Hallituksen esitys eduskunnalle arkistointilaiksi ja laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain muuttamisesta

Arvoisa rouva puhemies! Arkistoihin pääsy on aika olennainen osa sitä, että me voimme katsoa, minkälaista taustaa meillä on pitkältä ajalta, ja nämä dokumentaatiot, autenttiset dokumentaatiot, kertovat siitä aika paljon. Meidän täytyy tietää oman historiamme taustat aika tarkasti, jotta tiedetään, mistä olemme tulleet. Arvoisa rouva puhemies! Tämä digitointi on myöskin edennyt aika hitaasti, alle kymmenen prosenttia on digitoitu, ja se on sillä tasolla, ettei vielä voi sanoa, että se olisi hyvinkin laajaa. Näistä syistä, mitä edustaja Lohikoski tässä hyvin toi esiin, kannatan edustaja Lohikosken esitystä hylkäyksestä ja näistä vastalauseista.

Arvoisa puhemies! Arkistolain päivittäminen on tarpeellista, mutta tässä esityksessä on olennaisia puutteita, jotka liittyvät suoraan tutkimuksen, opiskelun ja opetuksen edellytyksiin. Kansallisarkisto on keskeinen osa suomalaisen yhteiskunnan kansallista muistia. Se, miten Kansallisarkiston aineistot ovat saavutettavissa, vaikuttaa suoraan historiantutkimukseen, arkistoalan koulutukseen, viranomaistyöhön ja sukututkimukseen sekä siihen, miten kansalaiset voivat ymmärtää omaa menneisyyttään ja yhteiskunnan kehitystä. Tärkeää arkistoihin pääsy on myös esimerkiksi historiallisia romaaneja kirjoittaville kirjailijoille sekä näytelmien ja elokuvien käsikirjoittajille ja monille muille. Luotettavaan historiatietoon perustuva julkinen keskustelu on tärkeä vastavoima menneisyyttä koskevalle disinformaatiolle. Kansallisarkiston viimeaikainen kehityssuunta huolestuttaa meitä historia-alan ihmisiä, jollainen itsekin alkuperäiseltä taustaltani olen. Kansallisarkisto on ilmoittanut merkittävistä muutoksista toimipaikkaverkostoonsa, mikä tarkoittaisi useiden toimipisteiden sulkemista eri puolilla Suomea. Muutoksia on perusteltu taloudellisilla syillä ja siirtymisellä digitaalisiin palveluihin. Digitaaliset palvelut ovat varmasti hyvä asia ja palvelevat monia, mutta eivät kaikkia, koska Kansallisarkiston aineistoista on tällä hetkellä digitoitu alle 10 prosenttia. Historiantutkimus perustuu usein fyysisten arkistoaineistojen laajaan käyttöön. Niitä pitää pystyä selailemaan, tekemään löytöjä. Tutkijat joutuvat siis käytännössä vielä pitkään tilaamaan aineistoja, joita ei ole lainkaan vielä digitoitu, ja silloin tulee helposti huti, ei voi tietää, missä se tarvitsemansa aineisto on. Tai vaihtoehtoisesti, mikä olisi todella sääli, tämä digitoinnin saatavuus alkaa rajaamaan sitä tutkimusta, eli tutkija tai opiskelija uskaltaa lähteä valitsemaan tutkimusaineensa ja -aiheensa vain sellaisiksi, mitkä on valmiiksi digitoitu. Tämähän rajaa meidän historianymmärrystä ja -tutkimusta melkoisesti, jos näin käy. Lisäksi tutkija ei voi tosiaan läheskään kaikissa tapauksissa tietää etukäteen, missä nämä kaikki tutkimukselle olennaiset lähteet sijaitsevat, joten ei niitä pysty välttämättä edes tilaamaan, koska pitäisi osata kohdentaa