Kiljunen Kimmo

Arvoisa puhemies! Onhan tämä sikäli korni tilanne, että puhumme poikkeuksellisen suuresta asiasta ja taitaa olla koko poliittisen urani aikana — olen ollut tässä eduskunnassa 24 vuotta eduskunnan jäsenenä — ensimmäinen kerta, kun saan puhua pelkästään puhemiehelle. Tällä kertaa tämä aihehan on tietysti poikkeuksellisen pieni ja vähäpätöinen, jolloin tämä on tietysti ymmärrettävää, että saan vain keskustella teidän kanssanne, mutta silti käytän tämän puheenvuoron, koska tässä on nyansseja, jotka ehkä ansaitsevat tulla pöytäkirjaan, kun tässä oli kuitenkin useitakin puheenvuoroja, jotka olisivat poleemisen keskustelunkin voineet ansaita. Ihan ensimmäiseksi minusta on outoa se, että ikään kuin jotkut ryhmät voivat omia isänmaan käsitteen itselleen ja omia myöskin turvallisuus-käsitteen itselleen, ikään kuin tässä salissa olisi yhtä ainutta kansanedustajaa, joka ei olisi isänmaan puolta ihan aidosti, ja yhtä ainutta kansanedustajaa, joka ei olisi vahvasti Suomen turvallisuuden kannalla, mukaan lukien tämän rajaturvallisuuden. Tässä salissa kaikki kansanedustajat tietävät nykyisen turvallisuuspoliittisen tilanteen, tietävät naapurimaamme Venäjän aggressiivisen käyttäytymisen, ja tiedämme kaiken tyyppisen hybridivaikuttamisenkin, mukaan lukien tämän turvapaikanhakupolitiikan välineellistämisen ja tavallaan Venäjän röyhkeyden siinä suhteessa, että se monella tavalla tällä välineellistetyllä turvapaikanhakuprosessilla — englannissahan käytetään weaponised asylum seeking ‑termiä, joka on ehkä vieläkin selkeämmin kuvaamassa, mistä siinä on kysymys — rikkoo sekä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, ennen kaikkea Geneven pakolaissopimusta, tietoisesti heikentää sitä, ja käyttää syyntakeettomia ihmisiä välineenä julkealla tavalla, ja naapurimaata Suomea kohtaanhan se muodostaa uhan, koska se on välineellistetty siten, että siinä on valtiollinen toimija takana silloin kun tätä turvapaikkaprosessia haastetaan aivan selvästi. Varmasti tässä salissa kaikki jakavat tämän. Sen sijaan tässä oli kummallisia puheenvuoroja, joihin olisin mielelläni puuttunut vaikka välihuudolla tai kommentilla, mutta oletin, että tässä nyt joku keskustelu syntyy, siitä, että tämä rajan kiinni oleminen on tärkeä asia ja siitä on pidettävä kiinni ja sen takia tämä rajaturvallisuuslaki pitää edelleen pitää voimissaan. Tämähän on ristiriitainen huomio. Rajahan ei ole kiinni tämän rajaturvallisuuslain vuoksi, vaan rajavalvontalain 16 §:n pohjalta, ja turvallisuustilanne on arvioitu sillä tavalla Suomessa, että se raja on syytä pitää kiinni, enkä itsekään ole sitä haastamassa. Tämä rajaturvallisuuslaki ollaan hyväksymässä sen vuoksi, että raja voitaisiin hallitusti avata. Sehän tässä on se juju. Tällä rajaturvallisuuslailla ollaan varmistamassa se tilanne, että jos rajaa avataan, niin se avaamisprosessi on hallittu niin, että tätä välineellistettyä maahanmuuttopolitiikkaa Venäjä ei pystyisi röyhkeästi hyväksikäyttämään. Tämähän tässä on se pihvi. Eli tässä nämä käsitteet ovat täysin sekaisin sillä tavalla, että tavallaan argumentaation tasolla peitetään tämä ongelma. Sen ongelman ydin on siinä, että itse asiassa ne, jotka vastustavat tätä