Suullinen kysymys pankkisääntelystä (Pauli Aalto-Setälä kok)
Lähteen asiasanat: pankit, riskienhallinta, luotonanto
Asialle ei ole vielä lyhyttä selitettä. Lue alkuperäinen teksti
Käsittely
- Eduskuntakäsittelyn vireilletulo19.2.2026Edustaja esitti kysymyksen.
- Suullinen kyselytunti19.2.2026Kysymyksen käsittely päättyi.
- Suullinen kyselytunti19.2.2026Täysistunnon pöytäkirjan asiakohta
Aikajana näyttää vain varmennetut tapahtumat. Voimaantuloa ei päätellä eduskunnan äänestyksistä.
Äänestykset (0)
Asiassa ei ole julkaistuja äänestyksiä.
Puheenvuorot
Arvoisa puhemies! Sääntely on kasvanut vuoden 2008 finanssikriisistä asti eri tasoilla — Basel-sääntely, EU-taso, niin edespäin — ja se on mennyt liian pitkälle. Me ollaan tehty erilaisia toimia kansallisesti. Muun muassa luottolaitoslaissa pankkien vakavaraisuus- ja riskienhallintamallissa otettiin käyttöön kansallinen lievennys. Uskon, että sillä tulee olemaan vaikutusta rahoitukseen. Viimeksi eilen käsiteltiin hallituksen esitystä asuntorahoituksesta, josta tuotiin muutamakin elementti. Luin tilannetta siten, että se sai varsin hyvän vastaanoton eduskunnassa. Toivon, että se menee läpi. Kolmisen viikkoa sitten minulle luovutettiin peruspankkipalveluita koskeva selvitys. Se on tällä hetkellä lausuntokierroksella, sitä käsitellään. Sillä tätä ongelmaa taklataan toiselta puolelta. Toinen puoli on sitten tämä itse markkinoiden toiminta, eli puhutaan tästä pankkien liian pitkälle menevästä riskien välttelystä. Tässä on aika paljon positiivisia uutisia nyt. OP-Pohjola itse asiassa kirjoitti hiljattain, että heillä yritysluotot ovat kasvaneet noin kolmanneksella. Näkisin, että nyt tämä kasvun pullonkaula lähtee purkaantumaan. Hyvää kehitystä tällä sektorilla.
Arvoisa puhemies! Suomalaisten ostovoima on kasvanut reilusti, mutta samaan aikaan raha ei liiku. Ihmiset eivät pysty ostamaan asuntoa, koska he eivät saa pankista lainaa. Vaikka olisi tuloja ja töitä, niin ei meinaa lainaa saada. Sama näkyy myöskin yrityksillä, jotka haluavat investoida ja palkata lisää porukkaa: pankista ei välttämättä lainaa saa. Tämä on kasvun este ja erittäin iso ongelma. Kysyisinkin elinkeinoministeri Puistolta: Onko käynyt niin, että pankkisääntely, joka sinänsä tuo vakautta ja turvallisuutta, on johtanut siihen, että pankkihanat ja rahahanat ovat liian tiukalla? Mitä hallitus aikoo vielä tehdä, jotta raha lähtisi liikkeelle?
Asiakirjat
Asiakirjoja ei ole vielä tuotu.