Meri Leena
8 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin komissio on joutunut huomauttamaan 22:ta jäsenvaltiota siitä, että tämä täytäntöönpano on myöhässä. Ymmärrän sen erittäin hyvin myös siksi, että jos katsoo tätä lakiesitystä, niin tässä on muutettu yli 44:ää lakia. Tämä on ollut erittäin laaja paketti. Tässä on ollut laaja-alainen työryhmä, jossa on ollut laajasti ministeriöitä mukana, keskusrikospoliisi, yliopiston edustusta, käräjäoikeus, syyttäjät, asianajajat. Tämä ollut todella laajapohjainen, tästä tuli valtavasti palautetta, ja ne käytiin läpi. Mitä katsoin tuosta yhteisösakosta, niin nyt on huomattava, että me ollaan täytetty tämän direktiivin edellytykset. Me ollaan nostettu sitä ihan todella paljon. Jos en väärin muista, niin nykyinen yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000, ja se nostetaan 40 miljoonaan euroon. Se on merkittävä korotus. Samoiten näitten rangaistustasoja nostetaan todella huomattavasti. On hyvin mielenkiintoista huomata, että kun täällä käydään keskustelua siitä, kun esimerkiksi normaaleilla hallituksen esityksillä nostetaan rangaistustasoa, niin silloin tulee usein se, onko tämä oikeasuhtaista ja onko tähän lailliset perusteet ja onko tässä nyt riittävästi arvioitu sitä, että rangaistus nousee näin paljon, mutta EU-oikeudesta me otetaan suoraan nämä rangaistusten kiristykset. Monesti ajattelenkin, että meillä on ehkä Suomessa ollut vähän liian kevyet rangaistukset monissa asioissa, esimerkiksi terrorismirikoksissa, koska monissa maissa on ankarammat rangaistukset. Tarkoitan sanoa tällä keskustelulla sitä, että on jotenkin mielenkiintoista, että silloin kun tullaan EU-kaistaan, niin rangaistukset voivat olla korkeita ja ne hyväksytään ja ehkä kritisoidaan, että ne ovat jopa liiankin lieviä, mutta sitten kun tuodaan kansallista lainsäädäntöä, niin saatetaan sanoa, että onpas kova korotus. Saitteko tästä ehkä kiinni? Ecociden osalta ei nyt mitään uutta kerrottavaa ole. Tiedän, että nämä keskustelut jatkuvat EU-tasolla, mutta mitään uutta minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. — Oliko tässä vielä joitain muita kysymyksiä? Niin, tämä työryhmä nyt on tehnyt näitä erilaisia arvioita, ja kyllä minäkin hyvin pitkälle olen luottanut heidän ammattitaitoonsa. Tässä on ollut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja meidän parhaimpia lakimiehiämme oikeusministeriöstä. Minulla ei ole parempaa osaamista näissä yksityiskohdissa ottaen huomioon, että täällä on kymmeniä EU-asetuksia ja kansallista lainsäädäntöä, joihin tätä on pitänyt verrata. Mutta käykää tämä lakivaliokunnassa ja valiokunnissa, maa- ja metsätalousvaliokunnissa ja muissa, mihin tämä meneekin, huolellisesti läpi, ja jos tulee jotain, niin pohditaan yhdessä. Kyllä minä uskon, että virkamiehet ovat tässä parhaansa tehneet. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä olevalla hallituksen esityksellä toteutetaan välttämättömät ympäristörikosdirektiivin edellyttämät velvoitteet. Euroopan komissio antoi ehdotuksen uudeksi ympäristörikosdirektiiviksi vuoden 21 lopussa, ja uudella direktiivillä korvataan vanha, vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi. Ehdotus sisältää rikosoikeuden alalla uudenlaista ja pitkälle menevää sääntelyä esimerkiksi seuraamusten osalta. Lopullinen direktiivi annettiin huhtikuussa 2024, ja se velvoittaa säätämään rikokseksi tietyt aineellisen ympäristölainsäädännön vastaiset teot. Tässä direktiivissä on kyse pelkästään kriminalisoinneista, aineellisen lainsäädännön sisällöstä on päätetty muissa yhteyksissä. Direktiivi edellyttää siinä määritellyille rikoksille nykyistä ankarampaa seuraamustasoa. Joltakin osin myös rangaistavuuden ala laajenee. Direktiivi myös edellyttää, että siinä määritellyt rikokset tulevat oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin, jolloin niiden rangaistavuudesta on säädettävä rikoslaissa. Direktiivin johdosta rikoslain ympäristön turmelemista koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi uusilla tekotavoilla. Näitä ovat erityisesti eräät jätteitä koskevan lainsäädännön vastaiset teot, EU:n kemikaaleja ja muita haitallisia aineita koskevien asetusten vastainen markkinoille saattaminen, eräät säteilylain ja uuden ydinenergialain vastaiset teot sekä ympäristön muuttamiseen ryhtyminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai suunnitelmaa niin sanotussa yva-laissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseksi. Ympäristön turmeleminen edellyttää, että kyseessä