Mikkonen Krista
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Me päättäjät emme ole onnistuneet varmistamaan, että tämän päivän lapsilla ja nuorilla, tulevista sukupolvista puhumattakaan, olisi tasavertaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Olemme tehneet päätöksiä, joiden pitkäaikaisia vaikutuksia emme ole miettineet ja joista emme ole välittäneet. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa monen tämän päivän lasten ja nuorten on vaikea nähdä tulevaisuudessa valoa. Nuorisobarometrissä vuonna 2024 näimme suomalaisten nuorten tulevaisuudenuskon romahduksen. Siltä ajalta mieleeni on jäänyt kuva 14-vuotiaasta pohjoissaamelaisesta Piretistä, jonka kyltissä luki: ”Teidän päätökset, meidän tuho.” Hän oli huolissaan poronhoidon tulevaisuudesta talvien muututtua arvaamattomiksi ilmaston kuumentumisen myötä. Sitten vuoden 2024 jälkeen nuorten tulevaisuudenusko on vain heikentynyt. Viime vuoden tulosten mukaan jo puolet nuorista suhtautuu maailman tulevaisuuteen pessimistisesti. Syy siihen, että emme kykene päätöksissämme huomioimaan tulevia sukupolvia ja huolehtimaan sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta, on itsekäs. Monilla päätöksillä varastamme tulevaisuudelta, lapsiltamme ja heidän lapsiltaan. Kyse ei ole siitä, emmekö olisi jo pitkään tienneet, että esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttö, luonnonvarojen ylikulutus, alkuperäisen luonnon tuhoaminen muun maan käytön alta, vesiin, ilmaan ja maahan päästetyt kemikaalit muuttavat ympäristöä niin, että tulevien sukupolvien elämänmahdollisuudet heikkenevät. Tiedeyhteisö on varoittanut asiasta jo pitkään. Saman ovat tehneet järjestöt YK:sta alkaen. Myös kansalaiset ja nuoret itse ovat vaatineet päätöksiä, jotka mahtuvat planeetan asettamiin reunaehtoihin. Ja kun pelkkä puhe ei ole auttanut, ovat nuoret ja lapset haastaneet valtioita oikeuteen siitä, etteivät ne pysty suojelemaan heitä. Kuusi vuotta sitten kuusi portugalilaista lasta ja nuorta haastoi Euroopan valtiot oikeuteen, koska ne olivat laiminlyöneet toimet ilmastokriisin torjumiseksi. Sen jälkeen ilmasto-oikeudenkäyntejä on nähty enemmänkin, myös meillä Suomessa. Arvoisa puhemies! Meidän päättäjien on herättävä. Nykyinen tapa, jolla teemme päätöksiä lyhyellä aikavälillä unohtaen sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden, ei ole kestävä. Meidän on kyettävä osoittamaan johtajuutta. Äänestäjien pelossa ei pidä laiminlyödä lastemme ja nuortemme tulevaisuutta. Tämä kaikkien eduskuntapuolueiden yhdessä tekemä lakialoite on keino tuoda ylisukupolvinen näkökulma päätöksenteon pohjaksi. Toisin kuin joissain muissa maissa, meillä Suomessa ei tulevien sukupolvien oikeuksia ole kirjattu perustuslakiin. Mielestäni se tulisi tehdä, mutta ennen sitä on tärkeää saada lainsäädäntöön velvoite huomioida tulevat sukupolvet poliittisissa suunnitelmissa ja seurannassa, lainsäädännössä ja sen valmistelussa sekä tulevaisuuden ennakoinnissa, mitä nyt käsittelyssä olevalla lakialoitteella ehdotetaan. Olemme tulevaisuusvaliokunnassa valmistelleet tätä lakiehdotusta yhdessä kaikkien puolueiden kesken. Haluan kiittää kaikkia kollegoita tulevaisuusvaliokunnassa sekä