kysymyksensä. Arkistoverkoston leikkaukset vaikuttavat myös historia- ja arkistoalan opiskelijoihin, jos opiskelijoilla ei ole mahdollisuutta tutustua alkuperäisaineistoon ja tehdä arkistoharjoittelukursseja siellä lähellä opiskelupaikkakuntaa. Tämä heikentää opiskelijoiden mahdollisuuksia oppia lähdekritiikkiä ja erottaa luotettava tieto epäluotettavasta. Tämä on erittäin huolestuttavaa, sillä lähdekritiikin merkityshän vain korostuu nyt tekoälyn aikakaudella. Kaikkia asioita ei välttämättä voi luotettavasti kysyä netistä. Sieltä saattaa tulla ihan mitä sattuu. Historian opiskelijat etenkin Oulussa, Joensuussa ja Jyväskylässä ovat joutumassa nyt huonompaan asemaan. Kysymys onkin siis laajasti koulutus- ja tiedepolitiikasta sekä myös alueellisesta tasa-arvosta. Tulee kalliiksi tehdä opinnäytetyötä, jos joutuu monet kerrat tilaamaan digiaineistoja. Aikataulut voivat venyä, ei ehkä pysty etenemään aikataulussa. Mitäs jos opintotukiviikot loppuvat kesken, rahat eivät riitä ja ei ole enää opintotukeakaan jäljellä, kun joutuu moneen kertaan tilaamaan? Laissa olisikin huomioitava tätä nykyistä hallituksen esitystä tarkemmin historiantutkimuksen ja arkistoalan opiskelijoiden tarpeet sekä alueellisen kulttuuriperinnön merkitys. Näistä syistä ehdotan, että nämä lakiesitykset hylätään ja hyväksytään kaksi vastalauseen mukaista lausumaa, ja vastalauseen lausumaehdotuksethan olivat: ”1. Eduskunta edellyttää, että arkistolähteiden alueellisesta saavutettavuudesta tutkimuksen tarpeisiin ja alueellisen kulttuuriperinnön säilyttämiseksi huolehditaan.” ”2. Eduskunta edellyttää, että historian ja arkistoalan opiskelijoilla säilyvät yhdenvertaiset mahdollisuudet opintoihin ja aineistojen käyttöön korkeakouluissa eri puolilla Suomea.” — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Ennen valintaani eduskuntaan olen ollut aika paljon tekemisissä historiantutkimuksen kanssa, ja siinä suhteessa koen jopa velvollisuudekseni tulla tästä asiasta keskustelemaan. Vaikka oma tutkimusaiheeni ei sinällään ole tukeutunut suomalaiseen arkistoverkkoon, niin kuitenkin sillä on suuri merkitys, ei pelkästään suomalaiselle historiantutkimukselle vaan myös kulttuuriperinnön säilymiselle. Tällä hetkellä ne Kansallisarkiston säästösyistä tekemät linjaukset sen suhteen, että erityisesti maakunta-arkistoverkostoa ryhdyttäisiin karsimaan, oikeastaan haittaavat useiden tutkijoiden työtä. Selvityksissä on luonnollisesti osoitettu, että ne käyntikerrat ovat vähäisiä, mitä siellä paikan päällä päivittäin tutkijat käyvät, mutta suurempi vaikutus näillä säästöillä ja leikkauksilla ja sulkemisilla olisi nimenomaan tutkimuksen tuottamiseen ja kulttuuriperinnön esittelemiseen tavallisille kansalaisille. Jos katsoo vaikka Suomen Historiallisen Seuran näkemyksiä, niin noin 5—10 prosenttia aineistoista on tällä hetkellä digitoituja, mikä osoittaa sen, että valtaisasti on työtä tehtäväksi, jotta nämä erilaiset aineistot olisivat tutkijoiden käytettävissä missä päin tahansa Suomea. Ennen kuin on saatu kunnolliset