Eerola Juho
7 puheenvuoroa
Jatkan totuuden puhumista nyt. — Tämä kyseessä oleva hallituksen esitys, mistä siis valiokuntamme on tämän mietinnön sorvannut, sisältää rikosseuraamusalaa koskevia säännösehdotuksia, joista keskeisimmät koskettavat rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän tulevaa uudistamista. Lakivaliokunta puoltaa hallituksen esitykseen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja muutosehdotuksin: Ensimmäiseksi mennään tähän rikosseuraamusalan ammatilliseen tutkintoon, joka aika paljon meitä valiokunnassa puhututti, kuten paikalla olevat edustajat Holopainen ja Viitala hyvin muistavat: Eli rikosseuraamusalan ammatillinen tutkinto suoritetaan nykyisellään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa tuolla Vantaalla — jossa käytiin vierailullakin. Vartijan ammatillisen tutkinnon suorittaneiden määrän lisäämiseksi tässä esityksessä nyt ehdotetaan, että tämän ammatillisen tutkinnon suorittamistavan — ja jäljempänä tulen käyttämään nimitystä opiskelijamalli — rinnalle otetaan käyttöön sen tyyppinen malli, jossa tämän vartijan ammatillisen tutkinnon voi sitten suorittaa myös työn ohella opiskellen, ja siitä käytän jäljempänä nimitystä työssäoppimismalli. Tähän työssäoppimismalliin voivat hakeutua sellaiset Rikosseuraamuslaitoksessa vartijan määräaikaisessa virkasuhteessa toimivat henkilöt, jotka ovat jo suorittaneet jonkin muun ammatillisen tutkinnon ja jotka on sitten arvioitu näin ollen tälle alalle soveltuviksi. Tässä meidän lakivaliokunnan tekemässä mietinnössä ilmenee, että Rikosseuraamuslaitoksen tilanne on käytännössä ollut hyvinkin pitkään haasteellinen ja henkilöstöä on liian vähän suhteessa vankimäärään, joka taas on ennätyksellisen suuri tällä hetkellä. Ehdotettu työssäoppimismalli koskettaa alustavien arvioiden mukaan muutamia kymmeniä henkilöitä vuositasolla, joten se ei yksin tule ratkaisemaan tätä käsillä olevaa vartijapulaa. No, valiokunta kuitenkin katsoo, että se on tärkeä lisäkeino nostaa näitten koulutettujen vartijoitten määrää nykyisen opiskelijamallin opiskelijamäärän lisäämisen rinnalla, eli valiokunta siis puoltaa tämän työssäoppimismallin käyttöönottoa. Valiokunta pitää ehdotetussa työssäoppimismallissa myönteisenä erityisesti sitä, että se mahdollistaa rikosseuraamusalan tutkinnon suorittamisen laajastikin eri puolilla laajaa Suomenmaata vankilaverkostoa hyödyntäen. Tässä nykyisessä opiskelijamallissa koulutus on maantieteellisesti pitkälti keskitettyä, sillä tämä opetus tapahtuu käytännössä siellä Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksessa Vantaalla, minkä jo mainitsinkin, mikä voi sitten maantieteellisesti kauempana asuvien kannalta eri syistä ehkä vähentää koulutuksen houkuttelevuutta tai sitten jopa kokonaan estää siihen osallistumisen. No, sivistysvaliokunta sitten meille kirjoitti lausunnon, ja siinä he nostavat esille pedagogisen osaamisen ja tasalaatuisuuden turvaamisen haasteen tämän työssäoppimismallin mukaisessa koulutuksessa. Sivistysvaliokunta pitääkin tärkeänä varmistaa, että myös työssäoppimisväylän kautta suoritettavan tutkinnon sisällöt