tietenkin niitä 125:tä edustajaa, jotka ovat allekirjoittaneet lakialoitteen. Erikseen haluan kiittää tulevaisuusvaliokunnan varapuheenjohtajaa, Timo Harakkaa, joka toimi primus motorina tämän lakialoitteen valmistelussa. Aloite on myös hyvä esimerkki siitä, että tässä talossa kyetään yhteistyöhön. Arvoisa puhemies! Hyvät kollegat, meidän vastuullamme on varmistaa lastemme ja nuortemme sekä tulevien sukupolvien mahdollisuus hyvään elämään yhteisellä planeetallamme. Mikä voisi olla tärkeämpi tehtävä? Siksi meidän on kyettävä nykyistä kauaskantoisempaan päätöksentekoon. Toki siihen pitäisi pystyä myös ilman asiaa velvoittavaa lainsäädäntöä. Tulokset eivät sen suhteen kuitenkaan mairittele, ja siksi mielestäni on syytä viedä velvoite päätöksenteon ylisukupolvisesta oikeudenmukaisuudesta lainsäädäntöön. Se on omalta osaltaan lupaus nuorillemme, että me välitämme heidän tulevaisuudestaan.
Arvoisa puhemies! Maatalouden kannattavuuskriisi on todellinen ja vakava ongelma. Viljelijöiden toimeentulo, kotimainen ruuantuotanto ja huoltovarmuus edellyttävät politiikkaa, joka vahvistaa maatalouden pitkän aikavälin toimintaedellytyksiä. Tukea ei kuitenkaan pidä rakentaa tavalla, joka lisää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista tai heikentää kannusteita siirtyä kohti vähäpäästöisempiä ratkaisuja. Tämän esityksen ongelmana on, että tuki kohdistuu polttoöljyn käyttöön. Käytännössä kyse on siten fossiilisen energian käytön tukemisesta tilanteessa, jossa maatalouden pitäisi päinvastoin saada tukea energiatehokkuuden parantamiseen, polttoöljyn käytön vähentämiseen ja uusiutuviin ratkaisuihin siirtymiseen ja omavaraisuuden lisäämiseen. Esitystä perustellaan määräaikaisena ja poikkeukselliseen tilanteeseen liittyvänä toimena. Todellisuudessa tämä on kuitenkin jo viides kerta, kun maatalouden energiaveron palautusta on korotettu poikkeusperusteilla kymmenen viime vuoden aikana. Tietysti sinänsä se tuki on ollut perusteltua, koska on ollut erilaisia kriisitilanteita, jolloin meillä on pitänyt olla joku väline, jolla tukea maataloustuottajia, mutta ongelma on se, että tämä on ollut se väline, jota on käytetty, elikkä ollaan nimenomaan käytetty tätä energiaveron palautusta välineenä, jolloin se tuki on mennyt fossiilisen polttoaineen tukemiseen ja fossiilisen riippuvuuden lisäämiseen. Itse asiassa tässä esityksessä itsessäänkin todetaan se, että tästä syntyy se ongelma, että toistuvasti käytettynä tällainen tuki ei enää näyttäydy aidosti kertaluontoisena kriisitoimena, ja se luo maatalouden toimijoille odotuksen siitä, että polttoaineiden hinnan noustessa energiaveron palautusta korotetaan myös tulevaisuudessa. Tämä voi vaikuttaa investointipäätöksiin ja vähentää kannusteita vähentää polttoöljyn kulutusta tai siirtyä pois fossiilisista polttoaineista. Näistä syistä emme pidä tätä esitystä tarkoituksenmukaisena. Maataloutta on perusteltua tukea, mutta fossiilisten polttoaineiden käyttöön sidottu lisäpalautus ei ole kestävä tapa vastata alan kannattavuuskriisiin. Sen sijaan tukemiseen on etsittävä keinoja, jotka vahvistavat alan kannattavuutta ja huoltovarmuutta ilman, että samalla ylläpidetään fossiiliriippuvuutta. Tukea tulisi kohdentaa esimerkiksi energiatehokkuuteen, kotimaiseen uusiutuvaan energiaan, sähköistymiseen, biokaasuun ja muihin ratkaisuihin, jotka vähentävät tilojen energiakustannuksia pysyvästi ja tukevat samalla ilmastotavoitteita sekä omavaraisuutta.
