politiikka.app

Elomaa Ritva

Perussuomalaisten eduskuntaryhmäVarsinais-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

4 puheenvuoroa

012helmikuu 2026: 0helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 0toukesäkuu 2026: 1kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 1syy

Arvoisa puhemies! Istuva hallitus tiedostaa kotimaisen maatalouden tärkeyden niin ruuantuotannon kuin huoltovarmuudenkin näkökulmasta. Hallitusohjelma on rakennettu siten, että pystymme vastaamaan ulkoa tulleisiin šokkeihin. Vuosien saatossa on useissa eri tutkimuksissa todettu, että suomalainen arvostaa suuresti maaseutua sekä puhdasta ja turvallista kotimaista ruokaa. Me perussuomalaiset puolustamme näitä arvoja. Olemme hallituksessa turvanneet kotimaisen ruuantuotannon ja huoltovarmuuden näiden epävarmojen maailmanpoliittisten aikojen keskellä. Hallitus on uudistanut tällä vaalikaudella elintarvikemarkkinalakia. Vahvistimme elintarvikemarkkinavaltuutetun toimivaltaa, aivan kuten hallitusohjelmassa on kirjattu. Uudistuksen toisessa vaiheessa paransimme nimenomaan alkutuottajien asemaa tuotantoketjussa, missä kaupan valta on ollut suuri ja epäreilu. Tavoitteemme oli vahvistaa sopimussuhteiden selkeyttä ja tasapainottaa toimijoiden asemaa koko elintarvikeketjussa. Kolmanneksi, olemme nostaneet voimallisesti esiin omistajaohjauksen keinot, joilla pyrimme varmistamaan sen, että kotimaisen ruuan osuus kasvaa julkisen sektorin hankinnoissa. Tämäkään työ ei ole jäänyt tuloksettomaksi. Edelleen olemme panostaneet paljon niin ikään myös nuorten viljelijöiden tukemiseen. Me olemme tukeneet aktiivista ruuantuotantoa kohdentamalla peltojen korvauskelpoisuutta, ja tämä tuki on suunnattu erityisesti aloittaneille nuorille viljelijöille. Olemme toimillamme pyrkineet parantamaan alan toimijoiden investointimahdollisuuksia. Tämän toteutimme hallituksessa siten, että Finnvera-lainsäädännön uudistuksessa poistimme maatalouden toimialarajoitukset. Olemme huolehtineet siitä, että koko maassa on pystytty harjoittamaan maataloutta, ja nyt painotan tätä: maatalouden kustannuksia ei ole nostettu tämän hallituksen aikana poliittisin päätöksin. Haemme maatalouden kannattavuudelle piristystä myös ruokaviennin kasvusta. Suunta on ollut oikea, sillä viime vuonna ruokavienti kasvoi kuusi prosenttia. On huomioitava, että maatamme kohtasi afrikkalainen sikarutto ensimmäisen kerran tänä vuonna 30.7. Virus todettiin kuolleena löydetyistä luonnonvaraisista villisioista. Tällä tapahtumalla on isoja vaikutuksia vientisektoriin, etenkin, kun taudin seurauksena muun muassa Kiina sulki ovensa suomalaiselta sianlihalta. Myös tässä olemme toimineet rivakasti ja sitoutuneet taudin taltuttamiseen. Arvoisa puhemies! Toisin kuin oppositiopuolueet, me perussuomalaiset emme pidä maataloutta ilmasto-ongelmana. Maatalouden tarkoitus on tuottaa ruokaa ja olla siten omavaraisuuden ja huoltovarmuuden perusta. Tällä kaudella ei ole tehty sellaista ilmastopolitiikkaa, joka heikentäisi maatalousyrittäjien asemaa. Emme tarkastele myöskään turvetta vain päästöjen kautta, vaan näemme sen monet maatalouden kannalta kriittiset hyödyt. [Antti Kurvinen: Mutta ette tee mitään!] Hallitus valmisteleekin turvetuotannolle uutta tukimallia. [Anne Kalmari: Voi voi!] On tärkeää ymmärtää, että hyväkuntoinen tieverkko on perusedellytys maaseudun yritysten toimintamahdollisuuksien säilymiselle. Tällä kaudella olemme erityisesti panostaneet tienpitoon sekä tienpidon perusparannuksiin enemmän kuin normaalisti. Tämän hallituksen panostukset liikenneinfraan ovat historiallisen suuret. Maan ja metsän antimia tuottavat, jalostavat ja kuljettavat yritykset luovat hyvinvointia koko Suomelle. Perussuomalaisten mielestä pyörät on pidettävä pyörimässä ja koko Suomi asumiskelpoisena. Jokaisen ihmisen tulee saada asua siellä, missä on onnellisimmillaan, eikä ketään pidä poliittisella ohjauksella pakottaa muuttamaan kaupunkeihin. Maaseutu tulee nähdä mahdollisuutena sekä menestystekijänä. Maaseutu on myös mielekäs ja turvallinen ympäristö lapsille ja nuorille kasvaa. Luonnon kunnioittaminen sekä erä- ja perinnetaidot siirtyvät sukupolvelta toiselle. Yritteliäisyys ja yrittäjyys kasvavat maaseudulla, kun elanto on hankittava itse. Jotta maaseutu ja maaseutumaiset alueet voivat kukoistaa, maaseudun erityispiirteet on tunnistettava ja niistä seuraavien johtopäätösten on tuotettava alati kehittyviä politiikkatoimia. Arvoisa puhemies! Kaikki edellä mainitut hallituksen toimenpiteet osoittavat sen, että perussuomalaiset on puolueena sitoutunut maatalouden ja ruuantuotannon tukemiseen sekä huoltovarmuuden turvaamiseen maassamme. Ja ajattelin olla hyvin rakentava puheessani, mutta lopuksi on todettava: Keskusta, teillä on ollut maa- ja metsätalousministeri vuosikaudet. Nämä ongelmat maataloudessa eivät ole syttyneet [Puhemies koputtaa] parin vuoden sisällä vaan aiemmin. Mitä te olette tehneet? — Kiitos. [Välihuutoja keskustan ryhmästä]

