Keskustelualoite lastensuojelun nykytilasta, uhkakuvista ja laillisesta toteutuksesta hyvinvointialueilla

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän puolestani minäkin myöskin. — Tämä on iso ja laaja yhteiskunnallinen asia, ja se ei siiloudu vain sosiaali- ja terveysministerin hallinnonalalle, vaan koko yhteiskuntaan. Jos ajatellaan niitä syitä, miksi perheessä on huonovointisuutta, niin se voi johtua vanhempien ongelmista tai sitten se voi johtua lapsen ongelmista, ja siihen on monenlaisia työkaluja. Yksi kaikkien meidän tuntema varmaan on lasten kasvatukseen ja kehitykseen erikoistunut psykologian emeritaprofessori Keltikangas-Järvinen, joka on kirjoittanut hyvin paljon siitä, että vanhemmuus on hukassa ja vanhemmat kysyvät lapselta, mitä meidän tulisi tehdä. Meidän täytyy tukea vanhempia myös tässä vanhemmuudessa, koska kaikki ei tietenkään voi olla niin, että me täältä kerromme, miten ja millaisilla viranomaismenettelyillä asioita hoidetaan, vaan tuetaan sitä vanhemmuutta, jotta saadaan se vanhemmuus takaisin. Kun tähän kokonaisuuteen kuuluu myös se, että ihmiset eroavat ja on lasten huoltokysymyksiä ja siitä tulevia pahoinvointitilanteita ja riitatilanteita niin vanhemmille kuin lapsille, niin lasten tapaamisoikeuslakiahan uudistettiin joitakin vuosia sitten, ja meillä on nyt oikeusministeriössä selvitys menossa siitä, miten tämä toimii, eli ollaanko voitu ehkäistä vieraannuttamista ja entä onko vahvistettu tuomioistuinkäytännössä tapaamisoikeuksia myös isovanhemmille. Sitten jos ymmärrän tuon kysymyksen oikein, mitä edustaja Honkasalo kysyi näistä toimenpiteistä: Nuoriso- ja jengirikollisuusohjelmassa on 43 toimenpidettä, ja niistä merkittävin osa on eri hallinnonaloille erilaisia ennaltaehkäisy- ja yhteistoimintatoimenpiteitä, ja siellä on esimerkiksi rikoksentorjuntaneuvosto, joka antaa näitä ohjeita hyvinvointialueille — jos sitä tarkoititte. Sitten tietysti sisäministeriön hallinnonalalla on poliisin toimenpiteitä, kuten esimerkiksi koulupoliisi ja muut. — Mutta nyt loppuu tuo aika. Kiitos omasta puolestani.

