Vigelius Joakim

Arvoisa puhemies! ”No means no”, ’ei tarkoittaa ei’, mutta ei turvapaikkapolitiikassa. ”Eistä”, ”eistä” ja ”eistä” huolimatta ”kyllää” voi kyllä hakea monen monta kertaa yhä uudelleen ja uudelleen. Se on Euroopassa ja Suomessakin nähty, kun kymmenen vuotta sitten saapui 1,2 miljoonaa turvapaikanhakijaa meille Eurooppaan ja siitä osa Suomeenkin pääasiassa Lähi-idästä Välimeren kautta — ennennäkemätön joukko Syyriasta, Afganistanista ja Irakista parempaa elämää, turvaa, hyvää ja kaunista tavoittelemaan lähteneitä etsijöitä. Heistä päätyi meille sinä syksynä se 32 000. Tämän seurauksena Suomessa vastaanottokeskukset moninkertaistuivat ja virkakuntaa riitti. Heitä palkattiin satamäärin selvittämään turvan tarvetta jokaiselle, ja se tuotti työtä. Maahanmuuttovirastosta kerrotaan, että näistä yli kymmenen vuotta sitten turvapaikkaa hakeneista yhä lähes 400:lla oli vielä kymmenen vuoden jälkeenkin turvapaikkahakemus käsittelyssä — kymmenen vuotta myöhemmin. Arvoisa puhemies! Kymmenen vuotta on aika pitkä aika. Siinä ajassa ehti Britannia erota EU:sta ja Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi, Biden valittiin siihen tilalle ja Trump valittiin vielä uudelleen. Korona ehti myllertää koko tämän maailman läpi ja kadota yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Ukrainassa syttyi sota, ja se on edelleen jatkunut monta vuotta. Suomi liittyi Natoon, ja tekoäly valloitti maailman ja tämän eduskunnan puheenvuorotkin. Hallituksia, presidenttejä ja parlamentteja vaihtui, kulkutauteja on kestetty ja talouskriisejä kiertänyt. Valtavia muutoksia, mutta jokin asia on pysynyt suhteellisen samankaltaisena: osa ihmisistä odottaa edelleen turvapaikkapäätöstä — ei toki ensimmäistään, vaan jo monetta sarjassa, pitkässä sarjassa. Kun ”ei” ei kelpaa, haetaan ”kyllää” kerta toisensa jälkeen. Maailmaa mullistanut toinen maailmansotakin ehti sekä alkaa että päättyä nopeammin kuin tämä kierre, sen selvittäminen, saako joku jäädä Suomeen vai eikö saa ja mikä sitten lopullinen arvio siitä on. Tätä jämähtäneisyyttä selittää tämä jatkuva valituskierre: oikeus jättää valitus toisensa perään, valittaa aina oikeusasteesta eteenpäin ja hakea myös turvapaikkaa uudelleen ja uudelleen ja valittaa jokaisesta uudestakin päätöksestä erikseen. Turvapaikka-asioiden osalta tämä hallitus on onneksi jo tarttunut tähän ongelmaan. Kesäkuussa 2025 voimaan tulleella lakimuutoksella mahdollistettiin karkottamispäätöksen nopeampi täytäntöönpano turvapaikka-asioissa. Nyt tämän lisäksi hallitus esittääkin karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttamista kaikissa muissakin tapauksissa. Karkottamispäätöksestä valittaminen ei enää automaattisesti lykkäisi tai estäisi päätöksen täytäntöönpanoa. Karkottamispäätös voitaisiin käytännössä panna täytäntöön 30 päivän kuluttua siitä, kun se on annettu tiedoksi, eli valitusajan päättymisen jälkeen — toisin sanoen 30 päivän lähtölaskenta, jota ei ole aivan yhtä helppo enää pysäyttää perusteettomalla paperisodalla. Vuosikymmenten mittaisten paperisotien sijaan onkin tärkeää pyrkiä ratkaisemaan ongelmia ennakoivasti, niin ettei niitä pääsisi muodostumaan alun alkujaankaan. Jatkossa tiettyjen ehtojen täyttyessä voidaankin Suomeen pyrkiville myöntää tämän lakimuutoksen myötä ennakollinen maahantulokielto. Näin voidaan estää sellaisten henkilöiden pääsy maahan, jotka muodostavat vakavan uhan yleiselle järjestykselle, yleiselle turvallisuudelle tai kansalliselle turvallisuudelle. Maahantulokiellosta päättäisi ja sen määräisi poliisi joko muiden turvallisuusviranomaisten esityksestä tai omasta aloitteestaan. Kaiken tämän ohella, karkottamispäätösten täytäntöönpanon nopeuttamisella ja maahantulokieltojen määräämisen ohella, myös Suomen ja koko Euroopan olisi erittäin tärkeää pystyä paitsi laadullisesti myös määrällisesti rajoittamaan turvapaikkahakemusten vastaanottamista eli sitä, kuinka monta turvapaikkahakemusta sama ihminen voi lähettää uusintakäsittelyyn uusintahakemuksena uutta päätöstä odottamaan ja senkin jälkeen hakea vielä uudelleen. Rajoittamatonta turvapaikanhakuoikeutta ei ole tarkoitettu aikanaan siitä säädettäessä, siitä päätettäessä tällaista käyttötarkoitusta varten. Sitä ei ole tällaisessa mitassa tarkoitettu käytettäväksi. Siitä huolimatta sitä räikeästi hyväksikäytetään sekä massamaisesti että yksittäisten ihmisten osalta todella törkeällä tavalla. Tässä suhteessa paitsi Suomi myös Eurooppa on jäänyt omien sääntöjensä, vuosikymmeniä sitten solmittujen sääntöjen, vangiksi omalla liian tiukalla, hölmöllä ja sinisilmäisellä tulkinnallaan. Siksi myös sen on muututtava kaikkien näiden hyvien kansallisten päätösten lisäksi.

