Lindén Aki

Arvoisa herra puhemies! Tähän asiaan, jota käsittelemme, eli alijäämään ja siihen, miten se saataisiin kurottua umpeen, liittyy valtava määrä yksityiskohtia, mutta yritän pysyä tässä isossa kuvassa. Jos nyt ihan tiivistäisin, niin olen samaa mieltä kuin olin tässä pari tuntia sitten siinä debattipuheenvuorossa, jossa totesin, että jos joku väittää vakavissaan, että me seuraavan kauden aikana, tai vielä siihen vaikka vuosi, pari päällekin, sellaisena viiden kuuden vuoden jaksona, pystymme pelkästään julkisen talouden menoja leikkaamalla kuromaan umpeen kymmenen miljardin alijäämän, niin ei tuo voi mitenkään olla mahdollista. Siis ihan aikuisen oikeasti, sanoisin. Jos me katsomme valtion budjettia, joka on nyt 92 miljardia euroa, siellä on lukuisia sellaisia kohtia, jotka eivät ole sillä tavalla edes harkinnanvaraisia, että niistä voisi ottaa rahaa pois, vaikka olisi minkälaista tahtoa tai minkälaiset voimasuhteet tahansa. Meillä on siellä korot, ne ovat sen suuruisia kuin ovat Meillä on siellä EU-jäsenmaksut. Se päätetään sen suuruisena kuin se on. Emme me voi sanoa, että me emme nyt tuota maksakaan, vaan maksamme jotain vähemmän. Meillä on siellä 11 miljardia eläkkeitä, joka summa ei siitä pienene muuta kuin eläkkeitä leikkaamalla, mikä ei ole kerta kaikkiaan tietenkään mahdollista. Sitten meillä on siellä puolustusmenot. No, niistä on täällä keskusteltu, tuleeko niiden nyt olla sitten juuri kolme prosenttia vai 3,5 ja mitä laskemme niihin mukaan, mutta noin yleisesti ottaen se on kuitenkin asia, josta on näissä oloissa vaikea mennä mitään ottamaan. Käytännössä jää jäljelle 60 miljardia euroa menoja, jotka ovat ylipäätään jollakin tavalla harkinnanvaraisia. Jos joku väittää, että sieltä voi ottaa kymmenen miljardia eli joka kuudennen miljardin pois, niin se on käytännössä mahdotonta. No, tästä tulee loogisesti siihen johtopäätökseen, että sopeutukseen tarvitaan ratkaisuja myös siellä tulojen puolella, ja siellä tulojen puolella meillä on tietenkin verot. Valtion omaisuudenkin myyminen tuottaa usein vain semmoisen kertaratkaisun, eikä se ole pitkällä tähtäimellä viisasta. No, nyt tietysti kaikki olemme samaa mieltä siitä, että kasvun olosuhteissa se, mitä äsken kuvasin, olisi paljon helpompi tehdä, luonnollisesti: jos silloin, kun bruttokansantuote kasvaa esimerkiksi vaikka kahdella prosentilla, onnistuisimme pitämään verotuksen tason täällä 40—42 prosentin tasolla. Erittäin vaikea olisi pitää julkiset menot kokonaan ilman kasvua, mutta jos näin onnistuisimme tekemään, niin meillä neljässä viidessä vuodessa kymmenen miljardin gäppi eli tämä alijäämä poistuisi. Mutta perusviestini on se, että jokainen realisti ymmärtää, että tässä tarvitaan myös tulosopeutusta eikä pelkästään menoja.

