Välikysymys hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta

Arvoisa herra puhemies! Hallituksella on hyvin määrätietoinen ote taloudenhoitoon ja talouspolitiikkaan tällä hetkellä. Olemme tehneet sopeutustoimenpiteitä, olemme tehneet kasvutoimenpiteitä, rakenteellisia uudistuksia, joilla Suomea viedään kohti edustaja Kempin kuvaamaa hyvää tulevaisuutta. Jo hallituskauden alkuvaiheessa todettiin, että yksi hallituskausi ei suunnanmuutokseen riitä, ja toivottavasti seuraavalla hallituksella on myös malttia mennä eteenpäin. Pitää muistaa sekin, että meillä on koko tämän hallituskauden pyörinyt mörkönä tämä EU:n alijäämämenettely, mikä on estänyt sen, että olisimme pystyneet jatkamaan edellisen kauden ”rahaa on” ‑politiikkaa. Nyt ollaan menty vastuullisesti eteenpäin, ja toivottavasti myös seuraava hallitus jatkaa tällä polulla.

Kiitoksia, arvoisa herra puhemies! Tässä salissa ei enää riitoja saa aikaan, kun täällä on kaksi edustajaa, yksi hallituksesta ja yksi oppositiosta. Edustaja Valtolan kanssa on ollut mukava toimia sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, mutta kommentoin niitä kysymyksiä, mitä hän tuossa esitti. Demareita en minäkään sörki — en ota heidän kannoistaan selvää, joten vastatkoon itse vaikkapa huomenissa niihin asioihin. Ennusteitahan on potkittu eteenpäin nyt kolmisen vuotta. Esimerkiksi rakennusteollisuudessa on jatkuvasti ennustettu parempaa aikaa ja nousua, investointeja, mutta ennusteita on potkittu eteenpäin. Erityisesti tämä on kuormittanut, koska odotetaan kasvua ja kun petytään, niin sitten myöskin siirretään investointeja ja toiveita ja odotuksia eteenpäin. Ajattelen, että en lähtisi ennustamaan nyt vielä ihan valtavaa kasvua. Kuitenkin aika moni mittari näyttää siltä, että sellaista ei ole saatavissa myöskään syksyn osalta. Hallitus on luvannut satatuhatta uutta työpaikkaa — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut velkaantumisen taittamisen — se on vakavasti pakkasella. Hallitus on luvannut kuuden miljardin säästöt — ne eivät tule toteutumaan. Ajattelen, että ei kannata luvata sellaisia asioita, mitä ei pysty täyttämään, ja siitähän tässä välikysymyksessä on kyse, kyetäänkö johtamaan tämän maan taloutta ja työllisyyttä. Aikaa on annettu neljä vuotta. Siinä ajassa mittarit pitäisi saavuttaa, ja jos niitä ei saavuta, sitten pitäisi yhdessä sanoa, että nämä eivät tule täyttymään ja keksiä parempia keinoja, että maaliin pääsee. Tälle maalle ei riitä kunnianhimoksi se, että palataan normaaliin, vaan tämä maa vaatii kunnianhimoisen tulevaisuuden. Minä olen aivan varma, että sellainen saadaan yhdessä rakennettua: valoisa tulevaisuus tälle maalle. Se edellyttää inhimilliseen pääomaan investoimista, erityisesti osaamiseen, koulutukseen, vauvoihin. Olemme tänään kuulleet Vauvarahasto-avauksen, ja toivon vahvasti, että se voisi olla yhteinen puolueiden jakama positiivinen avaus. Se, että saisimme 17 000 lasta enemmän tähän maahan joka vuosi, lienee kuitenkin tavoite, josta voimme yhdessä haaveilla, tai se, että saisimme esimerkiksi esikoisia syntymään enemmän. 82 prosenttia syntymättömistä lapsista selittyy sillä, että esikoiset eivät synny tähän maahan. Ajattelen, että tämä rahasto voi olla yksi ratkaisu siinä. Tai sitten tämä energiapolitiikka: Samalla voimme lisätä turvallisuutta, saada kasvua aikaan. Lopetetaan se pähkinänkuorien raahaaminen sieltä Afrikasta. Aletaan tekemään sellaista energiapolitiikkaa, joka nojaa vahvasti alueisiin, lähienergiaan, vetyyn, biokaasuun, erilaisiin pienydinvoimaratkaisuihin. Luotetaan siihen, että teknologia auttaa meitä. Niin se on kerta toisensa jälkeen osoittautunut, että tulevaisuus on valoisa, kunhan uskallamme myös investoida ja lähdemme tosiasioiden pohjalta, emme kuvitteellisten lukujen pohjalta.

