politiikka.app

Tutki

Liikenne

Tiet, raiteet, polttoaineet ja liikenteen verotus.

Vertaa edustajia tässä aiheessa

698 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.

Arvoisa puhemies! Olemme kuulleet erinomaisia analyysejä datakeskusbuumista ja datataloudesta edellä. Edustaja Mikkonen analysoi kaikkia niitä yhteiskunnallisia ympäristövaikutuksia, joita datakeskuksilla ja tällä suurella murroksella on. Tässä on kuultu edustaja Polvisen... Ja yhdyn itse asiassa siihen lähtökohtaan, että datakeskukset ovat suomalaiselle yhteiskunnalle mahdollisuus. Ne tuovat työtä, toimeentuloa ja verotuloja Suomeen. Edustaja Lyly analysoi sähköntuotannon mahdollisuuksia. Edustaja Rasinkangas kiinnitti huomiota siihen, mitä tämä datakeskusbuumi voi tarkoittaa tavalliselle suomalaiselle ja sähkölaskulle, jos tätä ei onnistuta hallitsemaan. Siis toden totta tämän lakialoitteen tarkoitus on ollut tarjota ratkaisu tähän viheliäiseen pulmaan, että Suomen historiassa ei ole koskaan aiemmin näin lyhyessä ajassa sähkönkulutuksen ennustettu kasvavan näin paljon. Siis palaan niihin Fingridin julkaisemiin tietoihin. Fingrid on tehnyt liittymissopimuksia 5 000 megawatin edestä uusille datakeskuksille. Se on kymmenenkertaisesti yhden Loviisan ydinreaktorin teho. Kun tuoreen suomalaisen tutkimuksen mukaan uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan siis seitsenkertaisesti, jotta datakeskuksen kulutus voidaan kattaa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina, niin me voidaan laskea siitä, että tämä 5 000 megawattia — siinä ei ole edes mukana niitä hankkeita, jotka ovat kehityksen alla — vaatii 35 gigawattia uutta tuulivoimaa, siis aivan valtavan määrän uutta sähköntuotantoa. Minä palaan siihen Irlantiin ja Irlannin tilanteeseen. Nimittäin Irlannissa datakeskuksista johtuva sähkönkulutus ja se osuus maan kokonaissähkönkulutuksesta nousi kymmenessä vuodessa viidestä prosentista yli 20 prosenttiin, siis kuluneiden kymmenen vuoden aikana. Tänä aikana sähkön kuluttajahinta, keskihinta, kaksinkertaistui. Irlannissa sähkö maksaa kuluttajalle keskimäärin 40 senttiä kilowattitunnilta. No, minulle on vastattu tähän, että Suomi ei ole Irlanti, että meillä on sähkö itse asiassa eurooppalaisittain verraten kohtuuhintaista — kyllä on. Ja me ei olla Irlanti, meidän markkinat ovat paremmin yhteyksissä naapurimaihin, ja meillä on paremmat edellytykset rakentaa lisää sähköntuotantoa — kyllä on. Tämän aloitteen tarkoitus on huolehtia, että Suomesta ei tule Irlanti, siis siinä mielessä, että meillä on sitä kohtuuhintaista sähköä ja tämä potentiaali uuteen sähköntuotantoon realisoituu samassa tahdissa kuin kulutus kasvaa. No, sitten tätä aloitetta on haastettu sillä, että eikö kokoomuslainen usko siihen, että sähkömarkkina toimii, siis että sähkönkulutuksen kasvu synnyttää joka tapauksessa uutta sähköntuotantoa. Aivan varmasti uskon, että näin tapahtuu, lopulta. Kuten edustaja Lyly kuvasi, nämä sähköntuotantoinvestoinnit ovat todella pitkiä hankkeita. Jos ajatellaan tällaista ydinvoimainvestointia, se on todennäköisesti yli kymmenen vuotta, senkin jälkeen, kun tämä hyvä hallitus on uudistanut ydinenergiasääntelyn. Sen kymmenen vuoden aikana tämä raju sähkön hinnannousu voi olla Suomen taloudelle todella kohtalokas. Eli tämä aloite huolehtii siitä, että tämä muutos tapahtuu hallitusti ja uutta kulutusta seuraa jatkuvasti uusi sähköntuotanto. Minä ajattelen, että tämä on semmoinen minimiregulaatio, joka me tarvitaan, jotta tätä muutosta pystytään hallitsemaan. No, edellisissä puheenvuoroissa on noussut esille myös tarve priorisoida hankkeita. Orpon hallitus on siis tuomassa, kuten ministeri Multala on kertonut, hallituksen priorisointiesityksen, jossa siis tullaan säätämään niistä kriteereistä, joilla eri hankkeita priorisoidaan, kun verkon kapasiteettia jaetaan. Eli tullaan antamaan etusija sellaisille hankkeille, jotka ovat sähköjärjestelmän ja verkon kannalta mahdollisimman ystävällisiä. Itse toivon, että näissä kriteereissä olisi siis sisällä niitä samoja elementtejä, joita tässä lakialoitteessa on. Eli toisin sanoen sellainen datakeskus, jolla esimerkiksi on säätövoima, saisi etusijan suhteessa sellaisiin datakeskuksiin, joilla ei ole säätövoimaa. Tietenkin sitten tavallisten suomalaisten kannalta kriittistä on se, että kuluttaja-asiakkaat pääsevät joka tapauksessa kärjessä verkkoon, kun siitä rajallisesta verkkokapasiteetista kilpaillaan. — Puhemies, mikä oli tämä aikaraja nyt? [Puhemies: Seitsemän minuuttia!] — Seitsemän minuuttia, no niin, jatkan sitten vielä hetken. Lakialoitetta on haastettu myös sellaisella väitteellä, että tämä vie Suomelta kilpailukyvyn datakeskusinvestoinneista. En pidä tätä siis lainkaan uskottavana sen takia, että Suomessa on jo syntynyt sellaisia datakeskushankkeita, joissa hankekehittäjä on todennut, että ei kannata investoida tähän lyhytaikaiseen säätötarpeeseen eli UPSeihin ja dieselmoottoreihin, vaan meidän kannattaa laittaa sama raha pitkäaikaiseen säätövoimaan ja rakentaa moottorivoimala ja tarjota sitä kapasiteettia sitten markkinoille silloin, kun sitä ei datakeskus tarvitse. Eli tällaisia hankkeita jo kehitetään Suomessa, ja toisin sanoen liiketaloudellisesti ne on käytännössä todettu kannattaviksi. Mutta sitten toinen peruste on tosiaan LUT-yliopiston tuore tutkimus, joka julkaistiin keväällä ja joka on tämän lakialoitteen yhtenä pontimena. Tässä tutkimuksessa tutkittiin sitä, onko Suomen oloissa teknis-taloudellisesti mahdollista pyörittää datakeskusta off grid eli täysin oman tuotannon varassa vuoden jokaisena tuntina. Tämän tutkimuksen keskeinen johtopäätös oli, että kyllä, se on teknisesti mahdollista ja se olisi vielä taloudellisesti kannattavaa. Eli tässä on myös tutkimustietoa taustalla. — Palaan vielä muihin pointteihin myöhemmin.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Energia: sääntöpohjainen osuma (ydinvoima, ydinenergia, sähkö, tuulivoima)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ympäristö)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Olen työskennellyt energia-alalla kohtuullisen kauan, ja tässä aina unohtuu se, että tämä on ollut aika pitkä kaari, kuinka turpeen käyttö on vähentynyt energia-alalla. Se ei ollut viime hallituskaudella, vaan se on ollut jo pitkään koko ajan vähenevää. Kaikki fossiiliset — kivihiili, maakaasu, öljy — ovat vähentyneet kaukolämmön tuotannossa ja sähkön tuotannossa todella voimakkaasti, myös turve. Jos katsotaan turpeen vähentymistä vuodesta 2010 vuoteen 2025, 15 vuoden aikana, niin se on todella iso kaukolämmön osalta. Sitä käytettiin 2010 noin 19 prosenttia, ja 2025 sitä käytettiin vain 4 prosenttia kaukolämmön tuotannossa. Tämä on ollut aika trendinomainen. Minulla on täällä olemassa diat, mistä näkyy tämä muutos. Sitä ovat korvanneet biomassa, jäte, lämmön talteenotto ja sähkö. Siellä on aika isoja muutoksia tältä osin tapahtunut. Sama kehitys on tapahtunut sähköntuotannossa. Sähköntuotannossa turpeen osuus on ollut 2010 noin 6 prosenttia, kun se 2025 on ollut enää 0,6 prosenttia. Tämä polku on mennyt tässä koko ajan samalla tavalla, ja se ei ole yhden hallituskauden kysymys. Se on ollut useamman hallituskauden kysymys, ja siellä nimenomaan lähtökohta on se, että fossiilisista polttoaineista on muutettu ja sähköntuotanto on tänä päivänä erittäin puhdasta 95-prosenttisesti. Tältä osin voidaan sanoa, että tämä iso kaari on ollut tässä se. Olen itse ollut aikoinaan työn puolesta käymässä sellaisilla turvevoimalaitoksilla, joissa tuotettiin lämpöä ja sähköäkin osittain. Täytyy sanoa, että turpeen hinta meni sellaiseksi, että se ei enää kannattanut jatkossa. Se on ollut ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi niitä laitoksia ei ole. Turvetta varmasti pitää käyttää meillä kasvuturpeena ja kuivikkeena, ja kriisi- ja huoltovarmuustilanteessa meillä pitää olla turvetta käytettävissä. Siinä mielessä voidaan ajatella, että tämä puoli on huolehdittava ja sitä sen verran täällä kuitenkin tuottava, että sitäkin pystytään tekemään. Aktiivihiili ja muut tällaiset mielenkiintoiset uudet hankkeet on myös tämän osalta huomioitava. Tässä vähän jää yhdelle hallituskaudelle liikaa kuormaa, kerrotaan tässä, kun tosiasiassa kehitys on ollut viimeiset 20 vuotta samansuuntainen: koko ajan se on vähentynyt. — Kiitos.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (tuottaja)Pöytäkirja

