Välikysymys suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa iltaa haluan kiittää teitä kaikkia hyvistä keskusteluista, ja muistutan siitä, että teot ratkaisevat — puheet ovat tärkeitä, mutta teot ratkaisevat. Omalla vahtivuorollani olen pyrkinyt tekemään kaiken sen, mitä pystyn, suomalaisen maatalouden eteen, ja siinä mielessä jokainen voi aina vuorollaan sitten tältä paikalta yrittää tehdä parhaansa. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilta ehkä antoi toivoa. Toivoa sille maidontuottajalle, jonka tuottajahinta on laskenut 6,3 senttiä samaan aikaan kun maitopurkin hinta on noussut 24 senttiä kaupassa. Se ehkä antoi toivoa sille viljanviljelijälle, jonka kaikki puidusta viljasta saatu arvo on valunut polttoainekustannuksiin, joita on käytetty kevättöissä ja puinneissa ja kuivauksessa. [Pertti Hemmilä: Tulihan se sieltä!] Se ehkä antoi toivoa sille sianlihantuottajalle, jonka lihan hinta on romahtanut afrikkalaisen sikaruton takia ja jolla on pelko siitä, saadaanko tämä asia hallintaan. Se ehkä antoi toivoa ihmisille, joilta tietoliikenneyhteydet pätkivät tai jotka eivät saa soitettua edes kotoa puhelimella kunnolla, kun se pätkii. Se ehkä antoi toivoa yksityistien varressa olevalle ihmiselle, joka on huomannut, että enää korjauksiin ei ole rahaa. Ylipäätään maaseudun ihmisille, joilta palvelut ovat karkottuneet kauas. On ainakin yksi puolue, joka sydämestään ajaa maatalouden ja maaseudun asiaa. [Pertti Hemmilä: Kokoomus!] Me saimme jopa oppositiosta vaikutettua, kiitos ministerin, siihen, että pieni korjauspaketti tuli, ja se ehkä antaa toivoa siihen, että tältä hallitukselta voisi enemmänkin nähdä toimia maaseudun ja maatalouden hyväksi myös muiden ministereiden sektoreilta. Kiitos kaikille osallistujille. On hienoa, että täältä vielä löytyy myös yksi kokoomuksen ja yksi kristillisten kansanedustaja kuuden keskustan kansanedustajan lisäksi.

Kunnioitettu rouva puhemies! Ainakin itselleni on kyllä antanut ajattelemisen aihetta tämä välikysymyskeskustelu, ja kiitoksia omaltakin osaltani. Vielä haluan, rouva puhemies, mennä sinne Itä-Suomeen, koska tämä on oikeasti turvallisuuspoliittinen kysymys, ja ihan vain tuoda esille sitä, minkälaisten välimatkojen maassa me eletään, siis yhden kaupungin alueella siellä Kuhmossa: Etelä-Kuhmossa on Jumin tila siellä Saunajärven suunnalla, ja sieltä Kuhmon keskustaan on 43 kilometriä. Tai sitten kun mennään sinne Pohjois-Kuhmoon, missä on toinen maitotila siellä ihan itärajan pinnassa, puhutaan Liekinvaarasta, niin sinne on Kuhmon keskustasta 73 kilometriä. Tämä kertoo vähän siitä mittakaavasta, minkälainen matka maitoautollakin kuljetaan, kun käydään hakemassa joka toinen päivä se arvokas suomalainen elintarvike sieltä talteen ja viedään se sitten jatkojalostukseen meijeriin joko Joensuuhun tai Lapinlahdelle. Pitkät ne on matkat — rouva ministeri on sieltä Pohjois-Savosta. Mutta tosiaan: Se, minkä takia vielä haluan tuoda esille tämän Jumin tilan ja Liekinvaaran tilan, on myös se näkökulma, että näitä kilometrejä kun katsotaan, niin kun edustaja Hemmilä toi esille nämä yksityistiet, niin samalla pitää puhua myös valtion teistä. Kyllä sinne pitää ennemmin satsata kuin sieltä lähteä leikkaamaan. Nyt nimittäin tämä tieverkon korjausvelka on nousemassa sen 200 miljoonaa euroa, ja samalla hallitus leikkaa sieltä yksityistieavustuksesta. Ne yksityistiet ovat välttämättömiä maatalouden ja puuhuollon kuljetuksille, eikä huoltovarmuutta kyllä voida rakentaa tämmöisten rapistuvien teitten varaan. Jotenka halusin vielä, rouva puhemies, muistuttaa siitä, että pidetään näistä teistä huolta niin kesällä kuin talvella, ja ennen kaikkea talvella sen talvikunnossapidon pitää olla asianmukaisella tasolla. Ensinnäkin on se tieliikenneturvallisuus, mutta sitten toinen asia on, että kun polttoaineen hinta nousee, niin siinä maitoautossa oleva polttoaine riittää tai siellä puuautossa oleva polttoaine riittää, kun tiet ovat hyvässä kunnossa. Mutta sitten jos on lunta, kuulkaa, monta kymmentä senttiä siinä tien päällä, niin sitten sitä dieseliä vaan palaa pikkuisen enemmän. Onko se kenenkään etu? Ei ainakaan sen kuljetusyrittäjän etu. — Rouva puhemies, minä kiitän.

Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi kiitos maa- ja metsätalousministeri Essayahille tästä illasta. Ajattelin tähän illan päätteeksi tehdä kysymyksen myös ministerille [Pertti Hemmilä: Oliko tuo lupaus?] asiasta, siitä, onko tulossa hallitukselta näihin siirtolinjoihin, johtokäytäviin tämä esitys siitä, miten saadaan maanomistajille oikea korvaus siitä, että jopa ulkomaiset yhtiöt siirtävät sähköä maanomistajan maan kautta ja tällä hetkellä käytännössä ryöväämällä sen maapohjan. Elikkä tämä maanlunastuslain uudistus, mikä tehtiin — ja mekin valiokunnassa sitä hyvin pitkään käsiteltiin — ei näitä johtokäytäviä elikkä nauhamaisia lunastuksia korvaa, kun tämä korvaus ei toteutunut, elikkä ne eivät tule korvauksen piiriin, maanlunastuslain uudistuksen piiriin. Tämä olisi nyt erittäin tärkeää, koska tämä tilannehan on sillä tavalla karannut vähän niin kuin käsistä, että meillä on tällä hetkellä tosiaan 147 datakeskusta suunnitteilla Suomeen ja nämä kaikki edellyttävät jonkunlaista linjan rakentamista. Me tiedämme sen, että Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan Suomen tuulivoimasta 43 prosenttia tällä hetkellä. Se käytännössä tarkoittaisi sitä, että sitä sähköä tuodaan tänne etelään. Fingrid on sanonut, että me tarvittaisiin kolme vähintään 400-kilovolttista linjaa vierekkäin Pohjois-Pohjanmaalta tänne etelään, elikkä se on noin 300 metriä johtokäytävää, jotta me se sähkömäärä siirrettäisiin. Sen takia tietysti toivomme, että ne investoinnit tulisivatkin sinne, missä se sähkö tuotetaan, niin että ei näitä valtavia johtokäytäviä tarvitsisi tehdä. Kiitokset kaikille. Omasta puolestani tämä on minun kohdaltani viimeinen puheenvuoro, ja varmasti tämä ilta on antanut monelle ajattelemisen aihetta. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Arvoisalle ministerille palautetta suurpetopolitiikka-asioista: Ensinnäkin täytyy kiittää, siis oikeasti, että suden kannanhoidollinen metsästys on hoidettu lakitasolla ja asetustasolla mielestäni hyvin. Sitä on juoksutettu varmasti siinä aikataulussa kuin se on ollut käytännössä mahdollista, ja maaseudulla ollaan oltu tyytyväisiä siihen, että tämä pää on saatu auki. Tähän karhuasiaan, tähän asetukseen, en muuten ota kantaa kuin että jos ensi syksynä metsästetään kiintiömetsästyksenä karhuja riittävä määrä, niin olen siihenkin erittäin tyytyväinen. Lopputuloksella on isosti väliä. Mutta jos näitten kaikkien kysymysten keskellä, kun ministerillä varmasti on paljon kysymyksiä, jotain muistijälkeä ja toivetta voisi asettaa, niin se tulee tuonne tutkimuksen puolelle: Olen jonkun verran selvitellyt Luken tapaa tutkia, ja hämmästynytkin siitä, miten epätarkkoja ovat Luken tutkimukset ja tulokset suhteessa siihen, miten paljon olemme muuttaneet lakeja täällä eduskunnassa ja niitä asetuksia. Olen huolissani siitä, että maaseudulla ei saada sitä määrää kaatolupia, koska tutkimus ei välttämättä pääse osoittamaan sitä kasvanutta kantaa niin täsmällisesti, että voitaisiin osoittaa myöskin sellaista pohjaa, että näitä kaatolupia tulisi riittävä määrä. Tämä koskettaa kaikkia suurpetoja. Mutta jos siellä resurssipuolella sinne