Arvoisa herra puhemies! Hallitushan tekee juuri toimenpiteitä pitkän aikavälin kasvun aikaansaamiseksi. Nämä rakenteelliset uudistukset, mitä ollaan tehty koko hallituskauden ajan, verouudistukset, työmarkkinauudistukset, kaikki tähtäävät nimenomaan pitkän ajan kasvun luomiseen ja Suomen kasvupotentiaalin kasvattamiseen. Olisi tietysti hyvä, että tulokset tulisivat nopeammin, mutta tämä suhdanne on vaikuttanut siihen, että nyt vasta näyttää kasvu lähteneen liikkeelle. Nordean tänään tulleessa ennusteessa vuonna 27 talouskasvu on noin 1,5 prosenttia, ja se on pikkaisen alle keskustan tavoitteen. Kun olette sanoneet, että tuplaatte talouskasvun, niin olette sanoneet, että se on kaksi prosenttia, mihin sitten keskusta on tyytyväinen. Keskustan yhteisöverouudistus Viron mallin mukaan on varsin kallis rakenne, ja kun sitä on analysoitu, niin näyttää, että erityisesti siinä nousee ongelmaksi osinkoverotuksen kasvu niin korkeaksi, että se ei kannusta kasvuun. Siitä olen huolissani, että SDP on esittänyt varsin voimakasta uudistusta listaamattomien yhtiöiden osinkoverotukseen, mikä ei ole kasvun kannalta kyllä hyvä ratkaisu. Minulla myös on tiedossa, että Migri on evännyt opiskelijoiden lupia tulla Suomeen opiskelemaan, mutta nämä on tehty siitä selkeästä syystä, että opiskelijat eivät ole pystyneet näyttämään sitä, että heillä olisi tarvittava rahoitus olemassa opiskeluun Suomessa. Minusta se on pelkästään hyvä, että opiskelijoiden tulo tänne on estetty eikä heille luoda tilannetta, jossa he joutuvat täällä hankalaan taloudelliseen tilanteeseen, kun rahavarat eivät sitten riitä opiskeluun ja elämiseen. Tämä lisää hyväksikäytön riskiä heidän osaltaan.

Kiitos, arvoisa herra puhemies! Edustajamäärä vähenee, mutta puheet jatkuvat, ja näin kuuluukin. Tämän päivän aikana olemme keskustelleet paljon siitä, mikä taloudellinen tilanne on ja työllisyystilanne on, ja lähinnä ehkä syytelleet niin oppositio hallitusta kuin hallitus oppositiota, ja kaikki varmaan yhdessä jo tulevaakin hallitusta ehkä saattavat hieman syytellä. Mutta se ei paljon kansalaisia välttämättä kiinnosta, ketä täällä syytellään ja minkälaista kieltä täällä salissa käytetään. Ehkä kansalaisia eniten kiinnostaa se, saavatko he ruokaa pöytään, työllistyvätkö he ja minkälaista elämää he saavat vietettyä ja pystyvätkö he tulemaan toimeen. Luen teille nyt, arvoisat edustajat ja arvoisa puhemies, kansalaiselta yhden lainauksen, joka tuli hetki sitten: ”Jos hallituksen talouspolitiikkaa arvioidaan tavallisten ihmisten arjen kautta, moni huomaa sen epäonnistuneen. Työttömyys kasvaa, pienet yritykset kaatuvat, ja markkinat keskittyvät suuryrityksille, joilla on puskuria selvitä kriisistä. Samaan aikaan, kun ihmiset putoavat työterveyshuollon piiristä työttömyyden vuoksi, yksityiselle terveyssektorille ohjataan satoja miljoonia euroja julkista rahaa. Todella moni suomalainen miettii nyt täysin aiheellisesti sitä, tehdäänkö tätä politiikkaa tavallisten ihmisten vai suurten yritysten ehdoilla. Kyse on luottamuksesta siihen, keiden puolella yhteiskunta seisoo vaikeina aikoina. Nykyinen hallitus on tämän omilla valinnoillaan selvästi näyttänyt.” Arvoisa herra puhemies! Mielestäni nämä kansalaisten viestit ovat tärkeitä nimenomaan kuvaamaan sitä aitoa tilannetta siellä arjessa, jota ehkä kaikki tässäkään salissa olevat edustajat eivät välttämättä aina enää muista. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Huomaan, että keskustelussa olemme toistuvasti sekoittaneet suhdanteista toipumisen ja kestävän talouskasvun. Haluan omalla puheenvuorollani vielä näin illan päälle, varttia vaille 11, kuvata sitä, miten nämä eroavat toisistaan. Nyt näemme tuskaisen hidasta suhdanteista toipumista. Siis esimerkiksi tämä edustaja Niemisen kehuma Nordean korttidata: me näemme, että ostokyky palaa pikkuhiljaa. Jonkin verran investointeja tulee, ja niitä on täällä ehditty kehumaan. Mutta ei tämä kuitenkaan vielä maksa velkajarrua tai saa meidän talouttamme siihen kuntoon, mihin oletan, että yhdessä haluamme päätyä. Se on hyvä alku mutta ei riitä alkuunkaan. Ei näin hienon maan tulevaisuutta voi rakentaa näin heppoisen talouskasvun varaan. Kun hallitus ei ole täyttänyt yhtään talouden tai työllisyyden tavoitettaan, on mielestäni selvää, että tulisi silloin tarkastella, mitä muutoksia politiikassa pitää tehdä, että tähän pitkäjänteiseen talouskasvuun päästään kiinni. Pitkäjänteinen talouskasvu tulee tuplata. Se on minusta selviö. Se perustuu tietenkin siihen, että talouden tuottokyky oikeasti paranee, esimerkiksi työn tuottavuus kasvaa. Tähän voisimme päästä keskustan esittämällä tekoälyhypyllä, mutta se edellyttää voimakkaita investointeja vaikkapa jatkuvaan oppimiseen, jota hallitus on ikäväkseni ajanut alas, siis vapaaseen sivistystyöhön ja jatkuvaan oppimiseen. Me tarvitsemme uusia innovaatioita, ja niiden osalta meidän pitää huolehtia siitä, että tutkimuksen ja kehittämistoiminnan lisäksi nyt poissyöty innovaatiorahoitus myös jatkossa tulee huomioiduksi. Teknologia kehittyy. Miten pysymme sen tahdissa? Nyt tarjoamme hyvinvointialueille teknologialääkkeitä mutta emme kuitenkaan tarjoa rahoitusta tämän teknologiahypyn tekemiseen. Sen sijaan leikkaamme kaksi miljardia pois. Näiden toimien pitäisi toimia käsi kädessä sen kanssa, mistä me oletamme, että se kasvu lähtee. Yritykset investoivat, ja sen