Kontula Anna
3 puheenvuoroa
Arvoisa puhemies! Äsken esittelin mietintöä valiokunnan puheenjohtajana, nyt pidän henkilökohtaisesti hieman kaanonista poikkeavan puheenvuoron. Minä kierrän aika paljon puhumassa ekokatastrofista, ja lähes aina yleisöstä joku kysyy, näetkö toivoa, missä on toivo. Ja aika heikoltahan tämä näyttää. Tilanne on tällä hetkellä hyvin huono. Toiveikkaimmissakin vaihtoehdoissa silloinkin, kun kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla, me ollaan jättämässä tuleville sukupolville sadoiksi vuosiksi eteenpäin hostiilimman ympäristön kuin mitä ihmiskunta on kohdannut mahdollisesti koskaan olemassaolonsa aikana. Kaikki kuviteltavissa olevat polut johtavat joka tapauksessa valtavaan historialliseen murrokseen. Puhutaan aikakauden vaihtumisesta, joka on kohta ovella joko sitä kautta, että me ryhdytään kaikkiin mahdollisiin toimiin ja ne itsessään muuttavat yhteiskuntia merkittävällä tavalla, tai sitten me emme ryhdy ja luonto iskee takaisin ja me siirrymme toiseen aikaan erilaisten toisiaan seuraavien katastrofien kautta. Todennäköisin skenaario taitaa olla jonkinnäköinen näiden hybridi. Vaikka Suomi ei ottaisi sitä pahinta osumaa, joka tapauksessa me olemme osa alkavaa maailmanpaloa. Tilannetta ei ainakaan helpota, että kansantaloudet priorisoivat talouskasvuun, vaikka tällä hetkellä se näyttää olevan erittäin epärealistinen polku suhteessa niihin toimiin ja niihin tulevaisuuskuviin, joissa ekokatastrofi otetaan tutkimuksen valossa huomioon. No, kun yleisö kysyy sitten, missä se toivo on, kun ihmiset pyytävät minulta toivoa, niin pitkään minä sanoin rehellisesti, että en sitä näe. En näe, missä olisi toivoa, missä olisi se suunta, jossa maailma näyttäisi paremmalta kuin se, missä me ollaan saatu kasvaa. Mutta sitten tulin ajatelleeksi, että oikeastaan kaiken inhimillisen toiminnan takana on toivo. Jos minä kierrän, jos tuhannet, kymmenettuhannet, miljoonat ihmiset tekevät joka päivä töitä, nousevat sängystä parantaakseen maailmaa omalta osaltaan, niin se tarkoittaa, että he toivovat, vaikka eivät sitä tietäisi, että me toivomme, vaikka emme osaa paikantaa, missä se toivo on. Ihminen toimii vain, koska hänellä on toivoa. Sen seurauksena minä olen alkanut puhua ihmisille silmuista — juuri, kuulitte oikein: silmuista. Ne ovat niitä pieniä, joita puihin ja pensaisiin ilmestyy kesän kuluessa. Syksyllä ne saavat silmukuoren ympärilleen ja valmistautuvat sen varassa talven alkuun. Sitten tulee lokakuu, tulee marraskuu, tulee joulukuu. On kylmää, märkää, on pimeätä, ei mitään toivoa missään, miettii vain itsekseen, jaksaako tästä vielä seuraavaan kevääseen ja jos, niin miten. Ja kuitenkin ne ovat koko sen ajan siellä. Ne silmut ovat siellä ja ne odottavat, ja kun keväällä aurinko taas alkaa paistaa, niin ei mene kuin päivä tai kaksi, niin meillä on koko luonto vihreänä. Minulle tällä hetkellä suurinta toivoa tulevaisuuden suhteen antavat silmut. Minä halusin jakaa tämän oman oivallukseni sen takia, että meidän ajassa sellaista realistista toivoa, joka ei perustu itsensä pettämiseen tai silmien sulkemiseen, jaetaan verraten vähän. Tulevaisuus ei tällä hetkellä näytä pimeältä sen takia, että se tosiasiallisesti sitä on, vaan sen takia, että seisomme sellaisella paikalla, josta ei kunnolla näe. Me seistään tällä hetkellä sen vanhan yhteiskunnan viimeisissä päivissä, ja me ei vielä nähdä, mitä sieltä on tulossa, ja koska me ei sinne kunnolla nähdä, me ei myöskään pystytä