Maa- ja metsätalous
Maatalous, metsät ja metsästys.
1 332 puheenvuoroa. Osumat aiheen hakutermeihin on korostettu.
Arvoisa rouva puhemies, hyvät naiset ja miehet! Meillä on Vestmanin tekemä aloite käsittelyssä. Ehkä se koskee näitä datakeskusinvestointeja, niin kuin suomeksi sanottuna, ja sen sähkönkäytön turvaamista tavallansa, niin että meille piisaisi sähköä, voisiko sen näin ajatella? Olen itse hyvin skeptisesti tähän alun perin suhtautunut, ja nyt kun olen lukenut näistä investoinneista ja suunnitelmista ja Fingridin sanomista ja myöskin verottajan sanomista, niin itse arvelen niin, että me ollaan voisiko sanoa ongelmissa. Mielestäni tämä maalaisjärjellä ajateltuna näyttää siltä. On sanottu, että meillä on tällä hetkellä Suomessa Euroopan halvin tai toiseksi halvin sähkö. Se pitää paikkansa. Luulen, että lähivuosina, mikäli näitä hankkeita on tulossa jo suunnitellut, minun matematiikallani tulee moninkertaistumaan se sähkön hinta. Meillä itse asiassa ei ole mitenkään Euroopan halvin tai edes toiseksi halvin sähkö, jos siinä huomioidaan siirtomaksu, vaan meillä on ihan keskihintainen sähkö Euroopassa. Suomessa siirtomaksut ovat varmaan Euroopan korkeimmat, koska sen meidän pistorasiasta maksetun sähkön keskihinnan se vie Euroopan keskitasolle. Meillä on Suomessa pitkät siirtomatkat, laajalle ympäri maata levinnyt asutus ja tuotanto. Tekisi mieli siteerata Irwiniä, että kusessa ollaan koko saakelin sakki, mutta — taisi se siteeraus jo tullakin siinä täältä luettua näköjänsä. Meillä on tuulisähköä, johon uskotaan, ja aurinkosähköä, johonka uskotaan. Vestman on ansiokkaasti tuonut sen esille, että sitä pitää olla moninkertainen määrä, ja se on silti sellaista sattumasähköä. Se on mielestäni markkinahäirikkö niin kauan, kunnes tuulivoimayhtiöt rupeavat tuottamaan sen säätövoiman siinä tuulituotannon sivussa. Elikkä se olisi kaikille oikeudenmukaista, että tuulivoimayhtiöt, jotka tuottavat sähköä, tuottaisivat sen jollakin muulla silloin kun ei tuule. Sitten ei tarvitsisi enää sitä sanoa markkinahäiriköksi. No, jos ajatellaan, että hinta nousee, mutta sitten riittääkö sähkö? Eräs puoluekollega oli tehnyt ansiokasta selvitystä tästä, ja näyttää siltä, että meillä kaatuu sähköverkko, valitettavasti. No, sitten puhutaan investoinneista ja juhlitaan sitä, että Suomeen tulee kalliita investointeja, mutta pitää aina muistaa, että vain osa niistä investoinneista kohdistuu Suomeen. Niistä aika huomattava osa, laiteinvestoinnit ja muut, menee ulkomaille, ja niihin valitettavasti tulee aika paljon usein ulkomaista työvoimaa. Sama koskee esimerkiksi kantaverkkoyhtiö Fingridiä. Olen aika paljon sitä kritisoinut, ja minulla on tapaaminen siitä tulossa Fingridin kanssa. Tämä on ihan käsittämätöntä, että meidän Suomen valtion omistamaa sähköverkkoa rakennetaan suurelta osin ulkomaisella työvoimalla ja ulkomailta, Kiinasta ja Intiasta, tuoduilla sähköpaaluilla. Jotain tässä maassa on aika pahasti vialla, jos suomalainen, valtio-omisteinen yhtiö ei rakenna verkkojaan suomalaisilla sähköpaaluilla. Jotain on meidän yhteiskunnassa silloin vialla. Tämä on valitettavaa, että kaikkien erilaisten kilpailutusten kautta ne ovat johtaneet siihen, että ne tuodaan ulkomailta. Se on myös yksi huoltovarmuusasia — aikaisemmin, kun Suomessa on tehty sähköverkkoon niitä raudasta tehtyjä verkonkannakkeita ja paaluja, niitä on tehty myöskin varastoon sillä tavalla, että jos sattuu joku onnettomuus tai joku muu, niitä on sitten varastossa saatavilla. Nyt tällä hetkellä niitä tulee justi määrä Kiinasta tai Intiasta, ja ne ovat vähän heikkolaatuisiakin ehkä. Elikkä jos Fingridin verkkoja ruvetaan uusimaan, niin toivoisin, että niissä käytettäisiin enemmän kotimaista työtä. Se, mikä vielä... Edustaja Keskisarja piti täällä hyvän puheen, ja surullisena katson sitä, kun tuulivoiman, aurinkovoiman ja siirtolinjojen alta raiskataan ja hakataan metsää kumoon. Tämä on todella surullinen asia. En itse sitä näe hyvällä. — Ehkä tämä vuodatus nyt oli tässä. Kiitoksia.
Arvoisa puhemies! Ydinvoimasta ja SMR-teknologiasta: Sehän kehittyy jatkuvasti, ja kun nämä hankkeet siirtyvät sitten sarjatuotantoon sitä kautta, kun niitä saadaan ympäri maailmaa luvitettua, niin varmasti hinta laskee ja myöskin sähköä tuottavat pienemmät reaktorit tulevat kannattavammiksi. Kun 2019 tein kollega Harjanteen kanssa toimenpidealoitteen siitä, että Suomen ydinenergiasääntely pitää uudistaa, jotta se mahdollistaa SMR-hankkeet, niin kuulin semmoisia kommentteja, että tämä on nyt jotain tällaistä scifi-hommaa, että mitä ihmeen pieniä reaktoreita tässä nyt ajatellaan rakennettavan. Niin vain nyt ollaan siinä tilanteessa, että esimerkiksi Steady Energyn hankkeet etenevät. Eli tässäkin suhteessa teknologian kehitys on ollut todella huimaa, ja on todella hienoa, että Orpon hallitus sen ydinenergiasääntelyuudistuksen teki. En tunne ainuttakaan sähkömarkkinoita syvällisesti tuntevaa henkilöä, siis asiantuntijaa, joka osaisi vastata siihen kysymykseen, nouseeko sähkön hinta ja riittääkö sähkö. Edustaja Polvinen kyseli aiemmin, että kun me eduskunnassa tarvitaan tietoa siitä, niin mitkä ovat sähkön kulutusennusteet ja tuotantoennusteet. Ihan oikeasti kukaan ei tiedä, kukaan ei tiedä, esim. maan parhaat asiantuntijat. Ja minä puhun nyt sähkön riittävyydessä nimenomaan siitä, riittääkö teho — ei vain siitä, riittääkö kohtuuhintaista sähköä, vaan riittääkö Suomen sähköjärjestelmässä siis teho joka tilanteessa. Juuri näistä syistä tarvitaan mekanismeja, joilla tätä muutosta hallitaan, jotta ei päädytä siihen, että viiden vuoden päästä huomataankin, että oho, kun tulee kahden viikon sulkukorkeapaine — joka muuten kuuluu Suomen ilmasto-olosuhteisiin, se on aivan normaali suomalaisessa talvessa — että sähkö ei riitäkään, siis edes siinä mielessä, että tuo teho ei riitä järjestelmässä. No sitten loppuun sanon sen, että demokratian lakihan on se, että ihmiset saavat lopulta tahtonsa läpi. Sähkön hinta kun on tällainen arjen edellytys — se on meidän teollisuuden ja yritysten keskeinen kilpailukykytekijä, ja se on välttämättömyyshyödyke, jonka hinta lopulta valuu läpi koko yhteiskunnan — niin minä sanon, että tässä kysymys sähköstä, sähkön hinnasta, riittävyydestä, on asiaansa suurempi kysymys, yhteiskunnallinen kysymys. Tämä vaatii meiltä aivan erityistä vastuuta. Meidän pitää kuunnella ihmisten huolia, ja meidän pitää olla itse valveilla. Meidän pitää kantaa vastuuta siitä, että nyt kun näitä hankkeita tänne tulee, niin meidän pitää löytää keinot, joilla näihin ihmisten huoliin vastataan. Nimittäin muuten on riskinä, että sitten jos se sähkölasku onkin viiden vuoden päästä tuplat siitä, mitä se on nyt, tai jopa enemmän, niin sitten se demokratian kautta tuleva muutos voi olla paljon rajumpi. Nämä ovat niitä syitä, joiden takia tämän lakialoitteen tein, ja kiitän vielä jälleen kerran [Puhemies koputtaa] sen saamasta tuesta.
Arvoisa rouva puhemies! Henkilökohtaisesti en allekirjoittanut tätä lakialoitetta, mutta tämän lakialoitteen hengessä haluan kuitenkin kiittää edustaja Vestmania siitä, että toi tällaisen lakialoitteen tänne keskusteluun, koska olen itse kokenut, että datatalouteen, datakeskusteollisuuteen, liittyvää keskustelua ei ole tässä salissa käyty läheskään niin paljon kuin olisi kuulunut käydä tähän mennessä. Kuten aiemmin edustaja Mikkonen tuossa kuvasi, hallitus taidettiin vähän housut kintuissa yllättää tämän datateollisuuden kasvun kanssa nyt, kun tämä tuli eteen. Tein jo vuonna 2025 kirjallisen kysymyksen ministerille siitä, milloin tehdään datakeskusstrategia tähän maahan, kuinka me valmistaudutaan tähän datakeskusbuumin tulemiseen, että olemme valmiita sinä päivänä, kun tämä tulee meille eteen. Kyseessähän on siis positiivinen asia: Googlen investointi 13 miljardia euroa. Onneksi näin suuri investointi tuli juuri sieltä suunnasta. Voimme käydä keskustelua yhdysvaltalaisen yhtiön kanssa, joka on globaalisti tunnustettu vastuulliseksi yritykseksi, toimijaksi, vakavaraiseksi. Jos tämä investoinnin suunta olisi ollut vaikka Kiinasta käsin tai muutoin idästä, niin oltaisiin vähän toisenlaisessa tilanteessa. Siinä mielessä tämän mahdollisuuden myötä on hyvä käydä tätä keskustelua. Itse tulen Kajaanista, Kainuusta. Olin maakuntavaltuuston puheenjohtaja viisi vuotta tämän datatalouden nousun aikana, ja meillä on siellä LUMI-supertietokone. Nyt on tulossa uusi yhteiseurooppalainen tekoälytehdas. Meillä on siellä kansallisia supertietokoneinvestointeja ollut tänä aikana. Meille on tullut nyt työn alla oleva XTX, 1,1 miljardia euroa kokonaisinvestointi Kajaaniin datakeskuksen osalta. Googlen investointi 13 miljardia Suomeen, siitä osa myöskin Kajaaniin. Olemme Kajaanissa rakentaneet jo kaukolämpöverkkoon liitännät ja mahdollisuudet siihen, että koko Kajaani lämpiää tällä hukkalämmöllä, mitä datakeskuksista tulee. Se ekosysteemi, mikä sinne on rakennettu, on meidän maakunnan ylpeys. Se on nykyaikaa, se on aivan tämän päivän teollista kärkeä koko maailmassa. Muistan, kun CSC:n toimitusjohtaja sanoi, että on Amerikka ja Kiina ja sitten on Kajaani. Niin se on jatkossakin, mutta tämä järjestys voi vaihtua siinä, miten hyviä me Suomessa ollaankaan. Siinä mielessä voi olla myös maakunnastamme ylpeä. Siitä näkökulmasta haluan sanoa, että kun tämä datakeskusbuumi nyt käynnistyy, niin hallituksen olisi aika riprap-liikkein otettava haltuun tämä kokonaisuus, koska tähän ei yksin liity vain tämä energiapoliittinen kysymys. Tähän kuuluu sähkö, tähän kuuluu tietoliikenne, tähän kuuluvat työvoima, pääomat, maankäyttö, jäähdytys. Tähän kuuluu kiinteänä osana turvallisuus, meidän kansallinen turvallisuus, mahdollinen ulkovaltojen tahto käyttää näitä datakeskuksia omiin tarpeisiinsa tämän asian osalta. Tähän kuuluu osana myös ulkopolitiikkaa. Näin kriittisen infran rakentaminen Suomeen on todella positiivinen asia. Suomeen luotetaan Nato-maana, Suomeen luotetaan alustana investoida näin suuria investointeja kahdessa vuodessa. — On huomioitava, että tämä 13 miljardia oli siis kahdessa vuodessa. Voisin uskoa, että tulevaisuus tuo jotain tullessaan. — Lisäksi tämä mahdollistaa Suomessa vahvan alihankintakentän ja sellaisen osaamisen, mitä voimme viedä myös ulkomaille. Mutta on tärkeää, että voimme valita. On tärkeää, että voimme valita, kenen kanssa me suomalaista tuotettua energiaa käytämme. Kenelle sitä annetaan? Minkälaisia hyötyjä tämä kansakunta saa? Sen takia aiemmin tänään täällä salissa käyty keskustelu, jossa kyselytunnilla ministeri Puisto toi esille, että voisi olla tällainen valintakriteeristö tai mahdollisuus priorisoida näitä datakeskustoimijoita, on mielestäni erittäin tervetullut. Suomalainen sähköntuotanto ei riitä kaikille, mutta on tärkeää valita ne toimijat, joiden kanssa haluamme pelata, joilta Suomi saa parhaan hyödyn. Ja eihän sähkö tähän lopu. Sähköähän voidaan tuottaa, energiaa voidaan tuottaa. Olen tehnyt jo noston siitä, että Suomeen voitaisiin harkita pienydinvoimaloita jokaiseen maakuntaan, niin että ei tarvitsisi vetää noita piuhoja pitkin peltoja ja metsiä, joista maan- ja metsänomistajat ovat olleet osin myöskin näreissään, koska korvaukset niistä eivät ole riittäneet heille eivätkä ne ole olleet kohtuullisia. Eli energiapolitiikka, datakeskustalous, datakeskuspolitiikka, muu teollisuuspolitiikka kiteytyvät tämän asian ympärille voimakkaasti, joten nyt täytyisi valtion nousta niskan päälle, hallituksen niskan päälle tässä asiassa, ja keskustella kuntien, yritysten ja kansalaisten kanssa voimakkaasti siitä, mikä on Suomen näkemys tähän asiaan. Olen keskustellut viimeksi tänään Kainuun kuntien kanssa, ja eteen nousi kysymys siitä, kuinka paljon kunnille tulee tietoa siitä, mitä datakeskukset ovat. Kuulostaa siltä, että kaikkiin kuntiin on tulossa jotain datakeskustoimintaa, ja kuntapäättäjillä on haaveita siitä, että saisi datakeskuksia. Heille ei ole tullut sellaista informaatiota, että he voisivat tehdä näitä päätöksiä kovinkaan selkeästi. Ainakaan hallituksen ja valtion osalta ei ole tullut sellaisia normistoja, joiden mukaan voisi tätä asiaa vahvasti arvioida. Meillä pitäisi olla valtion puolesta koneisto, joka yhdessä arvioisi näitä investointeja kuntien kanssa. Sama kansalaisten kanssa. Nyt kansalaiset kysyvät, riittääkö sähkö. On aika helppo heittää, että no ei riitä ja sähkön hinta nousee, pelotella ensi talvena kaikki siihen, että nyt on niin kallista, kun tämä datakeskusbuumi on päällä, jos vaikka saataisiin joku äänestäjä sitten äänestämään sen takia, kun on kallista sähköä. Nyt olisi tärkeää hallituksen tuoda esille uskottava tarina siitä, kuinka tämä asia hallitaan niin, että ei ole niin kallista sähköä. Myöskin näille yrityksille tulee Suomessa antaa informaatiota siitä, millaista on olla datatoimijoitten alihankkijana, että saadaan uutta tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa, uusia yritystoimintoja, jotka palvelevat datakeskustoimijoita, ja saadaan Suomeen nämä työpaikat. Koulutuspoliittisesti täytyy tehdä avauksia siitä, että pääsemme kouluttamaan ihmisiä tälle kasvavalle alalle, mikä mahdollistaa tuhansien, kymmenientuhansien ihmisten työllistämisen. Jos näin yhteenvetona sanon, niin otetaan tämä asia valtiona haltuun. Kiitos, Vestman, tästä aloitteesta siinä mielessä, että nyt keskustellaan tästä lakialoitteesta, mutta myös laajemmin tätä voi nostaa. Otetaan tämä asia haltuun valtiona, niin me pärjätään tämän kanssa. Jos me ajelehditaan tämä mukana, katsotaan sivusta ja reagoidaan perästä, niin välttämättä tämä ei Suomelle ihan parasta tulosta tuo. Olen kyllä tämän datakeskusbuumin kannattaja ja olen iloinen tästä, mutta nyt on valtiolla pelin paikka ja tilaisuus ottaa asia haltuun.
Arvoisa puhemies! Ensin haluan kiittää edustaja Vestmania tästä lakialoitteesta, joka on hyvin ajankohtainen. Se on itse asiassa tänään vielä ajankohtaisempi kuin viikko sitten, kun tästä samasta aloitteesta aloitettiin keskustelu, joka jäi silloin kesken, sillä datakeskusbuumi todellakin puhuttaa ihmisiä. Toissa päivänä avattiin kansalaisaloite, joka vaatii asettamaan datakeskuksille ehdot ja rajoitukset sähköverkkoon liittymiselle ja toiminnan harjoittamiselle, ja se saa jo viimeistään huomenna, ellei jopa tämän vuorokauden aikana, nuo vaadittavat 50 000 nimeä täyteen. Suomi houkuttelee datakeskuksia edullisen sähkön, kylmän ilmaston ja tilan vuoksi. Datakeskukset kilpailevat muiden investointien kanssa sähkökapasiteetista, ja siksi on ihan perusteltua kysyä, millaisia datakeskuksia, kuinka monta ja millä ehdoilla niitä Suomeen mahtuu. Ei se, että kyselee investointien ekologisten, sosiaalisten ja taloudellisten reunaehtojen perään, tarkoita sitä, että väheksyisi datakeskuksen tuomia työpaikkoja. Kyse on siitä, että meidän pitää itse olla kuskin paikalla, ja tämä on hallitukselta täysin unohtunut. Tuntuu siltä, että datakeskusbuumi yllätti hallituksen housut kintuissa, sillä vielä hetki sitten hallitus helpotti datakeskusten kaavoitusta ja aivan äsken hallitus vielä mietti yritystukia datakeskuksille — hyvä, että niistä sentään älyttiin luopua. Mutta sen sijaan, että nyt seurataan sivusta, kuinka sähkösyöppöjä datakeskuksia syntyy ympäri maata kuin sieniä sateella, on aika tehdä kokonaissuunnitelma ja asettaa reunaehdot datakeskuksille. Edustaja Vestmanin lakialoitteessa halutaan asettaa reunaehtoja yhteen datakeskusten tuomaan haasteeseen, valtavaan sähköntarpeeseen. Rakenteilla ja suunnitteilla olevat datakeskukset ovat nostamassa Suomen sähkönkulutusta aivan merkittävästi jo lähivuosina. Samalle sähkölle on kysyntää, kun teollisuus on irtautumassa fossiilisista. Huoli on noussut myös siitä, riittääkö sähköä kotitalouksille ja muulle teollisuudelle kohtuulliseen hintaan. Siksi vaatimus siitä, että datakeskusten tulisi itse tuottaa tarvitsemansa sähkö, on perusteltu. Uhkana on, että se uusiutuva sähkö, jota on lisättävä vihreän siirtymän läpiviemiseksi, valuukin datakeskusten myötä lisääntyneeseen kulutukseen. Lakialoitteen toinen vaatimus on, että datakeskusten pitää tarjota joustokykyä sähköjärjestelmään. Tämä on niin ikään perusteltu vaade. Ajattelen, että lakialoitteessa esitettyjen vaatimusten lisäksi datakeskusinvestoinneille on syytä laittaa muitakin ehtoja. Itse asiassa näiden sekä lakialoitteen vaatimusten tulisi olla keskustelussa kaikenlaisissa investointihankkeissa. Yksi vaatimus on hukkaenergian hyödyntäminen. Toinen on kysymys sähköverkkokapasiteetin käytöstä. Erityyppisten datakeskusten työllisyysvaikutukset ja niiden tuottama lisäarvo vaihtelevat. Erot näissä voivat olla suuria suhteessa muihin tarjolla oleviin investointeihin. Sen vuoksi pitäisi pystyä priorisoimaan sitä, millaisia investointeja rajalliseen sähköverkkoon liitetään. Nyt tilanne on se, että nopeat syövät hitaat ilman sen kummempaa harkintaa. Yhteiskunnan kokonaisedun kannalta se ei ole fiksua. Lisäarvoa tuottavien ja pysyviä työpaikkoja synnyttävien hankkeiden tulee olla etusijalla. Datakeskukset vaativat myös valtavasti tilaa. Siksi paras olisi, että ne sijoitettaisiin jo valmiiseen infraan, kuten tyhjentyneisiin tehdasrakennuksiin. Todellisuudessa datakeskuksille on kaavoitettu ympäri maata laajoja alueita pelloille sekä metsiin, jotka hakataan alta pois. On huolehdittava, että luontohaitta jää mahdollisimman pieneksi ja se kompensoidaan täysimääräisesti toisaalla. Nyt viimein on otettava käyttöön maankäytön muutosmaksu, sillä laajoja alueita tuottavaa metsämaata uhkaa hävitä datakeskusten alta. Juuri tänään saimme kuulla, että Googlen epäillään aloittaneen laittomat hakkuut Kajaanissa ja Muhoksella datakeskustyömaille. Ei näin voi toimia. Yhtiöiden on toimittava lakiemme mukaan, ja lakien noudattamisen pitää olla itsestäänselvyys myös datakeskusten rakennustyömailla. Valitettavasti senkin suhteen on ollut ongelmia. Datakeskusten työmailla on ollut epäilyjä työvoiman hyväksikäytöstä. On myös varmistettava, että verot maksetaan Suomeen, ja monikansallisten datakeskusten aggressiiviseen verosuunnitteluun pitää pystyä puuttumaan. Arvoisa puhemies! On kuitenkin hyvä muistaa, että ei ole kestävää tuottaa loputonta määrätä sähköä, vaikka se päästötöntä olisikin. Kaikella energiantuotannolla on ympäristövaikutuksia. Maapallon kestävyyskriisi ei ratkea sillä, että vaihdamme energian uusiutuvaan mutta lisäämme kulutusta entisestään. Tarvitaan neitseellisten luonnonvarojen käytön vähentämistä ja energiansäästöä. Siksi datakeskustenkin osalta tarvitaan kohtuullisuutta.
Arvoisa puhemies! Olen työskennellyt energia-alalla kohtuullisen kauan, ja tässä aina unohtuu se, että tämä on ollut aika pitkä kaari, kuinka turpeen käyttö on vähentynyt energia-alalla. Se ei ollut viime hallituskaudella, vaan se on ollut jo pitkään koko ajan vähenevää. Kaikki fossiiliset — kivihiili, maakaasu, öljy — ovat vähentyneet kaukolämmön tuotannossa ja sähkön tuotannossa todella voimakkaasti, myös turve. Jos katsotaan turpeen vähentymistä vuodesta 2010 vuoteen 2025, 15 vuoden aikana, niin se on todella iso kaukolämmön osalta. Sitä käytettiin 2010 noin 19 prosenttia, ja 2025 sitä käytettiin vain 4 prosenttia kaukolämmön tuotannossa. Tämä on ollut aika trendinomainen. Minulla on täällä olemassa diat, mistä näkyy tämä muutos. Sitä ovat korvanneet biomassa, jäte, lämmön talteenotto ja sähkö. Siellä on aika isoja muutoksia tältä osin tapahtunut. Sama kehitys on tapahtunut sähköntuotannossa. Sähköntuotannossa turpeen osuus on ollut 2010 noin 6 prosenttia, kun se 2025 on ollut enää 0,6 prosenttia. Tämä polku on mennyt tässä koko ajan samalla tavalla, ja se ei ole yhden hallituskauden kysymys. Se on ollut useamman hallituskauden kysymys, ja siellä nimenomaan lähtökohta on se, että fossiilisista polttoaineista on muutettu ja sähköntuotanto on tänä päivänä erittäin puhdasta 95-prosenttisesti. Tältä osin voidaan sanoa, että tämä iso kaari on ollut tässä se. Olen itse ollut aikoinaan työn puolesta käymässä sellaisilla turvevoimalaitoksilla, joissa tuotettiin lämpöä ja sähköäkin osittain. Täytyy sanoa, että turpeen hinta meni sellaiseksi, että se ei enää kannattanut jatkossa. Se on ollut ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi niitä laitoksia ei ole. Turvetta varmasti pitää käyttää meillä kasvuturpeena ja kuivikkeena, ja kriisi- ja huoltovarmuustilanteessa meillä pitää olla turvetta käytettävissä. Siinä mielessä voidaan ajatella, että tämä puoli on huolehdittava ja sitä sen verran täällä kuitenkin tuottava, että sitäkin pystytään tekemään. Aktiivihiili ja muut tällaiset mielenkiintoiset uudet hankkeet on myös tämän osalta huomioitava. Tässä vähän jää yhdelle hallituskaudelle liikaa kuormaa, kerrotaan tässä, kun tosiasiassa kehitys on ollut viimeiset 20 vuotta samansuuntainen: koko ajan se on vähentynyt. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitän kansalaisaloitteen tekijöitä ja allekirjoittajia tärkeän asian nostamisesta. Aloitteessa halutaan turpeelle vahvempi asema energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa: halutaan määritellä se Suomessa uusiutuvaksi ja vaikuttaa aktiivisesti EU:ssa sen päästökauppakohteluun. Miksi Suomi luopuisi omasta luonnonvarastaan, kun energiaomavaraisuus ja huoltovarmuus ovat nousseet keskiöön? Turve on ollut vuosikymmeniä osa energiahuoltoa, työllistänyt maakunnissa ja pitänyt rahaa Suomessa. Turvetta tarvitaan myös kasvualustoihin ja kuivikkeisiin, joille ei ole mitään järkevää kotimaista korvaajaa samassa mittakaavassa. Energiaturpeen alasajo on vaarantanut myös muun turvetuotannon. Kun koneisto, tuottajat ja osaaminen katoavat, tuotantoa ei saa takaisin hetkessä. Kotimainen varastoitava ja Suomessa tuotettava turve ei ole riippuvainen ulkomaisista toimitusketjuista. Nykyinen hallitus on jo korjaamassa tilannetta: kymmenen miljoonaa euroa huoltovarmuusvarastointiin tänä vuonna ja uusi tukimalli vuodesta 2027. Pelkkä uusiutuvaksi määrittely Suomessa ei poista turvetta EU-päästökaupasta. Siksi on keskityttävä käytännön vaikutuksiin. Turve ansaitsee arvonsa takaisin, ja on hienoa, että tämän kansalaisaloitteen myötä asia on saatu jälleen julkiseen keskusteluun. — Kiitos.