rajaturvallisuuslakia — ne 30 kansanedustajaa, jotka täällä ovat vastustaneet sitä, itse en lukeudu heihin — ja ne, jotka puoltavat rajaturvallisuuslakia, perustelevat itse asiassa samoilla turvallisuusargumenteilla, vähän toisesta kulmasta katsoen, ja samoilla ihmisoikeusargumenteilla, hieman toisesta kulmasta katsoen, omaa kantaansa. Sen takia minusta oli vastenmielistä tämä keskustelu siitä, että jotkut ottavat isänmaan käsitteen ja turvallisuuskäsitteen käyttöön, omivat ne ja syyttävät toisia epäisänmaallisiksi tai ihmisiksi, jotka riskeeraavat Suomen turvallisuutta. Ytimessähän on yksinkertaisesti se, että tämä rajaturvallisuuslaki on luonteeltaan käännytyslaki. Sitä se aidosti on. Nimenomaan sen operatiiviset pykälät koskevat turvapaikkahakua, ja se on käännytyslaki luonteeltaan, toisaalta myöskin joukkokarkotuslaki siinä mielessä, että se mahdollistaa jopa joukkokarkotukset, jotka ovat kaikki kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa kiellettyjä. Siinä suhteessa se on perusihmisoikeuksien kannalta ongelmallinen laki. Toisaalta se on myöskin turvallisuuskysymys niille ihmisille, jotka äänestävät tätä rajalakia vastaan, siitä kulmasta, että Suomen pienelle maalle monenkeskinen, sääntöpohjainen, kansainväliseen oikeuteen nojautuva järjestelmä on keskeinen turvallisuustekijä ja se, että Suomi hyväksyy poikkeuksellisesti tämmöisen pushback-menettelyn ja rikkoo siinä mielessä Geneven pakolaissopimusta ja antaa mallia muille, on heikentämässä tätä sääntöpohjaista turvallisuusjärjestelmää, johon me olemme oman turvallisuutemme myöskin ankkuroineet. Eli tämä kulma on olemassa niillä, jotka tätä rajalakia vastustavat, sekä ihmisoikeusargumentit että turvallisuusargumentit. Ja ne, jotka taas puolustavat tätä rajalakia, luonnollisesti lähtevät tästä turvallisuusargumentista, joka on validi. Venäjä ehdottomasti muodostaa tällä hybridivaikuttamisellaan uhan Suomelle. Se on aito uhka, sen me tiedämme, ja sen takia voidaan hyvin perustella, että tämä rajalaki, jos sitä rajaa ruvettaisiin avaamaan, olisi sitten viimekätinen tae siitä, että hybridivaikuttaminen tässä turvapaikanhakuprosessissa voitaisiin kieltää. — Ehkä voin jatkaa tämän puheenvuoroni loppuun, ettei minun tarvitse mennä alas tuonne ja ottaa uutta puheenvuoroa? Joo, kiitokset siitä. Tämä olisi naiivi tilanne juosta tuonne alas. Enkä käytä pitkään, kun en halua puhemiehenkään iltaa tässä nyt pilata, mutta halusin nyt argumentoida jollain tavalla niin kuin pöytäkirjaan itselleni myöskin. Kiitokset teille. — Tässä on silloin argumenttina niillä, jotka sitten puoltavat tätä rajalakia, se turvallisuusargumentti, ja sitten tulee se iso argumentti, jota itse olen käyttänyt silloin, kun 22 hyväksyin tämän rajalain, ja käytin myöskin puolitoista vuotta sitten, kun toisen kerran äänestin tämän puolesta: Se, että meillä on raja kiinni, on ihmisoikeusongelma. Meillä oli 9,7 miljoonaa rajanylitystä Suomessa vuonna 2019, joka tarkoittaa, että näin valtava määrä ihmisiä on liikkunut rajan ylitse. Kysymys on liikkumisvapaudesta. Siinä on muuten paljon muistakin asioista ja tunteista kysymys, mihin myöskin oikeuskansleri Pöysti on viitannut — tuolla edustaja Timo Harakkahan