Siponen Markku
66 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Tähän kannattavuusasiaan liittyen fakta on vain se, että tällä hallituskaudella maatalouden kannattavuus on laskenut. Tästä ei päästä yli eikä ympäri, kun lukuja katsotaan. Sitten tämä elintarvikemarkkinalain uudistus: Todellakin on hyvä, että sitä on uudistettu. Se taisi olla kaudella 15—19, kun se tuotiin. Viime hallituskaudella sitä parannettiin. Nyt sitä on parannettu jälleen. Se on hyvä, ja varmasti, niin kuin edustaja Päivärinta totesi, tätä työtä pitää jatkaa. Mutta voin sanoa saman, minkä ministeri Essayah sanoi vuonna 2022 joulukuussa: elintarvikemarkkinalaki ei tuo tässä hetkessä euroakaan lisää viljelijän tilille, ja sen takia täytyy reagoida myös tässä hetkessä maatalouden kannattavuuteen. Arvoisa rouva puhemies! Vielä huoltovarmuudesta vastaavalle ministerille kysymys, kun on ollut puhetta tästä viljasta ja siitä, että suomalaisia viljavarastoja on täytetty ulkomaalaisella viljalla. Hienoa, että edustaja Viljanen tarttui tähän. Haluaisin vielä nyt varmistuksen ministeri Puistolta, huoltovarmuudesta vastaavalta ministeriltä: eihän nyt jatkossakin vielä Suomen huoltovarmuutta turvata ulkomaisella viljalla vaan kotimaisella viljalla?
Rouva puhemies! Arvioiden mukaan Suomessa lopetti eilen neljä maatilaa toimintansa, samoin tänään, samoin huomenna, ja samoin tulevaisuudessa, jos näin jatkamme, ja yksi syy siihen on tämä heikko kannattavuus. Eilen eräs viljelijä otti yhteyttä ja kertoi, että polttoöljy on nyt niin kallista, ettei viljaa ole kerta kaikkiaan varaa kuivata. Polttoöljy on nyt noin 50 prosenttia kalliimpaa kuin viime syksynä. Viljelijä kysyi, eikö tälle todellakaan voi tehdä mitään. Ja saman kysymyksen voi esittää myös hallitukselle: ettekö todellakaan aio tehdä tälle asialle mitään? Täällä on näitä erilaisia rätinkejä ja kassavirtalaskelmia esitelty, ja vaikka ministeri täällä kuinka asiaa pyöritteli, valitettavasti fakta on kuitenkin se, että maanviljelijä tekee Suomessa Euroopan huonointa tulosta ja vastaavasti kauppa lähestulkoon Euroopan parasta tulosta. Hallitus, te lupasitte tuoda tänne eduskuntaan kilpailulain muutokset, joilla viljelijän asemaa parannetaan, mutta niitä ei näy, ei kuulu, ei näy, ei kuulu. Mikä tai ketkä jarruttaa näitä uudistuksia?
Arvoisa rouva puhemies! Ei tässä todellakaan tänään ole kyse tästä yksittäisestä hankkeesta, vaan luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Kyse on hyvästä hallinnosta, avoimuudesta, tasapuolisuudesta ja siitä, että veronmaksajien rahaa käytetään kestävillä ja oikeudenmukaisilla perusteilla. Arvoisa rouva puhemies! Se vähän ihmetyttää, että vielä viime viikolla pääministeri vakuutti, että tässä Helsinki Gardenin asiassa ongelmana oli korkeintaan viestintä. Mutta kuitenkin eilen tuli ilmoitus siitä, että hanketta ei enää edistetä. Perusteiksi kerrottiin hankkeen pienentyminen ja viivästyminen, vaikuttamistyössä tehdyt virheet, kilpailutilanteen muuttuminen sekä hankkeen ympärillä käyty julkinen keskustelu. Varmasti suomalaisten on perusteltua tässä myös kysyä, miksi hallituksen arvio muuttui näin radikaalisti vain muutamassa päivässä, jos kyse oli aiemmin pelkästä viestintäongelmasta. Edelleen kysymys on siitä, mistä tälle hankkeelle löytyi 35 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa ilman asianmukaisia hakemuksia ja vaikutusarvioita, kun samaan aikaan liikuntapaikkarakentamisen rahoitusta leikataan koko maassa rajusti. Arvoisa rouva puhemies! Kommentoin muutamia kysymyksiä ja puheenvuoroja, joita täällä on hyvin noussut esille. Ensinnäkin tästä liikuntapaikkarakentamisesta: Täällä kristillisdemokraattien ryhmäpuhuja Östman nosti ihan hyvän ajatuksen, esityksen, että tarvitaan tämmöinen liikuntapaikkarakentamisen korjauspaketti. Siinä yhteydessä tietysti olisi ollut hyvä myöskin tuoda esille, että tämän hallituksen aikana liikuntapaikkarakentamisrahoitus on puolitettu 30 miljoonasta 15 miljoonaan. Toki se myös tuo tarvetta korjauspaketille, mutta herää kysymys, miksi ensin leikataan rahoitusta näin paljon ja sen jälkeen vaaditaan korjauspakettia. Tässä edustaja Östmanin puheenvuorossa oli myöskin hyvä esitys EU-rahoituksen selvittämisestä tähän liikuntapaikkarakentamiseen liittyen. Se kannattaa ehdottomasti selvittää. No sitten täällä RKP:n ryhmäpuheenvuorossa kysyttiin liikunta- ja urheiluministerin ja kulttuuriministerin näkemyksiä tästä areenahankkeesta ja ehkä yleensäkin näitten areenoitten merkityksestä. Tämä on myöskin hyvä nostaa vielä keskusteluun. Kun täällä on sanottu, että kaikki kysymykset on jo kysytty, niin yksi kysymys on minun mielestäni oleellinen: miksi nämä liikunnan ja urheilun asioista vastaavat ministerit sivuutettiin tässä Helsinki Garden ‑prosessin aikana, sekä aiemmin mukana ollut ministeri Bergqvist että myöskin nykyinen liikunnasta ja urheilusta vastaava ministeri? Ainakin julkisuudessa olleiden tietojen mukaan he ovat olleet sivussa eivätkä ole olleet tietoisia tästä hankkeesta. Se tietysti herättää kysymyksen, jos näistä asioista vastaavat ministerit eivät ole olleet tietoisia ja mukana, myöskin tästä valmisteluprosessista. Arvoisa rouva puhemies! Vielä viimeisenä: Aiemmin on puhuttu tästä hankkeen tuen ehdollisuudesta ja tuotiin esille muun muassa se, että tukea ei makseta, jos hanke ei toteudu. Mielestäni hyvä kysymys on myöskin se, kuinka monelle sellaiselle liikuntapaikkahankkeelle tässä maassa on maksettu tukea, joka ei ole toteutunut. Eli kyllähän tämän täytyisi olla itsestäänselvyys, että hankkeille, jotka eivät toteudu, myöskään valtionapua ei makseta. — Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies.