Arvoisa puhemies! Kerrataan alkuun turvapaikkajärjestelmän ongelmat. Ensin ihmisiä lähtee massoittain kehitysmaista ylittämään Euroopan rajoja, ensin ulkorajoja, sen jälkeen sisärajoja. Ei lupien kanssa vaan turvapaikanhakuoikeuteen vedoten he vaeltelevat maasta toiseen ja valikoivat myös sieltä itselleen sopivampaa hakupaikkaa. Jos he turvapaikan hakemuksensa jälkeen saavat, turvasta huolimatta työllistymisennuste, ennuste omillaan toimeentulosta ja nuhteettomuudesta ja onnistuneesta kotoutumisesta ovat tilastojen ja toteuman valossa heikkoja. Jos he taas eivät saa turvapaikkaa, kuten enemmistö turvapaikanhakijoista Euroopassa ja Suomessa eivät, he jäävät Eurooppaan silti kaikkine edellä mainittuine ongelmineen vielä enemmissäkin määrin, koska he ovat silloin luvatta täällä. Tähän astihan vain noin parisenkymmentä prosenttia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista on saatu palautettua takaisin kotimaihinsa — 20 prosenttia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneista. Oli tarvetta turvalle tai ei, tänne saa jäädä, vaikka luvatta. Kierrettä ylläpitää se, että Euroopan ja esimerkiksi tuon meistä Välimeren erottaman Afrikan ja Lähi-idän välinen elintasokuilu on valtava ja sosiaaliturvamme varsin runsas sikäläisiin nähden. Kokonaisuuden hahmottamiseksi on hyvä todeta, että kun tämä meidän 450 miljoonan ihmisen EU ei kasva väestöltään yhtään — siis edes kymmenessä vuodessa meidän väestömme ei täällä EU:n sisällä kasva yhtään — samaan aikaan esimerkiksi Afrikassa, sen kaikissa maissa, väestö kasvaa yhteensä yli 30 miljoonalla joka vuosi — joka vuosi 30 miljoonaa afrikkalaista lisää, ylikin. Kymmenessä vuodessa Afrikan väestön ennakoidaan kasvavan yli 300 miljoonalla. 15 vuodessa Afrikka kasvaa koko EU:n verran. Afrikan väestö kasvaa koko EU-maiden jäsenmaiden yhteenlasketun väestön verran seuraavan 15 vuoden aikana. Eli tulijavirtaa kyllä riittää, jos tulijat tänne päästetään. No, tervetuloa, miljoona turvapaikanhakijaa. Sitä toivotettiin vuonna 2015, kun Eurooppa kärsi siirtolaiskriisistä. Nyt on ääni muuttunut kellossa. Paitsi että Suomen hallituksessa on tehty ennätyksellisen paljon erilaisia tiukennuksia turvapaikkapolitiikkaan, maahanmuuttopolitiikkaan, kansalaistamispolitiikkaan ja niin edelleen, nyt myös Eurooppa herää. Hiljattain on hyväksytty ja nyt kaikissa EU-maissa on toimeenpantavana unionin muuttoliike- ja turvapaikkasopimus. Se antaa koko Euroopalle työkaluja hallitsemattoman ja myös haitallisen maahanmuuton torjumiseen. Sopimuksen keskeinen tavoite on tehostaa EU:n ulkorajojen valvontaa, tunnistaa maahan saapuvat henkilöt nykyistä paremmin sekä nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja kielteisen päätöksen saaneiden palauttamista takaisin kotimaihinsa. Jatkossa laittomasti maahan saapuvat tai maassa luvatta oleskelevat ulkomaalaiset käyvät läpi seulontamenettelyn, jonka aikana selvitetään henkilön taustat ja maahantuloon liittyvät tiedot, jotta voidaan nopeasti ratkaista, kuuluuko hän alkuunkaan turvapaikkamenettelyyn vai tulisiko hänet palauttaa heti lähtömaahansa. Turvapaikkaprosessia nopeuttaa myös valmisteltava turvallisten alkuperämaiden luettelo. Turvalliseksi katsotuista maista perusteettomat hakemukset voidaan käsitellä nykyistä jouhevammin ja tehokkaammin. Sopimuksessa kiristetään myös vastaanottopalveluiden ehtoja. Palveluita annetaan jatkossa vain ensimmäisen turvapaikkahakemuksen käsittelyssä. Vastaanottopalveluiden kestoa rajataan, ja vastaanottorahaa voidaan myös alentaa