viittasi jo kanslerin aikaisempiin näkemyksiin — eli siellä on perheiden tasolla olevaa kanssakäymistä, joka on monella tasolla rikki, ja on tarvetta sille, että ihmiset voisivat luontevalla tavalla ylittää sen rajan. Tämä rajan pysyvä kiinniolo on siis ihmisoikeusongelma. Sen takia oli hyvä, että tämä rajalaki tuli voimaan, jotta me voisimme yrittää hallitusti avata tämän rajan. Se oli se keskeisin peruste, minkä pohjalta itse olen äänestänyt sen puolesta. Kysyin viimeksi ministeriltä, ja nytkin tänään kysyin ministeriltä, ja ministeri ei vastannut kysymykseen, onko tässä se idea edelleen niin kuin alkuperinkin oli, että olisi mahdollista tämän rajalain kautta mahdollistaa se, niin kuin Norjalla on raja auki ja Virolla on raja auki, että Suomessakin voitaisiin ainakin pistemäisesti katsoa, voitaisiinko rajaa lähteä asteittain avaamaan, mutta niin, että se prosessi on hallittu, niin että se ei voi johtaa täydelliseen kaaokseen ja johtaa Suomen turvallisuustilanteen heikkenemiseen. Tämähän oli se taustaoletus lähtökohtana koko tässä prosessissa, ja tämä on sitten se ristiriitainen asetelma, joka tässä on ollut. Minä tiedän kyllä omissa nahoissani sen hyvin, kun väärälle yleisölle tämän saman asian olen argumentoinut — siitähän on tullut kuolemantuomio, poliittinen teloitus totaalisesti — että tämä onkin tätä diskurssin tilaa Suomessa, että kun meillä on mustavalkoinen maailmankuva, niin sille harmaalle alueelle, joka problematisoi ja katsoo syvemmältä nämä asiat, ei jätetä liikkumatilaa. Tämä ei ole siis suomalainen ongelma, vaan tämä on globaali ongelma, että kun mustavalkoinen maailma syntyy, niin siihen ei jää sitä tilaa, jossa voidaan älyllisesti pohtia syvemmin asioita ja myöskin inhimillisestä näkökulmasta oikein, vaan sitten tulevat nämä hyvin murskaavat tuomiot. — Valitettavasti tämä sali on tyhjä kommentoimaan tätä puheenvuoroa, mutta kiitos teille, puhemies, pitkämielisyydestä.

Arvoisa puhemies! Perjantaina täällä käytiin todella vilkas keskustelu. Itse en ollut silloin täällä paikalla, mutta kuulin jälkikäteen, että täällä oli ollut hyväkin keskustelu. Harvemmin näistä vuosikertomuksista käydään laajaa keskustelua, mutta on hyvä, että parlamenttitasollamme myöskin täysistuntopuolella näitä arvioidaan. Pohjoismaiden neuvoston roolihan on olennaisella tavalla muuttunut siitä, mitä se on aikaisemmin ollut eli nimenomaan enemmän kulttuuri-, talous- ja muun poliittisen yhteistyön puolella. Aikaisemmassa vaiheessa turvallisuuspoliittiset keskustelut oli suljettu kokonaan Pohjoismaiden neuvoston agendan ulkopuolelle, mutta sitten 90-luvun muutosten jälkeen tietenkin tämä turvallisuuspoliittinen agenda on tullut vahvasti myöskin Pohjoismaiden neuvoston agendalle ja tänä päivänä taitaa olla yksi hallitsevista teemoista, syystäkin, neuvoston puitteissa. Yksi erityiskysymys, jonka takia tämän puheenvuoroni tähän halusin, liittyy siihen malliin, mitä pohjoismainen yhteistyö voisi antaa maailmanlaajuisesti vastaavantyyppisille alueille, joissa on pyrkimystä alueelliseen yhteistyöhön vähän samoilla prinsiipeillä kuin Pohjoismaat ovat tehneet. Keskeisin yhteistyöalue, joka tässä on mielessä ja jossa on jo yhteistyötä jonkin