Arvoisa rouva puhemies! Kun täällä edustaja Räsänen äsken kertoi, että eilisten pääministerin tietojen jälkeen tämä istunto ei olisi ollut enää tarpeellinen, niin täytyy kysyä tähän perään, miksi näitä tietoja sitten pantattiin niin pitkään ja miksi vasta eilen, päivää ennen eduskunnan kokoontumista, tuotiin uusia tietoja esille. Eihän tässä Helsinki Garden ‑sotkussa ole kyse tästä yhdestä hankkeesta vaan luottamuksesta poliittiseen päätöksentekoon. Mistä löytyi se 35 miljoonaa samaan aikaan, kun muu liikuntapaikkarahoittaminen koko maassa puolitettiin 30 miljoonasta 15 miljoonaan? Täällä valtiovarainministeri Purra käytti pitkän puheenvuoron mutta jätti vastaamatta siihen oleelliseen kysymykseen, mistä syystä myöskin valtiovarainministeri kuittasi tämän hankkeen, vaikka siellä ministeriössä kerrottiin toisenlaisia näkemyksiä. Itse asiassa valtiovarainministeri Purra samana syksynä budjettiesityksessään esitti kaiken muun liikuntapaikkarakentamisen lähes nollaamista tässä maassa, viime syksynä. Hyvä, että tämä ei mennyt läpi, [Puhemies koputtaa] mutta kyllä tässä on iso ristiriita.
Arvoisa herra puhemies! En malta itsekään olla kommentoimatta perussuomalaisten toimintaa tämän ennallistamisasetuksen parissa. Tässä edustaja Viljanen totesi, että tällä hetkellä perussuomalaiset levittelevät käsiään tämän ennallistamisasetuksen kanssa, mutta voisi todeta siihen, että olisivat edes levittelemässä käsiään täällä salissa, mutta kun eivät ole paikalla ollenkaan. Kyllä se hämmästyttää näin tärkeässä asiassa — ja vielä liittyen siihen, minkälaista linjaa he ovat EU-päätöksentekoon ja myöskin tähän ennallistamisasetukseen ja ylipäänsä kansallisen päätösvallan luovuttamiseen liittyen vetäneet. Se, mikä nyt erityisesti tässä tilanteessa ihmetyttää, on se, että he ovat valmiita täydellisesti antamaan vallan tämän suunnitelmaluonnoksen laatimisesta ympäristöministeriölle. Tämä on keskustan mielestä se suurin riski siinä tilanteessa. Niin kuin jo aiemmin totesin, totta kai valmistelua annetaan virkahenkilöille ja ministeriöille, mutta kyllä sen lopullisen päätöksenteon myöskin siitä suunnitelman luonnoksesta täytyy näin tärkeässä Suomen kansallisessa kysymyksessä olla eduskunnalla, koska kyllä sen jälkeen, kun se menee EU-komissioon ja siellä sitten laitetaan leimat siihen valtioneuvoston hyväksymään paperiin, sitä on hankala lähteä enää eduskunnassakaan tai seuraavan hallituksen voimin muuttamaan. Senpä takia tässä olisi äärimmäisen tärkeää huolehtia tästä parlamentarismin toteutumisesta ja Suomen eduskunnalle antaa se päätösvalta ja viimeinen sana myöskin tämän suunnitelman osalta.
Arvoisa herra puhemies! Tuossa edellisen puheenvuoroni käytin tähän ennallistamisasiaan ja ennen kaikkea näihin keskustan esittämiin lausumiin ja reunaehtoihin sen osalta. Tässä oli edellä hyviä puheenvuoroja luontoarvomarkkinoihin liittyen edustaja Asellilta ja edustaja Hyrköltä, ja edustaja Hyrkön puheenvuorossa oli monia hyviä huomioita siihen liittyen, että luonnon eteen tehtävälle työlle tulisi hinta ja tämä luontoarvokauppa täytyisi saada liikkeelle. Varmasti ollaan siitä samaa mieltä, ja myöskin jaamme huolta tästä raportointivelvoitteesta ja siitä, kuinka nämä lähtevät. Tämä on hyvä esimerkki siitä, että keskustalta ja vihreiltä löytyy paljon yhteisiäkin tavoitteita. Samaan hengenvetoon täytyy sanoa, että välillä sitten tuntuu, että nämä vihreitten avaukset tähän ympäristö- ja maatalouspolitiikkaan liittyen ampuvat pahasti yli. En voi olla muistamatta, kun tässä muutama viikko sitten vihreäthän esittivät, että lakkautetaan maa- ja metsätalousministeriö. Tässä oikeastaan näkee sen keskustan ja vihreiden eron: keskusta haluaa huolehtia sekä maa- ja metsätaloudesta, sen toimintaedellytyksistä, että toisaalta myöskin ympäristöstä siinä samalla. Keskustalle sopisi varmasti aivan hyvin, että harkitaan sitä, että yhdistetään maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö luonnonvaraministeriöksi, jossa huolehditaan sitten molemmista, sekä maatalouden toimintaedellytyksistä että sitten myöskin ympäristöstä. Emme missään nimessä halua lähteä tälle vihreälle linjalle, että lakkautetaan koko maa- ja metsätalousministeriö, että se tekee huonoja päätöksiä. Tässä toivoisin, että vihreät myöskin tässä poliittisessa linjauksessaan tulisivat vähän lähemmäksi keskustaa ja pohtisivat näitä tärkeitä ympäristöasioita myöskin entistä enemmän sieltä maanomistajan, viljelijän, metsänomistajan näkökulmasta. Esimerkiksi voisimme yhdessä ajaa sitä asiaa, että resurssit riittävät näille vapaaehtoisille luonnonsuojelutoimenpiteille, Metso-ohjelmaan, Helmi-suojeluohjelmaan. Tietenkin tämä luonnonarvokauppa on myöskin yksi esimerkki, mikä varmasti voisi hyödyttää sekä ympäristöä että myöskin sitten niitä maanomistajia, metsänomistajia, yrityksiä, jotka sitten tekevät luonnon eteen työtä, ja sille saisimme hinnan. Tämä olisi varmasti sellainen, mitä voisimme vaikka yhdessä edistää.