resurssit muun muassa digitoinnin jouduttamiseksi, niin en näe, mitenkä voidaan perustella muun muassa Hämeenlinnan, Turun, Vaasan tai Jyväskylän toimipisteiden sulkemisia ja lakkauttamisia. Myös se, että tutkijat voivat tilata yksittäisiä asiakirjoja tai kokonaisuuksia kerrallaan eri maksusta, haittaa tutkimuksen edistämistä ja aiheuttaa lisää kustannuksia. On myös ihan aiheellinen pelko, että koska tällä hetkellä tämä digitointi etenee niin hitaasti, se ryhtyy ohjaamaan sitä, minkälaista tutkimusta ja minkälaisia aihealueita tässä maassa tulevaisuudessa historiantutkijat käsittelevät ja minkälaista tutkimusta tullaan tekemään. Ehkä erityisesti sellaiset tutkimukset, jotka eivät ole niin paljon julkisuutta saavia, uhkaavat jäädä entistä enemmän syrjään tässä suhteessa. Ja ehkä viimeisenä näkökulmana: Tutkijayhteisössä on nostettu esiin huoli siitä, mitä aineistolle on digitoinnin yhteydessä tapahtunut. On esitetty näkemyksiä siitä, että osa aineistosta on myös epäpätevän digitoinnin seurauksena suoranaisesti jopa tuhoutunut, mikä on taas erittäin valitettavaa tämän kulttuuriperinnön säilymisen kannalta. Siinäkin mielessä erityisesti tähän digitointiin kohdistettuja resursseja tulisi entisestään vahvistaa, jotta sitä tekevillä ihmisillä on käytettävissään riittävä ammattitaito mutta myös ne kaikki tekniset laitteet ja valmiudet, joita siihen asianmukaiseen digitointiin tarvitaan.

Arvoisa rouva puhemies! Vielä tästä digitoidusta materiaalista: Itse kun olen sitä nähnyt, niin se on kyllä erittäin hyvin luettavaa. Jokainen post it -lappu on samassa kohdassa kuin arkistomateriaalissa, ja tarvittaessa se on otettu pois ja katsottu alapuolella olevat tekstit. Kirkonkirjoista saadaan kaunokirjoitetusta tekstistä Exceliin valmiina kootut, millä fontilla tahansa kirjoitetut valmiit tekstit. Se on kyllä huomattavasti paljon helpommin tulkittavaa tietoa tämän digitoinnin myötä. Se ei ole siis pelkkä valokopio tai skannattu tieto, mikä sieltä saadaan.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Vielä nostan yhden asian esille. Kun tein aiemmin keväällä tästä Kansallisarkiston tilanteesta kirjallisen kysymyksen, niin sain siihen vastauksen ministeri Talvitieltä, ja hän kertoi tässä, että Kansallisarkiston aineistoja voisi kaukolainata yliopistojen kirjastoihin. Olen nyt saanut tutkijoilta ja kirjastopuolelta tähän liittyen viestejä, että tämä ei todellakaan paikkaa tätä nyt edessä olevaa arkistoverkoston toimipisteiden harventamista, sillä Kansallisarkistolla ei ole enää olemassa kaukolainasopimuksia yliopistokirjastojen kanssa. Tämän on Kansallisarkisto lakkauttanut viime syksynä ilmeisesti myös säästösyistä, ja näin ollen Kansallisarkiston ja ulkopuolisten laitosten, kuten yliopistokirjastojen, väliset kaukolainasopimukset ovat päättyneet. Tämä asia on tietysti myöskin otettava huomioon. Ei valitettavasti tämä ministerinkään käsitys ollut aivan ajan tasalla, että kuinka näitä aineistoja voisi sitten jatkossa hyödyntää, jos näitä arkistojen toimipisteitä vähennetään.