kuvittelemaan, mitä kaikkea hyvää ja kaunista se ehkä tuo tullessaan — niin kuin ne silmut, joita marraskuussa ei hahmota ja jotka kuitenkin siellä ovat. Mutta aina — me tiedetään historiasta — kun on ollut joku tämmöinen iso yhteiskunnallinen murros, silloinkin, kun se on siinä ajassa näyttäytynyt käsittämättömältä ja kestämättömältä, se on tuonut mukanaan sekä hyviä että myös huonoja asioita. Minä ajattelen, että toivottavasti jo omien lasteni sukupolvi näkee sen kevään, kun meillä ei enää taas ole silmuja, vaan lehdet ovat puhjenneet. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Hallituksen tulevaisuusselonteon ensimmäinen osa on ajankohtainen ja tärkeä asiakirja. Se ei ole vain analyysi Suomen paikasta maailmassa vaan ennen kaikkea väline, jolla rakennamme yhteistä ymmärrystä siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa sekä miten ja missä määrin voimme ohjata tätä kehitystä. Valiokunta kuuli mietintöä varten asiantuntijoita kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa arvioitiin itse selontekoa, jota pidettiinkin korkeatasoisena, systemaattisena ja strategisen ennakoinnin kriteerit täyttävänä kokonaisuutena. Sellaisena se rakentaa yhteistä tilannekuvaa ja tukee ennakoivaa hallintoa. Toisaalta asiantuntijat nostivat esiin myös useita kehityskohteita. He kiinnittivät huomiota esimerkiksi siihen, että selonteossa valittu näkökulma korostaa varsin yksipuolisesti valtioiden roolia toimijoina. Valtionhallinnolle tämä on tietysti luontevaa, mutta samalla se väistämättä kaventaa näköalaamme. Kansainvälinen toimintaympäristö on tärkeä, mutta yhtä tärkeää olisi tarkastella omaa yhteiskuntaamme: taloutta, osaamista, alueellista kehitystä, hyvinvointia ja väestön tulevaisuusnäkemyksiä. Tulevaisuus ei nimittäin synny vain hallinnossa vaan myös kansalaisyhteiskunnassa, yrityksissä, kulttuurisissa muutoksissa ja ihmisten arjessa. Valiokunta yhtyy asiantuntijakuulemisissa esitettyyn toiveeseen, että skenaarioiden todennäköisyyksiä ja vaikuttavuutta tulisi arvioida systemaattisemmin, jotta ennakointi palvelisi paremmin myös käytännön päätöksentekoa. Politiikka on jatkuvaa valintojen tekemistä, ja tässä työssä on äärimmäisen tärkeää ottaa huomioon erilaisten tulevaisuuskuvien todennäköisyyksiä ja mitä sen toteutuminen käytännössä tarkoittaisi: mitä kunkin toteutuminen käytännössä tarkoittaisi esimerkiksi perheille, työntekijöille, vielä syntymättömien sukupolville tai jonkun muun lajin yksilöille. Arvoisa puhemies! Asiantuntijakuulemisten toisessa vaiheessa valiokunta keskittyi muutamaan teemaan. Niitä tarkasteltiin 25 vuoden päähän tulevaisuuteen. Kuulemisten perusteella valiokunta tiivisti mietintönsä keskeiset viestit. Kauaskantoisin näistä havainnoista on, että olemme siirtyneet vakauden ajasta jatkuvien kriisien ja epävarmuuden aikaan. Olemme siirtyneet vakauden ajasta jatkuvien kriisien ja epävarmuuden aikaan. Kriisit eivät ole enää poikkeuksia, kuten ne ovat olleet siinä maailmassa, mihin nykypäivän työikäiset ovat kasvaneet. Niistä on tulossa normaali. Tämä muuttaa kaiken ja erityisen perustavanlaatuisesti sitä, miten meidän tulee ajatella politiikkaa ja päätöksentekoa. Jatkossa yhteiskuntien on rakennettava järjestelmiään sillä oletuksella, että erilaisten šokkien jälkiä korjataan samanaikaisesti kun jo reagoidaan uusiin. Ennakointi ei voi enää perustua yhteen todennäköiseen tulevaisuuteen, vaan meidän on varauduttava useisiin, jopa keskenään ristiriitaisiin, kehityskulkuihin. Hyvä