Arvoisa rouva puhemies! Tässä arvostamani edustaja Hänninen lopetti puheenvuoron hyvään toteamukseen, joka meni jotenkin niin, että tässä esityksessä luonto, talous ja turvallisuus ovat tasapainossa. Tämä on erittäin hyvä ohjenuora, mutta omasta ja keskustan näkökulmasta tällä esityksellä ei pystytä vielä turvaamaan sitä, että nämä olisivat tasapainoisesti huomioituina, tai ainakin täytyy olla todella tarkkana jatkossa tämän ennallistamisasetuksen käsittelyssä ja toimeenpanossa, niin että luonto, talous ja turvallisuus ovat tasapainossa. Siihen liittyen, millä tähän päästään, keskustalla on hyviä esityksiä. Oikeastaan edustaja Kallio kävi äsken tässä esittelemässä nämä keskustan esittämät lausumat, ja kun niitä nyt tässä lueskelen, niin on vaikea oikeastaan ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi näitä keskustan esittämiä lausumia. Katsotaan: Ensimmäisessä todetaan, että tulisi sallia kansallinen liikkumavara tätä suunnitelmaa tehdessä ja ”on huolehdittava, että toimenpiteet ovat kustannustehokkaita ja tarkoituksenmukaisia”. Tämä on varmasti järkevää. Toinen lausuma: ”Valtioneuvosto laatii kattavan ja läpinäkyvän arvion suunnitelman taloudellisista vaikutuksista, kustannuksista sekä vaikutuksista kansantalouteen, julkiseen talouteen ja elinkeinoelämään.” On vaikea ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi tätäkään toista lausumaa. Seuraavassa: ”Valtioneuvosto arvioi ennallistamissuunnitelman vaikutukset maankäyttöön, omaisuudensuojaan ja elinkeinovapauteen sekä huolehtii, että nämä perusoikeudet toteutuvat täysimääräisesti suunnitelman valmistelussa ja toimeenpanossa.” Erittäin hyvä lausuma ja tavoite tämäkin. Sitten: ”Ennallistamistoimenpiteet suunnitellaan ja priorisoidaan siten, että niistä ei aiheudu kohtuutonta haittaa maanomistajille eikä elinkeinonharjoittajille, ja että vaikutukset kohdennetaan oikeasuhtaisesti ja yhdenvertaisesti.” Maanomistajien, elinkeinonharjoittajien, viljelijöitten, metsätalouden harjoittajien näkökulmasta äärimmäisen tärkeä reunaehto tämäkin. Sitten edellytetään, että valtioneuvosto huolehtii siitä, että ”ennallistamissuunnitelma ei sisällä sellaisia alueellisia rajauksia tai kartallisia esityksiä, jotka voivat ennakoivasti rajoittaa maankäyttöä tai heikentää maanomistajien oikeusasemaa ilman erillistä, lakiin perustuvaa päätöksentekoa”. Jälleen tärkeää, että maanomistajan turva, oikeudellinen asema, säilytetään. Se tulee tässä lausumassa esille. Sitten viimeinen ja kaikista ajankohtaisin: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto antaa eduskunnalle selonteon kansallisen ennallistamissuunnitelman luonnoksesta ennen sen toimittamista Euroopan komissiolle sekä selonteon lopullisesta ennallistamissuunnitelmasta ennen sen hyväksymistä valtioneuvostossa.” Tämä on nyt se ajankohtainen asia, jota keskusta ehdottomasti vaatii, koska jos mennään näin, niin kuin hallitus tätä esittää, niin käytännössä tämä ennallistamissuunnitelman luonnos laadittaisiin ympäristöministeriön johdolla ja se valtioneuvostossa kuitataan ilman eduskunnan käsittelyä, ja tämä ei keskustalle käy. Tämä ei keskustalle käy. Tämä on se asia, johonka nyt vaaditaan pikaista muutosta. Eli eduskunnan on päästävä ottamaan kantaa ennallistamissuunnitelmaan, ja niin, että sitä ei hyväksytetä komissiossa ennen kuin siihen on päässyt myöskin eduskunta lausumaan. Arvoisa rouva puhemies! Hämmästyttää erityisesti perussuomalaisten passiivisuus tämän asian kanssa. Tälläkään hetkellä yhtään edustajaa ei ole täällä salissa, ja aika vähissä ovat olleet puheenvuorot muutenkin tämän kevään, kesän aikana tästä ennallistamisasetuksesta. Ilmeisesti se aiotaan kuitata tällaisenaan ja hyväksyä se, että ympäristöministeriön johdolla laaditaan tämä suunnitelmaluonnos, jonka sitten valtioneuvosto kuittaa. Eli luotetaan ministeriöön ja sen tekemiin suunnitelmiin. No, tietenkin ministeriöihin ja virkamiehiin täytyy luottaa, mutta ei näin isossa asiassa. Kyllä viimeinen sana on pidettävä meillä poliittisilla päättäjillä, poliittisella päätöksenteolla ja Suomen parlamentarismin ylimmällä toimielimellä, eduskunnalla. Miksi keskusta jätti tähän vastalauseen? Juuri siitä syystä, että näemme vakavasti puutteellisena tämän suunnitelman ja myöskin sen, johonka äsken viittasin, että eduskunta ollaan sivuuttamassa tämän suunnitelman valmistelusta ja päättämisestä. Tämä on iso, iso ongelma. Se, mitä meidän mielestä olisi pitänyt ottaa huomioon, on se, että olisi kannattanut mennä Ruotsin mallin mukaisesti, laittaa niitä kansallisia reunaehtoja, olisi hyödynnettävä se EU-asetuksen sallima kansallinen liikkumavara, vältettävä niitä kansallisia lisävelvoitteita ja — äärimmäisen tärkeä asia — minimoitava maanomistajille, yrityksille ja yhteiskunnalle aiheutuvat haitat, huomioitava ne tärkeät vaikutukset huoltovarmuuteen, ruuantuotantoon, energiantuotantoon, metsätalouteen ja aluekehitykseen ja varmistettava se suhteellisuusperiaatteen, yhdenvertaisuuden ja omaisuudensuojan toteutuminen. Näistä syistä, arvoisa rouva puhemies, keskusta on jättänyt vastalauseen. Todellakin toivomme, että nämä edustaja Kallion jättämät perusteelliset lausumat hyväksyttäisiin täällä eduskunnan käsittelyssä tätä ennallistamissuunnitelmaa laadittaessa. — Kiitokset, arvoisa rouva puhemies.
