politiikka.app

Kosonen Hanna

Keskustan eduskuntaryhmäKaakkois-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

6 puheenvuoroa

023helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 1maahuhtikuu 2026: 3huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 1kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 0syy
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa rouva puhemies! Leikkauslakihan tämä on. Vuonna 2029 se toteutuu 390 miljoonan euron leikkauksena hyvinvointialueiden rahoituksesta. Sillä tavalla olisi todella kunnollista, jos hallituspuolueet tunnustaisivat tämän leikkauslakina ja nämä muutkin leikkaukset, joita hallituspuolueet ovat tehneet hyvinvointialueille, koska nämähän pakottavat hyvinvointialueet tekemään niitä vaikeita ratkaisuja, joista olisi ihan syytä oikeasti täällä hallituspuolueiden itse osoittaa, mitä velvoitteita vähennetään hyvinvointialueilta. Tällä rahoituksella ei kaikkea pystytä järjestämään. Näitä velvoitteitahan voi olla esimerkiksi vanhustenhoito, tai jos katsotaan esimerkiksi syöpähoitoja, joissa Suomi on tällä hetkellä jo jäljessä muita meidän verrokkimaita, niin olisi hyvä myöntää, että hallituspuolueet eivät myönnä riittävästi rahoitusta tälle kaikelle ja siten nämä ovat tässä tilassa kuin missä ovat. Se olisi kohtuullista ja rehellistä. Tässä rahoituslaissa on ongelmia. Se on huomattu. Sitä ei varmastikaan kukaan tässä salissa kiellä, mutta eipä tässä salissa ole koskaan ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa tälle pohjalle, mikä meillä nyt on. Tämä rahoituslakipohja, millä nytkin mennään, on se sama kuin silloin Sipilän hallituksen aikaan. Se ei huomioi ennalta kovinkaan hyvin niitä muutoksia, mitä sitten alueilla tapahtuu, ja esimerkiksi asukasmäärien muutokset vaikuttavat todella isosti. Varsinkin meillä siellä itäisessä Suomessa tai niillä alueilla, joilla väki vähenee, ne tekevät todella vaikeaksi hyvinvointialueiden palveluiden järjestämisen sitten rahoituksen osalta. Rahoitus tippuu rajusti. Kukaan meistä ei myöskään ymmärtänyt viime kaudella juuri tätä palveluntarvepuolta eli sitä, kuinka esimerkiksi nämä diagnostiikkatiedot tultaisiin kirjaamaan. Se tarkoitus ei varmasti tässä salissa kyllä ollut tätä rahoituslakia säädettäessä. Eli tällä hetkellähän nyt kisataan siitä, kuinka saadaan sitä rahoitusta mahdollisimman hyvin, ja sillä tavalla sitten kirjataan niitä diagnostiikkatietoja, ja tähän emme kyllä todellakaan pyrkineet. Ennaltaehkäisy oli todella iso ja tärkeä asia sotea säädettäessä viime kaudella, ja nyt nämä lait jopa kannustavat säästämään tästä ennaltaehkäisevästä työstä. Se ei ollut myöskään tarkoitus, eli korjattavaa kyllä piisaa. Alueelliset erityispiirteet pitäisi ottaa paljon paremmin huomioon, ja myöskin eliniänodote — demografia ja sosioekonominen asema eri alueilla, kuten talouspoliittinen arviointineuvostokin on näistä todennut. Jos mennään tähän kyseiseen lakiin, joka on nyt täällä salissa käsittelyssä, niin ei voi kuin ihmetellä, että tässä on keksitty tämmöinen uusi termi, ”saaristoinen hyvinvointialue”, joka muuttaa sitten saaristolakia. Tietysti tälleen saaristoisesta maakunnasta, Suomen saaristoisimmasta maakunnasta, Etelä-Savosta tulleena ajatus tietenkin oli, että tämähän varmaan on hyvä asia meillekin, ja samoin varmasti varsinaissuomalaiset ajattelevat, että tämä on hyvä asia, kun tulee saaristoinen hyvinvointialue, joka ottaa sitten meidän olosuhteet ja kausiasukkaat paljon paremmin huomioon. Meillä Etelä-Savossa on 45 000 kausiasukasta, ja on erittäin rikkonainen se alue, tosiaan kaikkein saaristoisin maakunta Suomessa. Ja kuinka kävikään? Etelä-Savo ja Varsinais-Suomi menettävät tämän lain seurauksena. Aivan käsittämätön asia. Tämä on jotenkin hyvin vaikea ymmärtää, ja olisikin kiinnostavaa kuulla hallituspuolueiden edustajilta, miten tämä on mahdollista, että halutaan saaristoinen hyvinvointialue saada lakiin ja sen jälkeen kaikkein saaristoisimmat alueet Suomessa menettävät rahoitusta. Minä en pysty käsittämään tätä asiaa. [Markku Siponen: Seuraavassa puheenvuorossa kuullaan!] Sitten toinen asia, mikä tässä vähenee ja millä perusteella leikataan, on se, että leikkaus kohdistuu nimenomaan palvelutarpeen kasvuun. Eli niiltä alueilta, joilla on ikääntyviä ja joilla on sairastavuutta ja joilla tämä palvelutarve kasvaa, leikataan enemmän. Tämäkään ei mene minun ymmärrykseeni aivan kauhean helposti, ja toivoisinkin, että tästäkin saataisiin vielä täällä nyt selvitystä, miksi tämä on tällä tavalla sovittu siellä hallituksessa tehtävän. Tätä on kyllä hyvä ja helppo oppositiossa taas vastustaa. Olisi tosi mukavaa olla jonkun hallituksen soteasian puolellakin joskus. — Jäänpä kuuntelemaan nyt sitten seuraavaa puheenvuoroa. Sieltä varmasti tulee vastaukset.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, hyvinvointialue)Pöytäkirja
26.5.2026VastauspuheenvuoroVNS 5/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! On tosi hieno asia, että sitä talouskasvua on nyt orastavasti olemassa, mutta emmehän olisi tässä liiallisen alijäämän keskustelussa, jos hallituksen omat tavoitteet olisivat toteutuneet. Valitettavasti ne eivät nyt tule toteutumaan. Me ollaan yhteisen asian äärellä. Tämä velkajarrukeskustelu on tärkeä, mutta sekin tavallaan jo sanana tuskin juurikaan luo toivoa. Pitäisi enemmänkin puhua jostain kasvukaasusta ja niistä asioista, jotka todella veisivät toiselle uralle tämän koko meidän maan. Sen kasvun taustalla on paljon muitakin asioita kuin se, miten pelkästään yritysverouudistukset tai tämmöiset tehdään. Esimerkiksi tällä hetkellä meidän yhteiskunnan menoista mielenterveyteen kuluu 11 miljardia euroa, ja tämä ura on kasvava sillä tavalla, että kymmenen vuoden päästä se voi olla 16 miljardia euroa. Jos esimerkiksi näihin mielenterveyshaasteisiin ei oikeasti ruveta ottamaan vakavasti toimia, [Puhemies koputtaa] nämä meidän ongelmat tulevat olemaan todella isoja tässä maassa.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, velka)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpTalousMaa- ja metsätalous