jatkossa, jos sääntöjä ja normeja rikotaan. Lisäksi vastaanottokeskuksissa oleskelevien on jatkossa tunnistauduttava säännöllisesti. Tällä parannetaan myös meidän viranomaisten mahdollisuuksia seurata, että henkilöt ovat tavoitettavissa ja noudattavat heille asetettuja velvollisuuksia. Kaiken edellä todetun lisäksi tänä maanantaina, tämän viikon alussa, EU-maat ja Euroopan parlamentti löysivät sopua uudesta paluuasetuksesta. Sen nojalla EU-maat voisivat perustaa palautuskeskuksia Euroopan ulkopuolelle niille ihmisille, joiden turvapaikkahakemus on hylätty tai jotka on määrätty poistumaan koko EU:n alueelta. Samalla pidennetään säilöönoton enimmäiskestoa kuudesta kuukaudesta kahteen vuoteen sekä pidetään turvallisuusriskinä pidettyjä säilössä jopa rajoittamattoman ajan. Myös maahantulokieltoja voidaan pidentää viidestä vuodesta kymmeneen, ja turvallisuusriskeinä pidettyjä voidaan estää pääsemästä Euroopan unioniin koko loppuelämänsä ajaksi. Yhdessä tämä sopimus ja toisaalta asetus ovat mahdollistamassa sen, että Suomi, koko Eurooppa, kiristää omaa linjaansa myös turvapaikkapolitiikan suhteen. Suomi on jo tarttunut tuumasta toimeen ja yhdessä muiden Pohjoismaiden — Ruotsin, Tanskan, Norjan ja Islannin — kanssa aloittanut EU:n ulkopuolisen palautuskeskuksen perustamista. Muun muassa tällä toimella pystytään jälkikäteen, ikävä kyllä, korjaamaan niitä ongelmia, joita on turvapaikkapolitiikalla aiemmin aiheutettu, kun pystytään siirtämään näitä kielteisen päätöksen saaneita pois. Toisaalta sillä myös ehkäistään tätä loputonta tulijavirtaa, jota Eurooppaan suuntautuu, kun on ennuste sille, että turvapaikkaa ei tule Euroopasta saamaan, jos siihen ei ole oikeutettu, ja että sitä ei kannata ensinkään lähteä hakemaan Euroopasta, ellei siihen ole täydellisen pätevät, perustellut syyt. Se varmasti tulee ehkäisemään ihmisten alttiutta hakeutua näille vaarallisille reiteille, käyttää ihmissalakuljettajien palveluita ja riskeerata oma ja perheensä henki näillä reissuilla. Paitsi että me jälkikorjaamme ongelmia, joita on jo aiheutettu aiemmalla politiikalla, nyt ehkäistään myös ongelmien pahenemista ehkäisemällä tätä turvapaikkavaeltelua, kansanvaeltelua, maiden valikointia ja maissa pysymistä vielä kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneenakin. Kaikki tämä on oikeansuuntaista politiikkaa. Kiitos siitä paitsi Suomen hallitukselle nyt myös Euroopan maiden hallituksille, jotka ovat vihdoin heränneet siihen, millainen ongelma tämä on koko meidän maanosallemme.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on sisäisen turvallisuuden selonteko, ja se on mainio paperi hyvin monilta osin. Yksi huolestuttava piirre tässä selonteossa ja ylipäätään hallintovaliokunnan mietinnössä sitä koskien, mistä olen osoittanut huolta valiokunnassakin, on se, että Suomessa on Euroopan vähiten poliiseja. Suomessa asukaslukuun suhteutettuna on 136 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Vastaava luku esimerkiksi muissa Pohjoismaissa — Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa — on 200 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Keskisessä Euroopassa, sellaisissa maissa, kuten Ranska ja Saksa, myös Puola on niillä main, on 300 poliisia 100 000:ta asukasta kohti. Etelä-Euroopan lukuihin en edes mene, ne ovat vielä suurempia, noin neljääsataa, jopa viittäsataa poliisia sataatuhatta asukasta kohti. Mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, että jos meillä olisi poliisien määrä samoissa lukemissa kuin mitä se on