Arvoisa rouva puhemies! Piti tuossa ihan kalenterista tarkistaa, että se oli 13.5. tänä vuonna noin kello 18 illalla, kun vierailin Maaningalla Pohjois-Haatalan kylällä. Olin eduskunnasta palaamassa kotiin ja vierailin siellä siksi, että viljelijä kutsui katsomaan rehupeltoja toukokuussa. Noin sata hehtaaria oli mennyt hanhien suuhun parasta säilörehupeltoa, ensimmäistä satoa. Jokainen, joka jotakin maidontuotannosta ja rehuntuotannosta ymmärtää, tietää, että se ensimmäinen rehusato on maidontuottajalle se kaikista tärkein, laadukkain ja paras sato, ja jos sen hanhet pääosin tuhoavat, niin jokainen ymmärtää täällä salissakin, että jotakin täytyy tehdä. Jotakin täytyy tehdä. Erittäin hyvä, että nyt on lakimuutos saatu tänne saliin. Voi sanoa, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Tämä hanhiongelmahan on sieltä Hoskosenkin erittäin hyvin tuntemasta Pohjois-Karjalasta pikkuhiljaa levinnyt ympäri Suomea ja tuonne Pohjois-Savoon, ja on se tainnut jo sinne edustaja Mehtälän puolelle, Pohjanmaallekin, pikkuhiljaa tulla. Siellä Pohjois-Savossa ja Ylä-Savossa se ei vielä aivan niin paha ole kuin Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savon itäosissa, mutta se kertoo siitä, että ongelma on koko ajan vain pahentunut. Senpä takia on hienoa, että nyt eduskunnassa ollaan säätämässä lakia suojametsästyksestä. En ole itse valiokunnassa ollut tätä asiaa käsittelemässä. Se, mikä tietenkin on äärimmäisen tärkeää, ja toivon, että tällä lakimuutoksella se nyt varmistetaan, on se, että tämä lainsäädäntö on nyt myöskin viljelijöitten näkökulmasta riittävän tehokas, niin että tähän hanhiongelmaan todellakin pystytään puuttumaan ja turvaamaan se, että se viljelijöitten kovalla työllä perustama nurmi, säilörehunurmi, joka on monella tapaa meidän omavaraisuuden, ruokaturvan perusta, käytetään siihen, mihin se on tarkoitettu, eikä näitten hanhilaumojen ruokkimiseen. Siltä osin olen tyytyväinen, että tämä lakimuutos on nyt menossa eteenpäin, ja uskoisin, että eduskunnan vahvalla tuella se äänestetään sitten voimaan ja sitä kautta toivottavasti turvaamaan meidän viljelijöitten elinkeino ja sato jatkossa. — Kiitoksia.
Arvoisa herra puhemies! Täytyy ensin ottaa kiinni tästä edustaja Valtolan puheenvuorosta. Muutama kommentti siihen: Tässä edustaja vähätteli näitä yksityiseen terveysbisnekseen ohjattuja euroja — 100 miljoonaa vuodessa — mutta kun sinne laitetaan hallituskauden ajan se 100 miljoonaa joka vuosi, niin puhutaan noin 400—500 miljoonasta eurosta. On totta, että se ei ratkaise kaikkia hyvinvointialueiden ongelmia. Mutta jos otetaan nyt vaikka esimerkkinä tämä omalääkärimalli, jota kaikki puolueet täällä kannattavat, niin käytännössähän tällä summalla, 100 miljoonaa vuodessa, me oltaisiin todennäköisesti pystytty turvaamaan omalääkäri lähes kaikille suomalaisille koko maassa — yhtenä esimerkkinä siitä, että jos tämä summa olisi käytetty toisella tavalla, niin kyllä sillä olisi pystytty paljon hyvinvointialueita auttamaan. Tämä vielä taustana, kun toitte esille puheenvuorossanne, että tätä ei olisi pystytty käyttämään hyvinvointialueiden hyväksi: Onhan tämä aika mielenkiintoista, että omaisuutta myymällä voidaan pumpata rahaa yksityiseen terveysbisnekseen, mutta tätä rahaa ei voida käyttää hyvinvointialueiden hyväksi, julkiseen terveydenhuoltoon. Täytyy kysyä, eikö todella olisi keinoa löytynyt, kun pystytään investointeihin tarkoitettuja menoja käyttämään tämäntyyppiseen ratkaisuun mutta ei hyvinvointialueiden hyväksi. Kyllä tämä aika erikoiselta tuntuu, jos syynä on se, että tätä summaa, näitä euroja, ei olisi voitu hyvinvointialueiden hyväksi käyttää. Sitten toinen asia, tämä alueiden eriytyminen, mikä pitää täsmälleen paikkansa: Olen ymmärtänyt, että jo aiemmin ja tälläkin hetkellä kokoomuksessa on ollut tämä tavoite, että hyvinvointialueita vähennetään, laitetaan hyvinvointialueita yhteen. Jos nyt otetaan esimerkkinä vaikkapa Itä-Suomi — sieltä Etelä-Savo, Pohjois-Savo, Pohjois-Karjala, Etelä-Karjala — niin ollaanko kokoomuksessa todella sitä mieltä, että kun laitetaan nämä alueet yhteen, niin sen jälkeen esimerkiksi itäsuomalaisissa pienissä kunnissa saadaan lääkäripalvelut lähemmäksi, saadaan lähipalveluita paremmiksi? Itse en usko tähän logiikkaan. Yhtä hyvinvointialuetta olen ollut käynnistämässä, ja kun budjetti on yli miljardi euroa ja työntekijöitäkin 12 000, niin jos ajatellaan, että neljä sellaista tai samankokoisia laitetaan yhteen, niin on vaikea nähdä, että palvelut siitä paranisivat. Itse asiassa jos tässä tilanteessa lähdettäisiin just nyt näitä alueita laittamaan yhteen, niin ainakin viesti, mikä minulle on tullut, on se, että kustannukset tulisivat päinvastoin kasvamaan lyhyellä aikavälillä, kun lähdetään taas mylläämään palkkaharmonisaatiota ja tietojärjestelmiä ja muita yhteen. Sitä en sano, että näillä alueilla ja näillä tarvitsee mennä hamaan tulevaisuuteen asti, mutta juuri tässä tilanteessa en näe sitä missään nimessä järkevänä ratkaisuna.