tutkimukseen pystyisi osoittamaan ja valvomaan sitä tutkimusta siten, että se täyttäisi laadukkaan tutkimuksen tunnusmerkit, olisi erittäin hyvä. Uskon, että jos tuo kentän toiminta tuolla maakunnissa, missä liikkuvat metsässä niin metsästäjät kuin muutkin havainnoijat, tulisi mukaan näihin talkoisiin ja he ottaisivat niitä havaintoja myös tutkimuksen avuksi, että löydettäisiin se kanta, mikä siellä metsässä vallitsee, niin se ei tavallaan täällä Kehä kolmosen sisäpuolella sitten muodostuisi minkään pelkän tietokonesimulaation avulla. Joten tutkimuksen osalta näkisin vielä jonkun verran tarkennettavaa ja ehkä myöskin jossain vaiheessa raportoitavaa tänne eduskunnan suuntaan, mitä sille tutkimukselle ollaan valmiita tekemään, jos se ei vastaa todellisuutta.

Arvoisa rouva puhemies! Haluan pitää näin lopuksi vielä puheenvuoron ruokaviennistä. [Pertti Hemmilä: Lopuksi!] Nimittäin ruokavienti, toden totta keskustelun kuluessa siihen on usein viitattu, on Suomelle kansallinen jalokivi. Ruuantuotanto on kansainvälisesti menestyvää liiketoimintaa, mutta vaikka meillä Suomessa on paras tuoteturvallisuus ja maailman puhtain ruoka, niin siitä huolimatta me alisuoriudumme ruokaviennin osalta. Se on tällä hetkellä noin kahden ja puolen miljardin euron bisnes, mutta me voisimme kasvattaa sen, jopa kolminkertaistaa, niin kuin olen aikaisemmin esittänyt. Olen kiitollinen hallitukselle erittäin hyvistä hallitusohjelmakirjauksista ja myös teoista ruokaviennin nostamiseksi, mutta se kunnianhimon taso vielä tulisi nostaa korkeammalle. Ajan joka päivä ohi esimerkiksi Fazerin suuresta investoinnista Lahden moottoritieltä ja tiedän, että investointeja tapahtuu. Olen niistä erittäin ylpeä ja kiitollinen, että niitä edistyy. Mutta kyllähän meidän pitää tunnistaa, että tuottajalle tämä ruokavientiin mukaan lähteminen on samanlainen investointi kuin joku muukin tuotantolaitos. Se ei ole mikään pikku juttu. Se on vastaava kuin tekisit robottinavetan tai ostaisit uuden puimurin. Kohdemarkkina pitää tuntea, ja jakelukanavien pitää olla kunnossa. Ruokavienti voi lähteä käyntiin vain, jos me kansallisesti myös rakennamme tätä brändiä. Ei sinne Saksan markkinoille kannata lähettää jokaista tuottajaa yksi kerrallaan, vaan pitäisi mennä kansallisesti yhtenä ryhmänä ja tukea tätä bisnestä. Ajattelen, että yritysten toimintaympäristön kuntoon laittaminen on ensimmäinen askel. Siksi ajattelen, että tämä välikysymys ei ole ollenkaan turha siitä huolimatta, että hallitus on tämän ruokaviennin edistämiseksi tehnyt toimenpiteitä. Nimittäin jos tilojen yleinen kannattavuus ei ole kunnossa, niin ei siellä ole sitä vakavaraisuutta ja kykyä tehdä näitä investointeja, joilla tätä vientiä voisi lisätä, saatikka aloittaa ja kasvattaa kapasiteettia tuotannolle. Nämä kaikki tarvitaan, jotta tämä meidän ruokavienti voi olla tikkikunnossa. Meillä on pistemäisiä toimia, mutta kokonaisuus on edelleen sirpaleinen. Ajattelen, että myös kunnianhimoa pitää nostaa. Me pystyisimme kolminkertaistamaan ruokaviennin. Olemme matkalla sinne, mutta vauhti on aivan liian hidas. Ruuantuotanto todellakin voisi olla yksi Suomen keskeisimmistä viennin tuotteista.