takia pieniä ja keskisuuria yrityksiä tulisi kirittää. Tähän keskusta on esittänyt Viron veromallia, jolloin voisimme saada kasvua aikaan myös pienissä yrityksissä. Tämä edellyttää myös riittävää työvoimaa, ja sen takia olen järkyttyneenä seurannut, miten hallitus on sanonut ei myös korkealle osaamiselle. Esimerkiksi Turun ammattikorkeakoulu palautti kaksi ja puoli miljoonaa euroa lukukausimaksuja sen takia, että opiskelijat eivät päässeet tähän maahan. Tämä ei ole kestävää maalle, jossa syntyy 40 000 lasta vuosittain. Siis korkeakouluun ei päästy. Mietin myös sitä, että pähkinänkuorten raahaaminen Afrikasta Helenin kattiloihin ei tietenkään ole mitenkään järkevää tässä maassa. Voisimmeko tuoda tolkkua energiapolitiikkaan, rakentaa vahvaa lähienergiaa, luottaa biokaasuun, [Puhemies koputtaa] keventää normitusta ja sitä kautta luoda kasvua tälle maalle?

Ärade herr talman! Finland har saknat tillväxt och samtidigt ökat sin skuldsättning under de senaste 16 åren. Alla riksdagspartier har på olika sätt varit med och fattat beslut som lett oss hit. Sedan har det inte varit en lätt tid att navigera i med global finanskris, europeisk skuldkris, pandemi, Rysslands anfallskrig i Ukraina och nu kriget i Iran. Då inflationen tagit fart har det ökat statens räntekostnader med över två miljarder per år. Lägg till stödpaketet till Ukraina och försvarssatsningar i mångmiljardklassen, beslut som varit helt nödvändiga och som alla här i salen stött, men som likväl påverkar sista raden i budgeten. Det är alltid lätt att peka finger åt dem som tvingas fatta svåra beslut. Det är lätt att säga att någon annan har misslyckats, men det för Finland väldigt lite framåt. Det viktiga är i stället att tala om vad man själv vill göra för att stärka ekonomin, öka sysselsättningen och skapa ny tillväxt. Jag känner väldigt få människor som tycker om nedskärningar eller skattehöjningar, men om vi inte lyckas få fart på tillväxten, höja produktiviteten och få fler människor i arbete är det i praktiken de alternativen som återstår. Samtidigt måste vi vara ärliga med att Finland inte tar sig ur krisen enbart genom nedskärningar och skattehöjningar. Framför allt behöver vi framtidstro. På många sätt är Finlands utmaningar i dag större än under depressionen på 1990-talet. Den avgörande skillnaden är den demografiska utvecklingen. Finland åldras snabbt. Statistikcentralens prognoser visar tydligt hur många skolor som kommer att behöva stängas när allt färre barn föds, samtidigt som behovet av äldreomsorg ökar kraftigt. Det här är ett faktum som vi måste förhålla oss till även om vi samtidigt behöver skapa förutsättningar för att fler barn ska födas om Finland ska ha en hållbar framtid på längre sikt. I vissa delar av landet märks utvecklingen redan i dag tydligare än i andra. Ärade talman! Det finns ingen enskild åtgärd som ensam kan lyfta Finland ur de ekonomiskt svåra tiderna, men en kombination av åtgärder har möjligheten att lyfta oss ur den. Vad borde vi då göra? Jag tror att vi som riksdagsledamöter har en viktig uppgift i att föra en dialog med det lokala näringslivet, våra företag och företagare, om deras investeringsplaner och möjligheter att anställa fler. I företag som ingår i globala koncerner, precis som ABB, som ledamot Valtola tog upp här, pågår ofta en stenhård intern konkurrens om var investeringarna ska placeras. Där måste vi hjälpa de finländska dotterbolagen att vinna investeringarna, så att de görs i Finland i stället för i andra länder där koncernen också är verksam. Jag tror också att Finland har mycket att vinna på att ytterligare stärka sina olika kluster: energiklustret i Vasa, teknologiklustren i Esbo och Uleåborg, sjöfartsklustret på Åland, den maritima industrin längs hela kusten, läkemedelsklustret i Åbo och spelklustret i Helsingfors, för att nämna några världsledande kluster i Finland. Både nationellt och lokalt måste vi stöda dessa kluster så att de kan växa sig ännu starkare och hävda sig internationellt. Det kräver att den offentliga sektorn, näringslivet och utbildningssektorn drar åt samma håll. Samtidigt måste vi stöda framväxten av nya teknologiska innovationer, tjänster och företag som kan kommersialisera dem, såsom IQM, Bluefors och Iceye. När det gäller satellitföretaget Iceye, ett exceptionellt företag där staten också investerat aktivt via Tesi och Solidium för att säkerställa att verksamheten stannar i Finland, kan man också konstatera att framgången inte längre handlar om ett enda bolag. Runt Iceye och ReOrbit har det vuxit fram ett helt ekosystem av omkring hundra satellit- och rymdföretag i Esbo. Det finns alltså också mycket positivt att bygga vidare på. Dessutom verkar allt fler finländare åter vara intresserade av att investera i Finland. Det är positivt. Då Finland är ett förhållandevis kapitalfattigt land är det viktigt att investera pengarna på hemmaplan. För att ytterligare stärka tillgången till finländskt kapital och öka det långsiktiga ägandet vore det centralt att Finland, i likhet med de övriga nordiska länderna, avskaffar arvs- och gåvoskatten. Frågan är inte vad det kostar att slopa skatten. Frågan är vad det kostar i form av förlorade företag, investeringar och kapital att inte göra det. Det var också därför den socialdemokratiska regeringen i Sverige genomförde reformen. Finland borde göra detsamma.