Etelä-Euroopan tasolla, me puhuisimme yli 20 000 poliisista Suomessa. Jos me maltillisemmin olisimme keskieurooppalaisissa luvuissa, meillä olisi noin 17 000 poliisia Suomessa. Jos me olisimme pohjoismaisissa lukemissa, Ruotsin, Tanskan, Norjan tasolla, meillä olisi noin 11 000 poliisia Suomessa, mutta Suomessa on tällä hetkellä Euroopan vähiten poliiseja, vajaa 8 000. Poliisien määrä ei ole mikään itseisarvo, mutta jos on samaan aikaan niin, että meillä on Euroopan vähiten poliiseja ja meillä on tutkintajonot pitkiä, henkilökunta rasittunutta ja väkivalta raaistuu, siihen tulee uusia, vakavampia muotoja ja meillä jää paljon rikoksia, erityisesti omaisuusrikoksia, tutkimatta ja ihmiset eivät saa oikeutta jouduttuaan tällaisten rikosten kohteeksi, niin ehkä se kertoo myös siitä, että Suomella olisi petrattavaa erityisesti poliisien määrässä. Jo sillä, että me nostaisimme poliisien määrää pikkasen nopeammalla tahdilla esimerkiksi Ruotsin, Tanskan ja Norjan tasolle, varmasti pystyttäisiin helpottamaan niitä henkilöstön haasteita, sitä resurssipulaa erityisesti ajankäytöllisesti, mitä poliisissa on, ja varmasti saataisiin sinne tutkinnan puolelle ja ylipäätään kansalaisten turvallisuudentunteen puolelle parempaa vastinetta kuin tällä hetkellä. Suomessa poliisi on aika lailla omien resurssiensa äärirajoilla nykyisessä tilanteessa, ja jostain poliisi joutuu sitten tinkimään ja priorisoimaan omaa toimintaansa. Se on hyvä, että viranomainen joutuu sen tekemään, mutta minä uskoisin, että nimenomaisesti poliisien määrää lisäämällä me voitaisiin vastata moniin niihin huoliin, joita on poliisin resurssien riittävyydestä ja siitä, saavatko kansalaiset oikeutta joutuessaan rikosten kohteeksi, ja mikä parasta, jos pystytään poliisien läsnäololla ennaltaehkäisemään rikosten tapahtumista.

Arvoisa puhemies! ”Orjuuttamista, lasten vaarantamista, terrorismin tukemista. Isisin kalifaatissa eläneitä naisia on useissa Euroopan maissa tuomittu raskaista rikoksista. Sen sijaan Suomeen palanneet Isis-naiset elävät vapaina. Miksi?” Tätä kysyi Helsingin Sanomat syyskuussa 2023. Suomesta oli menneinä vuosina lähtenyt kymmenittäin aikuisia Irakiin ja Syyriaan vierastaistelemaan islamistisen ja terroristisen Isis-kalifaatin puolesta. No, kun kalifaatti sitten Lähi-idässä kaatui, tahtoivatkin kalifaatin rakentajat taas turvaa meiltä Euroopasta. Suomesta heille turvaa tarjosi muun muassa Marinin hallitus. Vihreä ulkoministeri Pekka Haavisto alkoi junailla al-Holin leiriltä Isis-perheitä takaisin Suomeen. Sen siunasi myös terrorismin torjunnasta vastannut vihreä sisäministeri Maria Ohisalo. Toisin kuin muualla, Suomeen tuotuja terroristeja ei juuri olla saatu vastuuseen heidän teoistaan. Siinä missä vihreät ministerit innolla haalivat näitä terroristeja Suomeen, nyt perussuomalaisten sisäministerin ja oikeusministerin voimin kiristämme terrorismirikosten rangaistuksia ja tukimme lainsäädännön porsaanreikiä, koska Suomen ei tule olla turvapaikka terroristeille. Jatkossa rikoslaissa rangaistavaa on selväsanaisesti se, jos henkilö matkustaa vieraaseen maahan edistääkseen tai harjoittaakseen terrorismia. Itsestäänselvän kuuloinen asia, mutta sitä se ei ole tähän asti ollut. Rangaistavaa olisi myös kouluttaa muita tätä tarkoitusta varten. Jatkossa myös terrorismirikoksen valmistelun ja kouluttautumisen rangaistavuus laajennetaan koskemaan toimia, joilla edistetään toisen henkilön terrorismirikoksen tekemistä. Kyse voi olla esimerkiksi väärennysrikoksista, tietoverkkorikoksista