Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2026 toiseksi lisätalousarvioksi
Mietintö JAA / Saara Hyrkön vastalauseen 3 mukaiset ehdotukset EI HE 102/2026 vp
Lähteen asiasanat: valtion talousarviot, valtiontalous, valtionvelka, maanpuolustus, Lisätalousarviot
Asialle ei ole vielä lyhyttä selitettä. Lue alkuperäinen teksti
Aikajana näyttää vain varmennetut tapahtumat. Voimaantuloa ei päätellä eduskunnan äänestyksistä.
Mietintö JAA / Saara Hyrkön vastalauseen 3 mukaiset ehdotukset EI HE 102/2026 vp
Arvoisa puhemies! Kun edustaja Kettunen puhui niin kovin kauniisti, niin haluan kiittää häntä kauniista sanoista ja toivottaa oikein hyvää kesää myös edustaja Kettuselle, kaikille kollegoille, puhemiehelle, koko eduskunnan väelle ja kaikille suomalaisille.
Kunnioitettu herra puhemies! Näin sitä kesälomille pikkuhiljaa siirrytään, tai korjaan: ei lomille, vaan istuntotauolle eduskuntatyöstä. Mutta totean tähän puheenvuoroni alkuun: Edustaja Heinonen tässä keskustelussa toi esille näitä hyviä talousuutisia, kuinka talous on kasvanut. Me yhdymme näihin hyviin uutisiin, ja olen tyytyväinen, että edustaja Heinonen omassa puheenvuorossaan myös toi tämän huolen siitä, että meillä työttömyys kuitenkin on vielä aika korkealla tässä maassa, varsinkin nuorisotyöttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys. Toitte esille omassa puheenvuorossanne, edustaja Heinonen, että rakennatte itsevarmempaa Suomea, mutta toivon, että kun totesitte ”ihan jokaiselle suomalaiselle”, siinä otetaan myös Itä-Suomi huomioon. Totesitte myös vakauden ja luottamuksen arvoina teidän omassa puheenvuorossanne. Totean näin, että sitä vakautta myös syysistuntokaudella ja tulevina vuosina harjoitetaan niin, että sitä vakautta syntyy talouspolitiikan suunnalla, eritoten veropolitiikassa. Kaivosmineraaliveron nostaminen nimittäin on aiheuttanut tuolla pohjoisessa Suomessa haasteita kaivosveron osalta kaivosteollisuuden suuntaan. Mutta, puhemies, kun tosiaan aurinko paistaa myös tänne istuntosaliin [Ben Zyskowicz: Eikös se ole kattolamppu?] ja me lähdemme pikkuhiljaa tuonne kesälaitumille, istuntotauko alkaa, niin haluan edustaja Heinoselle toivottaa oikein hyvää ja aurinkoista kesää. Muistakaa myös levähtää, koska syysistuntokausi tulee olemaan politiikan rintamalla hyvin vauhdikas. Me täältä opposition suunnasta nimittäin tulemme teitä kirittämään ja haastamaan teidän talouspolitiikkanne osa-aluetta. Herra puhemies! Toivotan myös teille hyvää, aurinkoista ja leppoisaa kesää, ja totta kai kaikille edustajakollegoille. — Kiitoksia. [Eduskunnasta: Kiitos, samoin!]
Arvoisa puhemies! Kannatan tuossa aiemmin edustaja Saara Hyrkön esittelemää vastalausetta numero 3 ja kannatan sitä, että lisätalousarvio hyväksytään tuon vastalauseen mukaisena.