Arvoisa rouva puhemies! Nyt varmasti kannattaisi rakentaa, mutta niin kuin tässä edellä jo kollegat ovat tätä kerranneet, myös kunnat ovat lamassa, niin kuin koko Suomi on lamassa. Kuntaverokertymät ovat alentuneet rajusti, ja sitten on isot leikkaukset tähän liikuntapaikkarakentamiseen. Tämä ei kyllä myöskään innosta kuntia hakemaan tätä liikuntapaikkarakentamisen tukea, koska ei ole kovin todennäköistä, että sitä tulee sitten saamaan. Nyt kun puhutaan näistä liikuntapaikoista ja siitä, että täytyy aina rakentaa kaikenlaista uutta, niin kyllä kieltämättä pitää olla myös siitä huolissaan, pitääkö aina jossain rakennuksessa tai olosuhteissa liikkua. Meillä on erittäin hyvät metsät, ja pyöräteitäkin on vielä olemassa, pallokenttiä ja vaikka mitä. Me keskitytään tässäkin salissa aika paljon siihen, että täytyy olla aina olosuhteet esimerkiksi lasten ja nuorten tai meidän aikuistenkin ympärillä ja vasta sen jälkeen sitä liikettä alkaa tapahtua, vaikka meidän pitäisi oikeasti keksiä ja miettiä niitä yhteiskunnan rakenteita, miten me saadaan meidät kaikki liikkumaan ihan ilman niitä niin sanottuja virallisia liikuntaolosuhteita. [Eduskunnasta: Se on totta! — Arto Satonen: Hyvä puheenvuoro!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (metsä)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 23/2026 vpTalousEnergia