Arvoisa herra puhemies! Haluan itsekin yhtyä niihin lukuisiin kiitoksiin, jotka on esitetty edustaja Suhoselle tämän ajankohtaiskeskustelun ottamisesta esille, koska tämä on todella akuutti, vakava ja tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Haluan kiittää myös siitä henkilökohtaisesta panoksestanne, jonka annoitte tälle keskustelulle tuomalla esiin oman taustanne. Se oli hyvin koskettavaakin kuultavaa. Tästä yhteiskunnallisesta ilmiöstä on todettava se, että tämä on valitettavasti kasvava ongelma, se, mitä meillä lastensuojelussa tapahtuu tai kuinka me saamme kiinni sellaisista lapsista ja nuorista, jotka suojelun tarpeessa olisivat. Lisäksi tällä on sekin vaikutuksensa, että kustannukset, mitä lastensuojelun kokonaisuudesta syntyy, ovat mittavat ja ne ovat kasvamaan päin. Myöskin asiakkuuksien ja huostaanottojen määrä on kasvussa. Paitsi että nämä ovat tietysti merkittäviä kustannuksia, nämä ovat kaikki myöskin inhimillisiä tragedioita, ja meillä on sen takia kaikki syyt ottaa nämä kysymykset aivan erityisen vakavasti, miettiä sitä, millä tavoin pystymme tekemään lastensuojelun paremmin, tehokkaammin ja fiksummin. Lastensuojelu ei saa olla bisnes. Sen pitää olla ennen kaikkea jotakin sellaista, jolla suojelemme ja pelastamme niitä lapsia. Lähtökohdan tosiaan tulee olla se, että yksikään ei jää apua vaille ja että kaikki saadaan pelastettua, jos se vain suinkin on mahdollista. Täällä on kuultu paljon arvokkaita puheenvuoroja, joitakin ehkä sellaisia, joista olisi syytä tehdä muutamia täsmennyksiä ehkä ennen kaikkea liittyen tähän palvelu-uudistustyöryhmään ja sen raporttiin. Siinähän on pitkälti kyse siitä, että sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain välillä on aika paljon synkronoimatonta. Näiden kahden lain heikko keskustelevuus keskenään on johtanut siihen, että meillä on myöskin päällekkäisiä palveluita, päällekkäisiä hallinnollisia prosesseja ja hyvin sekavia palveluketjuja, mikä sitten johtaa pitkälti siihen, että avun tarpeessa olevat perheet, lapset ja nuoret tulevat heitellyiksi vähän viranomaiselta toiselle, mikä ei tietenkään ole suotavaa ja mikä on paitsi tehotonta kustannusmielessä myöskin haitallista sille avun saamiselle, koska on äärimmäisen tärkeää, että palvelupolut myöskin toimivat. Tästä raportista täytyy todeta, että viimeksi eilen kävin siitä erinomaisen hyvän keskustelun lapsiasiavaltuutetun kanssa, joka oli vahvasti sitä mieltä, että tämä on juuri sitä, mitä pitääkin tehdä, ja luotan kyllä vahvasti hänen arvioonsa sen osalta. Se työryhmän raportti tarjoaa aika hyvän pohjan. Siitä, toteutetaanko siitä kaikkea ja millä aikataululla, varmaan käydään poliittisia keskusteluita vielä, mutta osa näistä päällekkäisyyksien purkamisista tuottaa säästöjä. Ne ovat sinänsä sellaisia toimenpiteitä, että ne kannattaisi tehdä siinäkin tapauksessa, että ne eivät tuottaisi säästöjä, mutta tässä tapauksessa hyvä puoli on se, että sen lisäksi, että ne ovat järkeviä toimenpiteitä itse lastensuojelun kannalta, hallinnollisten päällekkäisyyksien purkaminen synnyttää myöskin säästöjä, ja ainakin osa tälle sektorille suunnitelluista sopeutustoimenpiteistä pystytään kattamaan tätä kautta. Hallitus tosiaan toteuttaa myöskin lastensuojelun kokonaisuudistuksen, josta ensimmäinen osa täällä eduskunnassa on jo käsittelyssä, ja toinen osa tulee toivottavasti mahdollisimman pian tänne. Tähän liittyy vahvasti myöskin useissa puheenvuoroissa esille nostetut hatkanuoret. Näitä saamme lukea uutisista traagisen usein, eli tällaisia tapauksia lapsista, jotka ovat karanneet sijoituspaikastaan, ja valitettavasti usein käy todellakin niin, että melkein jo samana iltana ollaan sitten jossakin epämääräisessä asunnossa, jossa tarjotaan huumeita, jossa tapahtuu hyväksikäyttöä ja kaikkea mahdollista tällaista. Sen takia ne toimenpiteet, joita hallitus on esittänyt sen hyväksi, että hatkanuoret pystyttäisiin saamaan nopeammin kiinni ja siten myöskin säästettyä traagisemmilta toimenpiteiltä, ovat erittäin tarpeellisia. Vielä muutama huomio: Ensinnäkin, luonnollisestikin on niin, että mitä varhaisemmassa vaiheessa päästään näihin asioihin kiinni, sitä pienemmillä sekä taloudellisilla että inhimillisillä kustannuksilla selviämme. Toivon, että pystymme siirtämään painopistettä sieltä jälkihuollosta pikemminkin sinne varsinaiseen lastensuojeluun, mahdollisimman varhaiseen puuttumiseen, ja siten saamme myöskin tätä ikävässä kasvusuunnassa ollutta ilmiötä hillittyä. Raskaammista rajoitustoimenpiteistä on syytä todeta se, että se koskee ennen kaikkea näitä nuoria, jotka oireilevat erittäin vahvasti rikollisuuden tai huumeiden kanssa ja joiden oman ja muiden turvallisuuden kannalta on parempi, että he ovat raskaampien rajoitustoimenpiteiden piirissä. Kuten monessa puheenvuorossa tuli todetuksi, niin ilman muuta perhehoito on parempi vaihtoehto kuin se, että sijoitetaan jonnekin perhehoidon ulkopuolelle tai laitoksiin. Se on myöskin edullisempaa, se on inhimillisempää. Haasteena meillä on se, että vapaaehtoisia perheitä ei ole ollut ihan niin paljon käytettävissä kuin vaikkapa Norjassa, mutta tähän pyrimme löytämään ratkaisua, millä perheitä pystyttäisiin paremmin siihen kannustamaan. Ja toden totta on niin, että ensisijaisesti mieluummin sukulaisen luokse kuin jonnekin ulkopuolelle. Haluan kiittää eduskuntaa erinomaisen hyvästä keskustelusta ja edustaja Suhosta tämän aiheen esille ottamisesta.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Kiitän kaikkia edustajia todella hyvästä ja rakentavasta keskustelusta tämän vakavan asian äärellä, ja kiitän myös ministeriä, että olette paikalla tässä keskustelussa. Päätän oman puheenvuoroni viestiin kansalaiselta, joka kyllä minusta kiteyttää hyvin tämän asian osaltaan: ”Toivon, että lasta ja nuorta kuunnellaan kasvavana, hauraana ihmisenä, ei kulueränä tai asiakkaana. Toivon, että lasten ja nuorten pahoinvointia ei nähdä ongelmana vaan avunhuutona ja että ratkaisuksi ei esitetä rangaistuksia vaan tukea. Toivon, että nuorisokodeista ei rakenneta kilpailutettuja tuotantolaitoksia, joissa voittoa tuottava elementti on pahoinvoiva lapsi. Toivon, että vanhemmat myös kodeissa löytävät aikaa kuunnella lapsia, ja toivon, että jokaisella on joku, joka ottaa kädestä kiinni, kun pelottaa.” — Kiitos, puhemies.