Arvoisa puhemies! Täällä salikeskustelussa on tuotu esille huoli siitä, miten esimerkiksi historiantutkijat pystyvät nyt sitten tässä tilanteessa, kun arkistolaitos on vähentämässä näitä toimipisteitä, tekemään sitä työtä niin, että se on mutkatonta ja että nämä aineistot ovat helposti saavutettavissa. Historiantutkijat ovat tuoneet esille myös sitä, että se fyysinen aineisto on ihan eri asia käydä läpi, se kasa ja aineisto, kuin että digitaalisessa muodossa yrittää saada selvää siitä, mitä niissä aineistoissa se sisältö oikeasti on. Minusta tässä on nyt tämän analogisen ja tämän digitaalisen muodon välinen erilaisuus, joka puhuu siitä, että me tarvitaan myös näitä analogisia aineistoja ja niidenkin pitäisi olla helposti saavutettavissa, jotta historiantutkijat pystyvät tekemään tätä työtä perusteellisesti ja mahdollisimman mutkattomasti. Eli kyllä tämä huoli on ihan todellinen, ja nyt varmasti jatkossa pitäisi tätä keskustelua tutkijoiden kanssa käydä, niin että se, mikä on tavallaan se työkalu ja se maasto, jossa sitä tehdään, palvelee sitä tutkimusta, mikä on todella tärkeää meille kaikille.

Arvoisa rouva puhemies! Tällä hetkellä, niin kuin täällä on hyvin keskustelussa tullut esille, Kansallisarkisto ottaa uuden arkistoitavan materiaalin vastaan digitaalisessa muodossa. Se säilötään tietovarantoihin pilveen, jotka käsittääkseni ovat CSC:n eli suomalaisen valtionyrityksen pilvessä ja sijaitsevat tiukasti Suomen maaperällä nyt ja varmasti myös tulevaisuudessa. Tietysti kun tieto digitaalisena säilytetään, siitä pystytään tekemään useampia kopioita, säilyttämään sitä useammassa paikassa, mikä lisää materiaalin ja säilytyksen turvallisuutta tulevaisuudessa. Jos vertaa siihen, että se on yhdessä varastossa ollut tähän saakka, niin nyt se on kopioituna ympäriinsä. Käsittääkseni ennen vuotta 1921 luotu aineisto säilytetään ikuisesti myös analogisessa muodossa, mutta siitä eteenpäin, sitten kun aineisto on digitoitu, esimerkiksi massadigitoinnin kautta, sitä säilytetään puoli vuotta tämmöisessä säilytyksessä, jolla varmistetaan, että aineisto on käytettävissä ja on sen laatuista, että voidaan taata sen käyttö tulevaisuudessa, ja jos ei mitään ongelmia huomata, niin sitten tämä analoginen aineisto tuhotaan ja sitten tieto löytyy digitaalisena. Täällä on puhuttu paljon näistä käyttökustannuksista. Se, että materiaali on digitaalisesti käytettävissä, on varastoitu digitaalisesti, säästää valtion kustannuksia huomattavasti. Näitten arkistojen vuokrakulut, käyttökulut ovat huomattavat, ja näitä hyllykilometrejä pystytään tämän digitointiprosessin kautta vähentämään. Niin kuin aiemmassa puheenvuorossa sanoin, niin kyllä tulevaisuudessa myös tämän tiedon käyttö tulee nousemaan aivan uudelle tasolle. Sieltä on nopeampi tehdä haku ja on nopeampi löytää aineistoja, joita ei tähän mennessä ole löydetty tai ei ole tiedetty olevan olemassakaan. Tämä tietysti vaatii nyt tässä siirtymävaiheessa rahoitusta, ja siitä tietysti hallituksessa käydään keskusteluja.

Kiitos, puhemies! Edustaja Lohikoski kuvasi hyvin tätä opiskelijoiden ongelmaa, että jos tilaat aineistoa, niin voi tulla aluksi väärä aineisto ja sitten maksat näitä maksuja. Se on varmasti ihan totta, mutta varmasti tämä kehitys johtaa sitten siihen, että kun opiskelijat tekevät opinnäytetöitään, niin he sitten tekevät niistä digitoiduista aineistoista niitä opinnäytetöitään ja se jotenkin kapeuttaa sitten sitä opiskelijan näkökulmasta. Mutta minusta suurin uhka kohdistuu siihen tavallaan uuteen historiantutkimukseen, joka kohdistuu aineistoihin, joita ei ehkä vielä ole tutkittu ollenkaan. Jos niitä ei ole digitoitu ja tosiaan, kun se on usein hakuammuntaa, mistä sitä tietoa löydät, niin onko meillä Suomessa varaa enää tehdä historiantutkimusta aineistosta, jota ei ole vielä koskaan käyty läpi? Minusta se on tässä se todellinen uhka, koska tosiaan siellä on vain se kymmenen prosenttia, joka on digitoitu. Tämä on se todellinen ongelma, että kun nyt sitten joudut niitä tilailemaan ja pyytelemään ja se on hakuammuntaan, niin väistämättä tuntuu siltä, että tämä johtaa siihen, että meidän historiantutkimuksemme tulee tämän johdosta kuihtumaan.