Rouva puhemies! Ajattelin, että en puheenvuoroa ota, mutta edustajakollega Kemppi vielä innoitti tässä omassa puheenvuorossaan, kun toi huoltovarmuuden esille. Kun puhutaan kokonaisturvallisuudesta, niin meidän tasavallassa se kokonaisturvallisuus tarkoittaa sitä, että myös Itä-Suomesta huolehditaan, Itä-Suomen asiaa pidetään yllä, mutta ennen kaikkea niitten tekojen kautta se Itä-Suomi tulee sitten konkretisoitua. Minkä takia tämän otan esille? Otan Itä-Suomen ja sen rajaseudun elinvoiman siitä näkökulmasta huomioon, että kun silloin aikoinaan Kuhmon ja Kainuun perukoilla maitoautoa ajoin, niin siellä rajan pinnassa oli useampi maitotila ja sieltä haettiin se maito. Mutta ennen kaikkea, sen suomalaisen ruuantuotannon lisäksi, he ovat elintärkeä yhteistyökumppani myös suomalaiselle rajavartijalle. Miettikääpä, kun siellä rajan pinnassa on niitä maitotiloja. Siellä samaan aikaan sitten huolehditaan siitä, että sitä raja-aluetta vähän niin kuin seurataan niitten viljelijöitten katseilla, mutta ennen kaikkea se on yhteistyökumppani sille rajavalvojalle siitä näkökulmasta, että talvisaikaan se taitaa olla siellä Kuhmon perukalla niitä ainuita toimijoita, joilla on heti valmius vaikka aukaista sinne rajan pintaan joku metsäautotie, jos rajaviranomainen pyytäisi sitä. Miettikää, miten kallis lasku se olisi yhteiskunnalle, jos se tienauraaja tai tienhoitaja pistetään sitten liikkeelle sieltä 60 kilometrin päästä Kuhmon keskustasta. Haluan tällä tuoda esille vain sitä, että on elintärkeää sen rajaviranomaisen kannalta, kokonaisturvallisuuden kannalta ja elinvoimaisen maaseudun kannalta, että siellä rajan pinnassakin on niitä maatilayrittäjiä, maitotilayrittäjiä, ennen kaikkea tuottamassa meille sitä kallisarvoista suomalaista puhdasta ruokaa mutta myös pitämässä huolta siitä, että rajaviranomaisen toiminta on mahdollisimman kivutonta ja sujuvaa, ja ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että siellä valot palavat ja on katseita, että pystymme sitten ennakoimaankin tarpeen vaatiessa siellä rajan pinnassa. Rouva puhemies! Itä-Suomen asia on tärkeä koko Suomelle, ja totta kai me keskustassa olemme pitäneet huolta siitä, että tämä niin sanottu Itä-Suomen ohjelma ei jää vain juhlapuheeksi vaan että se myös konkretisoituu rahana, euroina. Mutta sitten myös tämä erityistalousaluekokeilu: kyllä se on, kuulkaa, niin, että seuraavalla vaalikaudella ja tulevilla vaalikausilla pitää mennä siihen Puolan malliin, että koko itäisestä Suomesta tehdään yhtä erityistalousaluetta.