määritellään selkeästi huolellisella valmistelulla. Lisäksi tässä lausunnossa tuodaan esiin huoli siitä, että kahden opintoväylän välille voi syntyä eriarvoisuutta myös opintososiaalisten etujen, ohjauksen ja opintosuoritusten arvioinnin osalta. Näitä edellä mainittuja seikkoja käsitellään vähän tarkemmin siinä meidän mietinnössä, mutta tiivistäen voisin todeta tässä yhteydessä, kun aikakin juoksee, että myös tässä työssäoppimismallissa opiskelu on tutkintosäännön ja opetussuunnitelman mukaista. Lisäksi Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen opettajilla on pedagogista osaamista hyvinkin paljon, ja he vastaavat opiskelijoiden opettamisesta sekä heidän osaamisensa arvioinnista molemmilla väylillä. Sitten toinen iso kokonaisuus, mikä meillä oli, on tämä Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen asema, joka pikkasen nyt muuttuu: Tämäkin keskustelutti meitä paljon. Tähän hallituksen esitykseen siis sisältyy muutosehdotuksia myös tähän koulutuskeskuksen asemaan, ja koulutuskeskuksesta säädetään nykyisin tästä koulutuskeskuksesta annetussa laissa. No, sen mukaan koulutuskeskuksessa on ollut tämmöinen laajapohjainen johtokunta, jonka tehtävänä on kehittää ja seurata ja tukea tämän koulutuskeskuksen toimintaa sekä ratkaista oikaisuvaatimukset ja muut sen toimivaltaan säädetyt asiat. Sitten lisäksi tässä koulutuskeskuksella on yksikönpäällikkö, jonka tehtävänä on muun muassa ollut johtaa ja kehittää koulutuskeskuksen toimintaa sekä ratkaista koulutuskeskukselle kuuluvia asioita. Vuonna 22, neljä vuotta sitten, voimaan tulleessa rikosseuraamusalan organisaatiouudistuksessa tämä koulutuskeskus liitettiin osaksi tätä Rikosseuraamuslaitoksen kehittämisen ja ohjauksen vastuualuetta, ja nyt käsittelyssä olevassa esityksessä sitten taas ehdotetaan, että tämä koulutuskeskuksen hallinto yhtenäistettäisiin Rikosseuraamuslaitoksen muun organisaation kanssa. Tämän toteuttamiseksi ehdotetaan, että koulutuskeskuksen hallintoa koskevat säännökset siirretään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksesta annetusta laista ja valtioneuvoston asetuksesta tähän Rikosseuraamuslaitoksesta annettuun lakiin ja valtioneuvoston asetukseen. No, valiokunta on päätynyt pitämään tätä esitystä myös tältä osin hyväksyttävänä. Ottaen kuitenkin huomioon valiokunnan asiantuntijakuulemisissa esiin tulleen laajan huolen Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen johtokunnan lakkauttamisesta ja sen vaikutuksista, se katsoo, että koulutuskeskuksen ja rikosseuraamusalan koulutuksen monipuolisen asiantuntijuuden turvaamiseksi on aiheellista perustaa laajapohjainen yhteistyöelin. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa säädettäväksi neuvottelukunnasta, joka toimii koulutuskeskuksen yhteydessä. Neuvottelukunnan tehtävänä on kehittää, seurata ja tukea Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen toimintaa. Sitten vielä voisin muutaman sanan sanoa tästä seurannasta, jos arvoisa puhemies vielä sallii: Rikosseuraamusalan koulutusjärjestelmän uudistus on erittäin merkittävä, minkä vuoksi lakivaliokunta edellyttää, että sen toimivuutta