politiikka.app

Forsgrén Bella

Vihreä eduskuntaryhmäKeski-Suomen vaalipiiriEduskunnan sivu
Lisää vertailuunNäytä kartalla

13 puheenvuoroa

047helmikuu 2026: 2helmaaliskuu 2026: 0maahuhtikuu 2026: 2huhtoukokuu 2026: 1toukesäkuu 2026: 7kesheinäkuu 2026: 0heisyyskuu 2026: 1syy
10.9.2026VastauspuheenvuoroSKT 118/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Olen miettinyt tätä keskustelua kuunnellessani, että ymmärtääkö hallitus täysin, kuinka vaikea tilanne monella pienituloisella tällä hetkellä on. Asiakasmaksujen korotukset iskeytyvät erityisesti kaikkein pienituloisimpiin, pitkäaikaissairaisiin ja ikäihmisiin, joilla on paljon palveluntarvetta. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin tehnyt muuallakin leikkauksia, jotka iskeytyvät näihin samoihin ihmisryhmiin. On leikattu sosiaalituista elikkä etuuksista, on leikattu järjestöiltä, on leikattu tosi paljon niistä hyvinvointivaltion perustuksista, joilla on ollut tavoite auttaa juuri heikossa asemassa olevia ihmisiä. Nyt täältä hallituksen riveistä tulee kuitenkin viesti, että ei muka olisi näillä ihmisillä huolta, vaikka meille kaikille tulee niitä huoliviestejä tähän saliin. Olisinkin kysynyt, arvoisa pääministeri Orpo: mikä viesti sinulla on näille kaikille ihmisille, jotka ovat joutuneet maksamaan hallituksen leikkauspolitiikan hinnan?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (asiakasmaksu)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSoteTurvallisuus

Arvoisa rouva puhemies! Haluan korjata nyt tässä salissa olevan näkökulman, joka olisi leimannut sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön enemmistön kannan jotenkin holhoavaksi taikka etämyynnin tai kotiinkuljetuksen vastustamiseksi, koska näinhän ei ole ollut, vaan mehän olemme siellä valiokunnassa kannattaneet kotiinkuljetusta ja etämyyntiä mutta tietyin rajoituksin — tietyin rajoituksin. Kun täällä on ollut useampi puheenvuoro, joka on puhunut siitä, että ei olisi luottamusta kansalaisia kohtaan tai näin edespäin, niin tämähän ei pidä paikkaansa, vaan hallituksen esitys on ollut niin löyhä ja asiantuntijoitten mukaan johtanut sellaisiin ongelmallisiin tilanteisiin, että me olemme siellä enemmistön joukoissa halunneet korjata hallituksen esitystä. Hallituksen esitys siis olisi helpottanut alkoholin saatavuutta samaan aikaan kun hallitus leikkaa niiltä, jotka korjaavat alkoholin aiheuttamia vahinkoja, ja hyvinvointialueiden rahoitus niukkenee, minkä myötä päihdetyö, perheväkivallan ehkäisy ja lastensuojelu heikkenevät. Samaan aikaan hallitus leikkaa merkittävästi niiden sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksista, jotka järjestävät juuri niitä matalan kynnyksen palveluita niitä tarvitseville ihmisille. Hallitus siis purkaa turvaverkkoja, kun samaan aikaan se lisää kuormaa niihin palveluihin, mitkä ovat jo tällä hetkellä erittäin vaikeassa tilanteessa. Hallituksen esityksen sisältö on siis ongelmallinen. Hallitus sallii jopa 80-prosenttisten alkoholijuomien etämyynnin Suomeen samaan aikaan, kun kotiinkuljetus olisi mahdollista esimerkiksi Woltin kautta ja väkevien verkkomarkkinointi tulisi mahdolliseksi. Samaan aikaan ikävalvonta jää puutteelliseksi, kun vastaanottajan ikä tarkistetaan vain vaadittaessa, siis vain vaadittaessa, kun taas opposition ja kristillisdemokraattien mietinnössä oli tällainen, että tarkistetaan aika. Ja se, mikä kertoo hallituksen esityksen kunnianhimottomuuden tasosta, on se, että siellä hallituksen esityksessä sanotaan, että rikkomuksista maksimisakko on tuhat euroa — tuhat euroa rikkomusmaksusakko. Kaikki tietävät, että yritykselle sellainen summa saattaa olla aika pieni raha. Mitä asiantuntijat esittivät? Asiantuntijat esittivät 20 000:ta euroa rikkomussakkomaksuksi, eli puhutaan 20-kertaisesta summasta. Tämä minun mielestäni kertoo siitä, että hallituksella ei ole edes pyrkimystä puuttua näihin epäkohtiin niin, että se toisi kyseisille toimijoille konkreettista painetta, rahallista painetta. Lisäksi hallitus asettaa suomalaiset ja ulkomaalaiset toimijat eriarvoiseen asemaan, kun ulkomaalaiset verkkokaupat voisivat tulevaisuudessa myydä suomalaisille väkeviä alkoholijuomia etämyynnillä, mutta suomalaiset yritykset eivät saa tätä tehdä. Se ei ole tietenkään reilua kilpailua. Ajattelenkin, että tämä on yksi tällainen kokonaisuus, minkä kautta kokoomus tulee seuraavassa vaiheessa vaatimaan myös suomalaisille yrityksille laajemmat toimintaedellytykset reilun kilpailun näkökulmasta. Periaatteessa tämän reilun näkökulman argumentin ymmärrän, mutta tämähän on ihan täysin koukku — koukku, jolla tullaan murentamaan alkoholimonopolin asema tulevaisuudessa. Koska hallitus on tällä kaudella tehnyt niin useita yksittäisiä alkoholipolitiikkaan liittyviä lakiesityksiä, joittenka kokonaisvaikutuksista ei ole minkäänlaista tietoa, niin olen kysynyt valiokunnassa asiantuntijoilta EU-oikeuden näkökulmasta, pystyykö heidän arvioidensa mukaan tällä hetkellä tunnistamaan, onko Alkon monopoliasema turvattu näitten hallituksen esitysten myötä. Heiltä on tullut suora vastaus, että koska niitä esityksiä on tullut niin paljon niin tipoittain, he eivät osaa arvioida, missä vaiheessa Alkon asema alkaa heikentyä jo pelkästään nykyisen hallituksen esitysten takia. Ehkä nyt, kun olen kovasti, monisanaisesti kritisoinut kokoomusta, minä kyllä kovasti myös ihmettelen, miten te kristillisdemokraatit olette hyväksyneet näin monta esitystä, jotka ovat aidosti heikentämässä Alkon monopoliasemaa. Se, että te äänestätte täällä salissa vastaan, ei muuta sitä, että te istutte hallituksessa, joka vie näitä asioita eteenpäin. Ja mitä tulee tähän sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn, niin teillä olisi ollut mahdollisuus äänestää sellaisen muotoilun puolesta, joka olisi johtanut siihen, mitä valiokunnan enemmistö kannatti, että se pohja olisi ollut alkoholin saatavuuden näkökulmasta huomattavasti tiukempi ja myös näitten rajoitusten näkökulmasta tiukempi, ja se olisi mennyt eteenpäin ministeriön lainvalmisteluun. Elikkä teillä oli mahdollisuus tällaiseen kokonaisuuteen, jossa oltaisiin pysäytetty tämä lainsäädäntö, eikä niin, että sitä päästetään ylipäätänsä tänne saliin ja te täällä sitten äänestätte sen kumoon. Elikkä nyt vähän myös KD:lle tästä näkökulmasta kritiikkiä, koska tämä näyttää vähän performoinnilta, että näennäisesti vastustetaan mutta tosiasiallisesti ei olla kyllä tehty sitten kuitenkaan kaikkia asioita, mitä oltaisiin voitu tehdä lakiesityksen pysäyttämiseksi. Mutta vielä muutama kokonaisuus. Alkoholi ei ole mikä tahansa kulutustuote. Alkoholi aiheuttaa Suomessa jopa 1,1 miljardin euron kustannukset vuosittain pelkästään terveydenhuollolle. Se kasvattaa tautitaakkaa, vie toimintakykyisiä vuosia ja aiheuttaa viisi prosenttia kaikista kuolemista. Kustannukset ulottuvat myös sosiaalipalveluihin, lastensuojeluun, poliisiin ja oikeusjärjestelmään. Erityisen tärkeä teema minulle on erityisesti lasten ja perheiden turvallisuus. Alkoholi on yksi yleisimmistä väkivallan taustatekijöistä Suomessa. Helpompi saatavuus voisi lisätä erityisesti lasten kokemaa haittaa tilanteessa, jossa vanhemman alkoholinkäyttö on jo ennestään ongelmallista. Kun puhumme alkoholin saatavuudesta, puhumme myös lapsista, jotka eivät itse ole valinneet elää päihdeongelman tai väkivallan keskellä. Alkoholipolitiikka ei ole vain elinkeinopolitiikkaa, ja ajattelenkin, että suomalaiset ansaitsevat vastuullisen alkoholipolitiikan, jossa ikärajat toimivat, verot maksetaan ja ihmisten hyvinvointi otetaan tosissaan. Erityisesti haluan vielä toistaa sen, että useissa asiantuntijalausunnoissa nousi esille se, että tällä hetkellä valtion kassaan ei keräänny niitä verovaroja, mitä sinne pitäisi, koska suurin osa niistä ihmisistä, ketkä tällä hetkellä tilaavat etänä, eivät maksa sitä veroa, mitä heidän pitäisi. Valitettavasti hallitus ei tee tällekään yhtään mitään, vaikka olisi voinut sen osuuden korjata. Eli siinä puhutaan 70—300 miljoonan euron taloudellisesta vajeesta, jota rahaa valtion kassaan ei tule. Tällaisessa taloustilanteessa ja ylipäätänsä periaatteellisesti tällainen pitäisi kyllä pistää kuntoon, mutta en ajattele, että meillä on ylipäätäänkään varaa tällaiseen tuhlailuun.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tämä tilannehan kuulostaa aika ruusuiselta, kun kuuntelee edustaja Wallinheimon puheenvuoroa. [Sinuhe Wallinheimon välihuuto] Tosiasiallisesti me tiedetään, että tällä hetkellä hallitus leikkaa merkittävästi rahoitusta hyvinvointialueilta ja sosiaali- ja terveysjärjestöiltä, juuri niiltä tahoilta, joitten tehtävä on tuottaa näitä sosiaali- ja terveyspalveluita päihdeongelmaisille, ja samaan aikaan vapautetaan alkoholipolitiikkaa näin merkittävästi. Kaikkien asiantuntijoitten suorin mielipide oli se, että nämä pikatoimitukset ovat se keskeisin haaste, pikatoimitukset tilanteissa, joissa on kriisiperhe ja kotona on väkivaltatilanne tai muu tilanne. Nyt heidän tilanteensa tulee vain heikentymään entisestään, kun ei tarvitse edes ruokakaupassa käydä, kun saa kotiin sen toimituksen. Sitten tulee se, millä tavalla hallitus olisi voinut täsmentää tätä lakiesitystä: Olisi voitu tehdä ikärajatarkastukset kaikille. Ei tehdä näin. Oltaisiin voitu tehdä veroilmoitukset niin, että valtion kassaan tulee rahoitus silloin, kun se olisi tänne kuulunut. Ei tehdä näinkään. Ja, kolmantena, ei myöskään panosteta samaan aikaan sellaisiin palveluihin, joilla oltaisiin voitu ennakolta ehkäistä näitä kaikkein pahimpia surullisia tarinoita, joihin tämä hallituksen esitys tulee johtamaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
22.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSoteTurvallisuusKoulutus

Arvoisa herra puhemies! Alkoholi ei ole vain yksilön valinta, sillä on myös yhteinen hintalappu. Kun puhumme alkoholipolitiikasta, emme puhu vain siitä, että yksittäinen ihminen ostaa kaupasta tai verkkokaupasta sen tuotteen tai tuotteita. Puhumme myös siitä, mitä seurauksia alkoholinkäytöllä on terveydenhuollolle, lastensuojelulle, poliisille ja koko yhteiskunnalle. Alkoholin kustannukset pelkästään terveydenhuollolle ovat jopa 1,1 miljardia vuodessa, joka on aikamoinen summa. Alkoholinkulutus kasvattaa tautitaakkaa, vie toimintakykyä vuosia ja aiheuttaa viisi prosenttia kaikista kuolemista. Tämähän on todellakin aika vakavaa puhetta. Sitten kun miettii, mikä on alkoholin vaikutus lähisuhde- ja perheväkivallan näkökulmasta ja lasten turvallisuuden näkökulmasta, ollaan vielä vakavammissa aiheissa. Alkoholi on yksi yleisimmistä väkivallan taustatekijöistä Suomessa. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnössä todettiinkin alkoholin olevan yleinen väkivallan, onnettomuuksien ja tapaturmien taustatekijä. Valiokunnan kuulemisessa nostettiin esille huoli myös siitä, että alkoholin saatavuus tulee lisääntymään tämän hallituksen esityksen mukana ja tämä tulee vaikeuttamaan entisestään erityisesti lasten kokemaa tilannetta erityisesti näissä kyseisissä perheissä, joissa on näitä päihdeongelmia. Se, mikä minua harmittaa tosi paljon tässä käsittelyssä, on se, että tässä hallituksen esityksessä olevia tavoitteita oltaisiin pystytty edistämään myös säädellymmällä, tarkkarajaisemmalla lainsäädännöllä, mitä me mietinnössä esitettiin enemmistön turvin. Minä haluankin käydä nyt kohta kohdalta vähän läpi, mitä eroavaisuuksia tässä kokonaisuudessa oli, koska tämä paketti on niin iso ja kaikki eivät välttämättä aidosti tiedä, mitä asiaa siellä on käsitelty. No, ekanakin hallituksen esityksessä mahdollistetaan etämyynti ulkomailta 80 prosenttin alkoholijuomille. 80 prosenttia on tosi korkea arvo. Tässä meidän mietinnössä oltaisiin mahdollistettu etämyynti niin, että se rajataan samoihin rajoihin kuin kotimaan vähittäismyynti: enintään kahdeksan prosenttia käymisteitse valmistettuna ja 5,5 muulla tavoin valmistettujen osalta. Sitten olisi ollut tämä etämyynnin rekisteröitymisvelvollisuus. Elikkä hallituksen esityksessä ei ole tällaista velvoitetta rekisteröityä, vaan tämä on mahdollista ilman rekisteröintiä, ja tämä on tavallaan yksi keskeisimpiä haasteita. Toinen on tämä verotunniste toimitusehdon edellytyksenä. Elikkä hallituksen esityksessä ei ole nimenomaan velvollisuutta tarkistaa verotunnistetta ennen luovuttamista ja meidän mietinnössä on. Yhdistettynä nämä kyseiset veronyanssit johtaisivat siihen, että ne, ketkä tällä hetkellä... Meillähän tällä hetkellä on tilanne, että ihmiset saattavat verkosta ostaa aika isojakin määriä, mutta he eivät maksa Suomen valtiolle niitä veroja, mitä heidän pitäisi maksaa. Tällä verotunnisteella ja tällä etämyynnin rekisteröitymisvelvollisuudella oltaisiin huolehdittu siitä, että joka ikinen euro, joka Suomen valtiolle kuuluisi, sinne kolahtaisi. Mietin ihan hirmuisesti — tiedän, että yksittäiset miljoonat eivät valtiontaloutta nyt millään tasolla vielä pelasta, mutta tässä oli kuitenkin erilaisia arvioita 70 miljoonasta aina 300 miljoonaan, eli se haitari oli tosi iso, mitä verokertymää me menetetään tällä hetkellä — minkä takia tätä kyseistä kohtaa suuri valiokunta ei ottanut omassa mietinnössään mukaan, koska tämä oli sellainen asia, missä oli kyllä hallitus—oppositio-rajat ylittävää ymmärrystä siihen, että tämä nykytilanne ei ole hyvä ja tämä pitäisi korjata. Juuri tässä vaikeassa valtiontalouden tilanteessa ajattelen, että yksittäisetkin sadat miljoonat olisivat kyllä tervetulleita. Sitten mitä tulee tähän alkoholin kotiinkuljetukseen, niin tässä opposition enemmistön luomassa mietinnössähän ei ollut ajatusta siitä, että kotiinkuljetus ei olisi mahdollista, mutta meillä olisi ollut tällainen aikaraami, mikä tässä esityksessä oli 24 tuntia. Joissakin toisissa koalitioissa se olisi voinut olla 12 tuntia. En välttämättä ajattele, että se 24 on se, mutta se perustui siihen huoleen, mikä asiantuntijoilla oli, että kaikkein ongelmallisimpia kotiinkuljetuksissa ovat nämä pikatoimitukset, niin että yksittäinen ihminen, jolla saattaa olla alkoholiongelma, saattaisi pystyä tilaamaan tämän hallituksen esityksen mukaisesti saman tien kotiinsa lisää alkoholia. Tässä hallituksen esityksessä olevat suojalausekkeet, millä perusteella tämän ei pitäisi toteutua, ovat todella kevyet. Meillä on tällä hetkellä ihan täysin tiedossa, millä mahdollisuuksilla esimerkiksi tällainen wolttikuski pystyisi... Tässä nousee kysymys ja huoli, millä hän pystyy estämään sen alkoholituotteen siirtymisen sille toiselle ihmiselle, joka on tilannut ja maksanut sen, kun hänellä ei ole virka-apua käytössä. Elikkä tässä hallituksen esityksessä virka-apua saisi vain maksullisesti, kun meidän enemmistön mietinnössä virka-apu olisi kuulunut ihan ilmaisena, koska ihmiset ajattelevat kuitenkin, että he tekevät lainsäädäntöön liittyvää tulkintaa, ja silloin poliisin tulisi sitä virka-apua antaa, mutta tässä hallituksen esityksessä se tosiaan lähtee siitä näkökulmasta, että virka-apua tulisi vain maksullisesti apuun ja käyttöön. Sitten yksi esimerkki myös tästä hallituksen esityksen sisällöstä, missä oikeasti olisi pitänyt korjata niitä omia esityksiä, on se, että tässä on tällainen ajatus, että sitä kotiinkuljetusta voi toimittaa ihan julkisille paikoille puistoihin, ja tässä ei rajattu muuta kuin peruskoulu ja varhaiskasvatus sieltä pois. Eli meillä saattaa tulla tilanne, missä meillä on vaikka toisen asteen kouluissa ihmisiä, ketkä ovat alaikäisiä, ketkä ovat ammatillisessa tai lukiossa, ja sitten heidän 18—19-vuotiaat kollegansa, lapsoset, saavat teknisesti tilata sitä sinne toiselle asteelle, mutta sitten sitä ei saisi jollain tasolla kuitenkaan luovuttaa niille alaikäisille. Tässä opposition enemmistön mietinnössä lähdettiin siitä, että toinen aste olisi pitänyt kokonaan sulkea pois tästä kotiinkuljetuksen mahdollisuudesta. Sitten on tavallaan tämä, että täällä ei ole minkäänlaisia rajoituksia, kuinka paljon sitä alkoholia voi enimmäismääräisesti ylipäätänsä lähteä kuljettamaan. Elikkä sekin oli sellainen, missä olisi ehkä voinut antaa lupaviranomaisille jonkinlaista sääntelymahdollisuutta. Ehkä viimeisenä nostan esille, kun aika loppuu, tämän ikärajavalvonnan. Elikkä hallituksen esitys lähtee siitä, että ikärajan voi halutessaan tarkistaa, mutta se ei ole välttämättömyys. Eli ei ole esimerkiksi tällaista pakkoa tarkistaa jokaisessa luovutustilanteessa eikä tällaista vahvaa tunnistautumista. Kyllä nämä ovat hyviä esimerkkejä siitä, [Puhemies koputtaa] että kyllä tämä lainsäädäntö on löyhää ja lepsua.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyden)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulu)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Me käsitellään täällä hallituksen esitystä, jossa taas heikennetään hyvinvointialueiden toimintaedellytyksiä, ja olen erittäin huolissani kokonaisuudesta. Meillä on syntynyt tilanne, missä meillä alueet alkavat eriytymään, eli meillä alkaa tulla alueita, jotka pystyvät tuottamaan hyvinvointipalveluita heille suoduissa olosuhteissa, eli tarkoitan sitä, että lainsäädännön kriteerit täyttyvät, elikkä meillä onnistutaan luomaan niitä palveluita, mutta sitten meillä alkaa tulemaan yhä enemmän alueita, joilla hyvinvointierot alkavat kasvamaan ja alueen ihmisten oikeudet saada lakisääteisiä palveluita heikentyvät, ja juuri näillä alueilla tällä hetkellä leikataan vielä enemmän, koska juuri nämä alueet ovat tässä alijäämän kattamisvaatimuksessa. Tästä kehityksestä minä olen tosi huolissani. Minä olen ekaa kertaa huolissani Suomen alueellisesta eriytymisestä. Tässähän aletaan olemaan sellaisessa tilanteessa, jossa — jos vaikka puhutaan, mitä on 5—10 vuoden päästä — saattaa tulla tilanne, että riippuen siitä, missä sinä asut, sinulla saattaa olla tosi erilaiset oikeudet niihin hyvinvointipalveluihin, jollei tälle asialle tehdä jotain. No, nyt hallitus tosiaan heikentää vielä entisestään tätä tilannetta. Minä ajattelen, että tässä on ristiriidassa sellainenkin asia samaan aikaan, kun minä olen huolissani tästä alueellisesta eriarvoistumisesta, että meillä on myös tavallaan tässä hallituksen esityksessä tällainen tilanne, jossa rangaistaan niitä alueita, jotka ovatkin toimineet niitten sääntöjen puitteissa, mitä heille on annettu. Elikkä niiltä alueilta — tällä hetkellä se useimmiten painottuu Uuteenmaahan — jotka ovat tehneet tämän hallituksen lakiesityksen mukaisten velvoitteitten mukaisesti, viedään tätä rahoitusta. Tämäkään ei ole ideaalitilanne. Eli kyllä meidän pitää löytää jonkinlainen tasapaino siinä, että se rahoitus on ennalta suunnitelmallista, että tavallaan alue tietää, millä säännöillä pitää pelata ja pystyy pelaamaan, mutta meidän pitää oikeasti huolehtia siitä, että riippumatta siitä, missä päin Suomea asut, ihmisten perusoikeudet sosiaali- ja terveyspalveluihin toteutuvat. Yksittäisissä ryhmissä, mitkä näyttäytyvät tosi haastavina, esimerkiksi vammaisten ryhmissä, on alettu tällaiseen oikeusrumbaan, elikkä oikeuden kautta yritetään luoda sitä tasoa, mikä tavallaan tietyllä alueella pitäisi olla. Nyt saattaa olla aika monesti se tilanne, että oikeuden päätös on tullut vaikka hallinto-oikeudesta, missä on sitten sanottu, että jokin tietty alue on toiminut väärin kyseisen vammaisen ihmisen palveluissa, mutta silti hyvinvointialue ei ole tällä hetkellä vielä muodostanut sitä uudenlaista rytmiä, jolla sitten korjattaisiin kaikkien muittenkin osalta tätä oikeudentilaa. Elikkä me eletään aika kriittisiä aikoja tämän asian osalta. Haluaisin kuitenkin sanoa tähän seuraavaan aiheeseen, että täällä oli muutama hyvä puheenvuoro liittyen STEAn eli sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksen tilanteeseen. Minä olen ihan ihmetellyt kovasti tätä uutisointia. Jos tänään kävisi katsomassa päivän uutiset, niin siellä on aikamoisia otsikoita. Ensimmäinen oli, että pääministeri Orpo sanoo, että tämä on hallituksen tasolla oleva päätös, että STEAn linjaukset tulevat päätettäviksi sinne. Sitten tunti sen jälkeen ministeri Rydman kertoi, että eivät ole tulossa. Sen jälkeen tuli pääministeri Orpo kertomaan, että ovat tulossa. Nyt uusin otsikko, mikä siellä oli, oli se, että hallituksessa on riita, ja Purra on sanonut, että hän seisoo ministerinsä takana. Onhan tämä nyt aikamoinen tilanne, että kuka tätä maata johtaa. Minä haluan kuitenkin vähän kertoa, minkä takia nämä ministeri Rydmanin STEA-linjaukset ovat ongelmallisia. Ne herättävät vakavan huolen kansalaisyhteiskunnan tulevaisuudesta. Nämä kriteerit sulkisivat rahoituksen ulkopuolelle järjestöjä, jotka palvelevat haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten seksuaalivähemmistöjä, maahanmuuttajia ja muita vähemmistöryhmiä. Tavallaan minä haluan nostaa esille sen, että ministeri Rydman nostaa tämän asian esille niin, että olisi kyseessä joku tällainen hallinnollinen uudistus. Mikään ei ole hallinnollinen uudistus, jos tosiasia on se, että sinä vain suljet tietyt ihmisryhmät tiettyjen avustuskriteerien ulkopuolelle. Sehän on ideologinen linjaus eikä todellinen uudistus, ja se on erittäin huolestuttavaa. Erityisesti tässä huolestuttaa tosiaan se, että näyttää siltä, että on tietyin tahdoin muodostettu sellaiset sanamuodot, että Seta, joka nyt on tällainen erittäin tärkeä seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava ryhmä, ja nämä maahanmuuttajajärjestöt tulisivat näiden uusien avustuskriteerien ulkopuolelle. Kyllähän tämä on todella huolestuttavaa, jos nimenomaan seksuaalivähemmistöjä ja maahanmuuttajia avustavia tukiverkostoja halutaan tällaisella aseella kohdistaa, ja kun tässä ei ole edes tarkoitus, että leikattaisiin vähän rahoitusta, vaan leikattaisiin kokonaan rahoitus heidän osaltaan, niin onhan tämä nyt aikamoinen tilanne. Minä toivon kovasti, että kokoomuksessa nyt viimeisetkin tasa-arvon soturit, jos teitä vielä siellä on, huolehtisivat, että tämä ei tulisi sitten voimaan. Ehkä oma nostoni on se, että kokoomus ja RKP ovat minun mielestäni aikanaan, silloin hallitusohjelmaa laatiessaan, ottaneet tällaisen tietoisen riskin, kun ovat perussuomalaiset sinne ottaneet, ja nyt tämä realisoituu siinä, että pyritään tekemään sellaista politiikkaa, joka vastaisi perussuomalaisten arvomaailmaa. Nyt ajattelenkin, että erityisesti RKP:n ja kokoomuksen pitää tämä vastuu kantaa, koska he ovat kuitenkin nämä hallituksen ovet heille avanneet. Lempeydellä RKP:stä: ehkä tavallaan tällaisena eduskuntaryhmänä, joka on kuitenkin puolustanut vähemmistöoikeuksia, tämä on erityisen tärkeätä. Mutta haluan tällä tulla sanomaan, että en kyllä, ja vihreät eivät todellakaan... Meidän keskuudessamme ei kyllä ole luottamusta ministeri Rydmanille, ja sen voin koko ryhmän puolesta sanoa, mutta kyllä minä toivon, että hallituksessa nyt oikeasti ryhdistäydytään tämän asian äärellä. Edustaja Aki Lindén piti aikaisemmin tämän kyseisen lakiesityksen osalta erittäin hyvän puheenvuoron, ja tulen sen sisältöä kannattamaan sellaisenaan. Olemme siellä valiokunnassa, sitä vastalausetta on ollut, ja nyt se HaVin kautta meni. Toivottavasti nyt porukka laittaa ministerin ruotuun, koska tämä on koko hallituksen kysymys eikä pelkästään yksittäisen ministerin linjaus.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (puolustus)Maahanmuutto: sääntöpohjainen osuma (maahanmuutto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
15.6.2026VastauspuheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Ovathan nämä hallituspuolueitten puheenvuorot tähän alkoholilainsäädäntöön mielenkiintoista kuunneltavaa. Jos katsoo asiantuntijalausunnoista nousevaa kritiikkiä, niin se oli murskaavaa tätä hallituksen silloista esitystä kohtaan, joka nyt palautui sellaisenaan takaisin suuren valiokunnan kautta. Siellä nostettiin esille erityisesti tämä kansanterveyskysymys ja monopolin asema, mutta myös verokokonaisuus. Oletin edes sitä, että hallitus olisi korjannut tämän veropohjakokonaisuuden. Meillä on siis tilanne, missä yli 90 prosenttia tilaa etänä mutta ei maksa siitä veroja Suomeen. Tähän olisi ollut korjaus mahdollista tehdä, ja ihmettelen kovasti sitä. Siinä oli erilaisia arvioita niin verottajalla, Alkolla kuin muilla tahoilla, kuinka suuri veromenetys tästä nyt tulee, mutta puhuttiin muistaakseni minimissään 70 miljoonasta ja isoimmat alkoivat olemaan yli 300 miljoonaa. Onko tässä vaikeassa taloustilanteessa niin, että meillä on mahdollisuus olla keräämättä tällaista pottia? Tässä tilanteessa, kun samaan aikaan hyvinvointialueilta leikataan tosi tärkeistä palveluista, mielenterveys- ja päihdepalveluista juuri näille ihmisille, keillä sitten saattaa alkoholiongelmia tapahtua. Eli haluan nostaa sen suurimman huoleni, kun samaan aikaan vapautetaan alkoholia mutta heikennetään palveluita. En kannata.

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (hyvinvointialue)Pöytäkirja
11.6.2026Varsinainen puheenvuoroHE 131/2025 vpTalousSoteMaa- ja metsätalous

Arvoisa puhemies! Minä ajattelen, että tämän lakiesityksen keskeisin haaste ja ongelma on se maailmantila, missä me eletään. Samaan aikaan, kun hallitus vapauttaa alkoholia monella eri lainsäädännöllä — tämä ei tosiaan ole ensimmäinen, vaan on ollut useita lakiesityksiä, joilla vapautetaan alkoholipolitiikkaa — tehdään tosi vahvaa politiikkaa, jossa leikataan sosiaaliturvasta, sosiaali- ja terveyspalveluista — hyvinvointialueiden tilanne on heikentynyt merkittävästi — ja myös sotejärjestöiltä. Nämä kaikki yhdessä tulevat johtamaan siihen, että juuri näihin haittoihin ei pystytä puuttumaan riittävällä tavalla. Meillä on jo tällä hetkellä tosi monella hyvinvointialueella se tilanne, että ihmiset hakeutuvat avun piiriin päihde- tai mielenterveyskysymyksissä, usein ne saattavat myös limittyä keskenään, mutta hyvinvointialueilla ei ole riittävästi resursseja tuottaa niitä palveluita. Tämä tulee valitettavasti johtamaan surullisiin perhekohtaloihin ja siihen, että monen yksilön ongelma tulee vain pahentumaan entisestään. Eli se, missä ajassa tällaista alkoholipolitiikan vapauttamista tehdään, on minun mielestäni erittäin ongelmallista. Minä kyllä uskon, että kaikki sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet, ketkä siellä kuulivat kaikkien asiantuntijoitten lausunnot, tietävät tämän todellisuuden. Siellä asiantuntijalausunnoissa oli ihmisiä kertomassa juuri kansanterveyden näkökulmasta ja ei ollut ketään asiantuntijaa, joka olisi kannattanut tätä lakiesitystä. Tätä lakiesitystä ovat kannattaneet erityisesti kaupan liitot ja sellaiset tahot, ketkä tulevat hyötymään tästä lakiesityksestä jollain tasolla, eli sellaiset tahot, ketkä pystyvät tekemään enemmän rahaa. Tässä kysymys onkin, millä ehdoilla ja kenen selkärangasta sitä rahaa tullaan tulevaisuudessa sitten kerryttämään. No, sitten minä olin toivonut tämän hallituksen esityksen osalta... Kuitenkin siinä käsittelyn aikana tuli tiedoksi aika ilmiselviä ongelmakohtia, mitkä olivat kyllä jaettuja. Yksi sellainen oli tämä verokertymän kokonaisuus. Sieltä useat asiantuntijat nostivat esille, että tällä hetkellä meille ei keräänny sitä verokokonaisuutta, joka valtion kassalle kuuluisi. Olen todella ihmeissäni, niin kuin täällä aikaisemmissakin puheenvuoroissa on nostettu esille, minkä takia tätä kokonaisuutta hallitus ei korjannut tuossa lakiesityksessä. Tätä asiaa käsittelivät myös valtiovarainvaliokunnan jaostot, ja sieltä tuli ihan samanlaista näkökulmaa, että tämä olisi pitänyt korjata. No, sitten tämä toinen, mikä minun mielestäni oli sellainen, mitä olisi kanssa pitänyt vahvistaa ja missä nyt on vähän epäselvyyttä, onko hallitus sitä tekemässä vai ei, on tämä ikärajavalvonta. Täällä osa sanoi, että ollaan osittain tekemässä niitä asiantuntijalausunnoissa nostettuja huomioita, mutta sitten taas edustaja Lindénin puheenvuorosta tuli sellainen kuva, että hallitus ei todellisuudessa kuitenkaan olisi palauttamassa niitä pykäliä, joilla se sitten varmistettaisiin, mutta siihen varmasti saadaan myöhemmin tarkennusta. Mutta sen ikärajavalvonnan kyllä pitää olla kunnossa, koska jos miettii sitä, että jos tulevaisuudessa Wolt-kuskit alkavat kuljettamaan meidän kotipihoillemme ties mihin elämäntilanteeseen alkoholia, niin kyllä siellä pitää nyt, hemmetti, edes ikäraja tarkistaa. No, sitten täällä on ollut aikamoisia puheenvuoroja edustaja Junnilan toimesta. Täällä on väitetty, että sosiaali- ja terveysvaliokunta olisi käyttänyt tilapäistä enemmistöä. Kyllä minä olen vähän huolissani siitä, minkälainen osaaminen edustajalla nyt ylipäätänsä on, että mitä tarkoittaa tilapäinen enemmistö. Jos nyt tästä ollaan huolissaan, niin kannattaa kyllä käydä meidän valiokunnassa, koska siellä on ollut useasti viime viikoilla tilanne, missä me olemme odottaneet kiltteyttämme, että hallituspuolueet saavat rivinsä täysilukuisiksi, jotta pääsemme äänestämään. [Krista Kiuru: Eikä ole käytetty tilapäisiä enemmistöjä!] — Juuri näin, emme ole missään vaiheessa käyttäneet sitä. Päinvastoin meillä on saattanut olla kokous, missä me olemme odottaneet yli tunnin, että saadaan asiaa käsiteltyä eteenpäin johtuen siitä, että hallituspuolueilla ei ole ollut enemmistöä paikalla ja oppositiosta on ollut enemmän jäsenistöä. Tällaiset puheenvuorot, missä syytetään tällaisesta, ovat kyllä ihan hävyttömiä, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Sitten on pakko puuttua myös tähän edustaja Junnilan väitteeseen puhemiesneuvostosta. Kaikki, ketkä nyt puhemiesneuvoston toimintaa ymmärtävät, tietävät, että kyseinen asia ei kuulunut puhemiesneuvoston toimivaltuuteen, vaan se oli puhemiehen omassa päätösvallassa oleva asia, tuleeko tämä asia lähtökohtaisesti käsiteltyä tänään täällä. Elikkä ei siellä mitään äänestystä olisi voinutkaan edes tehdä, koska siinä ei ole koko puhemiesneuvostolla toimivaltaa. No, viimeisenä minä haluan sanoa sen keskeisimmän kysymyksen, mikä minun mielestäni tällä hetkellä hallitukselta jää sanomatta. Hallituksella on tällä hetkellä hallitusohjelmassa lause, että monopoliasema säilytetään. Siellä on sanottu, että monopoliasema säilytetään, mutta sitten konkreettisesti hallituksella on useita lakiesityksiä, joilla murennetaan sitä monopoliasemaa. Nämä kaksi asiaa eivät voi olla yhtä aikaa totta. Minä ajattelenkin, että olisi rehellistä sanoa, jos tosiasiallisesti tavoite on poistaa meiltä alkoholin monopoliasema. Siitä voi olla poliittisia erimielisyyksiä, mutta sentään oltaisiin rehellisiä. Tällä hetkellä on tilanne, että hallitusohjelmassa sanotaan, että monopoliasema säilytetään, mutta tosiasiallisesti sitä murennetaan useilla lakiesityksillä. No, minä itse kannatan monopolia johtuen siitä, että se on kuitenkin ollut lähtökohtaisesti toimiva ratkaisu kansanterveyden edistämisen näkökulmasta. Minä ajattelen, että jos suomalaisilta kysyy, kummalle puolelle on kallellaan, niin voi löytyä erilaisia mielipiteitä, mutta meidän poliitikkojen pitäisi pystyä käymään rehellisesti se keskustelu. Minusta on jotenkin todella härskiä ennen vaaleja olla kertomatta ollenkaan, että hallituspuolueilla on tällaista tavoitetilaa tosiasiallisesti romuttaa monopoliasema, mutta sitä ei sanota suoraan. Politiikassa saa tehdä erilaisia suunnanmuutoksia, se kuuluu politiikkaan, mutta kyllä se pitäisi pystyä täällä rehellisesti sanomaan, jos on sellainen tavoitetila, mikä on täysin selvä, että näin on, koska nyt on useilla esityksillä romutettu sitä Alkon asemaa. Tähän haluankin päättää. Rehellisesti pitäisi pystyä nostamaan, jos on tosiasiallisesti jotain tavoitteita, mitä ei sanota ääneen. — Kiitos.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja
4.6.2026VastauspuheenvuoroSKT 94/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Tilanne on kriittinen. Hoitojonot ovat pitkät, ja ihmisten oikeus saada oikea-aikaisesti palveluita ei tällä hetkellä toteudu. Erityisen huolissani olen lasten ja nuorten tilanteesta. Heillä tosiaan olisi oikeus kahden viikon sisällä päästä hoitoon, mutta tämä oikeus nyt ei toteudu. Tämä ei ole lupaus, vaan tosiaan lasten ja nuorten osalta oikeus. Olisinkin kysynyt hallitukselta: kai te edes lasten ja nuorten oikeudesta saada oikea-aikaista hoitoa huolehditte? Arvoisa pääministeri Orpo, teidän hallituksenne perusteli hoitotakuun romuttamista väittämällä aikanaan, että tiukempi hoitotakuu ei toiminut ja jonot olivat pidentyneet, mutta THL:n tilastot sanovat suoraan päinvastaista. Edellisen hallituksen politiikka toimi: jonot perusterveydenhuoltoon alkoivat lyhentymään, ja hoitoonpääsy parantui. Nyt kun hoitotakuu on romutettu ja rahoitusta leikattu, tilastot kertovat jälleen selvää kieltä: hoitoonpääsy on merkittävästi heikentynyt. Data ei valehtele. Arvoisa pääministeri, kysyisinkin teiltä: mitä te sanotte niille sadoilletuhansille suomalaisille, joiden hoitoonpääsy on heikentynyt teidän hallituksen tekemän politiikan seurauksena? [Ben Zyskowicz: Eihän lasten hoitotakuuseen ole edes koskettu!] — Rahaa on leikattu.

Sote: sääntöpohjainen osuma (hoitotakuu, hoitojono)Pöytäkirja
7.5.2026VastauspuheenvuoroSKT 73/2026 vpSote

Arvoisa puhemies! Suomessa hoitoonpääsy on pohjoismaisessa vertailussa hälyttävän heikolla tasolla. EU:n vertailun mukaan jopa 12 prosenttia suomalaisista on jäänyt ilman tarvitsemaansa hoitoa — 12 prosenttia. Tämä luku on Euroopan yksi korkeimmista. Erityisen vaikeassa asemassa ovat pitkäaikaissairaat, työttömät ja ne ihmiset, joilla ei ole pääsyä työterveyden piiriin. Viime hallitus paransi hoitoonpääsyä — paransi. Mitä tämä hallitus on tehnyt? Mitä Petteri Orvon hallitus on tehnyt, että ihmiset pääsisivät nopeammin hoitoon kuin tarvitsevat? [Ben Zyskowicz: Antanut neljä tuhatta miljoonaa lisää hyvinvointialueille!] Ei mitään hyvää. Hallitus on leikannut hyvinvointialueilta, mikä on johtanut hoitoonpääsyn hidastumiseen, soteasemien sulkemiseen, henkilöstön vähentämiseen ja asiakasmaksujen nostoon. Monilla alueilla ihmiset joutuvat matkustamaan yhä pidempiä matkoja päästäkseen lääkäriin tai terveyspalveluiden piiriin yleisesti. Samaan aikaan hallitus on kuitenkin heittänyt rahaa yksityiselle Kela-korvauksien kautta sellaisella tavalla, joka on ollut erittäin tehotonta ja tutkijoitten näkökulmasta huono valinta. Olisin kysynyt, arvoisa pääministeri: [Puhemies koputtaa] miten hallitus voi perustella politiikkaa, joka heikentää suomalaisten hoitoonpääsyä samaan aikaan, kun [Puhemies koputtaa] tutkimukset osoittavat heikon tilanteen jo olevan olemassa? [Ben Zyskowicz: On annettu neljä miljardia, paljonko olisi pitänyt antaa?]

Sote: sääntöpohjainen osuma (sote, terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue, asiakasmaksu)Pöytäkirja
28.4.2026VastauspuheenvuoroHE 56/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Kansalaisten luottamus terveyspalveluihin on romahtanut, siis romahtanut, ja se on tapahtunut tämän hallituskauden aikana. Tällä hetkellä vain puolet kansalaisista, meistä suomalaisista, uskoo, että pääsee terveyspalveluitten piiriin riittävän ajoissa, ja tämän pitäisi olla erittäin huolestuttava uutinen hallitukselle. Vielä 2020 osuus oli 76 prosenttia, eli tämä pudotus on ollut todella merkittävä. No, mitä hallitus tekee? Hallitus leikkaa hyvinvointialueilta lisää rahoitusta. Te olette leikanneet viimeisen kolmen vuoden aikana merkittävästi alueitten mahdollisuudesta täyttää lakisääteisiä palveluita. Se, mistä olen erittäin huolissani, on se, että hyvinvointialueet alkavat olla keskenään hyvin erilaisessa asemassa. Meillä alkaa olla alueita, missä on aito huoli, täyttyvätkö nämä lakisääteiset tehtävät ja ihmisten yhdenvertaisuus saada oikea-aikaisesti palveluita. Haluaisinkin kysyä istuvilta ministereiltä siellä, miltä tuntuu se, että kansalaisten luottamus terveyspalveluihin on romahtanut teidän hallituskautenne aikana näin merkittävästi.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys, terveyspalvelu, hyvinvointialue)Pöytäkirja
15.4.2026VastauspuheenvuoroVK 2/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Hallitus on lisännyt köyhyyttä omilla toimillaan. Olenkin hämmentynyt tästä keskustelusta, koska kun olen kuunnellut pääministerin ja muitten ministereitten puheenvuoroja, niin näyttää siltä, että se on jollain tasolla tullut teille yllätyksenä. Kun me ollaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsitelty niin asumistuen leikkauksia, työttömien lapsikorotuksen leikkauksia kuin suojaosia, asiantuntijalausunnot ovat olleet hyvin selkeitä: hallituksen toimet tulevat lisäämään köyhyyttä. Se on ollut ihan itsestäänselvä lopputulos tälle teidän tekemällenne politiikalle, ja yhtäkkiä te olettekin ymmällänne siitä. Samaan aikaan asiantuntijat ovat nostaneet esille, että kun tehdään näitä kokoomuksen esittämiä kannusteita vaikka hakeutua työmarkkinoille, niin ei ole tällä hetkellä työmarkkinoita, jotka vetäisivät niitä työttömiä, eli ei ole niitä mahdollisuuksia täyttää niitä velvoitteita, mitä hallitus näiltä työttömiltä vaatii. Sen takia tämä keskustelu ihan rehellisyyden nimissä tuntuu todella hämmentävältä — hämmentävältä, koska tässä on tilanne, missä hallitus ei edes itse tunnista ääneen sitä, että teidän tekemällänne politiikalla oli alun perinkin tarkoitus [Puhemies koputtaa] heikentää yksittäisten ihmisten taloudellista tilannetta. [Tere Sammallahti: Eikä ollut!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
27.2.2026Varsinainen puheenvuoroLA 12/2025 vpSote

Arvoisa puhemies! Haluan myös osaltani kiittää tästä erittäin tärkeästä lakialoitteesta. Haluan kiittää myös sen takia, että vaikka tämä aihe on todella ajankohtainen kaikille niille naisille, ketkä ovat synnyttäneet, niin tämä on kuitenkin sellainen aihe, mistä ei julkisessa keskustelussa puhuta vielä tarpeeksi. Haluan ihan rehellisyyden nimissä myös tunnistaa sen itsessäni, että tiedän vaikka itse, että en tiedä tästä aiheesta myöskään itse henkilökohtaisesti tarpeeksi. Olenkin iloinen nyt siitä, kun minulle on tullut tällainen aikuisten naisten ystäväryhmä, missä minä olen kolmekymppisenä, 34-vuotiaana, vielä nuori ja muut ihanat naiset siinä ryhmässä ovat 50:tä ja 60:tä. Se on ehkä ollut ensimmäinen ryhmä, jossa pääsen keskustelemaan näistä erilaisista kysymyksistä naisten kehoon liittyen. Se on kyllä kertonut itselleni myös sen, kuinka vähän julkisessa keskustelussa ovat kaikki erilaiset nyanssit, yleisessä keskustelussa ylipäätänsä, eli tavallaan siihen naisen kehoon liittyvät terveyskysymykset ovat vielä yhteiskunnallisesti aika tabuja ja sellaisia aiheita, missä ei sitten kuitenkaan yleistietämys ole riittävä. Senkin takia pidän tätä erittäin tärkeänä, että olemme tämän aiheen äärellä niin poliittisesti kuin myös julkisessa keskustelussa, jotta tästä asiasta laajenee tietämys. Haluan myös nostaa esille, kun täällä on nostettu tosi hyvin se, että se tulotaso ei myöskään saa vaikuttaa siihen, mitenkä ihmiset pääsevät näitten palveluitten piiriin. Tällä hetkellähän on hienosti alkanut olemaan myös julkisessa keskustelussa palveluntuottajia. Esimerkiksi sosiaalisesta mediasta löytyy lantionpohjalihaksia vahvistavia fysioterapeutteja, ketkä tavallaan tuovat sitä tietoisuutta esille, mutta ne ovat usein yksityisen sektorin palveluita, jolloin sitten kaikilla ihmisillä ei ole varaa niihin. Tässä on tosi tärkeätä, että tulotaso ei saa olla tekijä siinä, pääseekö palveluitten piiriin. Eli julkisella sektorilla pitää olla myös nämä palvelut turvattuna. Haluan kiittää, todella tärkeä lakiesitys.

Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja
26.2.2026VastauspuheenvuoroSKT 27/2026 vpTalousSote

Arvoisa puhemies! Tuore sosiaali- ja terveysministeri Rydman, te olette tuoreeltaan todennut, että Suomessa liian moni saa tukia, vaikka ei niitä tarvitsisi. Puheenvuoronne on nostanut huolta monessa kansalaisessa, sillä todellisuus on monessa kodissa toinen. Köyhyys on nousussa, lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvussa, ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. Hallituksen leikkaukset toimeentulotukeen ja asumistukeen ovat jo nyt iskeneet kipeimmin pienituloisiin lapsiperheisiin ja niihin, joilla ei ole puskuria eikä vaihtoehtoja. Ja lisää on tulossa: Sosiaalihuollon kohdentamattomat säästöt tarkoittavat käytännössä leikkauksia palveluihin, jotka ovat viimeinen turvaverkko esim. vammaisille, lastensuojelun asiakkaille ja asunnottomille. Kun ennalta ehkäisevästä tuesta leikataan, ongelmat eivät katoa, vaan ne kasaantuvat ja tulevat yhteiskunnalle vieläkin kalliimmiksi. Arvoisa ministeri Rydman, te olette vastuussa myös lasten ja nuorten hyvinvoinnista, ja olisinkin kysynyt: oletteko valmiita perääntymään, [Puhemies koputtaa] jos käy ilmi, että hallituksen linja syventää köyhyyttä ja lisää lasten ja nuorten inhimillistä hätää?

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Sote: sääntöpohjainen osuma (terveys)Pöytäkirja