Arvoisa rouva puhemies! En ole arkistoinnin ammattilainen, mutta tulee väistämättä mieleen, kun katsotaan, miten asioita digitoidaan paljon, että kuka niitä digitalisaation hedelmiä lukee sitten 100 ja 200 vuoden päästä. Tavallaan se on se iso kysymys, joka tässä on jäänyt vähän taka-alalle. Minua kiinnostaa se, että jos meillä on joku materiaali, joka on digitoitu, niin se materiaali on jossain olemassa vielä, mutta nyt kun me tuotetaan paljon digitaalista aineistoa tästäkin ajankohdasta, niin miten me luetaan sadan ja kahdensadan vuoden päästä ja kolmensadan vuoden päästä näitä tietoja siitä, minkälainen yhteiskunta meillä on ollut. Minun mielestäni siinä on aika paljon mietittävää näitten osalta. Jossain pilvessä varmasti nämäkin aineistot ovat, ja minkä maan pilvessä ne ovat sitten ja minkä maan arkistoissa. Tämä kysymys on semmoinen, joka minua itseäni huolettaa. Me tarvitaan tätä tietopohjaa ja tiedolla johtamista. Me tarvitaan historiasta hyvää taustaa, miten on tähän tultu ja miten tästä rakennetaan sitten eteenpäin. Se on tässä korvaamaton asia, jota ei voi myöhemmin sitten enää kaivaa esiin, jos ne jotenkin tässä tuhoutuvat. Tässä on mielenkiintoisia näkökohtia, että kootaan vähempiin paikkoihin näitä aineistoja. Sitten joutuu pitemmältä matkalta kulkemaan, eli kyllä tutkijoille tehdään taas vähän vaikeammaksi tätä kokonaisuutta. Olen samaa mieltä, mitä tässä on tullut, että pitäisi miettiä tämän asian kokonaisuutta vielä. — Kiitos.

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Oikeastaan pitäisi toimia täysin päinvastoin kuin nyt, mihin suuntaan ollaan valitettavasti menossa, eli näitä arkistoja pitäisi käyttää enemmän eikä vähemmän. Se, että niiden arkistojen luokse pääsyä näin dramaattisesti vaikeutetaan, tietysti tarkoittaa sitä, että niitä ei päästä käyttämään yhtä lailla. Täällä on moni puhunut, että on käynyt arkistokurssin, ja minäkin sellaisen olen käynyt ja pohdin, pitäisikö tällaiset kurssit tuoda vielä hieman laajemmin opiskelijoiden saataville. Ehkä myös jo aiemmin osaksi koulutusta näitä vierailuja olisi hyvä lisätä, ehkä jo siellä toisella asteella, miksei peruskoulussakin, jotta olisi parempi kuva siitä, millaista valtavan hienoa aineistoa meillä on nykyisellään saatavilla ja mitä sillä voi tehdä. Täällä on moni puhunut hienosti siitä, että nämä arkistot muodostavat sen meidän kansakunnan muistin ja sitä tulevaisuutta on hyvin vaikea rakentaa ilman, että me tiedetään, mistä me ollaan tultu. Totta kai täällä on taustalla hallituksen leikkaukset monesta tärkeästä asiasta suomalaisessa yhteiskunnassa, mutta toivon, että tähän löydetään vielä ratkaisu ja että se ratkaisu ei ole näin epärealistinen, jos ajatellaan, että tämmöinen digitointi voisi korvata sen fyysisen läsnäolon. Totta kai on hyvä, jos aineisto saadaan myös digitoitua, mutta hyvin pieni osa siitä on digitoitu, ja siinä kestää vielä erittäin kauan aikaa, eikä meillä ole näin paljon aikaa hukattavaksi, että me voidaan tässä useita vuosia odottaa, ja vielä on hyvin epävarmaa tämän rahoituksen riittävyyden osalta. Itse asiassa edullisempaa on avata ne arkistot tutkijoiden saataville tällä hetkellä.