ja vaikutuksia seurataan tarkoin ja jos aihetta ilmenee, ryhdytään välittömästi korjaaviin toimenpiteisiin. Seurattava on muun muassa uudistuksen vaikutuksia koulutettujen vartijoiden määrään, koulutuksen ja osaamisen laatuun sekä opiskelijoiden asemaan eri koulutusväylillä. Myös työpaikkaohjaajien osaamista ja mahdollisuuksia ohjata opiskelijoita tulee seurata. Niin ikään Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen taloudellisten resurssien riittävyyttä sekä uudistuksen vaikutuksia Rikosseuraamusalan veto- ja pitovoimaan sekä koulutusyhteistyöhön, opintopolkujen jatkumoihin sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovointitoimintaan tulee seurata, ja myöskin on seurattava Rikosseuraamusalan koulutuskeskuksen hallintoa koskevien muutosten toimivuutta ja vaikutuksia. Näistä seikoista johtuen tulee antaa lakivaliokunnalle selvitys vuoden 2030 loppuun mennessä. Valiokunnan päätösehdotus on, että eduskunta hyväksyisi muuttamattomana hallituksen esitykseen HE 25/2026 sisältyvät 3., 4. ja 6.—10. lakiehdotuksen ja sitten muutettuna hallituksen esitykseen HE 25/2026 sisältyvät 1., 2. ja 5. lakiehdotuksen ja että eduskunta hyväksyisi tämän 12. lakiehdotuksen ja sitten hylkäisi hallituksen esitykseen 25/2026 sisältyvän 11. lakiehdotuksen. — Näin. Olkaapa hyvät.
Herra puhemies! Tämä välikysymys tosiaan puuttuu vakaviin ongelmiin eli nuorisotyöttömyyteen ja nuorten tulevaisuudenuskon heikkenemiseen. Se, mitä tehdään tänään, vaikuttaa tulevaisuudessa. Terapiatakuu, harrastamisen Suomen malli, työllistymisseteli, jopa kännykkärajoitukset ja sitten etenkin tämä talouden nyt alkanut piristyminen parantavat nuorisotyöttömyyttä ja tätä tulevaisuudenuskoa sitten tulevaisuudessa. Sitten taas se, mitä tehtiin aiemmin, vaikuttaa luonnollisesti tähän päivään. Tämän vuosikymmenen alun koronarajoitukset laittoivat lapsilta sekä koulut että harrastuspaikat säppiin aivan liian pitkiksi ajoiksi, ja se ei voinut olla vaikuttamatta. Nämä korona-ajan lapset ovat tämän päivän nuoriso, se nuoriso, jolta tulevaisuudenusko silloin vietiin. Onni on se, että nykyään näkymät ovat huomattavan paljon paremmat.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset ministerille myös. Tämä hallituksen mainio esitys pyrkii tosiaan tuomaan tukea suomalaisille nuorille haastavassa elämänvaiheessa, kun on isoja päätöksiä ja valintoja tehtävänä. Nuorilta, niin kuin monessa puheenvuorossa on kuultu, on saatu paljon hyvää palautetta tästä kokeilusta, ja haluan ainakin itse jatkossakin olla tukemassa nuoria, jotka rakentavat tätä maata tulevaisuudessa entistäkin paremmaksi. Lisäksi tällä opintosetelikokeilulla pyritään tarjoamaan yhä useammalle suomalaiselle nuorelle tietä korkeakoulutukseen. Tämä opintoseteli voi myös madaltaa kynnystä lähteä opiskelemaan ja pienentää erilaisia siihen liittyviä kustannuksia. Esitys on tietysti osa tätä laajempaa pakettia ja kokonaisuutta, jolla hallitus pyrkii määrätietoisesti nostamaan suomalaisten koulutustasoa. Toivotaan tosiaan, että toiveet täyttyvät, kun nyt elokuusta päästään tätä kokeilua tekemään. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitokset tosiaan valiokunnalle tästä mainiosta mietinnöstä, mikä tämän mainion lakiesityksen pohjalta on tehty. Tosiaan, niin kuin tässä on monessa puheenvuorossa aikaisemmin kuultu, tämän esityksen vaikutukset kohdistuvat nuoriin, erityisesti näihin 17-vuotiaisiin, ketkä poikkeusluvalla sitten tätä ajokorttia ajavat. Tämä nuorten liikenneturvallisuushan on meidän koko yhteiskunnan asia, ja tämäkin muutamassa puheenvuorossa aikaisemmin jo kuultiin, että Suomen tavoitteena, oikein hallitusohjelmaan kirjoitettuna, on se, että on nolla liikennekuolemaa ja vakavaa loukkaantumista vuonna 2050. Vuoden 2050 17- ja 18-vuotiaathan eivät ole vielä tänä päivänä edes syntyneet, joten meillä on vielä aikaa toteuttaa tämä hyvä tavoite. No, tähän pääsemiseksi tarvitaan ehkä nämä lakimuutokset... [Puhemies: Mikrofoni hävisi!] — Ei hävinnyt mikrofoni mutta ääni. [Puhemies: No, ääni mikrofonista!] — No niin, nyt löytyi myös äänioikeus minullekin, hyvä. — Eli tosiaan, niin kuin olin sanomassa, tämä lakimuutos varmaan tähän tarvitaan, mutta tarvitaan muitakin toimia, niin kuin vaikuttavaa liikennekasvatusta, sekä kotona että kouluissa ja yhteiskunnassa muutenkin. Edeltävä puhuja, edustaja Hoskonen, kuvasi tilannetta, kun hänet oli ohitettu, ja sitä, minkälaiseksi käytös liikenteessä on mennyt. Näitä tapauksia tosiaan näkee, en sitä kiistä, mutta tilastojen mukaan kuitenkin on menty parempaan suuntaan, niin että näitä liikennekuolemia tapahtuu kuitenkin vähemmän kuin menneinä vuosikymmeninä. Se on hyvää kehitystä. Mutta sitten nuorten eli nyt tässä tapauksessa 15—24-vuotiaitten liikenneturvallisuus ei ole parantunut toivotusti. Huomattavaa on myös nuorten liikennerikosten voimakas kasvu vuoden 2018 tehdyn ajokorttilain uudistuksen jälkeen, jolloin ikäpoikkeusluvan ja opetusluvan saamista helpotettiin ja ajokortin hankkimisprosessia kevennettiin huomattavasti. Melkein yhtä paljon tästä on tullut kritiikkiä ja palautetta kuin taksilaistakin. Tosin myös positiivista palautetta on tullut, että nuoret pääsevät helpommin harrastuksiin ja kouluun pitempien matkojen takaa. Se myönnettäköön myös. No, Suomi on sitoutunut niin sanottuun nollavisioon, jonka mukaan kenenkään ei tarvitsisi kuolla tai loukkaantua liikenteessä. Hallituksen esitys on oikeansuuntainen askel — tai ehkä ei nyt askel, mutta jonkunnäköinen ratinkääntö — tämän liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja alaikäisten kuljettajien suojelemiseksi. Tässä ehdotuksessa esitetyt muutokset kohdentuvat hyvin onnettomuustutkinnassa todettuihin keskeisiin riskitekijöihin, mitä on havaittu. Poikkeusluvan myöntämisehtojen kiristäminen on siksi mielestäni oikeinkin perusteltua, sillä puolet näistä onnettomuuksista tapahtuu yöaikaan ja lähes yksinomaan tällaisilla vapaa-ajan matkoilla, joilla ei todennäköisesti ollut minkäännäköistä yhteyttä poikkeusluvan perusteena oleviin tarpeisiin eli siis harrastuksiin ja koulunkäyntiin ja tämän tämmöiseen. Eli kaikin puolin hyvä esitys, mutta se ainoa pieni duubio, niin kuin nykyään hienosti sanotaan, kun jotain asiaa epäillään, on se, että