Arvoisa puhemies! Sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa. Hallituksen ilmastotekojahan on odotettu nyt koko kausi, ja aina kun niitten perään on kyselty, on sanottu, että sitten näissä ilmastosuunnitelmissa — energia- ja ilmastosuunnitelmassa, pitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa ja muissa ilmastosuunnitelmissa — nämä tullaan kertomaan. No, nyt meillä on todellakin käsittelyssä... [Puhelin soi] — Ahaa, sen voi varmaan viedä tuonne ulkopuolelle. Kiitos. — Nyt meillä todellakin on käsittelyssä tämä energia- ja ilmastosuunnitelma ja itse asiassa huomenna sitten tämä pitkän aikavälin ilmastosuunnitelma. Täytyy sanoa, että odottelu on siinä mielessä kyllä ollut turhaa tai ei ole ollut kannattavaa odotella, koska näissä suunnitelmissa ei nyt todellakaan ole näitä toimia, mitä tarvittaisiin. Orpon hallituksen energia- ja ilmastostrategian päivitys on pettymys, sillä se ei kuvaa sitä selkeää polkua ja askelmerkkejä, mitä tarvittaisiin, jotta me saavutettaisiin ilmastotavoitteet, vaan se on kokoelma poliittisesti värittyneitä toimenpiteitä, joista erimielinen hallitus on saavuttanut jonkinlaisen yhteisymmärryksen. Tähän strategiaan ei liity kustannus—vaikuttavuus-vertailua, tai siinä ei ole arviota saatavista hyödyistä. Selonteossa liitteenä oleva päästövelan korjausohjelma on irrallaan strategiasta, eikä siihen edes viitata strategiaa koskevassa tekstissä, vaikka päästövelan korjausohjelma on ollut se yksi työkalu, mistä hallitus on kertonut, että siinä nyt sitten kerrotaan, miten varmistetaan, että pääsemme ilmastolain mukaiseen hiilineutraalisuustavoitteeseen 2035. Nyt kuilu ilmastolain mukaisen tavoitteen ja tämän politiikkaskenaarion välillä on 34 megatonnia, elikkä niin paljon toimia tarvittaisiin lisää, ja valitettavasti näissä suunnitelmissa niitä ei nähdä. Hiilineutraalisuustavoite on mahdollista saavuttaa kansantalouden näkökulmasta tasapainoisesti jopa sitä kasvattaen, mutta tämä strategia ei kuitenkaan osoita suuntaa eikä tahtotilaa kohti taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää tulevaisuutta, jossa päästövähennystoimien ja puhdistuvan teollisuuden myötä syntyy työtä ja hyvinvointia. Hallituksen haparointi ilmastopolitiikan linjassa ei myöskään ole kotimaisten vahvasti ilmastotavoitteisiin sitoutuneiden yritysten etu. Poukkoileva ja epäjohdonmukainen politiikka lisää investointiriskiä, se viivästyttää investointeja, nostaa rahoituskustannuksia ja heikentää Suomen houkuttelevuutta suhteessa muihin EU-maihin. Suomen ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää fossiilisten ja prosessiperäisten päästöjen tehostettua alasajoa päästökauppa- ja taakanjakosektoreilla sekä toimia luonnon ja teknologisten nielujen voimistamiseksi niin, että Suomi on hiilineutraali 2035 ja negatiivisilla päästöillä pian sen jälkeen. Päästökauppahan sinänsä on toimiva järjestelmä, ja kiitos EU:n, että meilläkin päästöt sitä kautta ovat