Arvoisa rouva puhemies! Mukavasti juuri ulkoa valo loistaa tänne saliin, mutta samaa kirkkautta ja valoa ei voi kyllä sanoa tästä hallituksen sosiaali- ja terveyspolitiikasta ja sen linjasta. Kaikki isot uudistukset ja parannukset hyvinvointialueitten tilanteeseen on jätetty tekemättä. Pieniä parannuksia ja viilauksia on tässä kauden loppuvaiheessa sentään tänne saliin tuotu, mutta isossa kuvassa ongelmat on jätetty ratkaisematta ja jätetty hyvinvointialuepäättäjien ongelmiksi ja sinne ratkottaviksi. Keskustan mielestä tarvitaan nyt tässä tilanteessa nopeita toimenpiteitä hyvinvointialueitten tilanteen parantamiseksi ja toisaalta myöskin pidemmän aikavälin toimenpiteitä. Niitä välittömästi tehtäviä nopeita toimenpiteitä olisivat meidän mielestämme se, että alijäämien kattamisaikaa kannattaisi pidentää vuoden 2030 loppuun, ja tietysti se, että vastineeksi tästä lisäajasta hyvinvointialueet sitten sitoutuisivat kustannustason hillintään ja arviointimenettely voitaisiin käynnistää vasta sen jälkeen, jos alue ei toteuta sitä sovittua kustannusten hillinnän ohjelmaa. No sitten, arvoisa rouva puhemies, keskusta on nostanut keskusteluun myöskin tämän niin sanotun hyvinvointialueitten velkasaneerauksen. Eli tällä hetkellä itse asiassa aika moni hyvinvointialue on siinä tilanteessa, että talous on tällä hetkellä saatu tasapainotettua, osittain myöskin vaikeiden päätösten seurauksena, mutta siellä rasittavat ensimmäisiltä vuosilta kertyneet todella rajut alijäämät, mikä sitten käytännössä tekee hyvinvointialueen toiminnan ja ihmisten palveluitten järjestämisen mahdottomaksi. Eli haettaisiin hieman mallia yrityspuolelta. Jos siellä yrityksissäkin nähdään, että on terveellä pohjalla yritystoiminta, joka tuottaa, talous on kestävällä pohjalla, mutta ne vanhat velat rasittavat niin kovaa, että toiminnan jatkaminen ja palveluitten järjestäminen on vaikeaa, niin voitaisiin ottaa tämmöinen niin sanottu velkasaneeraus käyttöön. Sitä kautta myöskin kannustettaisiin vaikeimmassa asemassa olevia alueita talouden tervehdyttämiseen. Mielellään kuuntelisin — täällä on kuitenkin pari hallituspuolueen edustajaa paikalla — olisiko tämä velkasaneeraus semmoinen yksi mahdollinen vaihtoehto myöskin tässä tilanteessa. No, me ollaan pidetty pitkään esillä myöskin matkakulujen siirtämistä Kelasta hyvinvointialueille. Täältä salistakin on tehty tämän hallituskauden aikana näitä keskittämisratkaisuja, joilla palveluita ollaan viety ihmisiltä kauemmaksi ja ikään kuin saatu säästöjä, mutta eihän niillä sinällään säästöjä ole saatu, vaan kyllä se ihminen, joka lähtee palveluja hakemaan pidemmän matkan päästä, maksaa sitten ne säästöt. Arvoisa rouva puhemies! Tämä tällä erää. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustaja Jukkolalle hyvästä puheenvuorosta ja kokemuksista myöskin nuorten parista. Varmasti jaamme tämän yhteisen tavoitteen talouskasvusta ja sen aikaansaamisesta, joka sitten tätä työllisyystilannettakin omalta osaltaan parantaa. Käytän tässä nyt viimeisen lyhyen puheenvuoron tänä iltana. Haluan ensiksi kiittää näitä nuoria Varsinais-Suomesta, Kainuusta ja Lapista, jotka lähettivät minulle viestejä, joita käytin tuossa ensimmäisessä puheenvuorossani päivällä. Sitten erityiskiitokset ministeri Poutalalle. Olette täällä koko illan vastannut kysymyksiin ja varmasti painanut mieleen, kirjannut meidän ajatuksiamme. Varmasti keskustaryhmän ja ministerin välillä jatkossakin yhteistyö toimii yhtä hyvin kuin tähänkin saakka. Kiitos siitä.
Arvoisa herra puhemies! Taidan tässä puheenvuorossani keskittyä nyt tähän edustaja Jukkolan äskeiseen puheenvuoroon, koska minusta se vähän heijasteli tätä jo ihan ensimmäisessä puheenvuorossani esiin tuomaa ylimielisyyttä sitä tilannetta kohtaan, mikä tällä hetkellä meillä työttömien määrässä on. Te, voi sanoa, ylistitte hallituksen kestäviä lääkkeitä hoitaa tätä nuorisotyöttömyystilannetta, mutta tulokset tämän hallituskauden varrelta ovat todella heikkoja, todella heikkoja. Äsken nostin esille viimeisen vuoden ajalta nuorisotyöttömien määrän edelleen voimakkaan kasvun, vaikka te samaan aikaan kovasti hehkutatte sitä nousua ja kasvun alkamista. Minusta sekin on jo vähän ylimielistä, että ollaan huolissaan opposition keinoista tässä tilanteessa, kun teidän omat keinonne ovat tuoneet tämän tuloksen. Tässä kohtaa en kyllä lähtisi kritisoimaan opposition vaihtoehtoa todella negatiiviseksi nuorison kannalta. Tässä edustaja Kemppi kävi äsken läpi — en lähde niitä toistamaan — keskustan vaihtoehtoja ja esityksiä, ja kyllä minä kovasti kannustaisin, että näitäkin vielä katsoisitte, olisiko näissä kuitenkin tähän tilanteeseen liittyen keinoja, jotka voisivat tätä nuorten tilannetta parantaa ja erityisesti nuorisotyöttömien määrää pienentää, koska puhutaan kuitenkin vakavasta ongelmasta, mistä tämä ilta on käyty täällä keskustelua. Tässä on käyty kuitenkin ihan rakentavaankin sävyyn vuoropuhelua, ja ehkä tässä kohtaa puheenvuoro, jossa ammutaan opposition vaihtoehdot alas, kun omat tulokset ovat todella heikkoja, ei sattunut lankulle. Mutta tässä sitä käydään debattia ja mietitään, miten päästään eteenpäin. Keskusta on esittänyt listassaan esimerkiksi tämän takuutyön, mitä ollaan käyty tässä läpi. Sekin teilattiin vasemmistolaiseksi ajatteluksi. Ehkä tässä nyt ei kannata takertua siihen nimeen vaan siihen ajatukseen ja siihen, miten yhdistetään työttömyysturva ja yhdistetään nämä kuntien maksamat sakkomaksut niin, että vastavalmistuneille saataisiin työtä. Olkoon se nimi mikä vaan, voitte keksiä sille vaikka oikeistolaisemman nimen, mutta miettikää tätä ratkaisua, olisiko se keino tähän nuorisotyöttömyyden selättämiseen.
Arvoisa herra puhemies! Täällä aiemmin nousi esille tämä lukema siitä, kuinka te, ministeri Poutala, olette tavannut paljon nuoria viimeisen vuoden aikana. Minusta se on hieno asia, hienot lukemat, lähes 25 000 nuorta, ja myöskin paljon olitte pitänyt puheita. Tietenkin me päättäjät ja poliitikot aina voidaan katsoa jokainen peiliin, ja nostetaan tietenkin niitä hyviä asioita mielellään esille ja jätetään ehkä sitten ne vähän huonommat asiat varjoon. Oikeastaan tähän liittyen, kun on puhuttu tästä nuorisotyöttömyydestä, niin sen verran noita tilastoja kävin läpi — voitte korjata, jos on parempaa tietoa — että tuossa nopeasti tsekattuna näyttää siltä, että viimeisen vuoden aikana, eli teidän ministeriaikana, on tullut noin 5 000 lisää nuorisotyöttömiä tähän maahan. Ministeri Marttinen äsken istui tuossa vieressä — hän ehti jo poistua — ja olisin molemmille esittänyt saman kysymyksen, kun ministeri Marttinen on ollut saman ajan ministerinä, tämän viimeisen vuoden ajan, ja tämä nuorisotyöttömien määrä on noin 5 000:lla kasvanut. Ne ovat niitä lukemia, mitä ei ehkä haluta nostaa esille. Tietenkään minä en eikä varmasti kukaan täällä salissa syytä ministeri Poutalaa tai hallitusta siitä luvusta, että saldo on tämä, mutta kun lukema on se, ja urheilijana tekin tiedätte, että tulostaulu ei valehtele, niin silloin täytyy katsoa, miten pystytään suuntaa muuttamaan. Oikeastaan nyt tullaan siihen ydinkysymykseen: Miten ajattelette ministerinä ja hallituksen toiminnasta, millaisia muutoksia nyt tähän seuraavalle vuodelle vielä voisi tehdä, että se lukema ei olisi niin sanotusti yhtä ruma vuoden päästä, kun hallitus vaihtuu? Tämänkin keskustelun jälkeen täällä on tullut esityksiä. Mikä on analyysinne siitä, mitä voisitte ministerinä ja hallituksena vielä tehdä, että lukema olisi positiivisempi seuraavan vuoden jälkeen?
