Laakso Sheikki
6 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Todellakin silloin, kun on jotain tässä talossa tehty väärin, niin se on kyllä sellainen homma, että se pitää myös pystyä korjaamaan jo sen takia, että moraali siihen velvoittaa. Me kaikki tiedetään, että taksilakiuudistus aikoinaan meni mönkään, ja sen kokonaan korjaaminen on tietysti jälkikäteen suhteellisen mahdoton homma, mutta tässä on nyt kuitenkin tehty hartiavoimin töitä sen eteen, että ollaan saatu tehtyä isoja muutoksia siihen, että saataisiin kotimainen taksi uudelleen luotettavaksi ja varmaksi toimijaksi. Se on sanomatta selvää, että eihän tämä mikään itsestäänselvyys ole, että kaikki ongelmat poistuvat. Valvontaa on lisättävä edelleen, koulutusta on lisättävä edelleen, niin kuin sitä nyt lisätään, ja muillakin tavoilla on yritettävä tehdä siitä nykyisestä taksista entistä parempi tulevaisuudessa. Sinne lisätään koulutusta, valvontaa, sen lisäksi tulee taksamittari, niin että saadaan verotiedot ja sitä kautta harmaata taloutta kitkettyä. Poliisille tulee helpommaksi valvoa, ketkä oikeasti ovat takseja ja ketkä ovat vain joku keltainen kupu katolla, ja sen takia siihen on äärettömän hyvä saada myös rekisterikilvet. Mutta sen verran on pakko sanoa, että hämmästyttää tämän keskustelun aikana ollut vääntö siitä, että näitä kaikkia ei oltaisi haluttu ja näistä on tehty hinnoittelultaan mukamas äärettömän isoja. Taksamittarin arviohinta on varmaan noin tuhat euroa, ja niitten rekisterikilpien hinta on 20 euroa. Nyt jos ruvetaan miettimään, että meillä jopa taksiautot rupeavat sähköistymään aika paljon ja puhutaan 50 000—70 000 euron sähköautoista, niin tällaiset kustannukset eivät voi olla millään tavalla kynnys lähteä tuolle alalle. Jos reilun tuhannen euron investointi on liian iso, niin se kertoo siitä, että sellaisen yrittäjä on todennäköisesti lähtemässä jollain vanhalla Fiat Tipolla harjoittamaan liikennöintiä, mikä on täysin järjetön yhtälö. Ottaisi vaikka vanhan Toyotan, mutta todennäköisesti senkin hinta on sellainen, että kannattaa jo se taksamittari sinne ostaa. Todennäköisesti, tai ei edes todennäköisesti, vaan takuuvarmasti yksikään taksiyrittäjä ei joudu tämän esityksen mukaisten tarkennuksien jälkeen siihen tilanteeseen, ettei voi lähteä yrittämään taksiautoilua. Mutta se antaa hyvät eväät meidän valvoa harmaata taloutta ja poliisien sitä, että on asianmukaisia takseja. On ikävää kyllä nähdä, että tässäkin on vastalause, mikä perustuu pitkälti taksamittarin ja rekisterikilpien hankkimiseen, mutta se syy ei ole ikävä kyllä näitten laitteitten hinnassa, vaan siinä täysin näkee sen, että halutaan vain kerätä irtopisteitä tietyltä kuljettajaryhmältä, kun vaalitkin ovat lähestymässä. Se ei ole minun mielestäni moraalisesti kovin oikein, koska oikeasti meidän tehtävä on pitää huoli, että meillä olisi turvalliset taksit, asianmukaiset taksit, ketkä hoitavat velvollisuudet, niin kuin niitten kuuluu tehdäkin. Mutta onneksi, todennäköisesti, tämä tullaan kuitenkin täällä nuijimaan vastalauseesta huolimatta siinä muodossa kuin se on suurin piirtein paperilla aikoinaan lähtenyt. Se on sanomatta selvää, niin kuin edustaja Paasikin mainitsi, että seurantaa pitää tehdä ja niihin epäkohtiin, mitä tulevaisuudessa tullaan huomaamaan, pitää puuttua. Toivotaan, että myös valvontaa saadaan vielä jatkossa parannettua. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Kiitos valiokunnan puheenjohtajalle esittelystä, ja kiitos kaikille valiokunnan jäsenille hyvästä yhteistyöstä tämän liikennejärjestelmäsuunnitelman kanssa. Vaikka siellä nyt vastalausetta olikin, niin tilanne on se, että ne ovat kuitenkin enemmän sellaisia nyansseja, mitkä kuuluukin puoluepolitiikassa aina tuoda esille, ja koko keskustelu oli äärettömän hyvää. Haluan tuoda yhden oman huomioni tähän keskusteluun: Liikennejärjestelmäsuunnitelman tulisi saada suurempaa roolia jatkossa, ja seuraavan hallituksen olisi äärettömän hyvä ottaa työpöydälleen tämä, että millä me saadaan tästä LJS:n ryhmästä enemmän sitovaa siihen, että me voidaan oikeasti tehdä 12-vuotista suunnitelmaa, koska me tiedämme nyt ainakin kahden hallituskauden jälkeen, että yleensä hallitus tekee sitten omat päätöksensä ja muuttaa sitä näkemystä erilaiseksi kuin mitä me ollaan siellä LJS:n työryhmässä silloin aikoinaan rakennettu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Istuva hallitus on Suomen historian autoilijamyönteisin hallitus. Olemme tehneet lukuisia autoilun kustannuksia vähentäviä päätöksiä aina polttoaine- sekä ajoneuvoveron kevennyksistä jakeluvelvoitteen tason järkevöittämiseen. Muistetaan, että Marinin—Saarikon jakeluvelvoitepolitiikka olisi vuonna 24 nostanut pumppuhintoja lähes 20 sentillä. [Timo Heinonen: Ohhoh! — Juho Eerola: Näinkö olisi käynyt?] Lisäksi tiestöä on pistetty kuntoon moninkertaisesti viime hallituskauteen verrattuna. Tämä on onnistunut, vaikka julkisen talouden tilanne on surkea ja lähes kaikkialla on pitänyt sopeuttaa. Tieverkon kunto ja autoilun kustannukset vaikuttavat suoraan elinkeinoelämän kilpailukykyyn, työssäkäyntiin ja huoltovarmuuteen. Näistä huolehtiminen on valtion keskeisimpiä tehtäviä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä korostaa käsittelyssä olevan suunnitelman perusperiaatteita, joita on pitkäjänteinen sitoutuminen suunnitelmaan ja sen toteuttamiseksi tarvittavaan rahoitukseen. Korostamme erityisesti saavutettavuutta ja tehokkuutta. Ne ovat Suomen viennille ja ulkomaisille yhteyksille tärkeitä. Selonteon linjauksilla on merkittävä ohjaava vaikutus maamme eri alueiden saavutettavuudelle, huoltovarmuudelle ja alueellisen elinvoiman edistämiselle sekä myös turvallisuudelle. Lisäksi perussuomalaiset näkevät hyvänä, että Liikenne 12 -suunnitelma tunnustaa alemman tieverkon sekä yksityisteiden merkityksen Suomen kaikille alueille. Liikenteen sujuvuus, nopeus ja turvallisuus ovat koko Suomen etu. Kuten tunnettua, pidämme perussuomalaisten eduskuntaryhmässä erityisen tärkeänä sitä, että valtakunnallisella suunnitelmalla vahvistetaan elinkeinojemme kilpailukykyä sekä alueiden elinvoimaa ja niiden saavutettavuutta, kuten edellä on todettu. Vaikka kaikilla liikennemuodoilla on merkitystä, korostamme tieverkon merkitystä. Yli 90 prosenttia Suomen tavaraliikenteestä kulkee kumipyörillä. Arvoisa puhemies! On tiedostettu, että väylien heikko kunto ja yhteyspuutteet aiheuttavat miljoonien tuntien aikamenetykset sekä ihmisille että yrityksille. Tästä syntyviä mittavia taloudellisia tappioita on nykyinen istuva hallitus vähentänyt liikenteen järkevällä investointi- ja kehittämispolitiikalla. Erinomainen täsmällinen esimerkki juuri tällaisesta toiminnasta on se, että korjausvelan kasvu saatiin pysäytettyä vuoden 2024 lisärahoituksen ansiosta. Jatkossa käytettävissä oleva rahoitus kohdennetaan osittain myös vilkkaammin liikennöidyille tieverkoille, jotta korjausvelka pysyy kurissa. Tästä johtuen myös maanteiden pääväylät vastaavat pääosin liikenteen ja kuljetusten tarpeisiin. Tällä hallituskaudella Lulu Ranteen johdolla hallitus