oleva teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa esimerkiksi ympäristön pilaantumista. Luonnonsuojelurikosta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi tekotavoiksi luonnonsuojelulainsäädännön vastainen luontokohteen myytäväksi tarjoaminen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa koskevan niin sanotun CITES-asetuksen vastainen eräiden kohteiden maahantuonti. Lisäksi luonnonsuojelurikoksena säädettäisiin rangaistavaksi oikeudeton Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella olevan alueen suojelun perusteena olevan luontodirektiivissä tarkoitetun eläinlajin yksilön tai yksilöiden häiritseminen siten, että se haittaa merkittävästi lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista. Uudet jäterikosta ja törkeää jäterikosta koskevat rangaistussäännökset koskisivat vaarallisia jätteitä koskevia laittomia tekoja, kuten vaarallisen jätteen käsittelyä ilman ympäristönsuojelulaissa edellytettyä lupaa pois lukien tilanteet, joissa jätteen määrä on vähäinen. Lisäksi mainitut pykälät koskisivat EU:n niin sanotun jätteensiirtoasetuksen ja niin sanotun aluskierrätysasetuksen vastaisia tekoja, kuten jätteen kansainvälistä siirtämistä ilman asiaa koskevan viranomaisen hyväksyntää sekä aluksen siirtämistä purettavaksi muualle kuin hyväksyttyyn aluskierrätyslaitokseen. Ilmakehän heikentämisenä ja törkeänä ilmakehän heikentämisenä rangaistavaa olisi esimerkiksi otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonepäästöjen päästäminen ympäristöön, niiden käyttäminen, tuonti ja vienti näitä koskevan EU-lainsäädännön vastaisesti. Uudet ympäristöä vaarantavan tuotteen markkinoillesaattamisrikosta ja sen törkeää tekotapaa koskevat säännökset koskisivat ympäristön suojelemiseksi annetun EU-lainsäädännön vastaista ympäristöä vaarantavan tuotteen saattamista markkinoille esimerkiksi ilman laissa edellytettyä lupaa tai nimenomaisen kiellon vastaisesti. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi metsäkatorikoksesta ja törkeästä metsäkatorikoksesta. Näissä pykälissä säädettäisiin rangaistavaksi se, että EU:n niin sanotun metsäkatoasetuksen mukaisen nimenomaisen kiellon vastaisesti esimerkiksi saatetaan markkinoille asetuksessa tarkoitettu tuote tai hyödyke. Näiden uusien perustekomuotoisten tekojen rangaistusasteikoksi ehdotetaan sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen edellyttäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikot olisivat vankeutta neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja ne olisivat rangaistavia ainoastaan tahallisina rikoksina. Esitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta vieraslajirikoksesta ja sen rangaistussäännöksestä. Vieraslajirikoksena rangaistavia olisivat eräät EU:n niin sanotun vieraslajiasetuksen sekä vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain vastaiset teot, kuten laiton haitallisen vieraslajin ympäristöön päästäminen, kasvattaminen tai viljeleminen. Rangaistavuus edellyttäisi, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa ympäristölle tai kuoleman tai vakavan vamman tai vakavan sairauden ihmiselle. Direktiivi edellyttää hyvin ankaraa enimmäisrangaistusta sellaisille tahallisille teoille, jotka aiheuttavat erityisen vakavia ympäristövahinkoja. Tämän velvoitteen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan uutta ympäristön tuhoamista koskevaa rangaistussäännöstä, jonka rangaistusasteikko olisi yhdestä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että ympäristön tuhoaminen lisättäisiin niiden rikosten joukkoon, joiden ilmoittamatta jättäminen olisi rangaistavaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Niin ikään säädettäisiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä ympäristön tuhoamisesta, jonka asteikko olisi yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi direktiivin velvoitteiden johdosta ympäristörikoksia ja luonnonvararikoksia koskeviin rikoslain lukuihin lisättäisiin uudet soveltamissäännökset. Niiden mukaan viranomaisen myöntävän luvan nojalla toimiminen rinnastettaisiin ilman lupaa toimimiseen esimerkiksi silloin, kun lupaviranomaista on erehdytetty. Direktiivi sisältää oikeushenkilölle määrättävän sakon osalta täysin uudenlaista sääntelyä, mikä edellyttää asiaa koskevan kansallisen sääntelyn muuttamista. Direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa rikoslain 9 luvussa säädettäisiin erityisestä yhteisösakon asteikosta direktiivin velvoitteita täytäntöönpanevien rikosten osalta. Ehdotetut lait