esimerkki tästä on ilmastonmuutos. Meidän on varauduttava verraten nopeaan lämpenemiseen mutta myös kylmenemiseen, mikäli skenaariot merivirtojen hidastumisesta käyvät toteen. Tämä tarkoittaa, että tarvitsemme ratkaisuja, jotka toimivat useissa eri tulevaisuuksissa. Toinen keskeinen viesti liittyy maailmanjärjestyksen muutokseen. Emme ole siirtymässä vain moninapaiseen maailmaan vaan sirpaloituvaan maailmaan, jossa erilaiset arvot, järjestelmät ja toimintalogiikat kilpailevat keskenään. Tämä ei vähennä yhteistyön tarvetta mutta tekee siitä entistä haastavampaa. Kolmas viesti koskee ekokriisiä. Siinä, missä hallinto ja politiikka on rakennettu työskentelemään teema ja sektori kerrallaan, nyt meidän pitäisi saada koneesta irti epäsovinnaisia rajojen ylityksiä ja yhteistyötä. Ekokriisissä on kyse moniulotteisesta kokonaisuudesta, joka vaikuttaa muun muassa ympäristöön, talouteen, turvallisuuteen ja ihmisten arkeen. Muutoksen suuntaan ja nopeuteen voidaan vaikuttaa — joskin vuosi vuodelta rajallisemmin — mutta se edellyttää ennakointia, sopeutumista ja oikeudenmukaisia ratkaisuja. Erilliset ilmasto-, metsä-, vesistö- ja infrastruktuuriohjelmat eivät riitä. Tarvitaan kokonaisuuksien ja keskinäisriippuvuuksien tunnistamista ja niitä huomioivaa päätöksentekoa. Neljäs viesti liittyy ruokaturvaan ja huoltovarmuuteen. Ruokajärjestelmämme on altis laadullisesti hyvin monenlaisille häiriöille, ja siksi myös sen kestävyyttä on vahvistettava monipuolisesti niin perinteisen maa- ja metsätalouden kuin uusien teknologioiden ja tuotantotapojen kautta. Viides viesti koskee teknologian murrosta, erityisesti tekoälyä. Tekoäly voi tuoda merkittäviä uusia mahdollisuuksia mutta myös lisätä eriarvoisuutta, horjuttaa työmarkkinoita ja mahdollistaa vihamielisiäkin vaikuttamisen muotoja. Tämä murros tapahtuu nopeasti, ja siihen varautuminen on välttämätöntä ja kiireellistä. Arvoisa puhemies! Näiden havaintojen pohjalta tulevaisuusvaliokunta esittää joukon ponsia. Kolme niistä koskee prosesseja eli lähinnä sitä, miten ennakointia tulisi tehdä. Valiokunta esittää, että tulevaisuusselonteon kahden osan järjestystä muutetaan. Jatkossa laajan virkamiestyönä kootun toimintaympäristöanalyysin tulisi valmistua ennen vaaleja yhteiseksi tietopohjaksi. Tällöin kulloinenkin hallitus voisi laatia temaattisesti rajatun toimenpideosuuden heti vaalikauden alussa. Tämä kytkisi tulevaisuustyön tiiviimmin hallitusohjelmaan ja potentiaalisesti lisäisi sen vaikuttavuutta. Lisäksi valiokunta korostaa kansalaisyhteiskunnan osallistumista ja esittää sukupolvivastuulain edistämistä. Tavoitteena on varmistaa, että päätöksenteossa huomioidaan systemaattisesti myös demokratian vahvistaminen ja tulevien sukupolvien oikeudet ja hyvinvointi. Loput valiokunnan ponsista kohdistuvat sisältöihin. Valiokunta korostaa tarvetta vahvistaa varautumista epävarmuuteen ja tekoälyn tuomiin muutoksiin ja nostaa esiin kilpailukyvyn, osaamisen, teknologian hyödyntämisen ja kestävän kasvun merkityksen. Se painottaa uudistavaa resilienssiä, jossa yhteiskunta ei vain selviydy kriiseistä vaan hyödyntää niitä oppimiseen ja uudistumiseen. Edelleen valiokunta korostaa ruokaturvaa ja kriittisten toimintojen jatkuvuutta muuttuvassa ympäristössä. Se haluaa myös painottaa lasten ja nuorten osallisuutta, ei vain päätöksenteon kohteina vaan aktiivisina toimijoina tulevaisuuden rakentamisessa. Hyvät kollegat, arvoisa puhemies! Jos mietinnön punainen lanka tiivistetään yhteen