Kemppi Hilkka
3 puheenvuoroa
Arvoisa herra puhemies! Lämmin kiitos oikeuskansleri Tuomas Pöystille ja koko oikeuskanslerin toimistolle tästä kertomuksesta, jota saan kunnian kommentoida jo itse asiassa seitsemäntenä vuonna perätysten. Ajattelen, että tämän raportin keskeisin sisältö itselleni on tämä kappale, mikä koskee digitalisaatiomyönteisyyttä ja digitalisaation kehittämistä, erityisesti digimyönteisen lainsäädännön kehittämistä, ja se on erittäin ansiokas kooste tässä kertomuksessa. Me kaikki käytämme etäyhteyksiä yhteydenpitoon, opiskeluun, kaupassakäyntiin, työn tekemiseen, erilaisiin asioihin. Etäyhteyksin me pystytään myös hoitamaan vanhuksiamme, opettamaan lapsiamme, tekemään monia sellaisia asioita, jotka ovat keskeinen osa oikeusvaltiota ja joita pitää tietenkin tarkastella myös lainsäädännön perusoikeuksien valossa. Kun istuin perustuslakivaliokunnassa viime kaudella, tein havainnon, että Suomen perustuslaki lähtökohtaisesti on aika nihkeä automatisaation ja digitalisaation kehittämiselle. Syy oli tietenkin esimerkiksi automatisoidun turvapaikkahakuprosessin osalta siinä ongelmassa, voidaanko katsoa, että viranhaltija voi olla vastuussa vaikka 300 päätöksestä tunnissa, että hän pystyisi käymään noin ison massan läpi ja sitä kautta vastaamaan myös virkavastuulla päätösten tekemisestä. Samaan pohdintaan olen törmännyt muun muassa opiskelija- ja oppilasterveydenhuollon kysymyksissä: minkälaista automatisaatiota, kenelle tiedot luovutetaan, tarvitseeko aina tehdä päätös ja niin edelleen. Ja nyt eduskunnassa on käsitteillä ikäihmisten teknologiaa koskeva lakiesitys HE 113, jonka yhteydessä jälleen kerran julkisuudessa on keskusteltu siitä, mikä on perustuslakivaliokunnan rooli tällaista teknologiaa, automatisaatiota, eteenpäin viedessämme. Me kaikki olemme varmasti yhtä mieltä siitä, että teknologiaa pitää edistää, ja ajattelen, että lainsäädännön pitää olla digi-, teknologia- ja automatisaatiomyönteinen. Aivan kuten oikeuskansleri täällä raportissa kertoo, esimerkiksi Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa on tämäntyyppistä keskustelua ja lainsäädännön perkaamista tehty. Tämä raportti antaa kuitenkin hyviä työkaluja. Me tarvitsemme selkeää sääntelyä, ehkä oikaisuvaatimusmenettelyä, ennakollista valvontaa. Tietenkin myös ministeriön tekemä pohjatyö lainsäädännölle on erittäin kriittinen. Vaikkapa nyt tämän tämän hetken teknologialain osalta olisin toivonut, että ministeriö olisi jo sinne hallituksen esityksen perusteluihin kyennyt kuvaamaan, minkälaista erilaista teknologiaa me käytämme hoivapalveluissa, että esimerkiksi [Puhemies koputtaa] hoidon tarpeen itsearviointi ja raskas hälytysjärjestelmä ovat eri asioita kuin automaattinen kirjaaminen tai niin edelleen. Toivoisin, [Puhemies koputtaa] että oikeuskansleri ottaisi vielä kantaa siihen, ollaanko tässä menossa parempaan suuntaan digimyönteisen lainsäädännön kannalta.