on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Kiitos hyvästä keskustelusta. Tosiaan tässä edustaja Mikkonen toi esille sen, että oikeusministeriössä on hyvin pienet resurssit ja osaaminen juuri tähän alueeseen. Siellä on tosiaan ollut lunastuslainsäädäntö, ja siinä oli merkittäviä muutoksia ja selvitettävää, niin että se ei ollut mitenkään valmis, ja jos se olisi ollut, se olisi viime kaudella tuotu. Se tuotiin tällä hallituskaudella, ja sitä oli kymmenen vuotta valmisteltu. Olen mielestäni ministeriön kanssa onnistunut hyvin tuomaan hyvin vanhoja lakeja, joita on odotettu vuosikausia, mutta mennään siihen toiste. Pieniä patoja koskeva hankeselvitys on vireillä tässä hyvin pienessä virkamiesvalmistelussa, mikä meillä on, ja siellä on myös kriisivalmiuteen valmistelua. He tekevät kyllä parhaansa. Haluan sanoa tästä lainsäädännöstä ja arvioista, että tässä on haettu tasapainoa sekä ympäristöperusoikeuden että omaisuudensuojan välillä, ja muun muassa arviointineuvosto on antanut tälle erittäin hyvän arvosanan näistä erilaisista vertailuista. Mitä tulee sitten tähän, että lunastusmahdollisuus otettiin pois tästä lainsäädännöstä, niin tämä työryhmä silloin viime hallituskaudella tosiaan esitti tällaista perustetta, ja sitten toisaalta täällä muuten monissa puheenvuoroissa tuotiin esille juuri se ajatus, että aiheuttaja maksaa. Tämä laki lähtee siitä, että aiheuttaja maksaa ja hyvin poikkeuksellisissa tilanteissa voi saada korvausta. Mutta jos täällä ajatellaan, että aiheuttaja maksaa, ja jos valtio lunastaa hyvinkin elinkaarensa loppupuolella olevia voimalaitoksia, niin onko se valtion tehtävä, miten ajatellaan? Sitten kun täällä on puhuttu paljon Ruotsista, niin en tiedä, kuinka hyvin tunnette Ruotsin järjestelmää, mutta virkamieheltä saamani tiedon mukaan Ruotsissa kahdeksan suurta energiayhtiötä on kerännyt kymmenen miljardia kruunua rahastoon, jonka varat on tarkoitus käyttää vesivoimalupien tarkistamisesta aiheutuvien kustannusten kattamiseen, ja yksittäisen laitoksen luvan tarkistamisesta aiheutuvista kustannuksista rahasto voi rahoittaa 85 prosenttia. Niin että Ruotsissa, vaikka on tiukempia, heillä on keksitty tämmöinen yhteisvastuullinen ajatus, rahasto, mitä meillähän on liikennevakuutuksissa ja muissa. Ei minusta huono idea pohdittavaksi. En tässä nyt mitään sen erikoisempaa sano, että hallitus ajaisi, vaan ihan henkilökohtaisesti pohdin, että tässä olisi esimerkiksi yksi ratkaisu, koska tässä taloudellisessa tilanteessa valitettavasti tässä lyövät kaksi perusoikeutta käsille. Totta kai kalojen ja vaelluskalojen suojelu on todella tärkeää, ja niitä ei voi enää palauttaa, mutta ne taloudelliset realiteetit ovat myöskin, että ei valtio voi kaikkia näitä kymmeniä ja kymmeniä lunastaa. Tässä on haettu tasapainoa, ja voin vakuuttaa, että tässä on käyty paljon keskustelua ja tätä ei ole tehty oikeastaan kenenkään ehdoilla. Kukaan taho ei ole tähän mielestäni täysin tyytyväinen, kun puhutaan etujärjestöistä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi vesilakia hallitusohjelman mukaisesti. Ehdotetut muutokset helpottaisivat kalataloudellisten velvoitteiden asettamista sellaisille vanhoille vesivoimalaitoksille, joilla tällaisia ennestään ei ole. Säännösten tarkoituksena on tukea kansallisten vaelluskalakantojen elvyttämistä ja vaalia Suomen arvokasta luontoa. Uudempien vesitaloushankkeiden luparatkaisussa vesiluonnolle ja vesikalakannoille aiheutuvat vaikutukset on tyypillisesti tunnistettu ja niiden ehkäisemiseksi tai lieventämiseksi hankkeesta vastaavalle on asetettu erilaisia lupamääräyksiä. Sen sijaan vanhempien hankkeiden kalakantoja turvaavat määräykset saattavat olla hyvin yleisluontoisia tai puuttua jopa kokonaan. Tällaisesta laitoksesta käytetään tässä esityksessä ilmaisua ”nollavelvoitelaitos”. Sananen historiasta: Virtavesien patoaminen ja vesivoiman käyttöön ottaminen on alun perin tapahtunut myllyjen ja sahauslaitosten tarpeisiin. Sähköntuotannon tarpeisiin vesivoimaa ryhdyttiin hyödyntämään 1800-luvun loppupuolella, ja myllyn tai sahan voimanlähteenä palvelleet kosket on sittemmin otettu energiantuotantoon. Varhainen sääntely turvasi vahvasti vesistöissä kulkemista ja samalla myös kalankulkua rajoittaen tehokkaasti pysyvien patorakenteiden sijoittumista vesistöihin. Sääntelyn kehittyminen voimataloutta suosivaan suuntaan alkoi 1930-luvulla sähkön tarpeen lisääntymisen myötä. Muutos erilaisia intressejä tasapainottavaan suuntaan tapahtui vasta vuosikymmeniä myöhemmin, 1961, vesilain