Arvoisa herra puhemies! Vielä vähän taustaa tälle välikysymykselle. — Tässä on muutamissa puheenvuoroissa sosiaalidemokraattien puolelta nostettu esille, että he ilmeisesti — oliko kolme vuotta sitten tai jotakin — tekivät välikysymyksen nuorisotyöttömyydestä, ja varmasti näin on, mutta niin kuin tiedetään, politiikassa toisto on tärkeää varsinkin silloin, jos asiat eivät etene toivottuun suuntaan. Varmasti ollaan siitä, uskoisin, yksimielisiä, että tämä asia on tärkeä nostaa uudelleen esille, koska itse asiassa lukemat ovat tässä menneet koko ajan huonompaan suuntaan. Nuorisotyöttömyys on kasvanut nopeasti, ja noin 76 000 alle 30-vuotiasta — vähän riippuen siitä, mitä lähdettä käytetään — on tällä hetkellä työttömänä. Toinen syy, miksi tämä välikysymys tehtiin, on nuorten tulevaisuudenuskon merkittävä heikkeneminen. Vain pieni osa nuorista kokee tulevaisuuden valoisana. Ja sitten tietenkin nämä lapsiperheiden toimeentulo-ongelmat, tiettyjen palveluitten heikentyminen, ja tämä epävarmuus on kasautunut, mikä sitten heijastuu lasten ja nuorten hyvinvointiin. No, sitten täällä on arvioitu tätä hallituksen politiikkaa, käyty debattia siitä, onko lapsiperheköyhyys nyt hallituksen omilla toimilla vai mistä syystä lisääntynyt noin 30 000 lapsella. Siitä voidaan tietysti käydä keskustelua, mistä nämä tulokset johtuvat, mutta fakta on kuitenkin se, että lapsiperheköyhyys on rajusti lisääntynyt. Työttömyysturvaan on tehty näitä muutoksia, suojaosaan, lapsikorotusten poistoon, ja niillä on ollut työn vastaanottamisen kannusteita ainakin osittain heikentävä vaikutus. Sitten hallituksen toimet nuorisotyöttömyyden hillitsemiseksi, laskemiseksi ovat tietysti keskustan näkemyksen mukaan olleet täysin riittämättömiä. Niistä on myöskin käyty tänään jo paljon keskustelua, ja keskusta on myöskin tuonut omia malleja, omia ratkaisuja nuorisotyöttömien määrän vähentämiseksi. No, nuorten tilanteessa keskeiset ongelmat ovat tietysti tällä hetkellä akuutti asia, kesätyöasia, joka tämän kesän osalta alkaa olla jo taputeltuna, harjoittelupaikkojen puute, mielenterveysongelmien kasvu — terapiatakuu hyvästä aikeestaan huolimatta ei ole toiminut odotetulla tavalla —, sitten on myöskin tiettyä alueellisen eriarvoisuuden lisääntymistä, ja monissa asioissa nuoriin liittyen on havaittavissa polarisoitumista nuorten taustan mukaan. Nuorten semmoinen tietty luottamus yhteiskuntaan ja osallisuus ovat myöskin heikentyneet. Oikeastaan tästä tulikin mieleen nuorten osallisuuden lisäämiseen liittyen, että osittainhan nämä päätökset tietenkin ovat myöskin kunnissa tehtäviä, miten pystytään nuorten osallisuutta lisäämään esimerkiksi kuntien toimielimiin. Mahdollistetaan nuorten osallistuminen sinne lautakuntiin ja valtuustoon ja näille nuorisotoimielimille myöskin entistä enemmän vaikutusvaltaa. Keskusta myöskin puoluekokouksessaan teki linjauksen äänestysiästä, että voitaisiinko pohtia äänestysiän laskemista 18:sta ja 16:een ja sitä kautta myöskin lisätä nuorten kokemusta osallisuudesta ja siitä, että heidän ääntään kuunnellaan, koska kyllähän se äänioikeus on tietenkin yksi vahvimpia mandaatteja vaikuttamiseen liittyen. Myöskin tämä nuorisopalvelusasia on yksi asia, mitä keskustassa on pidetty esillä. Täytyy sanoa, että tähän asevelvollisuuteen, palveluvelvollisuuteen liittyenhän on nytten positiivisia liikahduksia tapahtumassa, kun kutsuntoja ollaan nyt laajentamassa ja itse asiassa taidetaan kokeilla tänä vuonna muutamissa kaupungeissa koko ikäluokalle tätä kutsuntainfoa. Tämä on varmasti hyvä ensimmäinen askel katsoa, miten se toimii, ja lähteä siitä sitten mahdollisesti laajentamaan näihin tulevaisuuskutsuntoihin, joita keskusta on myöskin pitänyt esillä. — Omasta puolestani vielä tässä kohtaa kiitokset ministereille, että täällä iltaa jaksavat näin pitkään keskustella.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia ministereille vastauksista. Ministeri Talvitien kanssa istuttiin siellä sivistysvaliokunnassa ja tehtiin hyvää yhteistyötä, enkä nytkään halua ruveta ilkeilemään, mutta hieman laitan teitä vielä tiukemmalle tämän harjoittelupaikka-asian osalta, josta on tänä päivänä ollut jo useamman kerran puhetta. Kerroitte, että on pyöreä pöytä järjestetty kaksi kuukautta sitten. Siellä on ollut oikea tilannekuva: tarvitaan yhteinen alusta, tarvitaan nämä vapautuvat paikat kiertoon, tarvitaan tasaisemmin näitä harjoittelupaikkoja ympäri vuoden. Mutta nyt se kysymys kuuluu: aiotteko te tehdä näille asioille jotakin vielä tämän hallituskauden lopun aikana? Muuten vuosi menetetään jälleen, jos meillä on tilannekuva mutta ei tehdä toimenpiteitä. Tämä on se ydinkysymys: saadaanko me tähän jo vuosia vaivanneeseen harjoittelupaikkatilanteeseen konkreettisia muutoksia tulevan vuoden aikana?
