Kontu Mauri
3 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Käsittelemme tänään alkoholilain muutosta, joka on jo kahdeksan vuotta vanha. Se koskettaa meitä kaikkia hyvin syvästi, niin kuin tänään keskustelussa on tullut esille, ja myöskin kyselytunnilla tähän asiaan tavallaan viitattiin. Näen itsekin, että maailma on digitalisoitunut tänä aikana ja kulutustottumukset ovat myöskin muuttuneet. On sinänsä perusteltua, että suomalaisilla toimijoilla on mahdollisuus toimia samoilla markkinoilla kuin muillakin Euroopassa. Kuitenkaan, arvoisa puhemies, mielestäni tässä asiassa ei ole kyse vain markkinoiden vapauttamisesta. Olen huolissani siitä, että alkoholin saatavuuden merkittävä helpottaminen ja kotiinkuljetus johtavat kulutuksen kasvuun ja sitä kautta inhimillisten murheiden lisääntymiseen. Pidän suurena riskinä, että suomalainen arki alkoholisoituu entisestään, jolloin haitat kaatuvat julkisen terveydenhuollon, hyvinvointialueiden ja myöskin poliisin niskaan kasvavina kustannuksina. Haluan nostaa esille hallituksen esityksen ristiriitaisuuden. Hallitus on luvannut, ettei Alkon asemaa muuteta, mutta nähdäkseni tämä esitys nimenomaan murentaa vastuullista alkoholipolitiikkaa ja heikentää Alkon valvottua järjestelmää. Katson, että uudistus on mahdollinen vain, jos siihen liitetään tiukat turvamekanismit. Ensinnäkin katson, että ikärajavalvonnan on toimittava aukottomasti. Se ei saa jäädä vain tilaushetken varaan, vaan toimitustilanteessa on oltava todellinen vastuu ja valvonta. Toiseksi haluan suojella kotimaisia pienyrittäjiä alalla. Emme saa antaa tilanteen valua siihen, että ylikansalliset verkkokaupat vievät markkinat samalla, kun suomalaiset valmistajat jäävät sääntelyn jalkoihin. Ja kolmanneksi pidän välttämättömänä, että ehkäisevää päihdetyötä vahvistetaan. Emme voi vain vapauttaa myyntiä ja katsoa sivusta, kun haitat kasvavat. Uskon, että voimme löytää tähän kyllä ratkaisun, jossa tuetaan kotimaista elinkeinoa mutta pidetään kiinni vastuullisuudesta. Suomalaiset odottavat meiltä kohtuullisuutta mutta eivät vastuun pakoilua. Siksi tätä hallituksen esitystä en voi kannattaa, mutta uskon, että siihen löytyy valiokunnan valmistelun kautta ratkaisu. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tässä tulee toistoa Räsäsen ja Honkosen hyviin kannanottoihin keskustan näkemyksestä tähän lakiin. — Tämä lakihan on erittäin merkittävä, ja sitä oli valmisteltu yli 20 vuotta ennen kuin se viime hallituksessa ja eduskunnassa hyväksyttiin. Itse tulen tuolta Varsinais-Suomesta, missä hyvinvointialueen, Varhan, alkulähtökohta oli todella kieltämättä hyvin hankala, sillä kokoomus jostain syystä, niin kuin ilmeisesti myöskään eduskunnassa, ei uskonut tämän lain läpimenoon ja sitä vastustettiin myös Varsinais-Suomessa voimakkaasti. Tästä huolimatta kuitenkin saimme nämä asiat jotenkin mallilleen. Varsinais-Suomen hyvinvointialue koostuu 23 000 työntekijästä, ja liikevaihto on 2,3 miljardia, Suomen suurimpia, ja siellä it- ja atk-järjestelmiä taisi olla 30—40, ja ne piti sitten jollain tavalla saada järjestykseen kymmenessä kuukaudessa. Itse kun olen yrittäjä koko ikäni ollut, niin väitän, ettei Suomessa ole yhtään yritystä, joka koskaan on tämmöisen haasteen eteen joutunut. Alkuvaiheessa siinä kohdattiin merkittäviä käynnistymiskustannuksia, ja budjetti valitettavasti ylittyi ensimmäisinä kahtena vuotena aika paljonkin, mutta kovalla