Arvoisa rouva puhemies! Kyllä perussuomalaisten linja on täällä tullut jo selväksi, ja se jatkui tässä. Tällä kertaa syylliset olivat EU, Venäjä ja pankit, joskus joku muu, ja lopuksi sitten maahanmuutto. Ministeri jo ensimmäisessä puheenvuorossaan kertoi, että näistä työttömistä työnhakijoista on 15 prosenttia ulkomailta tulevia, ja heistä suurin osa ukrainalaisia, joita me emme ole kyenneet tässä tilanteessa työllistämään, vaikka he ahkeraa väkeä ovatkin. Syy, miksi pyysin puheenvuoron: Erityisesti aikuiskoulutustukeen haluaisin vielä palata, kun huomaan, että ahkera ministeri Talvitie, jota suuresti arvostan, on vielä salissa. Ajattelen, että tämä jatkuvan oppimisen ja oppimisen linkitys ylipäätään tähän työllistymiseen on erittäin kriittinen aikana, jolloin erityisesti tämä tekoäly muovaa työmarkkinoita ja uuden osaamisen tarve kasvaa jatkuvasti. Meiltä myös katoaa työpaikkoja tai sitten työpaikoissa vaaditaan korkeampaa osaamista kuin aikaisemmin, johtuen vaikkapa digitalisaatiosta tai sitten uusista teknisistä sovelluksista. Sen takia haluan kysyä aikuiskoulutustuesta. Tämähän oli tuki, jossa kouluttautui 30 000 ihmistä suunnilleen vuosittain, heistä 10 000 sote-alalle, 10 000 kasvatusalalle ja 10 000 sitten muille aloille, ja viimeisimmän kuulemani perusteella merkittävä määrä muun muassa metsäteollisuuden palvelukseen. Nimittäin tällaiset alat, jotka eivät välttämättä nuoria samalla tavalla houkuttele, ovat sitten tämän aikuiskoulutustuen kautta olleet merkittävä siirtymä, eli ihmiset sitten vaihtavat uraa sitä mukaa, kun ikää tulee. He ovat saattaneet havaita, että kun omalla alalla ei työllisty, niin esimerkiksi metsäteollisuus työllistää merkittävästi. Eli tämä on ollut tärkeä tuen muoto ja kriittinenkin, uskallan sanoa, jotta esimerkiksi erityisopettajia ja kätilöitä, monia tärkeitä ammattiryhmiä, on tähän maahan saatu. Mitä hallitus kaavailee aikuiskoulutustueksi? Ensin te kerroitte, että hallitukselta on tulossa uusi malli aikuiskoulutustueksi, jossa nämä väärinkäytökset on poistettu — teidän sanomanne mukaan väärinkäytökset on poistettu — ja tämä on uudistettu ja päivitetty malli. Sitten ministeri kertoi täällä, että tämä hoidetaan Jotpan rahoituksella eli jatkuvan oppimisen palvelukeskuksen rahoituksella ja että sinne on laitettu miljoonia lisää, ja sen takia sitten ei tarvita enää uutta mallia. Mutta nyt kun olen tutustunut tähän Jotpan palveluun, niin sehän on hyvin täsmäkoulutusta: siellä, täällä, tietyille aloille tai tietyille alueille. Se ei vastaa samaan tarkoitukseen kuin aikaisempi aikuiskoulutustuki, ja tämän vuoksi haluaisin kysyä, mitä tämän osalta tapahtuu. Sitten toinen asia vielä: opintolainat. Lukiosta valmistuvalla on nykyään 7 000 euroa keskiverroin lainaa, ammatillisesta koulutuksesta vähän enemmän, ja lukiosta jos valmistut, niin käytännössä valmistut vielä ilman minkäänlaista ammatillista osaamista. Eli mitä hallitus tälle tekee? Erityisesti toisen asteen lainat ovat mielestäni täysin kohtuuttomia. Myös toki korkea-asteella keskiverroin lainaa on 25 000 euroa, ja sen ennakoidaan nousevan aina 40 000 euroon asti hyvin piakkoin lähivuosina. Tähän kehitykseen pitäisi puuttua. Keskustalaisen pääministerin aikana 90-luvun laman vaikeimmissa tilanteissa tähän puututtiin, ja silloin luotiin opintoraha. Mikä on hallituksen ratkaisu tässä ajassa?
