Nikkanen Saku

Arvoisa puhemies! Tässä kun hallituksen vastauksia kuuntelee tähän aikuiskoulutustukeen liittyen, niin kyllä siinä hieman kieltämättä kalskahtelee sellainen vähättelevä ilmaisutapa ja tavallaan se ymmärryksen puute ihan tavallisen suomalaisen duunarin arjesta ja siitä, että hän haluaa kehittyä ja kehittää omaa osaamistaan ja ymmärtää hyvin, miten tämä tuleva kasvu, tekoälyn kehitys, kaikki tämä kehityskulku, mitä meillä tässä työelämän murroksessa tällä hetkellä tapahtuu, vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja oppimista. Tämä aikuiskoulutustuki on ollut se tapa turvata sitä omaa toimeentuloa siinä opiskelun aikana ja turvata sitä perheen pärjäämistä, ehkä selvitä niistä asuntolainoista sillä hetkellä, kun se opiskelu on ollut ikään kuin kaikista kriittisimmässä vaiheessa. Edelleen minä haluaisin vastauksen heille, tavallisille suomalaisille duunareille: Mitä teillä on tarjota tällaiseen tilanteeseen, kun tavallinen työntekijä haluaa kouluttautua ja ikään kuin vastata niihin haasteisiin, mitä tulevaisuus on tässä tuomassa? Mitä te olette tuomassa [Puhemies koputtaa] aikuiskoulutuksen tilalle?

Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Joo, itsekin tähän lakiin suhtaudun noin lähtökohtaisesti ihan myönteisesti. Tunnen itsekin henkilökohtaisesti aseharrastajia, ja tuttavapiirissäkin näitä deaktivoituja aseita on jonkun verran. Mutta haluan tuoda tähän kuitenkin toisenkin näkökulman. Nimittäin nämä deaktivoidut aseet eivät välttämättä aina ole niin turvallisia, varsinkaan silloin, kun joku käsistään kätevä aseseppä aktivoi ne aseet. Meillä on tästä esimerkkejä valitettavasti ollut. Esimerkiksi kotikaupungissani Salossa 2014 rikollisjengin jäsen avasi tulen poliisia kohti aktivoidulla Suomi-konepistoolilla, elikkä deaktivoitu ase oli muutettu takaisin toimintakykyiseksi konepistooliksi, ja hän latasi kokonaisen sarjan poliisiautoa kohti. Se oli siis luojan lykky, kun tämä oli hyvin lähellä koulukeskusta, että poliisilla sattui olemaan kolme partioautoa, joista yhdessä oli luodinkestävät ovet. Sattuipa olemaan sitten just tällä partiolla onneksi se auto käytössä, ja säästyttiin vahingoilta. Toinen tapaus tässä ihan lähemmässä historiassa oli vuonna 23 myös kotikaupungissani Salossa — en tiedä, mistä se kertoo. Joka tapauksessa poliisi teki ison takavarikon, jossa löytyi luvattomia aseita mutta löytyi myöskin paljon deaktivoituja aseita, ja ne olivat tällaisen henkilön hallussa, jolla oli metallipaja muutettu tällaiseksi aktivointipajaksi. Sen takia katson, että tässä lainsäädännössä ja jatkossa muutenkin meidän tulee olla todella tarkkoja siitä, että me varmistetaan se, että deaktivointi todellakin tarkoittaa sitä, että sitä asetta ei taitavinkaan seppä enää takaisin toimintakuntoiseksi saa. Tämän asian täytyy meillä olla varma ja varmistettu. Nämä ovat kuitenkin yleensä sellaisia aseita, mitä on deaktivoitu, että niitä on käytetty sodissa ja muuta, kuten tämä esimerkin Suomi-konepistooli, joka on niittänyt tuhoa aika paljonkin sotien aikana. Sellaisia aseita me ei todellakaan haluta täällä vääriin käsiin. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tosiaan keskustelemme tänään hyvin tärkeästä asiasta, joka on paljon enemmän kuin talouspolitiikkaa, työllisyyslukuja tai budjettiriihiä. Me keskustelemme nuorten elämästä, heidän suunnastaan ja siitä, millaisen yhteiskunnan me olemme heille rakentamassa. Tässä salissa on ihan ansiokkaastikin kehuttu keskusteluilmapiiriä, ainakin tällä hetkellä. Tuossa kiinnitin huomiota, kun ministeri Poutala nosti esiin edustaja Kokon puheenvuoron päätösperusteisesta lapsiperheköyhyyteen sysäämisestä, että ei tällaista päätöstä ole tehty. Ymmärrän toki, että varmasti näin onkin, että ette te nyt suoraan ole päätöksellä tällaista päätöstä tehneet, mutta kyllä täytyy tässä nostaa esille nämä vaikutukset näillä päätöksillä, mitä hallitus tekee, ja päätösten vaikutusten arvioinnilla varmasti on tuotu esille se, että näillä päätöksillä on seurauksensa, ja siinä on ollut seurauksena myös se, että lapsiperheköyhyys on lisääntynyt. Varmasti, suoraan jos asioita esitetään, ei sellaista päätöstä ole, että suoranaisesti olisi päätösperusteisesti lapsiperheköyhyyttä lisätty, mutta kyllä se siellä vaikutusten arvioinneissa on ollut nähtävillä ja näillä päätöksillä on ollut seurauksensa. Tämä välikysymys nostaa esille myös sen karun todellisuuden, että nuorisotyöttömyys on kasvanut sietämättömälle tasolle ja samaan aikaan nuorten usko tulevaan on heikentynyt. Noin 70 000 alle 30-vuotiasta on työttömänä. Nämä eivät ole vain numeroita. Nämä ovat nuoria, joilla on unelmia, osaamista ja halu rakentaa oma elämänsä. Kuten tuossa edustaja Lindén aikaisemmassa puheenvuorossaan nosti mielestäni erittäin hyvin esille, niin näitä toimia nuorten hyväksi, työllisyystoimia, tarvitaan nyt. Hallitus paljon ja ihan oikeutetustikin on nostanut esille sitä, että kasvua on nyt nähtävissä. Sitä on varmasti tulossa, ja uskon, että jos saadaan vielä rauha pysymään Hormuzinsalmella ja ehkä saataisiin jotain positiivisempia uutisia vielä toivottavasti jossain vaiheessa Ukrainan sodastakin, niin kasvua olisi entisestään enemmän tulossa. Mutta jotta me saadaan nämä nuoret sitten töihin, kun ne kasvun merkit, mitä tälläkin hetkellä on olemassa, joskus työpaikoiksi tähän maahan vielä kumuloituvat, me tarvitaan niitä toimia nyt, niin että nuorilla on mahdollisuus kiinnittyä ja päästä työelämään kiinni juurikin nyt. Toimia tarvittaisiin kyllä mielestäni paljon enemmän. Kyllä yhteiskunta toimii vain, jos ihmisille annetaan mahdollisuus kiinnittyä siihen. Nuorille tärkein väylä kiinnittyä yhteiskuntaan on selkeä: koulutus ja työ. Kun nuori pääsee opiskelemaan, hän saa suunnan ja paikan yhteiskunnassa. Kun nuori pääsee työelämään, hän saa osallisuuden ja kokemuksen siitä, että on tarpeellinen. Nämä ovat tärkeitä ja oikeastaan tämän yhteiskunnan ja meidän hyvinvointivaltion tulevaisuuden kannalta ihan ratkaisevan tärkeitä kysymyksiä. Arvoisa rouva puhemies! Nuoren kasvu ei tapahdu vain koulussa tai työpaikalla. Harrastukset ovat myös aivan keskeinen osa nuorten elämää. Urheiluseurat ja kulttuuri‑ ja järjestötoiminta tarjoavat yhteisön, turvallisia