Pääministerin ilmoitus hallituksen politiikasta vuonna 2026 ja keskeisimmistä eduskunnalle annettavista esityksistä
Lähteen asiasanat: talouspolitiikka, kansainvälinen talous, koulutuspolitiikka, turvallisuuspolitiikka, työllisyyspolitiikka, valtionvelka, menoleikkaukset, julkinen sektori, sosiaalipalvelut, terveyspalvelut, talouskasvu
Asialle ei ole vielä lyhyttä selitettä. Lue alkuperäinen teksti
Käsittely
- Eduskuntakäsittelyn vireilletulo25.2.2026Asia tuli vireille.
- Keskustelu25.2.2026Asian käsittely päättyi.
- Keskustelu25.2.2026Täysistunnon pöytäkirjan asiakohta
Aikajana näyttää vain varmennetut tapahtumat. Voimaantuloa ei päätellä eduskunnan äänestyksistä.
Äänestykset (0)
Asiassa ei ole julkaistuja äänestyksiä.
Puheenvuorot
Arvoisa puhemies! Työ ei todellakaan ole, edustaja Räsänen ja kumppanit, tehty. [Joona Räsänen: Hyvä!] Kukaan ei ole niin sanonut. Älkää silloin väittäkö meidän sanoneen niin. Meillä on yli vuosi hallituskautta jäljellä, ja me tulemme tekemään viimeiseen päivään asti töitä, uudistuksia, jotta suomalaiset ihmiset saavat töitä ja työtön ihminen saa mahdollisuuden, jotta nuori saa toivoa, jotta velkaantuminen saadaan taittumaan, jotta yrittäjät investoivat — viimeiseen päivään. Tätä työtä me tehdään, ja seuraava paikka on kehysriihessä. Siis se on virallinen päätöksenteon paikka, mutta meillä on tällä hetkellä laaja valmistelu käynnissä kasvutoimista, säästö- ja sopeutustoimista ja työllisyystoimista, ja näiden otsikoiden alla useista eri lohkoista. Meidän täytyy käydä jokainen ministeriö jälleen kerran läpi, että me mietimme, miten voimme edistää kasvua ja työllisyyttä ja onko jotain, missä pystymme vielä tehostamaan rahojen käyttöä. Me todellakin tulemme tekemään sen, mitä velkaantumisen taittamiseksi meidän hallitukselta edellytetään ja mikä on tämän sopimuksen hengen mukaista, eli sitäkään ei voi väittää. Valtiovarainministeriö arvioi noin kuukausi sitten, että sopeutustarve tulee olemaan nollan ja 1,4 miljardin välillä. Me odotamme valtiovarainministeriön arviota, ja me teemme tasan tarkkaan sen, mitä meidän pitää tehdä — tasan tarkkaan sen, mitä pitää tehdä — ja tähän voitte luottaa. No, edustaja Kokko kysyi jo alkuvaiheessa puolustusmäärärahojen kasvusta ja siitä, miten voidaan kanavoida nämä kasvaneet menot myöskin suomalaisen työllisyyden ja kasvun eteen. Tätä teemme, tämä on erinomainen kysymys. Me kohdistetaan omiin hankintoihin, samaan aikaan myöskin Natossa. Me viemme suomalaisia yrityksiä, edistämme kauppaa, luomme lisää työllisyyttä. Tästä on jo hyviä esimerkkejä. Ja Ukrainan tukea me ollaan kohdistettu kotimaiselle teollisuudelle, jotta me voimme toimittaa. Eli tämä on ihan oleellinen osa, ja me nähdään nyt, että nämä ponnistukset tuovat tulosta. Puolustusteollisuus on Suomessa merkittävässä kasvussa. Edelleen samainen edustaja kysyi Suomen asemasta MFF-neuvotteluissa. Tämä tarkkailuluokka ei siihen vaikuta. Ehkä voisin vähän lakonisesti todeta, että voi olla plussan puolella, jos katsotaan, että Suomi tarvitsee enemmän tukea. Asiallisesti ottaen sillä ei ole vaikutusta, mutta me tullaan tekemään kaikkemme, että me menestymme niissä neuvotteluissa. Se on meidän kansallinen yhteinen välttämättömyys. Itä-Suomen asiaa on tuotu määrätietoisesti kaksi vuotta esille. Komissio on sen selkeästi noteerannut. MFF:n