Harjanne Atte
4 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Tämän hallituksen esityksen tavoitteet ovat pääosin kannatettavia. Luottamus taksialaan, turvallisuus ja reilu kilpailu on varmistettava asianmukaisella sääntelyllä, ja esitetyt muutokset taksinkuljettajan ajoluvan saamisen edellytyksiin, koulutukseen ja vilpin ehkäisyyn ovatkin perusteltuja. Sen sijaan esitykseen sisältyvät pakollisen taksamittarin ja värillisten rekisterikilpien vaatimukset eivät ole tarkoituksenmukaisia. — Eli tämä, edustaja Rintamäki, on se, mitä minä olen valiokunnassa vastustanut, ja edelleen jää epäselväksi, miten taksamittarit tai värilliset kilvet turvallisuuteen vaikuttavat. Itse asiassa valiokuntakäsittelyssä nimenomaan todettiin, että kävi ilmi, että se ei ole perustelu tälle puolelle tästä. Eli kun puhutaan siitä, mitä vihreät ovat esittäneet, niin puhutaan sitten siitä, mitä ja miksi vihreät ovat esittäneet, ihan niin kuin se on. Niin, siis todennäköisesti velvollisuudet taksamittariin ja erillisten taksikilpien käyttöön tosiaan lisäävät alalle tulon kustannuksia ja vaikeuttavat eritoten pienten taksiyrittäjien ja ‑yritysten toimintaa. Ne todennäköisesti nostavat kyytien hintaa, heikentävät saatavuutta, lisäävät hallinnollisia kustannuksia eivätkä ole tarpeen alan turvallisuuden tai luottamuksen palauttamisen näkökulmasta. Vaatimukset heikentävät sovelluspohjaisten taksipalvelujen toimintaedellytyksiä, mutta kadulta otettaviin kyyteihin liittyviä ongelmia ne eivät millään tavalla erityisen hyvin ratkaise. Alustatalouden ongelmia edustaja Furuholm nosti täällä esiin. Oikein hyvä huomio, mutta itse asiassa ne ovat paljon laajempia kuin taksialaan liittyvä kysymys, ja ehkä pitäisi katsoa sitä kautta eikä tällaisella keinotekoisella alaspesifillä sääntelyllä, jonka taustalla on muuten hyvin vahva lobbaus sieltä taksiyrityksistä. [Timo Furuholm: Se pitää paikkansa!] Taksialan aiempi vapauttaminen on tosiaan vaikuttanut markkinahintoihin. Joo, siinä oli ongelmia, en sitä kiistä, ja hyvä, että niitä tässä paikataan. Kilpailu‑ ja kuluttajaviraston mukaan taksien hinta on tosiaan suurissa kaupungeissa laskenut edellisen uudistuksen myötä keskimäärin 25 prosenttia. Myös talousvaliokunta nostaa omassa lausunnossaan esiin riskin siitä, että alalle tulo vaikeutuu ja nousevat kustannukset siirtyvät kuluttajahintoihin, ja myös on huoli tästä taksien saatavuuden heikkenemisestä. Se, että saatavuutta erikseen halutaan heikentää, on minusta erikoinen ratkaisu tilanteessa, jossa jo hallituksen esityksen perusteluissa todetaan, että taksipalveluiden saatavuudessa on ongelmia harvaan asutuilla alueilla, joilla kysyntä on hyvin epäsäännöllistä. Tämä tietysti pätee myös kaupunkialueilla erityisesti kysyntäpiikkien aikaan. Minusta huomionarvoinen riski onkin, että laillisen markkinan kaventuessa ja kallistuessa täysin sääntelyn ulkopuolella toimivien laittomien ja täysin pimeiden kyytien kysyntä ja houkuttelevuus saattavat kasvaa, mikä puolestaan heikentää näitä esityksellä tavoiteltavia parannuksia turvallisuuteen ja harmaan talouden torjuntaan. Eli kaiken kaikkiaan itse tosiaan jätin valiokunnassa vastalauseen liittyen siihen, että tämä esitys on muuten hyvä ja on syytä mennä eteenpäin mutta nämä vaatimukset nimenomaan pakollisesta taksamittarista ja värillisistä kilvistä olisi syytä tästä laista ottaa pois, kun niille ei sinänsä ole mitään erityisen hyviä perusteluita edes niillä perusteluilla, joilla tämä hallituksen esitys on tehty. Ihmettelen hallitusta, joka kovasti puhuu norminpurusta, yrittäjyydestä, kun sitten se tekee tällaisia esityksiä, joissa luodaan käytännössä heikoin perusteluin uusia normeja ja esteitä juurikin yrittämiselle ja taksiliiketoiminnalle. Siksi näin johtavan markkinaliberaalin puolueen edustajana esitänkin, että lakiesitys hyväksytään vastalauseen 1 mukaisesti.