Arvoisa puhemies! Teen lisätalousarvioaloitteen 7 Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvaamisesta. 65 000 kahdeksasluokkalaista on saanut vuodesta 2017 lähtien mahdollisuuden vierailla kulttuuriesityksissä. Toiminta on tavoittanut lähes koko ikäluokan. Taidetestaajat-toiminta on ollut monelle nuorelle ensimmäinen mahdollisuus tutustua taiteen maailmaan. Tällaista vastaavaa toimintaa on järjestetty hyvin monessa maailman maassa, ja Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsissa usealla ikäluokalla on mahdollisuus vastaaviin taidevierailuihin. Ennen lisätalousarvion valmistelua vaadimme opposition kansanedustajien Razmyarin, Siposen ja Lohikosken, eri puolueiden edustajien, kesken tämän rahoituksen jatkon turvaamista. Taustalla on säätiörahoitus, jonka on ilmoitettu päättyvän, ja se tieto on ollut ajoissa käsittelyssä, mutta nyt neljä miljoonaa rahoituksen jatkosta puuttuu, ja tämän vuoksi on ajateltu, että tämä esitys on hyvä tehdä erillisenä esityksenä, jotta kaikki puolueet pystyvät ottamaan kantaa eduskunnassa siihen, haluammeko Taidetestaajat-toiminnan jatkon turvata.
Kiitos, arvoisa puhemies, ärade talman! Vuoden toinen lisätalousarvio sisältää tarpeellisia panostuksia nuorten työllistymiseen, pitkäaikaistyöttömien osaamiseen sekä turvallisuuden vahvistamiseen, ja on hyvä, että näihin haasteisiin nyt haetaan ratkaisuja. Samalla on todettava, että tilanne työmarkkinoilla on vakava. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita on jo yli 40 000. Jokaisen luvun takana on nuori, joka yrittää löytää paikkansa työelämässä ja rakentaa uskoa omaan tulevaisuuteen. Siksi on perusteltua kysyä, miksi näihin ongelmiin tartutaan vasta nyt, kun työttömyys on päässyt kasvamaan näin korkeaksi. Siksi tarvitsemme nykyisiä toimia vahvemman kokonaisuuden, jossa panostetaan työllistymiseen, koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen. Nuoren ei pitäisi joutua lähettämään kymmeniä hakemuksia ilman yhtäkään mahdollisuutta näyttää osaamistaan. Mitä pidempään nuori jää työn ja koulutuksen ulkopuolelle, sitä suuremmaksi kasvaa riski ongelmien kasaantumisesta. Siksi nuorten työllisyyteen on panostettava nyt, kun voimme vielä avata ovia tulevaisuuteen, eikä vasta sitten, kun niiden sulkeutuminen on tullut yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi. Kannatan Joona Räsäsen tekemiä ehdotuksia.
Arvoisa herra puhemies! Kannatan lämpimästi kaikkia edustaja Lohen äsken tekemiä esityksiä.
Arvoisa puhemies! Kannatan edustaja Sarkkisen tekemää esitystä.
Arvoisa puhemies! Orpon hallitus on epäonnistunut keskeisissä talouspolitiikan tavoitteissaan. Pienituloisuus, eriarvoisuus, asunnottomuus ja työttömyys ovat kasvaneet tällä hallituskaudella. Suomen työttömyystilanne on EU:n huonoin, ja myös työllisyysaste on heikentynyt. Samaan aikaan julkisen talouden velkasuhde on kasvanut, osittain koska hallituksen harjoittama finanssipolitiikka on pitkittänyt talouden matalasuhdannetta heikentämällä kotimarkkinakysyntää. Hallitus on myös rapauttanut julkisen talouden tulopohjaa, syventänyt alijäämää ja lisännyt velkaantumista keventämällä suurituloisten yritysten verotusta. Vaikka taloudessa on näkymässä myönteisiä merkkejä, kasvu ei ole vielä näkynyt työllisyydessä tai julkisen talouden tilassa, päinvastoin. Hallitus on ajanut erityisesti pienituloiset kotitaloudet ahtaalle leikkauspolitiikallaan. Toisaalta hallituksen toimet Euroopan pahimpaan työttömyyskriisiin vastaamiseksi ovat riittämättömät. Pitkäaikaistyöttömyys on Suomen suurin työvoimapoliittinen ongelma. Sitä ei