Jukkola Janne
4 puheenvuoroa
Kiitos, arvoisa herra puhemies! Huoltovarmuudessa kaikkein vaarallisinta on ajatella, että tiedämme etukäteen, millainen seuraava kriisi on. Venäjä on arvaamaton naapuri. Siksi Suomen on varauduttava erilaisiin häiriöihin ja pidettävä energiajärjestelmässämme riittävästi vaihtoehtoja. Turve on tässä yksi osa kokonaisuutta. Se on kotimainen ja varastoitava polttoaine, jota voidaan käyttää sähkön- ja lämmöntuotannossa silloin, kun muita energialähteitä ei ole vaikka riittävästi saatavilla. Turpeella on merkitystä myös kasvualustoissa ja eläinten kuivikkeena. Kysymys liittyy siis energian lisäksi maatalouteen ja ruokaturvaan — kaikki meille välttämättömiä hyödykkeitä, joiden olemassaolon huomaa monesti vasta sitten, kun sitä ei enää ole. Huoltovarmuuden kannalta olisi lyhytnäköistä hävittää yksi kotimainen vaihtoehto kokonaan. Hallitus onkin linjannut, että turpeen varmuusvarastointia jatketaan vuoteen 2030 ja että ylläpidetään myös sellaista kattilakapasiteettia, jossa turvetta voidaan tarvittaessa käyttää. Tämä on mielestäni oikea lähtökohta. Kriisin hetkellä ei nimittäin auta se, että meillä on paperilla mahdollisuus käyttää turvetta. Siihen tarvitaan tekijöitä, varastoja, logistiikkaa ja toimivaa kalustoa. Tämä ketju tarvitsee siis pitää toiminnassa kaiken aikaa. Koko energiasektorimme on parhaillaan suuressa muutoksessa. Me rakennamme uutta energiantuotantoa ja uusia ratkaisuja tulee, mutta samalla meidän pitää huolehtia siitä, että vanhoja ja toimivia vaihtoehtoja ei suljeta. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Polttoaineiden hinnannousun taustalla on sodaksi leimahtanut tilanne Lähi-idässä. Öljy kallistuu, koska Hormuzinsalmi on suljettu ja sen kautta kulkee merkittävä osa maailman öljystä. Monelle suomalaiselle auto ei ole valinta vaan välttämättömyys. Kun polttoaine kallistuu nopeasti, se näkyy heti työmatkoissa, lapsiperheiden arjessa ja yrittäjien kustannuksissa. Tämä huoli pitää ottaa vakavasti erityisesti pitkien etäisyyksien Suomessa. Samaan aikaan, kun SDP puhuu kauniita ostovoimasta, heidän omassa vaihtoehtobudjetissaan olisi kiristetty energiaveroja noin 150 miljoonalla eurolla ja peruttu jakeluvelvoitteen kevennyksiä. [Perussuomalaisten ryhmästä: Ohhoh!] Kysyn valtiovarainministeri Purralta: mitä tällainen kurittamislinja tarkoittaisi tavallisten suomalaisten ostovoimalle, liikkumisen hinnalle ja Suomen huoltovarmuudelle juuri tässä epävarmassa maailmantilanteessa verrattuna hallituksen linjaan?
Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitokset edustaja Mäenpäälle tästä keskustelualoitteesta. — Turvekeskustelussa on palattava perusasioiden äärelle, eli suomalaiseen huoltovarmuuteen. Olen täysin samaa mieltä niiden kollegoiden kanssa, jotka muistuttavat, että polttoturvetta tarvitaan edelleen. Se on kotimainen, varastoitavissa oleva energialähde ja välttämätön vakuutus, joka takaa lämmön suomalaisiin koteihin myös kriisin sattuessa. Mutta turve on paljon muutakin kuin polttoaine. Se on strateginen raaka-aine, jota ilman suomalainen ruokapöytä olisi köyhempi. Meidän on luvitettava Suomeen uusia turvetuotantoalueita, jotta voimme varmistaa sekä energiaomavaraisuutemme että ruokaturvamme. Tarvitsemme kotimaista turvetta kasvualustoiksi, kuivikkeiksi, eläinrehuiksi. Samalla turve on tulevaisuuden korkean jalostusasteen tuote, [Puhemies koputtaa] josta syntyy biostimulantteja, maanparannuspellettejä ja aktiivihiiltä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Tänään keskustelemme kansalaisaloitteesta, jossa kannabis pitäisi laillistaa. Olen tästä eri mieltä ja haluan heti sanoa selvästi: kannabiksen käytön ja hallussapidon ei tule olla hyväksyttäviä. Keskustelu herättää voimakkaita tunteita. Monet uskovat, että laillistaminen poistaisi käyttäjiltä tarpeen piilotella ja helpottaisi poliisin työtä. Todellisuus on kuitenkin toinen. Laillistaminen toisi mukanaan vakavia seurauksia, joita emme voi sivuuttaa: Terveyshaitat: Laillistamisen myötä kannabiksen käyttäjien määrä todennäköisesti kasvaisi. Samalla kasvaisi myös huumeriippuvaisten määrä. Tämä lisäisi yhteiskunnalle koituvia kustannuksia myös terveydenhuollossa ja rikollisuuden seurauksena. Kannabiksen käyttö on todistetusti yhteydessä myös mielenterveysongelmiin, kuten skitsofreniaan ja psykooseihin. Tämä ei kosketa vain yksilöä vaan myös hänen läheisiään. Sitten liikenneturvallisuus ja poliisin työ: Poliisin työtaakka ei myöskään kevenisi laillistamisen myötä. Käyttörikossakon kirjoittaminen on yhtä nopeaa kuin esimerkiksi näpistyssakon kirjoittaminen. Sen sijaan lisääntynyt käyttäjämäärä näkyisi liikenteessä. Kannabiksen vaikutuksen alaisena ajavien määrä kasvaisi. Tämä heikentäisi turvallisuutta ja uhkaisi kaikkien hyvinvointia, myös niiden, jotka eivät itse käytä huumeita. Porttiteoria ja huumeiden jatkokäyttö: Tutkimusten mukaan kannabis voi toimia porttina kohti vahvempien huumeiden kokeilua. Vaikka kaikki käyttäjät eivät siirry eteenpäin, riski on kuitenkin todellinen. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa huumeiden tuottama valheellinen hyvänolontunne hallitsee elämää ja arki muuttuu mahdottomaksi ilman päihteitä. Olemassa olevat ongelmat: Lailliset päihteet jo nyt aiheuttavat valtavia kustannuksia ja inhimillistä kärsimystä. Miksi lisäisimme tähän joukkoon uuden aineen? Laillistaminen toisi mukanaan uutta haittaa sekä käyttäjille että heidän läheisilleen. Säilyttämällä kannabiksen käytön rangaistavana voimme vaikuttaa ihmisten päätöksiin, varsinkin nuorten, ja estää näin aloittamasta huumeiden käyttöä. Samalla meidän tulee vahvistaa ennaltaehkäisyä ja tukea hoitoonpääsyä. Näin voimme suojella yksilöitä ja koko yhteiskuntaa. — Kiitos.