Asell Marko

Arvoisa puhemies! Käsittelemme tässä valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, niin sanottua Liikenne 12 -suunnitelmaa. Sen alkuperäinen tarkoitus on ollut kannatettava: tuoda liikennepolitiikkaan pitkäjänteisyyttä, ennakoitavuutta ja yli hallituskausien ulottuvaa yhteistä näkemystä. Juuri tällaista politiikkaa Suomi tarvitsee. Valitettavasti on todettava, että nyt käsissämme oleva kokonaisuus ei täytä tätä lupausta. Prosessi on ollut hallituksen puolelta hidas ja tahmea, parlamentaarinen työskentely pysähtyi syksyllä, eikä eduskunnalla ole ollut riittävää tietoa työn etenemisestä samaan aikaan, kun maakunnissa odotettiin kipeästi linjauksia ja suunnittelu käytännössä seisoi. Näin ei voida toimia, kun kyse on kansallisesta infrastruktuurista, järjestelmästä, joka on kriisitilanteessa aivan yhtä keskeinen kuin puolustusmateriaalien varastot. Olemme ajautuneet pois yhteisestä sopimisesta ja parlamentarismista takaisin siltarumpupolitiikkaan. Samalla hallituksen linja uhkaa koko maan tasapuolista kehittämistä, pitkäjänteistä rahoitusta ja myös EU-rahoituksen tehokasta käyttöä. Suurin huoli liittyy kuitenkin rahoitukseen. Perusväylänpidon rahoitukseen syntyy syvä kuoppa vuosille 2026—2029. Rahoitusta nostetaan vasta 2030-luvun alussa, liian myöhään. Tämän seurauksena korjausvelka kasvaa rajusti. Ennusteen mukaan se voi nousta jopa kahdeksaan miljardiin euroon vuoteen 2037 mennessä. Alempiasteinen tieverkko rapautuu. Korjausta vailla oleva tieverkko uhkaa kasvaa yli 10 000 kilometristä jopa 30 000 kilometriin. Tämä ei ole pelkkä tilastokysymys. Tämä näkyy ihmisten arjessa, yritysten kustannuksissa ja koko Suomen kilpailukyvyssä. Erityisen vakavasti tilanne iskee teollisuuteen. Metsä- ja elintarviketeollisuuden kuljetukset vaikeutuvat, kun painorajoitukset lisääntyvät ja tieverkko heikkenee. Samalla logistiikkakustannukset kasvavat. Kyse on myös turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Kansainvälinen turvallisuustilanne on muuttunut dramaattisesti. Liikenneverkko ei ole vain taloudellinen kysymys, se on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta ja puolustuskykyä. Silti hallitus lykkää välttämättömiä investointeja tulevaisuuteen. Arvoisa puhemies! Ongelmat eivät rajoitu tieverkkoon. Raideliikenteessä kapasiteetti on jo nyt merkittävä pullonkaula. Pääradalla, Savon radalla ja Karjalan radalla liikennettä ei yksinkertaisesti voida lisätä. Tämä rajoittaa sekä teollisuuden kuljetuksia että ihmisten liikkumista. Kasvun näkökulmasta raideliikenteen kapasiteetin ja toimintavarmuuden vahvistaminen olisi ensiarvoisen tärkeää, mutta toimet jäävät riittämättömiksi. Myös joukkoliikenteen osalta hallituksen linja on kestämätön. Valtiontuen jäädyttäminen 51 miljoonaan euroon koko hallituskaudeksi tarkoittaa käytännössä lippujen hinnankorotuksia