Kunnioitettu herra puhemies! Olen jo yhden puheenvuoron tästä asiasta käyttänyt, mutta koska aihe on niin tärkeä, niin käytän vielä toisen. Kannatan tätä kansalaisaloitetta ja sen tavoitetta turpeen aseman palauttamisesta suomalaisessa energia- ja huoltovarmuuspolitiikassa. Turve on kotimainen luonnonvara, jota voidaan tuottaa Suomessa, varastoida pitkäksi aikaa ja käyttää silloin, kun sitä todella tarvitaan. Se ei ole riippuvainen tuontilaivoista, rajanylityspaikoista eikä ulkovaltojen poliittisista päätöksistä. Juuri tällaisia voimavaroja Suomen kaltaisen pohjoisen ja pitkien etäisyyksien maan pitäisi vaalia. Turve ei ole Suomelle tärkeää ainoastaan polttoaineena. Kuiviketurvetta tarvitaan eläintilojen eläinten hyvinvointiin, hygienian ja tautiturvallisuuden ylläpitämiseen. Kasvuturvetta tarvitaan puutarhataloudessa, taimituotannossa ja kotimaisen ruuantuotannon turvaamisessa. Energiaturve puolestaan toimii kaukolämmön, sähkön ja lämmön yhteistuotannon sekä varavoiman polttoaineena. Turve on myös erinomainen seospolttoaine, joka parantaa monien lämpölaitosten toimintavarmuutta. Materiaalina turve on vailla vertaansa, se on Suomen soilla kasvava huippuaine. Tästä huolimatta Suomessa tehtiin Marinin hallituksen aikana poliittisia ratkaisuja, joilla turveala ajettiin hyvin lyhyessä ajassa alas. Yrityksiä lopetettiin, koneita myytiin, työpaikkoja menetettiin ja vuosikymmenten aikana rakennettua omaisuutta hävitettiin. Perheiltä vietiin leipä pöydästä. Pidän tätä politiikkaa kansallisen edun vastaisena ja suoraan sanoen epäisänmaallisena. On täyttä hulluutta tehdä Suomesta entistä riippuvaisempi ulkomaisista polttoaineista ja samalla hävittää omaa varastoitavaa ja käyttövarmaa energiantuotantoa. Maailma on muuttunut: Euroopassa käydään sotaa, geopoliittiset jännitteet kasvavat, ja energian saatavuuteen liittyvät riskit ovat todellisia. Huoltovarmuutta ei rakenneta vasta kriisin alettua. Silloin ei enää hankita tuotantokoneita, kouluteta osaajia tai avata turvetuotantoalueita. Valmius on säilytettävä rauhan aikana. Nyt on korkein aika palauttaa tämä maallemme tärkeä valmius ja elinkeino. Arvoisa puhemies! Turpeen energiakäyttö on palautettava Suomessa vähintään samalle tasolle, jolla se oli ennen Marinin hallituksen aikana toteutettua turvealan alasajoa. Samalla on palautettava toimiva tuotantoketju, riittävät turvevarastot ja kotimainen yrittäjyys. Tämä voidaan tehdä vastuullisesti. Tuotantoa voidaan kohdentaa jo ojitetuille ja aiemmin käytössä olleille alueille, huolehtia vesistöjen suojelusta sekä velvoittaa alueiden asianmukaiseen jälkikäyttöön. Ilmastopolitiikka ei saa tarkoittaa sitä, että Suomi riisuu itsensä omista varmuusvarastoistaan ja tuotantokyvystään. Suomen tulee käyttää kaikki kansallinen liikkumavaransa, vaikuttaa määrätietoisesti EU:n päästökauppasääntelyyn ja lopettaa kotimaisen turpeen perusteeton syrjintä. Arvoisa puhemies! Turve on osa Suomen energiaomavaraisuutta, maataloutta, ruuantuotantoa ja kriisinkestävyyttä. Siksi kannatan tätä kansalaisaloitetta ja vaadin, että turveala nostetaan takaisin jaloilleen. Kansakunta, joka vapaaehtoisesti hävittää omat voimavaransa, tekee vakavan virheen. Suomen on pidettävä huolta omastaan sinivalkoisin värein. — Kiitoksia. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]
Kiitos, arvoisa puhemies! Ensinnäkin komissio on joutunut huomauttamaan 22:ta jäsenvaltiota siitä, että tämä täytäntöönpano on myöhässä. Ymmärrän sen erittäin hyvin myös siksi, että jos katsoo tätä lakiesitystä, niin tässä on muutettu yli 44:ää lakia. Tämä on ollut erittäin laaja paketti. Tässä on ollut laaja-alainen työryhmä, jossa on ollut laajasti ministeriöitä mukana, keskusrikospoliisi, yliopiston edustusta, käräjäoikeus, syyttäjät, asianajajat. Tämä ollut todella laajapohjainen, tästä tuli valtavasti palautetta, ja ne käytiin läpi. Mitä katsoin tuosta yhteisösakosta, niin nyt on huomattava, että me ollaan täytetty tämän direktiivin edellytykset. Me ollaan nostettu sitä ihan todella paljon. Jos en väärin muista, niin nykyinen yhteisösakon enimmäismäärä on 850 000, ja se nostetaan 40 miljoonaan euroon. Se on merkittävä korotus. Samoiten näitten rangaistustasoja nostetaan todella huomattavasti. On hyvin mielenkiintoista huomata, että kun täällä käydään keskustelua siitä, kun esimerkiksi normaaleilla hallituksen esityksillä nostetaan rangaistustasoa, niin silloin tulee usein se, onko tämä oikeasuhtaista ja onko tähän lailliset perusteet ja onko tässä nyt riittävästi arvioitu sitä, että rangaistus nousee näin paljon, mutta EU-oikeudesta me otetaan suoraan nämä rangaistusten kiristykset. Monesti ajattelenkin, että meillä on ehkä Suomessa ollut vähän liian kevyet rangaistukset monissa asioissa, esimerkiksi terrorismirikoksissa, koska monissa maissa on ankarammat rangaistukset. Tarkoitan sanoa tällä keskustelulla sitä, että on jotenkin mielenkiintoista, että silloin kun tullaan EU-kaistaan, niin rangaistukset voivat olla korkeita ja ne hyväksytään ja ehkä kritisoidaan, että ne ovat jopa liiankin lieviä, mutta sitten kun tuodaan kansallista lainsäädäntöä, niin saatetaan sanoa, että onpas kova korotus. Saitteko tästä ehkä kiinni? Ecociden osalta ei nyt mitään uutta kerrottavaa ole. Tiedän, että nämä keskustelut jatkuvat EU-tasolla, mutta mitään uutta minulla ei ole tässä vaiheessa kerrottavaa. — Oliko tässä vielä joitain muita kysymyksiä? Niin, tämä työryhmä nyt on tehnyt näitä erilaisia arvioita, ja kyllä minäkin hyvin pitkälle olen luottanut heidän ammattitaitoonsa. Tässä on ollut maa- ja metsätalousministeriö, ympäristöministeriö ja meidän parhaimpia lakimiehiämme oikeusministeriöstä. Minulla ei ole parempaa osaamista näissä yksityiskohdissa ottaen huomioon, että täällä on kymmeniä EU-asetuksia ja kansallista lainsäädäntöä, joihin tätä on pitänyt verrata. Mutta käykää tämä lakivaliokunnassa ja valiokunnissa, maa- ja metsätalousvaliokunnissa ja muissa, mihin tämä meneekin, huolellisesti läpi, ja jos tulee jotain, niin pohditaan yhdessä. Kyllä minä uskon, että virkamiehet ovat tässä parhaansa tehneet. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Alkukiitos ministerille hallituksen esityksen esittelystä. Kyse on varsin laajasta lakipaketista, mutta muutamia huomioita. On tärkeää, että ympäristörikoksiin puututaan nykyistä vahvemmin, jotta tekijät jäävät kiinni ja joutuvat niistä vastuuseen. Aivan liian usein tilanne on se, että ympäristön tärvelemisen taloudellinen hyöty jää yritykselle ja siivoamisen kustannukset jäävät veronmaksajien maksettavaksi. Vakavimmillaan ympäristörikosten seuraukset luonnolle ja ihmisille ovat pitkäkestoisia tai peruuttamattomia. Tällä hallituksen esityksellä siis toimeenpannaan EU:n ympäristörikosdirektiiviä. Esitys laajentaa rangaistavuutta, ankaroittaa asteikkoja ja tuo lakiin uutena kaikkein vakavimpia tekoja koskevan ympäristön tuhoamisen. Tämä on tärkeä askel eteenpäin, mutta monissa kohdissa kunnianhimon taso voisi olla korkeampikin. Esimerkiksi yrityksen vastuun osalta yhteisösakon enimmäismäärän nostaminen on tärkeää, jotta yrityksellä olisi koosta riippumatta aidosti vastuu toiminnastaan ja laiminlyönneistään, jos se tuhoaa ympäristöä. Lähtökohdan tulee olla, että ympäristön vahingoittaminen tulee aina kalliimmaksi kuin esimerkiksi asianmukaisesti hoidettu jätehuolto tai päästöjen hallinta. Tällä esityksellä siihen ei vielä päästä, muun muassa ympäristöjärjestöt ovat pitäneet sakon esitettyä tasoa vielä riittämättömänä. 40 miljoonan euron katto ei monikansalliselle suuryritykselle merkitse vielä paljoakaan, ja siksi esimerkiksi WWF on esittänyt liikevaihtoon sidotun enimmäismäärän nostamista viidestä prosentista kymmeneen. Arvoisa puhemies! Ympäristön tuhoaminen on tämän esityksen periaatteellisesti merkittävin lisäys. On tärkeää, ettei sen soveltamiskynnystä aseteta niin korkealle, ettei sillä tulisi olemaan käytännön merkitystä. Hallituksen esityksessä säännös edellyttää, että aiheutetaan vahinkoa, joka on laajalle levinnyttä ja huomattavaa ja joka on peruuttamatonta tai pitkäkestoista. Jo yhdenkin kriteerin täyttymisen tulisi kuitenkin tässä riittää, ja säännöksen tulisi kattaa kaikki luonnonsuojelulain mukaiset luonnonsuojelualueet Natura 2000 -statuksesta riippumatta. Ympäristöjärjestöt esittivät myös, että ympäristön tuhoaminen tulisi voida lukea syyksi itsenäisenä rikoksena ja että se ei edellyttäisi tahallisuutta vaan myös törkeä huolimattomuus tulisi tässä rangaistavaksi. Ympäristöä ei suojella pelkillä uusilla rikosnimikkeillä ja ankarammilla rangaistusasteikoilla, jos rikoksia ei käytännössä havaita, tutkita, syytetä eikä tuomita. Muistissa on Hukkajoen raakkutragedia, joka tuli julkisuuteen täysin sattumalta, kun raakkukantaa kartoittanut biologi osui sattumalta paikalle oikeaan aikaan. Jotta ympäristörikosten tekijät saadaan kiinni ja vastuuseen, on poliisin, syyttäjien, tuomioistuinten ja ympäristövalvonnan resurssit, osaaminen ja viranomaisyhteistyö turvattava. Luontevaa olisi, että Suomeen perustettaisiin ympäristörikoksiin erikoistunut poliisiyksikkö ja että myös ympäristöasioihin perehtyneiden syyttäjien määrää lisättäisiin. Vielä nostan sen, että hallitus on tämän esityksen kanssa myöhässä siinä mielessä, että tämän direktiivin täytäntöönpanon määräaika umpeutui jo toukokuussa ja komissio ehti heinäkuussa käynnistää Suomea vastaan rikkomusmenettelyn. Nyt kun ministeri on täällä paikalla, niin olisi hyvä kuulla vielä perusteluja sille, miksi tässä on päädytty siihen, että näitä edellä luettelemiani ympäristöjärjestöjen esiin nostamia tiukennustarpeita ei ole otettu mukaan tähän pakettiin, ja mikä on syy sille, että tämä esitys on näin myöhässä. Arvoisa puhemies! Ihan tähän loppuun vielä, kun en pystynyt osallistumaan eläintenpitokieltoa koskevan hallituksen esityksen lähetekeskusteluun, haluan tässä yhteydessä nyt vielä lyhyesti todeta kiitokset ministeri Merelle siitä, että se esitys on tuotu tänne eduskuntaan. On tärkeätä, paitsi että näitä ympäristörikoksiin liittyvää säännöstöä tässä tiukennetaan, myös se, että eläinsuojelurikoksiinkin pyritään puuttumaan tiukemmin ja jatkossa eläintenpitoa koskevat kiellot olisivat yleisempiä, pidempiä, tehokkaammin valvottuja ja että niiden rikkomisesta voitaisiin määrätä myös vankeutta. Tämä esitys on meillä maa- ja metsätalousvaliokunnassa käsittelyssä, ja annamme siitä lakivaliokunnalle lausunnon. Siihen tulen kyllä vielä aikanaan perehtymään. Samoin tästä ympäristörikoksia koskevasta lainsäädännöstä myös ollaan lausuntoa antamassa, mutta nämä huomiot tässä vaiheessa. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Kyseessä olevalla hallituksen esityksellä toteutetaan välttämättömät ympäristörikosdirektiivin edellyttämät velvoitteet. Euroopan komissio antoi ehdotuksen uudeksi ympäristörikosdirektiiviksi vuoden 21 lopussa, ja uudella direktiivillä korvataan vanha, vuonna 2008 annettu ympäristörikosdirektiivi. Ehdotus sisältää rikosoikeuden alalla uudenlaista ja pitkälle menevää sääntelyä esimerkiksi seuraamusten osalta. Lopullinen direktiivi annettiin huhtikuussa 2024, ja se velvoittaa säätämään rikokseksi tietyt aineellisen ympäristölainsäädännön vastaiset teot. Tässä direktiivissä on kyse pelkästään kriminalisoinneista, aineellisen lainsäädännön sisällöstä on päätetty muissa yhteyksissä. Direktiivi edellyttää siinä määritellyille rikoksille nykyistä ankarampaa seuraamustasoa. Joltakin osin myös rangaistavuuden ala laajenee. Direktiivi myös edellyttää, että siinä määritellyt rikokset tulevat oikeushenkilön rangaistusvastuun piiriin, jolloin niiden rangaistavuudesta on säädettävä rikoslaissa. Direktiivin johdosta rikoslain ympäristön turmelemista koskevaa pykälää ehdotetaan täydennettäväksi uusilla tekotavoilla. Näitä ovat erityisesti eräät jätteitä koskevan lainsäädännön vastaiset teot, EU:n kemikaaleja ja muita haitallisia aineita koskevien asetusten vastainen markkinoille saattaminen, eräät säteilylain ja uuden ydinenergialain vastaiset teot sekä ympäristön muuttamiseen ryhtyminen ilman laissa edellytettyä lupaa tai suunnitelmaa niin sanotussa yva-laissa tarkoitetun hankkeen toteuttamiseksi. Ympäristön turmeleminen edellyttää, että kyseessä oleva teko on luonteeltaan sellainen, että se tyypillisesti aiheuttaa esimerkiksi ympäristön pilaantumista. Luonnonsuojelurikosta koskevaan säännökseen ehdotetaan lisättäväksi tekotavoiksi luonnonsuojelulainsäädännön vastainen luontokohteen myytäväksi tarjoaminen ja luonnonvaraisten eläinten ja kasvien kauppaa koskevan niin sanotun CITES-asetuksen vastainen eräiden kohteiden maahantuonti. Lisäksi luonnonsuojelurikoksena säädettäisiin rangaistavaksi oikeudeton Natura 2000 -verkostoon kuuluvalla alueella olevan alueen suojelun perusteena olevan luontodirektiivissä tarkoitetun eläinlajin yksilön tai yksilöiden häiritseminen siten, että se haittaa merkittävästi lajin suotuisan suojelutason säilyttämistä tai saavuttamista. Uudet jäterikosta ja törkeää jäterikosta koskevat rangaistussäännökset koskisivat vaarallisia jätteitä koskevia laittomia tekoja, kuten vaarallisen jätteen käsittelyä ilman ympäristönsuojelulaissa edellytettyä lupaa pois lukien tilanteet, joissa jätteen määrä on vähäinen. Lisäksi mainitut pykälät koskisivat EU:n niin sanotun jätteensiirtoasetuksen ja niin sanotun aluskierrätysasetuksen vastaisia tekoja, kuten jätteen kansainvälistä siirtämistä ilman asiaa koskevan viranomaisen hyväksyntää sekä aluksen siirtämistä purettavaksi muualle kuin hyväksyttyyn aluskierrätyslaitokseen. Ilmakehän heikentämisenä ja törkeänä ilmakehän heikentämisenä rangaistavaa olisi esimerkiksi otsonikerrosta heikentävien aineiden ja fluorattujen kasvihuonepäästöjen päästäminen ympäristöön, niiden käyttäminen, tuonti ja vienti näitä koskevan EU-lainsäädännön vastaisesti. Uudet ympäristöä vaarantavan tuotteen markkinoillesaattamisrikosta ja sen törkeää tekotapaa koskevat säännökset koskisivat ympäristön suojelemiseksi annetun EU-lainsäädännön vastaista ympäristöä vaarantavan tuotteen saattamista markkinoille esimerkiksi ilman laissa edellytettyä lupaa tai nimenomaisen kiellon vastaisesti. Lisäksi ehdotetaan säädettäväksi metsäkatorikoksesta ja törkeästä metsäkatorikoksesta. Näissä pykälissä säädettäisiin rangaistavaksi se, että EU:n niin sanotun metsäkatoasetuksen mukaisen nimenomaisen kiellon vastaisesti esimerkiksi saatetaan markkinoille asetuksessa tarkoitettu tuote tai hyödyke. Näiden uusien perustekomuotoisten tekojen rangaistusasteikoksi ehdotetaan sakosta kahteen vuoteen vankeutta. Rikosten tunnusmerkistöjen täyttyminen edellyttäisi tahallisuutta tai törkeää huolimattomuutta. Törkeiden tekomuotojen rangaistusasteikot olisivat vankeutta neljästä kuukaudesta viiteen vuoteen, ja ne olisivat rangaistavia ainoastaan tahallisina rikoksina. Esitykseen sisältyy myös ehdotus uudesta vieraslajirikoksesta ja sen rangaistussäännöksestä. Vieraslajirikoksena rangaistavia olisivat eräät EU:n niin sanotun vieraslajiasetuksen sekä vieraslajeista aiheutuvien riskien hallinnasta annetun lain vastaiset teot, kuten laiton haitallisen vieraslajin ympäristöön päästäminen, kasvattaminen tai viljeleminen. Rangaistavuus edellyttäisi, että teko on omiaan aiheuttamaan huomattavaa vahinkoa ympäristölle tai kuoleman tai vakavan vamman tai vakavan sairauden ihmiselle. Direktiivi edellyttää hyvin ankaraa enimmäisrangaistusta sellaisille tahallisille teoille, jotka aiheuttavat erityisen vakavia ympäristövahinkoja. Tämän velvoitteen täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan uutta ympäristön tuhoamista koskevaa rangaistussäännöstä, jonka rangaistusasteikko olisi yhdestä vuodesta kahdeksaan vuoteen vankeutta. Lisäksi ehdotetaan, että ympäristön tuhoaminen lisättäisiin niiden rikosten joukkoon, joiden ilmoittamatta jättäminen olisi rangaistavaa törkeän rikoksen ilmoittamatta jättämisenä. Niin ikään säädettäisiin terroristisessa tarkoituksessa tehdystä ympäristön tuhoamisesta, jonka asteikko olisi yhdestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Lisäksi direktiivin velvoitteiden johdosta ympäristörikoksia ja luonnonvararikoksia koskeviin rikoslain lukuihin lisättäisiin uudet soveltamissäännökset. Niiden mukaan viranomaisen myöntävän luvan nojalla toimiminen rinnastettaisiin ilman lupaa toimimiseen esimerkiksi silloin, kun lupaviranomaista on erehdytetty. Direktiivi sisältää oikeushenkilölle määrättävän sakon osalta täysin uudenlaista sääntelyä, mikä edellyttää asiaa koskevan kansallisen sääntelyn muuttamista. Direktiivin velvoitteiden täytäntöönpanemiseksi ehdotetaan, että oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevassa rikoslain 9 luvussa säädettäisiin erityisestä yhteisösakon asteikosta direktiivin velvoitteita täytäntöönpanevien rikosten osalta. Ehdotetut lait on tarkoitus tulla voimaan mahdollisimman pian. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kiitos ministerille asian esittelystä. Paitsi että tekoäly kehittyy kovaa vauhtia Suomen julkinen talous on huonossa kunnossa. Suomella ei kerta kaikkiaan ole varaa jättää hyödyntämättä tekoälyn tuomia mahdollisuuksia julkisella sektorillakaan. Verohallinto vastasi vuonna 2024 1,7 miljoonaan ja Kela 2,2 miljoonaan puheluun, ja näihin puheluihin vastasivat siis ihmiset. Automaatio ja tekoälyn käyttö tällaisessa neuvonnassa vapauttaa voimavaroja todella sinne, missä ihmisiä eniten tarvitaan, eli tekemään niitä ratkaisuja, tekemään päätöksiä, ja soveltamaan esimerkiksi oikeusnormeja. Itse asiassa siinäkin varmasti piakkoin tekoälystä on hyötyä, mutta ihmisen tekemää ratkaisua ei joka tapauksessa koneelle voida ulkoistaa itse asiassa varmaan koskaan, näin uskon. Mutta yhtä kaikki tekoälyn käyttö voi nostaa julkisen sektorin tuottavuutta aivan huomattavasti. Tuossa edellisessä puheenvuorossa on hyvin ansiokkaasti käsitelty niitä huolia ja riskejä, joita tekoälyn käyttöön liittyy, mutta itse haluan nostaa esille myös niitä mahdollisuuksia nimenomaan kansalaisten kannalta. Tekoälyn käyttö neuvonnassahan mahdollistaa palvelun ketterämmin virka-aikojen ulkopuolella, ja uskallan väittää, että tekoälyyn perustuva neuvonta voi parhaimmillaan antaa tarkempaa, objektiivisempaa ja yhdenmukaisempaa tietoa kansalaisille. Tämä esitys ei anna tekoälylle mitenkään vapaita käsiä. Siinä on velvoitettu viranomaiset arvioimaan etukäteen riskejä ja näitä syrjiviä vaikutuksia, joihin edustaja Hänninen viittasi, ja myös määrittelemään se data, johon tämä neuvonta pitää perustaa. Tämähän on aivan oleellinen asia, koska kuten tiedetään, tekoälyllä on taipumus myös hallusinoida, mikä itsessään on muuten merkittävä riski viranomaistoiminnan kannalta. Viranomaisten pitää valvoa tekoälyn antamaa neuvontaa, nimetä vastuuhenkilöt, ja tätä kautta myöskin virkavastuu kohdentuu ja määritellään ja näin varmistetaan, etteivät vastuut hämärry. Juuri näihin kysymyksiin liittyy myös merkittäviä perustuslakikysymyksiä, ja sen takia on todella tärkeätä, että tämä lakiesitys lähetetään perustuslakivaliokuntaan, joka on itse asiassa ottanut tämän esityksen jo ennakkokäsittelyyn, kuten meillä on tapana paljon tehdä. Täytyy huolehtia, että tämän murroksen keskelläkin saadaan turvattua muun muassa hyvän hallinnon takeet ja virkavastuu, joka on Suomen perustuslaissa nimenomaan henkilökohtaista vastuuta, saadaan kohdennettua tehokkaasti. Nämä ovat viime kädessä jokaisen kansalaisen suojaa tämän valtavan murroksen keskellä, jonka tekoäly suomalaiseen yhteiskuntaan tuo riippumatta siitä, haluammeko sitä vai emme. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Tänä päivänä digitalisaatio on välttämätön osa julkisen hallinnon uudistamista. Kukaan tuskin kiistää sitä, että viranomaisten täytyy kyetä hyödyntämään uusia teknologioita, myös tekoälyä. Julkisen talouden paineet ovat kovat, henkilöstöresurssit ovat monessa paikassa niukat ja kansalaiset odottavat palveluja yhä useammin ympäri vuorokauden. Tässä suhteessa esityksen tavoite on kannatettava. Automaattinen neuvonta voi parantaa palvelujen saatavuutta, vähentää ruuhkia ja vapauttaa asiantuntijoiden aikaa kaikkein vaativimpiin asiakastilanteisiin. Arvoisa puhemies! Tähän esitykseen liittyy myös pari erityistä huolta, joita tulevassa valiokuntakäsittelyssä on hyvä tarkastella. Kaikilla suomalaisilla ei ole samanlaisia valmiuksia käyttää digitaalisia palveluja, osa kansalaisista tarvitsee edelleen mahdollisuuden asioida ihmisen kanssa. Siksi pidän erittäin tärkeänä, että tässä esityksessä säilytetään vaatimus siitä, että asiakkaalla on aina oltava mahdollisuus saada neuvontaa myös ihmiseltä. Tämä on yhdenvertaisuuden, saavutettavuuden ja hyvän hallinnon kysymys. Arvoisa puhemies! Toinen keskeinen huoli liittyy turvallisuuteen ja oikeusturvaan. Tekoäly voi olla erinomainen apuväline, mutta se voi myös erehtyä. Esityksessäkin todetaan, että tekoäly voi tuottaa virheellistä tietoa sekä syrjiviä vinoumia, joita voi olla vaikea havaita. Mutta kun puhutaan viranomaistoiminnasta, tällaisiin virheisiin ei ole varaa. Yksikin virhe voi johtaa siihen, että ihminen saa väärää neuvontaa etuudesta, verotuksesta, luvista tai palveluista. Siksi on perusteltua, että viranomaiselle asetetaan myös velvollisuus arvioida automaattisen neuvonnan vaikutuksia oikeusturvaan, yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen sekä seurata järjestelmien toimintaa myös käyttöönoton jälkeen. Arvoisa puhemies! Suomi ei saa jäädä teknologian kehityksessä jälkeen, mutta emme myöskään saa rakentaa järjestelmää, jossa yksin tehokkuus menee ihmisen edelle. Parhaimmillaan tekoäly täydentää virkamiestä, huonoimmillaan se korvaa kohtaamisen tilanteessa, jossa ihminen juuri sitä tarvitsisi. Siksi digitalisaatiota on edistettävä kahdella periaatteella: palvelujen on oltava saavutettavia myös heille, jotka eivät käytä digitaalisia välineitä sujuvasti, ja tekoälyä hyödyntävien järjestelmien on oltava turvallisia, valvottuja ja ihmisen kontrollissa. Vain näin voidaan vahvistaa sekä julkisen hallinnon tehokkuutta että kansalaisten luottamusta siihen. Tässä esityksessä nämä huolet otetaan varmasti huomioon perusteellisesti. — Kiitos, arvoisa puhemies.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Innostuin itsekin tässä aihealueessa pitämään puheenvuoron, koska edustaja Satonen hienosti toi esiin sen, että kun puhutaan Uruguaysta, vai oliko se Uruguayn itäinen tasavalta, niin siellä Suomi on ollut suuri investoija näissä metsäteollisuusyrityksissä. Totta kai se myös tarkoittaa sitä, että siellä on paljon sitten tätä ulkomaista työvoimaa ollut, ja siinä ulkomaisessa työvoimassa on ollut suomalaisia osaajia paljon. Tiedän, että tuolta metsäteollisuusalueelta Varkaudestakin aikanaan sinne meni työntekijöitä, komennusmiehiä ja -naisia, hommiin ja töihin tekemään sitä investointia. Senkin puolesta heräsi ajatus siitä, mitä edustaja Satonen hienosti totesi, että ei tämä ihan vähäpätöinen asia kuitenkaan ole. Tämä liittyy myös suomalaisiin asiantuntijoihin, ammattityöntekijöihin, jotka olivat ulkomaista työvoimaa aikanaan ja ovat osin ehkä vieläkin, siellä Uruguayn itäisessä tasavallassa tekemässä hyvää työtä.
Arvoisa rouva puhemies! Kun tästä valiokuntatyöskentelystä puhutaan, niin en tällä hetkellä ole sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, mutta olen työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa varajäsenenä. Täytyy sanoa, että olen iloinnut siitä, miten valiokunnassa asiat pystytään hyvin hoitamaan. Meillä on ollut tällä kaudella todella paljon merkittäviä hallituksen esityksiä ja muitakin asioita, joita on hoidettu, ja niihin ei jäädä jankkaamaan asioita, vaan hoidetaan ne ripeästi mutta kuitenkin huolellisesti ja otetaan se aika, mikä niihin tarvitaan. Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä todeta tämän, kun ministeri puheenvuorossaan jo aluksi totesi, että tämä sopimus on yritysten kannalta tärkeä ja erityisesti metsäteollisuudelle. Uruguay ja Suomihan molemmat ovat siinäkin mielessä samankaltaisia valtioita — vaikka etäisyys on pitkä — , että metsät ovat meille tärkeitä. Molemmat valtiot saavat merkittävän osan tuloistaan nimenomaan metsistä. Edustaja Lundén hyvin myöskin toi esille sen, että nykypäivänä ihmiset liikkuvat yhä enemmän maiden välillä ja yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja tarpeet vaihtelevat. Siksi on tärkeää, että koko ajan tätä lainsäädäntöä tältäkin osin pidetään ajan tasalla. Varmasti tämäkin esitys kertoo hallituksen yritysmyönteisestä politiikasta. Me haluamme kasvua Suomeen, ja me haluamme, että yritykset menestyvät.
Arvoisa puhemies! Hyvä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta on tämän asian ripeästi käsitellyt. Minä luulen, että nyt olennaista on se, että täällä asiat saadaan sujuvasti etenemään silloin, kun kyse on sellaisista asioista — tai kaikistakin, mutta nimenomaan sellaisista asioista — jotka ovat ihmisille tärkeitä. Ja kuten tässä on kuvattu, tämä on ollut kyllä tärkeä asia. Ehkä juuri sen takia tämä on tärkeää, että kun suomalainen metsäteollisuus on niin voimakkaasti investoinut Uruguayhin, niin se on tietysti johtanut siihen, että se on sellainen maa, jossa myöskin suomalaisia työntekijöitä on varsin paljon niissä hankkeissa ollut mukana. Jos en vallan väärin muista, niin Uruguay oli yhteen aikaan maailmassa ainoa maa, jossa Suomi oli suurin ulkomainen investoija. Nämä metsäteollisuushankkeet olivat niin mittavia — Uruguay on kuitenkin kohtuullisen pieni maa — Uruguayn mittakaavalla, että Suomi nousi siellä kaikkein suurimmaksi investoijaksi. Se on tietysti erittäin iso juttu myös. On erittäin hyvä, että tämmöisiä asioita hoidetaan. Kiitokset tässä vaiheessa ministerille ja myöskin ministeriön neuvottelijoille, jotka ovat tämän asian yhdessä Uruguayn kanssa saaneet aikaan. Kiitos myös sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asian ripeästä käsittelystä.
Arvoisa puhemies! Esityksessä ehdotetaan, että eduskunta hyväksyisi Suomen ja Uruguayn välisen sosiaaliturvasopimuksen, joka allekirjoitettiin Montevideossa 7. lokakuuta 2025. Sopimus koskee kummankin maan työskentelyyn perustuvia eläkkeitä. Sopimuksen tavoitteena on yhtäältä varmistaa sopimusvaltiosta toiseen liikkuvien henkilöiden työskentelyyn perustuvat eläkeoikeudet ja toisaalta välttää kaksinkertaiset eläkevakuutusmaksut, kun työntekijä lähetetään työskentelemään maasta toiseen. Kaksinkertaisten eläkevakuutusmaksujen poistaminen työkomennuksen ajalta parantaa yritysten kilpailukykyä suhteessa muihin kansainvälisillä markkinoilla toimiviin yrityksiin. Toisaalta kaksinkertaisten maksujen estäminen vaikuttaa myös suomalaisen sääntely-ympäristön houkuttelevuuteen yritystoiminnan sijaintipaikkana. Sopimuksella ei ole merkittäviä vaikutuksia Suomen työeläkkeiden määräytymiseen tai eläkkeiden maksamiseen. Sopimuksella parannetaan Uruguayssa työskennelleiden ja siellä vakuutusmaksuja maksaneiden työntekijöiden eläkeoikeuksien toteutumista. Vakuutuskausien yhteenlaskemista koskevilla sopimuksen määräyksillä voi olla suuri merkitys Uruguayn eläkeoikeuden syntymisen kannalta, sillä Uruguayssa vanhuuseläkkeen saaminen edellyttää jopa 30 vuoden työskentelyä Uruguayssa. Sopimuksen myötä Uruguayssa otetaan huomioon myös Suomen työskentelykaudet, joten henkilö voi saada oikeuden Uruguayn eläkkeeseen, vaikka olisi työskennellyt siellä vaadittua vakuutusaikaa lyhyemmän ajan. Sopimuksella luodaan Suomen ja Uruguayn eläkevakuuttamista toimeenpanevien laitosten välille menettelyt hallinnollisesta yhteistyöstä ja avusta sopimuksen toimeenpanemiseksi. Sopimuksella helpotetaan myös eläkkeen hakemista, sillä eläkehakemus jätetään sopimuksen mukaan asuinmaan eläkelaitokselle, joka hoitaa eläkehakemuksen välittämisen toisen maan eläkelaitokseen. Sopimusneuvottelut käytiin Uruguayn aloitteesta vuosina 2024—2025. Neuvottelut etenivät hyvässä yhteistyössä, ja sopimus valmistui verrattain nopeasti. Sen taustalla ovat kasvaneet taloudelliset yhteydet maiden välillä sekä tarve tukea työvoiman liikkuvuutta ja yritysten toimintaa. Suomalaiset yritykset ovat tehneet huomattavia investointeja Uruguayssa erityisesti metsä- ja selluteollisuuden alalla. Maiden välinen yhteistyö ulottuu myös muun muassa kiertotalouteen, koulutukseen ja eläkejärjestelmien kehittämiseen. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Puhemiesneuvostossa kysyin vielä, oletteko varmoja, että ette todella halua lausuntoa edes StV:n antavan. Ja niin kuin tiedätte, pöytäkirjasta näkee, että tästä asiasta äänestettiin. Vetosin teihin vielä oven ulkopuolellakin tässä asiassa. [Arto Satosen välihuuto] Mutta niin täällä toimitaan kuin toimitaan, ja se kertoo tietysti siitä, että sellainen parlamentarismi, mikä perustuu näin löyhään asioiden hoitoon, on huolestuttavalla tasolla. Minä haluan ensinnäkin sanoa, että — tämä ei ole leikin asia myöskään, ministerit — en usko, että Partanen on halukas siirtämään eläkejärjestelmää missään tapauksessa Marttisen ministeriöön. Tämä on todella vakava kysymys. Tässä esityksessä tehdään, edustaja Satonen, paljon muutakin kuin se, minkä te luettelitte. Tässä on ihan selvästi sosiaali- ja terveysvaliokunnalle kuuluvia vastuita. Ensinnäkin tässähän lähdetään siitä, että tiedonsaannin turvaamiseksi kaikki eläkejärjestelmätahot saisivat nämä tiedot seuraavan vuoden alusta, jos muistan oikein, suoraan Kelan kanta-järjestelmästä, ja siihen liittyvät asiat kuuluvat aivan selvästi sosiaali- ja terveysvaliokunnan profiiliin. Tässä myöskin tehdään isoja muutoksia siihen, millä tavalla tämä järjestelmä itsessään tulee toimimaan. Ei siis pelkästään lähdetä siitä, että viimeiset laitokset otetaan tähän mukaan VILMA-periaatteen mukaan, vaan tässähän tehdään myöskin useita muita muutoksia, joista ministeri joitakin mainitsi. Tässä tiedonsaantioikeuksien lisäksi lähdetään siitä, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen ja Merimieseläkekassan nimiin tehdään muutoksia, eli käytännössä tässä tapauksessa Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen kokouskutsumissäännöstä muutettaisiin esitetyllä tavalla. Tässä tehdään työeläkkeiden toimeenpanoon käytännössä erityyppisiä ratkaisuja, joista on vuosikymmenten pitkä linja sosiaali- ja terveysvaliokunnan tekeminä muutoksina. Nyt me päätyisimme hallituskauden aivan loppupuolella siihen, että nyt TyV rupeaisi tekemään uusia linjoja tähän kokonaisuuteen. Lisäksi osa näistä koko tämän eläkejärjestelmän muutoksista on ollut käsittelyssä ja on käsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa siitä huolimatta. Kyllä tämä kertoo minusta siitä, minkälaisessa tilanteessa me ollaan. Puhemiesneuvosto teki tällä viikolla viisaudessaan myöskin päätöksen siitä, että biopankkilaki laitetaan sivistysvaliokuntaan, ja jälkikäteen porukat tajusivat, että sillä ei ole mitään tekemistä tieteen edistämisen kanssa. Se on täysin sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeva lainsäädäntö. Siinä muutetaan eettisiä käytänteitä, ja eettisissä asioissa päädytään puhemiesneuvostossa tekemään sellainen eettinen linjaus, että ei toimita lainkaan sen virkaesityksen mukaisesti, miten eettisiä asioita hyvinvointialueilla tultaisiin käsittelemään. Sen lisäksi koko se biopankkilakia koskeva kokonaisuus perustuu toisiolakiin, josta me käsiteltiin jo täällä ensimmäinen osa meidän valiokunnan johdolla, ja tulee vielä kaksi uutta EU-tasoista isoa pakettia siihen kokonaisuuteen. Eikä kukaan miettinyt puhemiesneuvostossa, miten hoidetaan tämä kokonaisuus, missä on neljä osaa ja yksi vasta korkattu valiokunnassa. Senkin paikkaansa paneminen muuten kesti tosi kauan, että saatiin ulos se, eikä siinä ole mitään ristiriitaa. Sekään ei ole poliittisesti millään tavalla särmäinen laki. Mutta ei tämä meno voi jatkua näin. Kyllä jonkun täytyy kantaa siitä myöskin vastuuta, että täällä voidaan luottaa myöskin meidän valiokunnassa siihen, että kun me suunnitellaan näitä prosesseja, niin me tiedetään, milloin meillä käsitellään mitäkin. Eli nythän meillä on sellainen tilanne, että meillä on tehty monta viikkoa eteenpäin ohjelmat, miten me käsitellään näitä asioita, ja me joudutaan jatkuvasti pelkäämään, että puhemiesneuvostossa esimerkiksi tämän asian kohdalla päädytään sellaiseen johtopäätökseen, että ei arvosteta lainkaan meidän kykyämme tehdä asiallinen mietintö tässä asiassa. Kyllä se kertoo siitä, missä tilanteessa eduskunnassa eletään, ja tämä voidaan tehdä äänestyspäätöksellä, muistaakseni 10—6. Silloin meidän kannattaisi miettiä vielä uuden kerran niitä perusteita, joita me täällä viljellään. En minäkään käy esittämässä sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asioita, jotka meille eivät kuulu.