Arvoisa herra puhemies! Olen varma, että täällä Eduskuntatalon marmorikäytävillä tunnetaan talouspolitiikan paino ja tuska joka päivä. Nämä päätökset, mitä hallituksessa ja eduskunnassa jouduttu tekemään, eivät todellakaan ole olleet helppoja, mutta on muistutettava erityisesti oppositiopuolueille siitä, että tämä hallitus ei saanut aloittaa työtään nollatilanteesta tai tyhjiössä. Meillä oli edellinen hallitus rikkonut kehykset, talouskasvua oli puuttunut jo yli 10 vuoden ajan, olimme vaarallisesti velkaantuneita, ja jouduimme siitä tilanteesta lähtemään korjaamaan taloutta. Se tietysti tarkoitti sitten sopeutustoimenpiteitä, ja sopeutustoimenpiteiden lisäksi oli tehtävä myös sitten toimenpiteitä, joilla talouskasvua saataisiin aikaan. Ajattelinkin tässä puheenvuorossa tuoda enemmän näitä talouskasvua tuovia toimenpiteitä esille, kun aiemmissa puheenvuoroissa on käyty läpi sitten näitä sopeutustoimia. Veropuolella Orpon hallitus on alentanut pieni- ja keskituloisten työn verotusta. Tämä on ollut tärkeä ratkaisu siihen, että olemme pystyneet lisäämään työn kannattavuutta ja sitä kautta myös ostovoimaa ihmisille. Nyt viimeisten kahden vuoden aikana on nähtävissäkin selvä ostovoiman kehittyminen suomalaisilla, ja tässä tietysti ovat olleet mukana myös palkankorotukset ja inflaation rauhoittuminen. No, sitten nämä korkeimmat marginaaliverot, joita vasemmisto-oppositio kutsuu hyvätuloisten veronalennukseksi: Nämä ovat selkeä kasvutoimi. Taloustieteellinen kirjallisuus tällä hetkellä sekä malli Ruotsista näyttävät, että tämä ylimpien marginaaliverojen lasku rahoittaa itse itsensä ja lisää itse asiassa valtion käytössä olevia verotuloja tulevaisuudessa. Tämän uudistuksen vastustaminen on käytännössä ideologista ja, voisi sanoa, jopa tyhmää. Sitten yhteisöveron lasku, josta hallitus on sopinut ja joka tulee voimaan ensi vuoden alussa, tehdään myös kasvun parantamiseksi. Tämä koskee kaikkia yhtiöitä, ei vain suurimpia yhtiöitä, niin kuin keskusta on monesti täällä salissa puhunut. Yhteisöveron alentaminen antaa yrityksille mahdollisuuden investoida enemmän myös tulevaan kasvuun ja erityisesti tuo investointiympäristöön luottamusta ja kannattavuutta. Myös monikansallisten yhtiöiden kannattaa näyttää tuloksestaan enemmän täällä Suomessa yhteisöveron laskun myötä. Varmasti yksi osa on esimerkiksi Vaasaan tänään ABB:n julkaisemasta 200 miljoonan investoinnista datakeskustuotteiden kapasiteetin tuplaamisesta: en ole varma, olisiko tätä tullut ilman tietoa tästä yhteisöveron alennuksesta. Tiedän, että nämä suuryhtiöt joutuvat käymään jatkuvasti keskustelua ulkomaisten omistajiensa kanssa siitä, että Suomi on ympäristö, johon kannattaa tulevaisuudessa investoida. Sitten koulutuksesta ja tutkimuksesta: Siihen hallitus on satsannut voimakkaasti. Tki-rahoitus nousee tämän hallituksen kautena tuhat miljoonaa euroa, ja tämäkin raha on jouduttu etsimään kehysten sisällä. Eli siinä mielessä, kun tätä tilannetta katsoo, sopeutustoimenpiteet sekä sitten kaasua kasvulle painavat kasvutoimenpiteet ovat hallituksen toimissa olleet hyvässä tasapainossa, ja huomenna luottamusäänestyksessä hallitus nauttii luottamustani.