vähentyneet. Ongelmallisimmat kohdathan ovat tällä hetkellä taakanjako- ja erityisesti maankäyttösektori. Taakanjakosektorin päästöjen osalta avainasemassa on liikenteen päästöjen sekä työkoneiden ja erillislämmityksen päästöjen vähentäminen. Tässä strategiassa todellakaan ei linjata riittävästi toimia päästövähennyksen saamiseksi, ja niillekin toimille, mitä tässä todetaan, ei ole osoitettu riittävää rahoitusta. Ilmastotavoitteeseen pääsy vaatisi tehokkaita taloudellisia ohjauskeinoja. Ne tästä puuttuvat, ja näitä ohjauskeinoja pitäisi suunnata erityisesti maankäyttö-, liikenne- ja työkonesektoreille. Hallitus korostaa taloudellista tiukkuutta ja kuria, mutta valitettavasti tämä ei näy millään tavalla ilmasto- ja ympäristöpolitiikassa, vaan päinvastoin se on hyvin höveliä. Saastuttajalle maksetaan edelleenkin, fossiilisten tukia on lisätty ja fossiilisten hintaa alennettu, ja sitten julkisella rahalla vielä siivotaan sotkut. Kyllä taloudellisia ohjauskeinoja ehdottomasti pitäisi pystyä paremmin hyödyntämään myös taakanjako- ja maankäyttösektorilla, koska kokemukset nimenomaan päästökauppasektorilta näyttävät sen, että kun hiilellä on hinta, niin se vähentää päästöjä. Todellakin energiasektorilla olemme hyvin onnistuneet päästöjä vähentämään, mutta valitettavasti maankäyttösektorilla on menty aivan toiseen suuntaan, ja sen takia energiasektorin hyvä työ on valunut hukkaan, jos katsotaan kokonaistavoitetta. Ehdottomasti maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma tulisi päivittää. Kun maankäyttösektorista on puhuttu, niin hallitus usein haluaa muistuttaa siitä, että nielujen romahdushan kävi jo viime kaudella, ja se on totta. Silloinhan loppukaudella hiilinielujen pelastuspaketti luotiin, mutta nyt tämä hallitus ei ole tehnyt minkäänlaisia toimia maankäyttösektorin vahvistamiseksi — päinvastoin ensi töikseen [Puhemies koputtaa] se peruutti jo päätetyistä toimista. Sen takia maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma tulisi päivittää, koska on ihan selvää, että tämän muutoksen myötä nykyinen suunnitelma ei ole enää ajantasainen. Tässä lopuksi, puheenjohtaja, vielä haluan esittää hyväksyttäväksi seuraavan kannanoton, joka on vihreiden ja SD:n yhteinen, elikkä vastalauseen numero 1 kannanottoehdotuksen, jossa on kaksi kohtaa. Toisessa edellytetään sitä, että kansallinen energia- ja ilmastostrategia päivitetään vastaamaan EU:n 2030 tavoitteita ja kansallista 2035 ilmastotavoitetta siten, että strategia kohdentuu selkeästi energiantuotannon ilmastovaikutuksiin sekä energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden vahvistamiseen kustannustehokkaasti. Ja kohta 2: ”Eduskunta edellyttää, että maankäyttösektorin ilmastosuunnitelma on päivitettävä viipymättä maankäyttösektorin toimenpiteiden vahvistamiseksi.”
Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtaja Veijo Niemeä, joka tässä esitteli tämän tarkastusvaliokunnan mietinnön. Valiokunta nosti tässä mietinnössä esiin nimenomaisesti rakennusten kosteus- ja homeongelmat sekä rakennusten laatukysymykset ja on niitä erityisesti tarkkaillut. Nämähän ovat ongelmia, jotka ovat puhuttaneet vuosikausia, ja tavallaan myös tarkastusvaliokunnassa näitä teemoja on käsitelty jo yli kymmenen vuotta sitten, ja ne ovat nousseet semmoisiksi isoiksi haasteiksi yhteiskunnassamme, ja on hienoa, että niihin on yritetty puuttua. Mutta kuten tuosta tarkastusvaliokunnan varapuheenjohtajankin puheesta kuului, niin valitettavasti nyt näissä hallituksen toimissa, mitä näiden asioiden osalta on tehty, tavallaan on ruvettu pakittamaan näissä asioissa. Esimerkiksi tämän Terveet tilat -ohjelman todellakin piti jatkua vuoteen 2028 asti, mutta tämä hallitus on nyt lopettanut sen tuolloin vuonna 24, puolivälissä ohjelmaa, vaikka tekemistä on vaikka kuinka paljon, ja syynä ovat nimenomaisesti säästöt. Aivan kuten tässä mietinnössäkin ansiokkaasti on nostettu esille, niin nyt kun tämä ohjelma lopetetaan kesken, se tarkoittaa sitä, että se kaikki hyvä selvitystyö, erilaiset oppaat, raportit jäävät jalkautumatta sinne kuntiin, missä niitä tarvittaisiin. Toki osa kunnista on ollut aktiivisia ja on tämän tiedon äärellä ollut, ja niin kuin tässäkin todetaan, niin ehkä ollaan tähän ongelmaan pystyttykin puuttumaan, mutta valtaosa kunnista on edelleen tämän tiedon ulkopuolella, ja tämä terveet tilat -verkosto, kuntien yhteinen verkosto, joka perustettiin tämän ohjelman aikana, lakkautetaan myös. Se oli juuri se kanava, jota myöten tätä tietoa piti ympäri Suomea levittää. On todella valitettavaa, ja itse ajattelen, että tämä myös vähentää merkittävästi tämän ohjelman vaikuttavuutta. Tietyllä tavalla laitetaan nyt vähän rahoja hukkaan niin, että ensin tehdään tämmöinen hyvä ohjelma ja nyt sitten se kesken kaiken lopetetaan ja se kaikki hyvä materiaali, mitä siinä on tuotettu, jää jakamatta. Tässä todetaan myös, että esimerkiksi ei enää ylläpidetä ja päivitetä niitä verkkosivuja, mistä tätä tietopakettia löytyy. Kun me tiedämme kuitenkin, että nämä sisäilmaongelmat eivät ole vielä kadonneet vaan niitä on valtavasti ympäri Suomea, niin on suorastaan käsittämätöntä ja täysin ajattelematonta se, että hallitus tämän ohjelman lopetti. Toinen kysymys, mikä tässä valiokunnan mietinnössä on nostettu, on rakentamisen laatu. Niin kuin sanoin, se on yhtä lailla semmoinen kysymys, joka on tosi pitkään ollut keskustelussa ja toimia sen rakentamisen laadun edistämiseksi on yritetty tehdä, mutta kuten tässä mietinnössäkin todetaan, niin nyt tämä nykyinen hallitus perui uuden rakentamislain, joka tehtiin viime kaudella ja joka ei siis ehtinyt astua vielä voimaan. Siinähän tähän oltaisiin puututtu niin, että tämä päävastuullisen toteuttajan vastuu olisi antanut mahdollisuuden nimetä pääurakoitsija päävastuulliseksi toteuttajaksi ja ottamaan vastuun koko siitä rakentamisketjusta. Mutta nyt kun rakentamislakia tämä hallitus ensi töikseen heti muutti niin, että tämä sieltä tippui pois, niin olemme tilanteessa, että meillä ei ole sitä päävastuullista, joka pystyisi puuttumaan siihen koko pitkään alihankintaketjuun ja pystyisi takaamaan sitä laatua, sitä rakentamisen laadun parantamista, mistä tässä maassa on puhuttu jo vuosikausia ja mihin tuolla rakentamislain uudistuksella viime kaudella yritettiin puuttua. Valitettavasti tämä hallitus tuon pykälän sieltä pyyhki pois, ja nyt ollaan todellakin tilanteessa, jossa