Kiitos, arvoisa puhemies! Kiitän aloitteen tekijöitä ja allekirjoittaneita. Turvetta ei olla kieltämässä, tunnistamme sen käyttömahdollisuuden tärkeyden kuivikkeena ja uusiutuvana polttoaineena poikkeus- ja kriisitilanteissa. Siksi kansalaisaloitteen vaatimus turpeen luokittelemisesta uusiutuvaksi energiaksi ei ole mutkatonta. Kansainvälisessä päästölaskennassa turve ei ole uusiutuva polttoaine samalla tavalla kuin puubiomassa. Turve kyllä muodostuu luonnossa, turve on uusiutuvaa, se on tosiasia, mutta sen hitaan uusiutumisen vuoksi sitä käsitellään kansainvälisessä päästölaskennassa käytännössä samalla tavoin kuin fossiilisia polttoaineita. Päästökauppa perustuu EU-lainsäädäntöön, eikä Suomi voi kansallisesti irrottaa yhtä polttoainetta järjestelmästä omalla päätöksellään. Arvoisa puhemies! Tämä ei tarkoita sitä, etteikö turpeella olisi paikallisesti monille alueille suuri merkitys. Siksi pidän tätä kansalaisaloitetta erittäin tärkeänä. Se edellyttää meitä selvittämään kaikki mahdollisuutemme kotimaisen energian omavaraisuudessa, huoltovarmuudessa ja kokonaisturvallisuudessa strategisen turpeen osalta. Suomen etu ei ole ideologinen vastakkainasettelu — turpeen puolesta tai sitä vastaan — vaan Suomen etu on toimiva energiajärjestelmä, kohtuullinen sähkön hinta, vahva huoltovarmuus ja realistinen ilmastopolitiikka. Näillä perusteilla pidän kansalaisaloitteen huoltovarmuushuolia perusteltuina ja kannatan aloitteen perusteellista ja huolellista käsittelyä valiokunnassa. — Kiitos, arvoisa puhemies.