Kiitoksia, arvoisa puhemies! Vielä lyhyesti täältä paikan päältä. — Tässä nousi esille tämä työkyvyttömyyseläkeläisten määrä. Se on hyvin tärkeä asia, ja aikanaan sen kanssa olin tietysti aiempien ammattien myötä tekemisissä. Jos ihan katsotaan ne suuret linjat tästä taaksepäin, niin meillä oli aikanaan vaihe, jolloin suurin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy oli sydän- ja verisuonitaudit. No, kuten tiedämme, näiden sairauksien, jotka edelleen ovat suurin kuolinsyy, ajankohta on siirtynyt parikymmentä vuotta ihmisen elämänkaaressa eteenpäin sieltä 50—60 vuoden iästä sinne 70—80 vuoden ikään, ja ne eivät näy enää siellä työkyvyttömyyseläketilastoissa. Sitten ne korvautuivat tuki- ja liikuntaelinsairauksilla, ja erityisesti voidaan sanoa, että siinä vaiheessa, kun Suomen koko yhteiskunta koki valtavan mullistuksen ensin maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaiseksi ja sitten teollisuusvaltaisesta palveluelinkeinovaltaiseksi, jolloin töiden luonne muuttui, tämä osaltaan helpotti sitä, että tuki- ja liikuntaelinsairauksien osuus alkoi vähentyä siellä työkyvyttömyyseläkkeen syynä. Mutta nyt sitten viimeisimpänä merkittävänä asiana suurimmaksi ryhmäksi ovat nousseet mielenterveyden sairaudet, ja siellä erityisesti masennus ja ahdistuneisuus. Näiden vakavimpien sairauksien siellä, esimerkiksi ihan tällaiset psykoositasoiset sairaudet, kuten skitsofrenia tai maanis-depressiivinen mielisairaus, osuus väestössä näyttää olevan hyvinkin vakiintunut, mutta juuri ehkä sitten taas koko yhteiskunnan ja työelämänkin muutoksen myötä mielenterveyden häiriöt ovat tällä hetkellä se suurin syy. Tuossa joulukuussa ilmestyneessä Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä oli erinomainen kirjoitus, joka ei käsitellyt eläkkeitä mutta käsitteli sairaslomia. Erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla, ja niistä ehkä kärjistyneimpänä hoitoalalla, on 20 vuodessa ahdistuneisuushäiriöiden osuus sairaspoissaoloina kasvanut seitsemänkertaiseksi. Se on todella valtavaa, eli onko kysymys niin kuin oikeasti sillä tavalla sairaudesta, vai onko niin, että meillä kanavoituvat tietyt työelämän muutokset ja siihen liittyvät paineet tavalla, jossa sitten myös toisaalta tämä leima eli stigma on vähentynyt ja on helpompi sitten jäädä tällaisella perusteella hetkeksi tai vähän joskus valitettavasti pidemmäksikin ajaksi pois työstä? Nämä ovat niitä meidän suuria haasteita. Täällä tänä iltana aiemmassa keskustelussa taisi olla edustaja Kosonen, joka mainitsi tämän 11 miljardia, mikä on eräs laskelma siitä, paljonko meillä kansantaloudessa menetetään mielenterveyden asioiden vuoksi.

Arvoisa puhemies! Tämä todellakin on ihan hyvä pieni ajankohta käydä tämmöistä yleisempääkin eläkepoliittista keskustelua, koska tässä tehdään todella, niin kuin kollegat ovat sanoneet, sinne rahoitusjärjestelmään vuositasolla jopa kahden miljardin suuruista keventävää vaikutusta, eli tällä tavalla helpotetaan tätä tilannetta näillä sijoitustuotoilla ja sitten toisaalta tällä indeksirajoittimella. Jatkan tästä, mitä edustaja Lyly äsken tuossa sanoi. Kun me hetki sitten täällä keskustelimme alijäämästä valtiontaloudessa ja julkisessa taloudessa, niin siinä lyhyessä minuutin debattipuheenvuorossa mainitsin, että meillä on valtion budjetissa eläkkeitä yhteensä 11 miljardia euroa. Sitä ei löydy sellaisena lukuna siellä sinänsä, mutta kun me laskemme yhteen valtion eläkkeet, kansaneläkkeet sekä yrittäjäeläkkeisiin ja maatalousyrittäjäeläkkeisiin eli MYELiin panostetun valtion osuuden, niin me saamme yhteensä noin 11 miljardia euroa meidän 92 miljardin euron