Arvoisa herra puhemies! Nyt kun ministeri on paikalla, niin käytän tilanteen hyväkseni siltä osin, että kerron siitä, kuinka tässä muutama vuosi takaperin erään kollegani kanssa todistimme tämmöistä tilannetta, jossa tämmöistä itkevää, huutavaa, potkivaa hatkanuorta, nuorta tyttöä, poliisiautoon, sinne takaosaan, nostettiin. Päädyttiin siinä sitten käymään keskustelua siitä, mihinkä ylipäätään tämä kasvava pahoinvointi tässä yhteiskunnassa johtaa, miten se säteilee lasten ja nuorten elämään ja miten tärkeää ylipäätään on pitää huolta siitä, että vanhemmuutta tuetaan ja perheitä tuetaan. Tämä minun kollegani sitten totesi minulle näin, että se nyt vain on niin, että kaikkia ei voida pelastaa. Jäin tätä mielessäni miettimään — itse asiassa olen sitä muutaman vuoden tässä miettinyt — ja ajattelin kysyä teiltä: kun te nyt katsotte tätä lastensuojelun kokonaisuutta, tätä kenttää, ja kun te pohditte mahdollisia leikkauksia, niin miten te ajattelette, ajatteletteko te, että on aina niitä, joita ei loppuviimein voida pelastaa, [Puhemies koputtaa] vai ajatteletteko te, että lähtökohtaisesti aivan joka ikinen tulee yrittää pelastaa?

Arvoisa puhemies! Tosiaan jatkan tästä poliisin ja sosiaalityöntekijöitten yhteistyöstä. Se on äärettömän tärkeää, ja toivonkin, että se olisi melkeinpä pakollista jokaisessa poliisilaitoksessa, 24/7-päivystys ennalta estävien asioitten puolesta. Omalla työpöydälläni pyörivät paljon konsultaatiopuhelut ja ylipäätään päätökset siitä, mitä tehdään hatkanuorten kanssa, mutta myöskin nämä ennalta estävät tavallaan avunsaannin pyynnöt, että kun huomataan oireita, niin miten niissä pitäisi toimia. Tämä on yksi semmoinen keino, että meidän pitäisi löytää näihinkin ihan selkeät tavallaan rytmitykset, miten nämä tehdään. Mutta myöskin haluan vielä palata edelliseen puheenvuoroon työntekijöistä näissä lastensuojelulaitoksissa, joissa lasten tämänhetkinen aines on hyvin haastavaa moninaisten oireitten ja päihdeasioitten johdosta. Tosiaan henkilöstön kuormittuvuus ja resurssipula näkyvät siinä, että he ovat väsyneitä, eivät jaksa tehdä työtään, mutta on myös se, että lapset käyttävät todella jo väkivaltaa siellä [Puhemies koputtaa] ja kohdataan paljon tätä väkivaltaa, ja näitä ilmoituksia tulee tänä päivänä hyvin paljon. Mitä tälle asialle tosiaan aiotaan tehdä?