ratkaista työttömyysturvaa leikkaamalla tai sen ehtoja kiristämällä vaan henkilökohtaisella ohjauksella, tuella, työllisyyspalveluilla, riittävillä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluilla ja tarvittaessa koulutuksella. Työttömille pitäisi säätää työtakuu eli taata oikeus palkkatuettuun työpaikkaan 12 kuukauden työttömyyden jälkeen. Työttömien palveluprosessiin liittyvästä yksityiskohtaisesta sääntelystä tulisi luopua ja resurssit kohdistaa aidosti yksilöiden tarpeita vastaaviin palveluihin. Esitämme lisätalousarvion vastalauseessamme useita työllisyystilanteeseen ja työntekijöiden oikeuksiin liittyviä lausumia. Arvoisa puhemies! Taidetestaajat ovat Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, jonka kautta kaikki kahdeksasluokkalaiset eli noin 70 000 nuorta ja heidän 5 000 opettajaansa pääsevät kokemaan yhden tai kaksi taide-elämystä. Kaikilla lapsilla ja nuorilla on oikeus taiteeseen ja kulttuuriin. Mitä kauemmaksi isoista kaupungeista mennään, sitä vähemmän ammattimaisia kulttuuripalveluita kuitenkaan on tarjolla. Taidetestaajat-ohjelman kautta kokonaiselle ikäluokalle ympäri Suomea tarjotaan pääsyliput ja kuljetukset esimerkiksi oopperaan, teatteriin, sirkukseen, konserttiin tai taidenäyttelyyn. Taidetestaajien kautta voidaan siis puuttua moneen kulttuurin ja taiteen saavutettavuuteen liittyvään tekijään ja vähentää eriarvoistumista. Taidetestaajat-toiminta on kuitenkin vaarassa loppua, joten esitämme lisämäärärahaa toiminnan jatkon turvaamiseksi. Arvoisa puhemies! Valtion metsät ovat avainasemassa metsäluonnon monimuotoisuuskadon pysäyttämisen kannalta. Hallitus aikoo nyt tulouttaa Metsähallituksen liiketoiminnasta vielä kymmenen miljoonaa euroa lisää jo aiemman tuloutuksen päälle, mikä on liian paljon kestävän metsänhoidon näkökulmasta. Valtion omistamia metsiä tulisi hoitaa luonnon monimuotoisuutta ja hiilinielun elvyttämistä huomioivalla tavalla, minkä vuoksi Metsähallituksen tuloutustavoitetta tulee kohtuullistaa. Tämän vuoksi ehdotamme, että lisätalousarviosta poistetaan Metsähallituksen kymmenen miljoonan euron lisätuloutus. Lisäksi ehdotamme, että hallituksen kehysriihessä päättämään turvepakettiin varattu kymmenen miljoonan euron lisäys poistetaan lisätalousarviosta. Arvoisa puhemies! Teen siis vastalauseen 4 mukaiset muutosehdotukset ja lausumaehdotukset, eli esitän, että käsittelyn pohjaksi otetaan vasemmistoliiton vastalause.
Arvoisa puhemies! On erinomainen asia, että taloudessa on pieniä viriämisen merkkejä. Talouslukuja ja kasvulukuja voidaan hieman korottaa, ja se on hyvä asia, mutta valitettavasti nämä luvut eivät näy meillä vielä työllisyysluvuissa. Ne tulevat varmaan viiveellä jossain kohtaa, vaikka tässä hetkessä näyttää siltä, että koko ajan työttömyys on jokainen kuukausi vuoden takaiseen vastaavaan mennyt kaikilla mittareilla huonompaan suuntaan. Siinä kokonaistyöttömyys on kasvanut, pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, nuorisotyöttömyys on kasvanut, ja palveluissa on entistä vähemmän ihmisiä. Tämä on se huolestuttava piirre, että meiltä puuttuu aktiivinen työllisyyspolitiikka. Nyt tässä lisätalousarviossa tulee nuorten työllistämiseen 20 miljoonaa, mikä on hyvä asia nuorisosetelin osalta, ja muitakin aktivointitoimia lisätään, mutta ongelma on, että ne tulevat aika myöhään. Täällä eduskunnassa kuultiin noin viikko sitten ministeriltä laskelma: noin 500 nuorisoseteliä oli mennyt alkuvuoden aikana, puolen vuoden aikana, ja meillä kohderyhmä on 76 000 alle 30-vuotiasta työtöntä, joihin tämä seteli voisi kohdistua — 500 