soveltamiskäytäntöjen vakiintumisen myötä. Vesilaki on perinteisesti turvannut hyvin vahvasti vesitaloushankkeesta vastaavaa jälkikäteiseltä lupaan puuttumiselta, eikä nykyisen vesilain voimaantulo vuonna 2012 tähän olennaista muutosta tuonut. Lupaan on voitu puuttua hankkeesta vastaavan tahdosta riippumatta vain laissa säädettyjen, varsin tiukkojen edellytysten täyttyessä. Sääntelyllä on alun perin pyritty kannustamaan toiminnanharjoittajia investoimaan sellaisten yhteiskunnan näkökulmasta hyödyllisten hankkeiden toteuttamiseen, johon valtiolla itsellään ei ole ollut mahdollisuuksia. Sittemmin ajattelu on laajentunut muunkintyyppisiin rakentamishankkeisiin. Yhteiskunnallisen muutoksen ja Euroopan unionin lainsäädännön kehittymisen myötä lupien tarkastamista koskevaa lainsäädäntöä, erityisesti vesilainsäädäntöä, on pidetty epätyydyttävänä erityisesti nollavelvoitelaitosten osalta. Kalatalousvelvoitteiden asettaminen näille laitoksille on käytännössä osoittautunut hyvin hankalaksi ilman luvanhaltijan myötävaikutusta. Arvoisa rouva puhemies! Vesilakiin ehdotetaan sisällytettäväksi säännökset uuden kalatalousvelvoitteen, kalatalousmaksun tai niiden yhdistelmän määräämisestä nollavelvoitelaitoksille. Muita vesivoimalaitoksia tai muuntyyppisiä vesitaloushankkeita säännökset eivät koskisi. Sähköverkkoon kytkettyjä vesivoimalaitoksia on Suomessa noin 220 kappaletta. Näiden lisäksi on suuri joukko, ehkä arviolta 460 kappaletta, hyvin pieniä, alle 0,1 megawatin laitoksia, jotka palvelevat yksityistä käyttöä eivätkä tuota sähköä jakeluverkkoon. Sähköverkkoon kytkeytyvistä laitoksista nollavelvoitelaitoksia arvioidaan olevan noin 65 kappaletta, ja verkkoon kytkemättömistä laitoksista nollavelvoitelaitoksia arvioidaan olevan 76 kappaletta. Tiedot pienemmistä laitoksista ovat kuitenkin puutteelliset, joten nollavelvoitelaitoksia saattaa olla enemmän. Uuden lupamääräyksen asettamista koskeva asia voisi tulla vireille kalatehtäviä hoitavan elinvoimakeskuksen aloitteesta. Yleisen edun valvonta kalatalousasioissa kuuluu kalataloustehtäviä hoitavalle elinvoimakeskukselle, jolla on parhaat edellytykset arvioida, millaiset toimenpiteet edistäisivät vaelluskalakantojen elinolosuhteiden parantamista kokonaisuutena. Muilla viranomaisilla, kansalaisjärjestöillä tai asianosaisilla ei olisi oikeutta panna vireille ehdotettua menettelyä. Uutta kalatalousvelvoitetta tai maksua määrättäessä lupaharkinnassa olisi otettava huomioon kalakantojen elinolosuhteiden ja vaellusyhteyden turvaamisen ja palauttamisen mahdollisuudet vesistössä, muut vesistössä toteutettavat toimenpiteet ja laitoksen merkitys energiahuollon kannalta. Uuden velvoitteen asettamisen tarpeellisuutta ja sisältöä koskeva harkinta olisi korostetun tapauskohtaista, mikä voi tarkoittaa esimerkiksi kahdelle sinänsä samankaltaiselle voimalaitokselle erisisältöisiä velvoitteita. Esitystä valmisteltaessa on tunnistettu kalatalousvelvoitteiden, varsinkin kalateiden, rakentamisen voivan aiheuttaa vesivoimalaitoksen omistajalle huomattavia kustannuksia. Lähtökohtana on, että toiminnanharjoittajat vastaavat toimintansa aiheuttamista kustannuksista. Perusoikeusjärjestelmän on kuitenkin katsottu asettavan rajoitteita sille, kuinka pitkälle meneviä määräyksiä toiminnanharjoittajalle voidaan jälkikäteen asettaa. Tämän vuoksi esityksessä on päädytty ratkaisuun, jonka mukaan toiminnanharjoittajalle ei voisi asettaa sellaista kalatalousvelvoitetta, josta voisi aiheutua niillä saavutettavaan hyötyyn nähden kohtuuttomia kustannuksia. Toiminnanharjoittajan asemaa turvaisi myös luvanhaltijalle ehdotettu oikeus saada eräissä tilanteissa valtiolta korvausta velvoitteesta aiheutuvasta vesivoiman menetyksestä johtuvasta hyödyn olennaisesta vähentymisestä. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan keväällä 27. Lain voimaantulosta ei aiheutuisi vesivoimalaitoksen omistajille tai viranomaisille välittömästi mitään toimintavelvoitetta. Lupaviranomaisissa aiemmin vireille pannut asiat käsiteltäisiin aiemman voimassa olleen lainsäädännön mukaisesti. Laissa ei säädettäisi ajanjaksosta, jonka kuluessa uusien velvoitteiden asettamisen nollavelvoitelaitokselle tulisi tapahtua, vaan uusien velvoitteiden asettaminen etenisi siten kuin elinvoimakeskukset harkitsisivat aiheelliseksi ryhtyä toimimaan. Esitystä valmisteltaessa on sidosryhmien toimesta tuotu hyvin selkeästi esiin toisaalta perustuslain 20 §:n ympäristöperusoikeuteen palautuva vaelluskalakantojen nykyistä paremman suojan tarve ja toisaalta vesivoimalaitosten sekä vesialueiden omistajien omaisuudensuojaan liittyvät tarpeet. Nämä näkökohdat on esityksessä pyritty sovittamaan yhteen. Asian merkitykseen ja esitykseen sisältyvien valtiosääntöoikeudellisten kysymysten vuoksi hallituksen esityksessä lähdetään siitä, että olisi tarpeellista pyytää perustuslakivaliokunnan arvio. Arvoisa puhemies! Hanke on alun perin käynnistetty kansallisista sääntelytarpeista lähtien, mutta hankkeella on yhteys myös Euroopan unionin lainsäädäntöön, erityisesti EU:n vesipuitedirektiiviin. Direktiivin ympäristötavoitteet edellyttävät muun muassa, että pintavesien tilan huononeminen estetään ja että pintavesille määritetyt hyvän tilan ja hyvän ekologisen potentiaalin tavoitteet saavutetaan vuoteen 2015 mennessä ja viimeistään vuoteen 2027 mennessä. Komissio on Suomen vesienhoitosuunnitelmia koskevassa palautteessaan sekä Suomea vastaan käynnistämässään valvontamenettelyssä kiinnittänyt huomiota direktiivin vaatimuksiin muun ohella yleisemminkin vesivoimalaitosten lupien ajantasaistamisesta. Hallituksen esityksessä ehdotetuilla lainsäädäntömuutoksilla näihin voitaisiin osaltaan vastata. Nyt puheena oleva hanke koskee kuitenkin ainoastaan nollavelvoitelaitoksia, ei muita vesivoimalaitoksia. Arvoisa puhemies! Esityksessä on pyritty arvioimaan ehdotettujen muutosten vaikutuksia. Muutosten taloudelliset vaikutukset kohdistuisivat ennen kaikkea vesivoimalaitosten omistajiin. Ehdotetut muutokset kohdistuisivat pääasiallisesti alle viiden megawatin suuruisiin voimalaitoksiin. Viranomaisten osalta ehdotetut muutokset vaikuttavat erityisesti asioiden vireillepanosta vastaavien elinvoimakeskusten ja asioiden ratkaisemisesta vastaavan Lupa- ja valvontaviraston työmäärään. Esitys on mahdollistava, eikä lakiin ehdoteta säädettäväksi lupamääräysten tarkistamishankkeiden aikataulusta tai kohteiden valintaa koskevista säännöksistä. Nämä jäisivät elinvoimakeskusten harkinnan varaan. Esityksessä on arvioitu, että uuden velvoitteen asettamista koskevia asioita voisi tulla vuosittain vireille noin 3—4 hakemusta. Tehtävät hoidettaisiin talousarvioehdotuksissa määriteltyjen määrärahatasojen puitteissa. Kalatalousvelvoitteiden toteuttaminen vähentäisi vesivoimalla tuotetun sähkön määrää, joka korvautuisi muista lähteistä peräisin olevalla sähköllä. Kalatalousvelvoitteiden täytäntöönpanosta aiheutuva vähennys vesivoimalla tuotetun sähkön määrään on siten vähäinen, eikä uusien kalatalousvelvoitteiden täytäntöönpanolla ole arvioitu olevan vaikutuksia sähköjärjestelmän käyttö- tai huoltovarmuuteen. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitos hyvistä puheenvuoroista. — Lähden liikkeelle tuosta EU-oikeudesta ja ennakkovaikuttamisesta: Tämä hallitus on pyrkinyt todella paljon jo ennakkovaikuttamaan niihin tuleviin direktiiveihin, joita on tulossa. Niin kuin tiedämme, nämä kestävät yleensä useampia vuosia ja useampia hallituskausia, ja — tuossa keskustan edustaja Hoskonen lähti pois — nämä molemmat direktiivit ovat saaneet syntyjuurensa viime hallituskaudella, ja mittavin EU-vaikuttaminen tietysti on tapahtunut silloin. Olen sitä mieltä, että EU tietysti puuttuu moniin asioihin, mutta jos me ajatellaan ympäristömerkkejä tai harhaanjohtavia tietoja, niin sanotusti viherpesua tai sitä totuuden pesemistä, niin siitähän on kysymys, jos annetaan kuluttajalle kuva, että tämä on hirveän hyvä tuote ja ympäristöäkin suojellaan ja tämä on sertifioitu, ja sitten ei se olekaan, ja ihminen haluaa tehdä valintoja ja maksaakin jopa kalliimmin — ihan todella hyvä tarkoitus. Samaten tuo, että enemmän voitaisiin korjata, koska joskus itsestäkin tuntuu, että pesukoneessa on se parasta ennen ‑päivä, niin että kun se on sen kahdeksan ja puoli vuotta tai kymmenen vuotta, niin sehän laukeaa siinä saman tien, ja olisi ihan kiva, että voisi korjata niitä eikä aina ostaa uutta. Tämä on kestävää meidän kaikkien kannalta, ja sillä voisi olla työllisyysvaikutuksiakin, ja onkin, jos saadaan korjaajia. Mutta toki se edellyttää, että on varaosia, kun ei niitä ilman varaosia korjailla. Nämä laitteet ovat digitalisoituneet myöskin, niin että se ei ole ihan samanlaista kuin ennen muinoin. Siellä on kaikenlaista digitaalisuutta. Sitten vielä ottaisin esille tämän siirtymäajan: Kiitän kaikkia hallituspuolueita ja erilaisia toimijoita, jotka ovat olleet yhteydessä. Olen itse kaksi kertaa tavannut oikeuskomissaarin tästä asiasta, ja valitettavasti EU-maat eivät heränneet riittävän ajoissa siihen, että tälle olisi pitänyt