Arvoisa puhemies! Juuri näin, kuten edustaja Suhonen hyvin otti esille, tämäkin kehysriihi toi taas myös suoraan liikuntaolosuhteisiin leikkauksia. Nämä kuntien valtionosuudet käyvät juuri sinne perusopetukseen, varhaiskasvatukseen, liikuntaan, kulttuuriin. Kunnat ovat hyvin eriarvoisessa asemassa tässä, millä tavalla ne pystyvät näitä liikuntamahdollisuuksia järjestämään. Näitä valtionosuusleikkauksiahan on tullut jo aikaisemminkin kunnille tämän hallituksen puolelta. Esimerkiksi on pakko taas nostaa, että tietyissä kunnissa on erittäin hyvät tuulivoimatulot, mutta esimerkiksi Itä-Suomessa tuulivoimaa ei pystytä rakentamaan ollenkaan, ja siitä kunnat eivät saa minkään valtakunnan tuloja, eivätkä ne niitä siten pääse myöskään käyttämään esimerkiksi liikuntaolosuhteiden parantamiseen. Eriarvoisuus kasvaa. Tässä esityksessä huolestuttavaa on tietysti se, että selvästikään semmoista pitävää suunnitelmaa ei ole, kuinka tämä alueellinen osaaminen liikuntapuolella sitten pystytään pitämään kasassa tässä maassa tämän esityksen läpimenon jälkeen, mikäli ja kun tämä valitettavasti varmasti läpi menee.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Energia: sääntöpohjainen osuma (tuulivoima)Pöytäkirja
28.4.2026VastauspuheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Salissa on kuultu hallituksen ja opposition puolesta tästä keskustelua, mutta kannattaa katsoa noiden hallituspuolueiden edustajien näkemykset myös tuolta somen puolelta ja muista medioista, kuinka siellä vastustetaan tätä muutosta, joka on siis leikkaus, lähes 400 miljoonaa taas rahoituksesta pois. Tämä nyt viimeistään varmaan kertoo kaikille, että hallitus leikkaa sosiaali- ja terveyspalveluista, ja samalla hoitajia joudutaan irtisanomaan, lääkäreitä irtisanomaan ja palvelut heikkenevät. Tässä on samassa saaristoisuuden muutos, se, kuinka se vaikuttaa tähän rahoitukseen. Kuten edustaja Kallio tuossa jo totesi, Saimaan alue ja koko Järvi-Suomen suurin hyvinvointialue, joka Järvi-Suomessa sijaitsee, Eloisa, tulee menettämään tässä, vaikka meillä on kaikista hyvinvointialueista kaikkein eniten kausiasutusta, vapaa-ajan asuntoja, jotka kuitenkin menevät [Puhemies koputtaa] sitten hyvinvointialueiden piikkiin, varsinkin ensihoidon ja tuon sairaanhoidon osalta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue, sairaala)Pöytäkirja
18.3.2026Varsinainen puheenvuoroHE 22/2026 vpTalous

Arvoisa puhemies! Tässä on käytetty hyviä puheenvuoroja luotonannon saamisesta Suomessa ja siitä, kuinka se on aika lailla monella alueella talouskasvun hyvinkin näkyvä jarru — ei mikään näkymätön jarru vaan hyvin näkyvä — kun monet yritykset tai asunnonvaihdosta tai uuden kodin ostamisesta unelmoivat yrittävät käydä pankeissa hakemassa lainaa ja se ei vaan onnistu. Tämähän ei ole pelkästään näiden seutujen ongelma, joissa väki vähenee, vaan ihan tämmöisten kasvukeskustenkin reuna-alueilla omakotitaloja on vaikea ostaa. Samalla sitten saadaan asuntokauppa jumiin, mikä monella tavalla estää työn liikkuvuuden ja uuden elämän aloittamisen, ihan näitten oikeiden osaajien löytämisen oikeille paikoille, ja sitten tietysti toisena on tämä yritysten kasvun estäminen, koska ei pystytä investointeja tekemään. Eli toivottavasti tässä hallitus tekee kaikkensa, että kansalliset joustot pystyttäisiin näissä ottamaan käyttöön. Tässä Basel kolmosessa, lainsäädännössä, jota on vähitellen eri hallituskausien aikana tänne Suomeen tuotu, ongelmana on se, että se kohtelee koko Eurooppaa samalla tavalla ja se on luotu nimenomaan Etelä-Euroopan pieniä pankkeja varten, jotka eivät ole niin vakavaraisia. Sitten me täällä Pohjois-Euroopassa isojen vakavaraisten pankkien kanssa tästä samasta säätelystä kärsimme, ja juuri sen takia täällä Suomessa pitäisi kyllä kaikkien joustojen olla käytössä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Pöytäkirja