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Pöytäkirja

Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia, sähkö, kaukolämpö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, vesistö, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä totesi, että maatalouden historiallisen huonon kannattavuuden nouseminen välikysymyskeskusteluun oli perusteltua. Kiitos kaikille eilisestä erinomaisesta keskustelusta. ”Hyvä, että eduskunnassakin saadaan kunnon keskustelu ja päästään asiaan! Tehdyt toimenpiteet ovat tähän poikkeukselliseen [Hälinää — Puhemies koputtaa] maailmanmarkkinatilanteeseen kuitenkin riittämättömiä. Valitettavasti tämä ei vain riitä. Tämä ei ole vain maanviljelijöiden juttu, tämä on koko yhteiskunnan juttu.” Arvoisa puhemies! Maatalous, ruuan tuottaminen on äärimmäisen energiaintensiivistä ja edelleen riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Polttoaineen hintojen nousun takia monella maatilalla on jopa rajoitettu tuotantoa. Kysymys valtiovarainministeri Purralle: mitä aiotte tehdä tämän jo Suomen huoltovarmuutta uhkaavan tilanteen edessä, vai onko maa- ja metsätalous edelleenkin vain politiikan tekemisen väline eikä sen kohde?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Iranin islamistinen diktatuuri toteutti tammikuussa mielenosoituksen väkivaltaisen tukahduttamisen, minkä jälkeen EU on asettanut uusia pakotteita ja ilmoittanut tukevansa Iranin siviiliväestöä sekä ihmisoikeuksia. Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance totesi tällä viikolla, että Iraniin liittyvä konflikti on siirtymässä nyt uuteen vaiheeseen. Nämä Iraniin liittyvät jännitteet heijastuvat myös Eurooppaan energian saatavuuden, polttoainehintojen, meriliikenteen kyberuhkien ja yleisen turvallisuustilanteen kautta. Kysyn kaksi kysymystä ulkoministeriltä. Ensimmäinen kysymys: mitä konkreettisia tuloksia EU on saavuttanut Iranin siviiliväestön tukemisessa tammikuun tapahtumien jälkeen? Ja toinen kysymys: miten hallitus arvioi Iraniin liittyvän konfliktin uuden vaiheen vaikuttavan Euroopan ja Suomen turvallisuuteen, talouteen ja polttoainehintoihin?

Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olen aivan varma siitä, että kuljetusalaa tyydyttää enemmän se, että olemme tehneet päätöksen ammattidieselistä ja saamme sen voimaan, kuin se, että te ette sitä esimerkiksi tehneet. Te esititte eilen täällä salissa ja kuulin, että myöhemmin A-studiossa väitteen, että me olemme kiristäneet polttoaineiden verotusta. Sehän on yksinkertaisesti täysin väärin sanottu. Se, mihin te nyt viittaatte, on se, että arvonlisäveron tuotto kasvaa, kun polttoaineen hinta kasvaa. Tämä on aivan totta. [Anne Kalmari: Olette kiristäneet!] Arviolta, kun hinta nousee 25 senttiä, niin arvonlisäveron osuus on tuosta noususta noin viisi senttiä. Teiltä on myös ehdotettu, että tämä lisääntynyt arvonlisäveron tuotto voitaisiin käyttää polttoaineverojen laskemiseen. Tästä ei ole aivan selkeää laskelmaa, mutta noin arviolta sen vuosituotto, mikäli polttoaineiden hinnat olisivat vuoden ajan yhtä korkealla, olisi noin 100—200 miljoonaa. Arvoisa keskusta, tämä hallitus on alentanut polttoaineiden veroa paljon enemmän kuin tämä teidän ehdotuksenne. [Mauri Peltokangas: Kurvinen nosti, me laskettiin!]