pohjassa on noin miljardi enemmän rahaa itäisen Suomen kehittämiseen. [Puhemies koputtaa] Sitten vielä lyhyesti luontopolitiikka: Me olemme myöskin tehneet, joskin varmaan odotukset toki ovat aina vielä paljon korkeammalla, Itämeren suojelemiseksi tehtävää työtä, ja me tulemme myös suojelemaan noin 100 000 hehtaaria valtion vanhoja metsiä. Se on jotenkin onnistuttu täysin jättämään sumuverhon peittoon, mutta se tullaan tekemään. Virtavesissä hyvä työ on jatkunut. Euroopan ykkönen on Suomi virtavesien purkamisessa, ja toivottavasti se Palokki saadaan aikaan, vai mitä, edustaja Hoskonen? Nyt on aika ottaa se yksi asia, se yksi ainoa asia, jolla Suomi menestyy, jolla ihmisille saadaan töitä, ja se on kasvu. Siihen pitää keskittyä. Kaiken säästämisjahnauksen keskellä kasvun pitää olla se, mikä yhdistää tämän salin. Siihen ideat ovat edelleen tervetulleita. Käymme kaikki läpi. Kaikki mahdollinen tehdään, että Suomen talous saadaan kasvuun ja meidän hyvinvointi turvattua ja pidettyä Suomi turvallisena. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ensin lyhyt kommentti tähän yhteisöverokeskusteluun. Tässä ollaan sitä mieltä, että 18 on väärä ja 20 olisi oikea. No, jos 20 on parempi kuin 18, niin onko 25 parempi kuin 20 ja onko 30 parempi kuin 25? Jossain se balanssi kulkee, ja kyllä yleisesti ollaan katsottu, että eurooppalaisella tasolla on jonkinlaista kilpailua, siis on syitä siihen, miksi vaikka Irlannilla on mennyt huomattavasti Suomea paremmin ja miksi näitä verotasoja seurataan. Edustaja Väyrynen, Pohjoismaiden neuvoston presidentti, kysyi Helsingin sopimuksen uudistamisesta. Siihen liittyy kaksi kysymystä: Toisaalta siis se, että varsinainen Helsingin sopimus, 60-luvulta peräisin oleva sopimus, uudistettiin viimeksi vuonna 96, ja aika on muuttunut sen jälkeen. Historia ei loppunut, vaan historia kulki eteenpäin, ja ollaan ihan uudessa tilanteessa, joka heijastuu tietenkin Pohjoismaiden yhteistyöhön. Se liittyy siihen, mitä asioita käsitellään. On käytännössä kaksi kokonaisuutta, siis jäsenmaiden asema ja sitten käsiteltävät asiat. Asioiden osalta on tuotu esille näkemys, että ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa pitäisi käsitellä Pohjoismaiden neuvostossa. No, tämä on asia, jota ei hallituksen sisällä vielä ole käsitelty, mutta itse olen taipuvainen ajattelemaan, että meillä on ehkä muita foorumeita sitä asiaa varten. Sitten on toisaalta vaikka rajaestetyö, joka on äärimmäisen tärkeä osa Pohjoismaiden neuvoston työtä, jota ei mainita Helsingin sopimuksessa, joka on ehkä se tapa, jolla Pohjoismaiden yhteistyötä voidaan parhaiten edistää kansalaistenkin näkökulmasta. Se on minun mielestäni selvä puute Helsingin sopimuksessa. Sitten on autonomisten alueiden asema. Tämä on keskustelu, jonka oikeastaan Färsaaret aloitti mutta jonka Grönlannin tilanne on ajankohtaistanut vielä enemmän ja joka koskee toki myöskin Ahvenanmaata. Pitääkö Helsingin sopimus uudistaa, jotta ne voisivat olla tasavertaisia, vai löytyykö nykyisen sopimuksen sisällä sellaista liikkumavaraa, että me voidaan käytännön tasolla tuoda niitä tasavertaisiksi jäseniksi? [Puhemies koputtaa] Tämä on nyt sitten punnintaa, jota mitä todennäköisimmin tullaan viemään eteenpäin muodostettavan komission voimin, [Puhemies koputtaa] ja siihenkin muodostamme oman kantamme aikanaan.
