Kaarisalo Riitta

Arvoisa rouva puhemies! Kiitos minunkin puolestani ministerille tämän lakiesityksen esittelypuheenvuorosta. Käsittelemme tosiaan hallituksen esitystä rakennuslain muuttamiseksi, ja on hyvä, niin kuin tuossa debattipuheenvuoron aikana jo totesin, että tätä nykyistä lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan muuttuvaa asumisen ja rakentamisen todellisuutta vastaavaksi. On aivan selvää, että lyhytvuokraamisessa on paljon myönteistä ja hyviäkin puolia. Tästähän ei ole suinkaan kyse, ja tasapainoahan tähän nykytilanteeseen tietenkin pyritään hakemaan, mutta tosiasia on todella se, että lyhytvuokraus ei ole enää nykyisellään Suomessa moninkaan paikoin marginaalinen ilmiö, vaan se on paitsi muuttunut ammattimaiseksi myös muuttanut kokonaisia asuinalueita tavalla, jossa asuntoja siirtyy pysyvästä asumisesta matkailu- ja majoituskäyttöön, vuokratasot nousevat, tavallisille paikallisille asukkaille tai opiskelijoille ei enää asuntoja riitä ja myös taloyhtiöiden arki on voinut muuttua merkittävässä määrin levottomammaksi. Eli kyse ei ole vain yksittäisistä häiriöistä vaan laajemmasta rakenteellisesta muutoksesta asuntomarkkinoilla. Arvoisa puhemies! Tässä hallituksen esityksessä tosiaan tunnistetaan tarve selkeyttää nykyistä sääntelyä, jota siis käytännössä tämän lyhytvuokraamisen osalta ei juurikaan ole, mutta kysymys todella kuuluu, ovatko nämä esitetyt keinot nyt riittäviä, ja toivon, että tässä talossa, valiokuntakäsittelyssä näitä tullaan aidosti pohtimaan. Jos sääntely nojaa jatkossakin pitkälti tapauskohtaiseen arviointiin ja jälkikäteiseen puuttumiseen, on olemassa se riski, että silloin epäselvä vastuu jää nimenomaan taloyhtiöille, naapureille ja kunnille eli niille, joilla voi olla paitsi vähiten resursseja aidosti valvoa tätä ilmiötä ja toimintaa myös vähiten keinoja puuttua näihin tilanteisiin. Monissa Euroopan kaupungeissa on jo nähty, mihin tämä johtaa, eli asuinalueet voivat hiljalleen niin sanotusti hotellisoitua, yhteisöllisyys heikkenee ja pysyvä asuminen väistyy lyhytaikaisen tuoton tieltä. Suomessa me olemme todella nyt vielä tilanteessa, jossa tähän kehitykseen voidaan vaikuttaa, ja siksi tämä lainsäädäntö on niin tärkeää. Arvoisa rouva puhemies! Jäin pohtimaan sitä, olisimmeko me kuitenkin vielä tarvinneet ensinnäkin selkeämmän rajanvedon siihen, milloin lyhytvuokraus on satunnaista ja milloin se on käytännössä majoitustoimintaa, sillä jos tämä raja on epäselvä, niin sääntelykin saattaa jäädä harmaalle alueelle tavalla, jota on hyvin vaikea lopulta sitten valvoa. Toiseksi on tärkeää varmistaa se, että kunnilla on myös todellisesti toimivat työkalut. Siis pelkkä mahdollisuus puuttua ei riitä, jos käytännön keinot jäävät hitaiksi ja raskaiksi. Tämä koskee toisaalta myös taloyhtiöitä. Niiden aseman on oltava riittävän vahva. Nykytilanteessahan yksittäinen osakas on voinut käytännössä muuttaa asunnon jatkuvaan lyhytvuokrauskäyttöön, vaikka se aiheuttaisi merkittävää haittaa muille asukkaille. Pohdittavaksi voisi tulla sellainenkin, että kun puhutaan esimerkiksi uusista, rakennettavista taloyhtiöistä, niin voisiko esimerkiksi tämmöisellä kahden kolmasosan määräenemmistöllä kieltää sitten lyhytvuokrauksen, mikäli se yhtiöjärjestykseen näin kirjattaisiin. Tällöin ei välttämättä tämmöistä omaisuudensuojaan taannehtivasti koskevuuden ongelmaa olisi — pohdinnaksi ehkä tämäkin. On siis täysin perusteltua, että ihmiset voivat vuokrata omaa asuntoaan tilapäisesti, mutta se ei ole kestävää, jos nämä asunnot siirtyvät pysyvästi pois nimenomaan asumiskäytöstä ilman selkeää kokonaiskuvaa siitä, kuinka tämä tilanne on mahdollista pitää hallinnassa. Asuntopolitiikan keskeisenä tavoitteenahan on nimenomaan turvata kohtuuhintainen ja vakaa asuminen. Arvoisa puhemies! Joka tapauksessa tämä esitys itsessään on askel oikeaan ja toivottavaan suuntaan, ja toivon sille todella perusteellista valiokuntakäsittelyä, jotta saamme todella sitten parhaan mahdollisen muodon lainsäädännöstä tästä talosta ulos. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! On hyvä, että lainsäädäntöä päivitetään vastaamaan muuttuvaa asumisen ja rakentamisen todellisuutta, sillä lyhytvuokraus ei todella Suomessakaan enää ole marginaalinen ilmiö. Se on monin paikoin muuttanut kokonaisia asuinalueita: asuntoja siirtyy pysyvästä asumisesta matkailumajoituskäyttöön, vuokrataso nousee, asuntoja ei riitä paikallisille asukkaille tai opiskelijoille, ja taloyhtiöiden arki muuttuu levottomaksi monin paikoin. Kyse ei ole vain yksittäisistä häiriöistä, vaan laajemmasta rakenteellisesta muutoksesta asuntomarkkinoilla. Arvoisa ministeri, hallituksen esityksessä tosiaan tunnistetaan kyllä tarve selkeyttää sääntelyä, mutta kysymys kuuluu, ovatko nämä nyt esitetyt keinot tosiaan riittäviä. Me olemme Suomessa vielä tilanteessa, jossa kehitykseen voidaan vaikuttaa, ja siksi lainsäädännön pitäisi olla myös ennakoivaa, ei pelkästään reagoivaa. Eli jos sääntely nojaa edelleen pitkälti tapauskohtaiseen arviointiin ja jälkikäteiseen puuttumiseen, on vaarana, että vastuu jää taloyhtiöille, naapureille ja kunnille, eli juuri niille tahoille, joilla on vähiten resursseja valvoa ja vähiten myös keinoja puuttua näihin ongelmiin. Mitenkä ministeri näkee tämän asian?

Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Pitkon pääsääntöisesti erinomaista puheenvuoroa kuitenkin opponoin ehkä siltä kantilta, että ei tietenkään ole tarkoitus liioitella tämmöiseen suomalaiseen kaavoitusprosessiin liittyvää problematiikkaa, mutta ei se nyt ole mitenkään tavatonta, että tämmöisten erityisesti isojen teollisuusinvestointien prosesseihin saattaa kyllä helposti mennä se kymmenen vuotta, jos lähdetään liikkeelle siitä, että kaavoitus kuntakentällä saadaan aluilleen ja että se menee asianmukaisesti kaikki lainsäädännön mukaiset kuulemiset, ja erityisesti siis silloin, jos niistä valitetaan. [Jaana Strandman: Juuri näin! — Miko Bergbom: Kiitos!] Kun tähän vielä mahdollisesti lasketaan päälle poliittiset erimielisyydet näistä hankkeista, niin kyllä silloin, kun nämä kaikki riskit oikeasti realisoituvat, ne ovat todella pitkissä kantimissa. Ja sitten kun puhutaan tämän kokoluokan, esimerkiksi tämän Porin TNT-tehtaan mittakaavan, puolustusteollisista investoinneista, niin ne erityisesti vaativat tarkkuutta ja harkintaa. En usko, että kukaan tässä salissa on väittänyt sellaista, että aina nämä kaavoitusprosessit kestäisivät kymmenen vuotta, mutta kyllä niissä tapauksissa, kun yhtä aikaa moni asia menee pieleen ja kun niistä valitetaan ja kun meidän oikeuslaitoksella ei ole riittäviä resursseja käsitellä näitä valituksia kohtuullisessa ajassa, äkkiä hupsahtaa kyllä vuosikausia. [Mika Kari: Näin se menee!]

Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme nyt esitystä, jolla muutetaan vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta annettua lakia, niin sanottua kemikaaliturvallisuuslakia ja rakentamislakia. Mainittuihin lakeihin lisätään maanpuolustukselle tärkeitä tuotantolaitoksia koskevat säännökset. Ehdotettujen muutosten kautta voimme nopeuttaa maanpuolustukselle ja varautumiselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista ja lupamenettelyä. Lisäksi kemikaaliturvallisuuslakiehdotuksessa ehdotetaan rajoitettavaksi tietojen luovuttamista yleisölle siltä osin kuin rajoittaminen on välttämätöntä kansallisen turvallisuuden ja kansainvälisten sopimusten kannalta. Tiivistäen tämän lainsäädännön tavoitteena on siis parantaa Suomen sotilaallista huoltovarmuutta sujuvoittamalla maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten sijoittamista. Muutosehdotusten taustalla on heikentynyt kansainvälinen turvallisuustilanne ja tarve vahvistaa Suomen puolustusteollista perustaa. Arvoisa rouva puhemies! Olen tätä lakiesitystä osaltani ollut käsittelemässä puolustusvaliokunnassa, jossa laadimme kuulemisten perusteella lausunnon ympäristövaliokunnalle. Saamamme selvityksen perusteella nykyinen säätely on rakennettu pääosin siviilitoiminnan ja avoimuuden lähtökohdista. Tämä tarkoittaa, että vaarallisia kemikaaleja ja räjähteitä käsittelevien laitosten hankkeissa korostuvat laajat kuulemiset ja tiedonsaanti, mikä on tärkeää ympäristön ja turvallisuuden kannalta, mutta tämä voi joissakin puolustukseen liittyvissä hankkeissa olla ongelmallista kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Esityksellä on pyritty löytämään tasapaino siten, että osallistumis- ja muutoksenhakuoikeudet säilyvät, mutta kaikkein arkaluonteisimpien tietojen levittämistä voidaan rajoittaa, jos se nähdään välttämättömäksi maanpuolustuksen kannalta. Käytännössä esitys luo mahdollisuuden hankkeiden lupien nopeampaan käsittelyyn, luo uuden erityisen sijoittamisluvan, jolla laitoksia voidaan tietyin edellytyksin sijoittaa myös ilman asemakaavaa, sekä mahdollistaa sen, että kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteisia tietoja voidaan rajoittaa tulevaisuudessa. Rakentamislakiin lisättävän poikkeusmenettelyn osalta on painotettava, että edellytyksenä poikkeuksen soveltamiselle olisi nimenomaan puolustusministeriön lausunnon perusteella laitoksen olennaiseksi katsottava merkitys maanpuolustukselle sekä se, että luvanhakija olisi asettanut hyväksyttävän vakuuden. Puolustusvaliokunta korosti, että itse turvallisuusvaatimuksista ei tingitä. Laitosten on edelleen täytettävä kemikaaliturvallisuutta ja rakentamista koskevat vaatimukset. Arvoisa rouva puhemies! Puolustusvaliokunta yhtyi kuultujen asiantuntijoiden arvioon siitä, että nykyinen lupajärjestelmä on monimutkainen ja valitusprosessit voivat hidastaa hankkeiden toteuttamista vuosikausia. Tätä voidaan nykyinen turvallisuustilanteen muutos huomioiden pitää kestämättömänä, sillä sotilaallinen huoltovarmuus on keskeinen osa kansallista puolustuskykyä. Se tarkoittaa kykyä turvata Puolustusvoimien ja muiden turvallisuustoimijoiden materiaalinen, logistinen ja infrastruktuurinen toimintakyky kaikissa turvallisuustilanteissa, ja tämä edellyttää myös omavaraisuutta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan ei ole poissuljettua sekään, että nykyistä laajaa valitusoikeutta voidaan tietoisesti käyttää Suomeen vihamielisesti suhtautuvien tahojen toimesta maanpuolustuksen kannalta tärkeiden laitosten rakentamisprosessien viivyttämiseen. Tällöin kyse olisi selvästi hybridivaikuttamisesta. Nyt esitetyllä sääntelyllä osaltaan varmistamme, että jatkossa maanpuolustukselle tärkeiden tuotantolaitosten rakentaminen saadaan käyntiin ilman viiveitä. Arvoisa rouva puhemies! Ympäristövaliokunta teki kuitenkin lakiin sellaisia pykälämuutoksia, jotka ovat mielestäni olleet kyseenalaisia, ja tästä syystä sen käsittelyn yhteydessä on myös jätetty vastalause. Hallituksen esitys sisältää siis maanpuolustuksen kannalta tärkeitä muutoksia rakentamislakiin ja kemikaaliturvallisuutta koskevaan lakiin, ja ne ovat itsessään perusteltuja mutta valiokunnan tekemät pykälämuutokset eivät. Siksi vastalauseessa muun muassa esitetään, että toinen lakiesitys hyväksytään hallituksen alkuperäisen esityksen mukaisena. — Kiitos.

