Viitanen Pia
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tässähän on kyse täydentävästä lisätalousarvioesityksestä, ja me olemme valtiovarainvaliokunnassa olleet niin nopeita, että itse asiassa olemme jo käsitelleet tätä koskevan lakiesityksen, eli se on siellä käsitelty. Jonkin verran kyllä keskustelua siellä verojaostossa herätti tämä kovin nopea aikataulu, eli tämä tuli todella lyhyellä varoitusajalla, nopeasti, ja emme kerinneet kunnolla sitten asiantuntijakuulemiseen, mutta tässä oli tietenkin tämä aikataulupaine, että pitää saada nopeasti eteenpäin. Sinänsähän tätä tilapäistä veronpalautusta on käytetty keinona jo aikaisemmin, vuosina 17, 18, 21 ja nyt. Tämän esityksen ongelma on se, että kun maataloutta toki tulee tukea, niin pitäisi kehittää vähän toisenlaisia keinoja siihen tukeen kuin tämä, jolla tuetaan fossiilista energiaa. Aiemmissa käsittelyissä jaostossa, esimerkiksi vuonna 21, olemme painottaneet, että tämän tulisi olla kertaluonteista, mutta kun melkein joka vuosi tuodaan aina tämä sama esitys, niin siinä vähän käy sen ympäristön kannalta hassusti. Eli todellakin kiirehtisin niitä toimia, että kun tukitoimia tarvitaan, tehtäisiin ne muutoin kuin tukemalla fossiilista energiaa. [Juha Mäenpään välihuuto] Mitä tulee, puhemies, muuten tähän lisätalousarvioon, niin kun täällä oli jokin aika sitten tämä varsinainen esitys käsittelyssä, silloin monessa puheenvuorossa kiinnitettiin huomiota siihen, että jälleen kerran valtionvelkaa lisätään, ja niinpä sitten lisätään tällä täydentävälläkin esityksellä, tällä kertaa se 10 miljoonaa. Me nostimme esiin tuossa aiemmassa lähetekeskustelussa — ja toistan kyllä tämän saman huolen — että kun hallitus jatkuvasti tuo esityksiä, jotka lisäävät velkaa, lisäävät velkavuorta, [Välihuutoja oikealta] niin tietenkin samaan aikaan voisi tuoda myös esityksiä, jotka vähentäisivät sitä velkavuorta. Ennen kaikkea peräänkuulutan hallitukselta vastuullisuutta ja sitä, että tässä tilanteessa, tässä valtiontalouden tilanteessa, [Jari Koskelan välihuuto] hallituksen tulisi perua ehdottomasti tämä yhteisöveron alennus, jolla liki miljardi laitetaan tehottomaan veronalennukseen. Eli tästä peräänkuulutan hallitukselta viisaita päätöksiä jatkossa peruuttaakseen tämän yhteisöveron alennuksen. [Välihuuto]
Arvoisa puhemies! Kyllä se niin on, että tämän yhteiskunnan, sivistyksenkin mitta on se, kuinka me kohtelemme niitä, jotka eivät itse voi puolestaan puhua. Eläimet ovat sellaisia, ja siksi meidän täytyy täällä eduskunnassakin myös eläinten hyvinvointia pitää esillä. Siksi oli hyvin tärkeää, että viime kauden loppupuolella todellakin uudistimme tämän eläinten hyvinvointilain, koska se oli kuitenkin jo pitkään sitä uudistamista odottanut. Monessa kohtaa siinä mentiin kuitenkin eteenpäin, ei taaksepäin, niin kuin nyt tässä esityksessä valitettavasti mennään. Kun tuossa laissa todellakin säädettiin, että tarpeettoman kivun tuottaminen ja kärsimyksen tuottaminen eläimille on kiellettyä, niin on täysin käsittämätöntä, että nyt tämä hallitus on suorastaan taantumuksellinen siinä, että tässä lähdetään sitten takapakkia ottamaan. Meillä melkein miljoona pikkuporsasta kastroidaan vuosittain, ja se kyllä aiheuttaa nimenomaisesti tarpeetonta kipua ja kärsimystä. Täällä on jo todettu se, että muun muassa Tanskassa, joka on valtavan suuri lihantuottaja ja ‑viejä, ollaan tästä luopumassa 2030. Se ehkä kertoo, että otamme takapakkia myös tähän yleiseen kehitykseen nähden, kun varsinkin myös Euroopan unionissa suunta on enemmänkin kieltämään kuin sitten löysentämään näitä säädöksiä. Täällä käytettiin jossain vastauspuheenvuorossa sellaista termiä, että