Heikkinen Janne

Arvoisa puhemies! On päivänselvää, että yhdessä vaalikaudessa ei niitä maatalouden kroonisia ongelmia saada tietenkään ratkaistua, ja tuskin kukaan sellaista missään mielikuvatasollakaan haluaisi luoda. Ilman muuta työtä jää edelleenkin jälkeen. Siitä huolimatta olen ylpeä, että esimerkiksi Finnveran takausrooliin otettiin tälle kaudelle mukaan myös maatalous, joka on nimenomaisesti investoiville tiloille taas yksi tärkeä pieni elementti. Kun näitä monistetaan riittävän monta, niin niitten yhteisvaikutus on sitten aina parempi. Ehkä se, mikä on ollut erikoista, on ollut se keskustan vastustus tätä yhteisöveron alentamista kohtaan, koska kyllä sillä verokannan laskulla on maatalousyrittäjille, ja nimenomaan omistajayrittäjille, joilla on tarvetta rahoittaa tulevia investointeja, kokonaisverotustakin keventävä vaikutus, ja se mahdollistaa puskureitten rakentamista tulevaisuuteen. Ehdottomasti järkevä ja jälleen yksi iso uudistus, joka koskettaa maatalousyrittäjiä. Tästä voi olla ylpeä.

Arvoisa puhemies! Vielä täydennän äskeistä puheenvuoroani siten, että esityksessä on todella kolmaskin puute olemassa, elikkä tämä hallituksen esitys ei määrittele kalatalousvelvoitteiden toteuttamistapojen keskinäistä järjestystä. Tämmöisen järjestyksen luominen lakiin olisi ollut tarpeen. Näkisin, että prioriteettijärjestyksen tulisi olla se, että ensisijaisesti suositaan aina luonnonmukaisia ohitusuomia, sitten vasta teknisiä kalateitä, kolmanneksi voidaan harkita sitten kalataloudellisia kunnostuksia ja vasta viimesijaisena näitä istutuksia. Näistähän toki kalatalousviranomainen, joka lähtee tätä lupaa päivittämään, tekee sen arvion, mikä on kulloiseenkin paikkaan asianmukaista, mutta en katso riittäväksi sitä, että tässä lakiin ei ole kirjattu selkeästi tällaista ensisijaisuusjärjestystä. Toki ymmärrän sen, että paikkakuntakohtaisesti voi näitä poikkeuksiakin sitten viranomainen tehdä, mutta laissa olisi ollut syytä tämä tahtotila selkeämmin ilmaista. Mitä tulee edustaja Mikkosen kysymykseen Palokista, niin sen verran markkinatalouden perusteita me varmaan jokainen ymmärretään, että vaikka hallituksella on tahto ostaa, niin jos ei omistajalla ole halua myydä, niin silloin ollaan konkelossa. Näin ollen varmaan veisin terveiset sinne omistajakuntien suuntaan, että yhtiökokouksissa haluttaisiin ilmaista yhä tiukempi kanta siitä, että halutaan tulla puolivälin krouviin vastaan hallitusta tässä asiassa. Meillä on hallituksen investointiliitteessä neuvoteltuna määrärahatkin siihen Palokin hankkimiseen. Valtioneuvostoon en toki kuulu, mutta sen ohjelmaa sen verran tarkkaan olen lukenut, että ymmärrän, että nämä määrärahat kyllä ovat varattuna, jos omistajalla tahtoa vain on myydä. Se, mitä olen ihmetellyt tässä keskustelun aikana näissä lukuisissa vihreiden puheenvuoroissa, on se, että he toistuvasti mainitsevat, että tällä esityksellä ei tuotaisi yhtään uutta kalatietä. No, näinhän asia minun ymmärtääkseni ei ole, koska jos kalatalousviranomainen hakee vesiluvan päivitystä, niin nämä kalatalousvelvoitteet käsitteenä sisältävät myös kalatiet. Se, mihinkä kohteeseen kalatalousviranomainen hakee minkäkinlaista ratkaisua sen vaelluskalaongelman ratkaisemiseen, jää sitten myöhempään