Arvoisa rouva puhemies! Maaseutupoliittisen selonteon aikajänne ulottuu 2040-luvulle ja ylittää kuluvan vaalikauden. Sen tavoitteena on turvata kestävä elinvoimaisuus vahvistamalla asuttavuutta, osallisuutta ja toimintaedellytyksiä eri maaseutualueilla. Kun tätä selontekoa luki, tuli mieleen, että maaseutupolitiikassa olisi nyt palattava perusasioihin. Kaikki alkaa elinvoiman ja työllisyyden varmistamisesta. Elinvoimasta, kuten yritysten toimintaedellytyksistä ja työpaikoista, huolehtimisen tulee siis olla myös maaseutupolitiikan keskiössä. Työpaikat ovat avain siihen, että ihmiset ja palvelut pysyvät maaseudulla ja nuorilla on myös mahdollisuus palata kotiseudulleen työhön opiskelujensa jälkeen. Vetovoiman ohella pitovoima on maaseudulle erityisen tärkeää, koska siellä työpaikat seuraavat väestöä, kun taas kaupunkeihin muutetaan työn perässä. Aluekehityksen merkitys elinvoiman rakentamisessa on niin ikään tärkeä. Sitä tehdään alueiden vahvuuksien pohjalta. Tavoitteena on elinvoiman lisääminen, poikkihallinnolliseen toimintaan kannustaminen ja alueellisten voimavarojen kokoaminen yhdessä määriteltyjen tavoitteiden edistämiseksi. Kasvukeskusten, seutukaupunkien ja maaseudun yhteistyön on perustuttava erilaisten alueiden tunnustettuihin vahvuuksiin ja strategisiin valintoihin. Alueiden ääntä on kuunneltava, sillä tämänkaltaisia päätöksiä ei voida tehdä yksin Helsingistä käsin. Todettakoon, että elinvoimaan kytkeytyy myös rahoituspolitiikka. Jos ihmiset ja yritykset eivät saa lainaa, maaseutujen elinvoima ei pääse kehittymään. Toiseksi, liikenneinfran ohella digitaalinen saavutettavuus on yksinkertaisesti varmistettava. Niin sanottu digitaalinen kuilu maaseudun ja kaupunkien välillä on hälyttävällä tavalla kasvanut. Esimerkiksi mobiiliverkon kattavuus on heikointa harvaan asutulla seudulla ja ydinmaaseudulla. Traficomin arvion mukaan siis noin 50 000 kotitaloutta on täysin nopean yhteyden ulkopuolella, siis yhä 2020-luvulla elettäessä. 3G-verkon purkaminen ja valokuituyhteyksien hidas rakentuminen vaikuttavat voimakkaasti paitsi elinvoimaan ja työllisyyteen myös suoraan turvallisuuteen. Meillä on katvealueita niin, että eivät puhelimetkaan kuulu. Kolmanneksi, palvelujen fyysisen saatavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Peruspalvelujen merkitys niin terveydelle ja hyvinvoinnille kuin esimerkiksi maaseudun elinkelpoisuudelle on korvaamaton. Sotepalvelujen ohella olennaisia ovat välttämättömyyspalvelut, viranomaistoiminta. Viimeksi tänään äänestimme sähköisestä tiedoksiannosta. On täysin kestämätöntä, että esimerkiksi verotukseen liittyvä asiointi muuttuisi pääosin sähköiseksi. On myös muistettava, että Suomessa on yli 600 000 ihmistä, joilla valmiudet käyttää digitaalisia palveluja ovat heikot. Ylipäätään, jos palvelut puuttuvat, häviävät asukkaat ja sen perässä myös työpaikat. Jos näin pääsee käymään, on näivettymisen kierrettä vaikea katkaista. Nostan esille viimeiseksi huoltovarmuuden ja turvallisuuden. Koko Suomi, erityisesti itäinen Suomi, on syytä pitää mahdollisimman pitkään ja hyvin asuttuna. Kotimaisen ruokatuotannon edellytystenkin on oltava kunnossa. Tämä on aidosti vakava asia. Huomionarvoista on myös se, että maaseudulla yhteisöillä ja kansalaistoimijoilla on erityinen rooli myös turvallisuuden ylläpitämisessä. He ylläpitävät monia sellaisia yhteiskunnallisia tehtäviä, joista kaupungissa vastaavat joko julkinen sektori tai elinkeinoelämän toimijat. Kuten on helppo huomata, maaseudun elinvoiman osalta monet asiat kietoutuvat toisiinsa, eikä päätösten vaikutuksia ole aina helppo ennakoida tai nähdä selvästi. Siksi pidän tärkeänä, että päätöksenteon yhteydessä on panostettava aikaisempaa enemmän myös kokonaisvaikutusten arviointiin, sillä tämä on aidosti yhteinen asia, asuipa ihminen sitten kaupungissa tai harvaan asutulla alueella. Tämä on päättäjien yhteinen tehtävä asuinpaikasta riippuen, ja me tarvitsemme aidosti vaikuttavia toimia. — Kiitos.