työllä siellä on saatu asioita järjestykseen, ja muun muassa edustaja Lindénin rooli on ollut aika merkittävä ryhmänsä kanssa — kiitos hänelle siitä. Tänäkin vuonna meidän taloudellinen tilanne näyttää positiiviselta. Tämä on vain yksi osoitus siitä, että alueilla on kykyä ja tahtoa aina kantaa vastuuta, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Varsinais-Suomen hyvinvointialueella on erittäin myönteistä, että olemme aluehallituksessa löytäneet ratkaisun yli puoluerajojen lähipalvelujen turvaamiseksi koko alueellamme, myös pienissä kunnissa. Jokaisessa kunnassa on vähintään yksi palvelupiste. Kuitenkin täytyy samalla huomioida, että tietysti vanhoja palvelupisteitä on myös jouduttu karsimaan. Keskustan esittämä muutos on välttämätön, jotta hyvinvointialueet pystyvät toimimaan koko Suomessa. Hallituksen nyt esittämä malli alijäämien kattamisajan pidentämisestä on oikean suuntainen, mutta se on riittämätön ja kohtelee alueita eriarvoisesti Suomessa. On muistettava, että hyvinvointialueiden alijäämät ovat syntyneet pääosin niistä itsestään riippumattomista syistä: uudistuksen käynnistämisvaiheen haasteista, rahoitusjärjestelmän valuvioista ja poikkeuksellisista kriiseistä, jotka tekivät alkurahoituksesta alimitoitetun. Hallitus on kuitenkin keskittynyt lähinnä kiristämään alueiden taloudellista ruuvia ja leikkaamaan rahoitusta. Esityksen suurin valuvika on sen harkinnanvaraisuus. Alijäämien kattamisajan pidennys ei olisi automaatio, vaan vaatisi hakemuksen, jonka valtiovarainministeriö voisi joko hyväksyä tai hylätä. Me keskustassa emme hyväksy tällaista hallinnollista hakemushumppaa, joka siirtää päätösvallan ministeriölle, jolla ei ole sotepalvelujen asiantuntemusta. Siksi kannatan keskustan vastalauseen 2 mukaista pykälämuutosta. Me ehdotamme, että alijäämien kattamisaikaa pidennetään kaikille sitä hakeville hyvinvointialueille vuoden 2030 loppuun saakka. Tämä antaisi alueille niiden kipeästi tarvitseman työrauhan uudistaa palveluja ja tasapainottaa taloutta ilman paniikinomaista lähipalvelujen karsimista. Arvoisa puhemies! Valtio ei voi vaatia alueita kantamaan vastuuta rahoituksen riittämättömyydestä samalla kun se itse vaikeuttaa niiden toimintaa uusilla leikkauksilla. Keskusta luottaa hyvinvointialueiden päättäjiin. Nyt on aika antaa alueille mahdollisuus selviytyä ja varmistaa yhdenvertaiset palvelut koko maassa. Sitten oma näkemykseni ehkä tulevaisuuden hyvinvointialueiden talouden mallista: voisi olla, että hyvinvointialueille mahdollistaisin jonkinlaisen verotusoikeuden, ja sillä voitaisiin kehittää hyvinvointialueiden omia erityisvahvuuksia. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Nyt tämä hyvinvointialuelaki viettää viisivuotissyntymäpäivää kesäkuussa. Taitaa olla eduskunnan historian suurin julkisen hallinnon muutos, mitä on koskaan tehty: 220 000 työntekijää ja 23 miljardin liikevaihto jaettu 21 hyvinvointialueeseen. Meillä Varsinais-Suomessa on kaksi miljardia liikevaihtoa ja 23 000 työntekijää, ja ensimmäiset kaksi vuotta on ollut tosi vaikeita ja on tehty alijäämää, mutta hyvässä poliittisessa yhteistyössä se on nyt saatu kyllä järjestykseen ja näyttää nyt hyvältä. Tämä käsittelyssä oleva hallituksen täydennysesitys liittyy hyvinvointialueiden alijäämän kattamisajan pidentämiseen. Esitys on kuitenkin, niin kuin keskustassa olemme todenneet, käytännössä kosmeettinen lisäys alkuperäiseen hallituksen