ja erilaisista terroristiryhmän varainhankintaa palvelevista rikoksista. Terroriteon valmisteluna rangaistavaa olisi jatkossa myös sellaisten esineiden ja aineiden käsittely, joilla voidaan vakavasti vaarantaa ihmisten henkeä ja turvallisuutta. Lisäksi terrorismirikosten yhteydessä rangaistavaksi voidaan laskea jatkossa useita muita törkeitä rikoksia, mukaan lukien törkeä vapaudenriisto, törkeä ryöstö, törkeä raiskaus ja törkeä lapsenraiskaus. Arvoisa puhemies! Näillä lakimuutoksilla Suomi tehokkaammin torjuu terrorismia tilkitsemällä rikoslain puutteita, laajentamalla rangaistavuuden alaa ja ankaroittamalla sen tuomioita. Teemme nämä muutokset täällä eduskunnassa, jotta terrorismia ei Suomessa tueta eikä Suomeen myöskään maailmalta tuoda.

Arvoisa puhemies! Edustaja Lyly SDP:stä puhui luvuista ja suuruusluokista. Toitte esille sen, että tosiaan meillä rikoksiin syyllistyneitä ulkomaalaisia karkotetaan vuositasolla noin sadasta kolmeensataan henkilöä, ja luku on ollut jokseenkin kasvamaan päin tässä viime aikoina. Itse en pidä tätä vähäpätöisenä lukuna. Luku voisi olla tietysti suurempikin, mutta kun ajattelemme sitä, että tällä hetkellä Suomen vankilat ovat täynnä, niissä on ylikapasiteettia olisiko 110 prosentin luokkaa tällä hetkellä, ja ajatellaan, että vankilaturvallisuuden kannalta se raja menee suunnilleen siinä 90 prosentin kapasiteetissa, niin meillä on vaarallisessa kunnossa meidän vankiloiden kapasiteetti tällä hetkellä. Vankipaikat ovat aivan täynnä, ja se aiheuttaa myös meidän vanginvartijoille todella suuria turvallisuusriskejä. Siihen pyritään puuttumaan, ja yksi keskeinen keino, millä siihen voidaan puuttua, on se, että me pyrittäisiin tyhjentämään vankiloita sellaisista vangeista, joiden ei ensinkään pitäisi istua täällä Suomessa. Meillä tällä hetkellä meidän vankilapopulaatiosta, siis meidän vangeista, ulkomaalaisia on noin 23 pinnaa, [Miko Bergbom: Järkyttävää!] siis noin keskimäärin semmoinen reilut 800 ulkomaalaista vankia istuu suomalaisessa vankilassa, vähän kuukaudesta riippuen, ja se on valtava määrä ihmisiä. Siis käytännössä, jos tästä porukasta suuri osa pystyttäisiin siirtämään omiin kotimaihinsa mielellään vankeuden aikana mutta viimeistään vankeuden jälkeen, olettaen, että heistä moni syyllistyy uusintarikollisuuteen, niin meillä itse asiassa vapautuisi vankilakapasiteettia. Me voitaisiin jopa päästä sinne turvallisen 90 pinnan kapasiteetin alle, mutta se vaatisi vain sitä, että me uskalletaan ensinnäkin edistää näitä vankien siirtoja toisiin EU-maihin ja myös täältä Suomesta ulos ja että me pyritään päästämään rikollisesta ulkomaisesta aineksesta eroon, eli että sitä ei ensinkään olisi Suomessa. Etukäteen sitä voi olla pikkasen vaikea haravoida, kaikki rikolliset eivät näytä rikollisilta rajan yli astuessaan, mutta sen jälkeen, kun käy ilmi, että rikoksiin on syyllistytty ja meidän oikeusasteet ovat siitä tuominneet ihmisen, niin viimeistään siinä kohtaa pitäisi hälytyskellojen soida ja jokaisen miettiä, annetaanko me näiden ihmisten pyöriä täällä vai ei. Niistä rikoksiin syyllistyneistä, joita esitettiin karkotettavaksi vuonna 2022, 46 prosenttia sai päätöksen ”ei karkoteta”. Se on aika korkea lukema rikoksiin syyllistyneille ulkomaalaisille. Nämä ovat niitä lukemia, joista minä haluan päästä eroon, ja pikkuhiljaa ollaan päästy siihen suuntaan, kiitos niitten lakimuutosten, joita ollaan saatu läpi tässä salissa. Nyt sitä työtä pitää jatkaa, ja tämä hallituksen esitys on erinomainen askel siihen suuntaan.