valtion budjetista. Ja kuten totesin, mitä tahansa keskustelua me käymme tulevasta valtiontaloudesta ja alijäämän kattamisesta, niin valtion budjetissa on sellaisia menoja, joita ei yksinkertaisesti voi leikata pienemmäksi. Ihan teknisistä syistä me emme voi esimerkiksi korkomenoja pienentää. Ne ovat sen suuruiset kuin mitä kulloinenkin korkokanta ja tehdyt velkasopimukset edellyttävät. EU:lta tulee tietyt jäsenmaksut, noin kolmen miljardin luokkaa, ja ne ovat sen suuruiset kuin ne ovat. Ja sitten nämä eläkkeet — emmehän me lähde eläkkeitä leikkaamaan, se on aivan selvä asia. Nytkin me vaikutamme tässä lähinnä eläkemenoihin sillä tavalla, että sen, mitä vuosittain sitten kerätään niin vakuutetuilta kuin työnantajilta, kasvupainetta me tässä pienennämme. Kaiken kaikkiaanhan meidän julkisen talouden menoissa on kyseenalaista, pitääkö sinne ollenkaan sitten laskea eläkkeet tässä mielessä mukaan. Ne ovat rahastoitua palkkamenoa ja ikään kuin tulevaisuuteen sillä tavalla suunnattuja rahoja. Tämähän nousi tässä esille, kun olen itse ihmetellyt välillä, että kun meidän bruttoveroaste on se 42 prosenttia ja sitten kuitenkin puhumme siitä, että Suomessa julkisten menojen osuus on 50 tai 60 prosenttia, niin tämä erilainen laskentatapa, missä lasketaan eläkkeet osaksi näitä julkisia menoja, on kyseenalainen ja erilainen kuin monissa muissa maissa. Meillähän työeläkemenot ovat noin 36 miljardia ja eläkemenot kaiken kaikkiaan noin 40 miljardia, niin että ne ovat hyvin merkittävä asia meidän kansantaloudessa, ja puolitoista miljoonaa suomalaista saa erikokoista eläkettä, taitaa olla 1,7 miljoonaa viimeisin luku. Eli tässä ollaan hyvin merkittävien taloudellisten ja sosiaalisten asioiden kanssa tekemisissä, kun puhutaan eläkeasioista.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä soterahoituslaki on varmasti yksi niitä kaikkein eniten käsiteltyjä lakeja täällä eduskunnassa, ja me olemme nyt saaneet pala kerrallaan erilaisia muutosehdotuksia tähän lakiin. Tietysti sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö perustelevat sitä, että ne tulevat tällä tavalla yksittäisinä ilman uutta kokonaisarviota, milloin kiireellä ja milloin muilla tekijöillä, mutta nyt meillä on tällainen eräs kooste näistä muutoksista. Tärkeintä tässä tietenkin on nähdä kokonaisuus. Täällä on hyvin paljon monimutkaisia yksityiskohtia, ja vaikka meillä ei ole tapana kesken olevaa valiokuntakäsittelyä millään lailla referoida enkä itsekään aio niin tehdä, niin sen verran voitte varmasti ymmärtää, että kyllä tämä lakiesitys koetaan aika monimutkaisena. Itse käytin nyt varsin paljon aikaa käydäkseni tätä läpi ja olin myös sen lausuntokierroksella olleen luonnoksen huolella käynyt läpi, koska tässähän on kysymys, niin kuin usein täällä on sanottu, siitä kaikkein suurimmasta momentista meidän valtion budjetissa eli hyvinvointialueiden rahoituksesta. Se tärkein asia on tietenkin nyt tässä lakiesityksen painetussa versiossa sivulla 59, jolla on taulukko, joka päätyy siihen, että vuonna 29 verrattuna nykyiseen voimassa olevaan lainsäädäntöön annettaisiin hyvinvointialueille tässä taulukossa ja tässä lakiesityksessä olevin perustein 388 miljoonaa euroa vähemmän rahaa. Minusta on turha nyt kiistellä siitä, onko tämä leikkaus vai mikä, koska kaikkihan me tiedämme, että muista tekijöistä johtuen — vaikkapa kustannustason muutoksesta johtuen tai sitten tehtävien lisääntymisestä johtuen tai jälkirahoituksesta johtuen — tämä rahoitus muuttuu myös. Eli tämä on leikkaus siihen tasoon, joka muuten toteutuisi, mutta sitten on muita tekijöitä, jotka taas muilta osin nostavat tätä rahoitusta, ennen