Arvoisa puhemies! Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaatteen laajentamista koskevaksi lainsäädännöksi ja eräiksi muiksi laeiksi. Esityksessä ehdotetaan, että työeläkejärjestelmän viimeisen eläkelaitoksen periaate, niin kutsuttu VILMA-periaate, laajennettaisiin koskemaan Suomen Pankin ja Finanssivalvonnan palveluksen piiriin kuuluvien henkilöiden eläketurvaa sekä Ahvenanmaan julkisen sektorin eläkkeitä koskevan maakuntalain mukaisesti vakuutettujen henkilöiden eläketurvaa. Viimeisen eläkelaitoksen periaatteella tarkoitetaan, että viimeinen eläkelaitos toimii eläkehakemuksen ratkaisevana eläkelaitoksena eli antaa yhden yhteisen päätösyhdistelmän eläkkeenhakijan kaikista VILMAn piiriin kuuluneiden eläkejärjestelmien eläkkeistä. Ahvenanmaa ja Suomen Pankki ovat toivoneet VILMA-menettelyyn liittymistä. Ahvenanmaan maakunnan eläketurvan toimeenpanon siirtymisestä Kevalle, eläkemenojen maksusta ja Kevan kustannusten korvauksesta säädetään tasavallan presidentin Ahvenanmaan itsehallintolain 32 §:n nojalla sekä Ahvenanmaan maakunnan hallituksen suostumuksella annetussa, eräiden Ahvenanmaan maakunnan palveluksessa olevien henkilöiden eläketurvan hoitamista koskevassa asetuksessa, joka tulee voimaan 1.1.2027. Ahvenanmaa muuttaa omaa maakuntalakiaan samassa aikataulussa. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu lakiesitys on pitkälti eläketekninen. Esityksen tavoitteena on sujuvoittaa eläkepäätöksen hakemista ja yksinkertaistaa eläketurvan toimeenpanoa. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä eläke-etuuksiin. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkealan toimijoiden tietojensaantioikeuksia koskevaa säännöstä muutettaisiin, sillä työeläkejärjestelmä siirtyy vastaanottamaan eläke- ja etuusasian toimeenpanossa tarpeelliset terveydentilaa koskevat tiedot sähköisesti 1.1.2027 Kelan Kanta-palvelun kysely- ja välityspalvelun kautta. Lisäksi ehdotetaan, että työeläkevakuutusyhtiöistä annettuun lakiin lisättäisiin säännökset eläkeasioiden neuvottelukunnasta. Esityksessä ehdotetaan lisäksi, että Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen nimi muutettaisiin Melaksi. Lisäksi ehdotetaan, että Merimieseläkekassa voisi käyttää nimestään lyhennettä MEK. Lisäksi Merimieseläkekassan valtuuskunnan kokouksen koollekutsumissäännöstä nykyaikaistettaisiin siten, että vaatimus kokouskutsun lähettämisestä kirjattuna kirjeenä poistettaisiin ja kokouskutsu voitaisiin lähettää sähköpostitse tai postitse. Lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2027.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Ja kiitoksia vielä eduskunnalle erittäin hyvästä välikysymyskeskustelusta. Välikysymyskeskustelu oli arvokasta siinä mielessä, että pystyimme käsittelemään sitä, miten tärkeä rooli meidän maataloudella on meidän koko huoltovarmuuden ja ennen kaikkea ruuantuotannon ja myöskin sitten kokonaisturvallisuuden kannalta. Olemme silloin ihan kokonaisturvallisuuden ytimessä, kun puhumme siitä, että suomalainen ruuantuotanto pärjää ja pystyy tuottamaan suomalaisille ruokaa myös tulevaisuudessa. Hallitus eilen kertoi: 140 miljoonaa euroa olemme valmiita laittamaan tässä taloudellisessa tilanteessa maataloudelle, ja toisin kuin välikysymyksen esittäjät olivat sitä mieltä, että aloitetaan toimet ensi vuonna, ensi vuoden budjetissa, niin tämä hallitus reagoi jo keväällä kehysriihessä. Eli teimme heti energiaveron palautuspäätöksen, 10 miljoonaa, mikä oli mahdollista EU:n asettaman katon suhteen, ja ensi vuonna sama 10 miljoonaa, ja sen lisäksi nämä muut 120 miljoonaa euroa on suunnattu maataloudelle, koska tälle hallitukselle maatalouden pärjääminen on arvo itsessänsä. Me haluamme varmistaa sen. [Puhemies koputtaa] Näinä aikoina, kun lähestulkoon kaikesta on jouduttu leikkaamaan, ruuantuotannosta ei ole leikattu. [Puhemies koputtaa] Tämä hallitus puolustaa suomalaista maataloutta.
Arvoisa puhemies! Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä totesi, että maatalouden historiallisen huonon kannattavuuden nouseminen välikysymyskeskusteluun oli perusteltua. Kiitos kaikille eilisestä erinomaisesta keskustelusta. ”Hyvä, että eduskunnassakin saadaan kunnon keskustelu ja päästään asiaan! Tehdyt toimenpiteet ovat tähän poikkeukselliseen [Hälinää — Puhemies koputtaa] maailmanmarkkinatilanteeseen kuitenkin riittämättömiä. Valitettavasti tämä ei vain riitä. Tämä ei ole vain maanviljelijöiden juttu, tämä on koko yhteiskunnan juttu.” Arvoisa puhemies! Maatalous, ruuan tuottaminen on äärimmäisen energiaintensiivistä ja edelleen riippuvaista fossiilisista polttoaineista. Polttoaineen hintojen nousun takia monella maatilalla on jopa rajoitettu tuotantoa. Kysymys valtiovarainministeri Purralle: mitä aiotte tehdä tämän jo Suomen huoltovarmuutta uhkaavan tilanteen edessä, vai onko maa- ja metsätalous edelleenkin vain politiikan tekemisen väline eikä sen kohde?
Arvoisa puhemies! On aivan oikein, että keskitymme hetkeksi siihen tilanteeseen, joka Iranissa kansalaisten osalta vallitsee. Iranissa on 90 miljoonaa ihmistä, ja tuo kansakunta on tuottanut tähän maailmaan valtavasti innovaatioita, tiedettä. Muun muassa maailman ensimmäinen nainen, joka on saanut Fieldsin mitalin matematiikassa, on iranilainen. Iranin kansalaiset, sekä maassa että sen ulkopuolella, ovat aivan valtava voimavara, mutta valitettavasti heidän omassa maassaan heidän omat hallitsijansa pitävät nämä ihmiset kyykyssä ja pimennossa. Ja todella — viittasitte niihin mielenosoituksiin — alkuvuonna tuhansia ihmisiä tapettiin, ja edelleen selvitykset ovat kesken. Nyt tämä Iranin konflikti, tai sota, jota siellä käydään, ei tällaisenaan valitettavasti kyllä tuo helpotusta kansalaisten arkeen, vaan pikemminkin päinvastoin. Euroopan unioni pyrkii auttamaan sekä humanitaarisen avun kautta että esimerkiksi mahdollistamalla sen, että ihmisillä olisi sananvapaus ja tosiasialliset perusoikeudet ja pääsy esimerkiksi internetiin oikean tiedon ääreen, mutta sen edesauttaminen on vaikeaa. Olen ottanut tämän säännöllisesti esille ulkoministerikollegani Araghchin kanssa muun muassa, ensi viikolla varmasti New Yorkissa uudelleen. [Puhemies koputtaa] Tämän lisäksi meillä on Suomen edustusto paikan päällä, [Puhemies koputtaa] ja se on ollut siellä systemaattisesti konfliktin aikana.
Arvoisa herra puhemies! Äsken siis kuulimme valtiovarainministeriltä, että perussuomalainen hallitus ei aio tehdä yhtään mitään meidän polttoaineiden pumppuhintojen alentamiseksi, ei yhtään mitään. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä — Puhemies koputtaa] Kaksi ja puoli euroa maksaa polttoaine pumpulla, ja perussuomalaiset eivät aio tehdä yhtään mitään. Voikin kysyä, puhemies, paljonko sen pitää maksaa pumpulla, että perussuomalaiset ovat valmiita jotakin tekemään. [Jenna Simula: Älä puhemieheltä kysy!] Kolme euroako? Eräs ystäväni Pohjanmaalta lähetti minulle WhatsAppissa vanhan videon, jossa kansanedustaja Mauri Peltokangas ilmoitti, että äänestä bensan hinnan korottajat pihalle. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ystäväni sanoi, että näin varmasti keväällä pohjalaiset myös tekevät. Herra puhemies! Perussuomalainen hallitus on myös vienyt Suomen liikenteen EU:n päästökauppaan ensimmäisten joukossa. Suomella oli optio, mahdollisuus, 2030-luvulle asti siirtää liikenteen päästökauppaa. Sitä ei persuhallitus tehnyt, ja otitte myös maatalouden mukaan liikenteen päästökauppaan. [Välihuutoja perussuomalaisten ryhmästä] Kysynkin nyt liikenne- ja viestintäministeriltä: miltä tuntuu, [Puhemies koputtaa] kun olette lähteneet tähän ilmastovouhotukseen nyt mukaan?
Arvoisa puhemies! Edustaja esitti erittäin tärkeän kysymyksen. Työntekijöiden työhyvinvointi on keskeinen osa Suomen tuottavuudenkin nostamista. Täytyy esittää kiitos edelliselle hallitukselle siitä, että he perustivat ja käynnistivät tämmöisen Työelämän mielenterveysohjelman. Olemme nyt jatkaneet sitä ohjelman täytäntöönpanoa ja toimeenpanoa, ja sen avulla on luotu työpaikoille erilaisia työkaluja, erilaisia materiaaleja, ja ollaan tehty semmoinen kokonaisuus työpaikoille, että he voivat ottaa näitä hyviä käytäntöjä käyttöön. Olemme tavoittaneet todella useita työpaikkoja ympäri Suomen, ja olemme saaneet tästä hyvää palautetta. Tässä näkyy nimenomaan se, että me tarvitsemme tämmöistä jatkuvaa, pitkäaikaista työskentelyä näiden mielenterveyshaasteiden ympärillä. Ei ole työntekijöiden kannalta paras mahdollinen se, että järjestämme erilaisia kampanjoita, vaan tarvitsemme tämmöistä pitkäaikaista tekemistä yhdessä. Nämä käytännöt, mitä olemme nyt luoneet, ja materiaalit, mitä olemme luoneet, ovat kaikille työpaikoille ilmaisia, ja ne ovat kaikkien käytettävissä. Uskon ja toivon, että myös seuraava hallitus tulee jatkamaan tätä tärkeää työtä.
Arvoisa puhemies! En tiedä, mikä on toivon puhetta ja epätoivon puhetta, mutta minun toivon puheeni edelleen lähtee siitä, että Suomi on paikka, jossa on työpaikkoja. Onko se masentava ajatus vai? Kun täällä on työpaikkoja, niin nuoret saavat töitä, ja kun meillä on korkeaa osaamista, niin meille syntyy korkeaa lisäarvoa tuottavia työpaikkoja. Ja tähän jatkuvaan syytökseen koulutuksesta leikkaamisesta: Kyllä, tämä aikuisten koulutustuki on leikkaus, [Minja Koskelan välihuuto] ja kyllä, on tehty jonkun verran korkeakouluihin leikkauksia, [Välihuuto vasemmalta] mutta opetus‑ ja kulttuuriministeriön budjetin pääluokka on kasvanut muistaakseni noin miljardilla tai yli siitä, kun me aloitettiin. Korkeakoulujen indeksit ovat voimassa. Tutkimukseen ja tuotekehitykseen miljardi euroa lisää rahaa, peruskouluun 200 miljoonaa. [Pia Lohikosken välihuuto] Uudistukset peruskouluun: oppimisen tuki, kännykkäkiellot. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Mitä tämä on muuta kuin hyvää koulutuspolitiikkaa?
Arvoisa puhemies! Työministeri Marttinen, toistuvasti kun kysyimme aikuiskoulutustuesta, jonka poistitte ja joka oli tarkoitettu nimenomaan työssä oleville henkilöille, että he voivat kouluttautua työuransa aikana, niin te vastaatte kertomalla työttömien mahdollisuuksista kouluttautua. Ne ovat kaksi eri järjestelmää. Me nimenomaan peräänkuulutamme sitä, että ennen kuin ihmiset joutuvat työttömäksi, ennen kuin tekoäly vie heidän työpaikkansa tai muu rakennemuutos uhkaa saada heidät työttömäksi, olisi mahdollisuus kouluttautua, jotta he voivat parantaa omaa tuottavuuttaan, voivat parantaa yritysten toimintaedellytyksiä työuransa aikana ja säilyttää työpaikkansa tai siirtyä toiselle alalle, toiselle uralle, toiseen työpaikkaan. Tämä on paljon järkevämpää kuin se, että ihmisten täytyy ensin jäädä työttömäksi ja sen jälkeen kouluttautua uudelle alalle työvoimakoulutuksen tai muiden, sinänsä hyvien ja tärkeiden tukimuotojen kautta. Voitteko nyt vielä kerran vastata tähän aikuiskoulutustukeen? Mitä aiotte tehdä sille, että työssä olevat henkilöt voivat edelleen kouluttautua
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Tässä vaiheessa iltaa haluan kiittää teitä kaikkia hyvistä keskusteluista, ja muistutan siitä, että teot ratkaisevat — puheet ovat tärkeitä, mutta teot ratkaisevat. Omalla vahtivuorollani olen pyrkinyt tekemään kaiken sen, mitä pystyn, suomalaisen maatalouden eteen, ja siinä mielessä jokainen voi aina vuorollaan sitten tältä paikalta yrittää tehdä parhaansa. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä ilta ehkä antoi toivoa. Toivoa sille maidontuottajalle, jonka tuottajahinta on laskenut 6,3 senttiä samaan aikaan kun maitopurkin hinta on noussut 24 senttiä kaupassa. Se ehkä antoi toivoa sille viljanviljelijälle, jonka kaikki puidusta viljasta saatu arvo on valunut polttoainekustannuksiin, joita on käytetty kevättöissä ja puinneissa ja kuivauksessa. [Pertti Hemmilä: Tulihan se sieltä!] Se ehkä antoi toivoa sille sianlihantuottajalle, jonka lihan hinta on romahtanut afrikkalaisen sikaruton takia ja jolla on pelko siitä, saadaanko tämä asia hallintaan. Se ehkä antoi toivoa ihmisille, joilta tietoliikenneyhteydet pätkivät tai jotka eivät saa soitettua edes kotoa puhelimella kunnolla, kun se pätkii. Se ehkä antoi toivoa yksityistien varressa olevalle ihmiselle, joka on huomannut, että enää korjauksiin ei ole rahaa. Ylipäätään maaseudun ihmisille, joilta palvelut ovat karkottuneet kauas. On ainakin yksi puolue, joka sydämestään ajaa maatalouden ja maaseudun asiaa. [Pertti Hemmilä: Kokoomus!] Me saimme jopa oppositiosta vaikutettua, kiitos ministerin, siihen, että pieni korjauspaketti tuli, ja se ehkä antaa toivoa siihen, että tältä hallitukselta voisi enemmänkin nähdä toimia maaseudun ja maatalouden hyväksi myös muiden ministereiden sektoreilta. Kiitos kaikille osallistujille. On hienoa, että täältä vielä löytyy myös yksi kokoomuksen ja yksi kristillisten kansanedustaja kuuden keskustan kansanedustajan lisäksi.
Kunnioitettu rouva puhemies! Ainakin itselleni on kyllä antanut ajattelemisen aihetta tämä välikysymyskeskustelu, ja kiitoksia omaltakin osaltani. Vielä haluan, rouva puhemies, mennä sinne Itä-Suomeen, koska tämä on oikeasti turvallisuuspoliittinen kysymys, ja ihan vain tuoda esille sitä, minkälaisten välimatkojen maassa me eletään, siis yhden kaupungin alueella siellä Kuhmossa: Etelä-Kuhmossa on Jumin tila siellä Saunajärven suunnalla, ja sieltä Kuhmon keskustaan on 43 kilometriä. Tai sitten kun mennään sinne Pohjois-Kuhmoon, missä on toinen maitotila siellä ihan itärajan pinnassa, puhutaan Liekinvaarasta, niin sinne on Kuhmon keskustasta 73 kilometriä. Tämä kertoo vähän siitä mittakaavasta, minkälainen matka maitoautollakin kuljetaan, kun käydään hakemassa joka toinen päivä se arvokas suomalainen elintarvike sieltä talteen ja viedään se sitten jatkojalostukseen meijeriin joko Joensuuhun tai Lapinlahdelle. Pitkät ne on matkat — rouva ministeri on sieltä Pohjois-Savosta. Mutta tosiaan: Se, minkä takia vielä haluan tuoda esille tämän Jumin tilan ja Liekinvaaran tilan, on myös se näkökulma, että näitä kilometrejä kun katsotaan, niin kun edustaja Hemmilä toi esille nämä yksityistiet, niin samalla pitää puhua myös valtion teistä. Kyllä sinne pitää ennemmin satsata kuin sieltä lähteä leikkaamaan. Nyt nimittäin tämä tieverkon korjausvelka on nousemassa sen 200 miljoonaa euroa, ja samalla hallitus leikkaa sieltä yksityistieavustuksesta. Ne yksityistiet ovat välttämättömiä maatalouden ja puuhuollon kuljetuksille, eikä huoltovarmuutta kyllä voida rakentaa tämmöisten rapistuvien teitten varaan. Jotenka halusin vielä, rouva puhemies, muistuttaa siitä, että pidetään näistä teistä huolta niin kesällä kuin talvella, ja ennen kaikkea talvella sen talvikunnossapidon pitää olla asianmukaisella tasolla. Ensinnäkin on se tieliikenneturvallisuus, mutta sitten toinen asia on, että kun polttoaineen hinta nousee, niin siinä maitoautossa oleva polttoaine riittää tai siellä puuautossa oleva polttoaine riittää, kun tiet ovat hyvässä kunnossa. Mutta sitten jos on lunta, kuulkaa, monta kymmentä senttiä siinä tien päällä, niin sitten sitä dieseliä vaan palaa pikkuisen enemmän. Onko se kenenkään etu? Ei ainakaan sen kuljetusyrittäjän etu. — Rouva puhemies, minä kiitän.
Arvoisa rouva puhemies! Aivan ensimmäiseksi kiitos maa- ja metsätalousministeri Essayahille tästä illasta. Ajattelin tähän illan päätteeksi tehdä kysymyksen myös ministerille [Pertti Hemmilä: Oliko tuo lupaus?] asiasta, siitä, onko tulossa hallitukselta näihin siirtolinjoihin, johtokäytäviin tämä esitys siitä, miten saadaan maanomistajille oikea korvaus siitä, että jopa ulkomaiset yhtiöt siirtävät sähköä maanomistajan maan kautta ja tällä hetkellä käytännössä ryöväämällä sen maapohjan. Elikkä tämä maanlunastuslain uudistus, mikä tehtiin — ja mekin valiokunnassa sitä hyvin pitkään käsiteltiin — ei näitä johtokäytäviä elikkä nauhamaisia lunastuksia korvaa, kun tämä korvaus ei toteutunut, elikkä ne eivät tule korvauksen piiriin, maanlunastuslain uudistuksen piiriin. Tämä olisi nyt erittäin tärkeää, koska tämä tilannehan on sillä tavalla karannut vähän niin kuin käsistä, että meillä on tällä hetkellä tosiaan 147 datakeskusta suunnitteilla Suomeen ja nämä kaikki edellyttävät jonkunlaista linjan rakentamista. Me tiedämme sen, että Pohjois-Pohjanmaalla tuotetaan Suomen tuulivoimasta 43 prosenttia tällä hetkellä. Se käytännössä tarkoittaisi sitä, että sitä sähköä tuodaan tänne etelään. Fingrid on sanonut, että me tarvittaisiin kolme vähintään 400-kilovolttista linjaa vierekkäin Pohjois-Pohjanmaalta tänne etelään, elikkä se on noin 300 metriä johtokäytävää, jotta me se sähkömäärä siirrettäisiin. Sen takia tietysti toivomme, että ne investoinnit tulisivatkin sinne, missä se sähkö tuotetaan, niin että ei näitä valtavia johtokäytäviä tarvitsisi tehdä. Kiitokset kaikille. Omasta puolestani tämä on minun kohdaltani viimeinen puheenvuoro, ja varmasti tämä ilta on antanut monelle ajattelemisen aihetta. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Arvoisalle ministerille palautetta suurpetopolitiikka-asioista: Ensinnäkin täytyy kiittää, siis oikeasti, että suden kannanhoidollinen metsästys on hoidettu lakitasolla ja asetustasolla mielestäni hyvin. Sitä on juoksutettu varmasti siinä aikataulussa kuin se on ollut käytännössä mahdollista, ja maaseudulla ollaan oltu tyytyväisiä siihen, että tämä pää on saatu auki. Tähän karhuasiaan, tähän asetukseen, en muuten ota kantaa kuin että jos ensi syksynä metsästetään kiintiömetsästyksenä karhuja riittävä määrä, niin olen siihenkin erittäin tyytyväinen. Lopputuloksella on isosti väliä. Mutta jos näitten kaikkien kysymysten keskellä, kun ministerillä varmasti on paljon kysymyksiä, jotain muistijälkeä ja toivetta voisi asettaa, niin se tulee tuonne tutkimuksen puolelle: Olen jonkun verran selvitellyt Luken tapaa tutkia, ja hämmästynytkin siitä, miten epätarkkoja ovat Luken tutkimukset ja tulokset suhteessa siihen, miten paljon olemme muuttaneet lakeja täällä eduskunnassa ja niitä asetuksia. Olen huolissani siitä, että maaseudulla ei saada sitä määrää kaatolupia, koska tutkimus ei välttämättä pääse osoittamaan sitä kasvanutta kantaa niin täsmällisesti, että voitaisiin osoittaa myöskin sellaista pohjaa, että näitä kaatolupia tulisi riittävä määrä. Tämä koskettaa kaikkia suurpetoja. Mutta jos siellä resurssipuolella sinne tutkimukseen pystyisi osoittamaan ja valvomaan sitä tutkimusta siten, että se täyttäisi laadukkaan tutkimuksen tunnusmerkit, olisi erittäin hyvä. Uskon, että jos tuo kentän toiminta tuolla maakunnissa, missä liikkuvat metsässä niin metsästäjät kuin muutkin havainnoijat, tulisi mukaan näihin talkoisiin ja he ottaisivat niitä havaintoja myös tutkimuksen avuksi, että löydettäisiin se kanta, mikä siellä metsässä vallitsee, niin se ei tavallaan täällä Kehä kolmosen sisäpuolella sitten muodostuisi minkään pelkän tietokonesimulaation avulla. Joten tutkimuksen osalta näkisin vielä jonkun verran tarkennettavaa ja ehkä myöskin jossain vaiheessa raportoitavaa tänne eduskunnan suuntaan, mitä sille tutkimukselle ollaan valmiita tekemään, jos se ei vastaa todellisuutta.
Arvoisa rouva puhemies! Haluan pitää näin lopuksi vielä puheenvuoron ruokaviennistä. [Pertti Hemmilä: Lopuksi!] Nimittäin ruokavienti, toden totta keskustelun kuluessa siihen on usein viitattu, on Suomelle kansallinen jalokivi. Ruuantuotanto on kansainvälisesti menestyvää liiketoimintaa, mutta vaikka meillä Suomessa on paras tuoteturvallisuus ja maailman puhtain ruoka, niin siitä huolimatta me alisuoriudumme ruokaviennin osalta. Se on tällä hetkellä noin kahden ja puolen miljardin euron bisnes, mutta me voisimme kasvattaa sen, jopa kolminkertaistaa, niin kuin olen aikaisemmin esittänyt. Olen kiitollinen hallitukselle erittäin hyvistä hallitusohjelmakirjauksista ja myös teoista ruokaviennin nostamiseksi, mutta se kunnianhimon taso vielä tulisi nostaa korkeammalle. Ajan joka päivä ohi esimerkiksi Fazerin suuresta investoinnista Lahden moottoritieltä ja tiedän, että investointeja tapahtuu. Olen niistä erittäin ylpeä ja kiitollinen, että niitä edistyy. Mutta kyllähän meidän pitää tunnistaa, että tuottajalle tämä ruokavientiin mukaan lähteminen on samanlainen investointi kuin joku muukin tuotantolaitos. Se ei ole mikään pikku juttu. Se on vastaava kuin tekisit robottinavetan tai ostaisit uuden puimurin. Kohdemarkkina pitää tuntea, ja jakelukanavien pitää olla kunnossa. Ruokavienti voi lähteä käyntiin vain, jos me kansallisesti myös rakennamme tätä brändiä. Ei sinne Saksan markkinoille kannata lähettää jokaista tuottajaa yksi kerrallaan, vaan pitäisi mennä kansallisesti yhtenä ryhmänä ja tukea tätä bisnestä. Ajattelen, että yritysten toimintaympäristön kuntoon laittaminen on ensimmäinen askel. Siksi ajattelen, että tämä välikysymys ei ole ollenkaan turha siitä huolimatta, että hallitus on tämän ruokaviennin edistämiseksi tehnyt toimenpiteitä. Nimittäin jos tilojen yleinen kannattavuus ei ole kunnossa, niin ei siellä ole sitä vakavaraisuutta ja kykyä tehdä näitä investointeja, joilla tätä vientiä voisi lisätä, saatikka aloittaa ja kasvattaa kapasiteettia tuotannolle. Nämä kaikki tarvitaan, jotta tämä meidän ruokavienti voi olla tikkikunnossa. Meillä on pistemäisiä toimia, mutta kokonaisuus on edelleen sirpaleinen. Ajattelen, että myös kunnianhimoa pitää nostaa. Me pystyisimme kolminkertaistamaan ruokaviennin. Olemme matkalla sinne, mutta vauhti on aivan liian hidas. Ruuantuotanto todellakin voisi olla yksi Suomen keskeisimmistä viennin tuotteista.