on painottanut tieverkon kunnostamista, mikä onkin järkevää politiikkaa jo sotilaallisen liikkuvuuden näkökulmasta. Arvoisa puhemies! Aiemmin harjoitetun vastuuttoman ja ilmastoideologian sokaiseman politiikan takia Suomi on menettänyt miljardeja EU-rahoitusta. Suomi on EU:n nettomaksaja, ja meidän pitää tehdä kaikkemme, että saamme mahdollisimman paljon rahoitusta takaisin Suomen omiin tarpeisiin. Samalla vapautuu valtion varoja alempien luokkien kohteisiin ja kunnossapitoon. Pitkä itäraja roistovaltio Venäjän kanssa asettaa Suomen hankalaan asemaan, joten nyt viimein myös meidän on saatava aiempaa enemmän hyötyä EU:lta. Koko liikenneverkko on pidettävä kunnossa yksityisteistä aina valtateihin asti, sekä radat ja lentoyhteydet maakuntiin on huomioitava — ja näin on myös tehty. Meidän on arvioitava suurten, jopa kymmenen miljardin euron kokonaishintaisten ratahankkeitten tarpeellisuutta ja järkevyyttä. On selvää, että tietyt ratayhteydet ja etenkin satamat ovat välttämättömiä pitää kunnossa jo huoltovarmuudenkin kannalta katsottuna, mutta kunnianhimo ei saa mennä järjen edelle. Joukkoliikenteen ja pyöräilyn edistämisessä olemme realisteja. Me perussuomalaiset korostamme edelleen myös liikenneturvallisuuden näkökulmaa suunnittelussa ja teiden kunnossapidossa. Liikenne vaatii yhä liikaa uhreja ja vammautumisia. Haluamme panostaa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Liikennejärjestelmän on palveltava niin pihtiputaanmummoa kuin teollisuuttakin. Koko Suomi on pidettävä asuinkelpoisena, ja liikenneverkko on tässä avainasemassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä katsoo, että liikennepolitiikassa etusijalle pitää laittaa huoltovarmuus, sotilaallinen liikkuvuus sekä yritystemme kilpailukyky. Punavihreä ilmastopolitiikka pitää liikenneasioissa unohtaa.
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan pahoitella äskeistä spontaania reaktiotani, kun olin juuri ensimmäinen, joka jäi puheenvuorotta, mutta syy siihenhän löytyy vain ja ainoastaan peilistä. Pitää olla varaamassa puheenvuoroja huomattavasti aikaisemmin. Tosiaan äsken puhuttiin taksilaista, joka taannoin vähän niin kuin mokattiin ja tehtiin siinä virheitä. Näin kävi siihen aikaan myös kabotaasin osalta, ja itsekin olen jopa vähän ajautunut sen takia tähän nykyiseen virkaani täällä eduskunnassa, kun harmitti niin paljon kuljetusalalla olijana, että miksi tällainen toimenpide tehtiin, ja on äärettömän hienoa, että siihen tehdään nytten korjauksia, vaikka maailma on tietysti muuttunut ja ei ihan samanlainen hurlumhei ole sillä puolella enää menossa niin kuin aikaisemmin. Eräs asia tietysti tässä samassa hallituksen esityksessä olisi ollut se, että tuodaan tämä painoraja sähköpakettiautoille. Olisin henkilökohtaisesti siinä mielessä, kun olen teknologianeutraali ihminen, halunnut mieluummin, että oltaisiin saatu sitten tämä koko painoraja muutettua joka ikisellä polttoaineella toimivaan, koska nyt jotenkin tämä ei ole minun loogisessa ajattelussani toimivaa, että jollain sähköautolla ajaminen olisi muka turvallisempaa kuin dieselautolla tämän painon vuoksi. Mutta toivon mukaan tästä saatetaan saada jossain vaiheessa jonkunnäköinen keskustelu eteenpäin ja saataisiin tuo sama painoraja kaikille pakettiautoille teknologiasta riippumatta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tämä on todellakin sellainen tilanne, mikä aika usein huomataan, että joku suhteellisen helppokin asia on jäänyt tekemättä juuri sen takia, että ei ole huomattu, että on ollut tarvetta