Arvoisa puhemies! Palaan istunnossa aiemmin kuultuun puheenvuoroon. Täällä edustaja Honkasalo vasemmistoliitosta arvosteli kovaan sävyyn sitä, että perussuomalaiset eivät ole saaneet mitään aikaan tällä hallituskaudella, saaneet omia tavoitteitaan läpi. Miten minä muistelen, edustaja Honkasalo, että te olisitte liki jokaista maahanmuuton tiukennusta ollut arvostelemassa tässä salissa, kun niitä on ensinnäkin käsitelty täällä ja kun niitä on oltu toisaalta äänestämässä läpi. Napin painallus toisensa jälkeen teidät on nähty täällä salissa valittamassa, huutamassa ihmisoikeuksista, niiden rikkomuksista, perusoikeuksien kunnioittamattomuudesta ja ties mistä muusta, rasismista, aivan hallituskauden alusta lähtien. Kerta toisensa jälkeen te olette arvostellut tämän hallituksen tekemää maahanmuuttopolitiikkaa, perussuomalaisten kädenjälkeä sen eteen, että maahanmuutolta vaaditaan sitä, että se perustuu työhön, omillaan toimeentuloon, nuhteettomuuteen, maassa maan tavalla elämiseen. Kerta toisensa jälkeen, kun näitä lakimuutoksia on saatu läpi, te olette ollut niitä vastustamassa, ja nyt, kun me käsittelemme yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomusta, te keksittekin kertoa, että, perussuomalaiset, ette ole saaneet mitään läpi. No, ymmärrän kyllä, minkä takia te puolustelette kovasti tätä yhdenvertaisuusvaltuutetun kertomusta. Koska hän on hyvin samoilla linjoilla kuin te vasemmistoliitossa olette olleet. Hänkin on, oman toimistonsa kera, vastustanut suurta osaa tämän hallituksen tekemistä maahanmuuton tiukennuksista. Tässä opuksessa on pitkä lista kaikkia niitä maahanmuuton tiukennuksia, järkeviä velvoittavia lisäehtoja ulkomaalaispolitiikalle, joita olemme saaneet läpi ja joita yhdenvertaisuusvaltuutettu nyt vastustaa. Miksi hän niin tekee? Koska yhdenvertaisuusvaltuutettu on kuvitellut omaksi roolikseen ajaa yksisilmäisesti ja yksipuolisesti maahanmuuttajien oikeutta tulla Suomeen ja jäädä Suomeen, ei arvioida sitä, onko siinä järkeä, että henkilö päästetään Suomeen, tai onko siinä järkeä, että hänen annetaan, sallitaan jäädä Suomeen. On terveen — täysin terveen, järkevän, rationaalisen, realistisen — maahanmuuttopolitiikan mukaista se, että me arvioimme, keitä me tänne otamme ja keiden me sallimme täällä olevan. Ja jos me emme sitä tekisi ja jos me keskittyisimme vain siihen, että puolustamme, emme kritisoi, puhumme positiivista, emme koskaan kielteistä ja negatiivista, niin lopputuloksena olisi se, että kaikki toivotettaisiin sisään ja kaikista niistä ongelmista ja kielteisistä seurauksista vaiettaisiin. Se vain näyttää tähän asti olleen sekä vasemmistoliiton, poliittisen vasemmiston että myös yhdenvertaisuusvaltuutetun linja, valitettavasti.