aikuisia ja onnistumisen kokemuksia. Liikuntajärjestöjen rooli on tässä erityisen merkittävä. Ne kasvattavat, tukevat ja luovat arjen rytmiä sadoilletuhansille nuorille eri puolilla Suomea. Harrastus on usein se paikka, jossa nuori kokee ensimmäistä kertaa kuuluvansa joukkoon. Se voi olla myös ratkaiseva suojaava tekijä silloin, kun muu elämä horjuu, esimerkiksi tällaisessa tilanteessa, jos opiskelu on jäänyt kesken tai valmistuttua ei työtä vielä löydy. Samalla meidän on tunnustettava uusi, nopeasti kasvanut haaste, nimittäin ruutuajan voimakas lisääntyminen ja sosiaalisen median haitat. Nuoren arki kuluu yhä enemmän näyttöjen äärellä. Sosiaalinen media tuo mukanaan jatkuvaa vertailua, paineita ja kuormitusta. Pahimmillaan se lisää yksinäisyyttä ja heikentää mielenterveyttä. Siksikin nuoria on suojeltava näiltä haittavaikutuksilta. Ilahtuneena huomasinkin, että uusi sosiaaliministerikin oli nostanut esille sen, että sosiaalisen median alustoille tulisi alkaa tulevaisuudessa vaatia vahvaa tunnistautumista ja valvoa niitä ikärajoja, mitkä siellä jo ovat, ja kenties myöskin korottaa niitä ikärajoja tästä nykytilanteesta. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Tulevan kehysriihen alla on välttämätöntä kysyä, millaisia päätöksiä hallitus aikoo tehdä pienituloisten ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten arjen turvaamiseksi. Hallituskauden toimet ovat heikentäneet monien toimeentuloa, ja epävarmuus tulevasta on kasvanut. Suomi on sitoutunut kansalliseen tavoitteeseen vähentää vuoteen 2030 mennessä köyhyys- ja syrjäytymisriskissä olevien määrää 100 000 henkilöllä, joista vähintään kolmasosan tulisi olla lapsia. Hallitus on tehnyt mittavia leikkauksia toimeentulotukeen ja suunnittelee vähennyksiä sosiaalipalveluihin. Onko näistä tehty kokonaisarvio, jossa huomioidaan etuuksien ja palveluiden yhteisvaikutukset pienituloisiin yksilöihin ja perheisiin? Pitkäaikaisasunnottomuuden poistaminen vuoteen 2027 mennessä on ollut Suomen merkittävä ja kansainvälisesti tunnettu tavoite. Onko hallitus tähän yhä sitoutunut, ja aikooko se tehdä uusia konkreettisia toimenpiteitä asunnottomuuden vähentämiseksi tilanteessa, jossa asumisen kustannukset ja sosiaaliturvan leikkaukset ajavat yhä useampia ihmisiä ahtaalle? Samalla on syytä kysyä, miten hallitus aikoo puuttua rakennusalan pitkittyneeseen kriisiin. Alan ahdinko syventää työttömyyttä ja taantumaa, ja sen seuraukset heijastuvat laajasti koko yhteiskuntaan. Arvoisa herra puhemies! On myös perusteltua kysyä, onko hallitus valmis perumaan julkista taloutta heikentävän yhteisöveron alennuksen ja suuntaamaan osan näistä varoista tavallisten suomalaisten toimeentulon ja työllisyyden tukemiseen. Tällaiset valinnat kertovat arvopohjasta. Kysymys on lopulta siitä, minkälaista Suomea rakennamme: sellaista, jossa jokaisella lapsella on perheen tulotasosta riippumatta edellytykset riittävään ravintoon, harrastuksiin ja koulunkäyntiin, vai sellaista, jossa eriarvoisuus syvenee ja vastuu siirtyy yhä enemmän yksilöille. Hallituksen tulisi vastata näihin huoliin teoilla, ei vain sanoilla.