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olemme saaneet laskelmia siitä, että te itse asiassa verotatte polttoainetta juuri nyt paljon kovemmin kuin edellisellä hallituskaudella keskimäärin. [Keskeltä: Oho!] Nuo laskelmat, se teidän korotuksenne siitä edellisen kauden verosta, vähän vaihtelevat 19 sentistä 23 senttiin. Kumpi näistä laskelmista on oikein? Valtiovarainministerinä varmasti tiedätte sen. Sinnehän on korotettu muun muassa arvonlisäveroa, ja sen takia tosiaan valtio saa jokaisesta litrasta enemmän kuin edellisellä kaudella. Toisena kysymyksenä kysyn vielä: Luuletteko, että kuljetusalaa auttaisi paremmin, [Vilhelm Junnila: Tässäkö on keskustan talousosaaminen!] jos ammattidiesel tulisi käyttöön jo nyt eikä vuonna 28? Olisiko parempi, että se korotus olisi vaikka tuplaten vai vain sen kolme senttiä, vaikka keräätte näin paljon enemmän veroja?

Talous: sääntöpohjainen osuma (talous, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Olisin ymmärtänyt tämän purkauksenne, edustaja Kurvinen, mikäli teillä olisi historia, jossa polttoaineiden hintaa on alennettu. Se hallitus, jossa te olitte, nosti polttoaineiden hintaa veronkiristyksillä. [Välihuutoja] Se nosti Suomen jakeluvelvoiteuraa, koska se oli sitoutunut maailman kunnianhimoisimpaan ilmastopolitiikkaan. Keskusta ei tehnyt asioille viime hallituksessa mitään. Sen sijaan tämä hallitus on täysin poikkeuksellisesti mennyt toiseen suuntaan. Myöskään sille, mitä te Euroopan unionissa olette menneet kuittaamaan, oli kyse sitten ennallistamisesta tai jostakin ilmastopolitiikasta, [Suna Kymäläinen: Vastatkaa kysymykseen!] valitettavasti tämä hallitus ei välttämättä voi mitään. Mutta me teemme kaikkemme, jotta toimet olisivat mahdollisimman järkeviä siinä liikkumatilassa, [Perussuomalaisten ryhmästä: Keskusta kuittasi italialaisten keittiöremontit!] joka meillä on. Muun muassa se ammattidiesel, jonka olemme siis päättäneet ja joka on tulossa voimaan, oli yksi niistä, joista te vain puhuitte mutta joita ette koskaan pystyneet saamaan voimaan.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine, jakeluvelvoite)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto, päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Arvoisa herra puhemies! Todellakin, palautetaan ensin mieliin, mitä tämä hallitus on tehnyt täysin historiallisesti: Se on alentanut polttoaineveroja lähes 300 miljoonalla. Ensi vuoden budjettiin on edelleen tulossa kevennys, 50 miljoonaa. Me olemme tehneet myös muualle liikenteeseen, esimerkiksi ajoneuvoveron puolelle, veronkevennyksiä. Me olemme madaltaneet jakeluvelvoitteen nousu-uraa edellisen hallituksen urasta, millä on selkeä vaikutuksensa tähän hintatasoon. Me olemme tuomassa ammattidieseliä, joka vaikuttaa kuljetusyrittäjiin, ja niin edelleen. Mikäli me emme olisi tehneet näitä toimia, niin polttoaineiden hinta olisi vielä huomattavasti korkeampi kuin se on tällä hetkellä. Tämänhetkinen tilanne johtuu maailmanmarkkinahinnasta. Öljyn barrelihinta huitelee pitkälti yli sadan dollarin. [Keskeltä: Niin se huitelee Ruotsissakin!] Tiedätte hyvin, että tämä johtuu Hormuzinsalmen tilanteesta ja ylipäätänsä näihin logistiikkaketjuihin tulleista ongelmista. Valitettavasti tässä tilanteessa, jossa me olemme esimerkiksi alijäämämenettelyssä, meidän ei ole mahdollista tehdä miljardin euron veronkevennyksiä, jotka vaadittaisiin siihen, että pumpulla selvästi hinta alenisi. [Puhemies koputtaa] En tiedä, löydämmekö tämän ehdotuksen tai jakeluvelvoitteen edelleen alentamisen keskustan tulevasta vaihtoehdosta.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, budjetti)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine, jakeluvelvoite)Pöytäkirja
Ovaska Jouni17.9.2026Varsinainen puheenvuoroSKT 131/2026 vpLiikenne

Arvoisa herra puhemies! Minulla on ehkä vähän poikkeuksellinen kysymys. En kysy siitä vain keskustan eduskuntaryhmän puolesta vaan oikeastaan koko tämän salin puolesta, koska myös hallituspuolueiden edustajat ovat olleet todella aktiivisia tässä asiassa: kysehän on polttoaineen hinnasta. Suomessahan on nyt Euroopan unionin kallein diesel. Viestiä tulee jatkuvasti, että tavalliset työssäkäyvät eivät enää pärjää eivätkä pääse kohta töihin, kun hinnat ovat niin korkeat, ja kuljetusyritykset ovat erittäin suurissa vaikeuksissa. Vertailun vuoksi Ruotsissa diesel on siis jopa 50 senttiä meitä halvempaa, bensa jopa 70 senttiä litralta. Tästä hallitus on sanonut, että on tekemässä ja tehnyt joitakin toimia, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, kun hintoja katsoo, että mitään ei ole tehty. Aikooko siis hallitus vielä tuoda eduskuntaan esityksiä, joilla polttoaineen hintoja saadaan alas? Arvoisa valtiovarainministeri Purra, kuinka korkeaksi hinnan pitää vielä nousta, että hallitus toimii?