jo silloin aikanaan lähteä miettimään tällaista siirtymäaikaa siltä osin, että yritykset eivät joudu heittämään pois tuotteita ja tekemään erilaiset tarroitukset ja pakkausmateriaalit. Tässä on eri mailla erilaisia ratkaisuja, ja olemme tietysti lähettäneet myös kirjeitä, ja muutkin maat, kuten Saksa, ovat nyt lähestyneet komissiota, mutta sieltä nyt ei näytä tulevan yhteistä ratkaisua. Suomi nyt ehdottaa tätä menettelyä, mikä minusta on järkevää. Keskusteluista oikeuskomissaari McGrathin kanssa, joka vastaa tästä lainsäädännöstä, voin sen verran todeta, että kyllä hänkin vähän hymähti, kun sanoin, että nyt jos tässä ruvetaan heittämään roskikseen näitä, niin siinä ovat vihreät siirtymät aika kaukana eikä kai se kenenkään tarkoitus ole ollut, ja näinhän se tietysti on. — Kiitän keskustelusta.
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Käsiteltävänä oleva esitys perustuu kahden EU-direktiivin kansalliseen täytäntöönpanoon: vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin eli niin sanotun viherpesudirektiivin täytäntöönpanoon sekä tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöönpanoon. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivillä lisätään kuluttajien tietämystä kulutushyödykkeiden ympäristövaikutuksista ja puututaan totuudenvastaisten tai harhaanjohtavien ympäristöväittämien esittämiseen eli niin kutsuttuun viherpesuun. Tavaroiden korjaamisdirektiivillä pyritään puolestaan edistämään tavaroiden korjaamista. Molemmat direktiivit ovat täysharmonisointidirektiivejä, eikä kansallista liikkumavaraa käytännössä juuri ole. Nämä direktiivit on tarkoitus panna täytäntöön kuluttajansuojalakiin, jätelakiin ja kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annettuun lakiin tehtävillä muutoksilla. Vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivi pannaan osittain täytäntöön myös kuluttajien kannalta sopimattomasta menettelystä markkinoinnissa ja asiakassuhteissa annetulla valtioneuvoston asetuksella. Kyseinen asetus sisältää jo nykyisin EU-sääntelyyn perustuvan niin kutsutun mustan listan niistä menettelyistä, joita pidetään kaikissa tilanteissa sopimattomina ja siten kiellettyinä. Tavaroiden korjaamisdirektiivin täytäntöön laittamiseksi ehdotetaan annettavan lisäksi oikeusministeriössä asetus eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta. Nämä asetusluonnokset ovat hallituksen esityksen liitteenä. Tähän vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiiviin ja sen täytäntöönpanoon ehdotetaan erinäisiä muutoksia ja täydennyksiä, jotka koskevat markkinoinnissa annettavia tietoja sekä elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta ennen sopimuksen tekemistä. Sääntelyn noudattamisen varmistamiseksi muutoksia ehdotetaan myös kuluttajansuojaviranomaisten eräistä toimivaltuuksista annetun lain seuraamusmaksuja koskeviin säännöksiin. Tässä toisessa direktiivissä eli tavaroiden korjaamisdirektiivissä ehdotetaan, että määrättyjen tavaroiden valmistajille asetettaisiin velvollisuus tarjota kuluttajille korjauspalveluita tietyssä laajuudessa silloinkin, kun kyse ei ole myyjän tai valmistajan vastuulla olevan tavaran vikaantumisesta. Tällaisia tavaroita ovat esimerkiksi erilaiset kodinkoneet, pesukoneet ja jääkaapit. Lisäksi esitetään täsmennyksiä virheenoikaisua tavaran kaupassa koskeviin säännöksiin. Uutta olisi myös sääntely eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta, jota tavaroiden korjaajat voisivat halutessaan käyttää. Jätelakiin lisättäisiin varaosien ja työkalujen tarjoamiseen liittyviä säännöksiä sekä säännöksiä tavaroiden korjaamisen estävistä kielletyistä sopimusehdoista ja käytännöistä. Nämä säännökset tulisivat sovellettaviksi myös elinkeinonharjoittajien välisessä suhteessa. Näitä direktiivejä ja tätä täytäntöönpanoa on valmisteltu oikeusministeriön työryhmässä. Mietinnöstä saatu palaute koski ennen kaikkea tämän vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin soveltamisajan alkamista. Valtaosa lausunnonantajista katsoi, että direktiivin nojalla annettujen säännösten soveltamisen alkaminen jo tämän vuoden syyskuussa olisi erittäin haasteellista jo varastossa olevien erilaisten tuotteiden, tavaroiden ja pakkausmateriaalin kannalta. Lausunnoissa tuotiin esille, että aikataulu voi johtaa erittäin suureen tuote- ja pakkaushävikkiin, mikä tietysti olisi täysin tämän koko direktiivin idean vastaista, että heitettäisiin tavaroita ja tuotteita suorastaan roskakoriin. Oikeusministerinä ja oikeusministeriössä olemme pyrkineet