Arvoisa puhemies! Kun kyse on nimenomaan tämän vuoden lainsäädäntöasioista, niin tuon tähän vielä muutaman kulttuuripuolen asian, vaikka niitä nyt ei niin kovasti täällä salissa kyseltykään. Ajattelen, että viime vuonna käytiin laajaa, hyvää kulttuuripoliittista keskustelua. Meillä on taiteen perusopetuksen uudistaminen. Siinä on lausuntokierrokset käyty loppuvuodesta. Työryhmältä tuli yksimielinen esitys viime kesänä, ja nyt sitten käydään lausuntojen pohjalta hallituksen esitystä, ja se on tarkoitus antaa tässä kevätkauden aikana. Siinä on todella tärkeää se, että meidän taiteen perusopetuksen, joka on meidän tämmöisen suomalaisen koulutusjärjestelmän helmi — siis 130 000 lasta on joka viikko taiteen perusopetuksen parissa — saavutettavuutta ja saatavuutta pyritään varmistamaan ja myöskin sitä vahvistamaan tässä tilanteessa. Lainsäädäntö on 90-luvulta. Sitten viime vuonna tehtiin myöskin päätös siitä, että tilausohjelmapalveluiden rahoitusvelvoitelainsäädäntö, elikkä tämmöinen AVMS-direktiivi, Suomeen tehdään. Tavoitteena on nimenomaan sen kotimaisen av-tuotannon ja av-sisältöjen tukeminen, ja tämäkin on tarkoitus saada sitten syksyksi käsittelyyn ja jo ensi vuoden alusta voimaan. Tekijänoikeuksista on välillä aika paljonkin puhetta. Tavoitteena on, että tekijänoikeuslakia päivitetään. Tehdään muun muassa sopimuslisenssisäännöksiin muutamia muutoksia, jotka ovat tarpeellisia tässä ajassa. Korkeakoulutuksen ja tieteen ja tutkimuksen puolelta tietenkin merkittävät t&k-panostukset, tänä vuonnakin 240 miljoonaa euroa enemmän tutkimukseen ja kehitykseen rahaa. CSC:n lainsäädäntöä ja tutkimusinfran yhteiskäyttöön liittyvää lakia päivitetään. Tuodaan tämä opintosetelikokeilu eduskunnalle, eli ne nuoret, jotka jäisivät toisen asteen jälkeen ilman korkeakoulupaikkaa, saisivat vuoden opiskella avoimen korkeakoulutuksen kautta. [Puhemies koputtaa] Myöskin sitten ulkomaanopintolakia tässä kesällä on tarkoitus tuoda, jotta sitten näitten ulkomailla suoritettujen tutkintojen vastaavuusvaatimukset paranevat. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tämän hallituksen tehtävänä ovat olleet raskaat julkisen talouden sopeutukset, mutta kun te nostatte jatkuvasti tätä yhteisöveroa esiin, niin tämän hallituksen tavoitteena on myös kääntää Suomen talous kasvuun, tehdä yrittämisestä, työpaikkojen luomisesta, investoinneista entistä kannattavampia Suomessa. Siksi vuosi sitten hallitus päätti kevään kehysriihessä laajasta kasvuohjelmasta jo sen hallitusohjelmassa olevan vahvan kasvuagendan päälle. Siellä on työmarkkinoiden uudistamista ja sosiaaliturvan kannusteita mutta myös veroratkaisuja, jotka ruokkivat Suomen talouden kasvua, enkä missään tapauksessa voisi ajatella hyvänä ratkaisuna sitä, että lähdetään vähentämään ennustettavuutta ja perumaan yhteisöveroalennusta, joka nimenomaan lisää yritysten kilpailukykyä, investointeja ja kansainvälistä houkuttelevuutta Suomelle. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ja velkaa!] Tähän on myöskin hallitus vastuullisesti, niin kuin kaikkeen muuhunkin, tehnyt vastaavat tarvittavat toimet sen rahoittamiseksi, [Joona Räsänen: Tämähän ei pidä paikkaansa!] ja tämä on vastuullinen linja. Eli pitää pystyä samaan aikaan kiihdyttämään talouden kasvua, hillitsemään menoja ja uudistamaan Suomea. No, sitten ihan muutama nosto omalta sektorilta, mitä kysyttiin: YEL-uudistuksesta kysyi edustaja Wallinheimo jo kauan aikaa sitten: Se on hallitukselle tärkeää, että me korjaamme Marinin hallituksen aikana epäonnistunutta YEL-uudistusta nimenomaan lisäämään yrittäjyyden kannusteita Suomessa. Kaikkiin odotuksiin on mahdotonta