Kiitos, arvoisa puhemies! Pari asiaa tuli vielä mieleen lisätä tuohon aikaisempaan puheenvuorooni. Itsekin aikoinaan yliopistossa historia-alalla opiskelleena ja arkistokurssit käyneenä jäin vielä miettimään sitä olennaisuutta siinä, millä tavalla opiskelijat oppivat käyttämään näitä aineistoja ja pääsevät tutustumaan niihin. Itselleni jäi sellainen vaikutelma tästä hallituksen esityksestä ja tästä, mihin suuntaan nyt sitten Kansallisarkiston tilannetta ollaan viemässä, että tässä ei ole pelkästään se, että arkisto ei ole enää lähellä, vaan sitten on myöskin se, että opiskelijan täytyisi päästä jonkun aineiston äärelle siksi, että siellähän on myös erittäin vanhoja ja hauraita aineistoja, joitakin historiallisia aineistoja, joita ei edes voida digitoida rikkomatta näitä aineistoja. Eli olisi päästävä sen alkuperäisen aineiston äärelle — ei voida kaikkia tällaisia vanhoja, hauraita papereita lähteä vääntämään mihinkään digitointilaitteisiin. Siitä aiheutuu sitten matkakuluja näille opiskelijoille, jos täytyy lähteä sitten kauemmas sieltä opiskelupaikkakunnalta. Ja tästä digitoinnista vielä se, että vaikka toisaalta se voi tuoda hyvässä tapauksessa hienosti sen aineiston saataville, jos se on digitoitua, niin sitten kun puhutaan siitä, että on aineisto, jota ei ole vielä digitoitu mutta joka joudutaan tätä aineistoa tarvitsevaa tutkijaa tai opiskelijaa varten digitoimaan, niin ymmärtääkseni tässä oli tulossa maksuja näille henkilöille. Sitten jos ei osukaan heti se arvaus oikeaan, mistä se tarvittava aineisto löytyy, vaan joutuukin tilaamaan monta kertaa, niin niitä maksuja tulee sitten useita kertoja. En huomannut, että missään olisi otettu huomioon sitä, että opiskelijat, jotka ovat valmiiksi erittäin pienituloinen ryhmä, saavat tästä ihan kohtuuttomia lisäkustannuksia, jotta he voivat valmistua ja esimerkiksi graduvaiheessa käyttää näitä aineistoja. Jos he joutuvat useita kertoja tilaamaan, niin kuka sen heille sitten korvaa, että he joutuvat nämä aineistot omalla kustannuksellaan tilaamaan? Sitten vielä toinen, eri näkökulma, jota en aiemmin muistanut tuossa nostaa esille: Näitä historiallisia aineistojahan käyttävät myös muut kuin tutkijat. Esimerkiksi historiallisia romaaneja kirjoittavat kirjailijat käyttävät näitä aineistoja, näytelmäkirjailijat, monet muut kulttuurialan ihmiset, jotka myös ovat erittäin pienituloisia näiden opiskelijoiden ja tutkijoiden lisäksi. Vetoaisin nyt vielä suomalaisen kulttuurinkin — ei vain tutkimuksen vaan myös kulttuurin — näkökulmasta, että harkitkaa tätä, onko tässä säästössä oikeasti kyse säästöstä vai jääkö meidän kulttuurista ja tutkimuksesta, suomalaisesta kulttuurista ja tutkimuksesta, jotain aivan olennaista nyt jatkossa näkemättä ja tulematta päivänvaloon. Ne aineistot jäävät sinne arkiston syövereihin, jos niiden äärelle eivät niiden kanssa työskentelevät ihmiset pääse.