Rouva puhemies! Ajattelin, että en puheenvuoroa ota, mutta edustajakollega Kemppi vielä innoitti tässä omassa puheenvuorossaan, kun toi huoltovarmuuden esille. Kun puhutaan kokonaisturvallisuudesta, niin meidän tasavallassa se kokonaisturvallisuus tarkoittaa sitä, että myös Itä-Suomesta huolehditaan, Itä-Suomen asiaa pidetään yllä, mutta ennen kaikkea niitten tekojen kautta se Itä-Suomi tulee sitten konkretisoitua. Minkä takia tämän otan esille? Otan Itä-Suomen ja sen rajaseudun elinvoiman siitä näkökulmasta huomioon, että kun silloin aikoinaan Kuhmon ja Kainuun perukoilla maitoautoa ajoin, niin siellä rajan pinnassa oli useampi maitotila ja sieltä haettiin se maito. Mutta ennen kaikkea, sen suomalaisen ruuantuotannon lisäksi, he ovat elintärkeä yhteistyökumppani myös suomalaiselle rajavartijalle. Miettikääpä, kun siellä rajan pinnassa on niitä maitotiloja. Siellä samaan aikaan sitten huolehditaan siitä, että sitä raja-aluetta vähän niin kuin seurataan niitten viljelijöitten katseilla, mutta ennen kaikkea se on yhteistyökumppani sille rajavalvojalle siitä näkökulmasta, että talvisaikaan se taitaa olla siellä Kuhmon perukalla niitä ainuita toimijoita, joilla on heti valmius vaikka aukaista sinne rajan pintaan joku metsäautotie, jos rajaviranomainen pyytäisi sitä. Miettikää, miten kallis lasku se olisi yhteiskunnalle, jos se tienauraaja tai tienhoitaja pistetään sitten liikkeelle sieltä 60 kilometrin päästä Kuhmon keskustasta. Haluan tällä tuoda esille vain sitä, että on elintärkeää sen rajaviranomaisen kannalta, kokonaisturvallisuuden kannalta ja elinvoimaisen maaseudun kannalta, että siellä rajan pinnassakin on niitä maatilayrittäjiä, maitotilayrittäjiä, ennen kaikkea tuottamassa meille sitä kallisarvoista suomalaista puhdasta ruokaa mutta myös pitämässä huolta siitä, että rajaviranomaisen toiminta on mahdollisimman kivutonta ja sujuvaa, ja ennen kaikkea siitä näkökulmasta, että siellä valot palavat ja on katseita, että pystymme sitten ennakoimaankin tarpeen vaatiessa siellä rajan pinnassa. Rouva puhemies! Itä-Suomen asia on tärkeä koko Suomelle, ja totta kai me keskustassa olemme pitäneet huolta siitä, että tämä niin sanottu Itä-Suomen ohjelma ei jää vain juhlapuheeksi vaan että se myös konkretisoituu rahana, euroina. Mutta sitten myös tämä erityistalousaluekokeilu: kyllä se on, kuulkaa, niin, että seuraavalla vaalikaudella ja tulevilla vaalikausilla pitää mennä siihen Puolan malliin, että koko itäisestä Suomesta tehdään yhtä erityistalousaluetta.
Arvoisa rouva puhemies! Miksi keskusta teki tämän välikysymyksen? Tässä on tänä iltana tullut valtavasti hyviä puheenvuoroja ja on näitä asioita käyty läpi. Ensimmäinen asia, minkä nostan, on se, että teot ratkaisevat. Eli Suomen maatalouden kannattavuus tosiaankin on EU:n heikoin, ja keskimääräinen kannattavuuskerroin on 0,21. Täällä tuli ministerin puheenvuorossa se, että suomalaiset hyvät tilat ovat saavuttaneet 0,3:n kannattavuuden. Kyllä, mutta se 0,3 on heikko kannattavuus, eli meidän pitäisi tavoitella sitä yhtä. EU-maiden keskiarvo on 0,82 tässä kannattavuudessa. Sitten toinen on tämä, että kustannuskriisi koettelee maatiloja. Se on se toinen syy, minkä takia keskusta teki välikysymyksen. Ja kolmas: Ruokaketjun toimivuus ei ole parantunut, ja siitä on osoituksena se, että ruuan hinta on noussut 20,5 prosenttia vuoden 21 jälkeen ja se ei ole kotiutunut tuottajille. Tästä kerron sen verran esimerkin, että me Suomen suurimmat lihantuottajat tapasimme S-ryhmän ja K-ryhmän johtoa, siis ihan pääjohtajaa myöten. Se oli mielenkiintoinen keskustelu. S-ryhmää tavattiin ensinnä, ja S-ryhmän johtajan mukaan ei hinnalla ole niin väliä, kun he myyvät paljon sitä suomalaista tuotetta, suomalaista lihaa. Siis tällainen asenne, että kun myy paljon, ja tämä halpuuttaminen oli ajatuksena S-ryhmällä, että halpuutetaan niin, että ihmiset ostavat paljon, mutta hinnalla ei niinkään ole väliä. Mutta K-ryhmän johtaja sitten sanoi, että suomalaiselle lihalle pitäisi saada se arvo, mikä sille kuuluu, ja se oli jo paljon mukavampaa kuunneltavaa. Sitten neljäs kohta oli tämä, että hallitusohjelman kirjauksia ei ole kaikkia saatu toteutettua, ja se on ihan oikea syy tehdä välikysymystä. Sitten tämä viides kohta viimeisenä: tilojen lopettamistahti on kiihtynyt. Se on ihan totta, että nyt tällä hetkellä tiloja lopettaa ennätysmäärin, neljä päivässä. Nämä olivat ne meidän otsikot, minkä alla tämä välikysymys on tehty. Kyllä tämän illan keskustelu osoittaa sen, että tämä välikysymys on ollut tarpeen. Kiitos, edustaja Östman, ne olivat hyvät ajatukset, mitkä juuri kerroit. Näin meidän pitää toimia, yhdessä toimia, että me saadaan maatalouden tilannetta parannettua, ruuantuottajien tilannetta parannettua.
Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministerille. Te olette ollut täällä salissa jo lähes kahdeksan tuntia, ja se on varsin kunnioitettava aika. Ajattelen, että jokainen puheenvuoro on merkityksellinen, kun puhumme ruuasta, jota kuitenkin syömme joka ikinen päivä. Haluaisin vielä palata tähän ruokaketjun vääristymään kaurahiutale-esimerkin kautta. Ruuan hinta on noussut yli 20 prosenttia, mutta raha ei päädy alkutuottajalle. Kaurahiutaleet maksavat kaupassa 1 euro 35 senttiä kilolta — olen tämän monesti huomannut pienten lasten vanhempana — mutta suomalainen maanviljelijä saa tästä vain 20 senttiä. Se on aika merkittävä vinoutuma. Meillä kasvinviljelijät ovat kuluneen vuoden aikana järjestäneet kaksikin kriisikokousta. Siellä on merkittävä kustannuslisä, ja kaupan hinnat eivät seuraa perässä. Tätä ruokaketjun vinoutunutta arvonmuodostusta ei ratkaista ilman kilpailulain uudistamista. Saman näimme keväällä maidon hinnan osalta: tuottajalle tuli kolmessa kuukaudessa tiputusta maidon hintaan 10 prosenttiyksikköä, elikkä se teki noin 6,5 senttiä litralta, keskikokoisella tilalla noin 40 000 euroa miinusta siihen tulokseen. Nämähän ovat aivan ennakoimattomia kustannuksia. Siis näitä ei pysty mitenkään maaseudulla ja maataloudessa toimiva yrittäjä ennakoimaan, millainen on se tuottajan tulo ja tuottajalle maksettava korvaus. Eli pidän tätä erittäin härskinä ja ajattelen, että se, että meillä on Euroopan keskittynein kauppa, on meille erittäin nolo asia. Se tulee korjata, sillä suomalaisen huoltovarmuuden pitää olla aukotonta. Suomalaisen ruuan omavaraisuutta pitää kasvattaa, se on siellä 80 prosentissa. Meidän pitää nostaa se korkeammalle, ja se tapahtuu ruokavientiä edistämällä, mutta pohjalla pitää olla tietenkin se, että nämä tuottajalle maksettavat korvaukset ovat kohtuulliset, ja nyt näin ei paikoin ole. Me tarvitsemme muutoksen kilpailulakiin, ja kysyisin vielä ministeriltä: milloin tämä kilpailulain muutos on tulossa eduskuntaan, ja milloin pääsemme sitä viemään eteenpäin?
Arvoisa puhemies! Ihan ensin kiitoksia KD-ryhmän puheenjohtajalle siitä, että rehellisesti katsotaan peiliin ja todetaan myös ne asiat, mitkä eivät ole vielä edistyneet, koska se on juuri muutoksen alku, että todetaan, että työtä on vielä tekemättä. Silloin aina, kun kuuluu ministeriaitiosta, että kaikki on todella hyvin, ja luetellaan vain hyviä asioita, on helposti semmoinen tunne, että ihan kuin kaikki asiat olisi tehty. Kiitos siitä, että todetaan, että kaikki ei ole vielä aivan valmista. Siis sehän on täysin tosi, että Suomen päivittäistavarakauppa on Euroopan keskittynein, ja kun selvittelin ennen tätä päivää sitten maailman tilannetta, niin joillakin mittareilla mitattuna on todettu, että se on jopa koko maailman keskittynein täällä Suomessa. Jotakinhan tässä silloin on vinksallaan. Ja kun näitä keskusteluja... Itsekin olen tässä talossa ollut nyt jo seitsemän vuotta, ja kun on yritetty tuoda teollisuutta ja kauppaa ja tuottajia samaan pöytään, niin se monesti menee siihen, että teollisuus ja kauppa syyttävät toisiaan — teollisuus sanoo, että kauppa vaatii niin paljon, ja kauppa taas sanoo, että teollisuus vie välistä — niin että tämäkään tie ei johda mihinkään. On tosi hyvä, että tätä elintarvikemarkkinalakia on nyt lähdetty viemään eteenpäin, mutta edelleenkään se ei tule auttamaan kokonaisuutena, vaan me tarvitsemme myös siihen kilpailulakiin muutoksia. Täällä on ministeriltä nyt useammankin kerran kysytty, mikä on sen kilpailulain tilanne. Sitten kun olen jutellut myös useampien tuottajien kanssa, niin siellä tuottajapuolella on myös huolta siitä, että kauppa on kovin taitava, kaupalla on isot litaniat juristeja ja on semmoinen isomman voima siinä, eli on pelkoa siitä, että näinköhän se kauppa lähtee sitten noudattamaan myöskään tätä elintarvikemarkkinalakia. Eli sekin tulee varmaan vaatimaan nytten peräämään katsomista ja vahvaakin poliittista ohjausta. Nyt kysynkin, kun ministeri on täällä edelleenkin... — Kiitos muuten, ministeri, että olette istunut täällä. On vaatinut varmaan sitkoa olla kuuntelemassa meidän keskustelua, mutta se on erittäin arvostettavaa. — Vielä kertaalleen nytten kysyn: Onko teillä nytten suunnitelmia tämän elintarvikemarkkinalain seuraamiseen, niin että se lähtee toteutumaan? Ja mikä on sen kilpailulain tilanne, tuleeko siihen muutoksia vielä tällä vaalikaudella?
Kiitos, arvoisa puhemies! Nimi mainittiin useampia kertoja, vaikka se yhdistettiin tähän Tynkkysen listaan, jonka en ole allekirjoittanut, ja niin kuin kaikki tiedämme, edustaja Tynkkynen lähti sitten europarlamenttiin. Mutta sen sijaan joudun vastaamaan KD:n lupauksista. Eikö se mene näin, että minä KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana vastaan meidän harjoittamastamme politiikasta? [Tuomas Kettunen: Menee näin!] Ja mitä KD lupasi ennen eduskuntavaaleja? Ruokaturvan vahvistaminen: siinä me ollaan onnistuttu aika hyvin. Kriisitukien järjestäminen: ei niin hyvin, mutta melko hyvin. Uusien kustannusten torjuminen: hyvin. EU:ssa maatalouden puolustaminen: melko hyvin. Sitten tullaan vaikeampiin haasteisiin. Energiakustannusten alentaminen: siinä me ei olla onnistuttu täydellisesti. No, sitten tuottajahintojen vahvistaminen: ei vielä toistaiseksi, mutta elintarvikemarkkinalakihan astui voimaan juuri taannoin, ja se vaikuttaa myöskin ruokaketjun rakenteelliseen uudistukseen. Ja mitä siihen tulee, minä olen kaksi kertaa tänään täällä salikeskustelussa nostanut esille sen ydinongelman, eli me emme täällä voi päättää maidon hinnasta eikä lihan hinnasta. Se tapahtuu markkinoilla, mutta me olemme luoneet työkaluja siihen, ja nyt olisi sitten tuottajien perustamien osuuskuntien tehtävä myöskin kantaa vastuuta tästä. Edustaja Viljanen kävi kuiskimassa, että se minun osoittamani kritiikki heitä kohtaan pitää kyllä paikkansa, mutta olisin tietysti toivonut, että joku keskustan edustaja olisi myöskin yhtynyt tähän kritiikkiin. Se pitää paikkansa, että ei se hintataso korjaannu, elleivät nämä muut toimijat ruokaketjussa myöskin kanna vastuutaan.
Kunnioitettu rouva puhemies! Löysin tuolta Sebastian Tynkkysen listan. Siis tämä listahan, Tynkkysen lista, on vuodelta tuhat... kaksituhatta kaksikymmentäkaksi — ei 1922, vaan 2022. Tämä Tynkkysen lista on silloisen vuoden 22 lisätalousarvion yhteydessä perussuomalaisten esittämä vaatimus, jolla maatalouden kannattavuutta voitaisiin parantaa. Tämä lista on 18 kohdan lista, koska he tekivät tämmöiset 18 lausumaehdotusta silloiseen lisätalousarvioon, ja myös Makeraa ehdotettiin pääomitettavaksi 10 miljoonalla eurolla. No, tällä hallituskaudella Makeraa ei ole pääomitettu, ja näistä 18 lausumasta, joita perussuomalaiset tekivät, vain viittä on tämän hallituksen toimesta edistetty jollain tasolla. Rouva puhemies! Luen tämän listan. Tämä on varmaan luettu jo. Edustaja Östman, onko tämä... — Edustaja Viljanen on lukenut tämän listan. [Peter Östman: Missä te olitte silloin?] — Minä en ole ollut tässä salissa silloin, mutta minä luen sen uudelleen: 1) ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” — Ei ole tapahtunut, edustaja Östman. 2) ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” — Edustaja Östman, ei ole tapahtunut. 3) ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” — Ei ole tapahtunut. Sen sijaan näitä järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu ja byrokratiaa lisätty. 4) ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” — Ei ole tapahtunut. 5) ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” — Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu tällä hallituskaudella. Ainoa positiivinen muutos on se, että Makeran takausvaltuutta on korotettu 20 miljoonaan euroon. 6) ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” — No, tämä on tapahtunut osittain. Maatalouden energiakustannukset ovat kohonneet kyllä järkyttävän suuriksi. 7) ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” — Ei ole tapahtunut. 8) ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinalakiin tarvittavat kriisin edellyttämät muutokset.” — On tapahtunut. Hyvä asia. 9) ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” — Ei ole tapahtunut. 10) ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” — On tapahtunut. 11) ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” — Ei ole tapahtunut. 12) ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” — Ei ole tapahtunut. 13) ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” — Osittain, keinoina kuitenkin vain ohjaus ja suositukset. 14) ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” — Ei ole tapahtunut. 15) ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalvelujen saatavuuden.” — Ei ole tapahtunut. No, rahoitusta ei ole myöskään leikattu, mutta sitä ei voi pitää turvaamisena. Lomituspalveluitten osalta kyllä polttoaineen hinta on aika kallis tällä hetkellä. Moni lomittaja on aika tiukassa tilanteessa tällä hetkellä työmatkojen osalta. 16) ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” — On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke vakinaistettiin, ja rahoitusta tulisi vahvistaa jatkossakin. 17) ”Hallitus selvittää tuottajan maksaman alv-kannan laskemista muun muassa lihan osalta ja ottaa soveltuvin osin käyttöön samantyyppisiä verohuojennuksia lihatuottajille, kuten Saksassa on tehty.” — Ei ole tapahtunut. 18) Kohta kuuluu näin: ”Hallitus viipymättä tekee toimenpiteitä lämmitys- sekä liikennepolttoaineiden hintojen alentamiseksi etenkin maatalouden, mutta myös koko alkutuotantoketjun, puuhuollon sekä teollisuuden tukemiseksi.” — Näin ei ole tapahtunut. Tämä oli se 18. kohta, jonka edustaja Sebastian Tynkkynen silloin vuonna 2022 hyvin rehvakkaasti toi esille ja teki tästä ihan TikTok-videon, mutta valitettavasti nämä eivät sitten toteutuneet, muuta kuin vain joiltain osin ja osittain.
Arvoisa rouva puhemies! Tänään edustaja Mäenpää luetteli salissa olevien keskustalaisten määrän mutta unohti luetella sitten perussuomalaisten määrän, ja ajattelin, onkohan se poliittisesti kovinkaan korrektia ja kuuluuko se eduskunnan arvokkuuteen luetella heitä, jotka eivät ole paikalla. Siitä voi tulla tapa, jota jatketaan. Ajattelin kuitenkin debatoida maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Kike Elomaan tiedotteen kanssa. 11. päivä syyskuuta Kike Elomaa, edustaja Elomaa, on kirjoittanut tiedotteessaan, joka oli julkaistavissa heti, että ”polttoaineiden hinnat ovat liian korkealla — autoilijoiden asemaa on helpotettava”. Tässä asiassa olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. ”Suomen polttoaineiden korkea hintataso on vakava ongelma. Kuljetusala, maatalousyrittäjät ja autoileva kansa joutuvat kantamaan suuria kustannuksia, jotka heijastuvat lopulta myös tuotteiden ja palvelujen hintoihin.” On helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Suomessa dieselin hinta oli heinäkuun 2026 lopulla EU-maiden kolmanneksi korkein, ja hinta oli noin 35 senttiä litralta EU:n keskiarvoa korkeampi.” Yhä helppo olla hänen kanssaan samaa mieltä. ”Hallitus on tehnyt liikennepolttoaineiden verotusta keventäviä ratkaisuja, mutta ammattiliikenteen kustannuspaineet ovat edelleen liian suuret.” En välttämättä ole hänen kanssaan enää niin paljon samaa mieltä. ”Ammattidieselin käyttöönotto on tärkeä askel oikeaan suuntaan”, hän mainitsee. ”Hallituksen valmisteleman mallin mukaan raskaan liikenteen polttoaineen verotusta kevennettäisiin 3,3 senttiä litralta vuodesta 2028 alkaen.” Tässä kohtaa minä alan miettimään, että 3,3 senttiä vuodesta 2028 alkaen. Tämä on tavallaan se hallituksen vastaus, mikä tässä tiedotteessa tulee esille, eli vuonna 2028 3,3 senttiä litralta tulisi tällaisen hallituksen valmisteleman mallin mukaan polttoaineverotukseen kevennystä. Eihän se 2028 auta enää yhden yhtä kuljetusyrittäjää, kun ei niitä montaa varmaan tätä tahtia olisi edes pystyssä. Tässä kohtaa, kun näihin vaikuttavuuksiin lähdetään, jokainen ammattiliikenteen harjoittaja tietää, ja varmasti myös kuluttajat, jotka käyvät tankkaamassa autoa, että 3,3 senttiä vuonna 2028 ei ole mitään. Se on sanahelinää. Sain juuri äsken viestin Kuhmosta, kuvan toteemista. Kun sanotaan tuolla Elomaan tiedotteessa siitä, että pääasiallinen syy on nykytilanteessa Hormuzinsalmen tilanne tietysti, niin voisin sanoa näin, että kyllä varmasti Hormuzinsalmen tilanne vaikuttaa. Maailmanmarkkinahinta vaikuttaa polttoaineeseen, mutta kun tuo toteemi Kuhmosta kertoo, että 95 on 2,41 euroa Kuhmossa, niin katselin tuossa alkuviikosta, että Hormuzinsalmen vaikutus Suomeen vaikuttaa olevan kovin suuri, koska Virossa 95 oli 1,80 euroa ja taas Ruotsissa se oli 1,70 euroa. Elikkä meillä on 70 sentin ero Ruotsiin polttoaineen litrahinnassa 95:ssä. En tiedä, kuinka se Hormuzinsalmen vaikutus sitten niin paljon suurempi on täällä Suomessa kuin siellä Ruotsissa tai Virossa. Tai diesel Kuhmossa 2,599 toteemissa aivan hetki sitten, ja diesel tämän viikon alussa Virossa yli 50 senttiä halvempaa, Ruotsissa 60 senttiä halvempaa. Että tämä Hormuzinsalmi-selvitys, mikä tässä on saatu nyt useampaan kertaan myöskin tuolta ministeriaitiosta, ei välttämättä korreloi täysin siihen, mitä tuolla toteemissa lukee. Joten mielestäni olisi hyvä palata maanpinnalle näitten faktojen kanssa, mitä todellakin tarkoittaa Hormuzinsalmen sulkeminen toteemilla ympäröivissä maissa ja mikä on tällä hetkellä se Suomen oma valinta näitten verojen kantamisen osalta tuolla toteemilla. Kuten aikaisemmin vastasin omassa puheenvuorossani siihen, mistä tämä mahtaa johtua, että kannetaan Suomessa tällä hetkellä alvia kovinkin paljon, niin se johtuu siitä, että polttoaineen hinta on niin korkea ja ihmiset kun tankkaavat, niin sitä alvia kertyy. Siitä riemuitseminen kansalaisten edessä, jotka tankkaavat autoonsa todella kallista polttoainetta, on mielestäni aika härskiä. Olisi hyvä myöntää se, että tällä hetkellä hallitus ei halua pudottaa polttoaineen hintoja juuri siitä syystä, että valtion kassaan kilahtaa rahaa autoilijan lompakosta. Toivon maaseudun ihmisten puolesta, yrittäjien puolesta, että hallitus piakkoin reagoisi aidosti eikä 2028 3,3 sentillä litralta ammattidieselin kautta tähän hätään, mikä tällä hetkellä on akuutisti päällä.
Arvoisa rouva puhemies! EU:n ennallistamisen kansallinen toimeenpanosuunnitelma eli niin sanottu kansallinen ennallistamissuunnitelma ja sen valmistelu on yksi tämän vaalikauden suurimmista maa- ja metsätalouteen ja maanomistajien asemaan vaikuttavista ratkaisuista. Suunnitelma tulee vaikuttamaan aina vuoteen 2050 saakka. Se vaikuttaa metsien käyttöön, maatalouteen, turvemaihin, vesitalouteen, investointeihin ja julkiseen talouteen siis vuosikymmenten ajan. Suunnitelman mittaluokka on valtava. Heinäkuussa lausunnoilla olleessa luonnoksessa toimeenpanon kokonaiskustannuksiksi arvioitiin noin miljardi euroa vuodessa vuoteen 2031 mennessä. Nykyiseen rahoitukseen verrattuna rahoitusvajeeksi arvioitiin noin 400 miljoonaa euroa jokaisena vuotena. Hallitus ei ole vielä toistaiseksi osoittanut, mistä tämä rahoitus otetaan. Arvoisa puhemies! Aiemmissa Luonnonvarakeskuksen arvioissa luontotyyppien ja turvemaiden ennallistamisen toimenpidekustannuksiksi arvioitiin 13—19 miljardia euroa vuoteen 2050 mennessä, joskin Luke totesi, että tässä arviossa on epävarmuuksia. Myös metsätalouteen vaikutukset voivat olla äärimmäisen suuria. Luken ennallistamissuunnitelman valmistelua tukeneessa tarkastelussa laajin metsien ennallistamisskenaario pienensi vuotuisia runkopuuhakkuumahdollisuuksia 12—15 miljoonalla kuutiometrillä. Arvoisa puhemies! Keskusta esitti oman vaihtoehtonsa ennallistamissuunnitelman kansallisen toimeenpanosuunnitelman käsittelyksi viime kesänä, kun asia oli täällä eduskunnassa, ja siitä juuri äsken edustaja Lahdenperän kanssa sanailimme. Me ehdotimme ja vaadimme sitä, että ennallistamissuunnitelman kansallinen toimeenpanosuunnitelma on tuotava eduskunnan käsiteltäväksi ennen sen lähettämistä komissiolle ja ennen sen voimaan saattamista. Huoli siitä, mitä tämä kansallinen toimeenpano tulee pitämään sisällään, vain kasvoi sen jälkeen, kun hallituspuolueet runttasivat eduskunnasta läpi lakiesitykset, joilla vastuu niin suunnitelman laatimisesta, sen hyväksymisestä kuin lähettämisestä keskitettiin ympäristöministeriölle ja valtioneuvostolle. Tämä Suomen hallituksen noudattama menettelytapa, Suomen valtion menettelytapa, eroaa oleellisesti naapurimaamme Ruotsin menettelystä. Ruotsissa ennallistamissuunnitelman valmistelulle asetettiin poliittiset reunaehdot jo työn alussa, ja Suomessa vastaavat reunaehdot, vahvat reunaehdot, olisi pitänyt kirjoittaa lakiin. Keskusta esitti tätä kesäkuussa. Keskusta myös esitti aineelliset reunaehdot, selontekomenettely ja oikeusturvasäätely — nämä ehdotuksemme jäivät myös kesäkuussa tässä salissa hyväksymättä. Eduskuntakäsittelyssä tähän lakikokonaisuuteen saatiin tärkeä lisäys: Suunnitelmalla ei saa olla vaikutusta yksityisten maanomistajien oikeuksiin tai velvollisuuksiin, eikä sen viitteellisissä kartoissa saa osoittaa ennallistamistoimia yksityisomistuksessa oleville maa-alueille. Nämä lisäykset olivat äärimmäisen tärkeitä asian jatkokäsittelyn kannalta, ja on erinomaista, että ne sinne saatiin lisättyä. Tässä hetkessä ja tulevaa ennallistamissuunnitelman käsittelyä silmällä pitäen keskusta on tehnyt omista kannoistaan napakan listan. Me vaadimme, kohtana 1): Keskeneräistä ennallistamissuunnitelmaa ei pidä lähettää komissiolle. Ennen lähettämistä on ratkaistava keskeiset määritelmät, pinta-alat, kansalliset joustot, vaikutukset ja rahoitus. Kohtana 2): Ruotsin mallin mukaiset reunahdot on otettava todellisiksi valmistelua ohjaaviksi periaatteiksi. Ei kansallista ylisäätelyä. Kaikki EU-joustot käyttöön ja maanomistajille, maataloudelle, metsätaloudelle sekä yrityksille aiheutuvat kustannukset mahdollisimman pieniksi. Kohtana 3:) Eduskunta on otettava mukaan ennen sitovien kansallisten linjausten tekemistä. Hallituksen tulee antaa ennallistamissuunnitelmasta selonteko eduskunnalle viimeistään ennen lopullisen suunnitelman hyväksymistä. Kohtana 4): Suunnitelmaan tarvitaan uskottava rahoitussuunnitelma. — Nyt alkaa puheaika loppumaan, joten tiivistän. — Kohtana 5): Yksityismaiden toimien on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja täysimääräisiin korvauksiin. Ja kohtana 6): Ruuantuotannon ja metsätalouden toimintaedellytykset on turvattava. Nämä reunaehdot keskusta asettaa ennallistamissuunnitelman kansalliselle toimeenpanolle, ja näistä hallituksen pitää jo perustuslain omaisuudensuojan nimissä pitää kiinni.
Arvoisa rouva puhemies! Olen kiinnittänyt erityisesti huomiota nuoriin viljelijöihin. Nimittäin yleensä sukupolvenvaihdosten, omistajavaihdosten kautta myös tilojen tuottavuus paranee. Tilat tekevät siis investointeja yleensä silloin, kun uusi sukupolvi aloittaa. Ja siksi ihailen valtavasti näitä nuoria, jotka ottavat kiinni tilanpidosta ja jatkavat maataloutta. Viljelijäväestön ikääntyessä hallitus on kuitenkin leikannut nuorten viljelijöiden aloitustuesta lähes kolmanneksen tälle vuodelle, ja samaan aikaan maatalousyrittäjien lomituspalveluiden määrärahaa on pienennetty kolmella miljoonalla eurolla. Tämä heikentää tietenkin jaksamista ja sukupolvenvaihdoksien näkymiä entisestään. Ehdottaisin ministerille, voisiko sukupolvenvaihdoksissa, omistajanvaihdoksissa tehdä vähän myös uutta. Semmoinen uusi innovaatio tähän kohtaan voisi olla CAP-valmisteluihin vietävä mentorointituki tai valmennuskorvaus. Nimittäin yksi merkittävä syy siihen, että tiloja ei oteta haltuun, on se, että nämä sukupolvenvaihdokset viivästyvät. Eli ne tapahtuvat niin myöhään, että seuraava sukupolvi on ehtinyt perustaa omat yritykset tai omat bisneksensä, mennä muualle töihin. Tämä oikea-aikaisuus sukupolvenvaihdoksissa on erittäin tärkeätä. Nyt kuitenkin, kun tilanpitäjillä on valtavasti osaamista, on ilman muuta selvää, että edellinen omistajaporukka voi siirtyä myös uusiin tehtäviin eikä työura lopu siihen, jos tila vaihtaa omistajaa. Sen rinnalle haluaisin kuitenkin luoda tällaisen valmennuskorvauksen, jota esimerkiksi myös maaseutunuoret ovat aikaisemmin tukeneet. Eli tässä idea olisi esimerkiksi tämmöinen Slovenian kaltainen malli, missä mentorointikausi voisi olla kolme vuotta, ja tämä ei rajoittuisi perheen sisäisiin omistajavaihdoksiin. Tällöin maatalouden luopumistuki ikään kuin uudelleen otettaisiin käyttöön. Vaikka EU:n vuoksi jouduimme siitä luopumaan, niin nyt ottaisimme vähän uudenlaisen mallin käyttöön. Sehän oli varsin tykätty tuen muoto. Tämä antaisi luopuvalle sukupolvelle mahdollisuuden kulkea rinnalla ja tukea tässä sukupolvenvaihdoksessa. Sitä kautta se antaisi myös tälle aloittavalle uudelle tuottajalle paremman turvan ja tuen alkumetreille. Onko hallituksella rohkeutta luoda uusia välineitä maatalouspolitiikkaan? Voisiko tällainen yksi keino olla valmennuskorvauksen luominen? Sille on nyt momentum, kun CAP-valmistelua viedään eteenpäin ja jälleen kerran Suomen kantoja kysytään.
Arvoisa rouva puhemies! Vielä palaan tähän päästökauppa-asiaan, juuri sen takia, että nämä ovat semmoisia kustannuksia, joita tuodaan maa- ja metsätalouteen niin, että me emme voi hallita sitä millään tavalla. Ja miksi? Siksi, että tämä päästökaupan hinta muodostuu hiilidioksiditonnin hinnasta EU-alueella. Kun meillä oli valiokuntakuuleminen tästä asiasta, ja tätähän jauhettiin hyvinkin pitkään, niin valiokunnan asiantuntijat arvioivat — nyt edustaja Kettunen kuulolla — että tämä päästökauppa tulee nostamaan 20:stä 60 senttiin polttoaineen hintaa, riippuen hiilidioksiditonnin hinnasta. Tämä on semmoinen asia, että miksi me melkein niin kuin päätä laitetaan pölkylle, elikkä miksi me tehdään semmoisia loukkuja, joihin me ei voida vaikuttaa? Niin kuin aikaisemmin jo toin puheenvuorossa esille sen, että kun meillä ei ole vaihtoehtoja ja mahdollisuutta niitä maataloustyökoneita — traktoreita, kurottajia, kaivinkoneita ja pienkuormaajia, mitkä meilläkin ovat käytössä — ajaa muulla kuin moottoripolttoöljyllä ja kun toisella neljänneksellä tänä vuonna moottoripolttoaineen hinta on noussut aivan tarkalleen 49 ja puoli prosenttia, eli 50 prosenttia, niin se on karmeaa. Niin kuin kerroin tuolla aikaisemmin, 63 000 euroa on polttoaineen lisäkustannus meillä tänä vuonna, jos nyt tällä hinnalla mennään jouluun asti — sitä ei tiedä, vaikka se nouseekin vielä — ja se 63 000 euroa on suoraan sieltä rahatulosta pois.
