Werning Paula
2 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Haluan nostaa tässä ajoneuvolain muutosta koskevassa esityksessä esiin yhden itselle varsin tärkeän asian, nimittäin sopimuspalokuntien toimintaedellytykset. Suomessa sopimuspalokunnat ovat aivan keskeinen osa pelastustoimen toimintakykyä. Erityisesti juurikin harvaan asutuilla alueilla ensimmäinen apu voi tulla nimenomaan sopimuspalokunnalta. Sopimuspalokuntien merkitys ei ole siis mikään pelkkä sivuseikka, vaan ne ovat aidosti osa meidän turvallisuuttamme ja sitä perustaa. Tästä syystä on tärkeää, että myös lainsäädäntö tukee niiden toimintaa. Hallituksen esityksessä ehdotetaan uutta määritelmää sopimuspalokunnan pelastusautoille. Siinä ajoneuvon pitäisi olla enintään 3,5 tonnia, nelivetoinen ajoneuvo, jossa on lava. Lausuntopalautteessa on nostettu aivan aiheellisesti yksi kysymys esiin: miksi lainsäädännössä pitäisi olla näin tarkka määritelmä, ja millainen ajoneuvo sopimuspalokunnan pitäisi sitten lain mukaan hankkia? Taajamassa tai hyväkuntoisten teiden alueilla kaksivetoinen ajoneuvo voi olla aivan riittävä. Toisaalta lavavaatimus voi rajata pois sellaisia henkilöiden tai kaluston kuljettamiseen soveltuvia ajoneuvoja, joita palokunta tosiasiassa tarvitsee. Yksi asia on vielä sähköistyminen. Jos sääntely rajaa ajoneuvotyypit liian tarkasti, se voi samalla vaikeuttaa sopimuspalokuntien siirtymistä vähäpäästöisempiin ajoneuvoihin, ja en usko, että tämä on tarkoituksenmukaista. Minusta lähtökohdan pitäisi olla yksinkertainen: sopimuspalokunnan pitää voida hankkia tehtäväänsä tarkoituksenmukainen ja turvallinen ajoneuvo ilman, että lainsäädäntö pakottaa ostamaan tiettyä ajoneuvotyyppiä. Yksi tärkeä asia, minkä nostan vielä esille, on verotus. Jos sopimuspalokunta hankkii pelastustoimen käyttöön ajoneuvon omalla rahallaan, sitä ei pitäisi asettaa verotuksessa huonompaan asemaan kuin vastaavaa pelastuslaitoksen ajoneuvoa. Suomen Sopimuspalokuntien Liitto on lausunnossaan nostanut tämän asian varsin selkeästi esille. Tässä pitäisi muistaa yksi asia: sopimuspalokuntien rahat eivät synny tyhjästä. Kun vapaaehtoiset ihmiset hankkivat ja ylläpitävät kalustoa, jotta meidän arki turvataan, he kantavat itse osan siitä kustannuksesta, jonka muuten joutuisi kantamaan hyvinvointialue tai valtio. Siksi lainsäädännön pitäisi helpottaa tätä toimintaa, ei tehdä siitä tarpeettoman kankeaa ja kohtuuttoman kallista palokunnille. Toivonkin, että valiokunnissa kuullaan tästä asiasta myös sopimuspalokuntien ääntä ja tarkastellaan lausuntopalautteessa esitettyjä muutostarpeita. Se vain on niin, että kun maailma muuttuu, arjen on kestettävä, ja sopimuspalokuntien toimintakyvystä ei pidä säästää väärässä paikassa. Meidän pitää huolehtia siitä, että apu tulee jatkossakin kaikkialle Suomeen myös silloin, kun apua tarvitaan nopeasti.