näille tulisi jonkunnäköinen merkintä. En ole ihan nyt niin tarkkaan selannut tätä mietintöä tai esitystä yleensäkään, minkälainen merkintä siihen autoon sitten tulisi näille poikkeusluvalla ajaville. Ainakin itse muistan omasta hurjasta nuoruudestani sen, että jos jollain oli kahdeksankympin lätkä siinä autossa, niin se sitten aiheutti niissä, jotka olivat juuri päässeet eroon siitä kahdeksankympin lätkästä, sellaisen reaktion, että lähdettiin vähän kiihdyttelemään ja haastamaan sitten sitä kahdeksankympin lätkäläistä. Se sitten saattoi johtaa kaikennäköisiin riskitilanteisiin, mutta se oli tosiaan silloin omassa nuoruudessani. Nykyiset nuorethan ovat tietenkin kaikin puolin paljon fiksumpia kuin me entiset nuoret. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tosiaan kiitokset hallitukselle ja erityisesti ministeri Ranteelle tästä esityksestä ja myöskin tietysti liikenne- ja viestintävaliokunnalle mainiosta mietinnöstä aiheeseen liittyen. Tämä kabotaasiliikenteeseen liittyvä ongelma, tai oikeastaan kabotaasiliikenteeseen liittyvät ongelmat, on ollut hyvinkin viheliäinen. Ne ovat rasittaneet suomalaista kuljetusyrittäjää ja muuta ratinkääntäjää jo vuosien ajan, ja siksi onkin oikein hyvä, että nyt saadaan viimein monien vuosien vääntämisen jälkeen suomalaista työtä ja yrittäjyyttä palveleva ratkaisu ja edes hieman kuria näille muilta mailta vierahilta tuleville kuljetuksille. Mutta ihan niin kuin edustaja Lyly tuossa edellä kantoi huolta tästä valvonnasta, niin ehkä suurin ongelma on, että vaikka meillä on mainio poliisilaitos tässä maassa, niin sen jälkeen kun liikkuva poliisi on lakkautettu ja näin, niin tämä valvonnan puoli ei ole pysynyt perässä. Kannan tästä huolta ihan samalla tavoin, siitä, miten poliisi sitten tuolla kentällä tien päällä pystyy tunnistamaan nämä tulevaisuudessa. Tähän vaaditaan kyllä sitten koulutusta. Tähän samaan mietintöön liittyy myös tämä ajokorttilain uudistus, se, millaisella kortilla saa ajaa minkäkin painoista ja milläkin voimanlähteillä kulkevaa ajoneuvoa. Myös tämä puoli tässä esityksessä on oikeinkin kannatettava. — Kiitokset.
Arvoisa rouva puhemies! Lähes jokaisella meistä suomalaisista on mielipide takseista. Monella on myös omakohtainen kokemus, joko hyvä tai huono, ja usein ehkä molempia. Taksit ovat suomalaisessa arjessa erittäin tärkeä palvelu, ja joillekin ne täydentävät joukkoliikennettä, mutta esimerkiksi monille ikäihmisille tai muille erityisryhmille taksi on usein ainoa käytännöllinen tapa liikkua. Erityisesti juuri siksi taksipalveluissa tämä luottamus on aivan keskeinen asia. Taksilaista käydyn keskustelun yhteydessä, silloin kun siitä täällä keskusteltiin ja julkisuudessa keskusteltiin, oma eduskunta-avustajani päätti ihan omasta mielenkiinnostaan selvittää, mitä taksinkuljettajan ajoluvan hankkiminen Suomessa silloin vaati. Hän teki, vapaa-ajallaan toki, minun suostumuksellani, tämän taksinkuljettajan kokeen, ja hänen luvallaan tästä nyt sitten kerron, miten se meni: No, koe maksoi 138 euroa, ja ajolupahakemus päälle 57 euroa. No, varsinaiseen kokeeseen hän ei lukenut käytännössä