Arvoisa puhemies! Tuntuu, että nämä vuodenkierrot kulkevat ja vuodenajat vaihtuvat tosi nopeasti täällä eduskunnassa. Puhuin tuossa keväällä jossakin keskustelussa täällä eduskunnassa eräästä viljatilan yrittäjästä, kenen kanssa keskustelin maatalouden kannattavuudesta, ja kerroin silloin täällä siitä, että hän pohti keväällä, kylvääkö keväällä ja onko varaa kuivata syksyllä. Nythän elämme sitä syksyä, ja täytyy valitettavasti kertoa, että nuori viljelijä teki silloin ratkaisun, että hän ei kylvä keväällä. Kyllä täytyy sanoa, että jos mietimme meidän huoltovarmuutta ja omavaraisuutta ja jos viljelijä joutuu tekemään ratkaisun, että ei kylvä, niin kyllähän sen silloin pitäisi olla hälytysmerkki siitä, että joku on pahasti vinksallaan tässä meidän suomalaisessa maataloudessa ja politiikassa, mikä on johtanut tähän kaikkeen. Itse toivon, että tämän päivän keskustelu veisi asioita eteenpäin, ja kuitenkin tunnutaan yhdessä jaettavan se huoli täällä salissa ihan halki opposition ja hallituspuolueittenkin toimesta — toki täällä ei hirveän monta hallituspuolueen kansanedustajaa enää ole jäljellä, mutta kuitenkin huoli tuntuisi olevan yhteinen maatalouden kannattavuudesta. Nyt minusta se avainkysymys tässä on se, mitä nyt tehdään toimia, niin että kun kuitenkin aivan hetken päästä on taas kevät, tuo nuori viljelijä voisi ensi keväänä todeta, että nyt kannattaa kylvää. Tällä hetkellä polttoaineen hinnat ovat todellakin pilvissä. Se koskettaa traktoreitten ja koneiden polttoaineita mutta myös sitä kuivausöljyä, mikä on sitten mahdollisesti ensi syksynä edessä. Sähkön hinta on kysymysmerkki. Nythän on jo ennustettu, että ensi talvena tulisi todella korkeita sähkön hintapiikkejä, ja ne vaikuttavat myös vahvasti maatalouden toimintaan. Ja tuottajahinnat ovat edelleenkin alhaalla. Eli minusta me olemme sen äärellä nyt, että tulevana talvena on tehtävä sellaisia ratkaisuja, että viljelijät rohkaistuvat ensi keväänä kylvämään. Totta kai hallituspuolueilla tässä on se suurin vetovastuu, ja nyt oikeastaan ne kauniit sanat ja päivittelyt ja empatia eivät varmaan riitä, vaan täytyy olla aktiivisia toimia, mitkä antavat uutta uskoa sitten meidän maatalousyrittäjille, että Suomessakin ruuantuotanto edelleen kannattaa.
Rouva puhemies! Tässä kahden vuoden aikana on hävinnyt yli 2 400 maatilaa meidän yhteiskunnasta, ja samalla kustannukset ovat karkaamassa käsistä. Tuotantovälineiden hinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia, moottoripolttoaineet 49,5 prosenttia, ja lämmityspolttoaineet ovat nousseet 56,4 prosenttia. Polttoaineen hinta on noussut sieltä eurosta 30:stä jopa kahteen euroon litralta, elikkä kun puhutaan löpöstä. Nämä ovat aika käsittämättömiä lukuja. Tuossa edustaja Mehtälä puhui siitä päästökaupasta, jota tuossa toin myös itsekin sitten edustaja Mehtälän ansiokkaan puheenvuoron jälkeen esille. Kyllä täällä, kuulkaa, SKALin papereissa lukee näin, että... Totta kai nyt on hyvä asia, että tämä ammattidiesel etenee tänne eduskuntaan — on arvio, että se olisi tulossa ensi kuun puolella, lokakuun puolella, tänne eduskunnan käsittelyyn, ja se on ollut nytten lausuntokierroksella — mutta tämä päästökauppa on tulossa sitten tuonne liikenteen puolelle ja myös sinne maatalouden puolelle, valitettavasti maatalouden puolelle on tulossa myös. Liikenteen puolella on siis nykyarvion mukaan arvioitu, että dieselin hinta nousee sitten vuoden 2028 alusta jopa 30 sentillä [Hilkka Kemppi: Ohhoh!] — miettikääpäs sitä. Siis nykyarvion mukaan 30 senttiä, ja se voi olla jopa enemmänkin. Jos tällä hetkellä Kuhmossa dieselin hinta on 2 euroa 60 senttiä ja siihen lyödään vielä päästökauppamaksu 30 senttiä, niin se on sitten 2,90, ja jos vielä maailmanmarkkinat ovat toisessa jamassa, niin puhutaan yli kolmen euron dieselistä — rouva puhemies, kolmen euron dieselistä. [Hilkka Kemppi: Mitä hallitus tekee?] Mikä tässä on kaikista huolestuttavinta, on se — minulla ei ole muuta tietoa kuin tämä SKALin tieto — että tämä ammattidiesel, joka perustuu siis siihen, että kuljetusyrittäjät pystyvät hakemaan palautusta ammattidieselin osalta, olisi litraa kohden vain muutamia senttejä, viittä tai kuutta senttiä. Eihän se millään tavalla kata tätä päästökaupan lisämaksua, jos se on 30 senttiä. Jos ammattidiesel on vain kymmenen senttiä ja tulee päästökaupalla vielä 30 senttiä lisäkustannusta, niin siinä on 20 sentin ero litraa kohden. Kun me puhumme tässä nyt suomalaisesta maataloudesta, elintarviketeollisuudesta ja suomalaisesta ruuantuotannosta, mutta sitten samalla puhumme suomalaisesta kilpailukyvystä, niin kyllä me, kuulkaa, auttamatta jäädään kakkoseksi tämmöisellä toiminnalla. Muistutan vielä, rouva puhemies, että kun tässä ovat aikaisemmilla vaalikausilla varsinkin perussuomalaiset puhuneet siitä, että he tulevat euron bensaa lupaamaan, niin tulisivat edes tähän Ruotsin malliin, kuinka Ruotsissa hoidetaan tällä hetkellä kilpailukykyä. Siellä on kuitenkin verotusta kevennetty määräaikaisesti, siis heinäkuun alusta ihan tuonne marraskuun loppuun. — Rouva puhemies! Tässäpä vähän polttoaineista.
Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Kemppi äskeisessä puheenvuorossaan nosti erittäin ansiokkaasti esille afrikkalaisen sikaruton torjuntaan, leviämiseen ja ehkäisemiseen ja siitä taudista kokonaan eroon pääsemiseen liittyvät ongelmat Suomenmaassa. Me olemme maa- ja metsätalousvaliokuntana käsitelleet tätä ASF-tilannetta omana asianaan, ja meillä oli äärimmäisen erinomainen kuuleminen asian tiimoilta tällä viikolla. Vetoankin maa- ja metsätalousministeri Essayahiin, joka tässäkin keskustelussa on tähän aihepiiriin kantaa jo aiemmin ottanut, että kuuntelee paikallisia toimijoita, mitä heillä on tästä asiasta sanottavaa. Tuossa kuulemisessa, sitä tässä nyt sen enempää referoimatta, kävi erinomaisen hyvin ilmi se ristiriita, joka tähän asiaan liittyy. Näkemys Ruokavirastossa, maa- ja metsätalousministeriössä ja ympäristöministeriössä asioiden hoidosta, asioiden hoidon tilasta, on täysin erilainen kuin paikallisilla toimijoilla, jotka ovat vastuussa niistä käytännön toimenpiteistä. Paikalliset toimijat, riistanhoitopiiri, Virolahden kunnan edustajat, Metsästäjäliiton edustajat, antoivat erittäin koruttoman kuvauksen tilanteesta, kuinka näitä torjuntatoimenpiteitä ei käytännössä johda kukaan, kuinka heikot mahdollisuudet heillä on tätä tautia torjua, näitä tartunnan saaneita sikoja maastosta jäljittää ja auttaa ehkäisemään tätä taudin leviämistä. Ymmärrän, että ministerin on ehkä vaikea Ruokavirastoa suoraan ohjeistaa ja lainsäädännössäkin marssijärjestys tällaisissa tilanteissa on selvä, mutta vetoan ministeriin, että ottaa asiassa johtajuuden tavalla tai toisella. Ministeriö on päällikkövirasto ja Ruokavirasto sen ohjauksessa. Uskon, että ministerin päämäärätietoisella otteella tähän asiaan saataisiin ryhti, mutta vaikuttaa siltä, että nyt virkahenkilöt, jotka tätä asiaa johtavat, eivät saa tarpeeksi nopeasti tarpeeksi aikaiseksi. Tämä viesti sieltä kentältä tuli hyvin selvästi. Alueen asukkailla, alueen metsästäjillä, alueen vapaaehtoisilla, alueen toimijoilla ja alueen viranomaisilla on suuri halu toimia tässä asiassa, mutta johtajuus puuttuu organisaatiosta täysin. Sitä he eivät voi tässä tilanteessa omiin käsiin ottaa, se pitää ministeriöstä johtaa.
Arvoisa rouva puhemies! Me täällä keskustelemme maataloudesta, nimittäin maataloudessa on vakava kannattavuuskriisi. Siihen on monia syitä. Tietenkin tämä kaupan ylivalta on mahdoton, ja siihen tarvitsisimme tänne tämän markkinalain niin, että me voisimme suitsia sitä ja saisimme reilumman hinnan tuottajalle. Sitten siihen vaikuttavat nämä kustannusten nousut. Olemme keskustelleet polttoaineesta, olemme keskustelleet monista muistakin asioista, ja ajattelen, että näitä keskustan ratkaisuja, joita olemme tänään esittäneet, kannattaisi vielä hiukan puida ja ruotia. Me esitämme täällä, että me jatkaisimme maatalouden energiaveron lisäpalautusta vuoden 2027 polttoaineen kulutukseen. Olisiko tämä sellainen ratkaisu, mikä tässä varsin kriittisessä kustannuskriisissä voitaisiin toteuttaa? Me esitämme, että poistettaisiin maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero määräajaksi. Tämä olisi noin 16 miljoonaa euroa, eli sillä arvolla voisimme tukea maataloutta. Tai että me ottaisimme käyttöön Ruotsin mallisen kansallisen kustannustuen polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun. Voisiko sieltä löytyä ratkaisu? Katsoisimme Ruotsista mallia, miten tällaisessa tilanteessa voidaan nopeasti reagoida niin, että se näkyy tuottajien ahdingossa eivätkä nämä tuet jää roikkumaan pitkien aikojen päähän. Sitten tämä sikaruton torjunta, josta itse asiassa aloitin — pidin siitä ensimmäisen puheenvuoron tänään jo tunteja sitten. Siinä toimet ovat tulleet liian myöhään ja olleet riittämättömiä. Esimerkiksi: asun keskellä Suomea, Lahden korkeuksilla, ja tällä hetkellä sikarutto on tunnin matkan päässä, ja jos se on tunnin matkan päässä Lahdesta, niin kyllä se on silloin aika lähellä lävistämään tämän koko maan. Sikataloudelle tästä rutosta voi tulla jopa 40 miljoonan vientitulojen menetykset puhumattakaan siitä, että sillä on vaikutuksia myös metsätalouteen, puunkuljetukseen ja moniin muihin asioihin. Voisiko tässä ottaa uutta vaihdetta silmään niin, että me saisimme esimerkiksi tämän edustaja Savolan esittämän tapporahan villisikojen metsästykseen ja sillä saisimme tilannetta hallintaan ja pystyisimme tässä kohtaa rajaamaan taudin jollekin alueelle? Erittäin kriittinen toimi. Sitten hallituksen on kerrottava, mitä kilpailuongelmille on tosiasiassa tehty, ja tuotava tarvittavat kilpailulain muutokset eduskuntaan. Voisiko tämän edistää jo tänään? Nimittäin kyllähän ministeri on täällä ollut kunniakkaasti paikalla koko keskustelun ajan, joten voitteko vielä kertoa, mitä tälle kilpailulaille on tehty. Siitä on tänään paljon puhuttu. Täällä ovat esimerkiksi kokoomusedustajat maininneet, että tälle on tehty jotain. Oma käsitykseni on se, että tämä jumittaa ja tälle ei ole tehty mitään, eduskunnassa emme ole päässeet tällaista lainsäädäntöä käsittelemään. Kun sitä täällä kehutaan, niin mitä sille on tehty ja milloin me pääsemme käsittelemään tällaisia lakeja?
Rouva puhemies! Tuossa edustaja Mehtälä toi esille traktorit biokaasun käytön osalta. Toitte esille sen, että onko tosiaan näin, että on vain yksi valmistaja tässä maailmassa, joka tekee biokaasulla toimivia traktoreita, ja se on New Holland, ja että kotimaista tuotantoa ei ainakaan vielä ole. No se, minkä takia traktorit otin esille, liittyy siihen, että Maaseudun Tulevaisuushan kirjoitti tänään pääkirjoituksen siitä asiasta, että traktorikauppa ja ikääntyvät traktorit näkyvät näitten tilojen kannattavuuden merkkinä, elikkä ei pystytä investoimaan. Koska kannattavuus on huono, niin sitten uusiin traktoreihin ei pystytä investoimaan. Tämä Maaseudun Tulevaisuuden pääkirjoitus kertoo näin, että Suomessa ensirekisteröitiin elokuussa vain 36 maataloustraktoria — vain 36 maataloustraktoria. En ota tätä esiin vain traktorien kannalta, vaan tämähän kertoo sitä karua todellisuutta siitä kannattamattomuudesta, että jos sitä traktori-investointia lykätään, niin siellä maatilallahan lykätään monia muitakin investointeja, ja tämä on, kuulkaa, semmoinen huolestuttava mittari, joka pitää ottaa tosissaan. Mitä tulee biokaasuun, joka on uusiutuva luonnonvara, niin jos tämmöisiä traktoreita ei valmisteta muualla kuin siellä rapakon toisella puolella — tai mahdetaan niitä valmistaa täällä Euroopassakin New Hollandin toimesta — niin se kertoo siitä, että eihän me päästä siihen tilanteeseen, siihen unelmaan, keskustalaiseen unelmaan, joka on se, että se maatila olisi mahdollisimman pitkälle omavarainen, että se maatila tuottaisi sen oman tuotannon sivuvirtatuotteena biokaasua ja sitä käytettäisiin sitten siinä traktorissa. Mutta tähän tilanteeseenhan ei päästä. Kyllä minun mielestäni edustaja Mehtälä nosti ansiokkaasti tämän päästökauppatilanteen, kun maatalouskin sen piiriin on asetettu. Kyllähän meillä on viritetty tämmöinen polttoainepommi sinne vuoteen 2028. Päästökaupan osalta maan hallitus olisi voinut pitkittää tätä vähän myöhemmälle, että oltaisiin etsitty niitä ratkaisuja, että vaikka kotimainenkin traktorivalmistaja pääsisi biokaasutekniikan piiriin traktoreitten osalta. Mitä tulee näihin polttoaineisiin, niin kyllä me olemme todella hankalassa tilanteessa näitten hintojen osalta. Sain kansalaispalautetta siitä, että ei ole enää järkeä käydä töissä, kun 30 prosenttia nettopalkasta menee dieseliin. Otetaan se vaikka tänne maatalouden puolelle: miettikääpäs, että kun siellä lomittajat kulkevat dieselautoilla, niin se työnteko alkaa menemään aika kannattamattomaksi, puhumattakaan näistä yrittäjistä, joilla maatiloillakin dieseliä palaa ja bensaa palaa. Näillä hinnoilla tämä kannattavuus on vieläkin hankalampaa.
Ruuantuotantoa ei voida erottaa muusta maakuntien ja koko Suomen elinvoimasta, ja Suomen elinvoimahan koostuu monista eri asioista. Meitä keskustalaisia on täällä salissa tänäänkin syytetty, että olemme siltarumpupoliitikkoja, aivan ministeri Lulu Ranteen toimesta. Täytyy sanoa kyllä, että itse asiassa siltarummut ovat varsin tärkeitä alempiasteiselle tieverkolle ja myös niille yksityisteille, ja väittäisin, että ilman siltarumpuja ei autolla yli mennä niistä ojista. Ylpeästi myös tunnustan sen, että olemme aluepoliitikkoja. Me puolustamme Suomen eri alueita. Me tulemme eri puolilta Suomea, eri maakunnista, ja me olemme sillä valtakirjalla täällä puolustamassa nimenomaisesti koko Suomea. Valitettavasti tässä talossa monesti tuntuu siltä, että se harvaan asutun Suomen ääni häviää. Maakunnissahan ei vaadita mitään ekstraa. Siellä vaaditaan vain, että meillä olisi samanlaiset mahdollisuudet elää ja kasvattaa lapsia ja yrittää kuin muuallakin Suomessa. Jos lähdetään miettimään tämän päivän keskustelunaihetta, että se on suomalainen ruoka ja maatalous, niin se ruoka kasvaa muuten siellä harvaan asutussa Suomessa maaseudulla ympäri Suomea, ja sitäkään yritystoimintaa ei voida tehdä, elleivät meillä ole ne perusasiat siellä kunnossa. Me olemme puhuneet täälläkin aivan, voisi kuvitella, ihan tämmöisistä perusasioista, mistä ei tarvitsisi pitää edes erikseen ääntä, että olisi toimivat laajakaistayhteydet, että olisi toimivat puhelinverkot, että olisi tiestöä, millä pystytään ajamaan myös raskailla kulkuvälineillä, koska se malmi, mikä tulee sieltä kaivoksista, kulkee raskailla ajoneuvoilla. Maito kulkee teitä pitkin, puutavararekat tarvitsevat alempaa tieverkkoa, eli ne raaka-aineet tulevat sieltä maaseudulta. Tiestön korjausvelkahan tulee kasvamaan kasvamistaan, vaikka tämä hallitus ainakin perussuomalaisten suulla mainosti kovasti, että teiden korjausvelka tulee paranemaan. Nythän tulee käymään niin, että tässä viimeisimmässä, Purran elokuussa tekemässä budjettiehdotuksessa tiestön korjausvelka nousi 200 miljoonalla eurolla ensi vuonna, elikkä alempiasteinen tieverkko tulee myös rapistumaan. Itse olen aina kantanut ylpeydellä tätä aluepoliitikon viittaa, ja kyllä täytyy sanoa, että tällä vaalikaudella meillä keskustan eduskuntaryhmässä on kyllä tilanne, että tulivatpahan mistä päin tahansa Suomea meidän edustajat, niin me aina puolustamme koko Suomea. Me aina puolustamme myös harvaan asuttua Suomea, ja ylpeydellä kannan tätä keskustan lippua täällä. Toivoisin myös, että hallituspuolueissakin lähdettäisiin sille linjalle, että koko Suomi on yhtä arvokas. Kun tänään julkaistiin näitä yritysbarometrejä, niin olen erittäin huolissani, koska kotiseudullani Pohjois-Karjalassa oli tässäkin yritysbarometrissa koko maan tasoa heikommat odotukset tulevaisuuden suhteen. Eli kyllä tämä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on meitä Itä-Suomen alueita, Itä-Suomen rajamaakuntia, pistänyt todella tiukalle. Keski-Karjalan seudulla, varsinkin Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakunnissa, tarvitaan kyllä toimia, että me pystymme sitä normaalia elinkeinoelämää ja myös maataloutta siellä harjoittamaan myös tulevaisuudessa.
Arvoisa rouva puhemies! Nyt kysyn: Mitä hallitus aikoo tehdä, jotta ennallistamisasetus ei tulisi voimaan tällaisena kuin se tässä hetkessä on Suomelle esitetty? Siis aiotteko te tarttua Ruotsin malliin, ja aiotteko te esittää neuvotteluita komissiolle siitä, että talousmetsät jäisivät tämän ennallistamisasetuksen ulkopuolelle? Sillä ei ole mitään tekemistä edellisten hallitusten kanssa, sillä ei ole mitään tekemistä tulevien hallitusten kanssa. Momentum on tässä ja nyt, ja jos sitä ei nyt käytetä, niin te voitte syyttää seuraavalla hallituskaudella, että kuinka tälle asialle ei ole tehty mitään, ja joku muu sitä sitten päättää varmaan. Tällaisessa tilanteessa käyttäisin ajan viisaasti ja neuvottelisin komission kanssa näistä muutoksista, koska on erittäin kriittistä, että suomalaisille metsänomistajille, 600 000 suomalaiselle, ei tule toistakymmentä miljardia euroa lisälaskua siitä, että hakkuutulot menetetään, tai tämmöinen epäselvä esitys vie heiltä käytännössä toimeentuloa.
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Olen täysin samaa mieltä edustaja Kempin kanssa, mutta jos muistetaan, niin ennallistamisasetuksen keskeiset neuvottelut EU-tasolla käytiin keskustan ollessa hallituksessa, ja vielä maa- ja metsätalousministerinä. Suomi ja kokoomustaustainen ministeri vastustivat tätä asetusta. Kyllä nyt lähtökohtanani kokoomuksen näkökulmasta on, että Suomi käyttää täysimääräisesti kaikki asetuksen mahdollistamat kansalliset joustot. Meille on tärkeää yksityisomaisuuden suoja ja omaisuuden kunnioittaminen. Se on toimeenpanon keskeinen reunaehto. Yksityisillä mailla lähtökohtana on vapaaehtoisuus, kannustimet ja korvaukset, jos semmoiseen mennään, mutta me pyritään käyttämään kaikki kansalliset joustot. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Otan vielä pätkän uudestaan, kun ministeri saapui takaisin. Nimittäin tämä asia on niin ajankohtainen ja merkityksellinen. Metsä pitää meidät hengissä. Metsä pitää meidät hengissä niin monella tavalla tässä maassa, eikä vähiten sen takia, että viennin tuloistamme 17 prosenttia tulee metsätaloudesta ja metsä on ollut uusiutuva luonnonvara, sellainen raaka-aine, joka korvaa fossiilisia polttoaineita monellakin tavalla. Metsä pitää hengissä myös monia maatiloja. Se nimittäin toimii eräänlaisena pankkina monelle tilalle ylisukupolvisuudessaan. Kertakaikkisesti metsänomistajia ihailen suuresti. Ajattelen, että tämä ennallistamisasetuksen eteneminen ei ole pikkujuttu metsätalouden kannalta. Siksi haluan kysyä ministeriltä: Aikooko Suomi esittää komissiolle neuvotteluita kansallisten joustojen käytöstä talousmetsien kohdalla? Siis aiommeko me ennallistamisasetuksen kohdalla, ennen kuin me päästämme mitään papereita tästä maasta eteenpäin, esittää komissiolle kansallisia joustoja niin, että talousmetsät voitaisiin sulkea ennallistamisasetuksen ulkopuolelle? Se olisi erittäin kriittistä. Tämän talousmetsän kansallinen merkitys on niin suuri. Se on siis merkittävä vientituote. Se on merkittävä talouden kivijalka tälle maalle. Sen avulla on rakennettu [Tuomas Kettunen: Juuri näin!] hyvinvointi tähän maahan, ja metsänomistajia on tässä maassa 600 000. Ajattelen, että omaisuudensuojan puolustaminen ei ole pikkujuttu. Haluaisin vastauksen kysymykseen: aikooko Suomi esittää komissiolle näitä neuvotteluita ja edistää näitä kansallisia joustoja täysimääräisesti, [Milla Lahdenperä pyytää vastauspuheenvuoroa] aivan kuten Ruotsissa ollaan edistetty eli laitettu tiukat tähän kohtaan? Luonnon hyväksi tarvitaan työtä, mutta se on tietenkin tehtävä yhdessä metsänomistajien kanssa. Tämäntyyppistä lainsäädäntöä, joka on ensinnäkin runnovaa, erittäin epäselvää ja määrittelemätöntä, ei tulisi edistää tässä maassa. Esimerkiksi tämä heikentämättömyysvelvoite on erittäin epämääräinen, eikä meillä ole keskustelustakaan päätellen vielä tarkkaa käsitystä siitä, mitä kustannuksia tästä ennallistamisasetuksesta Suomelle tulisi. On arvioitu, että se kustantaisi noin miljardi euroa vuodessa, ja toisaalta on arvioitu, että nämä menetetyt hakkuutulot olisivat toistakymmentä miljardia euroa, siis suuria summia. Eikä Suomella ole tällaiseen varaa, varsinkin kun otetaan huomioon, että me puhumme nyt metsänomistajien, tavallisten suomalaisten, omaisuudesta, jota sosialisoitaisiin tällä tavalla. Se ei keskustalle käy.
Arvoisa rouva puhemies! Tuolla Pohjois-Pohjanmaalla kulkiessa ihmiset ovat ottaneet usein esille tämän omaisuudensuoja-asian näitten voimalinjojen vetämisen osalta ja kokevat, että näitä voimalinjoja tulee heidän mailleen niin paljon, että kokevat oman omaisuutensa olleen lähes tuhottu. Sen takia hämmästelen sitä, että tätä lunastuslakia ei ole uudistettu ja korvaukset näistä siirtolinjoista eivät ole ajan saatossa parantuneet. Nyt datatalouden osalta ollaan kuultu positiivisia uutisia Suomen talouden kannalta, ja minä hämmästelen sitä, että hallitus ei 2025, puolitoista vuotta sitten, tarttunut kirjalliseen kysymykseen datakeskusstrategiasta ja ajatukseen siitä, että luotaisiin strategia etukäteen, että voitaisiin valmistautua myös tähän energian valtavaan kasvun tarpeeseen, mikä vastaisi sitten datakeskusten sähkön tarvetta. Katselin tuossa hallitusohjelmaa, jossa mainitaan, että hyödynnettäisiin mahdollisuus tyyppihyväksyttyihin menettelyihin esimerkiksi näitten modulaaristen voimaloiden osalta eli pienydinvoimaloitten osalta. Ajattelen tässä vain ääneen, että missä viipyy jokaisen maakunnan osalta se maakunnallisen pienydinvoimalan suunnittelu valtion kannustamana, että saataisiin hajautettua ydinvoimatuotantoa ympäri Suomen, niin että näitten kaapeleitten vetely sikin sokin Suomea vähenisi. Nyt tämä omaisuudensuojauhka alkaa olla näitten kiihtyvien energiatarpeitten osalta niin suuri, että tuolla maaseudulla nousee huoli siitä, miksi ne heidän metsänsä sitten lopulta näitten osalta jäävät. Joten nyt olisi kiireellinen aika tehdä energiapoliittisia ratkaisuja siten, että ne olisivat myös sosiaalisesti hyväksyttyjä tässä maassa ja myöskin tämän sähkön hinnan osalta voitaisiin varmistaa se, että kansalaiset ja maatalousyrittäjät eivät joutuisi tällaisen uuden kustannusrakenteen ja rasituksen kohteeksi, minkä tämä datatalous huonosti hoidettuna voisi aiheuttaa. Olen aivan varma siitä, että jos tämä energiapoliittinen kysymys hoidetaan oikein, niin tällaista ongelmaa ei tule vaan tästä tulee meille enemmänkin mahdollisuus kuin uhka. Mutta jos tätä ei hoideta, niin tässä käy toisinpäin. Eli me olemme saaneet mahdollisuuden kasvattaa datataloudesta Suomen menestystarinaa, mutta meillä onkin uhka edessä, jos emme toimi ajoissa.
Arvoisa puhemies! Tässä ihan muutamia ajatuksia tästä, mitä päätöksiä on tehty tavalla, joka ei palvele kyllä maatalouden ja metsätalouden asioita parempaan suuntaan. Otan tämän meidän valiokunnassa päätetyn päästökauppa-asian: Siitä tulee Suomelle 60—200 miljoonan lasku, ja tämä lasku tulee maa- ja metsätalouteen. Siinä hallitus halusi liittää maa- ja metsätalouden tähän päästökaupan piiriin, vaikka se ei ollut EU:n velvoite. [Tuomas Kettunen: Ei ollut pakko näin nopeasti!] — Ei ollut pakko tässä aikataulussa, ja nythän EU siirsi tämän päästökaupan vuoden 27 alusta vuoden 28 alkuun. Mutta joka tapauksessa se, miksi tähän päästökauppaan otan näin voimakkaan kannan, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja. Tieliikenteessä meillä on vaihtoehto. Me voidaan ajaa sähköautolla, me voidaan ajaa biokaasuautolla, ja niin edelleen. Tällä hetkellä muun muassa raskaan liikenteen kuorma-autoja rekisteröidään enenevässä määrin biometaanilla käyväksi. No niin, mutta se, miksi maatalouden osalta minä kritisoin, johtuu siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoja: elikkä siis tällä hetkellä maailmassa on yksi traktorin valmistaja, New Holland, joka tekee kahta mallisarjaa biokaasutraktoreina, mutta esimerkiksi kotimainen Valtra ei tee biokaasuversiota. Sitten toinen juttu: näiden työkoneiden sähköistäminen on mahdoton ajatus. Elikkä siitä, mitkä esteet tällä hetkellä on välttää tämä päästökauppamaksu: olemme mahdottoman edessä. Ja sen takia kritisoin tätä maatalouden liittämistä päästökaupan piiriin, koska siihen ei ole olemassa tällä hetkellä ratkaisuja, millä me vältetään nämä päästökauppakulut, jotka siis ovat todella 60—200 miljoonaa maa- ja metsätalouteen. Sitten täällä on tullut esiin tämä yksityistieavustusasia, ja hyvin ovat tuoneet edustaja Hemmilä ja kumppanit tämän esille. Sen verran tarkennuksena, että 42 miljoonasta tultiin 6:een miljoonaan yksityistieavustusten osalta. Eli kyllähän tämä romahdus oli raju, ja niin kuin täällä on monta kertaa tullut esille, yksityistiet pitävät maaseudun ihmiset kunnossa. Sitten näitä muita asioita — en rupea kaikkia käymään läpi, mutta ihan muutaman vielä tässä sanon. Tämä viljelysuunnittelu pois neuvojärjestelmän, neuvotuen, piiristä oli kyllä minun mielestäni aivan tarpeetonta, koska kolmannes tästä neuvoavustuksesta käytettiin viljelysuunnitteluun, ja se on tänä päivänä tärkeä asia. Sitten samaten tämän nuoren viljelijän aloitustukimäärärahan pienentäminen tässä tilanteessa, kun meidän pitäisi nimenomaan kannustaa nuoria viljelijöitä ottamaan tilaa vastaan: sen aloitustuen kanssa voi olla niin, että sitä ei saa, kun vain kolmannes on budjetoitu rahaa tähän aloitustukeen. No, sitten vielä viimeisenä tämä turveasia on pakko ottaa esille, koska se vaikuttaa niin paljon maatalouspuolella, koska moni maanviljelijä on myös turvetuottaja. Sitä minä en käsitä, että täällä viime vaalikauden puheet olivat niin voimallisia turpeen puolesta, ja nyt tällä hetkellä ei ole tehty mitään muuta kuin kolme heikentävää asiaa turvetuotannon puolelle. — Kiitos.