vastata, koska jokainen yrittäjä on erilainen, tilanne on erilainen ja meillä on julkisen talouden raskaat paineet myöskin siellä, veronmaksajien osuus yrittäjien eläkkeistä, jo maksussa olevista eläkkeistä, on noussut yli puolen miljardin. Mutta pystymme tekemään sinne korjauksia, ja näitä on tarkoitus esitellä lähiviikkoina ja korjata sitä epäonnistunutta laskuria ja epäonnistunutta uudistusta, joka viime kaudella lopuksi tehtiin. Sitten hallitus tuo eduskunnalle yhdistelmävakuutuksen, joka tuo suojaa monimuotoisessa työssä. [Puhemies koputtaa] Eli työttömyysturvaa voi jatkossa kerryttää silloin, jos sekä tekee palkkatyötä että toimii yrittäjänä ja kenties myöskin saa apurahoja. Eli tämmöinen pitkään odotettu uudistus, ja monia muita hyviä uudistuksia, kuten tasa-arvolain kiristäminen raskaus- ja perhevapaasyrjinnän torjumiseksi.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos edustaja Eestilälle, että sain käsityksen siitä, mistä edustaja Hoskonen puhui. Hän puhui siis maankäyttösektorin puolesta, ei päästökaupasta, ja se on tietenkin hyvä uutinen, koska olen ollut siinä käsityksessä, että tässä salissa on aika laajasti pidetty sitä nimenomaan meidän päästöjen vähentämisen selkärankana ja myös hyvänä tapana ohjata investointeja sinne vähäpäästöiseen teknologiaan. Tähänhän hallitus on tuonut myös lisäinstrumentteja, ja sillä tavalla olemmekin saaneet houkuteltua Suomeen merkittäviä investointeja, kahdeksan miljardin euron edestä viime vuoden aikana, mikä on ennätysluku. Maankäyttösektorin osalta todella on niin, että epävarmuutta liittyy näihin laskelmiin, ja sen vuoksihan me panostamme nimenomaisesti tässä hallituksessa näiden epävarmuuksien vähentämiseen ja paremman tiedon saantiin. Meillä on tämä hiilinielujen paremman laskennan kehittämisen hanke, jota edistetään yhteistyössä hallituksen toimesta. Sieltä ensimmäisiä tuloksia on toivottavasti nähtävissä tämän vuoden loppupuolella, ja niitä tietenkin sitten edistämme myös EU-tasolla voimakkaasti. Sitten haluan kuitenkin täällä vielä kommentoida, kun edustaja Sammallahti kysyi, että emme kai ole edistämässä mitään opposition ehdottamia toimia. No, se, mitä me emme ainakaan edistä, on se, että peruisimme sellaiset liikennehankkeet, jotka luovat edellytyksiä sille, että hyvää asuntorakentamista voidaan niiden varrelle tehdä. Täällä esimerkiksi keskusta on esittänyt valtiokapitalismia eli käytännössä tällaisia valtiontukia, joilla he kuvittelevat luovansa noin 500 miljoonalla noin 4,3 miljardin euron rakentamisen tulovirran. Tämähän on täysin epäuskottava vaihtoehto, varsinkin kun te samaan aikaan peruisitte sellaisten hankkeiden valtionrahoituksen, jolla nimenomaan, esimerkiksi Vantaan ratikan avulla, luodaan sitä rakentamiselle edullista maata, asumisen kaavoituspaikkoja ja niin edelleen — ei millään tavalla hyvä esitys. Mutta sen sijaan me pyrimme helpottamaan lainansaantia esimerkiksi kotitalouksille asuntolainoitukseen. Sitähän me nyt teemme. Eduskunnassa on sellainen esitys juuri parhaillaan käsittelyssä, [Puhemies koputtaa] ja toivottavasti te sitä kannatatte. Sitten haluan vielä kommentoida täällä yhtä SDP:n esitystä eli maankäytön muutosmaksua. Se sinällään on ilmastotoimena todettu ihan kohtuullisen tehokkaaksi, [Puhemies koputtaa] mutta teidän esittämänne summa, 100 miljoonaa euroa, ei ole sen selvityksen mukainen. Jos näin korkeat muutosmaksut pyrittäisiin saamaan, sillä olisi aivan selvä vaikutus myös rakentamisen hidastumiseen, koska se on nimenomaan maksu näille, jotka näihin rakentamishankkeisiin ryhtyvät, ja sellaista en kyllä ajattele, että tässä rakentamisen tilanteessa kannattaa tehdä.