ja vuorojen karsimista erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Samanaikaisesti hallitus on käytännössä nostanut kädet pystyyn liikenteen päästövähennysten suhteen. Luvattu verouudistus on haudattu työryhmiin, ja samalla riskinä on merkittävä verotulojen menetys liikenteen sähköistyessä. Arvoisa puhemies! On hyvä todeta rehellisesti, että merkittävää lisärahoitusta ei välttämättä ole helposti löydettävissä tulevilla hallituskausilla. Juuri siksi päätökset pitäisi tehdä nyt viisaasti ja pitkäjänteisesti, ei siirtää ongelmia eteenpäin. Infrastruktuuri ei ole pikavoittojen paikka, se on kansallinen turvaverkko. Jos annamme sen rapautua, maksamme siitä moninkertaisen hinnan myöhemmin taloudessa, turvallisuudessa ja ilmastopolitiikassa. Sosiaalidemokraatit eivät voi hyväksyä sitä, että liikennepolitiikka on näin kapeakatseista ja lyhytjänteistä. Samalla kun puhutaan huoltovarmuudesta, laiminlyödään juuri ne verkot: alempi tieverkko, yksityistiet ja joukkoliikenne, joiden varassa arki ja logistiikka todellisuudessa toimivat. Suomi tarvitsee takaisin Liikenne 12 -suunnitelman alkuperäisen idean: pitkäjänteisyyden, ennakoitavuuden ja aidon parlamentaarisen yhteistyön. Tarvitsemme yhteisen linjan, joka huomioi muuttuneen turvallisuusympäristön, koko maan tarpeet ja talouden realiteetit. Sosiaalidemokraattinen eduskuntaryhmä on valmis tähän työhön, mutta se edellyttää sitä, että myös hallitus on valmis katsomaan tosiasioita silmiin ja tekemään ratkaisuja, jotka turvaavat Suomen huoltovarmuuden, turvallisuuden ja elinvoiman koko maassa.

Arvoisa puhemies! Ennusteiden mukaan Suomen perusväylänpidon korjausvelka kasvaa lähes kaksinkertaiseksi, kahdeksaan miljardiin euroon, vuoteen 2037 mennessä. Alempiasteinen tieverkko on vaarassa rapautua, ja riskinä on, että kunto heikkenee nykyisestä 10 000 kilometristä 30 000 kilometriin. Tämä ei ole vain liikenneongelma, vaan myös kysymys kansallisesta turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta. Hallituksen malli on lyhytjänteinen. Rahoitusta ei nosteta merkittävästi ennen vuotta 2030, vaikka vuosina 26—29 verkko pääsee rapautumaan. Koko maan toimivuus, alueiden elinvoima ja kriisivalmius ovat tällöin vaarassa. Miten hallitus aikoo varmistaa, että tieverkko pysyy kunnossa jo vuosina 2026—2029 eikä kriittinen infrastruktuuri rapaudu hallitsemattomasti?

Arvoisa puhemies! Käsittelemme esitystä taksiliikennelainsäädännön muuttamisesta, ja on hyvä tässä heti alkuun sanoa yksi asia: tämä esitys on ennen kaikkea korjausliike. Se on korjaus niihin ongelmiin, jotka syntyivät, kun taksiala vapautettiin Sipilän hallituksen aikana liikenneministeri Bernerin johdolla. Oppositiossa jo silloin varoiteltiin tästä kehityksestä ja jätettiin vastalause, jossa todettiin, että liian nopea ja liian laaja sääntelyn purkaminen heikentää