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Pohjois-Karjalan tilanne on tietenkin vaikea, kun raja on kiinni, ja tämä iskee niille alueille kaikkein kovimmin. Pitkään on ollut se kehitys, että Itä-Suomessa on ponnisteltu elinvoiman ylläpitämiseksi. Nyt on kuitenkin hyvä asia se, että kun katsoo sitä yritysbarometria, niin sehän on, ehkä nyt sitten Pohjois-Karjalaan lukuun ottamatta, erinomaisen hyvä. Nyt yrityksissä, pk-yrityksissä, ympäri Suomen uskotaan, tehdään, investoidaan. Mitä tulee Itä-Suomen täsmätoimiin, Itä-Suomi-työryhmä teki työnsä, jatkaa koko ajan, ja niitä keinoja, joita siellä on nostettu, me ollaan määrätietoisesti tehty. Maakuntalennot, yhteydet on turvattu, rautatie- ja liikenneverkkoon on panostettu, yliopistot ovat saaneet aloituspaikkoja ja tohtorikoulutusohjelmaa. Nyt sitä neljänsadan sähköverkkoa vedetään sinne itäiseen Suomeen, mikä mahdollistaa investointien syntymisen. Todella paljon tehdään, ja erityistalousalue-esitys on valmistelussa, jotta siitä pystyttäisiin tekemään myös päätöksiä. Paljon tapahtuu.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö, sähkövero)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (yliopisto)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilta ehkä antoi toivoa. Toivoa sille maidontuottajalle, jonka tuottajahinta on laskenut 6,3 senttiä samaan aikaan kun maitopurkin hinta on noussut 24 senttiä kaupassa. Se ehkä antoi toivoa sille viljanviljelijälle, jonka kaikki puidusta viljasta saatu arvo on valunut polttoainekustannuksiin, joita on käytetty kevättöissä ja puinneissa ja kuivauksessa. [Pertti Hemmilä: Tulihan se sieltä!] Se ehkä antoi toivoa sille sianlihantuottajalle, jonka lihan hinta on romahtanut afrikkalaisen sikaruton takia ja jolla on pelko siitä, saadaanko tämä asia hallintaan. Se ehkä antoi toivoa ihmisille, joilta tietoliikenneyhteydet pätkivät tai jotka eivät saa soitettua edes kotoa puhelimella kunnolla, kun se pätkii. Se ehkä antoi toivoa yksityistien varressa olevalle ihmiselle, joka on huomannut, että enää korjauksiin ei ole rahaa. Ylipäätään maaseudun ihmisille, joilta palvelut ovat karkottuneet kauas. On ainakin yksi puolue, joka sydämestään ajaa maatalouden ja maaseudun asiaa. [Pertti Hemmilä: Kokoomus!] Me saimme jopa oppositiosta vaikutettua, kiitos ministerin, siihen, että pieni korjauspaketti tuli, ja se ehkä antaa toivoa siihen, että tältä hallitukselta voisi enemmänkin nähdä toimia maaseudun ja maatalouden hyväksi myös muiden ministereiden sektoreilta. Kiitos kaikille osallistujille. On hienoa, että täältä vielä löytyy myös yksi kokoomuksen ja yksi kristillisten kansanedustaja kuuden keskustan kansanedustajan lisäksi.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Ainakin itselleni on kyllä antanut ajattelemisen aihetta tämä välikysymyskeskustelu, ja kiitoksia omaltakin osaltani. Vielä haluan, rouva puhemies, mennä sinne Itä-Suomeen, koska tämä on oikeasti turvallisuuspoliittinen kysymys, ja ihan vain tuoda esille sitä, minkälaisten välimatkojen maassa me eletään, siis yhden kaupungin alueella siellä Kuhmossa: Etelä-Kuhmossa on Jumin tila siellä Saunajärven suunnalla, ja sieltä Kuhmon keskustaan on 43 kilometriä. Tai sitten kun mennään sinne Pohjois-Kuhmoon, missä on toinen maitotila siellä ihan itärajan pinnassa, puhutaan Liekinvaarasta, niin sinne on Kuhmon keskustasta 73 kilometriä. Tämä kertoo vähän siitä mittakaavasta, minkälainen matka maitoautollakin kuljetaan, kun käydään hakemassa joka toinen päivä se arvokas suomalainen elintarvike sieltä talteen ja viedään se sitten jatkojalostukseen meijeriin joko Joensuuhun tai Lapinlahdelle. Pitkät ne on matkat — rouva ministeri on sieltä Pohjois-Savosta. Mutta tosiaan: Se, minkä takia vielä haluan tuoda esille tämän Jumin tilan ja Liekinvaaran tilan, on myös se näkökulma, että näitä kilometrejä kun katsotaan, niin kun edustaja Hemmilä toi esille nämä yksityistiet, niin samalla pitää puhua myös valtion teistä. Kyllä sinne pitää ennemmin satsata kuin sieltä lähteä leikkaamaan. Nyt nimittäin tämä tieverkon korjausvelka on nousemassa sen 200 miljoonaa euroa, ja samalla hallitus leikkaa sieltä yksityistieavustuksesta. Ne yksityistiet ovat välttämättömiä maatalouden ja puuhuollon kuljetuksille, eikä huoltovarmuutta kyllä voida rakentaa tämmöisten rapistuvien teitten varaan. Jotenka halusin vielä, rouva puhemies, muistuttaa siitä, että pidetään näistä teistä huolta niin kesällä kuin talvella, ja ennen kaikkea talvella sen talvikunnossapidon pitää olla asianmukaisella tasolla. Ensinnäkin on se tieliikenneturvallisuus, mutta sitten toinen asia on, että kun polttoaineen hinta nousee, niin siinä maitoautossa oleva polttoaine riittää tai siellä puuautossa oleva polttoaine riittää, kun tiet ovat hyvässä kunnossa. Mutta sitten jos on lunta, kuulkaa, monta kymmentä senttiä siinä tien päällä, niin sitten sitä dieseliä vaan palaa pikkuisen enemmän. Onko se kenenkään etu? Ei ainakaan sen kuljetusyrittäjän etu. — Rouva puhemies, minä kiitän.