Arvoisa puhemies! Haluaisin käyttää vielä puheenvuoron hevostalouden puolesta. Hevostaloutta ei ehkä aina mielletä niin vakavana ammattiasiana kuin mitä se todellisuudessa on ja miten suuri merkitys sillä on Suomen kansantaloudelle ja myös työllisyydelle. Puhutaan sadoista miljoonista euroista. Voin sanoa, että myös henkilökohtaisesti minulle hevosala on varsin tuttu. Eli nuorempana, vähän yli parikymppisenä, olin yrittäjänä, ja minulla oli itse asiassa siittola-oriasema, ja lähestulkoon kymmenen vuotta elätin itseni päätoimisesti hevosilla. Sittemmin myös ravi- ja ratsu-urheilu on varsin tuttua. Sitä kautta tunnen aika paljon yrittäjiä, sekä kasvattajia että raviurheilusta elantonsa ottavia, että ratsutalliyrittäjiä. Se on kyllä totista työtä, ja todellakin siellä kiertää myös euroja. Meillähän itse asiassa oli täällä vähän aikaa sitten myös hevosvaltiopäivät Pikkuparlamentin puolella ja Kansalaistorilla. Kuulimme siellä tuoreita kuulumisia hevosalalta. Kyllähän siellä tulevaisuudenuskoa on, mutta edelleenkin huolet ovat myös siellä kannattavuuden puolella. Nyt kun tämä uusi lisenssipelijärjestelmä on tulossa, niin sehän tulee vaikuttamaan suoraan myös sekä raviurheilupuolelle mutta sitä kautta myös kasvatuspuolelle, koska varsojahan ei mene kaupan, ellei ole tulevaisuudennäkymiä, että kilpailupuolella olisi mahdollista jopa tienata sitten näillä hevosilla. Kysyisinkin nyt ministeriltä: Mitenkä pystytte turvaamaan sen, että tämän siirtymäkauden aikana kaikki yrittäjät pääsevät kelkkaan mukaan, ja sitten siirtymäkauden jälkeen edelleenkin raviurheilu- ja ratsutallitoiminta on kannattavaa? Mitenkä esimerkiksi suomenhevosen, meidän kansallisrotumme, asema pystytään jatkossa turvaamaan?

Arvoisa rouva puhemies! Miksi keskusta teki tämän välikysymyksen? Tässä on tänä iltana tullut valtavasti hyviä puheenvuoroja ja on näitä asioita käyty läpi. Ensimmäinen asia, minkä nostan, on se, että teot ratkaisevat. Eli Suomen maatalouden kannattavuus tosiaankin on EU:n heikoin, ja keskimääräinen kannattavuuskerroin on 0,21. Täällä tuli ministerin puheenvuorossa se, että suomalaiset hyvät tilat ovat saavuttaneet 0,3:n kannattavuuden. Kyllä, mutta se 0,3 on heikko kannattavuus, eli meidän pitäisi tavoitella sitä yhtä. EU-maiden keskiarvo on 0,82 tässä kannattavuudessa. Sitten toinen on tämä, että kustannuskriisi koettelee maatiloja. Se on se toinen syy, minkä takia keskusta teki välikysymyksen. Ja kolmas: Ruokaketjun toimivuus ei ole parantunut, ja siitä on osoituksena se, että ruuan hinta on noussut 20,5 prosenttia vuoden 21 jälkeen ja se ei ole kotiutunut tuottajille. Tästä kerron sen verran esimerkin, että me Suomen suurimmat lihantuottajat tapasimme S-ryhmän ja K-ryhmän johtoa, siis ihan pääjohtajaa myöten. Se oli mielenkiintoinen keskustelu. S-ryhmää tavattiin ensinnä, ja S-ryhmän johtajan mukaan ei hinnalla ole niin väliä, kun he myyvät paljon sitä suomalaista tuotetta, suomalaista lihaa. Siis tällainen asenne, että kun myy paljon, ja tämä halpuuttaminen oli ajatuksena S-ryhmällä, että halpuutetaan niin, että ihmiset ostavat paljon, mutta hinnalla ei niinkään ole väliä. Mutta K-ryhmän johtaja sitten sanoi, että suomalaiselle lihalle pitäisi saada se arvo, mikä sille kuuluu, ja se oli jo paljon mukavampaa kuunneltavaa. Sitten neljäs kohta oli tämä, että hallitusohjelman kirjauksia ei ole kaikkia saatu toteutettua, ja se on ihan oikea syy tehdä välikysymystä. Sitten tämä viides kohta viimeisenä: tilojen lopettamistahti on kiihtynyt. Se on ihan totta, että nyt tällä hetkellä tiloja lopettaa ennätysmäärin, neljä päivässä. Nämä olivat ne meidän otsikot, minkä alla tämä välikysymys on tehty. Kyllä tämän illan keskustelu osoittaa sen, että tämä välikysymys on ollut tarpeen. Kiitos, edustaja Östman, ne olivat hyvät ajatukset, mitkä juuri kerroit. Näin meidän pitää toimia, yhdessä toimia, että me saadaan maatalouden tilannetta parannettua, ruuantuottajien tilannetta parannettua.

Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministerille. Te olette ollut täällä salissa jo lähes kahdeksan tuntia, ja se on varsin kunnioitettava aika. Ajattelen, että jokainen puheenvuoro on merkityksellinen, kun puhumme ruuasta, jota kuitenkin syömme joka ikinen päivä. Haluaisin vielä palata tähän ruokaketjun vääristymään kaurahiutale-esimerkin kautta. Ruuan hinta on noussut yli 20 prosenttia, mutta raha ei päädy alkutuottajalle. Kaurahiutaleet maksavat kaupassa 1 euro 35 senttiä kilolta — olen tämän monesti huomannut pienten lasten vanhempana — mutta suomalainen maanviljelijä saa tästä vain 20 senttiä. Se on aika merkittävä vinoutuma. Meillä kasvinviljelijät ovat kuluneen vuoden aikana järjestäneet kaksikin kriisikokousta. Siellä on merkittävä kustannuslisä, ja kaupan hinnat eivät seuraa perässä. Tätä ruokaketjun vinoutunutta arvonmuodostusta ei ratkaista ilman kilpailulain uudistamista. Saman näimme keväällä maidon hinnan osalta: tuottajalle tuli kolmessa kuukaudessa tiputusta maidon hintaan 10 prosenttiyksikköä, elikkä se teki noin 6,5 senttiä litralta, keskikokoisella tilalla noin 40 000 euroa miinusta siihen tulokseen. Nämähän ovat aivan ennakoimattomia kustannuksia. Siis näitä ei pysty mitenkään maaseudulla ja maataloudessa toimiva yrittäjä ennakoimaan, millainen on se tuottajan tulo ja tuottajalle maksettava korvaus. Eli pidän tätä erittäin härskinä ja ajattelen, että se, että meillä on Euroopan keskittynein kauppa, on meille erittäin nolo asia. Se tulee korjata, sillä suomalaisen huoltovarmuuden pitää olla aukotonta. Suomalaisen ruuan omavaraisuutta pitää kasvattaa, se on siellä 80 prosentissa. Meidän pitää nostaa se korkeammalle, ja se tapahtuu ruokavientiä edistämällä, mutta pohjalla pitää olla tietenkin se, että nämä tuottajalle maksettavat korvaukset ovat kohtuulliset, ja nyt näin ei paikoin ole. Me tarvitsemme muutoksen kilpailulakiin, ja kysyisin vielä ministeriltä: milloin tämä kilpailulain muutos on tulossa eduskuntaan, ja milloin pääsemme sitä viemään eteenpäin?