alan luotettavuutta, lisää harmaata taloutta ja vaarantaa asiakkaiden turvallisuuden. Valitettavasti moni näistä huolista on sittemmin toteutunut. Suomalainen taksijärjestelmä oli pitkään järjestelmä, johon kansalaiset saattoivat luottaa. Asiakas tiesi, että auto on tunnistettavissa, hinta on läpinäkyvä ja kuljettaja koulutettu. Kun sääntelyä purettiin, syntyi tilanne, jossa markkinoille tuli toimijoita hyvin erilaisilla toimintatavoilla ja valvonnan keinot jäivät puutteellisiksi. Siksi on perusteltua, että nyt esitetään näitä toimia alan luotettavuuden vahvistamiseksi. Esityksessä tiukennetaan taksiliikenneluvan ehtoja. Hyvämaineisuuden arviointiin lisätään henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, seksuaalirikokset sekä petos- ja maksuvälinerikokset. Tämä on perusteltua. Taksinkuljettaja toimii usein tilanteissa, joissa asiakas on yksin ja joskus haavoittuvassa asemassa, ja luottamus kuljettajaan on keskeinen osa palvelua. Samoin on järkevää, että kuljettajien koulutusta vahvistetaan: uusille kuljettajille esitetään 21 tunnin koulutusta ja alalla jo toimiville täydennyskoulutusta ajoluvan uusimisen yhteydessä. Ammattitaito ja asiakasturvallisuus ovat taksialalla olennaisia asioita. Esityksessä on myös muita kannatettavia elementtejä: taksamittarin pakollisuus ja se, että taksiajoneuvojen tunnistettavuutta parannetaan erillisellä rekisterikilvellä, mikä voi olla kanssa hyvä asia, sekä se, että ajoneuvot kytketään selkeämmin liikennelupaan. Nämä ovat toimia, jotka helpottavat valvontaa ja lisäävät läpinäkyvyyttä. Myös harmaan talouden torjuntaa vahvistetaan esimerkiksi velvoitteidenhoitoselvitysten avulla. Tämä on tärkeää, sillä taksiala on ollut yksi niistä toimialoista, joilla sääntelyn purkaminen avasi valitettavasti tilaa epäreilulle kilpailulle. Arvoisa puhemies! Vaikka esityksessä on monia oikeansuuntaisia korjauksia, on samalla todettava, että nyt ollaan paikkaamassa ongelmia, jotka olisi voitu välttää alun perinkin. Luottamuksen palauttaminen taksialaan ei tapahdu yhdessä lakimuutoksessa vaan vaatii johdonmukaista työtä sekä valvonnan että sääntelyn kehittämiseksi. Valiokuntakäsittelyssä onkin hyvä tarkastella tarkasti muun muassa koulutuksen toteutusta, valvonnan resursseja sekä sitä, ovatko ehdotetut seuraamukset riittäviä mutta myös oikeasuhtaisia. Arvoisa puhemies! Taksipalvelut ovat monille ihmisille arjen välttämätön liikkumisen muoto. Ne ovat tärkeitä erityisesti ikäihmisille, vammaisille sekä niille, joille muu joukkoliikenne ei ole helposti saavutettavaa. Siksi meidän on huolehdittava siitä, että ala on turvallinen, luotettava ja reilun kilpailun piirissä. Tämä esitys on askel oikeaan suuntaan ja samalla muistutus siitä, että lainsäädäntöä ei pidä muuttaa niin, että toimiva järjestelmä ensin rikotaan ja sitten vuosien päästä korjataan. — Kiitos.