tällaiseen hommaan. Siksi haluankin kiittää edustaja Mäenpäätä, joka ansiokkaasti toi tämän ongelman esille. Oikeastaan ongelmahan on pitkälti juontanut siitä, että näitten jammereitten saanti on helpottunut niin paljon, että niitä on maailman nettikaupat täynnä ja ne eivät maksa juuri yhtään mitään. Ehkä ongelmaa ei juuri sen takia niin huomattu aikaisemmin, kun näitä jammereita ei todellakaan ollut välttämättä kovin helppo saadakaan. Nämä olivat vähän sellaisia jamesbondmaisia laitteita, mutta nythän jokainen Temusta tilaa niitä muutamalla eurolla. Se on sanomatta selvää, että riskithän näissä ovat ihan valtavat, puhutaan todella, todella suurista ihmishenkien menetyksen vaaroista siinä, että näillä jammereilla päästään häiritsemään GPS:ää ja muita lähettimiä. On äärettömän hyvä, että silloin kun huomataan tällainen ongelma, siihen tartutaan nopeasti, ja tämä on äärettömän hyvä esimerkki siitä, että kun ministeri ottaa pallon haltuun ja potkii sen maaliin, me ollaan aika nopeasti saatu tämä hyvään asemaan. Me todellakin sitten liikenne- ja viestintävaliokunnassa käsitellään tämä varmasti suitsait sukkelaan ja saadaan laki voimaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! En asiasta ole kauhean ylpeä, mutta olen kokemusasiantuntija tässä nuorten kaahailussa, ja muistan aivan hyvin vieläkin, vaikka aikaa on aika paljonkin siitä, miten syynä oli vieressä oleva teinityttö tai joku muu kaveri, mille piti näyttää. Ongelmaksi muodostui tietenkin se, että oli Rovanperän jalat mutta omat kädet, ja ne vehkeethän lipsahtivat aina turhankin usein Metsähallituksen puolelle. En ole pitänyt kirjaa, mutta pitkälti toistakymmentä autoa taisin tuhota siinä ensimmäisenä vuotena, kun liikenteeseen lähdin. Nyt on tärkeä tavoite tässä kyseessä, ja tämä yöllinen ajorajoitus on äärettömän hyvä kokeilu tässä asiassa, ja tavallansa muullakin tavalla yrittää saada kitkettyä tätä asiaa pois. Mutta tietysti kun tässä yliedustettuina ovat miehet ja aika usein vielä taustalla on ADHD:takin, niin se on eri asia, kuinka paljon sitten kuitenkaan se asia korjaantuu sillä, niin ettei pahimmillaan käy niin, että tämä ajosuoritemäärä tulee pysymään samana ja nämä onnettomuudet jatkuisivat. Tätä on äärettömän tärkeää seurata ja yrittää jatkossakin keksiä uusia, hyviä ratkaisuja tähän asiaan. Tilastot ovat aavistuksen hankalia siinä mielessä, että ne eivät oikein ole ottaneet huomioon näitä: tilastot pikkasen näyttävät tällä hetkellä siinä mielessä vääriltä, että 17-vuotiaitten kolarit tai etenkin vakavat kolarit ovat järkyttävässä nousussa, mutta niitä kun ei ole pystytty vertailemaan kuin sen muutaman vuoden ja vastaavasti ne aikaisemmin ovat olleet 18-vuotiaitten tekemiä. Sinällään toivoisin, että me pystyttäisiin todellakin puuttumaan tähän ja pystyttäisiin jollain tavalla estämään tällaisen minun tapaiseni kaverin toimintaa, mutta toivoisin myös sitä, että seurattaisiin tätä toimintaa sillä tavalla, ettei me tehdä sääntelyä kuitenkaan sitten vain turhaan vaan että me varmasti saadaan oikeasti tuloksia tästä. Ja toivon etenkin sitä, että me edelleen yritetään keksiä ja kehittää uusia juttuja. Tietysti omalta osaltani voisin sanoa aika vakaasti sen, että yksi tapa olisi saada enemmän paikkoja, joissa päästään ajamaan ja kokeilemaan niitä rajoja ja sitä kautta myös oppimaan hallitsemaan sitä autoa siinä kohtaa, kun se meinaa lähteä käsistä, eikä niin, että ensimmäisen kerran kun se takavetoauton perä on rinnalla, ruvetaan keksimään, mitä tässä pitäisi tehdä. — Kiitos.