Arvoisa puhemies! Täällä eduskunnan marmorikäytävillä talouspolitiikka tuntuu usein etäiseltä, numeroilta, tilastoilta ja käsitteiltä, joilla ei näytä olevan tekemistä tavallisen elämän kanssa. Mutta ihmisten arjessa talouspolitiikka tuntuu liiankin konkreettisesti: jääkaapilla, laskupinon äärellä ja yöllisinä huoliajatuksina. Se tuntuu ahdistuksena, kun ei ole moneen viikkoon tai kuukauteen uskaltanut käydä postilaatikolla, joka täyttyy maksamattomista laskuista. Se tuntuu häpeänä, kun teini-ikäinen ei rahanpuutteen vuoksi voi lähteä kavereiden kanssa elokuviin. Myöskään työttömyys ei ole abstrakti ilmiö. Se on yhä useammalle omakohtainen kokemus, puolison todellisuus tai naapurin hiljaisuus rappukäytävässä. Kun työ loppuu, loppuu usein myös turvallisuudentunne ja pahimmillaan usko itseen, ja samaan aikaan yhteiskunnan tarjoama turva on ohuempi kuin pitkään aikaan. Kun työttömäksi jäänyt näkee pankkitilillään etuusleikkaukset, ei kyse ole kannusteista, kyse on pelosta. Voinko maksaa vuokran? Riittääkö ruoka? Mitä sanon lapsille, kun rahat loppukuusta taas loppuvat? Työpaikkoja ei synny käskemällä ihmisiä pinnistelemään enemmän, jos talous ympärillä hyytyy ja kansalaiset ymmärrettävästi säästävät pahan päivän varalle. Hallitus sanoo, että leikkaukset ovat välttämättömiä, että vaihtoehtoja ei ole, mutta on eri asia puhua välttämättömyydestä kuin elää sen kanssa ja tuntea ahdinko iholla. Syystäkin ihmisillä on kokemus, että päättäjät ovat erkaantuneet arjen todellisuudesta. Yksi kipeimmistä seurauksista näkyy lapsiperheissä. Perheiden köyhyys ei synny holtittomuudesta tai välinpitämättömyydestä. Se syntyy siitä, että tulot eivät enää riitä elämiseen samaan aikaan, kun tuet pienenevät ja arki kallistuu. Työpaikkakaan ei ole autuaaksi tekevä, sillä perheiden köyhyyden ominaispiirre on, että perheen aikuinen on jo töissä, mutta tulot eivät silti riitä. Lapsen näkökulmasta köyhyys on hiljaista. Se on harrastuksesta luopumista, lomia ja viikonloppuja, jotka ovat aina samanlaisia, tunnetta siitä, ettei kehtaa pyytää. Se on vanhemman väsymystä ja huolta, jota ei pysty täysin piilottamaan. Arvoisa puhemies! Luottamus on politiikan kovinta valuuttaa. Ilman sitä yhteiskunnallinen sopimus haurastuu, osallistuminen vähenee ja tulevaisuudenusko hiipuu. Tällä hetkellä erityisesti nuorten luottamus tulevaan on ennätyksellisen alhaalla. Nuoret arvioivat yhteiskuntaa sen perusteella, mitä he näkevät ja kokevat. Onko kouluttautuminen kaikille mahdollista? Onko työelämässä turvaa? Ovatko asunto, toimeentulo ja maapallon kantokyky turvattuja myös huomenna? Kun vastaukset jäävät epävarmoiksi, luottamus rapautuu. Luottamus murenee erityisesti silloin, kun politiikka näyttäytyy valikoivana, kun osalle katetaan buffetpöytä velkalaivan kannelle ja toiset heitetään yli laidan. Velkalaiva ei käänny, mutta harvoilla ja valituilla on entistä yltäkylläisemmät oltavat. Yhteistä taakkaa kasvatetaan, mutta koettu vastuunjako ei tunnu tasapuoliselta. Hyvinvointivaltion ideaan ei kerta kaikkiaan kuulu se, että heikoimmassa asemassa olevat joutuvat kantamaan suurimman taakan. Epäoikeudenmukaisuus syntyy monesta purosta: prioriteeteista budjetissa, valinnoista verotuksessa, investointien kohdentumisesta ja siitä, kuullaanko eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä aidosti. Kun päätöksenteko vaikuttaa etäiseltä tai eturyhmiä suosivalta, luottamus horjuu, ja juuri se on Orpon hallituksen politiikan suurin epäonnistuminen. Luottamusta ei voi vaatia, se ansaitaan. Se syntyy, kun päätökset ovat perusteltuja, vaikutukset ennalta arvioituja, vastuu reilusti jaettua. Se syntyy myös siitä, että politiikka tunnistaa pitkän aikavälin seuraukset eikä siirrä kustannuksia huomaamattomasti tuleville sukupolville. On myös muistettava, että luottamus on kaksisuuntainen tie. Kun ihmiset kokevat tulevansa kohdelluiksi oikeudenmukaisesti, he ovat valmiimpia kantamaan vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista, opiskelemaan, tekemään työtä, yrittämään ja osallistumaan. Kun luottamus puuttuu, syntyy vetäytymistä ja vastakkainasettelua. Siksi politiikan tärkein tehtävä ei ole vain tasapainottaa lukuja tai neuvotella kompromisseja, vaan rakentaa yhteistä uskoa siihen, että huominen on jaettu projekti, että laivalla on sama suunta ja että aurinkokansi on avoin kaikille, ei vain harvoille ja valituille. Tällä hetkellä hallituksen valinnat lisäävät eriarvoisuutta ja ennen kaikkea rapauttavat luottamusta siihen, että tämä yhteiskunta kantaa silloinkin, kun ihminen ei itse jaksa tai pysty, sillä talous ei ole itseisarvo, ihmiset ovat.

