Kemppi Hilkka

Arvoisa rouva puhemies! Arvokasta, että keskustelua on käyty näin pitkään salissa, ja toivoisin, että vielä hallituspuolueidenkin kansanedustajat saapuisivat takaisin saliin, niin että pääsisimme jatkamaan. Tämä on Suomen tulevaisuuskysymys: mitä me teemme 80 000 nuorelle, jotka ovat tällä hetkellä työttöminä? Ajattelen, että se on taloudellinen kysymys, se on ennen kaikkea tulevaisuuskysymys, se on ennen kaikkea tämän maan tulevaisuuden kannalta kriittinen kysymys. Ja aivan oikein, täällä on ansiokkaasti ministereitä vielä paikalla — kiitän teitä läsnäolostanne — mutta kansanedustajia toivoisin saliin myös hallituspuolueista. Arvoisa puhemies! Lähdin opettajaksi, koska en voi kuvitella mitään innostavampaa kuin nuorten ja lasten oppiminen ja se potentiaali, mikä ihmisellä on silloin, kun pyrkii kehittämään itseänsä, ympäristöänsä ja olemaan paras mahdollinen versio itsestään. Ajattelen, että se on sellainen kantava voima, että vaikka me murehdimme velkajarrua, me murehdimme Suomen talouden ja turvallisuuden tilannetta, niin meidän tulisi nähdä nuorten tulevaisuus keskeisenä ratkaisuna myös näihin keskeisimpiin kysymyksiin. Siksi kuuntelin tänään aika pöyristyneenä valtiovarainministerin puheenvuoroa, kun hän sanoi, ettei täällä salissa ole käyty yhtään keskustelua taloudesta. Kyllä minusta talous on myös ihmisten työllisyyttä, talous on ihmisten käyttäytymistä, ja sehän meille tähän maahan talouden muodostaa. Työllisyydellä on suora yhteys tämän maan taloudelliseen tilanteeseen. Siksi ajattelen myös tätä virkettä, jota on toistettu, että ”te pelottelette nuoria”. On sanottu, että ”te pelottelette nuoria”, ”miksi te olette tehneet tämän välikysymyksen, kun pelottelette nuoria”. Arvon kansanedustajat, hyvät kollegat, kyllä nuoret ovat tätä viisaampia. Nuorissa on kaikki vahvuus ja viisaus, ja eivät he muodosta maailmankuvaansa kahdensadan tai edes sadan oppositiokansanedustajan kommentin perusteella. Heissä on kaikki viisaus. Heitä me haluamme kirittää töihin. Heitä me haluamme auttaa toteuttamaan unelmiansa perheestä, omistusasunnosta, omasta yrityksestä, asumisen mahdollisuuksista siellä, missä heidän sydän on, ja siinä pitää pystyä tukemaan paremmin. Eivät heidän aivonsa sula tai muodostu muutaman sadan kansanedustajan kommenttien puheilla. Arki on se, mikä nyt mättää, kun työtä ei ole, ja siihen pitää yhdessä löytää ratkaisu. Keskusta on tarjonnut tänään salissa useita eri ratkaisuehdotuksia, ja haluaisin vielä läsnä olevilta ministereiltä kysyä, miten te suhtaudutte näihin keskustan esityksiin. Täällä edustaja Vuornos, kokoomuksen kansanedustaja, torppasi jo tämän esityksemme nuorten takuutyöstä, mutta rohkenen kuitenkin nostamaan sen vielä esiin, koska täällä on muun muassa ministeri Talvitie, ja uskon, että ymmärrätte, että kolmen kaupungin noin 100 miljoonan euron sakkomaksut, Oulun, Lahden ja Tampereen yhdessä tänä vuonna maksamat sakkomaksut, siis 100 miljoonaa euroa, olisivat varmasti paremmassa käytössä, jos niillä voitaisiin tukea nuoria täsmätoimin työllistymään palkkatuen kaltaisella mekanismilla ja sitä kautta saisimme aktiivisuutta myös työmarkkinoille. Sen lisäksi haluan kysyä, miten hallitus suhtautuu keskustan esitykseen työllistämissetelin räjäyttämisestä. Hallitus on varovaisesti ilmaissut, että aikovat laajentaa kriteereitä, mutta koska työllisyys on annettu kuntien tehtäväksi, niin eikö olisi kohtuullista, että tällaisia kriteereitä ei olisi, vaan nämä työllistämissetelien määrittelyt jäisivät paikallisen harkinnan varaan. Tämä nykyinen työllistämisseteli on lumelääke, iso lupaus mutta tyhjä sisältä. Siitä kertoo se, että neljässä kuukaudessa tämän vuoden alusta alkaen työllistämisseteliä on myönnetty vain 150 nuorelle. Siis 30 miljoonan euron potti on jäämässä käyttämättä, kun siitä vain muutama miljoona on käytetty, ja elämme kuitenkin jo keskikesää. Voisiko sen räjäyttää? Voisiko tilalle tarjota jotain, missä luottaisimme paikallisten valtaan ja pitäisimme siitä huolta? Viimeiseksi kysyn: olisiko rohkeutta peruskoulun työelämäpainotteisten linjojen laajentamiselle? Vantaalla on erittäin hyvä malli, TEPPO-koulutus, jossa kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisia nuoria ohjataan työelämään normaalia voimakkaammin. He toimivat työelämässä, työssä, käytännössä 5—7 viikkoa vuodessa. Voisiko tämän mallin ottaa käyttöön kaikkialla Suomessa ja sitä kautta huolehtia, ettei yksikään nuori valmistu peruskoulusta ilman CV:tä, jossa on työkokemusta? [Puhemies koputtaa] Toivon, että voisitte harkita tätä uutta esitystä ja myös ilmaisisitte kantanne. — Kiitos.