Arvoisa puhemies! Arkistolain päivittäminen nykypäivän tarpeisiin on tarpeellista ja kannatettavaa. Lainsäädännössä on kuitenkin tosiaankin huomioitava hallituksen esitystä tarkemmin historian tutkimuksen ja historian ja arkistoalan opiskelijoiden tarpeet sekä alueellisen kulttuuriperinnön merkitys, niin kuin täällä edustajat ovat jo todenneet. Näin itsekin historiantutkijan koulutuksen saaneena voin todeta, että kansakunta ilman historiaa on kuin ihminen ilman muistia, ja nyt tämän muistin toiminnan edellytyksiä ollaan aika pahasti tässä heikentämässä. Huoli kohdistuu tosiaan erityisesti sinne Kansallisarkiston toimipaikkaverkoston supistamiseen ja siihen liitettyyn oletukseen, että tämä siirtymä digitaalisiin palveluihin voisi korvata fyysisten aineistojen käytön. On aivan selvää, että vaikka me maailmassa ollaan menossa digitaalisempaan suuntaan, historiantutkimus kuitenkin nojaa siihen laajaan läsnäoloa vaativaan, hyvin vanhaankin lähdeaineistoon, sillä tosiaan, niin kuin edustajat ovat todenneet täällä, käytännössä digitoituna on vain alle kymmenen prosenttia, ja tämä digitointikin on itse asiassa aika kallista puuhaa. Tosiaan näiden lähteiden sijaintia ei voi useinkaan tietää etukäteen, ja olennaiset lähteet löytyvät käytännössä vasta, kun olet käynyt läpi laajoja aineistomääriä paikan päällä käymällä. Nyt sitten, kun näitä rajoituksia tähän tulee, tämä vaikeuttaa sekä meidän historiantutkimusta eli sitä kansakunnan muistia että myöskin opetusta ja voi jopa viivästyttää hankkeita rahoitusten ja aikataulujen vuoksi. Samoin tämä hallituksen esityksen 18 §:ään sisältyvä mahdollisuus periä maksuja sähköisten julkisten asiakirjojen luovuttamisesta on aika kyseenalainen, koska se siirtäisi näitä digitoinnin kustannuksia opiskelijoille, tutkijoille, yliopistoille, rahoittajille, ja siitä voisi tulla myöskin esteitä tutkimukselle. Samalla sitten tietenkin nämä tutkimusaiheet voisivat kaventua aika paljon — sitten tutkittaisiin vain niitä, mistä on lähteet helposti saatavilla. Elikkä kyllä tämä on aika iso heikennys meidän historiantutkimukselle. Sitten on tietenkin näitä alueellisen tasa-arvon ja koulutus- ja tiedepolitiikan argumentteja, joita tässä ovat edustajat jo todenneet. Tosiaan Kansalaisarkisto on aika keskeinen osa meidän Suomen tieteellistä infrastruktuuria, ja nämä tiedot siitä, että nyt sitten useita toimipisteitä ollaan sulkemassa, ovat aika surullisia. Sitten osa toimipisteistä, niin kuin Turun ja Vaasan, siirtyy nyt sitten jo tänä keväänä pääosin digitaaliseen toimintatapaan, ja se ei kyllä historiantutkimusta palvele, kun tosiaan vain se pieni osa on digitoitu. Tietenkin digitaaliset aineistot ovat tärkeä työkalu, mutta ne eivät mitenkään korvaa sitä mahdollisuutta käyttää alkuperäisiä dokumentteja ihan siinä omassa arkistokokonaisuudessa. Mutta tosiaan, summa summarum, tieteellisen tutkimuksen kannalta tämä tilanne on huolestuttava, eli jos nyt sitten joudutaan lähtemään valikoimaan näitä tutkimusaiheita arkistolähteiden saatavuuden perusteella, niin kyllä se aika ongelmallinen tilanne on. Toivoisin, että hallitus tätä asiaa voisi harkita vielä uudelleen ja turvata sen kansakunnan muistin toiminnan.