Kymäläinen Suna
2 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! On tärkeää, että Suomessa eduskunnassa keskustellaan köyhyydestä, että keskustellaan siitä, että meidän yhteiskunnassamme on tilanne se, että jopa miljoona suomalaista, joka viides suomalainen, on köyhyysuhkassa. On hälyttävää, että 137 000 lasta elää köyhyysrajan alapuolella Suomessa, jossa syntyvyys on koko ajan laskussa, jossa samanaikaisesti täällä eduskunnassa pidetään toiveikkaita puheenvuoroja siitä, että tehkää ihmiset lapsia, mutta samaan aikaan poliittiset toimenpiteet sysäävät ihmisiä köyhyyteen ja korjausliikkeitä ei olla valmiita tekemään. Haluan puhua nyt muutaman sanan itselleni äärimmäisen tärkeästä asiasta, johon tässä jo osaltani viittasin, lapsiperheköyhyydestä. On todettu, että lapsiperheköyhyys heikentää lasten terveyttä, hyvinvointia, koulutusmahdollisuuksia ja osallisuutta sekä lisää ylisukupolvista eriarvoisuutta. Takuusäätiön ja Ensi- ja turvakotien liiton kyselyssä viime vuoden lopulla todettiin: ”Monissa perheissä arki on jatkuvaa tasapainottelua välttämättömien menojen ja jaksamisen välillä. Perheet kokevat, että päätöksenteossa ei tunnisteta arjen todellisuutta — sitä, että pienetkin muutokset etuuksissa voivat ratkaista, syödäänkö kotona terveellisesti tai pystyykö lapsi osallistumaan harrastukseen. Perheet pelkäävät myös köyhyyden pitkittymistä ja sen vaikutusta lasten tulevaisuuteen esimerkiksi syrjäytymisenä ja mielenterveysongelmina.” Köyhyyden ylisukupolvisuudesta on todettu, että lapsena koettu perheen matala tulotaso lisää köyhyyden riskiä myös aikuisena. Erityisen huolissani olen tästä syrjäytymiskehityksen vaarasta, siitä, minkälaiset kustannukset sillä tulevaisuudessa on. Me toistamme tässä parasta aikaa Suomessa samoja virheitä, joita 90-luvun laman aikana toteutettiin, ja joka neljäs 90-luvun lapsista kärsii tai on kärsinyt jonkinasteisista mielenterveyssairauksista. Onko Suomella varaa tähän samaan toistoon uudelleen? Suuri teema on asuntopolitiikka, asunnottomuus, josta kunniakkaasti hallituksella on kirjauksia hallitusohjelmassa. Valitettavasti niille kirjauksille meinaa käydä samalla tavalla kuin täällä tänä päivänä olemme kuulleet monen hallituspuolueen jäsenen ja ministerin pitävän kauniita puheita ja kertovan suurista haluista pitää kaikista huolta. Jos samaan aikaan puheet ja teot eivät kohtaa ja ne teot päinvastoin johtavat niin asunnottomuuden kasvuun, häätöjen kasvuun kuin toisaalta tulojen riittämättömyyteen ja köyhyyden kasvuun, työttömyyden kasvuun ja niin edespäin, niin aika hataralla pohjalla olemme. Kovinkaan kauan nämä kauniit puheet eivät jaksa kantaa. Vaikka kauniita tai varmasti vilpittömiä haluja on, haluaminen ei riitä, jos teot loistavat poissaolollaan. Toimeentulotukimuutosten osalta Kela on kehottanut ihmisiä vaihtamaan kotiaan halvemmaksi. Monet lapsiperheet ovat muuttaneet omasta kodistaan pienempiin asuntoihin eri puolille kaupunkia ja niin poispäin, koska näitä kiristyksiä on toteutettu. Tarkastelujakson aikana on 22 000 kotitaloutta ohjattu muuttamaan. Se on valtava määrä, ja tästä määrästä kukaan ei puhu, mutta nyt se tuli ainakin tässä mainituksi. Mielestäni Orpon hallitus on tietoisilla päätöksillä romuttanut kohtuuhintaisen asuntotuotannon keskeiset välineet ja resurssit. Valtion asuntorahasto on lakkautettu kokonaan, uusien asumisoikeusasuntojen rakentaminen on lopetettu ja erityisryhmien investointiavustus leikattu. Tämä kasvattaa kaikkein pienituloisimpien asumiskustannuksia, ja asunnottomuus lisääntyy. Samanaikaisesti rakennusala on edelleen taantumassa. [Puhemies koputtaa] SDP olisi antanut näiden elementtien olla edelleenkin olemassa. — Kiitos tässä vaiheessa.