Arvoisa rouva puhemies! Jos äsken käsiteltiin tärkeää lakialoitetta meidän koulutusjärjestelmämme ja perusopetuksen koulutuksellisen tasa-arvon puolesta, niin nyt käsitellään vähintään yhtä tärkeää aloitetta koskien meidän maamme kokonaisturvallisuutta ja meidän turvallisuuden vapaaehtoisia toimijoita, joita Maanpuolustuskoulutusyhdistys edustaa. Kiitän edustaja Karia tästä erinomaisesta aloitteesta, johon sain itsekin allekirjoitukseni antaa tärkeälle asialle. Meillä hallinto- ja turvallisuusjaostossa, jossa istun, ollaan lähes joka vuosi tästä MPK:n rahoituksesta huomautettu ja kannettu huolta. Tämä, miten edustaja Kari kuvasi sitä, että rahoitusta tulee joululahjarahoista ja ollaan myöskin ulkopuolisen rahoituksen varassa siellä MPK:ssa, on — voisi sanoa — kestämätön tilanne, koska se paine ja tarve koulutuksen lisäämiselle ja vapaaehtoiselle maanpuolustukselle on ihan valtavan suuri, ja luonnollisesti tämänhetkinen turvallisuustilanne varmasti tätä myös ruokkii voimakkaasti. Minun mielestäni olisi kyllä varsin suorastaan häpeällistä, jollemme me tarttuisi tähän tarpeeseen ja tähän suomalaisten voimakkaaseen maanpuolustustahtoon. Siksikin tämä esitys on äärimmäisen tärkeä ja kannatettava. Meidän tulee muistaa kuitenkin, että MPK:lla on tämä kuvattu vahva julkinen tehtävä, josta sitten tuntuu, että kuitenkin tässä rahoituskeskustelussa se ikään kuin siirretään hieman syrjään. Tätä jokavuotista keskustelua MPK:n edustajien kanssa nimenomaan siellä hallinto- ja turvallisuusjaostossa on ollut kyllä hieman tuskallistakin kuulla. Olemme kyllä antaneet myöskin puolustusministeriölle hyvin voimakasta viestiä tästä, mutta jostain syystä silti nämä sinänsä verrattain aika pienetkin lisäykset, jos ajatellaan puolustusministeriön kokonaismäärärahoja, ovat aina kuitenkin jääneet enemmän tai vähemmän roikkumaan. Sitten viime hetkellä on ikään kuin saatu se päätös, mutta tämä ei ole niille Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toimijoille mikään hyvä viesti, koska aina on tietynlainen epävarmuus siitä toiminnan rahoituksesta ja ennen kaikkea sen toiminnan kehittämisestä. Kannatan vahvasti tätä erittäin hyvää lakialoitetta, jonka edustaja Kari on laatinut. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Tämä hyvä lakialoite ja siitä kirvonnut mielestäni erittäin ansiokas ja hyvä keskustelu tässä salissa kannustivat ottamaan myös toisen puheenvuoron vielä tämän aiheen ympärillä. — Kyllähän se niin on, että uskon, että kaikki me tässä salissa — joita nyt ei niin runsaslukuisesti ole paikalla, mutta uskoisin, että kaikki edustajakollegat, jos olisivat paikalla — alleviivaamme sen, että koulutus on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kivijalka. Voisi sanoa, että se koulutusjärjestelmä, mikä tähän maahan on rakennettu edellisten sukupolvien ansiokkaalla työllä ja jota on kehitetty vuosien varrella sille tasolle, millä se nyt on, on sellainen luonnonvara — kun meillä niistä luonnonvaroista on vähän pulaa. Se on ehdottomasti ylpeyden aihe, mutta myöskin edelleen asia, joka ei ole itsestäänselvyys, ja valitettavaa tässä onkin sitten ollut huomata se, miten esimerkiksi meidän Pisa-tulokset ovat lähteneet laskuun, ja siinä mielessä tervehdin ilolla kaikkia tällaisia