Arvoisa puhemies! Täällä on ollut mielestäni tosi hyvää ja tasapainoista keskustelua ja myös keskustelua hatkanuorten tilanteesta. Itse näen, että on tosi tärkeätä myös, että meillä on tutkimustietoa hatkaavista nuorista. Esimerkiksi Pesäpuu teki kolmevuotisen tutkimushankkeen, jossa yksi tulos oli se, että nuoret olivat hatkassa sen takia, koska ei ollut turvallisia aikuisia, joihin luottaa, kun ammattilaiset myös resurssipulan vuoksi vaihtuvat niin tosi usein. Me tiedetään myös, että hatkaavat nuoret ovat erittäin haavoittuvassa asemassa. He ovat alttiita väkivallalle ja hyväksikäytölle, ja heillä myös teetetään rikoksia aikuisten nuorten toimesta, joten on tosi tärkeätä, että heidän tilanteeseensa nyt kiinnitetään huomiota. Edustaja Niemi nosti täällä erittäin hyvän esimerkin poliisin ja sosiaalitoimen yhteistyöstä, ja Helsingin poliisissakin tätä työtä on pitkään tehty nuorisoryhmien muodossa. Nyt kun ministeri Meri on täällä paikalla ja olen siinä käsityksessä, että nuorisoryhmien työtä on itse asiassa ajettu valtakunnallisesti alas, kun sen suunnan pitäisi olla ihan eri, [Puhemies koputtaa] niin jos voitte vähän avata sitä tilannetta, miten tällä hetkellä toimivat nämä poliisin nuorisoryhmät.

Arvoisa puhemies! Suomi on poikkeuksellinen huostaanottojen ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrässä. Sijoitukset kestävät pitkään niin lasten kuin perheiden näkökulmasta, ne ovat usein myös rankkoja koko perheelle, ja ne tulevat myös yhteiskunnallisesti kalliiksi. En tarkoita sitä, etteikö niitä joskus tarvittaisi, mutta minkä vuoksi meillä niitä tehdään tilastollisesti näin paljon? Ensisijaisesti pitäisi vahvistaa perheiden varhaista tukea, kotipalveluita, perhetyötä, neuvolayhteyttä ja matalan kynnyksen palveluja sekä turvata järjestöjen tarjoamat palvelut. Pitäisi panostaa avohuoltoon, turvata päteviä sosiaalityöntekijöitä ja kohtuullinen asiakasmäärä, vahvistaa mielenterveys- ja päihdepalveluja, jotta lastensuojelu ei joudu korvaamaan näitä puuttuvia hoitoja sekä tunnistaa nepsy-lasten ja ‑perheiden tarpeet ja samoin monikulttuuristen perheiden tarpeet. Mitkä näistä toimista etenevät nyt?

Arvoisa herra puhemies! Edustaja Hamarin puheenvuoro äsken oli erittäin pysäyttävä, ja olen tismalleen samaa mieltä esimerkiksi perheneuvoloiden ja lastensuojelun perhetyön merkityksestä. Ne pitää ehdottomasti pitää voimissaan. Olen jo vuosia ihmetellyt sitä, miten paljon meillä on kiireellisiä sijoituksia. Mielestäni se on erittäin kriittinen mittari. Nimittäin silloin kun lapsi sijoitetaan kiireellisesti, voidaan sanoa, että ollaan jo epäonnistuttu, koska kyllähän nämä tilanteet monesti pystytään ennakoimaan etukäteen, ja riittävällä ennalta ehkäisevällä tuella, perhekeskusten, neuvoloiden ja esimerkiksi perheneuvolan tuella, pystytään tuomaan tukea riittävän aikaisin. Päihdehuolet: Tällä hetkellä hallitus edistää alkoholin kotiinkuljetusta. Mielestäni siinä pitäisi tehdä kriittisesti arvio siitä, edistääkö se lapsen edun ensisijaisuutta, johon Suomi on lapsen oikeuksien sopimuksessa sitoutunut. Me tiedämme, että tällä on suhde lastensuojeluasiakkuuksiin. Arvoisa ministeri, millä tavalla te arvioitte näitä vaikutuksia lastensuojelun asiakkaiden näkökulmasta? Nyt on paljon muutoksia menossa.