Arvoisa rouva puhemies! Ensinnäkin edustaja Kallille täytyy todeta se, että tämä hallitus kumulatiivisesti tämän hallituskauden aikana lisää sotemenoja noin neljällä miljardilla eurolla, siis noin 4 000 miljoonalla eurolla, mikä on syytä huomioida, kun huomio keskittyy näihin, missä erilaisissa asioissa sopeutustoimia tehdään. Ne sopeutukset ovat oikeastaan aika pieniä verrattuna siihen, mitä käytännössä tälle sektorille lisätään. Ja näin täytyykin tehdä, kun väki ikääntyy ja hoivan tarve kasvaa. Sitten edustaja Hamari tunnisti tämän aivan oikein, että tarvitaan kustannustason hillintää, jotta resurssit riittävät ja tarvittava hoiva toteutuu. Edustaja Hamari kysyi sitä, millä tavoin pystytään sitten myöskin ennaltaehkäisemään vaikeita sairauksia. Näen, että avain siinä on perusterveydenhuolto. Jos me saamme perusterveydenhuollon toimimaan mahdollisimman tehokkaalla tavalla, niin se johtaa myöskin aikaisempiin diagnooseihin monien sellaisten sairauksien ja vaivojen kohdalla, jotka sitten taas erikoissairaanhoidon puolella pahimmillaan aiheuttavat hyvinkin paljon kustannuksia. Silloin, jos perusterveydenhuolto toimii, ihmisen toimintakyky ja terveys pysyvät pidempään hyvinä ja säästämme erikoissairaanhoidon puolella niitä kaikkein kalleimpia kustannuksia. Vasemmistoliitosta useampikin edustaja, tai ainakin edustaja Pekonen, esitti täysin käsittämättömän väitteen, että hallitus olisi vähentämässä vanhustenhoidosta 800 henkilöä. Minun piti oikein lähteä etsimään, mihin kummalliseen tämmöinen väite oikein perustuu, kun nimenomaisesti henkilökuntaanhan tarvitaan lisää. Sitten lopulta sain sen selville, että kyse oli tällaisesta laskennallisesta summasta, että jos teknologiaa pystyttäisiin hyödyntämään optimaalisella tavalla, niin laskennallisesti se voisi vastata 800:aa henkilöä vanhustenhuollossa, mutta ei todellakaan olla vähentämässä, vaan tämä teknologia on täydentävää puolta, joka myöskin vapauttaa sitä hoivahenkilökuntaa siihen tehtävään, johon sitä ensisijaisesti tarvitaan.
