Lindtman Antti
5 puheenvuoroa
Arvoisat edustajat! Kiitos hyvästä keskustelusta ja hyvistä huomioista. Tosiaan tämä pankkivaltuuston kertomus on tämmöinen oikea runsaudensarvi, josta voi saada monia näkökulmia. Juuri näin, niin kuin tässä monessa puheenvuorossa todettiin: Nyt Suomen talous — itse asiassa jo hiukan pitempään, kun vasta hetken aikaa sitten tultiin — on saanut vetoapua kansainväliseltä taloudelta. Tietysti se, mitä tässä varmasti nyt sitten kiivaasti odotetaan, on se, milloin tämä heijastuu työllisyyteen. Nythän todella tilanne on ollut se, että jos vuoden 2024 syksystä bkt on ollut kasvussa mutta edelleen työllisyydessä poiketaan euroalueesta, niin kyllähän se pistää miettimään, mikä tässä oikein on. Toivotaan, että kun lisää tietoa ja dataa saadaan, niin tähänkin jonakin päivänä selitys saadaan. Yksi asia, jonka kävin tuossa puheessa läpi, on se, että varmasti on niin, että meillä taitaa olla Viron ohella eniten sidottu kotitalouksien mutta myös yritysten luottoja vaihtuviin korkoihin, mikä tarkoittaa sitä, että tämä erittäin nopea rahapolitiikan kiristyminen välittyy nopeammin, ja sitten on myös tämä turvallisuusympäristö tässä tekijänä. Mutta sitten todella se, mihin edustaja Lyly kiinnitti huomiota, on tämä asuntomarkkinoiden tilanne, ja tämä on todella poikkeavaa. Tämä poikkeaa muusta euroalueesta lähes yhtä paljon, ehkä enemmänkin, kuin nämä meidän työllisyysluvut. Jos katsoo vielä, niin oikeastaan kaikkialla euroalueella asuntojen hinnat lähtivät nousuun suurin piirtein vuoden 2015 jälkeen samaan aikaan, ja vaikka pelkästään pääkaupunkiseutuunkin verrataan, niin euroalueella tämä asuntojen hintojen nousu oli itse asiassa vielä nopeampaa kuin Suomessa. Tämän jälkeen sitten sodan alettua tämä tasaantui, ja muualla euroalueella sitä kesti toista vuotta, noin pari vuotta, ja sen jälkeen se lähti taas kasvuun, ja meillä on nyt tämmöinen yksi historian pisimmistä kausista asuntojen hintojen laskussa. Totta kai sillä täytyy olla vaikutusta, niin kuin tuossa kävin läpi. Me tiedetään jo nyt, että sillä on vaikutus kotitalouksien varallisuuskokemukseen ja sitä kautta kulutukseen. Sillä on vaikutus ikään kuin näihin ihmisten omarahoitusosuuksiin, vakuusarvoihin, jotka voivat luoda lukkoa sinne asuntomarkkinoille. Sitten totta kai tällä kaikella on tietenkin vaikutus rakentamiseen. Niin kauan kuin asuntomarkkinoilla tilanne on tämä, että huomenna on edullisempaa kuin tänään, niin silloinhan monella kuluttajalla on ihan loogista lykätä sitä asunnonhankintaa. [Puhemies koputtaa] Näin se hintaero repeää, ja sen takia uudet hankkeet eivät oikein tahdo käynnistyä. Tähän tarvitsisimme todella käännettä aikaiseksi, jotta tämä luottamus heijastuisi kotimarkkinoille ja sitä kautta työllisyyteen. — Kiitos.