Arvoisa herra puhemies! Hallituksen päätösperusteiset finanssipolitiikan keventävät toimet ovat heikentäneet julkista taloutta. Välittömien verotulojen kasvu hidastuu tänä vuonna ansiotuloverotuksen kevennyksen vuoksi ja ensi vuonna yhteisöveroalennuksen vuoksi. Eri tahojen esittämät arviot sopeutuksen julkista taloutta vahvistavasta nettovaikutuksesta vaihtelevat tarkastusviraston esittämästä 3,5 miljardista eurosta 6—7 miljardiin euroon vuonna 27. Olipa niin tai näin, tuo luku 3,5 miljardia tai 7 miljardia, niin kauas tavoite jää tuosta 10 miljardin euron sopeuttamisesta. Kuluvan vaalikauden sopeutustoimista huolimatta hallituksen asettamia tavoitteita julkisen talouden tasapainottumisesta ja velkasuhteen kasvun taittamisesta vuoteen 27 mennessä ei näin ollen tulla saavuttamaan. Tilastokeskuksen kevään 2026 ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen EDP-velka oli vuoden 25 lopussa jo 88,5 prosenttia, ja ennusteiden mukaan se nousee kuluvana vuonna yli 90 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen. Kriisien aikana velan kasvu on asiantuntijoiden mukaan ollut nopeampaa kuin normaalioloissa, ja velka on myös jäänyt korkealle tasolle. Jatkuva velkaantuminen on erittäin huolestuttavaa. Pitkään jatkunut tilanne edellyttääkin määrätietoisia ja pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia velkaantumisen taittamiseksi. Hallitus on moukaroinut työntekijöiden suojaksi tehtyä lainsäädäntöä oikein urakalla tällä vaalikaudella. Työnteon kannustimia lisäävät toimet voivat edistää työllisyyttä, mutta vain, jos työllä on kysyntää. Heikko suhdannetilanne on johtanut siihen, ettei työvoiman kysyntää ole ollut riittävästi. Vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistäminen puolestaan edellyttää konkreettisia työn etsintää ja löytymistä helpottavia toimia. Talous on kohdannut useita peräkkäisiä kriisejä, viimeisimpänä Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Iraniin helmikuun lopussa ja erityisesti Hormuzinsalmen tilanne. Keväällä 26 riskit ennusteita huonommasta kehityksestä ovat asiantuntijoiden mukaan jälleen huomattavia. Heikon suhdannekehityksen lisäksi Suomen talouskehitystä ovat jo vuosikymmenien ajan hidastaneet pitkän aikavälin rakenteelliset ongelmat, kuten tuottavuuden kasvun pysähtyminen ja väestön ikääntymisen myötä heikkenevä huoltosuhde. Nykyisellään puskuria tulevia kriisejä varten ei juuri ole, ja samanaikaisesti olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää kyetä turvaamaan tulevan kasvun edellytykset. Tulevan kasvun turvaaminen edellyttää panostuksia erityisesti koulutukseen ja tutkimukseen. Suomen kaltaiselle pienelle, avoimelle taloudelle keskeinen kysymys on se, miten korkeakoulujen ja yritysten kykyä hyödyntää pääosin muualla tuotettua tekoälyteknologiaa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa voidaan vahvistaa. Julkisen talouden vahvistaminen edellyttääkin johdonmukaista, vaalikaudet ylittävää lähestymistapaa. Siksi on hyvä, että syksyllä 2025 saavutettiin parlamentaarinen sopu niin sanotusta velkajarrusta eli kansallisesta finanssipoliittisesta säännöstöstä. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Hallitus lupasi taittaa velan, parantaa työllisyyttä ja vahvistaa kasvua. Nyt velka kasvaa, työttömyys lisääntyy ja kasvu laahaa. Nämä eivät ole mielipiteitä. Nämä ovat Tilastokeskuksen, Eurostatin ja OECD:n lukuja. Työllisyys on heikentynyt, ja erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tilanne on huolestuttava. Samaan aikaan hallituksen leikkaukset heikentävät kotitalouksien ostovoimaa juuri silloin, kun talous tarvitsisi kysyntää ja luottamusta. Ammattiliittojen neuvottelemat palkankorotukset ovat ostovoimaa parantaneet. Ne parannukset eivät vain kosketa työelämän ulkopuolella olevien tilannetta. Arvoisa puhemies! Hallitus on myös lisännyt eriarvoisuutta. Sosiaali‑ ja terveysministeriön oman arvion mukaan kymmenettuhannet lapset putoavat pienituloisuuteen. Toimeentulotuen tarve kasvaa. Asunnottomuus on jälleen nousussa. Tämä ei ole vastuullista politiikkaa. Tämä on epäonnistunutta politiikkaa. Arvoisa puhemies! Yksi hallituksen epäonnistuneen politiikan vakavimmista seurauksista näkyy siellä, missä sen ei pitäisi näkyä lainkaan: eläkeläisten arjessa. Tutkimusnäyttö on tässä yksiselitteinen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja tutkijoiden analyysien mukaan juuri sosiaali‑ ja terveydenhuollon asiakasmaksut ovat keskeisin yksittäinen tekijä, joka lisää köyhyyttä Suomessa, ja vaikutus kohdistuu erityisesti ikääntyneisiin. Kun samaan aikaan tiedämme, että asiakasmaksut kasautuvat juuri vanhuksille ja pitkäaikaissairaille, on suunta selvä. Maksujen korotukset eivät ole neutraaleja päätöksiä, vaan ne sysäävät kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevat yhä syvemmälle taloudelliseen ahdinkoon. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole myöskään uusi ilmiö. Aiempi tutkimus osoittaa, että asiakasmaksujen korotukset ovat jo aiemmin lisänneet ikääntyneiden suhteellista köyhyyttä ja jopa siirtäneet ihmisiä köyhyysrajan alle, ja silti tämä hallitus jatkaa samalla linjalla, leikkaa etuuksia ja nostaa maksuja. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että yhä useampi eläkeläinen joutuu valitsemaan lääkkeiden ja ruuan välillä. Arvoisa puhemies! Tämä ei ole vastuullista talouspolitiikkaa. Tämä on politiikkaa, joka lisää köyhyyttä. Onko hallitus valmis myöntämään tämän ja muuttamaan suuntaa, vai jatketaanko päätöksiä, jotka osuvat kaikkein kovimmin niihin, joilla on kaikkein vähiten? Kun hallitus itse myöntää, että ei velkatavoitetta saavuta, on kysyttävä, mikä tavoite enää saavutetaan. Arvoisa puhemies! Suomi ei tarvitse selityksiä. Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen. Onko hallitus siihen valmis? — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa keskustelua on ehkä hyvä palata retrospektiivisesti kaksi vuotta taaksepäin. Silloinhan hallitus oli vuoden ikäinen ja oli nähtävissä, mihin hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikka johtaa. Petteri Orpon ja Riikka Purran oikeistohallitus asetti keskeiseksi tavoitteekseen velkasuhteen kääntämisen laskuun ja alijäämän nopean alentamisen. Vuoden jälkeen, siis 24 loppukeväästä, alkukesästä oli selvää, että tavoitteet eivät valitulla talouspolitiikalla onnistu. Sinä vuonna velka kasvoi yli 12 miljardia euroa, ja silloin ennustettiin, että vaalikauden lopussa, ensi vuonna, velkaa otettaisiin lisää useita miljardeja. Nyt me tiedämme, että tällä menolla siihen laitetaan ykkönen eteen, että toistakymmentä miljardia edelleen olisi tuo velan kasvu. No, jo tuolloin kaksi vuotta sitten tavoitteiden karkaamista selittivät erityisesti kasvun tyrehtyminen ja työllisyyden heikentyminen, mutta myös leikkausten väärä kohdentaminen. Piti tulla jo sinä vuonna 60 000 työpaikkaa lisää, vaan eipä tullut kuin päinvastoin 40 000 työtöntä ja kymmeniätuhansia uusia toimeentulotuen tarvitsijoita. Mikä sitten meni pieleen alusta lähtien? Ensinnäkin talouskasvun ja työllisyyden vaalimiseen ei satsattu. Sopeutusta alettiin tehdä vain sosiaaliturvaa leikkaamalla ja julkisia palveluja supistamalla. Jaeltiin perusteettomia veronkevennyksiä hyväosaisille eikä haettu verotuloja vajaasti verotetuista suurista pääomatuloista. Toiseksi suhdanteen tasaamista laiminlyötiin eikä rakennusalan romahdukselle tehty mitään. Asuntopolitiikkaa on jopa ajettu määrätietoisesti alas. Täälläkin keskustelussa on viitattu, että asuntorakentamisen vauhdittaminen olisi väärin. Sekään ei olisi kokonaan väärin, mutta silloinhan oli kysymys ennen kaikkea siitä, että esimerkiksi julkista rakentamista olisi tullut nopeasti lisätä ja saada käyttöä sille työttömänä olevalle rakennusalan väelle. Kolmanneksi työmarkkinat kriisiytettiin yksipuolisilla työlainsäädännön heikennyksillä, jotka mursivat vuosikymmenten kolmikantaisia sopimustraditioita. Hienot saavutukset saivat väistyä oikeistohallituksen ajaman isojen työnantajien isäntävallan tieltä. Suomalaisten työmarkkinoiden vahvuutena pidetty sopimuskulttuuri väännettiin pilalle ja tulevien kasvumahdollisuuksien epävarmuustekijäksi. Suomella ei ollut silloin eikä ole nyt varaa tällaiseen. Pitäisi hakea yhdessä niitä kasvun eväitä ja työllisyyden parantamista. Vuoden 24 alussa presidentti Niinistö uudenvuodenpuheessaan penäsi puolueiden parlamentaarista yhteistyötä niin velkaongelmien, talouden ongelmien kuin työllisyysongelmien voittamiseksi. Silloin oppositiopuolueet olivat valmiita tähän, mutta hallitus ei lähtenyt tälle yhteisen linjanhaun tielle. Vasta tänä vuonna on sitten tehty tämmöisiä osaratkaisuja, että halutaan neuvotella jonkin verran yhdessä ja valmistella, mitä pitäisi tehdä soteuudistukselle pidemmällä aikavälillä. Sitten velkaongelman ratkaisemiseen kyllä lopulta velkajarrutyöryhmien kautta haetaan yhteisiä tavoitteita, mutta se on vain kolme vuotta liian myöhään, jotta ne olisivat tehokkaita, jotta olisi enemmän keinovalikoimia käytössä näiden vaikeiden ongelmien ratkaisemiseksi. On korkea aika kuitenkin hakea sellaista selviytymisen tietä, joka Suomelle näiden 17 alisuoritusvuoden jälkeen osoittaa tietä tulevaan, joka olisi paremman kasvun ja työllisyyden tie ja myöskin auttaisi sitten näiden avulla selviytymään myös julkisen talouden alijäämistä ja velkaongelmista.

