Suullinen kysymys ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta (Jenni Pitko vihr)
Lähteen asiasanat: ennallistaminen (ympäristö), metsiensuojelu, EU-asetukset, Euroopan unioni
Asialle ei ole vielä lyhyttä selitettä. Lue alkuperäinen teksti
Käsittely
- Eduskuntakäsittelyn vireilletulo28.5.2026Edustaja esitti kysymyksen.
- Suullinen kyselytunti28.5.2026Kysymyksen käsittely päättyi.
- Suullinen kyselytunti28.5.2026Täysistunnon pöytäkirjan asiakohta
Aikajana näyttää vain varmennetut tapahtumat. Voimaantuloa ei päätellä eduskunnan äänestyksistä.
Äänestykset (0)
Asiassa ei ole julkaistuja äänestyksiä.
Puheenvuorot
Arvoisa puhemies! Ennallistamisasetuksen tavoitteet ovat hyvin kannatettavia, siinähän pyritään parantamaan meidän luonnon tilaa. Sen sijaan se, mitä se Suomelta vaatii, on hyvinkin paljon, eli meillä on täällä Suomessa paljon sellaista pinta-alaa, jota tämän asetuksen mukaisesti pitäisi ennallistaa, [Vihreiden ryhmästä: Mistä se kertoo?] ja sen vuoksi myös kustannukset nousevat myös komission arvioiden mukaan valtavan suuriksi. Tämän vuoksi, koska tämä on katsottu jo edellisellä hallituskaudella hyvinkin vaikeaksi toteuttaa, Suomihan lopulta vastusti tätä ennallistamisasetusta tuolla Euroopan neuvostossa. [Anne Kalmari: Paitsi kokoomusmepit!] Siitä huolimatta se velvoittaa meitä toimeenpanemaan sen, ja suunnitelmaa valmistellaan parhaillaan. Siinä viimeistellään yksityiskohtia. Se tulee olemaan lausunnoille lähtevä luonnos, vasta ensimmäinen versio. Siitä sen jälkeen käydään komission kanssa keskustelua. Siinä pyritään osoittamaan suuntaa sille, miten tässä työssä edetään. Tärkeintä on kuitenkin ensi vaiheessa kohdentaa toimet sellaisille alueille, joilla luonnon tila on kaikista heikoin, ja niitä on ennen kaikkea vesistöissä. Tätä työtä nyt jatketaan ministeriössä, ja tulette näkemään sitten, kun saamme sen lausunnoille, minkälainen tilanne ja minkälainen suunnitelma luonnos tulee olemaan. [Vihreiden ryhmästä: Ei vastausta kysymykseen!]
Arvoisa puhemies! Hallituksen olisi mahdollista suojella niitä vihannoivia niittyjä ja huminoivia puita, joista kaunis Suvivirtemme kertoo, nimittäin ennallistamisasetuksen toimeenpano lähestyy. Tutkijoiden ja muidenkin yllätykseksi kuitenkin maa- ja metsätalousministeriö on keksinyt käyttää tätä tilaisuutta hyväksi ja ehdottaakin boreaalisen luonnonmetsän määritelmän muuttamista. Siis sen sijaan, että suunnitelmassa keskityttäisiin parantamaan luonnon tilaa, kuten tarkoitus oli, nyt yritetäänkin ohjata mahdollisimman paljon arvokkaita metsiä suojelun ja ennallistamisen ulkopuolelle. Onko tässä käymässä taas niin, kuten aikaisemmin hallituksen hyväksymissä vanhojen metsien kriteereissä, että metsien suojelu muuttuukin hakkuut salliviksi satumetsä-kriteereiksi? [Petri Huru: Hyvät kriteerit!] Hallitus ei ole kunnostautunut tutkittuun tietoon pohjautuvassa luontopolitiikassa, mutta ennallistamissuunnitelman käyttäminen aseena luontoa vastaan on kyllä häikäilemätöntä. Kysynkin ympäristöministeri Multalalta, joka ennallistamissuunnitelman toimeenpanosta vastaa: ettehän aio hyväksyä luonnonmetsien määritelmän muuttamista tutkitun tiedon vastaiseksi?
Asiakirjat
Asiakirjoja ei ole vielä tuotu.