Arvoisa puhemies! Ihan ensin kiitoksia KD-ryhmän puheenjohtajalle siitä, että rehellisesti katsotaan peiliin ja todetaan myös ne asiat, mitkä eivät ole vielä edistyneet, koska se on juuri muutoksen alku, että todetaan, että työtä on vielä tekemättä. Silloin aina, kun kuuluu ministeriaitiosta, että kaikki on todella hyvin, ja luetellaan vain hyviä asioita, on helposti semmoinen tunne, että ihan kuin kaikki asiat olisi tehty. Kiitos siitä, että todetaan, että kaikki ei ole vielä aivan valmista. Siis sehän on täysin tosi, että Suomen päivittäistavarakauppa on Euroopan keskittynein, ja kun selvittelin ennen tätä päivää sitten maailman tilannetta, niin joillakin mittareilla mitattuna on todettu, että se on jopa koko maailman keskittynein täällä Suomessa. Jotakinhan tässä silloin on vinksallaan. Ja kun näitä keskusteluja... Itsekin olen tässä talossa ollut nyt jo seitsemän vuotta, ja kun on yritetty tuoda teollisuutta ja kauppaa ja tuottajia samaan pöytään, niin se monesti menee siihen, että teollisuus ja kauppa syyttävät toisiaan — teollisuus sanoo, että kauppa vaatii niin paljon, ja kauppa taas sanoo, että teollisuus vie välistä — niin että tämäkään tie ei johda mihinkään. On tosi hyvä, että tätä elintarvikemarkkinalakia on nyt lähdetty viemään eteenpäin, mutta edelleenkään se ei tule auttamaan kokonaisuutena, vaan me tarvitsemme myös siihen kilpailulakiin muutoksia. Täällä on ministeriltä nyt useammankin kerran kysytty, mikä on sen kilpailulain tilanne. Sitten kun olen jutellut myös useampien tuottajien kanssa, niin siellä tuottajapuolella on myös huolta siitä, että kauppa on kovin taitava, kaupalla on isot litaniat juristeja ja on semmoinen isomman voima siinä, eli on pelkoa siitä, että näinköhän se kauppa lähtee sitten noudattamaan myöskään tätä elintarvikemarkkinalakia. Eli sekin tulee varmaan vaatimaan nytten peräämään katsomista ja vahvaakin poliittista ohjausta. Nyt kysynkin, kun ministeri on täällä edelleenkin... — Kiitos muuten, ministeri, että olette istunut täällä. On vaatinut varmaan sitkoa olla kuuntelemassa meidän keskustelua, mutta se on erittäin arvostettavaa. — Vielä kertaalleen nytten kysyn: Onko teillä nytten suunnitelmia tämän elintarvikemarkkinalain seuraamiseen, niin että se lähtee toteutumaan? Ja mikä on sen kilpailulain tilanne, tuleeko siihen muutoksia vielä tällä vaalikaudella?

Arvoisa rouva puhemies! Joo, tässä ajattelin palata vielä tähän arvonlisäveroasiaan, koska tämä arvonlisäverokannan laskeminen olisi ollut erittäin hyvä keino helpottaa maksuvalmiustilannetta maatiloilla. Se johtuu siitä, niin kuin jo tuossa mainitsin aikaisemmassa puheessa, että esimerkiksi lihassa, kun myydään lihakarjaa, laitetaan autoon ja myydään teurastamolle, niin se alvikanta on 25,5 prosenttia, ja kun sitten ostetaan rehua sille karjalle, niin se on 13,5 prosenttia nyt tällä hetkellä. Hallitus kun laski 14 prosentista 13,5 prosenttiin tätä rehun alvia, niin se todellisuudessa heikensi tilojen maksuvalmiutta, koska tuloalvista vähennetään tämä kustannusten alvi, ja jos se erotus siinä tilanteessa kasvaa, niin se pahentaa maksuvalmiutta. Se olisi ollut konkreettinen keino, ja näinhän on toimittu Saksassakin, että lihantuotannon alvi on pienempi. Kun aikoinaan tämä arvonlisävero tuli käyttöön, niin minä kävin keskustelua silloin aivan asiantuntijoitten kanssa, ja minä sanoin, että miksi lihassa ei voi olla sama alvi kuin maidossa. Ainoa perustelu oli se, että maito on sellaisenaan juotavaa, mutta sonni ei ole sellaisenaan syötävää, ja siihen perustui se, että sonnin alvi, siis lihaeläimen alvi, on korkeampi. Mutta tässä olisikin yksi semmoinen selvä keino, jolla voitaisiin vaikuttaa tilojen maksuvalmiuteen, kun nämä alvit kohtaisivat. Elikkä jos tuloalvi olisi yhtä suuri kuin menosta tuleva alvi, niin silloin tilanne korjaantuisi niiltä osin.