Arvoisa herra puhemies! Tämä välikysymys koskee hallituksen talouspolitiikkaa, mutta ennen kaikkea se koskee luottamusta, luottamusta siihen, että Suomea johdetaan vastuullisesti, rehellisesti ja tuloksellisesti. Kun katsomme hallituksen omia tavoitteita, kuva on poikkeuksellisen selkeä: Hallitus lupasi taittaa velkaantumisen, hallitus lupasi luoda 100 000 uutta työpaikkaa, hallitus lupasi kääntää Suomen talouden kasvuun ja vahvistaa ihmisten elintasoa. Tänään me voimme todeta, että valitettavasti mikään näistä tavoitteista ei ole toteutumassa. Velka kasvaa voimakkaasti, ja vaikka hallitus itsekin piti tätä ongelmana, niin se ei ole pystynyt sitä taittamaan. Alijäämä on moninkertainen tavoitteeseen nähden. Työllisyys on heikentynyt, konkurssien määrä kasvanut, ja Suomi on ajautunut Euroopan heikoimpien työllisyyskehitysten joukkoon. Kyse ei ole yhdestä virhearviosta tai vaikeasta suhdanteesta. Maailmalla on kriisejä, mutta niitä on ollut aiemminkin. Suomi on aiemminkin kyennyt selviämään vaikeista tilanteista verrokkimaihin verrattuna vähintään yhtä hyvin. Nyt Suomi erottuu valitettavasti väärään suuntaan. Kasvu on jäänyt kehittyneiden maiden heikoimmaksi, kotimainen kysyntä on heikkoa, luottamus tulevaisuuteen alhaalla, ja yritykset kertovat kysynnän puutteen olevan suuri kasvun este. Tämä on seurausta hallituksen politiikasta, luottamuksen heikentämisestä Suomen talouden kasvuun, yritystemme tulevaisuuteen ja oman työpaikan säilyvyyteen. Epäluottamus vie halun investoida ja kuluttaa, uskon omaan taloudelliseen tulevaisuuteensa. Arvoisa puhemies! Hallituksen politiikassa on kaksi vakavaa ongelmaa. Ensimmäinen on taloudellinen epäonnistuminen. Keinot eivät toimi: työllisyys ei parane, kasvu ei käynnisty, velka ei käänny. Mutta toinen ongelma on vielä vakavampi: valinnat siitä, kuka maksaa, kun talous ei toimi. Hallitus on valinnut kohdistaa leikkaukset heikoimmassa asemassa oleviin. Sosiaaliturvaa on leikattu, palveluita heikennetty ja terveydenhuollon asiakasmaksuja korotettu. Näiden päätösten seurauksena pienituloisten määrä kasvaa kymmenillätuhansilla, ja joukossa on suuri määrä lapsiperheitä. Tämä ei ole ollut väistämätön kehitys. Tämä on ollut poliittinen arvovalinta. Samaan aikaan hallitus jatkaa kalliita veronkevennyksiä ja ratkaisuja, joiden vaikutus kasvuun on vähäinen mutta kustannus sitäkin suurempi. Kehysriihestä ei tullut suunnanmuutosta vaan pieniä, riittämättömiä toimia tilanteessa, joka olisi vaatinut selkeitä ja vaikuttavia ratkaisuja. Suomalaiset näkevät tämän. Siksi luottamus omaan tulevaisuuteen on heikentynyt, kun työpaikat eivät lisäänny, kun hinnat nousevat, kun palvelut heikkenevät ja turva vähenee. Ihmiset kysyvät aivan perustellusti, mihin suuntaan tämä Suomi on menossa. Arvoisa puhemies! Talouspolitiikka ei ole vain numeroita paperilla. Se on jokaisen suomalaisen arkea. Se on työpaikkoja, toimeentuloa, palveluita ja turvallisuudentunnetta. Tänään on kyse siitä, tunnustaako hallitus tosiasiat, tunnustaako hallitus, että sen talouspolitiikka ei ole saavuttamassa tavoitteitaan, ja ennen kaikkea onko hallitus valmis muuttamaan valitsemaansa väärää suuntaa. Nyt ei enää todellakaan ole rahaa eikä aikaa jatkaa vain samojen toimimattomien keinojen toistamista. Tämän hallituksen on aika luovuttaa ja antaa muiden puolueiden kokeilla, toimisivatko heidän keinonsa paremmin isänmaan talouden vakauttamisessa.