vaikuttamaan Euroopan komissioon ja virkatasolla myös toivoneet, että tähän siirtymäaikahaasteeseen vastattaisiin koko EU:n laajuisella tasolla. Valitettavasti tällaista esitystä ei ole EU:sta nyt tulossa. Hallituksen esityksen liitteenä olevaan valtioneuvoston asetusluonnokseen on näistä syistä johtuen päädytty kirjaamaan tiettyjen kohtien osalta kansallinen kuuden kuukauden siirtymäaika, jota tullaan esittämään, kun valtioneuvoston asetus myöhemmin annetaan. Vaikka siirtymäaika ei suoraan ole direktiivin mukaan sallittua, pidän ja valtioneuvosto pitää sitä välttämättömänä ratkaisuna yritysten kannalta, kun otetaan huomioon uudistuksen niille aiheuttama taloudellinen taakka ja hävitysriski ja hävikkiriski. Jos ajatellaan näitä ympäristövaikutuksia, joita myös tavoitellaan, ja oikean tiedon antamista, niin sehän olisi aivan järjenvastaistakin, että niitä tuotteita ruvettaisiin heittämään pois vain sen takia, että tarroitukset tai muut ohjeet eivät ole direktiivin mukaisia. Muilta osin vihreän siirtymän kuluttajansuojadirektiivin täytäntöönpanon panemiseksi annettavia säännöksiä sovellettaisiin direktiivissä edellytetyn mukaisesti 27.9.2026 lukien. Tavaroiden korjaamisdirektiivi on puolestaan pantava täytäntöön heinäkuun loppuun mennessä, ja kyseiseen direktiiviin perustuvien säännösten soveltaminen alkaisi samasta ajankohdasta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos puheenvuorosta. Edustaja Niemi kysyi tästä, miten on sen oven sijoittuminen. Ymmärrykseni mukaan se tulee rakennuslainsäädännöstä, että asunto-osakeyhtiölaissa muutetaan nyt sitä, millä määräenemmistöllä sen voi tehdä. Mitä tulee sitten siihen, kun täällä kysyttiin, oliko pohdittu erityisesti pienten asuntojen kohdalla, niin tietojeni mukaan ei ole asuntokoon mukaan näitä asioita pohdittu. No, tässä lainsäädännössä on lähdetty siitä, minkälaista haittaa siitä lyhytvuokrauksesta voi olla muille osakkeenomistajille, ja sitä arvioidaan sen haitan mukaan. En uskalla lähteä lupaamaan, minkälaista siitä rakennuslainsäädännöstä sitten lopulta ympäristöministeriöstä tulee. Siellähän on ollut erilaisia versioita siitä, ja me jäämme tietysti sitten näkemään, minkälaista sieltä tulee. En lähde sitä arvioimaan. Mielestäni on tärkeätä, että tässä nyt on tällainenkin pykälä, että siihen voidaan puuttua. Toki on olemassa sellaisiakin näkökantoja, että olisi haluttu määräenemmistöllä kieltää osakeyhtiössä tämmöinen lyhytvuokraustoiminta, mutta täällä esityksessä on pohdittu sen perustuslaillisia ongelmia siinä, että se puuttuisi liikaa omaisuudensuojaan taannehtivasti. Toki uusissa yhtiöissä, jos perustetaan esimerkiksi yhtiö, siellä perustamissopimuksessahan voidaan todeta, että tämä on vain asumiseen tarkoitettu, ja tämä on ymmärtääkseni aivan täysin laillinen järjestely. Mutta siinä on aina juuri se, että kun on hankkinut asunnon, niin sitä voi käyttää vuokraamiskäyttöön. Eihän tietysti kaikki Airbnb-toiminta häiritsevää toimintaa ole. Sitten taas toisaalta kuulee juuri pohjoisesta, esimerkiksi Rovaniemeltä, että jos tämä kokonaan Suomessa kiellettäisiin tai rajoitettaisiin valtavasti, niin minnekäs meidän turistit laitetaan. Tämä on ollut hyvin tasapainotteleva kysymys. Ja mitä sitten tulee — oliko se edustaja Kiuru, joka kysyi — tähän tiettyyn tapaukseen, niin en kyllä uskalla lähteä ottamaan kantaa, voisiko se olla erityisen painava syy. Ne on täällä laissa määritelty, ja tapauskohtaisesti pitää arvioida, mikä on sitten milloinkin erittäin painava syy yhtiölle tai muille osakkaille.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojelemisesta rajat ylittäviltä häirintäkanteilta. Tällaisia eivät olisi jatkossa rikosasiat tai sellaiset riita-asiat, joilla ei ole rajat ylittäviä vaikutuksia. Tällä pannaan täytäntöön Euroopan unionin niin sanotun SLAPP-direktiivin vaatimukset. SLAPP tulee sanoista strategic lawsuit against public participation. Uuden lain tarkoituksena on suojata julkiseen keskusteluun osallistuvia henkilöitä, kuten toimittajia, sellaisilta siviilikanteilta, joilla heitä pyritään rankaisemaan julkiseen keskusteluun osallistumisesta tai vaientamaan heitä jo ennalta. Tällaisia kanteita kutsutaan SLAPP-kanteiksi, ja niitä direktiivi ja sen täytäntöönpanolaki pyrkivät ehkäisemään. SLAPP-kanne on kanne, jossa ei oikeastaan tavoitella aitoa oikeussuojaa. Siinä on kysymys siitä, että tuomioistuimen puoleen käännytään siksi, että jotain oikeaa tai todellista oikeutta olisi loukattu. Kanteella pyritään aiheuttamaan ajanhukkaa, mainehaittaa