Talous: sääntöpohjainen osuma (leikkaus)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (turvallisuus, itäraja, huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (diesel, polttoaine, tieverkko, korjausvelka)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja

Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.

Talous: sääntöpohjainen osuma (vero, velka)Energia: sääntöpohjainen osuma (energia)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Koulutus: sääntöpohjainen osuma (koulutus, koulu)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (ilmasto)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Tänään edustaja Mäenpää luetteli salissa olevien keskustalaisten määrän mutta unohti luetella sitten perussuomalaisten määrän, ja ajattelin, onkohan se poliittisesti kovinkaan korrektia ja kuuluuko se eduskunnan arvokkuuteen luetella heitä, jotka eivät ole paikalla. Siitä voi tulla tapa, jota jatketaan. Ajattelin kuitenkin debatoida maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Kike Elomaan tiedotteen kanssa. 11. päivä syyskuuta Kike Elomaa, edustaja Elomaa, on kirjoittanut tiedotteessaan, joka oli julkaistavissa heti, että ”polttoaineiden hinnat ovat liian korkealla — autoilijoiden asemaa on helpotettava”. Tässä asiassa olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. ”Suomen polttoaineiden korkea hintataso on vakava ongelma. Kuljetusala, maatalousyrittäjät ja autoileva kansa joutuvat kantamaan suuria kustannuksia, jotka heijastuvat lopulta myös tuotteiden ja palvelujen hintoihin.” On helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Suomessa dieselin hinta oli heinäkuun 2026 lopulla EU-maiden kolmanneksi korkein, ja hinta oli noin 35 senttiä litralta EU:n keskiarvoa korkeampi.” Yhä helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Hallitus on tehnyt liikennepolttoaineiden verotusta keventäviä ratkaisuja, mutta ammattiliikenteen kustannuspaineet ovat edelleen liian suuret.” En välttämättä ole hänen kanssaan enää niin paljon samaa mieltä. ”Ammattidieselin käyttöönotto on tärkeä askel oikeaan suuntaan”, hän mainitsee. ”Hallituksen valmisteleman mallin mukaan raskaan liikenteen polttoaineen verotusta kevennettäisiin 3,3 senttiä litralta vuodesta 2028 alkaen.” Tässä kohtaa minä alan miettimään, että 3,3 senttiä vuodesta 2028 alkaen. Tämä on tavallaan se hallituksen vastaus, mikä tässä tiedotteessa tulee esille, eli vuonna 2028 3,3 senttiä litralta tulisi tällaisen hallituksen valmisteleman mallin mukaan polttoaineverotukseen kevennystä. Eihän se 2028 auta enää yhden yhtä kuljetusyrittäjää, kun ei niitä montaa varmaan tätä tahtia olisi edes pystyssä. Tässä kohtaa, kun näihin vaikuttavuuksiin lähdetään, jokainen ammattiliikenteen harjoittaja tietää, ja varmasti myös kuluttajat, jotka käyvät tankkaamassa autoa, että 3,3 senttiä vuonna 2028 ei ole mitään. Se on sanahelinää. Sain juuri äsken viestin Kuhmosta, kuvan toteemista. Kun sanotaan tuolla Elomaan tiedotteessa siitä, että pääasiallinen syy on nykytilanteessa Hormuzinsalmen tilanne tietysti, niin voisin sanoa näin, että kyllä varmasti Hormuzinsalmen tilanne vaikuttaa. Maailmanmarkkinahinta vaikuttaa polttoaineeseen, mutta kun tuo toteemi Kuhmosta kertoo, että 95 on 2,41 euroa Kuhmossa, niin katselin tuossa alkuviikosta, että Hormuzinsalmen vaikutus Suomeen vaikuttaa olevan kovin suuri, koska Virossa 95 oli 1,80 euroa ja taas Ruotsissa se oli 1,70 euroa. Elikkä meillä on 70 sentin ero Ruotsiin polttoaineen litrahinnassa 95:ssä. En tiedä, kuinka se Hormuzinsalmen vaikutus sitten niin paljon suurempi on täällä Suomessa kuin siellä Ruotsissa tai Virossa. Tai diesel Kuhmossa 2,599 toteemissa aivan hetki sitten, ja diesel tämän viikon alussa Virossa yli 50 senttiä halvempaa, Ruotsissa 60 senttiä halvempaa. Että tämä Hormuzinsalmi-selvitys, mikä tässä on saatu nyt useampaan kertaan myöskin tuolta ministeriaitiosta, ei välttämättä korreloi täysin siihen, mitä tuolla toteemissa lukee. Joten mielestäni olisi hyvä palata maanpinnalle näitten faktojen kanssa, mitä todellakin tarkoittaa Hormuzinsalmen sulkeminen toteemilla ympäröivissä maissa ja mikä on tällä hetkellä se Suomen oma valinta näitten verojen kantamisen osalta tuolla toteemilla. Kuten aikaisemmin vastasin omassa puheenvuorossani siihen, mistä tämä mahtaa johtua, että kannetaan Suomessa tällä hetkellä alvia kovinkin paljon, niin se johtuu siitä, että polttoaineen hinta on niin korkea ja ihmiset kun tankkaavat, niin sitä alvia kertyy. Siitä riemuitseminen kansalaisten edessä, jotka tankkaavat autoonsa todella kallista polttoainetta, on mielestäni aika härskiä. Olisi hyvä myöntää se, että tällä hetkellä hallitus ei halua pudottaa polttoaineen hintoja juuri siitä syystä, että valtion kassaan kilahtaa rahaa autoilijan lompakosta. Toivon maaseudun ihmisten puolesta, yrittäjien puolesta, että hallitus piakkoin reagoisi aidosti eikä 2028 3,3 sentillä litralta ammattidieselin kautta tähän hätään, mikä tällä hetkellä on akuutisti päällä.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa rouva puhemies! Vielä palaan tähän päästökauppa-asiaan, juuri sen takia, että nämä ovat semmoisia kustannuksia, joita tuodaan maa- ja metsätalouteen niin, että me emme voi hallita sitä millään tavalla. Ja miksi? Siksi, että tämä päästökaupan hinta muodostuu hiilidioksiditonnin hinnasta EU-alueella. Kun meillä oli valiokuntakuuleminen tästä asiasta, ja tätähän jauhettiin hyvinkin pitkään, niin valiokunnan asiantuntijat arvioivat — nyt edustaja Kettunen kuulolla — että tämä päästökauppa tulee nostamaan 20:stä 60 senttiin polttoaineen hintaa, riippuen hiilidioksiditonnin hinnasta. Tämä on semmoinen asia, että miksi me melkein niin kuin päätä laitetaan pölkylle, elikkä miksi me tehdään semmoisia loukkuja, joihin me ei voida vaikuttaa? Niin kuin aikaisemmin jo toin puheenvuorossa esille sen, että kun meillä ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta niitä maataloustyökoneita — traktoreita, kurottajia, kaivinkoneita ja pienkuormaajia, mitkä meilläkin ovat käytössä — ajaa muulla kuin moottoripolttoöljyllä ja kun toisella neljänneksellä tänä vuonna moottoripolttoaineen hinta on noussut aivan tarkalleen 49 ja puoli prosenttia, eli 50 prosenttia, niin se on karmeaa. Niin kuin kerroin tuolla aikaisemmin, 63 000 euroa on polttoaineen lisäkustannus meillä tänä vuonna, jos nyt tällä hinnalla mennään jouluun asti — sitä ei tiedä, vaikka se nouseekin vielä — ja se 63 000 euroa on suoraan sieltä rahatulosta pois.

Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, metsä)Pöytäkirja

Arvoisa puhemies! Tuntuu, että nämä vuodenkierrot kulkevat ja vuodenajat vaihtuvat tosi nopeasti täällä eduskunnassa. Puhuin tuossa keväällä jossakin keskustelussa täällä eduskunnassa eräästä viljatilan yrittäjästä, kenen kanssa keskustelin maatalouden kannattavuudesta, ja kerroin silloin täällä siitä, että hän pohti keväällä, kylvääkö keväällä ja onko varaa kuivata syksyllä. Nythän elämme sitä syksyä, ja täytyy valitettavasti kertoa, että nuori viljelijä teki silloin ratkaisun, että hän ei kylvä keväällä. Kyllä täytyy sanoa, että jos mietimme meidän huoltovarmuutta ja omavaraisuutta ja jos viljelijä joutuu tekemään ratkaisun, että ei kylvä, niin kyllähän sen silloin pitäisi olla hälytysmerkki siitä, että joku on pahasti vinksallaan tässä meidän suomalaisessa maataloudessa ja politiikassa, mikä on johtanut tähän kaikkeen. Itse toivon, että tämän päivän keskustelu veisi asioita eteenpäin, ja kuitenkin tunnutaan yhdessä jaettavan se huoli täällä salissa ihan halki opposition ja hallituspuolueittenkin toimesta — toki täällä ei hirveän monta hallituspuolueen kansanedustajaa enää ole jäljellä, mutta kuitenkin huoli tuntuisi olevan yhteinen maatalouden kannattavuudesta. Nyt minusta se avainkysymys tässä on se, mitä nyt tehdään toimia, niin että kun kuitenkin aivan hetken päästä on taas kevät, tuo nuori viljelijä voisi ensi keväänä todeta, että nyt kannattaa kylvää. Tällä hetkellä polttoaineen hinnat ovat todellakin pilvissä. Se koskettaa traktoreitten ja koneiden polttoaineita mutta myös sitä kuivausöljyä, mikä on sitten mahdollisesti ensi syksynä edessä. Sähkön hinta on kysymysmerkki. Nythän on jo ennustettu, että ensi talvena tulisi todella korkeita sähkön hintapiikkejä, ja ne vaikuttavat myös vahvasti maatalouden toimintaan. Ja tuottajahinnat ovat edelleenkin alhaalla. Eli minusta me olemme sen äärellä nyt, että tulevana talvena on tehtävä sellaisia ratkaisuja, että viljelijät rohkaistuvat ensi keväänä kylvämään. Totta kai hallituspuolueilla tässä on se suurin vetovastuu, ja nyt oikeastaan ne kauniit sanat ja päivittelyt ja empatia eivät varmaan riitä, vaan täytyy olla aktiivisia toimia, mitkä antavat uutta uskoa sitten meidän maatalousyrittäjille, että Suomessakin ruuantuotanto edelleen kannattaa.