ja 76 000. Tässä mielessä se nuorisoseteli on palkkatuettua työtä, ja se olisi ehkä ollut parempi heti alun perin laittaa palkkatuetuksi työksi ja sillä tavalla saada se nopeammin käyntiin, ja se olisi ollut siellä käytössä, kun aktivointiasteet ovat tosi alhaalla. Se myös kertoo näissä työttömyys- ja työllisyystilanteissa, että meidän avoimien työpaikkojen määrä on edelleen ollut huonompi kuin on ollut aikaisempi, vuosi sitten oleva tilanne. Me ei olla sielläkään vielä nähty merkkejä. Minulle käänne tapahtuu siinä, kun työttömyystilanteessa mennään parempiin lukuihin kuin viime vuonna vastaavaan aikaan, ja sitten voidaan sanoa, että jotain käännettä on tapahtunut. Niin kauan tässä ollaan aika huolestuttavassa tilanteessa. Työttömyys on meille muutenkin kansantaloudellisesti tosi iso asia, inhimillisesti jokaisen työttömän osalta, mutta meidän työttömyysturvamenot ovat noin neljä miljardia euroa vuodessa, eli puhutaan valtavasta summasta. Arvoisa puhemies! Näistä hallituksen talouspolitiikan kolmesta isosta tavoitteesta — talouskasvun aikaansaamisesta, velan taittamisesta, alijäämän alentamisesta siihen yhteen prosenttiin — ollaan vielä tosi kaukana, niistä alkuperäisistä tavoitteista. Alijäämä on noin neljän prosentin luokkaa. Meillä on 13 400 miljoonaa valtion budjetin alijäämä, ja nämä lisäbudjetit, ensimmäinen ja tämä toinen lisäbudjetti, ovat kasvattaneet velanottoa 1,6 miljardilla eurolla. Eli vielä tässä julkisessa taloudessa, niin kuin edustaja Lohi tässä hyvin toi esiin, ei näy näitä hyviä lukuja. Toivoisin, että ne pystytään näyttämään. Sitten nämä työllisyystoimet: Nyt kotitalousvähennyksen kasvattaminenkin — tavallaan se oli 2 350 euroa, hallitus pudotti sen 1 600:aan ja nyt palautti 2 100:aan — on ollut semmoinen toimenpide, joka tulee myöhään. Ja miksi yleensä tiputettiin, koska rakennusalan työttömyyteen sillä voidaan jonkin verran vaikuttaa, koska 75 prosenttia kotitalousvähennyksistä menee rakentamiseen ja kunnossapitoon liittyviin vähennyksiin? Eli tässä mielessä toimet ovat aika pieniä siihen nähden, mikä ongelma on, ja tarvittaisiin enemmän aktiivista politiikkaa työllistämisen edistämiseksi ja työllisyyden parantamiseksi. Nyt ne toimet ovat tällä kertaa puuttuneet. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hetki sitten esittelin valtiovarainvaliokunnan mietinnön tuolta toiselta puhujakorokkeelta ja nyt ajattelin kertoa, mitä mieltä keskusta tästä hallituksen esityksestä on. Edustaja Heinonen täällä edellä kertoi, että meillä on hyviä uutisia Suomen taloudesta, siis kansantaloudesta. Tämä pitää paikkansa, ja me toivomme, että ne vahvistuvat, kun tämä vuosi etenee. Iloitsemme kaikki siitä, jos Suomen talous saadaan voimakkaampaan kasvuun kuin millaista se viime vuosina on ollut. Se hyödyttää kyllä kaikkia. Valitettavasti työllisyystilannetta se parantaa vasta kovalla viiveellä. Mutta, arvoisa puhemies, tässä hallituksen esityksessä, jota me nyt käsittelemme, ei ole kysymys Suomen kansantaloudesta tai viennistä. Tässä on kysymys julkisesta taloudesta, siis valtiontaloudesta, siitä, mihin valtio käyttää rahat, ja tällä hetkellä juuri siitä, mitä hallitus tuo eduskuntaan lisätalousarviona kesken vuoden. Tästä julkisesta taloudesta eli valtiontaloudesta meillä ei valitettavasti ole mitään myönteisiä uutisia, vaan tämäkin hallituksen esitys on esitys, jossa julkinen talous velkaantuu entistä voimakkaammin ja entistä nopeammin. On siis kaksi eri asiaa: Suomen talous, jossa on myönteisiä merkkejä, ja sitten on tämä julkinen talous, jossa on vain huonoja uutisia, valitettavasti. Kenen