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tänään täällä on puhuttu numeroista, prosenteista ja tilastoista, olemme käsitelleet köyhyyttä koskettavaa välikysymystä. Mutta sadoilletuhansille suomalaisille nämä ovat sitä jokapäiväistä elettävää arkea, ne ovat jokapäiväistä selviytymistaistelua. Itsekin tiedän hyvin omasta menneisyydestäni, mitä tiukalla eläminen on. Tiedän hyvin, miltä tuntuu laskea senttejä ruokakaupan kassalla ja toivoa, että kortti ei hylkää, koska ei ole katetta. Tiedän sen kalvavan tunteen, kun joutuu valitsemaan lapsen talvihaalarin ja leivän välillä. Juuri tästä omasta kokemuksestanikin katsoen minun on todella vaikea hyväksyä tätä Orpon—Purran hallituksen linjaa, joka potkii jo valmiiksi maassa makaavia. Arvoisa puhemies! Hallitus puhuu kauniisti kannustamisesta, mutta todellisuudessa tämä hallituksen politiikka on puhdasta kurjistamista. Te olette leikanneet työttömyysturvan lapsikorotukset, vieneet asumistuen suojaosan ja lopulta jopa toimeentulotuen vähäisen ansiovähennyksen. Te olette poistaneet kannustimet vähäisellekin työnteolle tilanteessa, jossa työttömyys on Euroopan korkeimpia ja leivän perässä juokseminen on monelle arkipäivää. Katsokaa sieltä ministeriaitiosta ympärille: miljoona suomalaista on köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Se on joka kuudes meistä. Samaan aikaan kun tavalliset perheet, yksinhuoltajat, eläkeläiset tinkivät kaikesta, te annatte yli kymppitonnin kuussa tienaaville tonnien verohelpotukset. Te annatte suuryrityksille veronkevennyksiä velkarahalla, vaikka ennen vaaleja huusitte kurkku suorana velkaantumisen lopettamisesta. Tosiasiassa te siellä ministeriaitiossa otatte velkaa enemmän kuin kukaan ennen teitä, mutta ette käytä sitä ihmisten arjen turvaamiseen vaan rikkaimpien taskujen täyttämiseen. Arvoisa puhemies! Karua on myös teidän harrastama asuntopolitiikka. Hallitus on tietoisella päätöksellään romuttanut kohtuuhintaisen asuntotuotannon. Valtion asuntorahasto on lakkautettu, aso-asunnot lopetettu ja rakennusala ajettu syvään taantumaan. Tulos näkyy kyllä kadulla. Asunnottomuus on noussut 20 prosenttia, ja pitkäaikaisasunnottomuus kasvaa ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen. Kela käskee tuhansia ihmisiä muutamaan halvempaan asuntoon, mutta kun niitä ei ole. Te ette leikkaa vain seinistä, te leikkaatte ihmisten turvallisuudesta ja itsekunnioituksesta. Ja hallitus vastaa tähän kaikkeen mantralla: veronalennukset tuovat kasvua. Mutta, arvoisa herra puhemies, tutkimustieto sanoo aivan muuta. Ne eivät tuo kasvua, ne tuovat tuloeroja. Ne hyödyttävät eniten suurituloisia, suurituloista miestä esimerkiksi Espoossa, kun taas Kainuun ja Pohjois-Karjalan lapsiperhe maksaa laskun. Onko tämä reilua? — Ministerit, ymmärrän, että on tärkeämpääkin tekemistä, kuiskutella keskenään, mutta myös täällä on tärkeitä asioita. [Sari Multala: Puhuttiin nimenomaisesti tästä asiasta!] — Hyvä, ja kuunnelkaa myös. Arvoisa puhemies! Hallituksen suurin ongelma on se, että ette selvästikään tunnista päätöksenne seurauksia tavallisen ihmisen arjessa. Kun inflaatio laukkaa ja sähkön, dieselin sekä ruuan hinta nousee, te lisäätte taakkaa poistamalla ay-jäsenmaksun verovähennyksen ja nostamalla maksuja. Työssäkäyvänkin perhe on teidän politiikallanne ja veropolitiikallanne monesti siellä pakkasen puolella. Minä en voi hyväksyä tätä. Sosiaalidemokraatit palauttaisivat suojaosat, jotta työnteko aina kannattaisi. Me rakentaisimme tukipaketin rakennusalalle ja turvaisimme kohtuuhintaisen asumisen. Me haluamme rakentaa luottamusta, emme repiä yhteiskuntaa kahtia. Hallitus, onko teille todella tärkeämpää suojella suurituloisia kuin varmistaa, että jokaisella suomalaisella lapsella on ruokaa pöydässä, puhtaat vaatteet, lämmin koti ja jokaisella eläkkeensaajalla on varaa lääkkeisiinsä?