verran käynnistetty, on Keski-Aasia. Sattumalta Keski-Aasiassa on viisi entistä neuvostotasavaltaa, jotka tässä suhteessa muodostavat yhtenäisen historiallisen kokonaisuuden. Kalmarin unioni on aikoinaan ollut meille Pohjoismaille se yhteinen kokonaisuus — jos tätä haluaa käyttää vertailukohtana, että on oltu joskus yhteisenkin lipun alla, niin tässä on sama tilanne. Keski-Aasian ja Pohjoismaiden välissähän ei ole kuin yksi maa, että mehän ollaan käytännössä naapurimaita tässä suhteessa, ja samoja dilemmoja on puolin ja toisin, ja tässä mielessä turvallisuuspoliittiselta puolelta tietenkin Keski-Aasian maathan ovat osoittaneet kiinnostusta tähän Pohjoismaiden neuvoston yhteistyöhön, mutta se on laveampi kysymys. Se ei ole pelkästään turvallisuuspoliittista vaan myöskin sitä alueellista integraatiota, mitä pohjoismaisissa puitteissa on tehty, alkaen silloin aikoinaan 50-luvulta passivapaudesta ja yhteisistä työmarkkina-alueista ja sitten kaikesta siitä syventyneestä yhteistyöstä, joka sitten on päätynyt myöskin tähän turvallisuusyhteistyöhön. Eli tämä vuorovaikutus Keski-Aasian ja Pohjoismaiden neuvoston välillä on ollut arvokasta, ja sille annettakoon kaikki tuki.

Arvoisa rouva puhemies! Me tiedämme hyvin, että tämä rajalaiksi kutsuttu laki on otettu sen takia voimaan, että meillä on tietoa tästä Venäjän hybridivaikuttamisesta, ja siitä käytetäänkin kansainvälistä termiä weaponized asylum seeking process. Eli tässä Venäjä röyhkeällä tavalla luo uhkaa Suomelle ja toisaalta käyttää syyntakeettomia ihmisiä painostuskeinona. Tässä rajalaissa on kuitenkin ihmisoikeusongelma. Se on käännytyslaki luonteeltaan. Siinä on tämä pushback-menettely mahdollistettu, mutta toisaalta myöskin rajan pysyvä kiinniolo, jossa käytetään rajavalvontalain 16 §:ää, on ihmisoikeusongelma. Itse olen ymmärtänyt, että alun pitäen tämä rajaturvallisuuslaki hyväksyttiin sen vuoksi, että me voisimme itse asiassa avata sen rajan hallitusti. Kysynkin ministeriltä: onko tässä tämä ajatustapa edelleenkin olemassa oleva, että tämän lain olemassaolo käytännössä mahdollistaisi tähän ihmisoikeusongelmaan eli rajan kiinnioloon liittyen jonkinlaisen hallitun avaamisen?

Arvoisa puhemies! Valitettavasti ministeri joutui juuri poistumaan. — Tässä tuotiin esille se, että kansallinen konsensus on rikottu nyt eksistenssikysymyksessä, eli ydinaseiden osalta meidän ydinenergialakia juuri muutettiin. Kaikki jäsenvaltiot, jotka ovat liittyneet Pohjois-Atlantin puolustusliittoon, ovat ydinpelotteen piirissä, kyllä, mutta kaikki liittyvät myöskin omalla kansallisella lainsäädännöllään ja Pohjoismaat ovat kaikki lähtökohtaisesti Naton jäseninä ydinaseettomia. Tämä on valtiosopimuksella vahvistettu myöskin DCA-sopimuksen puitteissa Norjan ja Tanskan osalta, ja Suomi liittyessään Natoon, niin kuin Ruotsikin, ja tehdessään DCA-sopimuksen sitoutui siihen, että ydinenergialaki on voimassa, tehtiin viittaus siihen. Tästä myöskin sovittiin tehtäessä DCA-sopimusta hallituksen ja oppositionkin kesken, että tämä ydinenergialaki pidetään voimassa, ja eduskunta hyväksyi DCA-sopimuksen yksimielisesti. Valitettavasti tämä sopimus on nyt rikottu. Olisin kysynyt ministeriltä: miksi näin tehtiin?