Kiitos, rouva puhemies! Jatkan tästä edustaja Kempin puheenvuorosta, nimittäin tästä ennallistamissuunnitelmasta. Tämä hallituksen valmistelema kansallinen ennallistamissuunnitelma muodostaa valtavan kustannus- ja käyttörajoitusriskin maa- ja metsätaloudelle. Suunnitelman toimeenpanokustannukseksi arvioidaan noin miljardi euroa vuodessa — siis miljardi euroa vuodessa — ja vuotuinen rahoitusvaje on jo 400 miljoonaa euroa. Kokonaiskustannukset vuoteen 2050 mennessä voivat nousta 13—19 miljardiin euroon, ja hakkuumahdollisuudet voivat pudota 12—15 miljoonalla kuutiometrillä vuodessa. Tätä hakkuurajoitusta ei kyllä suomalainen metsäteollisuus kestä. Ruotsissa hallitus asetti valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot. Kaikki EU-joustot on hyödynnetty täysimääräisesti Ruotsissa, eikä elinkeinolle tai yritykselle saa aiheuttaa ylimääräisiä rasitteita. Näin toimitaan Ruotsissa. Suomessa vastaavia reunaehtoja ei ole uskallettu asettaa. — No, ministeri varmaan tulee vielä takaisin, ja tämän varmasti ministeri lukee eduskunnan pöytäkirjasta. — Tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää tuonne komission suuntaan. Me kyllä Suomen Keskustassa olemme hieman pettyneitä, emmekä vain hieman pettyneitä, että tätä suunnitelmaa ei tuoda lopulliseen käsittelyyn tänne eduskuntaan, Suomen eduskuntaan, joka on tämän meidän Suomen tasavallan suurin päätöksentekoelin. Näin on, edustaja Hemmilä, se suunnitelma ei ole tulossa enää tänne, vaan ympäristöministeriö tämän laatii ja vie sen valtioneuvostolle, ja valtioneuvosto sitten vie sen suunnitelman eteenpäin. [Pertti Hemmilän välihuuto] Eikö niin, edustaja Viljanen? Näin siinä käy. — Selvitin vain, onko edustaja Viljanen hereillä, kun hän on käyttänyt niin paljon ansiokkaita puheenvuoroja tämän päivän aikana. Mutta tosiaan, niin kuin sanoin, tämmöisiä keskeneräisiä suunnitelmia ei pidä lähettää komissiolle. Nämä Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava käyttöön. Eduskunnalle on annettava tästä asiasta selonteko, ja yksityismaiden toimien on perustuttava aitoon vapaaehtoisuuteen, täysimääräisiin korvauksiin. Siksi tätä lunastuslakiakin on edelleen uudistettava voimansiirtolinjojen osalta maanomistajien oikeuksien turvaamiseksi. Edelleen, rouva puhemies, haluan peräänkuuluttaa — ja kiitoksia, että rouva ministerikin tuli saliin kuuntelemaan näitä loppupuheenvuoroja — että tämä ennallistamissuunnitelma tulee olemaan kyllä aika kallis paketti Suomen valtiolle ja suomalaisille veronmaksajille, jos ei aleta löytämään niitä joustoja, mitä esimerkiksi Ruotsissa tehdään. Toivoisinkin, että siihen Ruotsin malliin siirrytään myös Suomessa.
Arvoisa rouva puhemies! Lämmin kiitos ministerille, että olette täällä vielä tuntien keskustelun jälkeen. Haluan pitää puheenvuoron metsästä. Nimittäin metsä on meille niin valtava kulta monellakin tavalla, että olen erittäin huolissani ennallistamisasetuksen etenemisestä. Hallitus on viemässä kansallista ennallistamissuunnitelmaa eteenpäin ilman selkeitä kansallisia reunaehtoja. Kustannukset ovat miljardi euroa vuodessa ja rahoitus vain 400 miljoonaa. Mistä tämä lisärahoitus oikein otetaan? Nämä päätökset vaikuttavat suomalaiseen metsäteollisuuteen ja julkiseen talouteen vuosikymmeniä eteenpäin — siis vuosikymmeniä eteenpäin. Suomen tulisi käyttää ilman muuta kaikki kansalliset joustot talousmetsien turvaksi. Olisiko talousmetsä sellainen kohde, johon ennallistamista ei uloteta ollenkaan, koska sen kansallinen merkitys on liian suuri? Siis 17 prosenttia viennistä tulee metsäteollisuudesta. Olisiko se niin merkittävää tälle maalle tällaisessa konkurssitilanteessa, että tätä ennallistamissuunnitelmaa ei sinne ulotettaisi? Haluaisin kysyä ministeriltä, joka valitettavasti poistui, mutta toivottavasti tulee takaisin, kun tavarat ovat vielä täällä: Aikooko Suomi esittää komissiolle neuvotteluita kansallisten joustojen käytöstä talousmetsien kohdalla? Aikooko Suomi esittää tällaisia neuvotteluita? Kun täällä on paikalla esimerkiksi edustaja Hemmilä, joka edustaa pääministeripuoluetta, niin kysyn: aikooko Suomi esittää neuvotteluita komissiolle? Jos niitä ei nyt esitetä, me olemme auttamatta liian myöhässä. Me voimme vetkutella, pitää sopimusta, te voitte viedä sen pöydälle, ja sitten se kaatuu seuraavan hallituksen käsiin. Mikäli neuvotteluissa ei nyt edetä kiireesti, niin me olemme auttamatta liian myöhässä. [Pertti Hemmilä: Tietääkseni on jo esitetty!] Esimerkiksi tämä heikentämättömyysvelvoite on erittäin epäreilu: jopa kymmenen miljardia menetettyjä hakkuutuloja. Jos valtio ei kompensoi, niin nämä kaikki kustannukset kaatuvat metsänomistajien niskoille. Pidetäänkö yhdessä kiinni omaisuudensuojasta? Me olemme keskustassa pitäneet kiinni metsien omaisuudensuojasta kynsin ja hampain hallituskaudesta toiseen. Nyt on hallituspuolueiden aika. Pitäkää kiinni omaisuudensuojasta. Aikovatko hallituspuolueet viedä tämän komissiolle, esittää, että kansallisten joustojen piiriin otetaan talousmetsät ja sitä kautta tämä lasku ei tulisi metsänomistajille? [Pertti Hemmilän välihuuto]
Arvoisa rouva puhemies! Välikysymys on siinä mielessä aiheellinen, että se käsittelee asiaa, joka on Suomelle paljon enemmän kuin yhden elinkeinon kysymys. Kyse on suomalaisesta ruuasta, huoltovarmuudesta, maaseudun elinvoimasta ja viime kädessä siitä, pystymmekö tässä maassa myös tulevaisuudessa tuottamaan oman ruokamme. Maatalouden kannattavuudesta on syytä olla huolissaan. Viljelijöiden kustannukset ovat nousseet, investointien tekeminen on vaikeaa, ja monella tilalla pohditaan nyt hyvin vakavasti toiminnan tulevaisuutta. Tätä todellisuutta ei pidä vähätellä, mutta samalla meidän pitäisi kysyä, mikä on suomalaisen maatalouspolitiikan pitkän aikavälin tavoite. Onko tavoitteena järjestelmä, jossa valtio maksaa uuden tukipaketin aina, kun tuotantopanosten hinnat nousevat? Vai pitäisikö tavoitteena sen sijaan olla maatalous, jossa tuottaja saa mahdollisimman suuren osan toimeentulostaan markkinoilta, pystyy investoimaan ja kehittämään tilaansa ja jossa suomalaisesta ruuasta tehdään entistä vahvempi vientituote? Arvoisa puhemies! Hallitus ei ole jäänyt toimettomaksi vaan on toiminut myös ennakoiden, kuten maa- ja metsätalousministeri ja pääministerikin ovat tänään useampaan kertaan todenneet. Ensinnäkin maatalouden energiaveron palautusta on korotettu. Vuoden 26 tukimaksuja on aikaistettu helpottamaan tilojen maksuvalmiutta. Myös lannoitemarkkinoiden tarjontaa on pyritty lisäämään. Toisekseen nuorten viljelijöiden alalle pääsyä on helpotettu. Aloitustuen yrittäjätulovaatimus on laskettu 25 000 eurosta 22 000 euroon, ja vaaditun tulotason saavuttamiseen annettua aikaa on pidennetty. Kolmanneksi maatalouden investointien rahoituksessa on tehty merkittävä rakenteellinen uudistus. Toukokuusta lähtien Finnvera on voinut olla mukana suurissa maatalouden investoinneissa ja omistajanvaihdoksissa. Tämä on tärkeää juuri nyt, koska suomalaisen maatalouden tulevaisuus ratkaistaan investoinneilla ja sukupolvenvaihdoksilla. Myös ruokaketjun tulonjakoa on korjattu. Kesäkuussa voimaan tullut elintarvikemarkkinalain uudistus antaa uusia välineitä puuttua kohtuuttomiin sopimusehtoihin ja private label -tuotteisiin liittyviin käytänteisiin sekä vahvistaa neuvotteluasemaltaan heikomman toimijan suojaa. Maatalousyrittäjän asemaa ei voida kestävästi parantaa vain kasvattamalla julkista tukea. Suurempi osa ruuan arvosta on saatava palaamaan sinne, missä ruoka tuotetaan. Yksi merkittävä mahdollisuus on vienti. Suomi tuottaa puhdasta, turvallista ja korkealaatuista ruokaa. Hallituksen tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen elintarvikevienti vuoteen 2031 mennessä. Kyse ei ole vain vientipolitiikasta vaan myös maatalouden kannattavuuspolitiikasta. Kun suomalaiselle ruualle löytyy uusia markkinoita ja korkeamman lisäarvon tuotteita pystytään myymään maailmalle, ruokaketjuun tulee uutta rahaa sen sijaan, että samaa euroa vain jaetaan ketjun sisällä uudelleen ja uudelleen. Arvoisa puhemies! Tänä kesänä maataloutta on vaikeuttanut myös afrikkalainen sikarutto. Sen taloudelliset vaikutukset voivat olla merkittäviä erityisesti viennin näkökulmasta. Nyt tärkeintä on estää taudin leviäminen sikaloihin, turvata viranomaisten riittävät resurssit ja pitää villisikakanta hallinnassa, ja tähänkin hallitus on jo työkaluja tarjonnut. Välikysymyksessä nostetaan esiin maatalouden pitkäaikainen kannattavuusongelma. Sana ”pitkäaikainen” tässä onkin olennainen. Suomalaisen maatalouden rakenteelliset ongelmat eivät ole syntyneet vuonna 2023 tai sen jälkeen, eivätkä ne katoa yhden hallituksen tai yhden kriisipaketin päätöksillä. Siksi meidän pitäisi pystyä katsomaan yli vaalikausien: Miten saamme nuoret jatkamaan maatiloja? Miten saamme investoinnit liikkeelle? Miten vahvistamme viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa muuhun ruokaketjuun? Miten kasvatamme ruokavientiä? Miten vähennämme riippuvuuttamme ulkomaisista tuotantopanoksista? Näihin kysymyksiin vastaamalla rakennetaan suomalaisen maatalouden tulevaisuus. Arvoisa puhemies! Ruuantuotanto on osa Suomen huoltovarmuutta. Siksi Suomen maataloudessa tulee voida investoida ja yrittää kannattavasti. Tavoitteena on oltava suomalainen maatalous, joka ei ainoastaan selviydy seuraavista kriiseistä vaan joka pystyy uudistumaan, kasvamaan ja menestymään myös tulevina vuosikymmeninä. Siinä työssä tuottaja tarvitsee politiikalta ennen kaikkea sitä, mitä muutkin yrittäjät: ennustettavuutta, reiluja markkinoita ja mahdollisuuden saada työstään kunnollinen toimeentulo.
Arvoisa rouva puhemies! Suomen maatalouden, maaseudun ja alueiden kehittämisen kannalta on erittäin keskeistä, millaiseksi Euroopan unionin seuraava rahoituskehys tulee muodostumaan, mikä on EU-rahoituksen taso. Olemme kuulleet valiokuntakäsittelyssä huolestuneita äänenpainoja siitä, onko hallituksen EU-vaikuttaminen aikataulussa ja onko tulevaan rahoituskauteen valmistautuminen täällä kotimaassa aikataulussa. On esitetty huolia muun muassa siihen liittyen, että sidosryhmiä ei ole tarpeeksi sitoutettu tarpeeksi aikaisessa vaiheessa esimerkiksi verrattuna aiempiin neuvottelukierroksiin. Maan hallituksen keskeiseksi tavoitteeksi näille rahoituskehysneuvotteluille on näyttänyt muodostuvan EU-rahoituskehyksen kokonaistason pitäminen mahdollisimman alhaisena. Meille Suomessa ratkaisevaa ei pidä olla yksinomaan rahoituskehyksen nimellinen koko. Oleellista on tietysti Suomen nettomaksuasema eli se, kuinka paljon Suomi maksaa suhteessa siihen, kuinka paljon Suomeen saamme rahoitusta. Tämän johdosta keskustan kannan voi tiivistää kahteen tai kolmeen keskeiseen ajatukseen ja vaateeseen. Keskusta vaatii, että Suomen keskeiseksi neuvottelutavoitteeksi on asetettava nettomaksuosuuden pienentäminen ja samalla Suomen saannon kasvattaminen. Tämä tarkoittaa erityisesti sitä, että Suomen on vaadittava komission ehdotusta suurempaa rahoitusta niin maatalouden kuin maaseudun kehittämiseen. Komission esittämä, nyt esityksessä oleva maataloudelle korvamerkitty rahoitus on Suomen näkökulmasta täysin riittämätön. Nykyisen esityksen pohjalta maatalouden perustukeen kohdistuisi arviolta noin viidenneksen leikkaus, mikäli rahoitusvajetta ei pystytä muualta paikkaamaan. Me keskustassa näemme tällaisen kehityksen suomalaiselle maataloudelle täysin kestämättömänä. Suomalaisen alkutuotannon, maatalouden, kannattavuus on jo nyt erittäin heikolla tasolla, EU-alueen heikoimmalla tasolla. Tässä tilanteessa maatalouden perustukeen kohdistuva leikkaus kiihdyttäisi todennäköisesti tuotannon vähentämistä, tilojen lopettamistahtia. Tilojen lopettamistahti ja heikko kannattavuus uhkaavat jo nyt kotimaisen ruuantuotannon jatkuvuutta ja Suomen huoltovarmuutta. Keskusta vaatii siis, että Suomen tulee vaatia EU:n rahoituskehysneuvotteluissa maatalouden korvamerkityn rahoituksen selvää kasvattamista komission ehdotuksesta sekä turvata riittävä rahoitus maaseudun kehittämistoimille. Tähän liittyen, arvoisa puhemies, haluaisinkin esittää paikalla kiitettävästi olleelle ministeri Essayahille kysymykset: Miten hallitus aikoo varmistaa maaseudun edun toteutumisen, maa- ja metsätalouden ja maaseudun kehittämisen riittävän rahoituksen, ja jos käy niin, että EU-kamppailussa taistoja hävitetään ja rahoitus supistuu, kuinka se tullaan kompensoimaan? Lupaattehan te, että viljelijöille ei aseteta uusia kustannuksia aiheuttavia velvoitteita tulevalle rahoituskaudelle, ja jos niin käy, että tämmöisiä velvoitteita asetetaan, niin lupaattehan, että niistä maksetaan viljelijöille täysi korvaus?
Arvoisa rouva puhemies! Täytyy sanoa, että kyllä tässä keskustelussa, mitä täällä tänä päivänä on käyty, nyt ollaan aivan asian ytimessä. Tämä keskustelu on paitsi suomalaista ruokaa, tämä on huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja myös pitkälti Suomen talouden tulevaisuutta. Itse ajattelin käyttää muutaman sanasen tästä ennallistamissuunnitelmasta ja ennallistamisasetuksesta. Taustahan minulla on sellainen, että olen koulutukseltani metsätalousinsinööri ja itse asiassa vähän reilun 20 vuotta siviilielämässä pyörittänyt puutavaraliikettä ja maatalous- ja rautakauppaa, ja puu on ollut varsin tuttu elementti sitä kautta minulle. Tämän 20 vuoden aikana on tullut nähtyä monenlaisia erilaisia vaiheita Suomen sahateollisuudessa. On ollut ylämäkiä, on ollut alamäkiä, ja kannattavuus ei varmaan koskaan ole ollut kovin hyvää, mutta täytyy sanoa, että nyt eletään kyllä sellaista ajanjaksoa meidän suomalaisen metsäteollisuuden historiassa, että olisi toivottavaa, että tässä talossa tehtäisiin semmoisia päätöksiä, että niitä ei tarvitse katua sitten myöhemmin tulevaisuudessa. Metsäteollisuushan on Suomen aivan keskeisimpiä tukijalkoja, ja metsäteollisuuden varassa on Suomen vauraus ollut kauan. Uskon näin, että sitä tarvitaan pitkälti myös tulevaisuudessa. Kyllä nyt kun kuuntelee niitä viestejä, mitä tulee suomalaisilta sahoilta ja Suomen metsäteollisuudelta, niin tämä ennallistamisasetus on herättänyt erittäin paljon erilaisia epävarmuustekijöitä, ja se tulee olemaan kyllä myrkkyä Suomen metsäteollisuudelle. Se tulee vaikuttamaan puun saatavuuteen. Se tulee vaikuttamaan hakkuumääriin, ja tätä kautta totta kai se tulee vaikuttamaan myös puun hintaan Suomessa. Tässä ennallistamissuunnitelmassa on jo tässä vaiheessa tehty monta asiaa pieleen, ja nyt tietysti Suomen hallituksella olisi mahdollisuus myös korjata tämä tulevaisuudessa. Tämä suunnitelmahan tulee olemaan todella kallis Suomelle. On laskettu, että jos tämä toimeenpannaan kokonaisuutena, niin tämä tulisi maksamaan noin miljardi euroa vuodessa vuoteen 2031 mennessä — eli äärettömän, äärettömän kallis suunnitelma. Keskustana otimme vahvasti kantaa tähän suunnitelmaan silloin kun se oli täällä eduskunnassa käsittelyssä, ja ihmettelimme kovasti jo silloin, niin kuin on tänäänkin nostettu esille, että miksi tässä asiassa ei seurata Ruotsin esimerkkiä. Ruotsihan asetti suunnitelmalle ja sen valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot jo työn alkuvaiheessa, ja myös Suomessa nämä reunaehdot olisi pitänyt kirjoittaa lakiin jo siinä viime vaiheessa, kun tätä asiaa käsiteltiin täällä kesäkuussa eduskunnassa. Keskustahan esitti tätä silloin kesäkuisessa käsittelyssä. Keskusta vaati myös silloin, että suunnitelmaluonnos ja lopullinen suunnitelma pitäisi tuoda eduskunnan käsiteltäväksi valtioneuvoston selontekona. Lisäksi keskusta vaati jo silloin suomalaiselle metsänomistajalle todellista oikeusturvaa, mutta hallitus ei tainnut korvaa lotkauttaa näille asioille. Toki se täytyy myöntää, että eduskuntakäsittelyssä lakiin saatiin tärkeä suoja, eli suunnitelmalla ei sellaisenaan ole vaikutusta yksityisen maanomistajan oikeuksiin tai velvollisuuksiin esim. kartoissa, mutta keskustan vaatimat laajemmat esitykset, elikkä aineelliset reunaehdot, selontekomenettely ja tämä täsmällinen oikeusturvakäsittely jäivät kuitenkin hyväksymättä. Toiveissa onkin nyt, että kun Suomen esitys lähtee sinne komissioon, niin hallituksessa vielä tarkasteltaisiin sitä tarkempaan ja kuultaisiin suomalaisen metsänomistajan ja metsäteollisuuden ääntä. Keskustahan on vaatinut nyt, että tätä keskeneräistä suunnitelmaa ei pidä sellaisenaan lähettää komissiolle vaan ensin on ratkaistava nämä keskeiset määritelmät eli pinta-alat, kansalliset joustot, vaikutukset ja rahoitus. Toivonkin, että ministeri ottaa tämän asian vakavasti, ja uskon, että kun tulemme sieltä samasta vaalipiiristä Savo-Karjalasta, niin varmaan olette sitä samaa viestiä myös saanut metsäteollisuudelta ja sahoilta kuin minäkin olen saanut. Sen lisäksi keskusta on vaatinut, että Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava todellisiksi valmistelua ohjaaviksi periaatteiksi eikä minkäänlaisiksi kauniiksi korulauseiksi. Keskusta on vaatinut, että eduskunta on otettava mukaan ennen sitovien kansallisten linjausten tekemistä. Olemme vaatineet myös, että suunnitelmalle tarvitaan uskottavat rahoitussuunnitelmat ja nämä pitäisi esittää myös Suomen eduskunnalle, että kuinka tämä kallis laki tullaan rahoittamaan. Lisäksi yksityismaiden toimien on perustuttava vapaaehtoisuuteen ja täysmääräisiin korvauksiin, ja ruokatuotannon ja metsätalouden toimintaedellytykset on turvattava jatkossa. Meillä ei ole varaa katkaista tätä tärkeää puujalkaa, mikä meillä on metsäteollisuudessa. — Kiitos.
Kunnioitettu rouva puhemies! Mukava nähdä teitä myös tälleen iltakeskustelussa. Keskusteluhan jatkuu tästä välikysymyksestä suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kyllähän tosiasia on niin, että meillä on EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, heikko maksuvalmius suomalaisilla maatiloilla, lähes neljä maatilaa päivittäin lopettaa toimintansa ja tieverkko rapautuu, niin kuin edustaja Hemmilä tuossa äsken toi ansiokkaasti esille. Yksityisteistäkin pitää muutama sana sanoa. Näistä asioista siis puhutaan tällä hetkellä välikysymyskeskustelussa, ja edustaja Hemmilä kyllä totesi, että tunnelma paranee iltaa kohti. Johtuukohan se siitä, että [Pertti Hemmilä: Väki vähenee!] toinen hallituskumppani, perussuomalaiset, ei ole täällä keskustelemassa tästä tärkeästä aiheesta? Mutta he kyllä keskustelevat tuolla iltapäivälehtien palstoilla tästä aiheesta, joka menee kyllä aika pahasti ohi. Nimittäin täällä on tämmöinen uutinen Iltalehdessä: ”Kansanedustajalta kuppi nurin joulukalentereista.” Perussuomalaisten Jaana Strandman on nimittäin ollut sitä mieltä, että joulukalentereita ei pitäisi tuoda vielä syyskuussa kaupan hyllyille. No, tämmöisistä aiheista kyllä löytyy jutun aihetta, mutta miksi ei löydy jutun aihetta siitä, että suomalaisella viljelijällä on aika ahdas tilanne tällä hetkellä kannattavuuden osalta? Toivoisin, että edustaja Strandman olisi täällä keskustelemassa niitten joulukalentereitten sijaan suomalaisen viljelijän pärjäämisestä ja ennen kaikkea siitä, mitä toimia vielä hallitus voi tehdä, että suomalainen viljelijä pärjää. Rouva puhemies! Sitten toinen mielenkiintoinen uutinen oli — en tiedä, huomasitteko — että pinaattipussista oli löytynyt sammakko. [Pertti Hemmilä: Ei pitäisi tuoda Puolasta!] Huomasiko edustaja Hemmilä tätä aihetta? Siis Puolasta asti tuodussa pussissa oli sammakko. Totta kai inhimillisiä virheitähän sattuu elintarviketuotannossa, myös suomalaisessa elintarviketuotannossa, mutta syy, minkä takia halusin tämän sammakkoasian ottaa tässä keskustelussa esille, on se, että kyllä meidän pitäisi suosia enemmän kotimaista, suomalaista viljelijää kuin sitä, että niitä sammakkopusseja tuodaan Puolasta asti. Kiitoksia edustaja Mehtälälle, olette ansiokkaasti tuonut esille sitä, kuinka paljon rahdataan ulkomaalaisia elintarvikkeita tähän maahan, kun meillä on suomalaisiakin, kotimaisia tuottajia. Rouva puhemies! Vielä tästä edustaja Hemmilän ansiokkaasta puheenvuorosta yksityisteihin liittyen: Kyllä, sinne pitää kohdentaa myös valtion tukea ja avustamista, koska näinhän siinä käy, että viljelijät siellä ovat sitten hoitamassa tätä hommaa, ja he muutenkin jo maksavat veroja, eivät pelkästään kiinteistöveroja vaan muitakin veroja, ja sitten he saavat palkkioksi sen, että he vielä joutuvat itse niitä teitä korjaamaan. Itse en tänä päivänä enää yksityisteitä näe muuta kuin sen ympäristöystävällisen dieselautoni ratista, mutta, edustaja Hemmilä, aikoinaan ajoin myös maitoautoa Kainuun perukoilla, ja sitä kautta olen saanut kokemusta myös raskaan kaluston liikenteestä. Täytyy sanoa, että se on huoltovarmuustekijä, se on monella tapaa turvallisuustekijä, että nämä yksityistiet ovat asianmukaisessa kunnossa. Se on myös ympäristöteko sitä kautta, että raskas kalusto käyttää paljon vähemmän polttoainetta, kun ne tiet ovat asianmukaisessa kunnossa niin kesällä kuin myös talvella. Mutta niitä yksityisteitä käyttävät maitoauton lisäksi — niin kuin, edustaja Hemmilä, totesitte — puuhuolto ja se Sotkamon Tommi Heikkinen, joka kolmessa tunnissa sen sata kiloa puolukkaa poimii tänäkin syksynä, sitä suomalaista superfoodia suomalaisen elintarviketeollisuuden hyväksi. Jos Tommi Heikkinenkin kuuntelee tätä, niin varmasti on tyytyväinen [Aleksi Jäntti: Ei kuuntele!] — ei varmaan kuuntele, mutta onneksi täällä on hallituspuolueitten edustajia, Jäntti, Lahdenperä, Hemmilä ja myös KD:ltä edustaja Östman, tätä arvokasta keskustelua käymässä suomalaisen ruoan, viljelijän ja elintarviketuotannon puolesta. — Puhemies! Tässäpä minun puheenvuoroni.