Arvoisa rouva puhemies! Muutamaan asiaan voisin ottaa kantaa. Ensinnäkin SDP:n työllisyys- ja kasvuasioista: Te olette, edustaja Lindtman, puhunut tästä pääomamarkkinan kehittämisestä täällä uljaasti pitkään, mutta en tiedä, oletteko huomannut, että hallitushan on tehnyt jo nämä toimenpiteet. Me olemme pääomittaneet merkittävästi Teollisuussijoitusta, millä on ollut jo hyvin merkittävää vaikutusta taas vastaavasti tuolla pääomamarkkinoilla. Tämän nyt vain tässä haluan todeta, että hienoa, että olette tullut hallituksen linjoille tältä osin. Samoin myös työllistymissetelin osalta on hienoa, että annatte sille tukenne. Tiedämme, että nämä setelit on nyt jo jaettu tuolla alueilla, ja uskon, että hyvin nopeasti tuhansille suomalaisille nuorille me saamme annettua apua niin, että he pääsevät kiinni siihen ensimmäiseen oman alan työpaikkaan. Ja totta kai katson vielä, mitä muuta tässä saisimme taas tehtyä kaikkinensa. Rouva puhemies! Itseäni tässä keskustelussa kyllä edelleen hämmästyttää se, että kun ajatellaan tätä kautta, jolla tämä hallitus, hyvät kansanedustajat, on tehnyt erittäin, erittäin mittavasti julkisen talouden säästötoimenpiteitä, niin, edustaja Lindtman ja SDP, olette vastustaneet systemaattisesti, hyvin laajasti kaikkia niitä toimenpiteitä. Ja nyt taas vastaavasti vaalikauden loppupuolella te olette heränneet siihen, että julkiseen talouteen täytyykin tehdä toimenpiteitä. On hienoa, että puolueet yhdessä ovat löytäneet tämän ratkaisun taas vastaavasti tuon velkajarrun osalta, mutta onhan tuo nyt todella epäuskottavaa, todella epäuskottavaa. Siis te esitätte taas vastaavasti nyt niitä toimenpiteitä, mitä tämä hallitus on tehnyt hyvin laajasti jo aikaisemmin. Me pidämme kiinni meidän hallituksen linjasta ja kyllä katsomme, että säästöt tulevat myös kaikkinensa tehtyä. Rouva puhemies! Toisena asiana: SDP näyttäytyy tällä hetkellä palkansaajien verotuksen keventämisen puolueena — siis puolue, joka on vuosikymmeniä täällä istunut, ja paljonko te kevensitte vaikka palkansaajien verotusta ollessanne hallituksessa? Tämä hallitus keventää 1,6 miljardilla eurolla ahkerien työssäkäyvien suomalaisten verotusta, koska se on oikeaa politiikkaa.
Arvoisa rouva puhemies! Tuossa käsiini sattui tämmöinen vanha paperi 90 vuoden takaa, ja ajattelin, että minä siitä jonkun pienen palan lukisin, mutta nyt, kun keskustelu oli vilkasta ja näin loppumetreillä ollaan, minä ajattelin, että minä yhden lauseen otan. 90 vuotta sitten on käytetty tällaista fraasia täällä kuin ”tulevaisuus rakentuu nykyisyyteen”. ”Siksi on kiinnitettävä erikoista huomiota siihen, että lapset ja nuoriso saavat uskonnollis-isänmaallisen kasvatuksen.” Tämä tästä. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! On harmittavaa, että oppositio lähes jokaisessa puheenvuorossa kääntää tämän yhteisöveron alennuksen täysin tehottomaksi toimenpiteeksi. Taloustieteen kirjallisuuden yleinen johtopäätös on, että yhteisöveron alennus lisää investointeja ja siirtää kansainvälisten yritysten voiton raportointia veroa alentavaan maahan. Tämän johtopäätöksen Suomessa ovat tehneet muun muassa VATT ja Valtiontalouden tarkastusvirasto jo vuonna 2014, eikä tuoreempi kirjallisuus ole tätä johtopäätöstä käytännössä kumonnut. Nämä ja muut vaikutukset lisäävät talouden aktiviteettia ja verotuloja jopa siinä määrin, että veronalennus voi olla itsensä rahoittava julkiselle sektorille useamman vuoden horisontilla.