tehtävä on huolehtia julkisesta taloudesta? Onko se opposition tehtävä? Ei. Onko tavallisten suomalaisten kansalaisten tehtävä huolehtia, että julkinen talous saadaan kuntoon? Ei ole. Heidän tehtävänsä on rakentaa onnellista elämää Suomessa, ja me toivomme, että kaikille se olisi mahdollista. Onko suomalaisten yritysten tehtävä huolehtia siitä, että julkinen talous laitetaan kuntoon? Ei ole. Yritysten tehtävä on luoda tänne kannattavaa liiketoimintaa — kasvaa, investoida ja menestyä — ja silloin me kaikki hyödymme siitä. Kenen tehtävä se sitten on? Kulloinkin istuvan hallituksen tehtävä on huolehtia, että julkisen talouden kehitys on myönteistä ja se menisi oikeaan suuntaan ja velkaantuminen ei kiihtyisi vaan mieluummin hidastuisi. Mitä tekee tämä hallitus? Se tuo tänne esityksen, jossa velkaantuminen kiihtyy, ei siis hillitse velkaantumista. Ja missä tilanteessa? Tilanteessa, jossa Suomi on joutunut tarkkailuluokalle, ja silloin kun ollaan tarkkailuluokalla, se tarkoittaa, että ollaan käyttäydytty sopimattomasti talouden suhteen. Silloin jos ollaan tarkkailuluokalla, niin kannattaisi lopettaa tämmöinen ja alkaa käyttäytymään kiltisti eli toimimaan taloudessa viisaasti ja toimimaan niitten sääntöjen mukaisesti, joita on tarkkailuluokallekin annettu. [Tuomas Kettunen: Edustaja Heinonen, kuunnelkaa!] No, mitä valtiovarainministeriö toteaa nytten tässäkin yhteydessä? ”Valtiovarainministeriön ja Suomen Pankin tämänhetkisten arvioiden perusteella nettomenopolulla pysyminen tarkoittaisi tämänhetkisten tietojen valossa noin 600 miljoonan euron lisäsopeutuksen tarvetta vuodelle 27.” Vuodelle 2028 korjausliikkeen tarve on peräti 2,7 miljardia euroa. [Pia Viitasen välihuuto] Toimiiko hallitus näin? Ei. Se toi tänne julkisen talouden suunnitelman, jossa ei ole minkäänlaisia velkaantumisen hillitsemisiä, ei minkäänlaisia sääntöjen noudattamisia. Me ymmärrämme, että puolustusmenojen kasvu on kovaa. Tässäkin lisätalousarvioesityksessä esitetään tilausvaltuuksia tuleville vuosille yli miljardilla, mutta ne maksetaan ensi vaalikaudella. Samalla kun hallitus velkaantuu ennätystahtia, se kirjoittaa tulevalle hallitukselle ennätyssuuren laskun, nuolee postimerkin ja laittaa postiin sen laskun [Timo Heinonen: Pitäisikö jättää tilaamatta?] ja sitten haukkuu edellisen hallituksen siihen perään vielä, että kun te ette huolehtineet taloudesta, ja itse velkaantuu ennätystahtia. Nyt pitäisi lähteä hoitamaan taloutta viisaasti ja toimia terveen talouden periaatteiden mukaisesti. Totta kai puolustus on tärkeää. Me olemme kaikki sitoutuneet tähän Nato-polkuun — tai ei nyt ihan kaikki mutta lähes kaikki täällä eduskunnassa — mutta silloin, jos joudutaan sinne satsaamaan, on pakko lähteä priorisoimaan menoja ja katsottava, mistä voidaan vähentää niitä menoja. Tai onko järkevää tehdä, niin kuin hallitus esittää, yhteisöveron alennus, yli 830 miljoonaa tappiota valtiontaloudelle, ja hallitus omassa esityksessään toteaa, että edes pitkällä tähtäimellä se ei ole kasvutoimi, se ei maksa edes 50-prosenttisesti itseään takaisin? Eihän tämmöisiä pitäisi tehdä tässä tilanteessa, eli laitetaan verot valtion maksettavaksi. Ei mitään järkeä, arvoisa puhemies. Sen takia keskusta esittää vastalauseessaan lausumaehdotusta, jossa edellytetään, että viimeistään syksyn 2026 budjettiriihessä hallituksen on tuotava eduskuntaan esitykset uusista lisäsopeutustoimista vuosille 26 ja 27. [Puhemies koputtaa] Esitänkin, että käsittelyn pohjaksi otetaan keskustan vastalauseen mukainen esitys. Teen siis sen mukaisen muutosesityksen.