Arvoisa puhemies! Kysytään suoraan: kuinka moni suomalainen veronmaksaja on koskaan kuullut rahoittavansa sellaista viranomaista kuin yhdenvertaisuusvaltuutettu? Tai toisaalta: mihin ylipäätään tarvitaan tällaista hyväpalkkaista pestiä ja sen alaisuudessa toimivia kymmeniä työntekijöitä? No, esimerkillistän toteamalla, että vasemmiston tavoin paapomaan maahanmuuttajia ja vastustamaan tämän hallituksen maahanmuuttopolitiikkaa. Se on hyvin konkreettisesti tullut esille täällä eduskunnassa tällä vaalikaudella. Valtuutetun toimistossa työskentelee ihmisoikeuksien ja ulkomaalaisten oikeuksien yksikössä yhdeksän ihmistä ja kolmisenkymmentä koko toimistossa. Tällä vaalikaudella, kun täällä eduskunnassa olemme tiukentaneet esimerkiksi ulkomaalaisille myönnettäviä Suomen kansalaisuuden ehtoja, niin yhdenvertaisuusvaltuutettu on vastustanut tätä kiivaasti. Kun me olemme lisänneet karkotettavien, monesti rikollisten ulkomaalaisten säilöön ottamista ja sen enimmäiskestoa, mikä helpottaa heidän palauttamistaan kotimaihin, niin yhdenvertaisuusvaltuutettu on vastustanut tätäkin. Kun me olemme säätäneet rajaturvallisuuslain, jolla Suomi voi kieltäytyä vastaanottamasta laittomasti rajan yli tulleita turvapaikanhakijoita, yhdenvertaisuusvaltuutettu on voimakkaasti vastustanut tätä lakimuutosta. Kun leikkasimme ulkomaalaisten kotouttamiskorvauksia aiemmin tällä kaudella, yhdenvertaisuusvaltuutettu vastusti sitä. Kun teimme säästön myös turvapaikanhakijoiden vastaanottorahoihin, valtuutettu vastusti jälleen. Kun korotimme ulkomaalaiselta työntekijältä vaadittua tulorajaa ja asetimme ehdon työttä jäävälle maahanmuuttajalle uudelleen työllistyä, yhdenvertaisuusvaltuutettu vastusti. Kun estimme turvapaikanhakijoiden jäämisen maahan tällaisella kikkailulla, valtuutettu vastusti. Kun päätimme tehostaa perusteettomilta vaikuttavien turvapaikkahakemusten käsittelyä, valtuutettu vastusti jälleen. Kun lyhensimme oleskelulupien kestoja valvonnan lisäämiseksi, yhdenvertaisuusvaltuutettu vastusti. Kun mahdollistimme kerran myönnetyn suojeluaseman lakkauttamisen väärin toimineelta Suomeen tulleelta ulkomaalaiselta, valtuutettu — yllätys, yllätys — vastusti sitäkin. Ei siis riitä, että nämä maahanmuuton tiukennukset ovat tänne eduskuntaan tulleet ja niiden laillisuutta ovat täällä jo eri toimijat arvioineet ja katsoneet, että tällaisia lakeja voidaan säätää, eikä riitä vielä sekään, että poliittinen vasemmisto iskee koko ajan näihin lakipykäliin kiinni ja on niitä vastustavinaan, ja vastustaakin. Sen lisäksi meillä on viranomainen, jonka erityinen tehtävä on toimia ikään kuin viranomaistasolla poliittisena oppositiona ja poliittisena vasemmistona ja vastustaa maahanmuuton tiukennuksia — valtion viranomaisena monikymmenpäisen henkilöstön voimin. Mihin ihmeeseen me tarvitaan tällaista viranomaista, kun meiltä löytyy jo tämän eduskuntasalin vasen laita, joka tekee sen enemmän kuin mielellään, ehkä myös uusien äänestäjien toivossa suuresta osasta näitä ihmisiä, joita maahanmuuttopolitiikan helpotukset ja ehtojen löysennykset palvelisivat. Enemmänhän tässä maassa olisi tosiasiallisesti tarvetta viranomaiselle, joka kaiken tämän mukatekemisen sijaan keskittyisi valvomaan esimerkiksi suomalaisen veronmaksajan etua. Montako viranomaista tulee mieleen, joka sitä täällä Suomessa tekee? [Miko Bergbom: Nolla!] Sen sijaan on erilaisia valtuutettuja, jotka keksivät ihmisille, erilaisille ihmisryhmille, ulkomaalaisille, valtavasti erilaisia oikeuksia, joita veronmaksajien tulee heille sitten tarjota. Yhden oikeus muuttuu toisen velvollisuudeksi, mutta koskaan näiltä ryhmiltä ei voida velvoittaa enempää, koska ihmisoikeudet velvoittavat meitä olemaan velvoittamatta mitään. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Nyt kun puhutaan tästä yhdenvertaisuusvaltuutetun roolista ja tehtävästä ja sen mielekkyydestä, niin kyllä kyseenalaistan myös ne väitteet sieltä laitavasemmalta, että kyseessä olisi täysin riippumaton viranomainen. Kuinka riippumaton voi olla semmoinen viranomainen, jonka olemassaolo, 30-henkisen toimiston olemassaolo, on täysin riippuvainen siitä, että se löytää ongelmia yhteiskunnasta, että se löytää ongelmia esimerkiksi tämän hallituksen tekemästä maahanmuuttopolitiikasta, joka on käynyt jo läpi laillisuusarvioinnin, laillisuuspuntaroinnin? [Mauri Peltokangas: Juuri näin!] Siitä huolimatta meillä on viranomainen, siis tämän parlamentaarisen opposition lisäksi viranomainen, jonka tehtävä on kaikissa tilanteissa puolustaa ulkomaalaisen oikeutta tulla maahan ja jäädä maahan, kaikissa tilanteissa, koskaan miettimättä sitä, mikä olisi suomalaisen yhteiskunnan tai suomalaisten ihmisten kannalta edullisempaa, kuten esimerkiksi edustaja Keskisarjan puheenvuorosta olisi kuultavissa. Meillä on viranomainen, jonka tehtävä on puolustaa ulkomaalaisia kaikissa tilanteissa ja olla miettimättä, [Puhemies koputtaa] mikä on kantasuomalaisten etu. Kuinka riippumatonta se on?