esitykseen. Kyllä, hallitus antaa mahdollisuuden hakea lisävuotta alijäämän kattamiseen vuoteen 29, mutta, arvoisa puhemies: hakemaan — ei yleisesti, ei automaattisesti, vaan valtiovarainministeriön armoilla. Hyvinvointialueet roikkuvat löysässä hirressä, ja jokainen vuosi niiden talouden ennustettavuus heikkenee, kun elintärkeät päätökset riippuvat ministeriön harkinnasta. Samaan aikaan tämä sama hallitus valmistelee vielä 490 miljoonan euron uusia pysyviä leikkauksia hyvinvointialueiden rahoitukseen sekä etsii kevään kehysriiheen vielä sata miljoonaa lisää leikkauksia sosiaalipalveluista. On vaikea välttyä ajatukselta, että vasen käsi ei taida tietää, mitä se oikea tekee. Ensin annetaan näennäinen helpotus, ja perään leikataan niin, että koko helpotus vesittyy. Arvoisa puhemies! Hyvinvointialueet tekevät parhaansa, ja niiden johtavat ammattilaiset kantavat vastuuta lakisääteisistä palveluista kaikille suomalaisille, siis lapsiperheille, ikäihmisille, sairaille ja syrjäytymisvaarassa oleville. He eivät tarvitse epävarmuutta ja hallinnollista lisätyötä, mutta tämä hallitus sysää heidät kerta toisensa jälkeen hakemusrumbaansa ja tiukentaa valtiovarainministeriön otetta sotepalveluista. Me kysymme: millä asiantuntemuksella? Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuu ei ole valtiovarainministeriön vaan sosiaali- ja terveysministeriön. Silti tämä hallitus on antanut VM:lle soteohjauksen supervaltaoikeudet, jotka eivät mielestämme sille kuulu. Tästä näkökulmasta koko esitys on väärästä päästä. Arvoisa puhemies! Keskusta ei hyväksy tilannetta, jossa rahoitusmallin valuvikoja ei korjata mutta hyvinvointialueita vaaditaan silti tekemään mahdottomia. Erholan raportti näytti joulukuussa 25, että rahoituksen perusteet vääristyvät erityisesti diagnoositietojen kirjautumisen ja väestön muutosten takia. Kaikki tämän ovat oivaltaneet, paitsi hallitus. Edustaja Siponen esitti meidän viisi toimenpide-ehdotusta: tämä kolmen vuoden pidennys alijäämän kattamisesta, mahdollisuus velkasaneerauksesta, kolmanneksi matkakulut pitäisi siirtää Kelasta hyvinvointialueille, neljänneksi asukassairastavuusindeksin rahoitus täytyy korjata oikeudenmukaisesti ja yhdenmukaisin periaattein ennen kuin se aiheuttaa lisää vahinkoa, ja viidenneksi sitten panostetaan tuottavuuden parantamiseen ja on luovuttava vaikuttamattomista palveluista ja vähennettävä ylitutkimusta ja otettava käyttöön uutta teknologiaa. Arvoisa puhemies! Ratkaisut ovat olemassa. Ne eivät ole helppoja, mutta ne ovat toteutettavissa. Se, mitä nyt ei saa tehdä, on sekoittaa hallintoa entisestään. Hyvinvointialueiden yhdisteleminen ei tuo säästöjä. Tutkimus ei tue sitä. Päinvastoin se lisäisi kustannuksia, sekoittaisi palkat, järjestelmät ja päätöksenteon vuosiksi ja olisi ihmisille haitaksi. On myös syytä sanoa suoraan, että ei pidä lisätä yksityisen terveydenhuollon rahoitusta samaan aikaan kun julkiselta leikataan. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on mahdollisuus saada soteuudistus takaisin raiteilleen. Se vaatii, että hallitus johtaa, ei seuraa, että hyvinvointialueet saavat työrauhan ja ennustettavan rahoitusmallin ja että Suomi luottaa siihen, että julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jokaisen suomalaisen perusoikeus, eivät neuvottelukysymys. Keskusta on valmis tekemään nämä korjaukset. Toivomme, että hallitus on myös valmis siihen. — Kiitos.