Arvoisa puhemies! Täältä vielä kiitokset myöskin kollegoille hyvistä puheenvuoroista. Suomen asevelvollisuusjärjestelmä tekee sen, että meillä on laaja reservi. Siellä on paljon osaamista, ja se tuo tiettyä skaalautuvuutta meidän kykyyn kouluttaa. Ajattelen, että itse asiassa meillä olisi voimavaroja sotilaallisesti kouluttaa vielä laajemmillakin joukoilla ja osallistua vielä enemmän näihin koulutusoperaatioihin. No, me ollaan samaan aikaan pieni maa, ja meillä ei ole pohjattomat taskut. Kysyisin ulkoministeriltä: miten mahdollisena näkisitte sen tyyppiset järjestelyt ja sellaisen ajamisen, jossa itse asiassa ehkä sitten jotkut toiset maat, joilla ei ihan vastaavaa skaalautuvaa koulutuskykyä ole, maksaisivat enemmän näitä kustannuksia mutta Suomi voisi sitten osallistua vielä nykyistäkin enemmän, koska meillä itse asiassa on siihen nähdäkseni ihan relevantteja mahdollisuuksia? Näettekö, että tämäntyyppistä elementtiä tässä koulutusyhteistyössä olisi mahdollista edistää?
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille esittelystä ja kollegoille hyvistä puheenvuoroista. Venäjän täysimittainen hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu jo viidettä vuotta. Näiden vuosien aikana Ukraina onnistui ja on onnistunut torjumaan Venäjän yritykset riistää ukrainalaisilta vapaus ja itsenäisyys. Olemme nähneet sodankäynnin teknologisen vallankumouksen, jossa drooneista eri muodoissaan on tullut keskeinen osa sotaa taistelutekniikan ja taktiikan tasolta operaatiotaitoon ja strategiaan asti. Sodasta on tullut kulutussotaa, jossa sotatalouden ja puolustusteollisuuden kyvyt korostuvat. Satojatuhansia ihmisiä on kuollut, vielä useampia haavoittunut. Eräät perusasiat eivät kuitenkaan ole muuttuneet sitten kevään 22. Ukraina puolustaa paitsi itseään myös koko Eurooppaa. Venäjän hyökkäystä ei oikeuta mikään. Sillä ei ole minkäänlaista oikeutta etupiiriin, eikä sillä kuulu olla sanansijaa vapaiden demokratioiden itsenäiseen päätöksentekoon. Venäjän hyökkäys Ukrainaan johti meidät hakeutumaan Natoon. Se, että Ukraina puolustautui sisukkaasti, mahdollisti sen. Juuri nyt meillä on kiire rakentaa eurooppalaista puolustuskykyä, joka ei ole nykyisessä määrin riippuvainen Yhdysvalloista. Ukraina on se kilpi, jonka takana me tätä teemme. On siis meidän etumme, vastuumme ja velvollisuutemme tukea Ukrainaa paitsi niin kauan kuin on tarpeen, myös niin paljon kuin on tarpeen. Tavoitteena pitää olla se, että sota loppuu Ukrainan ehdoilla, ei Venäjän. Koulutus on tärkeä osa tätä tukea. Osallistuminen selonteon kuvaamalla tavalla operaatio Legioon on perusteltua, ja on erinomaista, että kansainvälisen koulutustuen tehokkuutta ja jatkuvuutta parannetaan samalla. Arvoisa puhemies! Suomi on asevelvollisuusjärjestelmänsä ansiosta Euroopassa sotilaskoulutuksen suurvalta ja suomalaiset ammattisotilaat ja reserviläiset arvokas voimavara ukrainalaisten kouluttamisessa. Asiantuntemuksen ohella arvokasta on se, että koulutustuki vapauttaa Ukrainan asevoimien omia resursseja muuhun käyttöön. Samalla on niin, että koulutusyhteistyö on vähintään yhtä arvokasta meille. Ukraina on viimeisten vuosien aikana oppinut käymään 2020-luvun