Arvoisa puhemies! Nyt kun puhumme liikennepolitiikasta ja sen yhteydessä tietysti yleensä myös ympäristöpolitiikasta ja ilmastopolitiikasta [Tuomas Kettunen: Ja polttoaineista! — Puhuja naurahtaa] — ja vaikka sitten niistä polttoaineista, kuten edustaja Kettunen toivoo — niin yksi asia on melko varma, ei kaikilla puolilla salia, mutta ainakin tällä puolella salia ja itselleni henkilökohtaisesti: Toivon todella, ettei Suomen liikennepolitiikkaa tehdä sillä silmällä, että tällä pelastetaan maailma tai pysäytetään ilmastonmuutos. Miksi? Koska maailma ei suomalaisella liikennepolitiikalla pelastu, eikä myöskään ilmastonmuutos pysähdy sillä, että suomalaiset muuttavat omaa liikennepolitiikkaansa, oli se suuntaan tai toiseen. Sen sijaan, että me monesti tuodaan ja kävelytetään tässä keskustelussa käsi kädessä tätä globaalia näkökulmaa, Suomi ja globaali maailma, niin ehkä meidän pitäisi miettiä enemmän tämmöisiä lokaalimpia kysymyksiä, mitä ovat esimerkiksi meidän paikalliset ympäristöarvot. Niitä varmasti on syytä ajatella, kun me mietitään meidän liikennejärjestelyitä tai sitä, millaista politiikkaa me harjoitetaan, minkä metsien läpi ja minkä alueiden läpi teitä tehdään. Meidän omat taloudelliset arvot — siis ne arvokkuudet, mitä saadaan sillä, että tiestöllä pääsevät sekä yksityisautot että tavara kulkemaan jouhevasti, ja ne huoltovarmuuteen liittyvät kysymykset maanpuolustuksellisesta näkökulmasta tai kriisiaikojen näkökulmasta, että se rahti löytää perille, vaikka toimitusketjuihin tulisikin ongelmia — ja toisaalta sitten ihmisten arkea koskevat toiminnalliset kysymykset ovat niitä, joiden näkökulmasta tätä meidän omaa liikennejärjestelmää tulisi kehittää, ei sillä ajatuksella, mikä monesti varsinkin vihreiltä kansanedustajilta tässä salissa kuuluu, jossa ajatellaan, että Suomen on etunenässä tehtävä näitä toimia liikenteen saralla, ylipäätään liikennesektorilla, nimenomaan maailman pelastamiseksi. Jos meidän päästömme ovat se promille tai puolitoista maailman kokonaispäästöistä, niin se on vain surullinen ja kiusallinen tosiasia, että suomalaista liikennejärjestelmää tai ihan suomalaista arjen autoilijaa kurittamalla eivät nämä ongelmat globaalisti ratkea. Se esimerkin näyttäminen hinnalla millä hyvänsä voi käydä hyvin kalliiksi suomalaiselle autoilijalle, se voi käydä hyvin kalliiksi suomalaiselle teollisuudelle, se voi käydä hyvin kalliiksi koko suomalaiselle kansakunnalle. Sen takia näitä on tehtävä ehdottomasti eniten siitä paikallisesta, lokaalista, alueellisesta, valtakunnallisesta näkökulmasta, ei vihreiden tapaan miettien suuria globaaleja kysymyksiä, Ne voivat kulkea siinä rinnalla, mutta politiikan tekeminen ne etunenässä sokaisee meidät niiltä vaikutuksilta, mitä me voidaan kokea täällä Suomen rajojen sisäpuolella.