Kiitos, arvoisa puhemies! Lainaan tässä yhden sosiaalityöntekijän viestiä, jonka sain, kun hän oli lukenut tämän STM:n raportin: ”Jokaisen, joka on kiinnostunut lapsiperheiden palveluista ja lastensuojelusta, pitäisi olla sydänjuuriaan myöten järkyttynyt siitä raportista, koska siinä ajetaan sosiaalihuolto täysin alas. Me sosiaalityössä ollaan ihan lamaantuneita asiasta.” Meidän todellakin nyt pitää olla huolissamme, mutta onneksi meillä on ministeri täällä paikalla, ja nyt kuulemme teidän kommenttejanne siitä raportista. Siinähän on ehdotettu kärjistettynä siis, että perheneuvolat lakkaisivat nykyisessä muodossaan, asiakasmitoituksesta luovuttaisiin, lastensuojelun koko käsitettä ja rakennetta muokattaisiin siten, että lastensuojelusta tulisi käytännössä vain sijaishuoltoa, ja lakisääteisistä tukitoimista saatettaisiin luopua, esimerkiksi lastensuojelun perhetyöstä. Emme voi tehdä näin.

Arvoisa puhemies! Lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut. On syytä pohtia, mistä tämä kasvu kertoo. Onko kyse siitä, että lasten ja perheiden pahoinvointi on lisääntynyt, vai siitä, että ilmoituksia tehdään hyvin paljon päällekkäin ja ehkä herkemmin kuin ennen? Todennäköisesti tämä johtuu molemmista ja useista muista vaikuttavista tekijöistä. Aikamme yksi suurimmista haasteista on sosiaalinen media ja päihteet. Teinit voivat tilata huumeita kotiovelle muutamilla viesteillä, anonyymisti. Siinä vaiheessa, kun me aikuiset pohdimme täällä, mitä pitäisi tehdä, moni nuori on jo päihdekoukussa. Lastensuojelu onkin suuren haasteen edessä, ja tilanne on äärimmäisen vaikea. Lastensuojelulakia ollaan päivittämässä, ja avainasemassa siinä on kuunnella alan työntekijöitä. Jos järjestelmässä tai toimintamalleissa on vikaa, niitä täytyy uskaltaa muuttaa. Ala kärsii myös työvoimapulasta, ja vaikka kelpoisuusvaatimuksissa joustaminen herättää huolta, meidän täytyy löytää ne keinot, joilla varmistamme, ettei yksikään lapsi jää ilman apua sen takia, ettei päteviä työntekijöitä ole riittävästi.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun tärkein tehtävä on turvata lapsen elämä yksinkertaisesti ja ilman ehtoja. Silti viime vuonna tehtiin lastensuojeluilmoitus yli 100 000 lapsesta, ja kaikkein pienimpien kohdalla nousu oli erityisen jyrkkää. Kun näin moni lapsi päätyy järjestelmän piiriin, kyse on ennen kaikkea turvallisuusvajeesta. Hallituksen toimilla kavennamme tuota vaaran tilaa, annamme ammattilaisille mahdollisuuden puuttua luvattomiin poissaoloihin ja estää lapsen poistuminen laitoksesta silloin, kun lapsi ei enää kykene suojelemaan itseään. Lapsen turvallisuus ei ole valinnainen. Turvallisuus ei saa olla kiinni siitä, onko paikalla riittävästi väkeä tai onko laissa aukko. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Arvoisa puhemies! Lastensuojelun tilanne hyvinvointialueilla vaikuttaa koko viranomaiskenttään. Kun lasten ja nuorten palvelujen saatavuus vaihtelee tai päätöksenteko viivästyy, vaikutukset näkyvät sekä perheiden arjessa että viranomaisten työssä. Keskeistä on, että lastensuojelu pystyy vastaamaan tehtäviinsä oikea-aikaisesti ja yhdenvertaisesti kaikilla alueilla. Viranomaisten välinen yhteistyö on yksi lastensuojelun onnistumisen edellytyksistä. Tarvitaan selkeitä vastuita, toimivat yhteydenpitokanavat ja yhtenäiset käytännöt siitä, miten lapsen tilanne arvioidaan ja miten tieto liikkuu eri toimijoiden välillä. Kun yhteiset toimintamallit ovat selkeät, myös perheiden kanssa toimiminen on johdonmukaisempaa ja turvallisempaa. Lastensuojelu on viimesijainen turvaverkko. Kun se toimii hyvin, ongelmiin voidaan puuttua ajoissa, perheiden kuormitus vähenee ja lasten hyvinvointi vahvistuu. Siksi on tärkeää, että hyvinvointialueilla varmistetaan palvelujen laillinen ja yhdenvertainen toteutus, riittävät resurssit ja toimiva viranomaisyhteistyö, jotta jokainen lapsi [Puhemies koputtaa] saa apua silloin, kun hän sitä tarvitsee. — Kiitos.