tietävätköhän vastustajat tyyliin edes, mikä on sika. Täällä on vastustajien joukossa asiantuntijalausunnoissa muun muassa Suomen Eläinlääkäriliitto, Suomen Kunnaneläinlääkäriliitto, Suomen Tuotantoeläinlääkäriyhdistys, joten luulisi, että sieltä nyt löytyisi jonkin verran niitä asiantuntijoita, jotka tietävät sitten, mikä on sika tai porsas tai minkälaista kärsimystä näistä toimista tulee. Myöskään Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA ei suosittele porsaiden kirurgista kastraatiota, sillä se aiheuttaa vakavia haittoja porsaille. Ja kuten todettu, kyllä suomalaiset kuluttajat toivovat sitä, että meidän ruuantuotantomme on eettistä ja on vastuullista. Me olemme suorastaan profiloituneet tällä, ja siinäkin mielessä on hyvin ikävää, että nyt mennään ihan väärään suuntaan. Jos nyt tämä kielto kumotaan, me viittaamme kintaalla tutkittuun tietoon, me viittaamme kintaalla kuluttajien mielipiteeseen, me viittaamme kintaalla tuoreeseen eläinten hyvinvointilakiin kaikkinensa. Täällä tuotiin myös ilmi, että parhaillaan maa‑ ja metsätalousministeriö itse rahoittaa Luonnonvarakeskuksen tutkimusta tästä asiasta. On täysin posketonta, että silloin, kun tutkimustuloksia ei olla vielä edes saatu, jo kiirehditään tätä kiellon kumoamista. Todellakin ennakkotietojen mukaan sieltä on tulossa tulosta, että tämä olisi täysin hallittavissa ilman, että tätä kieltoa nyt kumota tarvitsisi. Eli minä vielä kerran vetoan: toivottavasti eduskunta tässä on viisas ja ei sitten tule tätä kieltoa kumoamaan. Olen hyvin pettynyt siihen, että hallitus tällaisen esityksen eduskuntaan toi.
Arvoisa puhemies! Ehkä tässä kannattaisi kuunnella asiantuntijalausuntoja. 53 lausuntoa vastusti tätä esitystä, muun muassa aluehallintoviranomaiset, eläinlääkärit, eläinjärjestöt, Helsingin yliopiston eläintieteellinen tiedekunta, Turun yliopisto ja niin edelleen. Kyllä minä uskon näitä asiantuntijoita, ja toistan sen, minkä sanoin jo lähetekeskustelussa, että tämä esitys on todella surullinen, tämä on takapakkia. Juuri viime kaudella saimme säädettyä eläinten hyvinvointilain, jossa kiellettiin tarpeettoman kivun ja kärsimyksen tuottaminen eläimille, ja nyt me sitten menemme täysin takapakkia tästä viime kaudella säädetystä hyvinvointilaista eläimille. Me menemme myös, puhemies, takapakkia siinä suhteessa, että suomalaiset kuluttajat toivovat vastuullisesti ja eettisesti tuotettua ruokaa. Tämä on täysin kuluttajankin toiveiden vastaista lähteä nyt sitten takapakkia menemään tähän viime kaudella aikaansaatuun parannukseen nähden.
Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin surullinen esitys. Viime kaudella kun saatiin tämä kielto aikaan, se oli merkittävä parannus, ja on käsittämätöntä, että nyt otetaan tällaista takapakkia. Tämä tuottaa eläimille tarpeetonta kipua ja kärsimystä, ja lausuntokierroksella lähes kaikki tahot jalostusteollisuutta lukuun ottamatta vastustivat tätä. Täällä oli 53 lausuntoa, muun muassa aluehallintovirastoilta, eläinlääkäreiltä, eläinjärjestöiltä, jotka vastustivat tätä esitystä. Kotimaiset kuluttajat toivovat eläinystävällisyyttä, ja kaiken kaikkiaan, mikäli tämä nyt menee eteenpäin, tällä kyllä sitten lyödään poskelle niin suomalaisten kuluttajien toiveita kuin tutkittua tietoa kuin tätä eläinten hyvinvointilain henkeäkin. Puhemies! Täällä edustaja Marttila viittasi tähän Luken tutkimukseen. Myös minä haluan osaltani kysyä ministeriltä: miten ihmeessä tämä esitys viedään läpi ennen kuin tutkimus valmistuu? Eläinten hyvinvointikeskuksen lausunnon mukaan alustavien tulosten mukaan karjujen kasvatuksen aikaiset haasteet ja kustannukset ovat hallittavissa toimintatapoja kehittämällä.