Herra puhemies! ”Voiko kukaan auttaa perhettäni? Olen sairauseläkkeellä oleva kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti. Ruokamme loppuu ennen kuin pääsiäispyhistä on selvitty. Pyhien aikana ei ole paikkaa, josta saada apua lasten nälkään.” Näin kirjoitti hätääntynyt äiti pääsiäisenä somessa. Valitettavasti hän ei ole ainoa, vaan tämä on tämän päivän arkea Suomessa. Onneksi yksityishenkilö auttoi tätä perhettä. Köyhyys on syntynyt yhteiskunnan rakenteisiin poliittisten päätösten vaikutuksesta. Pääministeri Orpo, te olette romuttaneet hyvinvointivaltion perustan, sen, että kaikki pidetään mukana. Te olette tekemässä Suomesta almuyhteiskunnan. Tänään puhumme heistä, joiden ääntä hallitus ei muuten kuule. Puhumme lapsesta, joka tietää kotiin mennessään, että seuraavan kerran lämmintä ruokaa saa huomenna koulussa. Puhumme nuoresta, joka jättäytyy kaveriporukasta, jottei paljastuisi, ettei hänellä ole varaa lähteä mukaan, tai lähihoitajana työskentelevästä yksinhuoltajaisästä, joka jokaisen kuukauden lopussa tekee vaikeita valintoja: ostaako lapselle kengät vai itselleen lääkkeet apteekista. Tai puhumme työuransa loppupäässä olevasta miehestä, joka olisi halunnut tehdä vielä töitä pitkään, mutta työura katkesi rakennusalan kriisiin. Me puhumme poliittisista arvovalinnoista, joiden seurauksena köyhyys on Suomessa lisääntynyt ja työssäkäyvätkin taistelevat toimeentulonsa puolesta. Orpon hallitus on tietoisesti lisännyt eriarvoisuutta Suomessa. Tästä yksi räikeä esimerkki on työttömyysturvan suojaosien poisto. Olette vieneet työttömältä sen ainoan mahdollisuuden ottaa työtä vastaan ilman tukien leikkaantumista, ja tämä aikana, kun meillä on pian 140 000 pitkäaikaistyötöntä. Hyvä pääministeri, ymmärrättekö te, mitä olette päättäneet? On romutettu perusterveydenhuollon hoitotakuu, lääkäriin on yhä vaikeampi päästä. Samalla rahaa on riittänyt yksityisiin Kela-korvauksiin ja epäonnistuneeseen valinnanvapauskokeiluun. Samaan aikaan hyvinvointialueet kärvistelevät rahapulassaan, palveluita joudutaan heikentämään ja soteammattilaisia irtisanomaan, kuten kotiseudullani Etelä-Karjalassa jouduttiin irtisanomaan lähes 500 työntekijää. Tämä ei hetkauttanut hallitusta lainkaan, ja minä sanon, pääministeri Orpo: olen pettynyt ja tuohtunutkin tästä välinpitämättömyydestä jokaisen irtisanotun puolesta. Sen sijaan, että asiantila korjattaisiin, te tarjoatte uusia kymmenien miljoonien leikkauksia. Herra puhemies! Tässä salissa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että valtiontaloutta on tasapainotettava. Eri mieltä olemme keinoista. Vastuullista talouspolitiikkaa on mahdollista harjoittaa oikeudenmukaisemminkin. Ensi viikolla hallituksella on viimeinen budjettiriihi ja viimeinen hetki oikaista politiikkansa suuntaa. Palauttakaa työttömyysturvan ja asumisen suojaosat. Perukaa vastuuton, kalliiksi ja tehottomaksi todettu yhteisöveron alennus. Tukekaa pieniä yrityksiä ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Poistakaa yksityisen hoidon tehottomiksi osoittautuneet Kela-korvaukset ja panostakaa hoitoonpääsyyn hyvinvointialueilla. Laittakaa asuntomarkkinat viimein liikkeelle ensiasunnon ostajille suunnatuilla kannusteilla ja tukekaa työn vuoksi paljon ajamaan joutuvia korottamalla työmatkavähennystä. Ja jos vielä haluatte veroja alentaa, suunnatkaa ne suurituloisten sijaan pieni- ja keskituloisille, jotka niitä kipeimmin tarvitsevat. Puhemies! Suomi on maailman turvallisimpia paikkoja. Meillä on oikeuksia, joista monissa muissa maissa vain haaveillaan. Siksi en ymmärrä, miten turvallisuudesta puhuva hallitus tarkoituksellisesti murentaa kansan luottamusta, millä on kauaskantoisia vaikutuksia. Hallitus toimii epäoikeudenmukaisesti tulo- ja terveyseroja kasvattaen, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta kaventaen sekä lastemme mahdollisuuksia rajoittaen. SDP on osoittanut, että julkista taloutta voidaan vahvistaa oikeudenmukaisesti. Valitettavasi hallitus ei tätä viestiä halua kuulla. Siksi sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä kannattaa edustaja Pekosen tekemää epäluottamusesitystä.