tätä vastuuta ei ole pystytty antamaan sille pääurakoitsijalle, vaan se jää rakentamishankkeen toteuttamisesta vastaavalle henkilölle. Usein se saattaa olla tämmöinen maallikko, jonka pitäisi nyt kyetä ottamaan vastuu siitä isosta hankkeesta, ja epäilenpä, miten hyvin tämä mahtaa onnistua. Sen takia tietysti on ihan hyvä, että valiokunta tässä toteaa, että uuden rakentamislain toimivuutta on tarpeen seurata. Sitä todellakin on tarpeen seurata. Samalla tavalla, jos meillä olisi tämä rakennuttajan päävastuu, niin se vastuu ulottuisi myös näihin sosiaalipuolen haasteisiin, mitä me tiedämme, että rakennusalalla on. Siellä käytetään pimeää työvoimaa, siellä ei makseta kaikille työntekijöille asianmukaista palkkaa, on tällaista suoranaista riistoakin. Silloin jos meillä olisi selkeät vastuutahot, niin näihin pystyisi nykyistä paremmin puuttumaan. Sitten kun minä luin tätä hallituksen vuosikertomusta ja katsoin sieltä erityisesti ympäristö- ja ilmasto-osiota, niin minun mieleeni tuli kyllä tänään aiemmin lukemani Johanna Vuorelman kolumni, jonka hän kirjoitti päättäjien salakielestä. Siinä kolumnissaan Vuorelma toteaa, että hallitseva luokka kehittelee käsitteitä, joiden tarkoituksena on saada asiat näyttämään muilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Esimerkiksi kun palveluita leikataan, niin puhutaan kehittämisestä, sopeuttamisesta ja priorisoinnista, ja kun työntekijöitä irtisanotaan, niin puhutaan henkilöstöjärjestelyistä. Kun katsotaan tätä ilmasto- ja ympäristöosiota tässä hallituksen vuosikertomuksessa, niin täällä todellakin tätä salakieltä on aika lailla viljelty. Esimerkiksi täällä kerrotaan ilmastopäästöjen vähentämisen osalta, että valmisteltiin laki uusiutuvien polttoaineiden käytön edistämisestä liikenteessä ja muutoksen myötä jakeluvelvoitteen ja lisävelvoitteiden tasot nousevat maltillisesti vuonna 2025. No, todellisuudessa tämä lakihan oli sellainen, että se heikensi olemassa olevaa jakeluvelvoitetta koskevaa lakia ja tämän myötä liikenteen päästöt lisääntyvät miltei neljä miljoonaa tonnia. Sen lisäksi siinä on vielä taloudellisia riskejä, jotka voivat tulla valtion maksettavaksi. Sitten jos katsotaan ympäristöpuolen toimia, mitä tänne on kirjattu, niin täällä kerrotaan, että valtion maiden suojelua vahvistettiin siirtämällä noin 32 000 hehtaaria maa-alueita suojelualueiksi. No, todellisuudessahan nämä olivat metsiä, jotka olivat jo hakkuiden ulkopuolella. Todellisuudessa siis yhtään uutta hehtaaria ei tullut suojeluun. [Puhemies koputtaa] Ne vain siirrettiin paikasta a paikkaan b, mutta sama status säilyi. Tai täällä kerrotaan, että Suomeen perustettiin kuudes virallinen valtion retkeilyalue, Napapiirin retkeilyalue Rovaniemelle. Tämä on hieno uutinen. Totta, se perustettiin nyt virallisesti, mutta todellisuudessa tämä alue on ollut retkeilykäytössä ja matkailukäytössä ja hakkuiden ulkopuolella ihan samanlaisessa käytössä, mitä nyt virallisesti sanottiin, jo 1990-luvun lopulta asti ja viimeistään tuolta 2000-luvun alusta. Elikkä kyllä tätä salakieltä on tässäkin vuosikertomuksessa aika kovalla kädellä viljelty. [Timo Suhonen: Työelämäuudistuksia on tapahtunut, sekin on sitä salakieltä!]