kaikkea tietenkin tuo kustannustason muutos eli hyvinvointi-indeksi. Tässä on yhdeksän eri kohtaa, joilla on vaikutusta hyvinvointialueiden rahoitukseen, ja niistä kolme on merkittävämpiä kuin muut. Nimittäin ne muut eivät vaikuta kokonaisuuteen, mutta niillä on yksittäisiin alueisiin merkittäviä vaikutuksia. Valtiontalouden kannalta ne ovat sitten kustannusneutraaleja. Se tarkoittaa siis sitä, että saman verran kuin joidenkin alueiden rahoitus vähenee, niin sitten muiden alueiden rahoitus kasvaa. Keskityn sen takia nyt ihan lyhyesti näihin tärkeimpiin: Eli tuosta 388:sta valtaosa eli 268 miljoonaa muodostuu tuon palvelutarveindeksin muuttamisen seurauksena. Mikä on tämä palvelutarveindeksi? Käytetään myös tämmöistä lyhennettä kuin ”some”, joka taas on lyhenne sanasta ”sosiaalimenot”. Eli kun tämä rahoituslaki säädettiin, niin tiedossa oli silloin huolella tehty THL-johtoinen tutkimus, joka osoitti, että keskimäärin noin yhdellä prosentilla ikärakenteen muutoksesta johtuen sosiaali- ja terveydenhuollon menot kasvavat vuosittain. Niinpä tuohon lakiin säädettiin sitten sellainen yhden prosentin lisäys vuosille 23 ja 24 ja sitten asetettiin kieltämättä sellainen tehostamistavoite, että se 1 prosentti putoaa 0,8:aan vuodesta 25 alkaen. Tämä on ilmaistu usein myös toisin, eli pudotettiin 20 prosentilla sitä palvelutarvetekijää, eli siitä annetaan vain 80 prosenttia. Tässä helposti voivat mennä nämä prosentit sekaisin, koska 80 prosenttia yhdestä prosenttiyksiköstä on tietenkin se 0,8 prosenttiyksikköä. No, nyt tähän tehdään vuodesta 27 alkaen sellainen muutos, että se pudotetaan sitten sinne 0,6 prosenttiyksikköön. Samalla tehdään toinen muutos, se tulee voimaan vuodesta 28 alkaen. Eli määräaikaiseksi suunniteltu eli seitsemäksi ensimmäiseksi vuodeksi suunniteltu uuden järjestelmän eräänlainen muutostuki, jonka suuruus oli 0,2 prosenttiyksikköä, lakkaisi jo vuoden 28 alusta alkaen, kun se nyt voimassa olevan lainsäädännön mukaan olisi vielä ollut vuosina 28 ja 29 käytössä. Kun tämä muutos tehdään, niin siinä leikkautuu sitten hyvinvointialueiden rahoituksesta tasaisesti sama prosentuaalinen osuus eri hyvinvointialueilta, ja sen yhteisvaikutus on 268 miljoonaa. Sitten tämä 120 miljoonaa tulee täältä siirtymätasauksesta kahdella tavalla. Ensinnäkin sen porrastusta muutetaan, ja sitten sinne tehdään semmoinen tasajakoinen säästö. Tämä jälkimmäinen on merkittävämpi. Sen osuus on 91 miljoonaa, ja tällä porrastuksella on sitten kokonaisvaikutus 29 miljoonaa. Näistä muodostuu sitten tämä 388 miljoonaa. Sitten en käy niitä tarkemmin läpi. Täällä on näitä muita asioita, joilla on sitten vaikutuksia eri hyvinvointialueiden keskinäiseen rahoitussuhteeseen. En tässä nyt sen voimakkaammalla äänensävyllä tätä asiaa käsittele, mutta totean, että tässä nyt sitten lähes 400 miljoonalla eurolla on tarkoitus vähentää hyvinvointialueiden rahoitusta, ja kun tiedetään, millainen tilanne siellä on — irtisanomisia yhteenlaskettuna enemmän kuin oli sosiaali- ja terveysalalta peräti 90-luvun alun lamassa, palvelupisteiden jatkuvia sulkuja ja monia ongelmia — niin tämä tulee sitten lisäksi nykyisten muiden leikkausten tai säästöjen seurauksena näiltä osin selvästi heikentämään hyvinvointialueiden mahdollisuuksia tuottaa väestölle niitä palveluita, joita alueella tarvitaan. En sano tällä sitä, etteikö tuottavuutta pidä tehdä. Ehdottomasti pitää tehdä tuottavuutta, ja siitä tänään aamulla oli erittäin hyvä Sitran raportti, jonka olen ollut vastaanottamassa siellä tilaisuudessa, missä se esiteltiin, mutta ei myöskään pidä mennä tällä tavalla leikkaamaan tätä rahoitusta. — Kiitoksia.