Arvoisa herra puhemies! Arvoisat ministerit, hyvät kollegat! Tänään on tärkeä päivä, nimittäin tämän maan valoisat päivät ovat vielä edessä. Meidän tehtävämme on tietenkin muuttaa suuntaa, ja tällä hetkellä emme pääse kovin paljon kehumaan. Ei naurata: ei naurata tilanne valtakunnallisesti, mutta ei se naurata myöskään tuolla Päijät-Hämeessä, omassa maakunnassani. Kun katson lukuja, niin työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta minun maakunnassani on 15,7 prosenttia, siis Suomen surkein — 15,7 prosenttia. Valtakunnallisesti ollaan rajuissa lukemissa. Suomessa on Euroopan surkein työttömyys kaiken kaikkiaan. Täällä vedotaan suhdanteisiin tai sodan uhkaan, mutta siitä huolimatta Suomi on Euroopan surkeimmassa tilanteessa. Meillä on yhteensä 346 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 20 600 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Sanoisin, että kaikki kepeät puheet siitä, miten työttömien määrä ei ole paha tai on maahanmuutto tai joku muu selitys, ovat varsin kepeitä ottaen huomioon, että tilanne on karmiva kaikkialla Suomessa ja se on pahentunut. Ystäväni valmistui insinööriksi kaksi vuotta sitten. Hän on edelleen työtön. Toinen tuttuni jäi työttömäksi kolme vuotta sitten rekkakuskin hommasta — edelleen työttömänä. Kuljettajan ammattipätevyyskortti on vanhentunut. Se olisi vaatinut noin 500 euroa, että sen olisi saanut pidettyä voimassa. Digipiirturikortin — noin sata euroa — hän piti voimassa. Hän odottaa työtä, on erittäin motivoitunut siihen. Minulle läheinen ihminen, joka kasvattaa lastaan työttömänä, on avautunut siitä, miten harrastukset on pitänyt jättää, kun rahaa ei ole, tai miten lomat on peruttu ja lapsi kysyy: ”äiti, miksi kaveri pääsee, mutta minä en?” Sellaista on työttömän arki. On hyvin vaikea perustella, miksi esimerkiksi työttömyysturvan lapsikorotus on leikattu tällaisena aikana pois. Suomessa on alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita 42 300, eli 4 100 enemmän kuin vuosi sitten. Heistä olen erittäin huolissani. Kun valmistuu tällaiseen maailmaan, missä työttömyys on enemmänkin todennäköisyys kuin uhka, ajattelen, että se on vaikea tilanne lähteä kasvattamaan omaa ammatillista itsevarmuutta. Kun ensimmäiset vuodet joutuu kokemaan epävarmuutta omasta osaamisestaan, jos työtä ei löydy, sillä on helposti jäljet koko työuralle. Erityisesti kaikille työttömille nuorille haluan sanoa, että me olemme teidän kanssanne ja pyrimme yhdessä taistelemaan Suomea siihen asentoon, että teillä olisi tilaa tehdä töitä ja näyttää parhaanne. On huomioitava — ja keskustelussa on myös ehkä vähemmän nostettu esille sitä — että työttömistä suurempi osa on naisia tällä hetkellä monilla aloilla, kuten sosiaali- ja terveysalalla. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa irtisanottiin viime vuonna 300 sotealan ammattilaista, ja monet heistä ovat naisia. Ajattelen, että tämä työttömyystilanne osuu erittäin voimakkaasti naisiin. 1990-luvun laman aikaan pitkäaikaistyöttömien määrä oli korkeimmillaan 143 000, ja tästä luvusta ollaan enää vain muutaman tuhannen pitkäaikaistyöttömän päässä. Tilanne on erittäin valitettava, ja uskon ja toivon, että ministerit ottavat sen vakavasti. Esimerkiksi tämä nuorten seteli on tarjonnut näkymän siihen, että parempaa olisi edessä, mutta kun luvut ovat näin karmivia, niin se, että saamme sitä muutamalle, ei vielä auta meitä kokonaisuudessa. Työpaikat ovat tietenkin se valo, jota koko Suomi nyt tarvitsee. Työpaikat syntyvät siellä, missä lamppu syttyy aikaisin aamulla ja sammuu viimeisenä illalla: pienissä ja keskisuurissa yrityksissä. Sen takia keskusta on tarjonnut useita kasvutoimia, joista käyn muutaman teille vielä läpi. Palautetaan kotitalousvähennyksen ehdot ennalleen ja tehdään siitä entistä parempi tuplaamalla yksin asuvien ja yksinhuoltajien vähennysoikeuden enimmäismäärät. Tuntuva veronalennus eläkeiän täyttäneille työuran jatkamiseksi, ja veroale myös eläkkeellä töitä tekeville. Vastaantulo kunnille työttömyysturvan ja nuorten toimeentulotuen sakkomaksuihin, koska työttömyys johtuu valtakunnallisesta tilanteesta. Tai entä työnantajamaksujen keventäminen pitkäaikaistyöttömien ja nuorisotyöttömien palkkaamiseksi? Viimeiseksi totean: voisimmeko me esimerkiksi palauttaa kotitalousvähennyksen, parantaa sitä, [Puhemies koputtaa] tai varainsiirtoveron tilapäisellä alentamisella kiinteistöjen ja asunto-osakeyhtiöiden kaupoissa saada rakennusteollisuuden liikkeelle?