaa jollain tavalla viitaten tulevaisuusvaliokunnan työhön ja niihin ajatuksiin, mitä olen päässyt kuulemaan. Eli sekin työ, se vaikuttavuustyö, täytyy tehdä monella eri tasolla, ja siinä on kyllä hienoa ollut seurata kollegoiden työtä. Ehkä vielä haluan sanoa teknologiasta ja sen kehityksestä, että kun me puhutaan nyt tekoälybuumista ja siitä pystysuorasta kehitysseinästä ja tietyllä tavalla eksponentiaalisesta kehityksestä, niin on tärkeää, että usein juuri sillä hetkellä, kun luullaan, että tämä ylämäki tai kehityksen määrä ei ikinä lopu, tulee suvantovaihe, tulee sellainen hetki, jossa katsotaan, millä tavalla tämä teknologia itse asiassa otetaankaan yhteiskuntaan ja miten se tulee yhteiskuntaan, ja sitten siellä tulee niitä uusia kehityskulkuja, jotka pohjautuvat siihen teknologiaan. Eli tälläkin hetkellä on äärimmäisen tärkeää, että tätä kokonaisuutta mietitään ja niin kuin edustaja Vähämäen hienossa työssä, monta vuotta jatkuneessa työssä, nostetaan esiin sitä, mitä kaikkea muuta pystyy siihen ympärille rakentumaan. Ennen kaikkea siihen mielestäni pitää sitoa se Suomen rooli: millä tavalla Suomi voi olla ei pelkästään menestystarina tässä kokonaisuudessa vaan ennen kaikkea yksi voima, joka pystyy maailmalla osoittamaan niitä ratkaisuja, mitä meillä haasteisiin on. Ja väkisin, kun teknologiasta puhutaan, on se tekoälyä tai mitä vain teknologiaa, niin se puhtaan energian rooli nousee keskiöön ja myös ne innovaatiot sillä puolella. Uskon, että Suomella on aika paljon annettavaa tähän, ja se toimii myös pohjana sille teknologiselle kehitykselle, mitä maailmalla tehdään. Itse näen niin, että puhutaan sitten ilmastonmuutoksesta tai ekologisesta kriisistä, niin tässä on niitä ratkaisun avaimia, millä Suomi pystyy todella maailmalla tuomaan toivoa ja myös kotiuttamaan tulovirtaa sitä kautta, että me olemme ratkaisemassa kaupallisilla keinoilla maailman ongelmia. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Kuten tässä on useampikin edustaja jo todennut, mielestäni tämä keskustelu, mitä ollaan käyty, on ollut arvokasta: puhutaan Suomen turvallisuudesta eri näkökulmista, eri näkemyksistä, mitä meillä on, mutta sävy on ollut oikeanlainen, sanoisinko näin. Itse nostin omassa puheenvuorossani suomalaisen teollisuuden ja puolustusteollisuuden kilpailukyvyn roolin ja ne mahdollisuudet, mitä siellä puolella on riippuvuuksien hillitsemisessä. Tiedostan, niin kuin täällä useampikin edustaja nosti esiin, että kysehän ei ole missään nimessä nopean aikavälin ratkaisuista, mutta henkilökohtaisesti ainakin uskon, että olemme täällä rakentamassa Suomea pitkälle tulevaisuuteen, ja siinä mielessä on olennaista, että kun tällaista rakentavaa keskustelua käydään, niin tuodaan myös niitä näkemyksiä siitä tulevaisuuden suunnasta. Toisaalta siksi haluan nostaa esiin myös niitä toimia, millä me olemme vahvistaneet suomalaisen teollisuuden pärjäämistä ja sitä kautta mahdollisesti sitä kykyä toimia tulevaisuudessa, esimerkkeinä nyt investointikannustimen, tulevan yhteisöveroalennuksen ja tutkimuksen ja kehityksen panostukset. No, tutkimus- ja kehityspanosten kohdalla täytyy sanoa, että niiden painottaminen yhä vahvemmin sinne innovointipuolelle, jotta me saadaan kaupallistettua niitä hienoja tuotteita, olisi aivan keskeistä. Työmarkkinauudistukset nousevat tässä, infrapanostukset. Puhdas, edullinen ja toimitusvarma sähkö nousee aivan keskiöön, kun puhutaan meidän teollisuuden pärjäämisestä. Samaan aikaan se, mikä puolustusteollisuudelle luo mahdollisuuksia, on tämä puolustusbudjetin kasvu, joka on ollut aivan keskeinen tämän hallituksen keskittymiskohta. Siihen toki vaikuttaa maailmanaika aika paljon, että panostukset niin vahvasti suuntautuvat myös sinne puolustusbudjetin kasvun suuntaan. Viimeinen, mikä minun mielestäni on olennaista, mistä ei ikinä puhuta tarpeeksi, kun puhutaan puolustusteollisuudesta, on meidän startup-kenttä. Siis meidän startup-kentällä on aivan uskomattomia innovaatioita, ja ennen kaikkea ne menevät sinne kaksikäyttötuotteiden puolelle, joilla pystytään rakentamaan turvallista Suomea jatkossakin. Haluan muistuttaa, että tämä on se sektori, jonka toimintakykyyn on tehty valtavasti tekoja mutta jossa emme saa kyllä laskea hetkeksikään katsetta alas, vaan edelleen pitää mahdollistaa sitä suomalaista kekseliäisyyttä, innovatiivisuutta, jolla me pystymme jatkossakin varmistamaan sen, että Suomi pysyy turvallisena maana. — Kiitos.