Arvoisa rouva puhemies! On arvokasta, että me käymme tämän ajankohtaiskeskustelun ulko- ja turvallisuuspoliittisen ympäristön muutoksesta. Sen sijaan ei ole arvokasta ja ei käsitykseni mukaan ajankohdan sanelemaa, että me poistamme ydinaseita koskevat rajoitteet lainsäädännöstämme. Kun Suomi liittyi Natoon, se tehtiin viittaamalla ydinenergialakiin ja rajoitteisiin ydinaseiden osalta Suomessa, ja se ei synnyttänyt mitään kitkaa Nato-jäsenyyden osalta. Kun Suomi solmi DCA-sopimuksen, puolustussopimuksen, Yhdysvaltojen kanssa, se tehtiin yhteispohjoismaisella mallilla, jossa kaikki Pohjoismaat sitoutuivat ydinaseettomuuteen. Norjan ja Tanskan osalta se on nimenomaan valtiosopimukseen kirjattu, Islanti on ydinaseeton lainsäädännön teitse, ja Suomessa — ja Ruotsissa — sekä hallituksen esityksen että eduskunnan päätöksen ja valtiopäivien päätösten osalta tehtiin viittaus ydinenergialakiin, 4 §:ään. Suomessa se oli vielä sikäli olennaista, että tämä päätös DCA-sopimuksesta tehtiin yksimielisesti ja se yksimielisyys syntyi siitä, että me teimme päätöksen ydinenergialain 4 §:stä. Kysyn ulkoministeriltä: [Puhemies koputtaa] mikä on tilanteessa muuttunut, että nyt on tarve muuttaa tämä ydinenergialaki ja poistaa rajoitteet ydinaseilta Suomen lainsäädännöstä?

Arvoisa puhemies! Te, ministeri, totesitte, että Naton ydinpelotteeseen Suomi tulee osallistumaan täysimääräisesti. Ensinnäkin korjaan kaksi asiaa: Ensimmäinen asia on se, että Natolla ei ole ydinpelotetta, vaan on nimenomaan Yhdysvaltain ydinaseista kysymys, osittain myöskin Britannian. Toiseksi kysymys on siitä, että Suomi ei ole päätöksentekijä ydinaseiden käyttöön liittyen. Tasavallan presidentti Niinistö, silloin kun hän oli tasavallan presidentti, totesi hyvin yksikantaisesti, että Suomi ei koskaan ole subjekti, päättäjä, vaan objekti, kohde, jos me puhumme ydinaseiden käytöstä. Tämä on se lähtökohta. Me olemme reuna-alue, ja me olemme riskialttiina juuri tässä. Kun me liityimme Natoon, oli selkeää, että me eduskunnan päätökseen laitoimme, että Suomessa on voimassa ydinenergialain 4 §, ja samoin DCA-sopimuksen yhteydessä. Norjalla ja Tanskalla on valtiosopimukseen liitetty tämä ydinaseettomuus. Me liitimme sen eduskunnan päätökseen ja hallituksen esitykseen. Te olette tietoisia siitä, että täällä saavutettiin yksimielisyys DCA-sopimuksesta sen vuoksi, että ydinenergialaki on voimassa. [Puhemies koputtaa] Mikä on nyt muuttunut niin, että me tämän yksimielisyyden nyt rikomme?