Kiitos, arvon puhemies! Tästä velkajarruasiasta: tuntuu vähän erikoiselta, että sitä vähän niin kuin yritetään nyt käyttää hallitusta vastaan, vaikka sopu just saatiin. Kun hallitus on tehnyt ennätysmäiset sopeutustoimet, säästötoimet, työmarkkinauudistukset ja niin edespäin tällä hallituskaudella ja lisää on ymmärtääkseni tulossa vielä tuolta riihestä, niin tuntuu erikoiselta, että esimerkiksi edustaja Lindtman tuntuu nyt käyttävän tätä asiaa hyökkäämiseen hallitusta vastaan siinä, missä voitaisiin yhdessä pohtia, mistä ne rahat oikein otetaan. Onko lopulta se oikea tie tässä maassa, Suomessa, missä on OECD:n yksi suurimmista veroasteista, EU:n suurin julkinen sektori, onko nyt lopulta se tie se, että lisätään vain yrityksille verotaakkaa ja kasvatetaan julkista sektoria? Eikö tämä tie ole jo nähty? Nyt pitäisi löytää enemmänkin niitä rakenteellisia toimia, esimerkiksi niitä työmarkkinauudistuksia, joista jokaista sosiaalidemokraatit ovat täällä vastustaneet, ja lähteä hakemaan sitä kasvua sitä kautta sen sijaan, että yritetään velkarahaa ja verorahoja ympäriinsä tykillä ampumalla ratkaista tätä ongelmaa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Luitte ajatuksiani, vaikka en nappia ollut painanutkaan. Olisin halunnut vielä palata ihan tämän keskustelun alkuun... [Puhemies: Te näytitte siltä.] — Aivan oikein, puhemies tuntee minut erinomaisen hyvin. Olisin halunnut palata vielä ihan tähän keskustelun alkuun, kun pääministeri Orpo aivan oikein puhui luonnosta Suomen voimavarana. Tämä on sellainen asia, josta me olemme luonnollisesti tismalleen samaa mieltä, mutta kannan huolta siitä, että tämä teidän arvokas puheenne luonnosta ei kyllä taida oikein heijastua hallituksen toimiin. Kun katsoo hallituksen saldoa luontoasioissa, niin sehän tarkoittaa sitä, että erittäin uhanalaisia susia ammutaan, valtion vanhoja metsiä laitetaan sellukattilaan ja nyt, kun teillä olisi tilaisuus laajentaa saimaannorppien suojelua, te siitäkin mahdollisuudesta näytätte hallituksena kieltäytyvän, vaikka silloin kun te, pääministeri Orpo, olitte oppositiojohtaja, te itse sitä oppositiosta käsin vaaditte. Näytöt tästä Suomen luonnon vaalimisesta voimavarana eivät ole kovinkaan kummoiset, valitettavasti.
Kiitos, arvoisa rouva. puhemies! Tästä 65-vuotiaiden Kela-korvausmallista vain nopeasti: Siitähän nyt on jo kertynyt jonkin verran tietoa, että se on ollut lähinnä kädenojennus hyvätuloisille. Se ei ole varsinaisesti parantanut hoidon jatkuvuutta eikä lyhentänyt hoitojonoja eikä julkisen sektorin taakkaa. Asiakkaat sitten siirtyvät sieltä yksityisiltä ja palaavat julkiselle jatkohoitoa varten. Isoin ja kallein epäoikeudenmukaisuus on kuitenkin se, että teillä on muka varaa tähän yhteisöveron alennukseen, mutta sosiaali- ja terveydenhuollosta pitää säästää. Me peruisimme tämän käsittämättömän, tehottoman ja kalliin veroalen ja satsaisimme esimerkiksi työttömyyden hoitoon ja sosiaali- ja terveyspalveluihin. Mutta olen täysin samaa mieltä uuden sosiaali- ja terveysministeri Rydmanin kanssa siitä, että kustannusten kasvun hillitsemistä täytyy tehdä. Keinoista saatamme olla eri mieltä. Minusta ainoa tapa kustannusten nousun hillitsemiseen on ennaltaehkäisyyn panostaminen. Olisinkin kysynyt uudelta ministeriltä: millä tavalla aiotte sosiaali- ja terveydenhuollossa parantaa ennaltaehkäisyä ja vaikuttavuutta? — Kiitos.
Asiakirjat
Asiakirjoja ei ole vielä tuotu.