maasotaa. Se on siinä maailman paras. Ukraina tietää myös parhaiten, miten juuri Venäjä käy sotaa. Ukrainalaisten kokemukset ja osaaminen on välttämätöntä hyödyntää omaa puolustustamme kehitettäessä täysimittaisesti. Koulutustuki ja koulutusyhteistyö ovat väylä tähän. Ukrainan opeistaan maksama hinta on ollut hirvittävä, mikä alleviivaa omaa moraalista velvollisuuttamme tukea kaikin tavoin. Suomen valtiollisen koulutustuen rinnalla Ukrainan tukena on toiminut merkittävä joukko suomalaisia vapaaehtoisia järjestöissä ja yksilöinä kouluttamassa sotilaita ja siviileitä, kuljettaen apua ja varusteita, lääkintähuollossa raivaamassa räjähteitä, taistelemassakin. On oikeastaan häpeällistä, ettemme ole näiden yli neljän sotavuoden aikana saaneet lainsäädäntöämme päivitettyä toden teolla tämän tueksi. Rahankeräysbyrokratia on edelleen raskasta ja rajoittavaa, eikä Ukrainassa eri tehtävissä toimineita vapaaehtoisia tunnisteta erityistä tukea tarvitseviksi ja sen ansainneeksi joukoksi. Kiitos jokaiselle Ukrainan eteen työtä tekevälle. Arvoisa puhemies! Ukrainaan pitää saada rauha — kestävä, oikeudenmukainen rauha. Selonteko kertoo, kuinka Yhdysvaltojen johtamista ponnisteluista huolimatta sellaista ei ole saatu. No, ihmekös tuo, sillä Yhdysvaltojen nykyhallinto on ollut innokkaampi painostamaan rauhantekoon itseään puolustavaa Ukrainaa kuin oikeudettomasti hyökkäävää Venäjää. Oikeasti rauhan eteen ponnistelee Ukraina niillä keinoin, mitä sillä on. Tärkein tie kestävään rauhaan on sotilaallinen, taloudellinen, poliittinen ja diplomaattinen tuki Ukrainalle, jotta Ukraina neuvottelee tulevaisuudestaan mahdollisimman vahvasta asemasta käsin. Siksikin operaatio Legioon on tärkeää osallistua. Kokonaisuudessaan tukeamme Euroopassa vaivaa silti edelleen reaktiivisuus ja viive. Euroopan ja Suomen sen osana on otettava aloitteellisempi, määrätietoisempi ja vahvempi ote omasta tulevaisuudestaan, ja siinä ratkaisevaa on, miten, milloin ja kenen ehdoilla sota Ukrainassa päättyy. [Eduskunnasta: Hyvä puhe! — Juho Eerola: Hyvä, vihreät!]
Arvoisa puhemies! Lainaan tähän alkuun Tampereen yliopiston professori Heikki Liimataisen lausuntoa, kun hän on jo julkilaittanut sen, mitä hän liikenne- ja viestintävaliokunnalle tästä keskipitkän aikavälin suunnitelmasta totesi, ja tämä on nyt suora lainaus: ”KAISU 3 on liikenteen päästöjen osalta sanalla sanoen häpeällinen.” Hän pitää käsittämättömänä sitä, että tämä hallituksen politiikka liikenteen päästöjen osalta kokonaisuudessaan lisää liikenteen päästöjä verrattuna siihen, että hallitus ei tekisi mitään. Minustakin se on käsittämätöntä, ja kyllä alleviivaisin ja kysyisin ministereiltä, aiotteko vielä korjata kurssia ja aidosti tehdä liikenteessä päästöjä vähentävää politiikkaa, koska nyt te ette sitä tee. Edustaja Reijonen viittasi sotaan. Iranissa ja sen ympäristössä käydään nyt sotaa. Öljyn hinta nousee, ja se näkyy täällä pumpulla, ja se alleviivaa sitä, että tämä on myös huoltovarmuuskysymys. Mitä nopeammin me irrotetaan tämä yhteiskunta ja talous fossiilisesta ja öljystä, sen parempi meidän huoltovarmuudelle ja taloudelle. Ne ovat juuri niitä toimia, jotka myös vähentävät liikenteen päästöjä.