ajatukseen, se on tämä: Tulevaisuus ei voi olla vain varautumista. Se on lastemme maailma, jota rakennamme kriisien keskellä mutta toivottavasti tietoisesti, ennakoivasti ja yhdessä. Tämä edellyttää meiltä kykyä kohdata epävarmuus, hyväksyä, että emme tiedä kaikkea ja silti on tehtävä päätöksiä, ja samalla kykyä uudistua, nähdä kriiseissä myös mahdollisuuksia ja rakentaa niiden pohjalta parempaa yhteiskuntaa. Tulevaisuusvaliokunnan mietintö on kutsu tähän työhön. Se on kutsu vahvistaa ennakointia, lisätä osallistumista ja ottaa pitkä aikaväli vakavasti päätöksenteossa. Politiikalle ja ehkä ihmisluonnolle yleisemminkin on tyypillistä, että pienet tämän päivän asiat hautaavat alleen suuret huomisen asiat. Parhaillaan elämme kuitenkin aikaa, jossa tällainen lyhytnäköisyys on ylellisyyttä. Jos emme kykene arvioimaan erilaisten kehityskulkujen tai omien päätöstemme pitkän aikavälin vaikutuksia, supistuu politiikka tulipalojen sammutteluun. On selvää, että pienen maan mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuteensa on rajallinen. Valiokunta kuitenkin kannustaa hyödyntämään maksimaalisesti sen toiminnan tilan, joka meillä on. Se edellyttää vahvaa tutkimukseen perustuvaa ennakointia ja kehityskulkujen analyysiä sekä tietysti melko paljon rohkeutta myös meiltä poliitikoilta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Pari asiaa vielä kommenttina edustaja Kallion viimeisimpään puheenvuoroon: On totta, että jos me ajatellaan maankäyttöä pelkästään ruuantuotannon näkökulmasta, ilmastonmuutoksen oloissa voi olla järkevää pitää jonkin verran eläimiä kasviperäisen ruuantuotannon ohessa, mutta mikään välttämättömyys tämä ei ole. Meillä on tutkimusta siitä, että myös kasviperäisesti me pystytään tuottamaan meidän ruuantuotantoon korkea kotimaisuusaste, korkea omavaraisuusaste. Toinen asia, mihin kiinnitin hänen puheenvuorossaan huomiota, oli se, että hän ei juurikaan hahmottanut eläintuotannon kotimaisuusasteen heikkoutta. Meillähän eläintenpidon keskeisenä tekijänä on se, että me tuodaan sekä rehua että muita tuotannontekijöitä kansainvälisiltä markkinoilta. Eli suomalainen eläinten tehotuotanto ei ole missään tapauksessa kotimaista, itse asiassa hyvin kaukana siitä, ja olisi suurissa vaikeuksissa, mikäli näitä kansainvälisiä tuotantoketjuja ei olisi käytettävissä. Sitten oleellista on huomata, että ne nurmialueet, joilla tätä eläintuotantoa perustellaan, olisivat käytettävissä ekokatastrofin kiihtyessä myös moneen muuhun tarkoitukseen kuin ruuantuotannon hyötysuhteeltaan heikkoon eläintuotantoon, esimerkiksi muihin biomassan käyttötarkoituksiin, kuten kaikkeen siihen, mitä me tarvitaan, jotta me voidaan korvata muovin käyttö. Eli jos me emme voi käyttää fossiilisia, jos emme voi tuottaa muovia ja mikromuovin olosuhteissa se ei ole kannattavaakaan, niin meidän täytyy varata osa biomassasta kaikkeen sellaiseen tavaratuotantoon, johonka sitä ei muovin aikakaudella ole niin paljon tarvittu, ja nurmialueet toimivat tässä erinomaisesti. Samaten nurmialueet toimivat hiilensidontaan. Edustaja Kallio esitti myös epäilyn siitä, että osa näistä aloitteentekijöistä on varmaankin sitä mieltä, että Suomessa ei enää saisi tuotantoeläimiä pitää lainkaan. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tämän mallista tehoeläintuotantoa, mitä meillä nyt on, Suomessa ei tarvita, ja olen tehnyt tästä lakialoitteenkin. Sen sijaan pienimuotoista eläintuotantoa voi kyllä olla eläinten oikeuksia kunnioittaen.