Arvoisa herra puhemies! Tämä on todellakin varsin tekninen muutos, yhden sanan muutos, joten esitystä tuen vahvasti, eikä se ole aiheuttanut talossa kummempia keskusteluita. Mutta haluan tukea tätä edustaja Viljasen esiin tuomaa näkökulmaa siitä, että luomuvalvontamaksuja tulisi kohtuullistaa. Toisaalta nostan esiin myös sen, että luomutuotantohan hyötyy esimerkiksi silloin, kun lannoitteiden hinnat kohoavat voimakkaasti. Samanlainen tilanne nähtiin vaikka energiakriisin aikana edellisellä hallituskaudella, ja luomuhan siitä hyötyi, koska lannoitteita pystyttiin eri tavalla järjestelemään ja luonnonmukainen tuotantotapa tuki vähän erilaista kustannusrakennetta. Eli ajattelen, että luomussa on myös kustannushyötyjä sellaisilla hetkillä, kun tuotanto on muuten kriisissä, ja toivon, että luomutuotantoa saataisiin tuettua sillä, että nämä luomuvalvontamaksut pidettäisiin kohtuullisina. Nimittäin me tarvitsemme luomua osana meidän tuotantoa. Se ehdottomasti tukee luonnon monimuotoisuutta.

Lämmin kiitos, arvoisa puhemies! Yritän pitää puheenvuoroni erittäin lyhyenä, jos joku muukin vielä ehtisi puhumaan tärkeästä aiheesta. — Edustaja Strandmanille lämmin kiitos aiheen esille nostamisesta. On erittäin ajankohtaista ja tärkeää, että tästä oppilashuollosta ja ylipäätään lasten tuen tarpeesta käydään keskustelua. Tiedonsaannissa on totta totisesti kehittämistä, ja mikäli se on lainsäädännöllisesti ratkaistavissa, niin tuen tällaisia muutoksia ilman muuta. Oma kokemukseni kuitenkin yläasteen opettajana on pitkälle ollut se, että kyse on paljon myös siitä käytännön työstä, miten toimintakulttuurissa mahdollistetaan tiedonsaanti. Lakihan ei kiellä millään tavalla esimerkiksi sellaista keskustelua pöydän ympärillä, jossa kaikki ammattilaiset ovat yhtä aikaa ja yhtä aikaa jaetaan tietoa lapsen tilanteesta ja käydään keskustelua sen kehittämiseksi, ja kannustan kouluyhteisöjä kehittämään näitä oppilas- ja opiskelijahuoltotapaamisia siihen suuntaan, että tieto liikkuisi ja tällaisia esteitä ei olisi. Sitten mitä tulee tähän hallinnolliseen uudistukseen elikkä hyvinvointialueiden perustamiseen ja siihen, että kuraattorit ja psykologit siirtyivät hyvinvointialueiden palvelukseen, niin olin itse sitä vastaan aluksi ja ajattelin, että se ei ollut järkevä siirto. Nyt kun se siirto on tehty, ajattelen, että näiden ammattilaisten työn järjestämisen kannalta on järkevää, että emme jatkuvalla siirrolla siirrä heidän työnantajaansa ja työsuhteitansa. On kehitettävissä nykymallissa niin, että kuraattorit ja psykologit ovat saatavissa jokaisessa koulussa ja aina lasten ja nuorten läheltä, ja tähän suuntaan sitä pitäisi kehittää, toki lähipalvelua laajasti kunnioittaen. Sitten korostan vain lopuksi, että tätä yhteisöllistäkin oppilas- ja opiskeluhuoltoa todella tarvitaan. Nimittäin tämä ennalta ehkäisevä työ, ryhmäytyminen ja erityistarpeiden havaitseminen lähtee pitkälti siitä arjesta. Lapsi on aina osana yhteisöä ja osana kaveriporukkaa, ja silloin kun häntä pystytään tukemaan siinä ympäristössä, tilanne on kaikkein paras. Toivon hallitukselta, että tarkastelette vielä tilannetta. Nimittäin kuulin, että näiden uusien muutosten seurauksena esimerkiksi pienryhmiä kotiseudullani on lakkautettu, eli on tulkittu niin, että pienryhmiä ei voi olla, koska laki määrittelee niin, että tietty määrä tämmöisiä lapsia ja nuoria, joilla on tarpeita paljon, voi olla samassa ryhmässä, ja sitten pienryhmiä on lakkautettu. Ajattelen, että pienryhmät ovat kuitenkin tosi hyvä tapa järjestää opetusta sellaisissa tilanteissa, joissa tarpeita on.