Arvoisa puhemies! On arvokasta, että tässä salissa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että tällainen kansalaisaloite on paikallaan erityisesti tässä tilanteessa, jolloin asevarainen turvallisuusajattelu on aivan uudessa tilanteessa kärjistyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen vuoksi Euroopassa. Meillähän käydään täällä Euroopassa sotaa. Venäjän aggressio Ukrainaan on ilmiselvästi muuttanut tämän turvallisuusympäristömme. Tässä täytyy kuitenkin muistaa heti se, mitä me asevaraisella turvallisuusajattelulla puolustamme. Emmekö me puolusta nimenomaan ihmisoikeuksia, kansalaisvapauksia, omaa yhteiskuntaa ja myöskin humanitaarista oikeutta? Nämä ovat ne isot kriteerit, minkä varassa me rakennamme näitä yhteiskuntia, demokraattisia, avoimia yhteiskuntia. Tämä on se sisältö tässä meillä. Jäin pohtimaan edustaja Heinosen lausuntoa, kun hän sanoi, että emme me varaudu sotiin, jotta haluaisimme sotia, me pyrimme välttämään sotia. Kyllä, näin varmasti on, edustaja Heinonen on oikeassa, mutta ei olisi sotia ilman sotiin varautumista. Siinä mielessä tämä logiikka siitä, [Puhemies koputtaa] että kaikkialla käydään puolustusvoimilla hyökkäyssotiakin pahimmillaan, ja puolustussotia, niin kuin Ukrainassa tällä hetkellä... Paavi Leon sanat ovat hienot, [Puhemies koputtaa] kun hän pohti sitä, että nimenomaan hän ei siunaa maailman johtajia, [Puhemies: Aika!] jotka valmistautuvat hyökkäyssotiin, ja totesi: tappaakseen lajitovereitaan.

Arvoisa rouva puhemies! Tärkeätä keskustelua olette käyneet ja olemme käyneet tänään täällä, ja nyt olemme puhuneet isoista asioista: Nato-jäsenyydestämme ja osallistumisestamme rauhan ajan toimintoihin, jotka tässä nauttivat yksimielisyyttä ja yhteisymmärrystä siltä osin. Debattia on syntynyt nyt vähän toisesta asiasta, joka itse tässä selonteossa ei ollut esillä mutta joka on vahvasti nyt ilmassa, ja se johtuu tietysti hallituksen esityksestä siltä osin, että ydinenergialakia lähdetäänkin muuttamaan sen 4 §:n osalta, toisin kuin tähän asti on annettu ymmärtää. Tähän asti tässä salissa hallitus on esiintynyt koko ajan sillä tavalla, että ydinenergialaki on TEMin valmistelussa ja siinä ei ole turvallisuuspoliittisia tavoitteita olemassa ollut. Tämän on muun muassa ulkoministeri tästä pöntöstä sanonut silloin, kun tätä asiaa on kysytty ja tiedusteltu matkan varrella. Nyt yhtäkkiä olemme tämän ydinenergialain 4 §:n kanssa tekemisissä, ja miksi se herättää niin paljon tunteitakin ja järkiargumentteja, johtuu siitä, että tässä tavallaan koetaan, että kun me olemme yhteisymmärrystä pyrkineet rakentamaan puolueiden ylitse tässä eduskunnassa, yhtäkkiä sitä yhteisymmärrystä, joka on löydetty, ei kunnioitetakaan vaan lähdetäänkin vääntämään aivan täysin toiseen kulmaan asetelma, joka on nyt sitten täysin yllättävä meille kaikille, ja sen takia se on äärimmäisen kriittinen ja iso asia. Kannattaa muistaa muun muassa presidentti Sauli Niinistön sanat, kun hän moneen kertaan totesi tällä tavalla: Koskaan ydinaseista puhuttaessa Suomi ei ole subjekti, päätöksentekijä. Me olemme vain objekti. Eurooppa ei ole subjekti vaan objekti. Tämä on ihan lähtökohta silloin, kun ydinaseista puhutaan. Se on täysin erillinen asejärjestelmä jo tuomiopäiväaseena. Niillä mailla, joilla on ydinaseita, se on täydellisesti kansallisessa päätöksenteossa. Natolla ei ole mitään tekemistä siinä asiassa, kun päätetään ydinaseiden käytöstä. Eri asia on tämä pelote, joka on ikään kuin lainaksi annettu, mutta kuten Jaakko Iloniemi muistelmissaan