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, tieverkko)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö, ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Edustaja Hoskoselle ja myös edellisille puhujille: Olen samaa mieltä ja olemme varmaan kaikki, koko eduskunta, sitä mieltä, että meidän pitää saada tulevaisuudessakin kotimaista, puhdasta ruokaa omavaraisuus ja huoltovarmuus varmistaen, ja että alkutuottaja pystyy tuottamaan tätä ruokaa. Se on meidän kaikkien etu. Tässä hallituksen esityksessä kysymys on maatalouden energiatuotteiden valmisteveron palautuksesta. Hallitus helpottaa maatalouden harjoittajien tilannetta poikkeuksellisissa olosuhteissa. Kansainväliset kriisit Ukrainassa ja Lähi-idässä ovat heijastuneet voimakkaasti energian hintoihin. Tämä hallituksen esitys osaltaan helpottaa polttoaineiden hinnannousun aiheuttamia kustannuspaineita. Maataloudessa energia on välttämätön tuotantopanos. Traktorit, kuivurit, työkoneet ja monet muut tuotannon kannalta keskeiset laitteet tarvitsevat polttoainetta riippumatta siitä, mikä maailmanmarkkinoiden tilanne kulloinkin on. Kun kustannukset nousevat nopeasti, vaikutukset kohdistuvat suoraan maatilojen kannattavuuteen ja sitä kautta kotimaisen ruuantuotannon edellytyksiin. Hallituksen esityksessä energiaveron palautusta korotetaan määräaikaisesti vuosien 2025 ja 2026 osalta yhteensä noin 20 miljoonalla eurolla. Käytännössä palautusta korotetaan neljällä sentillä litralta. Tosiaan ei se nyt ole kovin paljon, mutta se on positiivinen asia, että yritetään parantaa tilannetta. Kyse ei ole pysyvästä tukijärjestelmän muutoksesta vaan tarkasti kohdennetusta ja ajallisesti rajatusta toimenpiteestä tilanteessa, jossa maatalouden kustannusrasitus on kasvanut merkittävästi. Esityksen vahvuus on myös sen hallinnollinen yksinkertaisuus. Lisäpalautus voidaan maksaa olemassa olevan järjestelmän kautta ilman raskasta byrokratiaa, eikä viljelijöiden tarvitse tehdä erillistä hakemusta vuoden 2025 osalta. Tuki saadaan nopeasti sinne, missä sitä tarvitaan, ja samalla viranomaisten lisäkustannukset jäävät hyvin vähäisiksi. On tärkeää huomata, että kyse on myös huoltovarmuudesta. Kotimainen ruuantuotanto on osa Suomen kokonaisturvallisuutta. Kun turvaamme maatalouden toimintaedellytyksiä vaikeina aikoina, vahvistamme samalla koko yhteiskunnan kriisinkestävyyttä. Emme voi pitää itsestäänselvänä sitä, että ruoka tuotetaan suomalaisilla pelloilla ja suomalaisilla tiloilla. Sen eteen tarvitaan päätöksiä, jotka auttavat viljelijöitä selviytymään kustannusšokeista. Esitys on valmisteltu EU-sääntelyn puitteissa huolellisesti siten, että energiaverodirektiivin vähimmäisverotasot ja valtion tukisäännökset täyttyvät. Näin varmistetaan, että tuki voidaan toteuttaa oikeudellisesti kestävällä tavalla ilman epävarmuutta tuen saajille. Arvoisa puhemies! Tämä hallituksen esitys osoittaa, että hallitus kykenee reagoimaan nopeasti muuttuneisiin olosuhteisiin ja tukemaan elinkeinoa, joka on välttämätön koko Suomen kannalta. Se vahvistaa maatalouden kannattavuutta, tukee kotimaista ruuantuotantoa ja parantaa huoltovarmuutta kustannustehokkaalla tavalla. Talous on nyt nousemassa. Tosiaan kyllä me tiedetään hallituksessa, että maatalous tarvitsee lisätukea tulevaisuudessakin, ja sen mukaan, kun talous paranee, varmaan voimme vaikuttaa siihen. Ja vielä kerran tästä elintarvikemarkkinalaista, jonka tämä hallitus nyt toteuttaa, ja eduskunnassa varmaan kaikki ovat sen takana: hienoa, että tämä uudistus saatiin maaliin, koska se vaikuttaa suoraan alkutuottajan mahdollisuuksiin pärjätä paremmin ruuantuotannossa. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpTurvallisuusLiikenne

Arvoisa puhemies! Vielä otin ihan lyhyen puheenvuoron, koska haluan kiittää valiokunnan edustaja Eskelistä puheenvuorosta, koska siinä tuli huomioiduksi se, että te olette erittäin syvästi, koko valiokunta, paneutuneet tähän asiaan, että kuinka saataisiin parempaa liikennekulttuuria ja turvallisuutta. Tämä hallituksen esitys on kokonaisuudessaan se, ja tämä valiokunta on kyllä tehnyt hyvää työtä. Myös edustaja Viljanen nosti liikennekulttuurin esille, ja näinhän se on. Me olemme rallikansaa, mutta siihen ajamiseen täytyy paneutua ja harjoitella kovin, ennen kuin voi täysillä ajaa kurveja, ja siltikin täytyy vähän varoa, että ei nyt ihan täysillä aja. Nimittäin helposti halutaan näyttää. Se kuuluu nuoruuteen, mutta maltti on valttia, niin kuin tässä on todettu, ja se lähtee sieltä ihan kotoakin. Yritetään hengissä säilyä ja mennään sitä kohti, että täällä Suomessa ei tapahtuisi näitä järkyttäviä onnettomuuksia. — Kiitos.

Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja
28.4.2026Varsinainen puheenvuoroHE 11/2026 vpLiikenne

Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä tosiaan ajokorttilakia uudistetaan, ja kannatan tätä erittäin lämpimästi. Liikenneturvallisuutta tulee kehittää aivan jatkuvasti, koska liikenne vilkastuu koko ajan. Ennen tosiaan oli kahdeksankympin lätkä, niin kuin edustaja Eerolakin taisi muistella, ja silloin tiedettiin, että on tuore kuski autossa ajamassa, ja se oli tosi hyvä silloin. Vähän tiesi varoa sitten tällaista kuskia, että voi olla, että ei ole vielä ajokokemusta niin paljon. Tässä hallituksen esityksessä on ajateltu ennen kaikkea nuoria kuskeja, 17-vuotiaita ja nuoria, ja se on tosi hyvä, koska aika paljon tapahtuu onnettomuuksia just nuorilla. Ne uutiset ovat raastavia, mitä tuolta lehdestäkin lukee. Tässä yhteydessä myös alleviivaisin tuota talviharjoittelua. Se on tosi tärkeää. Se on niin yllättävää, kun se jää tulee, ja ”talvi yllätti taas autoilijat”, niin kuin aina. [Juho Eerola: Toissa päivänä!] Se on jokaiselle tietysti hyvin tärkeää, että pystyy hallitsemaan jonkun verran sitä autoa myös talvella. Itselläni myös nuoruudesta on jäänyt inssiajo mieleen kovin. Oli hyvin pelottava inssi. Kaikki pelkäsivät, että ei päästä oikein helposti läpi, ja sydän sykki kovin, mutta kyllä sitten jotenkin läpi pääsi. Minä kiitän kyllä sitä, kun itse olen maaseudulla ajanut traktoria aika paljon — treffeillekin menin traktorin kanssa — se auttoi tässä ajokortin lukemisessa ja läpipääsemisessä ja myös inssikokeessa. Täytyy todeta, että jokaiselle meistä ajoturvallisuus on tärkeää ihan iästä riippumatta, ja se sopii meille kaikille. Malttia liikenteeseen on ohje meille kaikille. — Kiitos.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja