Garedew Kaisa
2 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tuulivoimaloille tulee vihdoin suojaetäisyys. Nyt säädetään uusi alueidenkäyttölaki, johon sisällytetään kauan kaivattu kansallinen etäisyysvaatimus tuulivoimaloiden ja asutuksen välille. Etäisyyspäätöksen mitta oli valitettavasti pettymys ja kompromissi. Perussuomalaiset ainoana hallituspuolueena ymmärsi sen merkityksen ja vaati siitä pidempää. Kansallinen etäisyysvaatimus saatiin siis perussuomalaisten ansiosta viimein lakiin, mutta ei ihan sellaisena, jota alun perin vaadimme, riittävän pitkänä. Lopullisessa, nyt käsiteltävässä hallituksen esityksessä vaadittava minimietäisyys on 1,25 kilometriä. Vielä luonnosversiossa ennen lausuntokierrosta etäisyydeksi oli ehdotettu kahdeksan kertaa pyyhkäisykorkeus, mikä olisi ollut hieman pidempi välimatka, vähän alle tai vähän yli kaksi kilometriä voimalasta riippuen. Omassa toimenpidealoitteessani etäisyydeksi ehdotetaan kymmenen kertaa pyyhkäisykorkeus tai minimissään kaksi ja puoli kilometriä, eli kaksinkertaista mittaa tästä esityksestä. Pyyhkäisykorkeus tarkoittaa sitä korkeutta, mihin voimalan lavat korkeimmillaan ulottuvat. Suojaetäisyyden linkittäminen voimalan pyyhkäisykorkeuteen ottaisi huomioon voimaloiden koko ajan kasvavan korkeuden. Tällä hetkellä suuret tuulivoimalat ovat noin 200 metriä korkeita, mutta suunnitteilla on jopa 300-metrisiä jättiläisiä. Kahden ja puolen kilometrin suojaetäisyysehdotus perustuu myös eurooppalaisiin tutkimuksiin, joiden perusteella voimalan etäisyys vaikuttaa negatiivisesti kiinteistön arvoon erityisesti 2,5—3 kilometriin saakka. Pidemmälle suojaetäisyydelle olisi siis ollut erittäin vahvat perusteet. Surullista, että niitä ei nyt kuunneltu. Erittäin tärkeä seikka on, että kunnille jätetään edelleen jatkossakin vapaus päättää pidemmästä etäisyydestä tai kieltää tuulivoiman rakentaminen kokonaan. Kuntapäättäjillä on nyt siis suuri vastuu varmistaa omien kuntalaistensa oikeuksien toteutuminen tässä asiassa. Kunnat ovat siis jo aiemminkin saaneet tehdä omia linjauksiaan vähimmäissuojaetäisyyksistä. Suurimmassa osassa kuntia se on kaksi kilometriä, Evijärvellä jopa järkevät neljä kilometriä, joka on tosi hyvä. Näistä ei nyt kannata lähteä yhtään peruuttelemaan, vaan pitää rohkeasti kiinni laajemmista suojavyöhykkeistä, koska tuulivoiman haittavaikutukset eivät todellakaan rajoitu siihen, että kiinteistöjen arvo laskee. Massiiviset tuulivoimalat näkyvät ja kuuluvat kauas ja vaikuttavat niin ihmisiin, eläimiin kuin ympäristöönkin. Tuulivoiman tuottama ääni on laajakaistaista ääntä. Korvin kuultavan äänen lisäksi se sisältää myös pieniä taajuuksia ja infraääniä. Pyörivien lapojen aiheuttama ääni voi häiritä lähellä asuvien unta, vähentää asukkaiden viihtyvyyttä ja aiheuttaa huolia mahdollisista terveysvaikutuksista. Arvoisa puhemies! Alueidenkäyttölain tuulivoimaa koskevilla muutoksilla tavoitellaan hallitusohjelman mukaista tuulivoiman hyväksyttävyyden vahvistamista. Etäisyyden säätäminen oli tärkeä askel oikeaan suuntaan, mutta pidemmällä etäisyysvaatimuksella tavoitteeseen oltaisiin päästy paremmin. Kuitenkin tässä hallituksen esityksessä on paljon hyvää. Suomeen tulee joka tapauksessa nyt yksi Euroopan kireimmistä sääntelyistä. Etäisyysvaatimuksen myötä tuulivoimaloiden etäisyys kasvaa 50 prosentilla nykyisin keskimäärin toteutuneesta 800 metristä. Ympäristövaikutuksen arviointivelvollisuuden rajaa suunnitellaan laskettavaksi kymmenestä viiteen voimalaan. Lisäksi maisemavaikutusten huomioimista vahvistetaan. Onneksi perussuomalaiset ovat hallituksessa muistuttamassa, että suomalaisten etu on laitettava myös ulkomaisten tuulivoimayritysten tuottohaaveiden edelle. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Elinvoimaiset kylät ja niissä säilytettävät kyläkoulut ovat vetovoimatekijöitä varsinkin lapsiperheille. Sen sijaan, että kouluverkkoa karsitaan ja lapset pyritään säästöjen nimissä keskittämään keskustojen jättikouluihin, tulisi kuntien kääntää ajattelunsa toisin päin ja järjestää kaupunkilaislapsille koulukuljetukset kyläkouluihin. Tämä olisi kaikille paljon järkevämpi ratkaisu. Kyläkouluissa lapset voivat paremmin, ja pienempien luokkakokojen ansiosta jokainen tulee nähdyksi. Näissä pienemmissä kouluissa henkilökunta tulee lapsille tutummaksi, ja jos kiusaamista sattuisi tapahtumaan, siihen olisi helpompi puuttua. Myös herkempien lasten aistikuormitus pysyy kyläkouluympäristössä maltillisempana kuin suurissa, hälyisissä megakouluissa. Samoin kaavoituksessa ja tonttisuunnittelussa kuntien tulisi uskaltaa miettiä järkevämpiä ratkaisuja kuin tiiviisti tungettuja, korkeita kerrostaloja täynnä tyhjiksi jääviä yksiöitä. Tontteja ja monipuolista asuinrakentamista pitäisi suunnitella kyläkoulujen lähistölle. Maalla ei aina tarvitse olla kyse isoista omakotitaloista, niitäkään eivät kaikki tarvitse. Niiden lisäksi tarvitaan kohtuukokoisia ja -hintaisia erillistaloja ja vaikkapa senioreille soveltuvia asumismuotoja. Palveluiden osalta joillain alueilla on jo lanseerattu fiksuja ja kustannustehokkaita liikkuvia sotepalveluita, jotka voidaan viedä kauempana asuvien ihmisten luokse. On sanomattakin selvää, että myöskään kohtuuhintaisen autoilun ja hyväkuntoisen tiestön merkitystä ei tule aliarvioida. Hallitus on omilla toimillaan laskenut polttoaineiden hintoja useaan otteeseen: perunut ja kohtuullistanut Marinin hallituksen suunnittelemia jakeluvelvoitteen hirmunostoja sekä alentanut veroja. Vuosien 2024 ja 2025 aikana teitä on päällystetty jo noin 7 000 kilometrin edestä, mutta samalla linjalla on jatkettava myös tulevaisuudessa, koska tiestö kuluu jatkuvasti. Arvoisa puhemies! Tämän nyt käsiteltävän maaseutupoliittisen selonteon mukaan Suomen pinta-alasta yli 95 prosenttia määritellään maaseutualueiksi. Kuitenkin jo 72 prosenttia väestöstä asuu kaupunkialueilla. Selonteon mukaan tämä osittain selittyy sillä, että maahanmuuttajat tulevat kaupunkeihin ja päätyvät vain hyvin harvoin maaseudulle. Suomen Kylät ry:llä on itseasiassa tällä hetkellä meneillään kaksivuotinen EU:n rahoittama hanke maahanmuuttajiin liittyen. Sillä pyritään edistämään maahanmuuttajien asettumista maaseudulle sekä yrittäjäksi ryhtymistä siellä. Siihen liittyy verkostoitumisen tukemista, koulutuksia sekä toimintamallien kehittämistä. Näin pyritään saamaan maahanmuuttajia kotoutumaan maaseudulle ja elättämään itsensä. Samalla tällä edistetään maaseutualueiden elinvoimaa sekä toivottavasti löydetään jopa maaseutuyrittäjille toiminnanjatkajia. Arvoisa puhemies! Maaseutu peltoineen, metsineen ja järvineen on kuitenkin edelleen suomalaisuuden ja suomalaisen kulttuurin sydämessä. Tätä yhteyttä meidän tulee vaalia myös tulevaisuudessa ja ehkäistä siitä vieraantumista, sillä maaseudun merkitys hyvinvoinnin luojana, puhtaan ruoan tuottajana ja monipuolisena huoltovarmuuden varmistajana on Suomelle korvaamaton. — Kiitos.