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Sama pisti minunkin korvaan ministerin puheenvuorossa. Tätä on kuultu aika monen muunkin teeman kohdalla, että edellinen hallitus teki jonkun päätöksen, ilmeisesti saattoi olla myöskin huono päätös, ja tätä Orpon hallituksesta seuraava hallitus korjaa, mutta tämä hallitus ei korjaa — sakkomaksut, hyvinvointialueuudistus, monia muita asioita. Tässä tulee tämmöinen tyhjä aukko tämän hallituksen kohdalla siinä, jos huomataan joku asia, mikä ei toimi, vaikkapa nyt nämä sakkomaksut. Te äsken, ministeri, nostitte esille tämän keskustan takuutyömallin ja sen, mihin työttömyysturva riittää tai mikä sen taso on, mutta te unohdatte siitä tämän sakkomaksupuolen. Elikkä mehän olemme tuomassa myöskin tämän siihen toiseksi elementiksi takaamaan sitä työpaikkaa vastavalmistuneille. Sitten tähän työllistämisseteliasiaan. Mekin olemme sitä kannattaneet ja positiivisesti siihen suhtautuneet. Emme tietenkään ole aivan sillä tavalla hehkuttaneet niin kuin ministeriaitiosta tai hallituspuolueista, että työllistämisseteli nyt ratkaisee ongelmat. Nyt tässä kohtaa, kun nähdään, [Puhemies koputtaa] että se ei ole toiminut — niitä on käytetty vähän — niin kyllä sitä silloin voi myöskin kritisoida. Täytyy miettiä nopeasti niitä korjaavia toimia [Puhemies koputtaa] niin, että nuoret saavat työpaikkoja.
Arvoisa rouva puhemies! Mielenkiintoista oli näissä ryhmäpuheenvuoroissa se, että useammassa puheenvuorossa huudettiin keskustaa apuun hoitamaan tämä nuorten työttömyystilanne. [Naurua oikealta] Se kertoo siitä, että hallituksella on kyllä eväät syöty tämän asian suhteen, jos keskustaa huudetaan useamman hallituspuolueen puheenvuorossa apuun. Totta kai keskusta tarjoaa vaihtoehtoja, niin kuin tämä takuutyö. Valitettavasti tämä ei kokoomukselle käynyt. Yksi asia, mikä jäi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorosta mieleen, on se, kun sanottiin, että nuorisotyöttömyys kasaantuu perusasteen suorittaneille. Näinhän se on perinteisesti ollut, mutta olisin kuvitellut, että kokoomuksessa on laitettu merkille, että meillä on tällä hetkellä valtavasti korkeakoulutettuja, jotka valmistuvat työttömäksi. Tämä on iso muutos, mikä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. Yksi syy tähän on tämä harjoittelupaikkojen puute, mikä viivästyttää myöskin sitten valmistumista ja sitä kautta töihin pääsyä. Kysyn vielä hallitukselta: mitä voitaisiin tehdä tähän harjoittelupaikkaongelmaan, niin että nuoret valmistuisivat ja pääsisivät työhön kiinni?
Arvoisa puhemies! Kun nuori katsoo tulevaisuuteen, hänen pitäisi nähdä mahdollisuuksia. Hänen pitäisi voida ajatella: ”Minä voin opiskella, saada työpaikan, perustaa perheen, onnistua!” Nyt liian moni nuori näkee esteitä. Työ- tai edes harjoittelupaikkaa ei ole, tulevaisuudessa varmaa on vain epävarma. Yhä useampi epäilee, saako hän koskaan samoja mahdollisuuksia kuin aiemmat sukupolvet. Hallitus sen sijaan tuntuu elävän omassa todellisuudessaan hehkuttaessaan kasvua ja nousua. Missä se nousu on, kun melkein 80 000 nuorta on ilman töitä? Politiikassa voidaan olla eri mieltä keinoista, mutta on ylimielistä väheksyä ihmisten kokemuksia. [Ben Zyskowicz: Kuka on väheksynyt! — Anne Kalmari: Muun muassa perussuomalaiset!] Arvoisa puhemies! Josefina Varsinais-Suomesta kirjoitti minulle näin: ”Usko tulevaisuuteen syntyy mahdollisuudesta unelmoida, eikä nuorten unelmat ole tällä hetkellä korkealentoisia, haaveillaan ihan vaan kodista, perheestä ja mielekkäästä työstä.” Näinhän se on. Nuoret eivät pyydä mahdottomia. He haluavat tavallisia asioita, joista hyvä elämä rakentuu. Tällä hetkellä moni nuori ei uskalla ostaa kotia tai perustaa perhettä, koska tulevaisuus tuntuu liian epävarmalta. Keskustan mielestä Suomen pitää olla maa, jossa jokainen nuori rohkenee unelmoida. Vilma Lapista kirjoitti minulle näin: ”Nuorten kokemus on se, että yhteiskunta odottaa paljon mutta tarjoaa liian vähän tukea. Kyllä me ei pelätä töitä tai olla yhtään sen huonompia. Nuorten suurin pelko ei ole työn tekeminen, vaan suurin pelko on, ettei työtä ole.” Tämä on viesti, joka meidän päättäjien pitää yli puoluerajojen kuulla. Meidän pitää saada nuorille töitä. Siksi keskusta esittää nuorten takuutyötä ja työnantajan sivukulujen puolittamista ensimmäisestä työntekijästä vuodeksi. [Ben Zyskowicz: Miksi ette toteuttaneet Marinin hallituksen aikana näitä hyviä ehdotuksia!] Voitteko te, pääministeri Orpo, ottaa vihdoinkin nämä ratkaisut vastaan ja viedä niitä eteenpäin? Työttömyysturva ja kuntien sakkomaksut nuorten takuutyöhön, työpaikka jokaiselle vastavalmistuneelle. Miksi tämä ei kelpaa? Arvoisa puhemies! Liian moni nuori kamppailee myös jaksamisen kanssa. Vilma Lapista jatkaa näin: ”Osa vähättelee meitä ja meidän jaksamista ja mielenterveyttä. Ärsyttää sellainen puhe, että kyllähän nuorena jaksaa, eikä uskota, että nuorella voi oikeasti olla esimerkiksi työuupumusta. Monen nuoren työllistymisen este ei ole osaamisen puute vaan uupumus, ahdistus tai yksinäisyys.” Meidän pitää ottaa tämäkin nuorten viesti vakavasti. Mielenterveyspalvelut ovat myös työllisyyspolitiikkaa. Siksi keskusta vahvistaisi matalan kynnyksen mielenterveyspalveluja ja turvaisi perheneuvoloiden toiminnan koko Suomessa. Uupunut nuori ei jaksa odottaa tai matkustaa avun perässä. Patrik Kainuusta jakaa saman tavoitteen keskustan kanssa: ”Maksuton koulutus ja koko maan kattava oppilaitosverkko.” Arvoisa puhemies! Suomi ei menesty, jos kokonainen sukupolvi joutuu odottamaan mahdollisuutta päästäkseen näyttämään osaamisensa. Nyt liian moni nuori kysyy, onko hänellä tulevaisuutta. Keskusta haluaa Suomen, jossa nuori uskaltaa haaveilla, jossa vanhempien varallisuus tai kotipaikkakunta ei ratkaise mahdollisuuksia — Suomen, jossa nuorille on tarjolla töitä ja tukea, jossa koulutus kannattaa, jossa voi perustaa perheen ilman jatkuvaa epävarmuutta, jossa oma koti ei jää haaveeksi. Keskustan Suomessa nuori uskaltaa kysyä, mitä kaikkea hän voi tulevaisuudella tehdä. [Juha Mäenpää: Montako koulua olette lopettaneet?] Minä kysyn: millaisen jäljen jätämme sydämeen heille, joiden tulevaisuus on vasta alkamassa? Kannatan edustaja Kempin tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.