Arvoisa rouva puhemies! Kun ensi lauantaista on tasan vuosi tuleviin eduskuntavaaleihin, luulisi, että täällä salissa käy eläkepoliittinen keskustelu kiivaana, mutta aika rauhalliselta tämä vaikuttaa, ja esitys on tietysti myönteinen monella tavalla, niin että siinä mielessä tämän ymmärtää. Hämmästyin tässä pari viikkoa sitten, kun julkisuudessa oli tieto, jota itse en ollut aikaisemmin havainnut, että yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä — siis yli 16-vuotiaista suomalaisista 30 prosenttia saa eläkettä. Se prosentti tuntui kovin korkealta. Siinä tietenkin ovat kaikki eri eläkemuodot mukana, perhe-eläkkeet, työkyvyttömyyseläkkeet, vanhuuseläkkeet ja niin edelleen. Toki se kertoo myös meidän ikärakenteesta varsin paljon. Esitän tässä eräitä lukuja, joita tässä edustaja Lylykin otti jo esille: Viimeisin tilasto eli viime vuoden keskiarvo kuukausieläkkeestä omaa eläkettä saavilla oli, kuten täällä on jo mainittu, 2 138 euroa, miehillä 2 388 euroa ja naisilla 1 930 euroa. 55 prosenttia työeläkkeen saajista saa alle 2 000 euron suuruista eläkettä, siis yli puolet saa alle 2 000 euron suuruista, ja yli 4 000 euron eläkettä saa kuusi prosenttia kaikista työeläkettä saavista. Tästähän voi sitten päätellä, että se keskiluku eli mediaani, jonka molemmilla puolilla on yhtä monta tapausta, on 1 886. Minun johtopäätökseni on se, että Suomessa on varsin matala eläkkeiden taso loppujen lopuksi, ja nyt Helsingin Sanomien laajassa vertailussa eri maiden välillä tämä tuli myös osoitettua. Kiinnitän myös huomiota siihen, että samassa lehden numerossa erään puolueen puheenjohtaja esitti aika räväkästi, että nimenomaan eläkeläisiltä pitäisi nyt sitten leikata tässä ja tehdä sillä tavalla tätä Suomen sopeutusta. Meillä työeläkevarat ovat kaiken kaikkiaan 290 miljardia, eli se, mikä on rahastoituna, ja työeläkemenot 37 miljardia euroa, ja kaikki eläkemenot yhteensä 41 miljardia, josta vanhuuseläkkeet muodostavat tietysti suurimman osan. On erinomaista, että työmarkkinaosapuolet ovat neuvotelleet näistä ratkaisuista, koska eläke on pitkälti palkan jatketta, ja silloin se sopii juuri niiden neuvotteluiden joukkoon. Vielä lopuksi haluan todeta, että kerran laskeskelin vähän itsekseni, mutta ehkä ihan joku oikea asiantuntija voisi tämän selvittää, että valtion budjetissa on oikeasti 11 miljardia eläkkeitä. Siellä ovat valtion eläkkeet, siellä ovat kansaneläkkeet, ja sitten siellä on yrittäjäeläkkeitä ja maatalousyrittäjäeläkkeitä, ja kun ne kaikki laskee yhteensä, niin siitä tulee hämmästyttävän suuri summa. En ota tässä nyt kantoja asioihin, mutta halusin todeta tällaisia perusasioita tässä keskustelussa. — Kiitoksia.