aloitteita, joilla tähän pyritään vaikuttamaan. Olen kyllä pitkälti samaa mieltä myöskin siitä tai olen itse pohdiskellut myöskin sitä, miten paljon meidän perusopetuksessa on tarvetta viedä asioita digitaalisille alustoille ja onko tarvetta, että koulurepuista aina ensimmäiseksi nostetaan pädi eikä sitten sitä konkreettista kirjaa, niin kuin edustaja Strandmankin tässä hyvin kuvasi. Se on kuitenkin sellainen asia, että me emme tietenkään digialustoja ikään kuin pakoon pääse, vaan yhteiskunta on siinä mallissa kuin se on, mutta sitten meidän on syytä pohtia sitä, missä vaiheessa varsinkin pienempien koululaisten niihin digialustoihin on pakko mennä. Kyllä ainakin oma käsitykseni on, että näissä Pisa-tutkimustuloksissa meidän suurimmat ikään kuin pudotukset tulevat sitten juuri tähän lukeminen, kirjoittaminen ja matematiikka, ja emme me välttämättä tarvitse pädejä ja kännyköitä näiden taitojen oppimiseen. Ja taas peilaillen omaakin jälkikasvua, jolla näitä digilaitteita myöskin on, kyllä se kieltämättä hieman levottomammaksi tekee, ja se tekee itsenikin melko lailla levottomammaksi, kun sitä tulee päivän aikaan välillä vähän liikaakin seurattua. Sillä tavoin ehkä meidän ei yhteiskuntana kannata tätä kehitystä, jota emme kuitenkaan pakoon pääse, tavallaan enempää ruokkia kuin mitä on tarpeellista. Edelleen totean, niin kuin tässä lakialoitteessa, että hyvien ja laadukkaiden oppimateriaalien pitää olla jokaisen suomalaisen lapsen ja nuoren oikeus.

Arvoisa rouva puhemies! Myös minä haluan yhtyä kiitoksiin tästä edustaja Hiltusen lakialoitteesta, joka on mielestäni erittäin tärkeä jo ihan suomalaisen mahdollisuuksien tasa-arvon eetoksen ja ajatuksen kannalta, sillä kyllähän se on selvä asia, että meidän koulutusjärjestelmämme nojaa siihen, että kaikilla suomalaisilla lapsilla ja nuorilla eri puolilla Suomea on yhtäläiset oikeudet oppimateriaaleihin ja erityisesti laadukkaisiin oppimateriaaleihin. Tässä lakialoitetta lukiessa tulee mieleen myöskin oma koulupolku. Täällä edustaja Seppänen nosti esiin tämän koulutusmateriaalin tarkastuksen ja sen loppumisen siihen 90-luvulle. Oma peruskoulupolku osuu siihen 80-luvulle ja sitten yläkoulu myöskin 90-luvulle, ja tiedetään myös, mitä tässä yhteiskunnassa silloin tapahtui. Myös tämä tarkastaminen on toki tärkeä asia, mutta myöskin se, että 80-luvulla kirjoista ja kynistä ja kumeista ei ollut puutetta ja kaikkea oli riittävästi ja 90-luvulla, kun lama iski oikein kunnolla, se näkyi myöskin silloisen koululaisen arjessa. Nyt tuntuu, että tällä hetkellä eletään vähän samanlaisia aikoja: kun omien lasten koulupolkua tässä seurailee, niin joitain kirjoja sitten kierrätetään jo melkein kymmenkunta vuotta ja sieltä irtoilevat lehdet ja näin. Toki ne ovat ammattimaisesti tuotettuja kirjoja vielä ja sinänsä sitten myöskin laadukkaita, mutta kyllä myöskin tähän on tärkeää kiinnittää huomiota, että kunnissa olisi riittävät resurssit ja voimavarat myöskin panostaa näihin oppimateriaaleihin. Valitettavan paljon näkyy myöskin sitä, että sitten teetätetään tavallaan sitä materiaalia sitten myöskin ihan monisteiden ja ruutuvihkojenkin kautta. Senkin johdosta on tärkeää, että tämä asia tulisi kirjattua lakiin ja se laatu varmistettaisiin joka puolella Suomea. — Kiitos.