harkintaan, mutta kyllä tämä minun mielestäni antaa oikeudellisen mahdollisuuden siihen, että edellytetään kalatien rakentamista. Meillähän on jo nyt kokemusta jo olemassa olevalta lainsäädäntökaudelta siitä, että kalatalousviranomainen on hakenut muutoksia näihin velvoitteisiin pohjoisen isojen jokien osalta. Tämähän oli merkittävä päätös, että Kemijoen ja Iijoen osalta kalatalousvelvoitteita nimenomaan viranomaislähtöisesti haluttiin lähteä tiukentamaan, ja se on aiheuttanut nyt mielenkiintoisiakin ketjureaktioita pohjoisessa. Minulla on sen verran luottamusta viranomaisten harkintakykyyn jatkossakin, että he tämän uuden lain myötä kykenisivät sitten myös näitä energiantuotannoltaan vähämerkityksellisiä voimaloita päivittämään vesilupien osalta. Totta kai on varmistettava se, että viranomaisresursseja on riittävästi, niin että heillä on aikaa tehdä näitä hakemusmuutoksia. Toinen asia, mitä ehkä ihmettelen, on tietysti se, kun sanotte vihreissä, että tässä kestää niin tavattoman kauan, jopa vuosikymmeniä. [Puhemies koputtaa] Ei kai se ole mikään syy olla aloittamatta, että jossakin asiassa kestää kauan.

Arvoisa puhemies! Meritaimen ei kude meren suulla. Se nousee sivujokiin, pieniin puroihin, kaukaisille latvavesille, joskus satoja kilometrejä sisämaahan. Siellä se kutee, siellä meritaimenen poikaset kasvavat, ja sieltä ne laskeutuvat takaisin merelle, tai ainakin ne yrittävät. Liian usein matkalla on pato tai voimalaitos, joka tuottaa sähköä vain yhteen lähikauppaan tunnissa, ja se katkaisee meritaimenen elinkierron kokonaan. Tästä on kyse tänään. Yleensä suomalainen oikeusjärjestys tunnistaa periaatteen, josta harvat ovat eri mieltä: aiheuttaja maksaa — ei valtio, ei luonto, ei naapuri, vaan aiheuttaja. Osa vesivoiman tuottajista kantaa tämän vastuun jo nyt. Ne avaavat luonnonmukaisia ohitusuomia, rakentavat kalateitä, osallistuvat kunnostushankkeisiin, mutta osa ei tee mitään, koska laki on antanut myöten. Tämä epätasa-arvo ei palvele ketään, ei luontoa, ei niitä yhtiöitä, jotka ovat toimineet vastuullisesti, eikä myöskään niitä latvavesialueen omistajia, joiden oikeus vapaaseen virtaavaan vesistöön on vuosikymmeniä sivuutettu. Arvoisa puhemies! Olen saanut itse olla mukana useissa hankkeissa, jotka ovat tähdänneet vaelluskaloille parempiin olosuhteisiin. Eräs niistä oli Kuusamon Kuusinkijoen voimalaitoksen ostaminen pois käytöstä, jolloin vesi ohjattiin voimalaitoskanavasta takaisin vanhaan jokiuomaan. Se uoma ei ollut kadonnut, se oli metsittyneenä kasvien peitossa odottamassa, ja kun se ennallistettiin, vesi löysi sen uudelleen. Tämä on tärkeä huomio myös lainsäädännöllisesti: monessa paikassa voimalaitoskanavan rinnalla on yhä maastossa jäänne alkuperäisestä jokiuomasta. Se ei välttämättä aina näy kartalla, se saattaa näyttää ojalta tai tiheiköltä, mutta se on siellä, ja se voidaan avata, jos omistaja on siihen halukas tai heidät velvoitetaan siihen. Se on konkreettisin esimerkki siitä, mitä tarkoittaa luonnonmukainen ratkaisu: ei betonia, ei teknistä kalatietä, vain vesi, joka palaa omalle reitilleen. Tämä vaatii tahtoa, ja se on mahdollista. Arvoisa puhemies! Tahtoa on tässä asiassa todellakin tarvittu. Vielä Kataisen hallituksen aikaan virtavesi- ja vaelluskala-aktivistit