selkeästi sanoi, ei ole olemassa sellaista suurvaltaa tai pienempääkään valtaa, joka asettaisi oman kansallisen olemassaolonsa vaaran alaiseksi jonkun reuna-alueen, jonkun muun maan vuoksi. Tässä tilanteessa sitten, kun tullaan siihen pisteeseen, siihen kriittisimpään pisteeseen, ainoat päätöksentekijät, jotka kantavat Suomen turvallisuudesta huolta, ovat suomalaiset päätöksentekijät. Aivan turha puhua, niin kuin Jaakko Iloniemi sanoi, että tämä sateenvarjo olisi jotakin muuta kuin illuusio silloin, kun se hetki tulee, kun puhutaan käyttämisestä. Tämä kannattaa pitää nyt koko ajan mielessä, mistä asejärjestelmistä me puhumme ja mikä niiden luonne on. Nyt sitten näihin sopimuksiin, mitä tässä on matkan varrella tehty, ja siihen, mistä syystä voidaan kokea hieman pettymystä siihen, että kun konsensusta on yhdessä haettu ja se on löydetty, niin me emme voikaan toimia sen mukaisesti. Kun Suomi liittyi Natoon, tässä salissa oli iso yhteinen ymmärrys siitä, että me liitymme Pohjoismaana sinne. Kieltämättä on täysin selvä asia, että yksikään Natoon liittynyt maa ei ole asettanut mitään rajoitteita allekirjoittaessaan Washingtonin sopimuksen. Jokaisella maalla, erityisesti ydinaseiden osalta, on aivan oma politiikkansa. Naton päämajassa Nuclear Planning Groupin johto toteaa meille aivan avoimesti, että ei ole olemassa yhtä Nato-ydinasepolitiikkaa. On 32 erilaista Naton ydinasepolitiikkaa. Jokaisella jäsenmaalla on oma lähestymistapansa Natoon. En rupea tässä luettelemaan, miten ne maat eroavat toisistaan. Joillakin ydinaseettomuus on perustuslaissa, joillakin se liittyy siihen, etteivät ne osallistu harjoitustoimintaan ollenkaan ydinaseiden osalta, jotkut osallistuvat ydinasekokouksiin tarkkailijoina ja niin edelleen. Tässä on laaja kirjo. Joillakin mailla on sitten näitä ydinaseita, kolmella maalla, ja viidellä maalla on sijoitettu näitä taktisia ydinaseita: 200 kappaletta on Euroopassa viidessä eri maassa. Eli näillä mailla on hyvin erilaisia lähestymistapoja tässä. Pohjoismainen malli oli se, mihin me ankkuroimme Suomena itsemme, ja sen ytimessä oli ydinaseettomuus. Kyllä, ydinaseettomuus rauhan aikana on se, mitä Nato-jäsenyyden alkuvaiheessa sekä Norja että Tanska eivät laittaneet omiin jäsenyysehtoihinsa mutta sen edellytyksiin, ja se on vaikuttanut koko ajan Naton puolustussuunnitteluun Pohjolassa. Ruotsi on yhtynyt tähän pohjoismaiseen kantaan muun muassa DCA-sopimuksessa ja Nato-sopimuksessa, kuten sanottu, valtiopäiväpäätöksessä ja hallituksen esityksessä silloin. Islanti on armeijaton maa, ja sillä on lakiin kirjattu ydinaseettomuus yhtä lailla. Ja Suomi: Suomella on voimassa vuodelta 87 oleva ydinenergialain 4 §, jonka mukaan, kuten jo kaikki tiedämme, täällä ei ole ydinaseille tilaa. Se on se lähtökohta, ja Koiviston linjaus, kuten jo totesin aikaisemmin, liittyy YYA-sopimukseen ja siihen mahdolliseen tilanteeseen, että Venäjä käyttäisikin Suomen aluetta omassa ydinasepolitiikassaan, sen astinlautana. Ja sitten toisaalta oli se kommentti, että jos täällä olisi ydinaseita, niin me olisimme ennakkoiskujen kohde, koska me olemme rajamaa. Nämä olivat Koiviston perusteet sille laille. Tällä pohjalla me olemme menneet, ja nämä kirjaukset me teimme liittyessämme Natoon yhdessä täällä. [Puhemies koputtaa] Se tuli meidän pöytäkirjoihin, ja samoin DCA-sopimuksessa se on olennainen ehto, että me saimme konsensuksen tässä salissa. Nyt olemme yhtäkkiä tilanteessa, että onkin purkautunut tämä asetelma. Sen takia tästä keskustellaan näin kuin keskustellaan.