Arvoisa puhemies! Käsittelyssämme on tämä ajokorttilain uudistus. Hallituksen esityksen tavoitteena on parantaa erityisesti nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta, ja se onkin erittäin tärkeä tavoite. Vaikka liikenneturvallisuus Suomessa on pitkällä aikavälillä kehittynyt myönteisesti, nuoret kuljettajat ovat edelleen yliedustettuina onnettomuustilastoissa. Siksi on perusteltua tarkastella sitä, miten nuorten kuljettajien osaamista ja kokemusta ja turvallisuutta voidaan entisestään vahvistaa. Tässä esityksessä tarkennetaan 17-vuotiaiden poikkeuslupamenettelyä ja täsmennetään niitä perusteita, joilla alaikäinen voi saada henkilöauton ajo-oikeuden. Samalla ehdotetaan rajoituksia yöaikaiseen ajamiseen sekä tarkennuksia siihen, millaisilla kulkemistarpeilla poikkeuslupa voidaan myöntää. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että poikkeuslupamenettely ei ole mikään uusi tai harvinainen ilmiö. Poikkeuslupia on myönnetty Suomessa jo pitkään, ja kun hakemuksia on nykyään noin 20 000 vuodessa, on aiheellista kysyä, voidaanko puhua enää varsinaisesti poikkeuksesta. Siksi tämän järjestelmän on oltava mahdollisimman selkeä, oikeudenmukainen ja tasapuolinen. Erityisesti harvaan asutuilla alueilla auto ei ole vain mukavuuskysymys, vaan välttämättömyys. Monille nuorille ajokortti mahdollistaa koulunkäynnin, harrastuksiin osallistumisen tai työssäkäynnin tilanteissa, joissa julkinen liikenne ei tarjoa toimivaa vaihtoehtoa. Siksi on tärkeää, että ajo-oikeuden hankkiminen on aidosti kaikkien saatavissa riippumatta asuinpaikasta tai perheen varallisuudesta. Arvoisa puhemies! Viime kaudellahan tätä ajokorttiuudistusta koetettiin viedä läpi, ja silloin se valitettavasti loppusuoralla kaatui. Eniten minua harmitti siinä tietysti sitten se, että tämä riskientunnistamiskoulutuksen lisääminen meni siinä samassa pesuvedessä. Nyt tässä lakiesityksessä tätä riskientunnistamiskoulutusta lisätään, ja se on oikeansuuntainen ratkaisu. Kuljettajakoulutuksen laatu ja sisältö ovat keskeisessä roolissa siinä, millaisilla taidoilla nuori lähtee liikenteeseen. Haluan painottaa sitä, että tähän riskienhallintakoulutukseen on välttämätöntä sisällyttää riittävästi myös käytännön opetusta, elikkä liukkaan ajon opetusta. Simulaattorit voivat olla hyvä täydentävä työkalu, mutta ne eivät voi korvata todellista ajokokemusta liukkaalla radalla. Kun auto lähtee liukkaalla kelillä heittelemään tai menettää pidon, kuljettajan on pystyttävä toimimaan nopeasti ja oikein. Tällainen tilanne on aivan erilainen oikeassa autossa kuin simulaattorissa. Vain käytännön harjoittelulla kuljettaja oppii tuntemaan auton käyttäytymisen, ohjauksen vastavoimat ja sen, miltä pidon menettäminen oikeasti tuntuu. Simulaattori ei pysty täysin välittämään samoja fyysisiä tuntemuksia, eikä se anna samanlaista kokemusta auton hallinnasta. Siksi olisi tärkeää varmistaa, että riskientunnistamiskoulutukseen kuuluu riittävästi oikeaa ajo-opetusta liukkaissa olosuhteissa. Se on taito, joka voi pahimmillaan ratkaista sen, päättyykö vaaratilanne hallittuun tilanteeseen vai onnettomuuteen. Suomessa on edelleen kattava ajoharjoittelurataverkosto, jolla voi liukkaan kelin ajamista harjoitella turvallisesti valvotuissa olosuhteissa. Näiden ratojen merkitys liikenneturvallisuudelle on suuri. Siksi on tärkeää huolehtia myös siitä, että ajoharjoittelurataverkosto säilyy ja pysyy toimintakykyisenä. Kun tavoitteena on parantaa nuorten kuljettajien osaamista ja turvallisuutta, tarvitaan myös paikkoja, joissa näitä taitoja voidaan harjoitella käytännössä. Kun tavoitteena on parantaa nuorten kuljettajien liikenneturvallisuutta, meidän on katsottava kokonaisuutta: koulutusta, kokemusta ja realistisia ajotilanteita. Lainsäädännöllä voimme asettaa rajoja ja velvoitteita, mutta todellinen turvallisuus syntyy ennen kaikkea osaamisesta. Siksi on tärkeää, että kuljettajakoulutus antaa nuorille aidot valmiudet kohdata Suomen vaihtelevat ja usein haastavat ajo-olosuhteet, erityisesti talvella.