Arvoisa puhemies! Hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta ei ole epäselvyyttä. Jokainen hallituksen omista taloustavoitteista on karannut käsistä, velkavuori on kasvanut, ja tämä lisätalousarvio on riittämätön vastaus käsillä oleviin haasteisiin. Suomea vaivaa historiallisen korkea työttömyys, jonka vaikutukset nuoriin ovat erityisen raskauttavia. Nuorten tulevaisuususkon murentumiseen ja työllisyysnäkymien heikkenemiseen on puututtava nopeasti ja määrätietoisesti. Toki kiitän hallitusta siitä, että tässäkin lisätalousarviossa on yritystä tämän asian tiimoilta. Pahoin pelkään, että nämä esitetyt toimet eivät kuitenkaan riitä. Vihreät ovat esittäneet lukuisia eri keinoja nuorten työllisyyden vahvistamiseksi, mukaan lukien nuorten työllistämisvelvoitteen lisääminen valtion maksamiin yritystukiin ja nuorten palkkaaminen Metsähallituksen luontopalveluihin, kuten vuosina 2010—2013 toimittiin. Tässä lisätalousarviossa esitetään määrärahoja myös maahanmuuton kiristyksiin. Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta tällä hallituskaudella. Kokonaisuudessaan hallituksen maahanmuuttopolitiikan vaikutuksia on mahdotonta arvioida, mutta on selvää, että riskejä se kasvattaa: riskiä siitä, että ihmisten kotoutuminen vaikeutuu, ja riskiä siitä, että Suomi ei onnistu tunnistamaan kaikkia, jotka olisivat oikeutettuja kansainväliseen suojeluun. Erityisen ongelmallista on, että nämä muutokset voivat heikentää haavoittuvassa asemassa olevien henkilöiden, kuten lasten, ihmiskaupan uhrien, väkivallan uhrien, vammaisten henkilöiden ja vakavasti sairaiden henkilöiden, asemaa. Lisäksi lisätalousarviossa kasvatetaan Metsähallituksen tuottotavoitetta, mikä lisää riskiä hakkuiden kasvuun, [Pauli Kiurun välihuuto] ja siirretään sama raha maatalouden fossiilitukiin. Maatalouden kannattavuuskriisi on aito ja vakava ongelma, mutta valtion ei pidä omilla päätöksillään vahvistaa maatalouden fossiiliriippuvuutta ja heikentää kannustimia siirtyä kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja. Samasta syystä suhtaudumme kriittisesti myös turpeen tukipaketteihin ja korvaisimme ne turvealan reilua siirtymää tukevilla toimilla. Viimeisenä yksityiskohtana tästä lisätalousarviosta nostan esiin lastenkulttuurin. Taidetestaajat-ohjelma on seitsemän toimintavuotensa aikana mahdollistanut taidelähtöisen, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen kokemuksen käytännössä jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle Hangosta Utsjoelle. Taidetestaajat-toiminta on kytkenyt toisiinsa taide- ja kulttuurikasvatusta, eri oppiaineita yhdistävää oppimista, yhteiskunnallista vaikuttamista ja kokemuksellisuutta, ja me esitämme, että valtio turvaisi lasten ja nuorten kulttuurikokemusten jatkon. Arvoisa puhemies! Esitän, että lisätalousarvio hyväksytään vastalauseen 3 mukaisena eli käsittelyn pohjaksi otetaan vihreiden vastalause.
Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Räsäsen tekemiä tärkeitä ja hyviä ehdotuksia. Puhemies! Todellakin kun puhumme nyt tästä julkisesta taloudesta ja tästä lisätalousarviosta, mistä parhaillaan keskustelemme, on syytä huomata, että valitettavasti tässäkin se velkavuori kasvaa. Liki 300 miljoonaa velkavuorta lisää tämä hallitus lapioi, ja ei se tulostaulu tässä suhteessa erityisen hyvältä näytä. Puhemies! Toinen asia, mihin edustaja Räsänen tuossa aiemmin viittasi, oli tämä työllisyyskehitys. Meillä on valitettavan huonot työttömyyslukemat, Euroopan surkeiten hoidettu työllisyys, ja myös se maksaa. Se maksaa muutaman miljardin, kun emme ole päässeet niihin tavoitteisiin, mitä hallitus asetti lisätyöllisyyden puolesta. Puhemies! Tämä tulostaulu on siis heikko, ja sen lisäksi kiinnitän huomiota siihen, että hallituksen talouspolitiikka kokonaisuudessaan on ollut varsin epäreilua. Tyyppiesimerkki on tässä tämä yhteisöveron alennus, johon hallitus yhtäkkiä löysi rahaa liki miljardin. Tämä alennus on muuten siinäkin mielessä aika pelottava, että se vaarantaa meidän pysymisemme tässä nettomenopolulla, mutta se on myös epäreilu siinä suhteessa, että hallituksella kyllä riitti rahaa liki miljardi tähän suuryritysten veronkevennykseen. Se auttaa suuryrityksiä ja niiden osingonsaajia, ja samaan aikaan samassa kehysriihessä hallitus teki asiakasmaksukorotuksia, jotka iskevät eniten työttömiin, sairaisiin ja vanhuksiin. Eli tällaisella maksumoukarilla nyt sitten näitä ihmisiä rangaistaan hallituksen huonosta taloudenpidosta, huonoista työllisyysluvuista ja siitä, että hallituksella on kuitenkin rahaa sitten liki miljardi näihin suuryritysten veronkevennyksiin. Mutta, puhemies, sanon, että onhan tässä lisätalousarviossa muutamia ihan kannatettaviakin asioita ja tärkeitä asioita. Sitä en kiistä. Yksi sellainen, minkä haluan tässä puheenvuorossa mainita, on esimerkiksi tämä korjausrakentamisen tukeminen. Se on toivottavaa, että näin tapahtuu, mutta SDP esitti sitä jo kolme vuotta sitten. Olimme sitä mieltä, kun näimme, että rakennusteollisuus on erittäin huonossa tilassa, että sinne tarvittaisiin hieman apuja ja myös ihmisten kodit tarvitsevat korjausta, ja esitimme korjausavustuksia, ja mitä silloin hallituspuolueet tekivät? Jyrkästi vastustivat näitä SDP:n esityksiä ja kertoivat, että ei niitä nyt tarvita ja niistä ei ole mitään hyötyä ja SDP:llä siis ei ole mitään vaihtoehtoja. Sinänsä, puhemies, on tietenkin positiivista, että nyt sitten tähän SDP:n esitykseen on tartuttu. Toinen hyvä puoli on se, että hallitus yrittää iskeä myös nuorisotyöttömyyteen ja sinne budjetoi lisää rahaa, mutta kuten edustaja Räsänen tuossa edellä mainitsi, meidän ongelmamme nyt on se, että nämä toimet eivät ole olleet tehokkaita, ja meidän täytyy kyllä hanakammin tehdä työtä nuorisotyöttömyyden poistamiseksi. Näillä sanoilla, arvoisa puhemies, siis kannatan edustaja Räsäsen esityksiä.