lainkaan, mutta toki hänellä oli sitten taustalla noin 15 vuoden kokemus muusta ammattiliikenteestä. Tämä koe silloin koostui 50 monivalintakysymyksestä, ja aikaa sen suorittamiseen oli 45 minuuttia. Hän kertoi, että koe oli haastava mutta ei ollenkaan mahdoton. Koetilanne sinänsä oli ihan tarkka. Kaikki älylaitteet oli pitänyt jättää sinne koetilan ulkopuolelle, kelloa myöten. Koe piti tehdä joko suomeksi tai ruotsiksi, eikä siinä tulkkia saanut käyttää, ja näin haluttiin varmistaa, että kuljettajalla on riittävä kielitaito. Mutta tämä oli justiinsa se, mikä herätti kysymyksen ja epäilyn, niin kuin tässäkin edellinen puhuja Rintamäki kertoi, että kun ei osaa kieltä, ja moni muukin on täällä sen sanonut, että ei osaa kieltä, ja kun tätä asiaa sitten lähdettiin selvittämään tarkemmin, niin internetistä löytyi sivu, josta pystyi opettelemaan ulkoa kaikki tässä kokeessa käytetyt kysymykset, ja siellä oli myös oikeat vastaukset. Eli ne pystyi opettelemaan sieltä, eli kuka tahansa pystyi pänttäämään nämä vastaukset ulkoa, vaikka ei olisi ymmärtänyt suomea tai ruotsia sanaakaan. Eli jos tämän kokeen pystyi läpäisemään ymmärtämättä edes näitä kysymyksiä, niin järjestelmä ei enää käytännössä mitannut osaamista, vaan ehkä muistia. No, onneksi nämä sivut ovat nyt sittemmin, aivan äskettäin, kadonneet sieltä internetin ihmeellisestä maailmasta — varmaan joku edellisessä keskustelussa käsitelty tekoäly ne sieltä vielä löytäisi, mutta ihan julkisesti ne eivät enää sieltä löydy — ja tässä kohtaa en ole nyt aivan varma, pitääkö kiittää Traficomia, liikenneministeriä vai servereitä vai mitä, mutta joka tapauksessa tähän epäkohtaan nyt on selvästi haluttu puuttua. Nyt on hienoa, että tähän taksilakiin kaikessa muussakin mielessä puututaan ja korjataan, ja siitä tosiaan ministeriä kiitän. Kuljettajien koulutusvaatimus, rikostaustan tarkempi huomiointi sekä taksien tunnistettavuuden ja valvonnan paraneminen ovat tärkeitä seikkoja, ja hienoa, että nyt tosiaan tämä tilanne korjataan. — Kiitokset.
Arvoisa puhemies! Myös omasta puolestani kiitän ministeri Rannetta. — On erittäin hyvä, että nyt käsittelyssä oleva esitys pyrkii palauttamaan nimenomaan luottamusta taksialaan, joka tässä välissä kerkesi menemään. Eli tämä kuljettajien koulutusvaatimus, rikostaustan tarkempi huomiointi sekä sitten tämä taksien tunnistettavuuden ja valvonnan parantuminen ovat askeleita oikeaan suuntaan, tai eivät mitään askeleita vaan ajokilometrejä oikeaan suuntaan. Taksinkuljettajan työ on palveluammatti. Asiakkaalla pitää olla oikeus luottaa siihen, että kuljettaja osaa työnsä ja ymmärtää asiakkaan puhumaa kieltä ja pystyy huolehtimaan matkasta turvallisesti. Tosiaan, niin kuin edellä edustaja Lindén kuvasi, olen osasyyllinen. Olin silloin itse hallituspuolueen kansanedustaja, vaikka kuinka koetettiin keskustalaiselle ministeri Bernerille puhua, että ei tämä teidän ajama asia nyt mene kovin hyvin [Juha Hänninen: Meidänkin ryhmässä koetettiin!] — ja kyllä, oli muistakin ryhmistä siellä kannattajia idealla. Se kaikki, mitä silloin ennakoitiin, että tulee käymään, kävi. Nyt se onneksi korjataan.