Puhemies, hyvät edustajakollegat! Vuotta 2025 eli pankkivaltuuston kertomusvuotta leimasivat poikkeuksellinen epävarmuus sekä geopolitiikan ja kauppapolitiikan jännitteet. Venäjän laiton hyökkäyssota Ukrainassa jatkui, ja kansainvälisen talouden toimintaympäristö muuttui aiempaa vaikeammin ennakoitavaksi. Euroalueen kasvu jäi hitaaksi, ja myöskin Suomen talouskehitys oli vaimeaa. Inflaatio euroalueella vakautui vuoden aikana lähelle EKP:n kahden prosentin tavoitetta. Koko vuoden inflaatio oli 2,1 prosenttia. Energian hintojen lasku hidasti hintojen nousua, vaikka palveluinflaatio pysyi muuta inflaatiota nopeampana. Inflaation hidastuminen mahdollisti rahapolitiikan keventämisen, ja EKP laskikin talletuskoron ensimmäisen vuosipuoliskon aikana kahteen prosenttiin ja piti sen tällä tasolla loppuvuoden kertomusvuotena. Vuonna 25 valmistuneessa rahapolitiikan strategia-arviossa EKP:n neuvosto piti ennallaan symmetrisen kahden prosentin inflaatiotavoitteen keskipitkällä aikavälillä. Samalla korostettiin valmiutta reagoida riittävästi, jos inflaatio poikkeaa tavoitteesta olennaisesti kumpaan suuntaan tahansa. Rahapolitiikan toimintaympäristö on kuitenkin ollut myöskin myrskyisenä. Geopoliittiset rakenteet ovat kolhiintuneet ja poliittinen epävarmuus kasvanut. Yhdysvaltojen tempoileva tullipolitiikka on vaikeuttanut vientiyritysten toimintaa ja heiluttanut dollarin kurssia. Ukrainan sota on ylläpitänyt jatkuvaa turvallisuuteen liittyvää epävarmuutta. Yhdysvaltain dollari reservivaluuttana on kokenut kolhuja. Siihen ovat vaikuttaneet erityisesti Yhdysvaltojen kasvanut budjettialijäämä ja USA:n toimintaan sisältyvä poliittinen riski. Kun dollari on reservivaluutta, Yhdysvallat on nauttinut alhaisista valtionlainojen koroista. Näiltä markkinoilta ei kuitenkaan voi olla suurta pakoa, koska mitkään muut valtionlainamarkkinat eivät kooltaan yllä lähellekään Yhdysvaltojen markkinoita eivätkä pystyisi absorboimaan valtavaa sijoitusmäärää. Pakoa onkin ollut enimmäkseen kultaan. Rahapolitiikka on onnistunut luovimaan tässä ympäristössä hyvin. Välitön seuraus epävarmuudesta kuitenkin on ollut se, että rahapolitiikassa ei ole pystytty viestimään tulevia askelia vaan on sitouduttu päätöksenteossa hetken tilanteeseen. Myös rahoitusvakaus on pitänyt tässä myrskyssä. Pankkijärjestelmän tila on hyvä, ja se pystyy kestämään kolhuja. Sen sijaan kotitalouksien asema on hankala. Vaikka reaalitulot ovat jo kasvaneet, monilla riski joutua työttömäksi on edelleen ollut suuri, etenkin kertomusvuotena. Tulevaan tulokehitykseen liittyy monia epävarmuuksia. Julkisen talouden heikko tila vaikuttaa myös sekin kotitalouksiin. Valtion budjetin edessä oleva tasapainottaminen osuu eri tavalla eri kotitalouksiin, ja kotitaloudet varautuvat tähän säästämisellä. Asuntovarallisuuden arvo on laskenut. Nämä kaikki epävarmuudet ovat ylläpitäneet poikkeuksellisen korkeaa säästämisastetta, ja sen kääntöpuolena kotitalouksien kulutus ei ole kasvanut vuosiin kertomusvuoden loppuun mennessä. Tästä on vaikea nähdä nopeaa tietä ulos ilman tuntuvaa positiivista muutosta tulevaisuudenodotuksissa. Odotusten on puolestaan vaikea muuttua ilman selkeää epävarmuuden hälventymistä. Arvoisat kollegat, puhemies! Pankkivaltuustossa seurasimme rahapolitiikan välittymistä, kotitalouksien velanhoitokykyä ja rahoituksen saatavuutta. Vaihtuvakorkoisten lainojen suuri osuus välittää