Arvoisa puhemies! Aivan ensimmäiseksi edustaja Hemmilälle kiitos. Toit aivan oikeita asioita esille. Vahvistan sen, että lihantuottajien tilanne on tällä hetkellä huomattavasti helpompi kuin muun muassa vuoden 24 alussa, jolloinka tilanne oli niin huono, että minä sanoin pojille, että ei ole mitään järkeä jatkaa tämmöistä toimintaa, kun Atria laski lihanhintaa 20 senttiä ja kustannukset olivat nousseet ja tilanne oli todella huolestuttava. Mutta onni onnettomuudessa, että meillä kävivät kaupan hyllyt tyhjinä välillä, niin korjautui tämä hintakin. Nyt voi jo hengittää — nyt voi jo hengittää. Tässä yhteydessä on tietysti hyvä myös kiittää hallitusta ja ministeriä siitä, että tämä korvauskelpoisuus tuli myös meidän nuorille viljelijöille, mikä tietysti omalta osaltaan paransi meidänkin tilannetta. Ainahan pitää silloin kiittää, kun on kiitoksen aihe. Nyt lyhyesti vielä tähän... [Sari Essayahin välihuuto] — No niin, tässä ei keskustella siitä vaan siitä, että kun me joitakin positiivisia asioita saadaan maatiloilla eteenpäin, niin se on aina tietysti kaikkien meidän, kansakunnankin, etu ja ruokaturvallisuuden kannalta hyvä asia. — Mutta tästä nyt ihan muutama kohta. Otan suoran lainauksen viime välikysymyskeskustelusta viime vaalikaudelta: ”Suomalaisesta ruuasta on tullut hallituksen riitelyn uhri. Tällaisena aikana, kun kansallisesta ruokaturvasta pitäisi pitää erityisesti huolta. Valitettavasti on todettava, että pääministerin ja keskustaministerin suusta nämä sanat ’ruokaturva’ ja ’huoltovarmuus’ ovat pelkkää sanahelinää.” Näin siis kertoi oppositiojohtaja Riikka Purra viime vaalikaudella. Ja sitten hän jatkoi, että perussuomalaiset tulevat julkistamaan omat konkreettiset ehdotuksensa viljelijöitten tilanteen parantamiseksi. No niin, me olemme kuulleet tässä edustaja Viljasen puheessa nämä konkreettiset ehdotukset, ja ihan lyhyesti vain niistä sanon näin, että siinä oli 18 kohtaa ja hallitus on niistä kohdista tehnyt neljä joko osittain tai sitten kokonansa. Muun muassa vakinaistettiin tämä Välitä viljelijästä ‑hanke, joka oli kuitenkin edellisellä hallituskaudellakin käytössä, ja se oli yksi näistä kohdista. Nämä kolme muuta olivat helpottaa nuoren viljelijän yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta ja sitten nämä elintarvikemarkkinalakiin tehtävät muutokset ja sitten energiakustannusten alentaminen, joka nyt on tullut jossakin määrin tämän polttoaineen kautta. Mutta jos nyt sanon tästä polttoainetilanteesta, miten todellisuudessa tämä tilanne on: Meillä tämä energianhinnan, elikkä polttoaineen hinnan, nousu on tarkoittanut 63 000:ta euroa — 63 000:ta euroa. Hallituksen päätöksellä siitä tulee mahdollisesti noin 7 000 euroa takaisin, elikkä 56 000 euroa on menoja, siis lisämenoja, tästä polttoaineesta. Päästään siihen käsitykseen, missä mennään. Arvoisa puhemies! Mitä hallitus olisi voinut tehdä? Tässähän tietysti semmoinen kysymys kuuluu, ja minä nyt ajattelen näin, että esimerkiksi tuo kiinteistöverovapaus... — Otan nämä kaikki, mitkä olivat siinä 18 kohdan listassa, koska ne ovat semmoisia asioita, jotka ovat pyörineet viime hallituskaudellakin täällä edessä. — ...olisi ensinnäkin vaikuttanut juuri näihin nuoriin tuottajiin, jotka ovat investoineet voimakkaasti elikkä tehneet sitä, mitä ovat jalostavat yritykset pyytäneet, investoineet uusia isoja navettoja tai sikaloita tai kanaloita. Se, miksi tähän kiinteistöveroon tartun, on se, että minusta se on niin erikoinen asia. Aikaisemmin oli katumaksu — asemakaava-alueella kun maksettiin kiinteistövero, puhuttiin katumaksusta. Se oli siitä, että kaupunki tai kunta rakensi infran täysin siihen tontin portille asti ja sen jälkeen sitten talonväki teki autotallin eteen tietä ja pihalle tietä. Katumaksu oli tämmöinen. Sitten kun se ulotettiin koskemaan kunnissa myös maaseutua, niin mekin maksetaan melkoinen summa kiinteistöveroa, mutta me emme saa mitään vastineeksi siitä, vaan niin kuin täällä hyvin tulivat edustaja Hemmilän puheessakin nämä yksityistiet, niin käytännössä me pidämme siis meidän kylätien kunnossa, koska meidän osuus on siinä tietoimituksessa 86 prosenttia. Elikkä käytännössä me joudumme maanviljelijänä pitämään kunnossa kylätien, jota käyttää noin seitsemän muuta taloutta. Siksi minä tähän kiinteistöveroasiaan juuri puutun, koska minun mielestäni tämä kiinteistövero on muutenkin epäoikeudenmukainen maanviljelijöitä kohtaan, kun siitä ei tule... [Pertti Hemmilä: Kaikkia haja-asutusalueella asuvia!] — Juuri näin, kaikkia haja-asutusalueella asuvia ja erityisesti maanviljelijöitä, koska se kiinteistövero määräytyy niitten rakennusinvestointien mukaan. No niin, sitten tämä energiakustannus: Siihen olisi voinut tuplapalautuksen ajatella, suuremman energiaveron palautuksen. Se olisi vaatinut tietysti EU:lta hyväksynnän. Sitten yksi asia: lyhennysvapaat lainoihin. Tätähän on käytetty aikaisemminkin. Sehän ei millään tavalla ole mikään tuki sinänsä, jos lyhennysvapaat antaa. Se vain helpottaa sen viljelijän ahdinkoa, kun muutenkin pankit ovat hyvin niukkoja antamaan laina-aikoihin pidennystä. Sitten tämä alvikannan laskeminen. Saksassahan on lihantuotantoon laskettu alvikanta juuri sen takia, että koska rehusta maksetaan 13,5 prosenttia alvia ja lihasta 25,5, niin käytännössä sinä siinä tuotannossa joudut koko ajan alvivelan puolelle, kun ne eivät mene yksi yhteen. Sitten vielä tuo Makeran pääomittaminen viimeisenä kohtana, koska 80 prosenttia tuli hylkyjä Pohjois-Pohjanmaan elinvoimakeskuksesta investointiavustuksista sen vuoksi, että ei ole pääomia käytössä. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! On kiinnittänyt huomiota se puhe hömppäheinästä, kun en oikeastaan taida tunnistaa, mitä se hömppäheinä on. Kotimaakunnassani Varsinais-Suomessa en ole nähnyt semmoisia viljelyksiä, jos niitä sitten voi viljelyksiksi edes kutsua. Olen kulkenut tässä viimeisten viikkojen aikana sekä Jämsänkoskella että Haminassa ja ainakaan niillä automatkoilla en ole huomannut tämmöisiä hömppäheinäpeltoja. Mitä se itse asiassa on, ja miten niitä sitten aiotaan taklata? Sitten haluaisin kuitenkin positiivisen kautta nyt lähestyä, koska täällä salissahan on tunnelma aika paljon vain parantunut illan mittaan. Toki kun väki vähenee, niin tunnelma paranee, onko se niin? Nimittäin ei kaikilla maatiloilla mene heikosti. Minuun ovat ottaneet yhteyttä kotieläintilojen tuottajat, jotka kehuvat, että ei tässä nyt niin suurta hätää ole, että naudanlihan hinta on vuoden takaisesta kaksinkertaistunut. Maitotiloilla näyttää julkistenkin tietojen, julkisuudessakin esillä olevien tietojen, valossa menevän aika hyvin, vai mitä, edustaja Mehtälä? Sitten myöskin siipikarja: erityisesti broilertuotannossa näyttää kanssa menevän oikein hyvin, niin että on jotain positiivistakin. Mutta kuten täällä nyt ihan kiitettävällä tavalla on otettu puheeksikin, niin se on viljanviljely, joka nyt on kriisissä, ja siihen pitäisi löytää nyt ratkaisuja. Tässä keskustelussa kun on puhuttu esimerkiksi valkuaiskasvien kotimaisen tuotannon lisäämisestä ja soijan tuonnin vähentämisestä, ehkä näistäkin löytyisi joitain apuja. Sitten on otettu puheeksi täällä — edustaja Kettunen muistaakseni ainakin — nämä yksityistiet. Tämähän on nyt kyllä semmoinen asia, mihin pitäisi suhtautua vakavasti, kun sekä puuntuotanto ja puukuljetukset että myöskin ruuantuotanto ja elintarvikekuljetukset paljon käyttävät nimenomaan tätä yksityistieverkkoa. Ja huomio: eivät ole koskaan — minä muistan aiemmalta kansanedustajauraltani 16 vuoden ajalta — edes 30:tä miljoonaa euroa valtion yksityistieavustukset olleet. Nyt ne ovat toki ihan muutama miljoona, millä ei ole mitään merkitystä, kun ottaa huomioon, että yksityisteitä on kaiken kaikkiaan yli 300 000 kilometriä Suomessa.
Arvoisa puhemies! Hallitus valmistelee parhaillaan kansallista ennallistamissuunnitelmaa, joka on itse asiassa yksi tämän vaalikauden suurimmista maa- ja metsätalouteen sekä laajemminkin maanomistajien omaisuuteen ja asemaan vaikuttavista ratkaisuista. Tuo kansallinen suunnitelma muodostaa siis valtavan kustannus- ja käyttörajoitusriskin maa- ja metsätaloudelle. Suunnitelman toimeenpanokustannuksiksi on arvioitu noin miljardi euroa vuodessa, ja vuotuinen rahoitusvaje voisi olla noin 400 miljoonaa euroa. Jos noita kokonaiskustannuksia arvioidaan, niin tosiaan vuoteen 2050 mennessä ne voivat nousta jopa 19 miljardiin euroon ja hakkuumahdollisuudet voisivat pudota merkittävästi. Tässäkin asiassa, arvoisa puhemies, kannattaisi katsoa, mitä Ruotsissa on tehty. Ruotsissa nimittäin hallitus asetti tälle valmistelulle tiukat poliittiset reunaehdot. Kaikki mahdolliset EU-joustot on hyödynnettävä täysimääräisesti tässä asiassa, eikä elinkeinoille tai yrityksille saa aiheuttaa ylimääräisiä rasitteita. Nyt valitettavasti Suomessa näitä vastaavia reunaehtoja ei ole jostain syystä asetettu. Haluaisinkin kysyä ministeriltä: miten hallitus on päätynyt tällaiseen ratkaisuun, että ei ole haluttu asettaa kansallisesti näitä reunaehtoja näin tärkeässä ja näin valtavan mittakaavan asiassa? Keskustan mielestä keskeneräistä suunnitelmaa ei missään nimessä pidä lähettää komissiolle, ja olemme sitä mieltä, että nämä Ruotsin mallin mukaiset reunaehdot on otettava käyttöön ja eduskunnalle on annettava asiasta selonteko. Tämä on mittakaavaltaan niin iso asia, että tästä voisi puhua pitkäänkin, mutta tosiaan toistan nyt vain kysymyksen: miten hallitus on päätynyt nyt siihen ratkaisuun, että näitä reunaehtoja ei ole asetettu?
Arvoisa herra puhemies! Keskustelu tärkeän aihepiirin ympärillä on jatkunut kuutisen tuntia, ja itsekin olen useita puheenvuoroja päässyt käyttämään. Eräässä puheenvuorossa tuli oltua aika perustavaa laatua olevalla tavalla eri mieltä edustaja Hemmilän kanssa. Hemmilän edellisen puheenvuoron jälkeen ajattelin, että tulen pitämään puheenvuoron, koska olen tällä kertaa edustaja Hemmilän kanssa erittäin paljon samaa mieltä hänen esille nostamastaan asiasta, joka on valkuaisomavaraisuuden nostaminen ja sen tärkeys Suomessa. Arvoisa puhemies! Tässä viime viikkoina olen mitellyt hieman Huoltovarmuuskeskuksen kanssa viljojen varmuusvarastoinnista ja varmuusvarastojen viljojen alkuperästä. Huoltovarmuuskeskus kiisti faktan, että Suomen huoltovarmuutta on ylläpidetty ostamalla huoltovarmuusvarastoihin ulkomaista viljaa. Tämä kiistäminenhän ei heidän kannaltaan päättynyt kovin onnellisesti, koska fakta on se, että Huoltovarmuuskeskuksen sopimuskumppanit ovat ostaneet ulkomaista viljaa ja sitä on Suomeen huoltovarmuustarkoituksiin tullut. Huoltovarmuuskeskuksen rekordi viljojen osalta ei siis ole ollut viime aikoina kovin kummoinen. Sen sijaan Huoltovarmuuskeskus on tehnyt erinomaisen hyvää työtä selvittäessään sitä, miten Suomen valkuaisomavaraisuutta kyettäisiin parantamaan. HVK:n selvitys pureutuu erityisesti valkuaiskasvien viljelyn laajentamiseen Suomessa ja sitä kautta tämän valkuaisomavaraisuuden kasvattamiseen. Tavoitteena noille selvityksille on ollut täysi omavaraisuus. Selvitysten mukaan Suomessa on olemassa täysi potentiaali täyteen valkuaiskasviomavaraisuuteen kasviproteiinin tuotannossa, mikäli palko- ja öljykasveja alettaisiin viljelemään viljelykierroissa niin paljon kuin suinkin mahdollista Suomessa. Tämä olisi omiaan myös erittäin keskeisellä tavalla vähentämään Suomen lannoiteriippuvuutta, elikkä huoltovarmuutemme sitäkin kautta vahvistuisi. Tämä myös parantaisi meidän vaihtotasettamme ja meidän omaa varallisuuttamme rehukasvituotannossa. Kuten edustaja Hemmilä taisi viitatakin, Suomeen tuodaan tällä hetkellä suht mittavassa määrin valkuaiskasveja, muun muassa soijaa ulkomailta, ja tämän oman tuotannon vahvistumisen kautta tämä virta todennäköisesti tyrehtyisi tai lakkaisi jopa kokonaan. Tässä keskeisessä roolissa on myös valkuaiskasvien lajikejalostus, lajikkeiden paraneminen suomalaisiin olosuhteisiin sopivaksi sekä tietysti viljelijöiden kouluttaminen, kauppiaiden kouluttaminen, tekniikan opettelu ja konekaupan rooli. Arvoisa puhemies! Edustaja Hemmilä toivoi ministeriltä vastauksia tähän valkuaiskasvikokonaisuuden kehitykseen ja siihen, mitä hallitus aikoo tehdä ja tulee tekemään. Syy, minkä takia tämä erityisesti tähän päivän teemaan liittyy, elikkä siihen, että meillä on Suomessa Euroopan kannattamattomin maataloustuotanto, on se, että tuon kannattamattomuuden takana erityisen heikosti, ikävä kyllä, meillä tässä maassa menee tällä hetkellä kasvinviljelijöillä, ja tästä valkuaiskasvien laajemmasta viljelystä, monipuolisemmasta viljelystä, voitaisiin saada myös tulonvahvistusta etenkin kasvinviljelytiloille. Siinäkin mielessä tämä on erittäin tervetullutta ja toivottavaa kehityskulkua — liittyy aivan oleellisesti tämän päivän keskustelunaiheeseen. En malta olla sanomatta, että Huoltovarmuuskeskuksen, jolla on paljon parantamista huoltovarmuusvarastoinnin osalta, pitäisi laajentaa huoltovarmuusvarastointia koskemaan myös näitä öljykasveja, siis satoja niistä öljykasveista — tällä hetkellähän HVK varmuusvarastoi öljykasvien siemeniä ja niiden viljelyyn tarvittavia kasvinsuojeluaineita — mutta myös itse öljykasvien varmuusvarastointia. Jos ja kun se tehtäisiin perustuen kotimaiseen tuotantoon, sillä voitaisiin myös tätä markkinakysyntää tasapainottaa ja vahvistaa kotimaisille valkuaiskasvin tuottajille.
Arvoisa herra puhemies! No, nyt edustaja Östman poistui. Täällä on aika usein semmoinen olo, että voin kertoa jonkun asian jollekin, mutta en voi ymmärtää sitä hänen puolestaan, ja toisinpäin, että minulle voi kertoa jonkun asian, mutta se kertoja ei välttämättä voi minun puolestani sitä ymmärtää. Tänään on aika monessa kohti tällainen olo tullut. Missä, milloin ja kuka ja missä kohti ja mihin asioihin voi vaikuttaa — me vähän pyöritään siinä ympärillä, ja voi olla kuulijoiden välillä vähän vaikea hahmottaa, mistä täällä puhutaan. Minkälaisia toimenpiteitä minkäkin hallituksen aikana on tehty? Joo, jokainen hallitus tekee sellaisia toimia kuin sillä hallituskokoonpanolla pystyy erilaisten neuvottelujen ja sisäisten vääntöjen kanssa tekemään. Itse en ollut politiikassa aiemmin mukana ollenkaan, mutta taidan olla ainut, ainakin tällä hetkellä salissa, joka on maatalouspolitiikkaa pääaineena lukenut, ja aika pitkä historia tältä puolelta. Siis yliopistoahan ei kannata käydä eikä ylipäätään kouluja, jos politiikkaan haluaa, koska se vaikeuttaa tämmöistä asioiden yksinkertaistamista. Mutta jos katsotaan sitä paljon puhuttua tulostaulua, niin eihän se vain yksinkertaisesti hyvältä näytä. Vaikka sieltä nyt putsataan se yksittäinen vuosi, se 2022, pois, niin tulokset näyttävät huonoilta. Niin kuin sanoin jo aiemmin tänään, ei tämä mikään nautinto ole todeta tällaista. Totean jälleen kerran, että me ollaan samaa mieltä, kaikki halutaan maataloudelle parempaa. Ja se parempi on, kun katsotaan tuulilasista eteenpäin. Totta kai autolla ja moottoripyörällä tai millä tahansa kulkupelillä ajaessa kannattaa välillä vilkaista sinne taustapeiliin, ei peräpeiliin, koska peräpeilihän on ihan eri asia kuin taustapeili. Tähän oikeastaan kiertyy tämä... Vähän viittasin jo tähän poliittiseen kulttuuriin, ja edelleen toistan itseäni, että kaikki on jo moneen kertaan sanottu. Se, mikä häiritsee äärimmäisen paljon ainakin itseäni tässä eduskunnan työskentelyssä, on se — niin kuin edustaja Mehtälä sanoi, ja olen itse puhunut siitä monta kertaa — että monesta asiasta on tullut politiikan tekemisen väline sen sijaan, että olisi politiikan tekemisen kohde. Tämä edustaja Viljasen esille nostama Tynkkysen listahan oli malliesimerkki, ihan käsikirjaesimerkki tämmöisestä kunnon MAGA-politiikasta. Tehdään asioita, joilla haetaan kannatusta, jotta sitä kannatusta voidaan käyttää aivan muiden asioiden hoitamiseen. Maatalous, joka on varmaan viimeisenä, laittamatta nyt arvojärjestykseen eri asioita... On hävytöntä, että se otetaan tämmöisen politiikan tekemisen kohteeksi. Se näkyy sitten, minkälaiseen asemaan se sitten joutuu. Jälleen kerraten: kaikki me haluamme maataloudelle ja suomalaisille viljelijöille parempaa. Mutta oikeastaan semmoinen konkreettinen kysymys, kun täällä viitattiinkin jo siihen valtioneuvoston selontekoon tästä ruokastrategiasta, niin siellä lukee näin: ”Kauppapolitiikka ja kansainvälisen kaupan säännöt ja sitoumukset määrittävät ehtoja ruoka- ja maatalouspolitiikalle. Pandemia, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja geopolitiikan murros ovat tuoneet epävakautta kansainväliseen kauppaan ja korostaneet ruokaturvan omavaraisuuden ja kriittisten tuotantopanosten saatavuuden merkitystä. Suomen elintarvikevienti koki merkittävän šokin vuonna 2014 Venäjän asettamien vastapakotteiden seurauksena. Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan vuoksi asetetut pakotteet ovat pysäyttäneet maiden välisen maatalous- ja elintarvikekaupan lähes täysin, eikä tilanne ole palautumassa ennalleen. Venäjän merkitys lannoitteiden ja energian toimittajana on myös hiipumassa.” Tässä on oikeastaan kuvattu varsin hyvin, hyvin tiiviisti ne asiat, mitkä ovat vaikuttaneet monella tapaa suomalaiseen maatalouteen. On todettu myös se, että kun täällä on, että mihin voidaan vaikuttaa, mihin ei voida vaikuttaa... Voihan siinä käydä niin, että jos esimerkiksi keskusta on ensi kaudella hallituksessa, niin sitten taas nämä samat puheet pidetään, allekirjoittajat vain puheissa vaihtuvat ja puolueet. Mutta miten näihin kysymyksiin ihan oikeasti vastataan, jotta se suomalainen viljelijä ja varsinkin se nuori lähtee sinne alalle? Sitten on ihan pakko mainita, arvoisa puhemies, näistä parista perussuomalaisten puheenvuorosta. Hehän erityisesti ovat ansioituneet tässä poliittisessa kulttuurissa, joka lähti silloin 2011 kummalliseen suuntaan ja 2017 entisestään korostui. Jos täällä ruvetaan houkuttelemaan puolueita seuraavaan hallitukseen, niin on kyllä aivan väärässä paikassa. Eivät ainakaan nämä rekordit, mitä Mäenpäältä, Keskisarjalta, Peltokankaalta ja Simulalta... Kyllä saa tahtia parantaa aika paljon ja tyylilajia vaihtaa, että se houkuttaa. — Kiitos.
Kunnioitettu herra puhemies! Edustaja Östmanin puheenvuoroon kommentoin vähän myöhemmin, mutta haluan myös ministeriltä vastauksen tähän jo aiemmin esitettyyn kysymykseeni. Tosiaan me käymme tätä keskustan välikysymyskeskustelua. Välikysymyksen nimi on Suomalaisen ruoan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantuminen, ja käymme keskustelua siitä vaarantumisesta. Kyllähän se on niin, että maaseudulla elävien turvallisuudentunnekin on vaarantunut varsinkin tämän suurpetopolitiikan osa-alueella. Siitä kyllä täytyy kiitos antaa tälle hallitukselle, että te olette ihan hallitusohjelmaan saaneet asianmukaiset kirjaukset siitä, että tätä suurpetopolitiikkaa ollaan saatu oikeaan suuntaan. Niin kuin kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossakin tämän välikysymyskeskustelun alkupuolella todettiin, tämä suurpetoasia on saatu konkelon suunnalta kuriin ja se on ratkaistu. Mutta, rouva ministeri, minä vielä kerran kysyn ja toivon, että me tämän keskustelun päätteeksi saamme vastauksen tähän: Kun te, rouva ministeri, maa- ja metsätalousministeriötä johdatte, niin miksi teidän nimissänne poronhoitoalueen karhun kiintiömetsästysasetuksen lausunto lähti niin, että siellä edelleen on tämä poronhoitoalue matkassa, vaikka eduskunta on tästä päätöksen tehnyt ja maa- ja metsätalousvaliokunta on mietintöön ihan laittanut, että se poronhoitoalue sieltä lakipykälästä poistetaan? Miksi se lähti teidän nimissänne sinne ministeriön valmisteluun? Jos sitä pykälää on lähdetty muuttamaan niin, että se poronhoitoalue sieltä on poistettu ja sitä kautta tämä pykälä on muuttunut aika perustavanlaatuisesti, niin kyllähän pitäisi sitten lähteä myös ministeriössä valmistelemaan tätä valtioneuvoston asetusta niin, että uusi asetus tehdään eikä kymmenen vuotta vanhaa asetusta käytetä tässä karhun kiintiömetsästysasiassa. Miksi otan tämän asian edelleen keskusteluun? Sen vuoksi, että Itä-Suomessa muutamille paikkakunnille näitä karhun kiintiömetsästyslupia ei tullut, eikä myöskään tullut suojeluperusteisia lupia. Samaan aikaan siellä karhukanta on kasvanut niin isoksi, että sillä alkaa olemaan jo vaikutuksia elinkeinotoimintaan maatalouden suunnalla, mutta ennen kaikkea se aiheuttaa turvattomuuden tunnetta maaseudun asukkaitten näkökulmasta. Toivoisin, että, rouva ministeri, te kertoisitte eduskunnalle, miksi olette päätynyt tähän ratkaisuun ettekä ole noudattanut eduskunnan tahtoa.
Arvoisa puhemies! Käymme edelleen pitkän keskustelun jälkeen tärkeän keskustelun maatalouden nykytilanteesta ja tulevaisuudesta. Käydyn keskustelun pohjalta tulkitsen niin, että ongelman ytimen voisi kuvata niin, että tuottajien osuus ruokaketjun hinnasta on liian pieni. Tästähän me olemme kaikki yhtä mieltä. Haluan siksi palata siihen, mitä sanoin ryhmäpuheenvuorossani. ”Keskusta on oikeassa yhdessä asiassa: tuottajan osuus kuluttajan eurosta on edelleen liian pieni. Mutta suomalaiset viljelijät ansaitsevat myös vastauksen siihen, miksi tämän ongelman sallittiin jatkuvan vuosikymmenestä toiseen. Pelkän huolen esittäminen ei enää riitä, vaan meidän on uskallettava puhua myös vastuusta ja käytännön ratkaisuista.” Sitaatti jatkuu: ”Suomalaisen maatalouden ympärille on vuosikymmenten aikana rakentunut vahva osuustoiminnallinen järjestelmä. Osuuskaupat ovat asiakasomisteisia, ja osuuspankit ovat syntyneet tukemaan paikallista yrittäjyyttä ja maaseudun elinvoimaa. Juuri siksi vastuu ei kuulu yksin valtiolle eikä hallitukselle vaan koko ruokaketjulle. Kun tuottajan osuus jää liian pieneksi, meidän on uskallettava kysyä, mitä voivat tehdä maito- ja lihateollisuus, rahoittajat ja kaikki osuustoiminnalliset toimijat tilanteen korjaamiseksi. Suomalaiset viljelijät odottavat perustellusti, että myös heidän omistamansa ja heidän hyväkseen aikanaan rakennetut rakenteet kantavat vastuunsa tuottajien hyvinvoinnista ja kotimaisen ruuantuotannon tulevaisuudesta.” Suomessa hinnat määräytyvät markkinoilla ostajien ja myyjien välisissä sopimuksissa. Eduskunta voi säätää lakeja, jotka vaikuttavat markkinoiden toimintaan ja tuottajien neuvotteluasemaan, mutta se ei määrää, mitä hintaa maataloustuottajille on maksettava tuotteista. Mutta eduskunta voi välillisesti vaikuttaa tuottajien tuloihin esimerkiksi säätämällä elintarvikemarkkinalakia ja vahvistamalla tuottajien sopimusasemaa, niin kuin Orpon hallitus on nyt tehnyt. Tätä lakihanketta keskusta kannatti, ja se yhtyi maa- ja metsätalousvaliokunnan mietintöön. Kiitos siitä tuesta. [Tuomas Kettunen: Olkaa hyvä!] Jotta tämän päivän keskustelusta ei synny väärinkäsityksiä, haluan kysyä ministeriltä: onhan se niin, että tuottajien saama hinta maidosta ja lihasta päätetään muualla kuin täällä eduskunnassa? Jos eduskunta yrittäisi määrätä yksityisten kauppasopimusten hinnat yleisesti lailla, se olisi poikkeuksellinen [Hälinää] — kuunnelkaa loppuun — ja kilpailu- sekä markkinatalousjärjestelmän kannalta hyvin ongelmallinen ratkaisu. Vai oletteko te eri mieltä, arvon opposition edustajat? Siksi tuottajahintojen suora sääntely on Suomessa hyvin rajallista. Korjatkaa, jos olen väärässä, ja haluaisin myöskin kuulla ministerin vastauksen tähän. [Pertti Hemmilä: Olette aivan oikeassa!]
Arvoisa puhemies! Lupasin edellisessä puheessa, että otan konkretiaa esille, ja nyt sitä sitten tulee. Ensinnäkin kaksi asiaa, mitkä tässä illan aikana ovat tulleet ministerin ja hallituksen puheissa esille: Yksi niistä on se, että hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia — siis hallitus ei omilla toimillaan nosta viljelijän arjen kustannuksia. Sitten toinen on se, että hallitus on edistänyt luvituksen saantia sekä biokaasun ja turpeen tuottamista. Nyt minun on pakko vähän tarkentaa näitä asioita. Käydäänpä ensin tämä luvitusasia läpi. Tämän hallituksen toimesta perustettiin uusi Lupa- ja valvontavirasto, jonka pääpaikka on siis Tampereella. Siinä yhteydessä kaikesta keskustan vastustuksesta huolimatta tähän Lupa- ja valvontavirastoon sisällytettiin yleisen edun valvontayksikkö — siis yleisen edun valvontayksikkö. Nyt on ollut hyvinkin tarkkaan yrittäjien kanssa keskustelua tästä asiasta, ja siellä on muun muassa peruttu jo olemassa olevia turvetuotantolupia, jotka olisivat kuiviketurpeen tuottamiseen. Muun muassa malminetsintäluvat on myös tämä yleisen edun valvontayksikkö valittanut kumoon. Se, mikä tässä minusta on oikeastaan vielä merkittävämpää maatalouden osalta, on se, että tämän uudistuksen yhteydessä nostettiin lupamaksuja aivan valtavasti. Eli nythän pitää tämmöisen kotieläintilan, niin kuin meidänkin tilan, maksaa ympäristölupaa vähintään 21 000 euroa. Mutta minun mielestäni siellä turvetuotannon puolella tämä lupien nosto oli aivan valtava. Elikkä jos on alle 10 hehtaarin turvetuotantoalue, niin pitää maksaa jo 20 800 euroa luvasta, ja jos noustaan 50 hehtaariin turvetonta aluetta, niin se lupamaksu on jo vajaa 50 000 euroa. Miettikääpä, hyvät ystävät, kollegat, että jos tämmöisestä pelkästä paperista, joka ei mitään muuta kuin oikeuttaa tekemään jotain työtä, pitää maksaa 50 000 euroa, niin kyllä pitää olla jo valtava hinku siihen työntekoon, että lähdet yrittämään, jos siitä lupapaperista maksat niin paljon. No niin, sitten toinen kohta. Lupasin nämä kolme kohtaa tuoda esille. Toinen kohta on tämä biokaasu. Täällä tuli ministerin puheessa ihan oikein, että sitä biokaasutilannetta on parannettu. Kyllä, ulosmyyntirajan nostolla parannettiin sitä mahdollisuutta, että kun on saanut maatalouden investointitukia, niin voidaan myydä ulos energiaa 50 prosenttia, eikä tämä investointituki leikkaudu pois, ja se on positiivinen asia. Mutta samalla hetkellä hallitus on vaikeuttanut pienimuotoista biokaasutoimintaa viidellä eri asialla, joista neljä on tapahtunut talousvaliokunnan puolella ja yksi ympäristövaliokunnan puolella. Nämä neljä kohtaa ovat todentamisvaatimus alle kahden megawatin laitoksille, mitä ei muun muassa Ruotsissa edellytetä mutta Suomessa edellytetään, ja se laitos tuo noin 7 000 euroa kustannusta per yrittäjä. Sitten biometaanin osuutta vähennettiin neljästä prosentista kahteen prosenttiin, mikä vähensi biometaanin kysyntää. Eilen oli Biotalouspäivät tuolla Seinäjoella, ja tämä asia tuli varmasti, että näin on käynyt. No, sitten on joustomekanismi kolmantena. Siellä joustomekanismin osalta, josta me jätettiin eriävä, oli se, että kun nestekaasua eli fossiilista korvataan biometaanilla, niin pitää tuottaa tätä biometaania kaksinkertainen määrä, mikä on aivan järjenvastaista. Näin vaan on. Sitten on vielä tämä kasvilajimääritelmä, että pääkasvia ei tullut lakiin, jolloinka jää tulkinnanvaraiseksi se, saako viljelijä siitä joustomekanismin kautta sitä tukea, mitä kuuluisi saada, uusiutuvan energian tukea. Sitten on vielä tämä ympäristölupa. Elikkä ennen sai tehdä biokaasulaitoksen navetan päähän rakennusluvalla. Tästä lähtien tämä hallitus ajoi ympäristölupauudistuksen niin, että jokainen biokaasulaitos, navetan päähänkin pikkunen pömpeli, vaatii ympäristöluvan, ja se maksaa. [Tuomas Kettunen: Käsittämätöntä!] Vielä eräänä kohtana on tämä turve. Elikkä koska maatalouteen liittyy niin olennaisena osana tämä kuiviketurve, [Puhemies koputtaa] niin tämän kasvu- ja kuiviketurpeen osalta sanon vain sen, että siellä myös nämä konkreettiset parannukset ovat jääneet tekemättä, elikkä sielläkin nämä lupamaksut [Puhemies koputtaa] ovat aivan valtavat, ja sitä jo kävinkin läpi. Minun mielestäni yrittäjänä ajattelen näin, että tässä on mahdoton ajatus semmoinen, että puheet ja teot ovat ristiriidassa, [Puhemies koputtaa] vaan niiden pitää vastata toinen toisiaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Ministeri Essayah vastauspuheenvuorossaan otti esille sen, että öljykasvien ja valkuaiskasvien viljely Suomessa on lisääntynyt huomattavasti, jopa lähes kaksinkertaistunut aiemmasta. Minä haluaisin tästä vähän lisää lausua eli sen, että me voitaisiin Suomessa kyllä korvata nimenomaan soijan tuontia erittäin paljon. Eli on laskettu, että Suomeen tuodaan nimenomaan soijaa ja jonkun verran muutakin valkuaista niin paljon, että se vastaa viljelyalana jopa satojatuhansia hehtaareita. Jos näin toimittaisiin, että Suomessa keskityttäisiin viljelemään vielä enemmän öljykasveja ja vähennettäisiin soijan tuontia, niin tällöin vilja-ala voisi vähentyä, ja tämä tarkoittaisi myöskin ehdottomasti huoltovarmuuden lisäämistä. Tästä haluaisin kyllä ministeriltä vielä arvion, mikä hänen käsityksensä on, voitaisiinko tätä jollain tavalla edistää. Sitten myöskin haluaisin ministeriltä vastauksen, kun minulla on tässä uuden maatalouspolitiikan tuloksia. Siis se valmistelu kesti vuosikausia, tämän kauden, millä nyt ollaan menossa. Nyt täällä lukee, että uuteen maatalouspolitiikkaan ei ole tulossa tilakohtaisia tukikattoja. Nyt kuitenkin tiedossani on, että tilakohtaisia tukikattoja on, eli tukileikkuri iskee sitten tietyllä pinta-alalla. Mikä on ministeri näkemys, miksi näin on? Onko tämä asia viime hetkellä muuttunut sitten Euroopan komissiossa? Seuraavassa puheenvuorossa otan puheeksi vielä yksityistiet ja vähän muutakin. [Tuomas Kettunen: Kiitos!] — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Me tosiaan käymme täällä nyt tärkeää keskustelua suomalaisen ruuantuotannon ja laajemminkin suomalaisen maaseudun tilanteesta ja tulevaisuudesta. Tätä keskustelua käydään nyt jo kuudetta tuntia, ja kiitän kaikista puheenvuoroista, joissa on tunnistettu se vakava tilanne, jossa suomalaisella maaseudulla eletään. Kiitän myös ministeri Essayahia siitä, että olette sitkeästi istunut täällä kanssamme käymässä tätä keskustelua ja kuuntelemassa näitä huolestuneita — syystäkin huolestuneita — puheenvuoroja. Haluan nyt nostaa esiin vielä pari asiaa, jotka ovat tässä kyllä keskustelun kuluessa jo nousseetkin esiin ja jotka eivät suoraan kyllä kuulu maatalousministerin tontille, mutta toivon kuitenkin saavani näihin vastauksia ja vähintäänkin toivon, että hallituksen sisällä nämä asiat käydään huolellisesti läpi: Ensimmäinen kysymykseni liittyy kilpailulakiin, joka on täällä jo muutamaan otteeseen nostettu. Hallitus on nimittäin aivan oikein itse tunnistanut kilpailulain yhdeksi merkittäväksi tekijäksi ruokamarkkinan ja ruokaketjun oikeudenmukaisemman tulonjaon edistämiseksi, ja siten se onkin nostettu myös hallitusohjelmaan avattavaksi. Kysyisinkin: mitä tälle kuuluu, milloin saamme tämän esityksen eduskuntaan? Pitäisin tärkeänä, että sen tänne saisimme. Toinen huoleni tässä kohtaa liittyy maaseudun tiestöön, koska on tietysti myös ruuantuotannon kannalta tärkeää, että se infrastruktuuri siellä maaseudulla on kunnossa ja elämisen edellytykset kaikkineen ovat kunnossa, ja valitettavasti tilanne esimerkiksi maaseudun tiestön osalta on äärimmäisen huolestuttava. Olen jo pitkään seurannut korjausvelan kasvua ja perusväylänpidon tilannetta. Nyt kun esimerkiksi pian talossa käynnistyvää Orpon hallituksen viimeistä talousarvioesitystä alamme käsittelemään, niin sieltä huomaamme, että niin vain valitettavasti korjausvelka jälleen uhkaa kasvaa. Erityisen iso huoli tietysti kohdistuu sinne yksityisteiden määrärahoihin, koska tuo taso on ollut jo aiemmin tällä kaudella käsittämättömän matala ja nyt edelleen on valitettavan alhaisella tasolla. Tässä jo kävimme vähän keskustelua siitä, miten tuo yksityisteiden rahoitus on tässä männä vuosina kehittynyt ja edellisten hallitusten aikana muuttunut. Valitettavasti nyt Orpon hallituksen aikana tuo rahoitustaso on tosiaan laskenut voimakkaasti vuoden 23 jälkeen. Valtioneuvosto on itsekin todennut, että vuosien 24—25 määräraha on pienentynyt huomattavasti aiempiin vuosiin verrattuna, [Puhemies koputtaa] ja tämän vuoksi on jouduttu priorisoimaan ja rajaamaan hankkeita. Toivon, että tähän asiaan tartutaan.