joutuivat puolustamaan kestävää merikalastusta. Silloisen hallituksen linjalla pyrittiin neuvottelemaan Itämerelle korkeampia kalastuskiintiöitä kuin mitä komission tieteellinen neuvonanto olisi edellyttänyt. Luonto oli neuvoteltavissa, ei itsessään arvo. Sipilän hallituksen aikaan vastaavasti flirttailtiin ajatuksella purkaa koskiensuojelulaki lisävesivoiman rakentamiseksi, onneksi se kaatui kokoomuksen vastustuksesta. Rinteen ja Marinin vasemmistohallituksen aikaan tämä sama vesilain päivitys oli kirjattuna kyllä lainsäädäntösuunnitelmiin, ja sitä selviteltiinkin ministeriössä. Eduskuntaan se ei koskaan ehtinyt. Sitä lykättiin ja lykättiin ja lykättiin, kunnes se kuoli pystyyn. Lokakuussa 2024 Euroopan komissio käynnisti Suomea vastaan rikkomusmenettelyn — ei huomautusta, vaan rikkomusmenettelyn. Komissio katsoi, että Suomi on laiminlyönyt vesipolitiikan puitedirektiiviä velvoitteiden osalta, kun se ei ollut tarkastanut vesilupia. Onneksi tämä hallitus nyt ohjelmassaan neuvotteli Säätytalolla kirjauksen: ”Hallitus päivittää vesilakia siten, että nollavelvoitelaitoksille voidaan asettaa kalatalousvelvoitteita.” Olin itse mukana neuvottelemassa tuota kirjausta, ja nyt olemme täällä salissa käsittelemässä tätä esitystä, joka toteuttaa kirjausta, mutta harmikseni varsin puutteellisesti. Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä on yksi sana, joka kietoo ympärilleen kaiken. Se sana on ”kohtuuton”. Lakiesitys sanoo siis: ”Kalatalousvelvoite ei saa aiheuttaa luvanhaltijalle kohtuuttomia kustannuksia. Kohtuuttomuutta aiotaan arvioida laitoksesta odotettavissa olevien taloudellisten hyötyjen perusteella.” Nähdäkseni arviointiin tulisi ottaa myös tasapainottava näkökulma. Yksittäinen laitos on saattanut tuottaa jo vuosikymmenien ajan taloudellista hyvää ilman luonnon kunnioittamista. Vertailun vuoksi on sanottava, että Ruotsissa tehtiin vuonna 2019 päinvastainen valinta: siellä toiminnanharjoittajan oikeus saada korvausta luvan tarkistamisesta poistettiin kokonaan. Ruotsi päätti, että ympäristövastuu ei ole neuvottelukysymys. Valitettavasti tässä kotimaisessa esityksessä ei mennä samaan. Kyse on poliittisesta valinnasta, joka tehtiin valmistelussa, ja se suosii niitä, jotka ovat jo vuosikymmeniä pelanneet aikaa. Eikä siinä vielä kaikki, esitys menee vielä tätäkin pidemmälle: jos kalatalousvelvoite vähentää vesivoiman tuottoa olennaisesti, valtio maksaa yhtiölle korvausta. Veronmaksajat siis korvaavat vesivoimayhtiölle sen, että yhtiö joutuu noudattamaan ympäristölakia. Tämä on aivan järjetöntä. Tämä on kaiken talousajattelun perusteiden vastaista. Voitot olisivat yksityisiä, mutta ulkoishaitat, ne ympäristövahingot, joita on kerrytetty vuosikymmenien ajan ilman kalatalousvelvoitteita, muuttuvat yhtäkkiä julkisiksi, yhteiskunnan maksettaviksi. Mitä pidempään luvanhaltija on hyötynyt vesivoimasta ilman kalatalousvelvoitteita, sitä korkeammaksi sallittujen kustannusten raja tulisi asettaa, ei matalammaksi. Tämä olisi oikeudenmukainen periaate, ja se ei valitettavasti nyt tässä laissa näy. Aiheuttaja maksaa -periaate ei tarkoita sitä, että aiheuttaja maksaa, mutta jos se tuntuu liian kalliilta, valtio korvaa erotuksen. Se tarkoittaa sitä, että aiheuttaja kantaa vastuunsa kokonaan.