Vornanen Timo
5 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Vuoden 2027 talousarvioesitykseen sisältyy liikennepolttoaineiden hiilidioksidiveron alennus. Yksittäinen veronkevennys ei kuitenkaan vielä kerro kaikkien päätösten yhteisvaikutuksesta. Polttoaineen hinnassa ei ole kyse vain tankkauslaskusta. Kallistuminen kasvattaa kuljetus- ja liikkumiskustannuksia, voi heikentää yritysten kannattavuutta ja välittyä kauppojen hyllyhintoihin. Energian kallistumisen välittyminen muihin kuluttajahintoihin on myös Suomen Pankin tunnistama vaikutus. Tarkasteluun kuuluvat siis yrittäjän kustannukset, autoilijan tankkauslasku ja kuluttajan ostoskori. Kysyn hallitukselta: mikä on polttoaineveron kevennyksen, jakeluvelvoitteen ja muiden polttoaineen hintaan vaikuttavien päätösten laskettu yhteisvaikutus vuonna 2027 yritysten kannattavuuteen, kauppojen hyllyhintoihin ja autoilijoiden maksamiin kustannuksiin?
Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]
Kunnioitettu puhemies, arvoisat edustajat! Kansalaisaloite on tärkeä kansalaisvaikuttamisen muoto. Haluankin kiittää kaikkia tämän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Mielestäni turve on Suomelle, monille elinkeinoillemme ja huoltovarmuudellemme, välttämätön luonnonvara. Siksi tuen tämän kansalaisaloitteen pyrkimystä vahvistaa turpeen asemaa sekä turvata sen vastuullinen käyttö Suomessa. On ollut täyttä hulluutta, että turveala ja turveyrittäjien toimintaedellytykset romutettiin näin nopeasti. Marinin hallitus linjasi turpeen energiakäytön vähintään puolittamisesta vuoteen 2030 mennessä ja kiristi sen verotusta. Samanaikaisesti päästöoikeuden hinnan voimakas nousu nopeutti turvealan alasajoa vielä ennakoituakin nopeammin. Seurauksena oli kotimaisen tuotannon hiipuminen, yritysten omaisuuden arvon romahtaminen ja työpaikkojen menettäminen etenkin maaseudulta. Oliko viisasta? Mielestäni ei ollut. Turvetuotannossa kyse ei ollut mistään valtavasta osasta Suomen soita. Ennen alan romahdusta aktiivisessa turvetuotannossa oli noin 48 000—52 000 hehtaaria. Se vastasi vain noin puolta prosenttia Suomen yli yhdeksän miljoonan hehtaarin turvemaasta. Laajemminkin määriteltynä turvetuotannon osuus jäi alle yhteen prosenttiin — miettikää sitä. Näin rajallisella pinta-alalla tuotettiin kotimaista energiaa, työtä ja huoltovarmuutta. Vuonna 2019 turvetoimialan tuotannon bruttoarvo oli noin puoli miljardia euroa. Koko tuotantoketju työllisti arviolta 2 500 henkilötyövuotta. Arvoisa puhemies, valtakunnallisissa tilastoissa nämä luvut voivat näyttää pieniltä, mutta monissa maaseutukunnissa turveala merkitsi toimeentuloa, paikallisia palveluja, tulevaisuudenuskoa. Turveala merkitsi elämää, elinkeinoa ja ruokaa pöytään. Turve ei myöskään ole vain polttoaine. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, kasvihuoneviljelyssä, metsätaimien tuotannossa. Kuiviketurve sitoo tehokkaasti kosteutta ja ammoniakkia sekä parantaa eläinsuojien hygieniaa ja sisäilmaa. Se on ollut erittäin tärkeää erityisesti siipikarja- ja nautakarjataloudelle. Turpeen saatavuus liittyy siten suoraan kotimaiseen ruuantuotantoon ja maatalouden huoltovarmuuteen. Energiatuotannossa turpeen erityinen vahvuus on kotimaisuus ja varastoitavuus. Sitä voidaan säilyttää vuosien ajan ja käyttää silloin, kun sää, tuontihäiriö tai muiden polttoaineiden puute vaarantaa lämmön- ja sähköntuotannon. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei synny juhlapuheilla. Se syntyy tuotantoalueista, koneista, osaavista yrittäjistä ja riittävistä varastoista. Kun tämä ketju on nyt purettu, sitä ei kriisin alkaessa rakenneta hetkessä uudelleen. Nyt on viimeinen hetki, korkein aika, herätä tähän asiaan. Siksi turvetuotannon valmius on palautettava vähintään sille tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen tekemää hallitsematonta romauttamista. Turpeen kohtelua energiaverotuksessa on muutettava, kansalliset kompensaatiomahdollisuudet on selvitettävä, ja Suomen on vaikutettava määrätietoisesti EU:ssa päästökauppasääntöjen muuttamiseksi. Turve on tunnustettava biologisesti muodostuvaksi, hitaasti uusiutuvaksi luonnonvaraksi ja strategiseksi huoltovarmuuspolttoaineeksi. Vastuullinen turpeenkäyttö, ilmastotyö ja soiden suojelu voidaan sovittaa yhteen. Suomen ei pidä luopua kotimaisesta voimavarastaan aivan hulluista ideologisista syistä ja korvata sitä lisääntyvällä tuontiriippuvuudella. Tässä ei ole mitään järkeä. Arvoisa puhemies! Turve on osa suomalaista työtä, ruuantuotantoa, energiaomavaraisuutta ja turvallisuutta. Siksi tämän kansalaisaloitteen tavoitteet ansaitsevat eduskunnan vakavan tuen. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen energiapolitiikan on perustuttava realismiin ja isänmaan etuun. Sokea ilmastoposeeraus ei saa ohittaa tervettä järkeä, kansalaisten toimeentuloa ja kansallista turvallisuutta. On ollut täysin tekopyhää ajaa alas kotimainen, huoltovarmuudelle elintärkeä turveteollisuus. Nyt poltamme lämmityskattiloissa hyvää tukkipuuta, kun varsinaista polttoainetta ei ole nostettu maasta. Lisäksi turvetuotteillemme olisi kysyntää myös muualla Euroopassa. Miksi emme halua parantaa vientiämme, miksi? Lisäksi muistutan realiteetista: Suomen osuus maailman päästöistä on vaivaiset 0,8 promillea — 0,8 promillea. Näillä promilleilla emme pelasta maailmaa, mutta itsetuhoisella politiikalla me kyllä tuhoamme suomalaisten arjen ja hyvinvoinnin. Kyse on Suomen oikeudesta päättää omista varannoistaan ja turvata kansalaisten leipä [Puhemies koputtaa] sekä lämpö. — Kiitoksia.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan tänään puhua erityisesti siitä, mihin suuntaan Suomen energiapolitiikkaa on vietävä realismi ja isänmaan etu edellä. Mitä ilmastopolitiikkaan tulee, meidän on ensinnäkin asetettava asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Suomen osuus maailman hiilidioksidipäästöistä on vaivaiset 0,8 promillea — 0,8 promillea. On selvää, että Suomen päästöillä ei ole mitään globaalissa mittakaavassa ratkaisevaa merkitystä, ei juuri mitään merkitystä. On muistettava, että esimerkiksi öljyvaroja hallitsevat maat käyttävät niitä täysin häpeilemättä vahvistaakseen omaa talouttaan ja valta-asemaansa. Miksi emme käytä turvetta? [Miapetra Kumpula-Natri: Miksi käytämme öljyä?] Siksi meidänkin on pidettävä järki kädessä, ja politiikan ensisijaisena tavoitteena on oltava oman kansamme ja isänmaamme etu. Me emme saa olla niin hölmöjä, että kuristamme oman maamme kilpailukyvyn ja kansalaistemme toimeentulon liian tiukoilla ilmastotavoitteilla, joilla ei ole vaikutusta maailman pelastumiseen mutta joilla on valtava negatiivinen vaikutus suomalaisten arkeen. Lisäksi meidän on otettava oppia varoittavista esimerkeistä kuten Saksasta, joka on tehnyt ideologisia ja suorastaan typeriä päätöksiä energiapolitiikkaan ajamalla alas puhdasta ydinvoimaansa ja luottamalla epävarmaan tuontienergiaan. Nyt Saksan teollisuus ja tavalliset kansalaiset maksavat tästä virheestä todella kovaa hintaa menetettynä kilpailukykynä ja kalliina laskuina. Meillä ei pienenä maana ole varaa kulkea tätä samaa tietä. Arvoisa puhemies! On välttämätöntä esittää suoraa ja rehellistä kritiikkiä edelliselle, Marinin, hallitukselle. Viime vaalikaudella toteutettu kotimaisen turvealan alasajo oli suorastaan epäisänmaallinen teko. Koko toimiala ajettiin tietoisesti alas, mikä vei töitä tuhansilta ihmisiltä ja heikensi oleellisesti Suomen kriisiajan huoltovarmuutta. Tästä kuningasideasta kärsivät niin maatalous kuin energiateollisuuskin. Ja mikä on lopputulos? Tämän järjettömyyden seurauksena meillä ajetaan nyt rekkalasteittain arvokasta tukkipuuta lämmityskattiloihin, koska muuta kotimaista polttoainetta ei ole riittävästi saatavilla. Tässä touhussa ei ole mitään järkeä. Arvoisa puhemies! Turve on meidän merkittävä kansallinen energiavarantomme, ja on täyttä hulluutta, ettei sitä pidetä mukana energiapalettimme vahvana osana. Suomi tarvitsee turvetta, sillä se on huoltovarmuuskysymys, se on talouskysymys ja se on järkikysymys. Turveala on ajettava ylös mahdollisimman pikaisesti, ja turve on palautettava osaksi energiantuotantoa. Me emme voi jatkaa nykyisellä linjalla, jossa jätämme omat resurssimme hyödyntämättä samalla, kun energiakriisi koettelee maatamme. Niin hölmöjä me emme yksinkertaisesti saa olla. Meidän on palautettava päätöksentekoon terve järki, parannettava maamme energiaomavaraisuutta ja laitettava Suomen ja suomalaisten etu aina kaiken muun edelle. Tämä on Suomen kansan ja isänmaan edun mukaista. — Kiitoksia.