markkinakorkojen muutokset Suomeen nopeasti. Korkojen lasku helpotti velallisten asemaa, mutta kotitaloudet ja yritykset ovat edelleen varovaisia lainanotossa ja investoinneissa. Suomen rahoitusjärjestelmä säilyi vakaana kertomusvuonna. Pankkisektorin vakavaraisuus, likviditeetti ja maksuvalmius olivat vahvoja, eikä järjestelmän toimintakyky heikentynyt tietoverkkohäiriöistä huolimatta. Riskit eivät kuitenkaan ole poistuneet. Kiinteistömarkkinoiden vaikeudet, kyberuhat ja rahoitusmarkkinoiden nopeat muutokset edellyttävät edelleen hyvää varautumista ja tietenkin riittäviä pääomapuskureita. Maksamisen turvallisuus ja toimintavarmuus olivat kertomusvuonna keskeisiä kysymyksiä. Suomen Pankki edisti pikamaksamisen käyttöönottoa ja osallistui digitaalisen euron valmisteluun. Digitaalisen euron tavoitteena on vahvistaa Euroopan digitaalista itsemääräämisoikeutta sähköisessä vähittäismaksamisessa. Samalla uudet maksamisen muodot, kryptovarat, stablecoinit, edellyttävät huolellista riskiarviota. Pankkivaltuuston kertomuksen erityisteemassa tarkastellaan näitä muutoksia sekä verkko- ja mobiilimaksamisen tulevaisuutta. Arvoisat kollegat! Pankkivaltuusto arvioi, että Finanssivalvonta on hoitanut jatkuvasti muuttuvaa tehtäväkenttäänsä tehokkaasti ja kustannuskehityksen kannalta tarkoituksenmukaisesti. Valvonnan tarve ei ole vähentynyt. Uudet teknologiat, maksamiseen liittyvät petokset, rahanpesun ja pakotteiden kiertämisen riskit sekä kiinteistömarkkinoiden ongelmat syventävät valvonnan vaatimuksia. Samalla valvonnassa on otettava huomioon sääntelyn sivuvaikutukset rahoituksen ja peruspankkipalveluiden saatavuuteen. Pankkivaltuusto kehottaa Finanssivalvontaa tarkastelemaan, miten lainanottajiin kohdistuvat makrovakausvälineet, kuten enimmäisluototussuhde ja siihen liittyvä poikkeamiskatto, kohdentuvat erilaisiin kotitalouksiin. Lisäksi Finanssivalvonnan tulee seurata vuokra-asuntokiinteistöjen omistusjärjestelyjen ja arvostustasojen vaikutusta rahoitusvakauteen sekä avoimien kiinteistörahastojen toimintaan. Finanssivalvonnan tulee myös vaikuttaa siihen, ettei sääntely aiheettomasti vaikeuta pienten ja keskisuurten yritysten rahoituksen saatavuutta, sekä käyttää toimivaltaansa pankkihuijausten torjunnan tehostamiseksi. Suomen Pankin toiminnallinen tulos kertomusvuonna oli 215 miljoonaa euroa tappiolla. Tappio katettiin purkamalla reaaliarvovarausta, joten tilinpäätöksen tulos on nolla, eikä myöskään vuodelta 25 jaeta voittoa. Tappion keskeinen syy, kuten aikaisempina vuosina olenkin täällä jo avannut, on se, että osto-ohjelmissa hankitut pitkäaikaiset ja matalatuottoiset arvopaperit tuottivat vähän jos ollenkaan, samaan aikaan kun keskuspankkitalletuksille maksettiin korkeampaa korkoa kuin mitä osto-ohjelmassa saaduista arvopapereista saatiin. Eli tästä syntyivät tappiot, ja ohjauskorkojen lasku kertomusvuonna kyllä pienensi korkokuluja ja siten supisti tappioita. Suomen Pankki varautui korkean korkokatteen vuosina tuleviin tappioihin kasvattamalla varauksia, ja vuoden 25 tappion kattaminen pienensi riskipuskureita, mutta pankin pääoma varauksineen edelleen riittää myös hyvin harvinaisiin tappioihin varautumiseen. Kun rahapoliittiset arvopaperiomistukset erääntyvät ja tase pienenee, rakenteellinen korkoriski supistuu. Toki se näkyy, niin kuin olemme saaneet viime aikoina paljon lukea, sitten taas valtion velanhoitomenojen kasvamisena. Keskuspankin ensisijainen tehtävä ei olekaan voiton tuottaminen, vaan hintavakauden ylläpitäminen sekä rahoitus- ja maksujärjestelmän vakauden tukeminen. Näiden tehtävien hoitaminen aiheuttaa ajoittain taloudellisia kustannuksia. Vuoden 25 perusteella voidaankin arvioida, että rahapolitiikan keskeinen tavoite saavutettiin, inflaatio vakautui kahden prosentin tuntumaan kertomusvuotena. Geopoliittisen epävarmuuden sävyttämä toimintaympäristö taitaa koetella jatkossakin rahapolitiikkaa, rahoitusvalvontaa ja maksujärjestelmää.
Arvoisa puhemies! Työelämän epävarmuus ja erityisesti naisten ja nuorten naisten asema työelämässä on puhuttanut viime aikoina erittäin paljon, koska tämä hallitus on kokoomuksen johdolla tuonut lukuisia esityksiä, jotka heikentävät ennen kaikkea naisten asemaa työelämässä: esimerkiksi aikuiskoulutustuki, suurin osa käyttäjistä on naisia; valtakunnansovittelijan käsien sitominen, jota monet kutsuvat palkkakuoppalaiksi, joka kohdistuu ennen kaikkea naisiin. Monet työelämän heikennykset ovat heikentäneet työelämässä nimenomaan heidän asemaansa, jotka muutenkin ovat olleet epävarmassa asemassa. Ja nyt hallitus on tuonut eduskuntaan esityksen, joka sen omankin arvion mukaan lisää naisiin kohdistuvaa raskaus- ja perhevapaasyrjintää, kaikkien näiden heikennysten päälle. Ja mitä tekee kokoomus? Juuri silloin, kun se tuo tämän esityksen eduskuntaan, se aloittaa tuolla sosiaalisessa mediassa kampanjan teemalla ”nyt loppu raskaussyrjinnälle”. [Niina Malm: Aivan järkyttävää!] Arvoisa puhemies, onhan tämä jo härskiyden huippu jopa kokoomukselta. Ilmainen vinkki, hyvät kokoomuslaiset: Jos te haluatte ihan aidosti vähentää raskaus- ja perhevapaasyrjintää, niin siihen on helppo keino. Älkää tuoko tänne eduskuntaan esityksiä, jotka lisäävät sitä. Tai jos te tuotte, niin kuunnelkaa suomalaisia naisjärjestöjä, kuunnelkaa edes teidän omaa naisjärjestöänne ja vetäkää ne esitykset täältä pois. Arvoisa puhemies! Nyt täällä olisi mahdollisuus puolustaa naisten asemaa työelämässä ja pitää huoli työelämän tasa-arvosta, vähentää sitä tai ainakin estää epätasa-arvon lisääminen. Mutta en minä täällä kovin paljon kokoomuslaisia näe puolustamassa edes tätä esitystä, joitakin kyllä, mutta ei ainakaan naisten oikeuksia. Arvoisa puhemies! Luin Helsingin Sanomista, että kokoomuksen puoluesihteeri oli kovin huolissaan naisten tuesta kokoomukselle, kokoomuksen naiskannatuksesta. Jään kysymään kyllä, oliko tämä huoli aitoa, kun ei täällä kokoomuksesta näy paljon, ei juuri ketään, ei naisia, vain muutamia, ja yksikään niistä puheenvuoroista ei huomioi nyt sitä epätasa-arvoa, jota tässä ollaan lisäämässä. Joten, arvoisa puhemies, ilmainen vinkki kokoomukselle: jos te haluatte vähentää naisiin kohdistuvaa raskaus- ja perhevapaasyrjintää, niin älkää tuoko eduskuntaan esityksiä, joilla te lisäätte sitä. Ettekö te nyt edes tässä asiassa voisi edes hiukan kuunnella suomalaisia naisia, naisjärjestöjä niin että ette veisi tätä epätasa-arvoa lisäävää lakiesitystä läpi? Arvoisa kokoomus, miksi teidän korvanne ovat niin kovat suomalaisille naisille, jopa teidän omille naisjärjestöillenne? Eikö tässä nyt olisi mahdollisuus herättää hiukan sitä toivoa, kallistaa korvaansa? Tämä esitys teidän omankin arvionne mukaan uhkaa lisätä raskaus- ja perhevapaasyrjintää. Alan epäillä, onko kokoomuksen huoli heidän naiskannatuksensa hupenemisesta edes aito.
Arvoisa puhemies! Edustaja Antikaiselle: Kun puheenjohtaja Purra taannoin kehui Kreikan julkisen talouden käännettä positiivisesti, niin tarkoittaako se nyt sitä, että puheenjohtaja Purra on ryhtynyt Kreikan oikeistohallitusta ravistelevan maataloustukien väärinkäytön skandaalin kilpinaiseksi? Ei minusta. Edustaja Heinoselle ja Kaumalle ja muille: Olen viitannut siis työmarkkinoiden työntekijöiden suojaa koskeviin uudistuksiin erityisesti määräaikaisten työsopimusten osalta, jotka ovat kiistatta lisänneet työllisyyttä siellä. Suomessahan mennään toiseen suuntaan. En ole puhunut turvallisuudesta, mutta sen sijaan viime vuonna puheenjohtaja Orpo tavatessaan Espanjan pääministeri Sánchezin ylisti maiden välistä ystävyyttä ja peräänkuulutti yhteisiä turvallisuusintressejä ja päätti vielä siihen, että hyvä Pedro, haluan kiittää sinua vierailusta, ennen kaikkea ystävyydestä ja seuraavalla kerralla menemme saunaan. Tämänkään jälkeen en pidä pääministeri Orpoa [Puhemies koputtaa] vastuullisena kaikesta siitä, mitä Espanjassa tapahtuu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Yksi osa pienen pohjoisen maan selviytymistä on ollut se, että keskeiset, isot ratkaisut on pystytty tässä maassa tekemään yhteisymmärryksellä ja hakemaan laajaa konsensusta. Kun hallitus kertoi, että se tuo tämän esityksen ydinenergialain kaikkien ydinaseita koskevien rajoitteiden purkamisesta, tein lukuisia esityksiä hallitukselle ja hallituspuolueille neuvotteluista, miten voitaisiin löytää yhteinen tie eteenpäin. Vastaus jokaiseen oli: hallitus on päätöksensä tehnyt, neuvotteluita ei tule. Edustaja Ronkainen on oikeassa siinä, että maailma muuttui vuonna 22 hyvin perusteellisesti. Vuonna 24 täällä eduskunnassa puolustusvaliokunta ja muun muassa Ronkainen ja kumppanit itse totesivat, että ei ole tarpeita muuttaa ydinenergialakia juuri pohjoismaisen linjan vuoksi, kaksi vuotta sen jälkeen. Esimerkiksi Tanskan ja Norjan sopimuksissa selvästikin todetaan, että mikään ei muuta sitä, että näissä maissa säilyttäminen ja operatiivinen käyttöönotto kielletään. [Puhemies koputtaa] Ministeri, onko mahdollista tämän lain jälkeen, [Puhemies koputtaa] että ilman eduskunnan myötävaikutusta kulloinenkin hallitus voisi muuttaa esimerkiksi hävittäjät DCA-käyttöisiksi ilman eduskunnan myötävaikutusta? Onko se mahdollista?