Arvoisa puhemies! Minä todella tulin saliin, kun kuulin huoneessani, että edustaja Zyskowicz nosti uudemman kerran tämän kysymyksen siitä, voisimmeko löytää parlamentaarisen yhteisymmärryksen koskien tätä ydinenergialaissa olevaa ydinaseisiin liittyvää rajoitetta. Haluaisin omalta puoleltani sanoa, en tämänhetkiseen tilanteeseen liittyen, miten tässä nyt menetellään ja ei menetellä, vaan sen lähtökohdan, että kyllä, tuohan on järkevää silloin, kun m1e puhumme keskeisistä, suurista, strategisista asioista suomalaisessa yhteiskunnassa, että me löydämme yhteisymmärryksen. Siihen pohjautuu uskottava ulko- ja turvallisuuspolitiikka kaiken kaikkiaan. Tämä on se tie, jota me olemme kulkeneet, ja tämä on se tie, kun se ei ole vienyt maaliin, että me nyt olemme tässä tilanteessa, edustaja Zyskowicz: Nato-sopimukseen liittyen me laitoimme yhteisenä kantana eduskunnan päätöksessä ja hallituksen esityksessä sen, että meillä on ydinenergialain 4 § voimassa. DCA-sopimus hyväksyttiin tässä salissa yksimielisesti — siinä olivat siis myöskin nämä kaksi muuta puoluetta, joihin te viittasitte, vihreät ja vasemmistoliitto, mukana — siitä lähtökohdasta, että sekä hallituksen esityksessä että eduskunnan päätöksessä on viittaus ydinenergialain 4 §:ään. Se on se sama malli, jolla Ruotsi sitoutui yhteispohjoismaiseen ydinaseettomuuteen: myöskin hallituksen esityksessä ja riksdagenin, valtiopäivien, päätöksessä on tämä sama referenssi. Me noudatimme samaa mallia DCA-sopimuksen osalta Suomessa ja Ruotsissa. Tanskassa ja Norjassahan se on laitettu itse siihen sopimukseen. Me olemme tätä tietä nyt jo kulkeneet. Nyt kuitenkin yhtäkkiä teette esityksen ja lähdette muuttamaan tätä käytännettä, ja sen vuoksi tässä on nyt paine todennäköisesti — minä en ota kantaa, mutta sen vuoksi tässä on paine — että se on kirjattava lakiin ja lakipäätöksellä edettävä. Oletan, että tämä on se tausta siellä. Halusin tätä selvittää teille.

Arvoisa puhemies! Oikaisisin muutaman täällä annetun huomion. Edustaja Heinonen totesi aikaisemmin tässä vaiheessa, että tämä ydinenergialain 4 § olisi YYA-Suomen pykälä, ja siinä mielessä se pitää paikkansa, että se on vuonna 85 presidentti Mauno Koiviston toimesta käynnistetty prosessi ja vuonna 87 laitettiin laki, ja se liittyy YYA-Suomeen sikäli, niin kuin Koiviston Historian tekijät ‑kirjasta te näette, että haluttiin eliminoida se mahdollisuus, että YYA-sopimukseen vedoten Neuvostoliitto voisi edellyttää, että Suomea voitaisiin käyttää astinlautana ydinasepolitiikassa. Siinä ei haluttu miellyttää Venäjää, vaan se oli nimenomaan sitä vastaan tehty, ja toisena tietenkin oli, ettemme joudu ensi-iskujen kohteeksi. Ilman rajoitteita, kuten täällä on moneen kertaan todettu, liityimme Natoon. Yksikään jäseneksi liittyvä maa ei ole asettanut mitään ennakkoehtoja jäsenyydelleen, mutta Naton piirissä on 32 erilaista ydinasepolitiikkaa harjoittavaa maata. Ydinaseiden osalta ei puolustussuunnittelussa aseteta suorituskykytavoitteita yhdellekään Nato-maalle Naton toimesta. [Puhemies koputtaa] Se on aivan erillinen oma lohkonsa, ja siellä on kysymys Yhdysvaltain luomasta pelotteesta ja sen hallinnasta.