ja oikeudenkäyntikustannuksia vastaajalle. Tarkoitus voi olla esimerkiksi peitellä omia väärinkäytöksiä tai rangaista sitä tahoa, joka haluaa nämä paljastaa. SLAPP-kanteessa voisi olla kyse tilanteesta, jossa toimittaja tekee tutkivan artikkelin monikansallisen suuryrityksen epäeettisistä toimintatavoista ja kyseinen yritys nostaa kanteen toimittajaa vastaan pelottelumielessä. Oikeusprosessit voivat aiheuttaa kohteelle merkittäviä kustannuksia ja vuosia kestävän oikeudenkäynnin. Tällaisella kanteella valjastetaan tuomioistuinlaitoksen rattaat väärään tarkoitukseen. Monessa Euroopan maassa SLAPP-kanteet ovat viime vuosina yleistyneet. Suomessa niitä juurikaan ei ole ollut. Yksi syy tähän on se, että meidän prosessisääntömme eivät samalla tavalla mahdollista SLAPP-kanteita kuin joissakin muissa maissa. Ylivoimainen valtaosa eurooppalaisista SLAPP-kanteista on kunnianloukkausjuttuja, jotka ovat Suomessa rikosasioita. Suomalaisten kannalta direktiivin tärkein merkitys saattaakin käytännössä olla se, että jatkossa direktiivin määräykset suojelevat suomalaisia muissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa mahdollisilta SLAPP-kanteilta. SLAPP-kanteen vastaisia lakeja on aiemmin säädetty Pohjois-Amerikassa ja Australiassa, joissa kanteita on esiintynyt erityisesti ympäristöoikeudellisessa viitekehyksessä. Euroopassa SLAPP-vastaiselle lainsäädännölle on EU-lainsäädännön puitteissa pontimena toiminut maltalaisen tutkivan toimittajan Galizian tapaus. Hän paljasti korruptiota ja järjestäytynyttä rikollisuutta Maltalla, minkä seurauksena häntä vastaan nostettiin yli 40 kannetta niin Maltalla kuin muissakin EU-maissa Nämä kanteet olivat pääosin poliitikkojen ja liikemiehien nostamia kunnianloukkaussyytteitä, joiden tarkoituksena oli hiljentää toimittajia taloudellisella ja henkisellä painostuksella. Galizia murhattiin autopommi-iskussa vuonna 2017, ja oikeusjutut ovat toimineet keskeisenä katalysaattorina juuri tämän direktiivin kehittymiselle. Tässä laissa säädettäisiin suojakeinoista, joita tällaisen kanteen vastaajalla olisi jatkossa käytössään. Vastaaja voisi muun muassa vaatia kanteen hylkäämistä ilmeisen perusteettomana. Vastaaja voisi lisäksi vaatia, että kantaja asettaa vakuuden hänen oikeudenkäyntikulujensa korvaamista varten. Lisäksi säädettäisiin uudesta seuraamuksesta, niin kutsutusta häirintäkannemaksusta, jonka tuomioistuin voisi harkintansa mukaan määrätä, jos kantajan katsotaan panneen vireille väärinkäyttöön perustuvan oikeudenkäynnin. Maksu olisi vähimmillään 1 000 ja enintään 50 000 euroa. Vielä säädettäisiin erilaisten yhdistysten ja järjestöjen oikeudesta tukea vastaajaa oikeudenkäynnissä tulemalla siinä kuulluksi, kuten direktiivi edellyttää. Julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojeleminen perusteettomilta kanteilta suojelee julkista keskustelua. Toisaalta tämä on jatkuvaa punnintaa myös sananvapauden osalta. Vapaa julkinen keskustelu kaikille osapuolille takaa sen, että jokainen voi vapaasti ja monipuolisesti keskustella ja jakaa tietoa — toki sen tulee olla myös oikeaa. Mutta väärinkäytösten, kuten korruption, paljastamisen pitää olla helppoa ja siinä pitää voida avata ne asiat ilman pelkoa, että saa kanteita niskaansa, ja tällä yritetään juuri puuttua tähän. Direktiivissä valitut suojakeinot kuitenkin sopivat melko huonosti meidän kansalliseen oikeuteemme. Suojakeinoihin liittyy mahdollisuus käyttää niitä väärin ja perusteettomasti asioissa, joilla ei ole mitään tekemistä SLAPP-kanteiden kanssa. Näin on mahdollista sotkea ja viivästyttää oikeudenkäyntiä ja aiheuttaa tarpeettomia oikeudenkäyntikuluja. Tämä on syy sille, että uutta lakia sovellettaisiin hallituksen esityksen mukaan ainoastaan niissä asioissa, joihin direktiivi sananmukaisesti velvoittaa, siis riita-asioissa, joilla on rajat ylittäviä vaikutuksia. Lakia ei siis sovelleta rikosasioihin eikä sellaisiin riitajuttuihin, joilla ei ole rajat ylittäviä vaikutuksia, eikä juttuihin, joilla ei ole minkäänlaisia kytköksiä Suomen ulkopuolelle. Toinen syy on se, kuten sanoin aikaisemmin, että Suomessa SLAPP-kanteet eivät ole olleet ongelma, hieno asia tämä, ja siksi ei ole järkevää monimutkaistaa oikeudenkäyntisääntöjämme tarpeettomasti, ja oikeusministeriö toki seuraa tätä tilannetta. Tämän uuden lain ehdotetaan tulevan voimaan 7.5., joka on takaraja direktiivin kansalliselle täytäntöönpanolle. Tämä onkin jo lakivaliokunnan käsittelyssä, ja toivon tälle tietysti huolellista ja hyvää käsittelyä. — Kiitos.