Energia: sääntöpohjainen osuma (sähkö)Turvallisuus: sääntöpohjainen osuma (huoltovarmuus)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (polttoaine)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous, tuottaja)Pöytäkirja

Rouva puhemies! Tässä kahden vuoden aikana on hävinnyt yli 2 400 maatilaa meidän yhteiskunnasta, ja samalla kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Tuotantovälineiden hinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia, moottoripolttoaineet 49,5 prosenttia, ja lämmityspolttoaineet ovat nousseet 56,4 prosenttia. Polttoaineen hinta on noussut sieltä eurosta 30:stä jopa kahteen euroon litralta, elikkä kun puhutaan löpöstä. Nämä ovat aika käsittämättömiä lukuja. Tuossa edustaja Mehtälä puhui siitä päästökaupasta, jota tuossa toin myös itsekin sitten edustaja Mehtälän ansiokkaan puheenvuoron jälkeen esille. Kyllä täällä, kuulkaa, SKALin papereissa lukee näin, että... Totta kai nyt on hyvä asia, että tämä ammattidiesel etenee tänne eduskuntaan — on arvio, että se olisi tulossa ensi kuun puolella, lokakuun puolella, tänne eduskunnan käsittelyyn, ja se on ollut nytten lausuntokierroksella — mutta tämä päästökauppa on tulossa sitten tuonne liikenteen puolelle ja myös sinne maatalouden puolelle, valitettavasti maatalouden puolelle on tulossa myös. Liikenteen puolella on siis nykyarvion mukaan arvioitu, että dieselin hinta nousee sitten vuoden 2028 alusta jopa 30 sentillä [Hilkka Kemppi: Ohhoh!] — miettikääpäs sitä. Siis nykyarvion mukaan 30 senttiä, ja se voi olla jopa enemmänkin. Jos tällä hetkellä Kuhmossa dieselin hinta on 2 euroa 60 senttiä ja siihen lyödään vielä päästökauppamaksu 30 senttiä, niin se on sitten 2,90, ja jos vielä maailmanmarkkinat ovat toisessa jamassa, niin puhutaan yli kolmen euron dieselistä — rouva puhemies, kolmen euron dieselistä. [Hilkka Kemppi: Mitä hallitus tekee?] Mikä tässä on kaikista huolestuttavinta, on se — minulla ei ole muuta tietoa kuin tämä SKALin tieto — että tämä ammattidiesel, joka perustuu siis siihen, että kuljetusyrittäjät pystyvät hakemaan palautusta ammattidieselin osalta, olisi litraa kohden vain muutamia senttejä, viittä tai kuutta senttiä. Eihän se millään tavalla kata tätä päästökaupan lisämaksua, jos se on 30 senttiä. Jos ammattidiesel on vain kymmenen senttiä ja tulee päästökaupalla vielä 30 senttiä lisäkustannusta, niin siinä on 20 sentin ero litraa kohden. Kun me puhumme tässä nyt suomalaisesta maataloudesta, elintarviketeollisuudesta ja suomalaisesta ruuantuotannosta, mutta sitten samalla puhumme suomalaisesta kilpailukyvystä, niin kyllä me, kuulkaa, auttamatta jäädään kakkoseksi tämmöisellä toiminnalla. Muistutan vielä, rouva puhemies, että kun tässä ovat aikaisemmilla vaalikausilla varsinkin perussuomalaiset puhuneet siitä, että he tulevat euron bensaa lupaamaan, niin tulisivat edes tähän Ruotsin malliin, kuinka Ruotsissa hoidetaan tällä hetkellä kilpailukykyä. Siellä on kuitenkin verotusta kevennetty määräaikaisesti, siis heinäkuun alusta ihan tuonne marraskuun loppuun. — Rouva puhemies! Tässäpä vähän polttoaineista.

Talous: sääntöpohjainen osuma (verotus, vero)Liikenne: sääntöpohjainen osuma (liikenne, diesel, polttoaine)Ympäristö: sääntöpohjainen osuma (päästö)Maa- ja metsätalous: sääntöpohjainen osuma (maatalous)Pöytäkirja
Näytä lisää (678)