Arvoisa herra puhemies! Tässä nyt vihreiden edustaja ehkä hieman laittaa mutkia suoriksi, kun rinnastetaan. Aina tietenkin voidaan rinnastaa budjetista eri kohtia ja löytää plussia ja miinuksia, mutta nämäkään asiat nyt eivät ole täysin rinnakkaisia. Täytyy ymmärtää kuitenkin, että tässä kohtaa — itsekin kovasti olen ajanut maatalouteen ja maaseudulle esimerkiksi biokaasua, uusiutuvaa energiaa ja niin edelleen ja tämä on keskustan linja —, tässä hetkessä, kun vielä olemme kuitenkin fossiilisesta energiasta riippuvaisia ja sitä polttoainetta iso osa tiloista joutuu käyttämään, on käytettävä niitä välineitä, millä pystytään viljelijöiden tilannetta auttamaan. En usko, että tämä tuki tai tämä ratkaisu lisää fossiilisen energian käyttöä tai sen jatkamista. Mitä tähän Metsähallitukseen tulee, niin kyllä itsekin olen tietysti erityisen huolissani siitä, mistä on nyt paljon viestejä ympäri Suomea tullut, että näitä luontopalveluja on ajettu alas samaan aikaan, kun Metsähallituksen tuloutuksia on lisätty. Tämä on väärää politiikkaa, ja uskon, että me olemme vihreiden kanssa tästä yhtä mieltä, että hyödynnetään luontoa virkistyskäytössä ja retkeilykäytössä ja liikkumiseen ja pidetään huoli myöskin niistä palveluista siellä maakunnissa. Ne ovat tärkeitä myöskin niille alueen yrittäjille. Sitten edustaja Heikkiselle: Kyllähän politiikassa on muitakin mahdollisuuksia esittää vaihtoehtoja kuin välikysymys. Totta kai me voimme keskustassa näitä välikysymyksiä tehtailla enemmän, jos kokoomusedustaja näin toivoo, mutta me olemme esittäneet tänäänkin vaihtoehtoja. Tuotantorakennusten kiinteistövero: moni teistä vaati tätä viime kaudella, miksi ette nyt toteuta sitä? Tai tämä lannoitteiden kustannustuki, tai mihin unohtui kokoomusministeriltä kilpailulain uudistaminen maataloustuottajien hyväksi?
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia hallitukselle tästä esityksestä energiaveron palautuksesta. Niin kuin tässä on käytetty puheenvuoroja, se on nopea, tehokas, helppo tapa ottaa käyttöön viljelijöiden tilanteen parantamiseksi. Mutta tietenkin samaan hengenvetoon on hyvä tässä tuoda avoimesti esille, että eihän se muutama sata euroa, mitä keskimääräiselle tilalle tämä tuo apua, niitä maatalouden ongelmia isossa kuvassa korjaa. Toinen positiivinen asia on tämä elintarvikemarkkinalaki, joka nyt on täällä eduskunnassa käsittelyssä. Myöskin siitä voi kiittää hallitusta. Tässä on tehty tämän elintarvikemarkkinalain osalta pitkäjänteistä työtä. Olikohan se edellinen vai sitä edellinen hallitus, joka toi tämän ensimmäisenä säädetyn lain tänne taloon, seuraava hallitus sitä paransi, ja nyt kun ollaan nähty, että se ei edelleenkään ole toiminut riittävästi, niin nyt tämä Orpon hallitus tekee siihen hyviä muutoksia, ja näinhän sen pitääkin toimia. Todennäköisesti seuraava hallitus vielä jatkaa sitä. Tietenkin harmittaa se, että tämä kilpailulain uudistaminen, joka myöskin oli hallitusohjelmassa, ilmeisesti on jäämässä nyt tekemättä ja sieltä kautta ei ole tulossa viljelijöille apua. Mutta, arvoisa herra puhemies, haluan tähän loppuun nostaa vielä esille erityisesti kasvinviljelytilojen ahdingon tällä hetkellä. Tuolla Tampereella viime viikonloppuna useampi viljelijä, erityisesti sieltä Varsinais-Suomesta, josta taitaa edustaja Elomaa tulla, kävi puhumassa minulle kasvinviljelytilojen ahdingosta. Voin tunnustaa, että itsellenikin maitotilat, lihatilat ovat tutumpia, ja aion kyllä nyt kesäaikana käydä vierailemassa siellä alueella, koska kyllä se viesti oli, että heidän ongelmiaan ei ole otettu tässä talossa vakavasti — heidän ongelmiaan ei ole otettu tässä talossa vakavasti. No, meillä täytyy olla ratkaisuja. Keskusta on esittänyt lannoitteiden kustannustukea yhtenä vaihtoehtona ja sitten tätä, jonka jo useampi edustaja nosti esille, tuotantorakennusten kiinteistöveron poistoa. Tietenkään ei pidä liiaksi katsella taaksepäin, mutta en malttanut olla katsomatta, kun tiedän, että tämä aihe on ollut esillä. Joulukuussa 2021 täällä nyt salissa istuvista edustajista edustaja Vähämäki, edustaja Elomaa, edustaja Räsänen — edustaja Junnila taisi jo tuosta poistua, samoin kuin edustaja Niemi — ajoivat tässä talossa tuotantorakennusten kiinteistöveron poistoa maataloudesta. Tietenkin nyt on hyvä esittää kysymys, onko teidän mielestänne nyt maatalouden tilanne niin hyvä, että tämä ei ole enää ajankohtainen. Jos tuntuu, että se tilanne on edelleen heikko, niin keskustalta on tulossa esitys tästä maatalouden kiinteistöveron poistosta, ja toivon, että tätä voitaisiin vielä harkita, koska tätä on käytetty muun muassa Ruotsissa. Tietenkin toivotaan, että on pitkäjänteistä työtä näiden osalta. Jos esityksiä tehdään ja ajetaan asiaa ja jos tilanne ei parane, niin otetaan asia uudelleen esille ja mietitään, olisiko tällä kertaa se hetki, että voitaisiin tämä esitys viedä eteenpäin. Mutta sanon vielä loppuun, että kiitokset tästä energiaveron palautuksesta. Se on pieni apu mutta oikeansuuntainen toimi. Kiitokset siitä.