Arvoisa herra puhemies! Tämän keskustan välikysymyksen on todistettu olevan paikallaan ja tärkeä. Ehkä erikoisin tunnustus tästä oli se, kun edustaja Peltokangas ja edustaja Mäenpää alkoivat puhumaan seuraavan hallituksen muodostamisesta ja keskustaa siihen mukaan näin jo etukäteen. Siihen muuten ottamatta kantaa on hienoa, että tunnustetaan se, mistä päin sitä apua tarvitaan, kun maaseutua pyritään kehittämään, ja kehen uskotaan. Siinä mielessä tämä on ollut erittäin mielenkiintoinen vivahde parlamentaarisissa järjestelyissä. Kuuntelin myöskin edustaja Hemmilää — olet täällä paikalla — vuodesta 2022 ja siitä, että oltiin pohjalla ja näin. Puolangan pessimistien sanoin ei se ollut mikään pohja vaan se oli vasta välipohja, koska nyt kun katsotaan tämän hallituksen saavutuksia, ollaan aivan muussa tilanteessa kuin vuonna 2022, jolloin kannattavuus maaseutuyrittämisessä ja maatiloilla oli moninkertainen niissä olosuhteissa. Haluaisin sanoa näin, että liikuntamiehenä aina katson tulostauluilta, kun pelit on pelattu, että miten kävikään maaleissa ja miten kävi maalittomissa. Kun nyt katsotaan lopputulosta — ja tämän hallituksen osalta vielä kautta tietysti on jäljellä — niin Suomen maatalouden kannattavuus on koko Euroopan unionin heikoin. Rekordissa siis lukee, että EU:n heikoin. Se on mielestäni kovin häpeällinen sijoitus. Siksi keskusta tämän välikysymyksen kysyi, koska suunta on muutettava nyt. Kaikkien aikojen keskittäjähallitus vie myöskin palveluja maaseutuyrittäjien alueilta, perheiltä mahdollisuutta käyttää lähellä sellaisia palveluja, mitä tarvitaan. Maaseudun yrittämisen ja elämisen mahdollisuuksia kavennetaan tämän hallituksen keskittämispäätöksillä. Elämää ja elämän mahdollisuuksia kavennetaan niin, että myöskin mahdolliset jatkamiset maatiloilla tulevat hankalammiksi. Jatkon saaminen, lapsiperheiden muuttaminen ja yrittäjäksi ryhtyminen hankaloituvat. Tämä ei edistä suomalaista maataloutta, mitä hallitus on kovasti meille lupaillut ja mairitellut. Myöskin maatilojen lopettamistahti: Suomesta häviää tällä hetkellä lähes neljä maatilaa joka ikinen päivä. Tämä ei ole kohtuullinen tahti. Tämä ei ole järkevä tahti ollenkaan. Kahdessa vuodessa kartalta on siis katkennut yli 2 400 tilan selkäranka heikon kannattavuuden vuoksi. Tämä vaarantaa vakavasti siis kotimaisen ruuantuotannon omavaraisuudenkin. Lisäksi ennallistamissuunnitelmasta on tulossa miljardilasku. Ennallistamissuunnitelman toimeenpanokustannukset ovat miljardi euroa — miljardi euroa — vuodessa ja rahoitusvaje 400 miljoonaa euroa. Hallitus ei ole edelleenkään osoittanut, mistä tämä lisärahoitus otetaan. Keskeneräisiä suunnitelmia ei saa lähettää komissiolle. Hämmästelen tämän byrokratian lisäämisen lisäksi sitä, että hallitus on leikannut maataloustutkimuksesta ja ‑neuvonnasta. Kun byrokratia kasvaa, niin uskoisin, että silloin myös neuvontaa täytyy lisätä. Monimutkaisuuskerrointa tulee siis yrittäjille. Hallitus siis leikkaa maatalouden tutkimuksesta ja neuvonnasta aikana, jolloin tilat tarvitsevat eniten tukea. Luonnonvarakeskukselta leikataan pysyvästi 9,7 miljoonaa euroa, Ruokavirastolta 4,3 miljoonaa euroa ja maatalousneuvonnasta 0,9 miljoonaa euroa. Lisäksi tavallinen viljelysuunnittelu poistettiin neuvotuen piiristä. Arvoisa maa- ja metsätalousministeri Essayah, kuulin teidän puheessanne tänään puhetta hömppäheinästä. Itse asiassa olen tyytyväinen siitä, että otitte tämän asian puheeksi, ja mielelläni kuulisin lisää siitä, miten tähän hömppäheinän viljelyyn hallitus suhtautuu. Nimittäin kun olen käynyt vierailemassa aktiivitiloilla, niin viljelijät sanovat, että he joutuvat ajamaan peltojen ohi, joita haluaisivat vuokrata tai haluaisivat käyttää, mutta he eivät saa niitä vuokralle, kun mieluummin pidetään niitä peltoja tällaisessa niin sanotussa hömppäheinäkäytössä. Tämän asian edistäminen on mielestäni erittäin tärkeätä, ja siinä mielessä mielelläni kuulisin muutamia lisätietoja vielä siitä aikataulusta ja niistä käytännöistä, mitä hallitus sen asian edistämiseksi on suunnitellut.
Arvoisa herra puhemies! Viime vaalikaudella en täällä talossa ollut, mutta täällä tänään moneen kertaan viitatun MAKA-raportin lisäksi ehkä toiseksi eniten julkisuudessa ollut listaus tai raportti oli niin sanottu Tynkkysen lista, josta minäkin eri medioista paljon tietoa sain etenkin sosiaalisen median kautta. Maaliskuussa 2022 silloinen parlamentaarikko Tynkkynen teki 19 kohdan listan, jolla maatalouden kannattavuutta piti parantaa. Tätä listaa olisi olettanut toteutettavan tällä vaalikaudella, kun koko perussuomalainen ryhmä tietääkseni siihen sitoutui ja sitä ajoi. Mutta heti hallitusneuvotteluiden jälkeen pystyimme toteamaan, että osa listasta oli jo lentänyt roskakoriin. Lista kuuluu seuraavasti: 1. ”Hallitus julistaa maatalouden hätätilan ja ryhtyy viipymättä toimenpiteisiin kotimaisen elintarviketuotannon, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi.” No, tämähän ei ole tapahtunut. 2. ”Hallitus poistaa maatalousrakennusten kiinteistöveron jo vuoden 2022 maksuunpanosta alkaen pysyvästi.” Tämä ei ole toteutunut, eikä se tämän päivän kuullun perusteella tule toteutumaankaan. 3. ”Hallitus peruu, lakkaa valmistelemasta tai edistämästä sellaisia maataloutta koskevia ilmastopoliittisia toimenpiteitä, jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta, lisäävät byrokratiaa tai kaventavat maatalouden toimintamahdollisuuksia.” Näin ei ole tapahtunut. Sen sijaan järkeviä toimia, kuten biokaasutuotannon toimintaedellytyksiä, on merkittävästi vaikeutettu tällä vaalikaudella ja byrokratiaa on lisätty. Ja edelleen listalla numero 4. ”Hallitus lisää maatilojen arvonlisäveron maksuun vuosittain 12 kuukautta kulutonta maksuaikaa seuraavan kolmen vuoden ajaksi.” Ei toteutunut. 5. ”Hallitus varmistaa Maatilatalouden kehittämisrahaston maksuvarmuuslainojen ja takausvastuukyvyn riittävyyden.” Ei ole tapahtunut. Makeraa ei ole lainkaan pääomitettu, mutta Makeran takausvaltuutta on kyllä korotettu 20 miljoonaan euroon. Listalta 6. ”Hallitus alentaa maatalouden energiakustannuksia muun muassa kohdennetuin verotoimenpitein.” Tämä on tapahtunut osittain, mutta maatalouden energiakustannukset ovat nousseet niin räjähdysmäisesti, että tämä määräaikainen maatalouden energiaveron lisäpalautus on toimena aivan riittämätön. Listalta numero 7. ”Hallitus ryhtyy toimenpiteisiin ruokaketjun eri osien kustannusten jakamiseksi niin, että alkutuottaja saa oikeudenmukaisen osuuden loppuhinnasta.” Ei ole tapahtunut. Toimet ovat olleet ehkä oikeansuuntaisia mutta riittämättömiä tarpeeseen nähden. Elintarvikemarkkinalakia on kyllä uudistettu, mikä on hieno asia. Tämän keskustan tekemän lain päivitys on positiivinen asia, mutta kilpailulaki on edelleen koskematta, ja tämän päivän perusteella tällä vaalikaudella sellaiseksi tulee jäämään. Sen sijaan kaupan asemaa on vahvistettu uusilla myyntiartikkeleilla. Listan numero 8. ”Hallitus valmistelee pikaisesti elintarvikemarkkinoille tarvittavat, kriisin edellyttämät muutokset.” Tämä on tapahtunut. 9. ”Hallitus edistää pankkien valmiutta myöntää viljelijöiden lainoihin lyhennysvapaita ja korkohelpotuksia.” Ei ole tapahtunut. 10. ”Hallitus helpottaa nuoren viljelijän vuotuista yrittäjätulovaatimusta ja koulutusvaatimusta.” Tämä on tapahtunut. 11. ”Hallitus parantaa viljelijän mahdollisuutta yrityksensä velkasaneeraukseen.” Ei ole tapahtunut. Yrityssaneerauslakia on kyllä uudistettu, mutta uudistus ei kosketa maataloutta. 12. ”Hallitus purkaa maataloutta ja tilamyyntiä koskevaa byrokratiaa ja lupavaatimuksia.” Ei ole tapahtunut. 13. ”Hallitus tehostaa julkisen sektorin esimerkillisyyttä ruokapalveluhankinnoissa.” Osittain toteutunut, mutta keinona vain ohjaus ja suositukset. 14. ”Hallitus vahvistaa maatalouden sivuelinkeinojen rahoitusta ja toimintaedellytyksiä.” Ei ole tapahtunut, kuten ei myöskään ”Hallitus turvaa maatalouden lomituspalveluiden saatavuuden”. 16. ”Hallitus huolehtii viljelijöiden henkiseen jaksamiseen tarvittavista palveluista.” On tapahtunut. Välitä viljelijästä -hanke on vakinaistettu, mutta myös rahoitus pitäisi vakinaistaa. 17. Haluttiin alv-kannan laskemista — ei ole tapahtunut. 18. liittyy kiinteästi polttonesteiden hintaan ja sen kompensointiin. Kaikkihan me tiedämme, että se ei ole toteutunut. Hinnat ovat nousseet räjähdysmäisesti. Arvoisa puhemies! Tämä aikakirjoihin Tynkkysen listan tämänhetkisestä toteutumatilanteesta, [Puhemies koputtaa] joka ei ole mairitteleva, mutta onneksi vaalikautta on vielä jäljellä, ja luotamme hallitukseen, että Tynkkysen lista on toteutettu kokonaisuudessaan ennen kuin jäämme vaalitauolle.
Arvoisa kunnioitettu puhemies! EU:n huonoin kannattavuus maatiloilla, mutta silti minä uskon suomalaiseen maatalouteen. Usko on koetuksella, kun miettii sukupolvenvaihdosneuvojan kanssa oman tilan jatkajan kanssa sitä, kannattaako vai ei. Siksikin toivon sydämestäni, että niitä toimia, mitä keskusta tänään on nostanut, vietäisiin eteenpäin. Ministeri Essayah on kiitettävästi istunut aitiossa kuuntelemassa ja on varmasti parhaansa tässä hallituksessa koettanutkin, vaikka se ei todellakaan ole riittänyt. Mutta nämä asiat kuuluvat monelle muullekin ministerille. Esimerkiksi ministeri Puisto vastaa kilpailulaista. Kilpailulaissa tukkujen asemaa olisi muutettava. Siellä pitäisi myydä samaan hintaan ostotuotteita kilpailijoille, ellei sitten tätä keskittynyttä tukkutoimintaa hajoteta. Tämä koskee niin myllyjä kuin kauppajättejä. Nimittäin meillä on edelleenkin Valion osalta Kivi-maitopäätös, jossa se joutuu määräävässä markkina-asemassa ollessaan myymään toisille samaan hintaan sitä raaka-ainetta. Tuottajaorganisaatioiden pitäisi pystyä olemaan valtakunnallisia, ja niiden pitäisi pystyä neuvottelemaan hinnoista, koska EU tämän jo mahdollistaa. Meidän tulisi antaa selkänoja niin, ettei tarvitse jännittää, että syytetään kartellista. Ministeri Multalan käsialaa on päästökauppa ja nimenomaan maa- ja metsätalouden kytkeminen siihen ihan Suomen kansallisilla omilla päätöksillä. Tämä lisää monta kymmentä senttiä polttoöljyn hintaan, ja siihen luvattiin, silloin kun sitä tehtiin, kompensaatiota, mutta sitä ei ole näkynyt. Miksi ihmeessä kytkeä maa- ja metsätalouden polttoaineet liikenteen päästökauppaan, kun ei ollut mikään pakko? Ministeri Ikoselle kuuluu käytännön hankintalaki, mutta työ- ja elinkeinoministerille kuuluu hankintalaki muutoin, eli sinne Puiston tontille. Hankintalakia tehtäessä keskusta esitti, että olisimme laittaneet sinne perälaudan siitä, että emme voisi ostaa julkisiin keittiöihin ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön vaatimuksia. Tämä lausunnoissa todettiin mahdolliseksi, mutta sitä ei silti haluttu sinne lisätä. Kuvitelkaa, että käytämme suomalaisia verovaroja siihen, että ostamme ruokaa, joka ei täytä Suomen lainsäädännön edellytyksiä. Tähän saimme myös SDP:n ja muiden oppositiopuolueitten tuen. Toivon, että tähän asiaan vielä palataan, ja itse asiassa ministeri Ikonen pystyisi sen siinä käytännön hankinta-asetuksessaan myöskin muuttamaan. Ministeri Purra on nostanut bensan ja dieselin sekä polttoöljyn veroja niin paljon, että nyt maksetaan veroja enemmän kuin viime hallituskaudella keskimäärin. Bensasta maksetaan veroja 14 senttiä enemmän, dieselistä 23 senttiä enemmän ja polttoöljystä 19 senttiä enemmän kuin keskimäärin viime hallituskaudella. Tämä päätös on täysin valtiovarainministerin omissa käsissä. Sen lisäksi haluan vielä nostaa esille biokaasun tuotannon heikennykset. Kun kerran liikenteen päästökauppaan lisättiin maatalous, olisi kohtuullista, että se maatalous pystyisi korvaamaan tätä uusiutuvalla niin, että ei tarvitsisi maksaa näitä korkeita päästökaupan maksuja. Mutta mitä tehtiin? Biokaasuun ei enää uskottu, vaan biokaasun edellytyksiä on heikennetty ehkä viidellä kuudella eri lailla. Sieltä on karsittu tukia, siellä on jakeluvelvoitetta muutettu ja on tehty erilaisia joustomekanismeja, jolloin näitten polttoainejakelijoitten ei enää kannata ottaa biokaasua sinne, vaan ne voivat vaikka ostaa kosteikoita tai rahoittaa sähkötyökaluja ulkopuolisille toimijoille. Tässä muutamia esimerkkejä. Toivon, että niihin vielä tartutaan, sillä kun maailma kuivuu, niin Suomen ruuantuotantoa tarvitaan entistä enemmän. Meillä on entistä suurempi osuus koko maailman huoltovarmuudesta, [Puhemies koputtaa] mutta jos mitään ei tehdä, kurki ehtii kuolla ennen kuin suo sulaa.
Arvoisa puhemies! Tässä keskustelussa kannattaa muistaa, että maatalouden kannattavuus ja viljelijän heikko asema ruokaketjussa eivät ole syntyneet tämän hallituskauden aikana. MTK ja maatalousyrittäjät ovat tehneet vuosien ajan työtä tilanteen korjaamiseksi. Myös keskusta on ollut pitkään hallitusvastuussa ja vaatinut aivan samoja asioita: viljelijän markkina-aseman vahvistamista, elintarvikemarkkinalain kehittämistä ja ruokaketjun voimasuhteiden korjaamista. Nyt tämä Petteri Orpon hallitus on tehnyt nämä kaikki, mutta niiden vaikutuksethan tulevat viiveellä, kuten me tiedetään. Sato korjataan myöhemmin. Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on huoltovarmuuden, alueiden elinvoiman ja koko Suomen turvallisuuden kannalta ratkaiseva kysymys. Olen itse asunut aina maatilalla, vilja- ja kasvinviljelytilalla, lukuun ottamatta opiskeluvuosia, joten ymmärrän ja haluan edistää maataloutta ihan sisäsyntyisesti. Viljelijät ovat joutuneet kantamaan viime vuosina poikkeuksellisen suuren taakan, kun energian, lannoitteiden, kuljetusten ja rahoituksen kustannukset ovat nousseet, mutta nousseita kustannuksia ei ole voitu siirtää täysimääräisesti tuotteiden hintoihin. Tässä on maatalouden kannattavuusongelman ydin. Tämän päivän maanviljelijä on osaava yrittäjä. Tiloilla hyödynnetään teknologiaa, kehitetään viljelymenetelmiä ja etsitään jatkuvasti uusia keinoja parantaa tuottavuutta ja kestävyyttä. Viljelijät kyllä osaavat työnsä. Eduskunnasta käsin taas pyritään luomaan edellytykset yrittäjän tekemälle työlle. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, kuinka tärkeää on, että Suomessa pystytään tuottamaan omaa ruokaa myös poikkeusoloissa. Maa, joka pystyy huolehtimaan omasta ruokaturvastaan, on vahvempi ja turvallisempi maa. Siksi meidän on vahvistettava tuottajan markkina-asemaa, vähennettävä riippuvuuttamme tuontipanoksista, edistettävä ravinteiden kierrätystä sekä huolehdittava energian, lannoitteiden ja muiden tuotantopanosten saatavuudesta myös kriisitilanteissa. Keskustan välikysymys nostaa esiin todellisia haasteita, mutta kuva hallituksen toimettomuudesta ei pidä paikkaansa. Luvattua suunnanmuutosta on tehty. Sille emme voi mitään, että Ukrainan sota ja Lähi-idän kriisi ovat aiheuttaneet kustannussokkeja. Hallitus on vahvistanut maatalouden toimintaedellytyksiä muun muassa korottamalla energiaveron palautusta kahdeksi vuodeksi, EU:n kriisitukien kohdentamista maatalouteen, tukimaksatusten aikaistamista, investointien rahoituksen parantamista ja elintarvikemarkkinalain uudistusta. Samalla on edistetty kotimaista lannoitetuotantoa, ravinnekiertoa ja ruokavientiä. Myöskään ruokaa tuottavasta maataloudesta ei ole leikattu, vaikka lähes kaikkialta muilta hallinnonaloilta on jouduttu säästämään. Pitkällä aikavälillä ratkaisu ei kuitenkaan voi perustua uusiin tukipaketteihin. Kestävä ratkaisu syntyy siitä, että ruokamarkkina toimii nykyistä oikeudenmukaisemmin ja viljelijä saa tuotteestaan sellaisen hinnan, joka yhdessä tukien kanssa kattaa kustannukset, turvaa toimeentulon ja mahdollistaa investoinnit. Siksi meidän on vahvistettava tuottajien markkina-asemaa, huolehdittava huoltovarmuudesta ja vähennettävä riippuvuutta tuontipanoksista. Samalla on turvattava suomalaisen maatalouden riittävä rahoitus myös tulevissa EU-neuvotteluissa. Kokoomuksen lähtökohta on selvä: viljelijän työn pitää kannattaa, ja suomalaisella ruuantuotannolla pitää olla tulevaisuus. Tämä hallitus on tehnyt konkreettisia toimia tämän tavoitteen eteen, ja työtä jatketaan edelleen määrätietoisesti. — Kiitos.
Kiitos, arvoisa puhemies! Haluan nostaa tässä keskustelussa esiin huoltovarmuuden. Olen saanut toimia tällä kaudella eduskunnan huoltovarmuusryhmän puheenjohtajana, ja siinä työssä yksi asia tulee vastaan kerta toisensa jälkeen: kriiseihin pitää varautua ennen kuin ne ovat päällä. Ruuan kohdalla tämä tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että Suomessa on myös tulevaisuudessa maatiloja ja ihmisiä, jotka haluavat tuottaa ruokaa. Viljelijän pitää pystyä luottamaan siihen, että työllä on tulevaisuus. Nuoren pitää uskaltaa ottaa tila jatkettavakseen, ja tilalla pitää uskaltaa investoida. Tarvitsemme kotimaista energiaa, lannoitteita ja ravinteita, toimivat tiet ja kuljetukset sekä rahoitusta investointeihin, ja ennen kaikkea viljelijän tulisi saada tuotteestaan sellainen hinta, että tätä koko työtä kannattaa tehdä. Näitä asioita hallitus on vienyt eteenpäin. Maatalouden energiaveron palautusta korotetaan investointeihin, ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Myös biokaasuinvestointien ehtoja on parannettu ja kotimaista lannoitetuotantoa sekä ravinteiden kiertoa vahvistettu. Turhaa byrokratiaa pitää purkaa. Yksi konkreettinen asia on peltojen korvauskelpoisuus. Nyt tämä pitkään odotettu asia viedään kuntoon koko Suomessa. Se parantaa tilusrakennetta, helpottaa myös tilojen kehittymistä ja vähentää hallinnollista työtä. Myös ruokaketjun pelisääntöjä on uudistettava. Välikysymyksessä on väitetty, että kokoomus olisi vastustanut elintarvikemarkkinalain uudistamista, ja tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Me kokoomuksen edustajat maa- ja metsätalousvaliokunnassa olemme ajaneet uudistusta ja halunneet samalla varmistaa reilut pelisäännöt koko ruokaketjuun. Arvoisa puhemies! Täällä on paljon puhuttu tänään ilmastonmuutoksesta. Myös siinä keskustelussa kannattaa katsoa Suomea huoltovarmuuden näkökulmasta. Suomessa on valtavat makean veden varannot. Kun Euroopassa kärsitään yhä enemmän vesipulasta ja kuivuudesta, Suomen vesivarat ovat meille merkittävä strateginen voimavara. Kasvukauden pidentyminen voi myös parantaa joidenkin kasvien viljelyedellytyksiä Suomessa, ja samalla meidän on varauduttava muuttuviin sääoloihin ja niiden tuomiin riskeihin. Jos ruuantuotannon edellytykset vaikeutuvat muualla maailmassa, Suomen merkitys ruuantuottajana voi kasvaa. Siksi meidän pitää tässäkin vaiheessa pitää ruuantuotannon rakennuspalikat kunnossa. Afrikkalainen sikarutto muistuttaa konkreettisesti siitä, mitä huoltovarmuus myös tarkoittaa. Nyt tärkeintä on saada tauti hallintaan ja varmistaa, että suomalaisilla sikatiloilla on edellytykset jatkaa myös tämän kriisin jälkeen. Maatila ei elä vain vaalikausi kerrallaan. Investoinnit tehdään vuosikymmeniksi. Siksi maatalous tarvitsee pitkäjänteistä ja ennakoivaa politiikkaa. Pidän tärkeänä, että nykyisen hallituksen kasvua, yrittäjyyttä ja kotimaista tuotantoa painottavaa linjaa voidaan jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella, mutta sen ratkaisevat suomalaiset. Meidän tehtävämme on tehdä työtä sen eteen, että suomalaisella viljelijällä on myös tulevaisuudessa syy jatkaa tilaansa, investoida ja tuottaa meille ruokaa. Se on suomalaisen huoltovarmuuden perusta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Kalliita sanoja edustaja Kalliolta äsken. — Meillä on tänään tämän välikysymyksen aiheena tosiaan maatalous, niin kuin varmaan joku siellä median ääressä voi seuratakin. Maatalous on siitä harvinainen aihepiiri, että se koskettaa kaikkia täällä eduskunnassa, koska me jokainenhan syömme joka päivä ja vieläpä useamman kerran. Maatalous on myös aihe, josta tuntuu löytyvän melko laaja yksimielisyys puolueiden kesken. Kun puheita pidetään, suomalaisen viljelijän puolella ovat jotakuinkin kaikki. Melko harvalla tässä salissa kuitenkaan on omakohtaista kokemusta siitä, millaista on olla maanviljelijä Suomessa. Olen sen ajan elänyt ja kokenut ja siihen paneutunut yrittäjänä ja kouluttajana vajaat 40 vuotta. Ja tässä yhteydessä voin mainita, että Tuomas Kuhmosen kanssa koulutettiin viljelijöitä 1995 EU:n liittymissopimukseen liittyvissä asioissa. Siitä voi saada vähän perspektiiviä. Arvoisa puhemies! Alkuun tahdon sanoa sen, että uskon tässä salissa edustajien tahtovan maataloudelle hyvää ja viljelijöille hyvää, mutta samalla tiedän, että aivan liian harva todella ymmärtää, mikä tilanne maatiloilla nyt tällä hetkellä on. Tämä johtaa siihen, että maataloudesta tulee politiikanteon väline — politiikanteon väline: siis tapa nostaa omaa suosiota puhumalla sinänsä oikeista asioista vailla aitoa tahtoa niitä edistää. Otan esimerkin. Viime kaudella silloinen oppositio, joka nyt istuu hallituksessa, puhui oikeista asioista: tuotantorakennusten kiinteistöveron poistosta, energiakustannusten alentamisesta, byrokratian purkamisesta, viljelijälle reilummasta osuudesta ruuan hinnasta. Nämä olivat siis täysin oikeita asioita. Madalletaan kustannuksia ja tehdään markkinasta reilumpi. Niin myös konkreettisesti viime hallitus teki. Se maksoi lannoitetuen, energiaveron tuplapalautuksen, maatalouden kiinteistöveron palautuksen, muun muassa. Missä nämä kaikki nyt ovat? Mitä näille lupauksille tapahtui Säätytalolla? Hallitusohjelmaan tuli kyllä hyviä kirjauksia. Taustalla oli parlamentaarinen työ, siis kaikkien puolueiden yhteinen työ, ja siinä tehty linjaukset vaalien alla 2023. Tähän hallitus ohjelmassaan sitoutui, ja siellä yhtenä konkreettisena ehdotuksena oli kilpailulain avaaminen. Näin ei ole tehty, ja kysyn: miksi ei? Siksi, koska liian harva ymmärtää, miten huono tilanne kotimaisilla tuottajilla tällä hetkellä on. Ja valitettavasti myös siksi, koska hallitus ei ole joko halunnut tai uskaltanut tehdä tarvittavia muutoksia, jotka olisivat pois kotimaisen ruokakaupan mahtavista katteista. Nimittäin me olemme nyt siinä tilanteessa, että meillä on maailman parhaiten kannattava ruokakauppa ja Euroopan huonoiten kannattavat viljelijät. Tämähän on väärin. Tämä on väärin, ja tähän on pakko saada muutos. Arvoisa puhemies! Jotta tilanteen voisi korjata, pitää tietää, mistä on kyse. Ennen muuta juuri nyt on kyse tuotantokustannusten valtavasta noususta. Lannoitteet, energia, voiteluaineet, polttoaineet — kaikki kustannukset ovat rajusti nousseet. Myös hallitus on lisännyt kustannuksia muun muassa korottamalla lupamaksuja ja lisäämällä sääntelyä. Pidän toisen puheenvuoron ihan tästä aiheesta. Siispä politiikan keinoin Suomi voisi madaltaa kustannuksia: Poistetaan maatalouden tuotantorakennusten kiinteistövero. Jatketaan maatalouden energiaveron lisäpalautusta. Laajennetaan se nestekaasuun, josta tein kirjallisen kysymyksen edustaja Kallion kanssa hetki sitten. Otetaan käyttöön Ruotsin mallin mukainen kansallinen kustannustuki, joka kohdennetaan polttoaine- ja lannoitekustannusten nousuun, ja tähänhän EU-komissio on antanut jo suostumuksen. Ja sitten se isompi ja tärkein puoli eli ruokamarkkinan korjaaminen. Se tapahtuu kilpailulain avaamisen kautta. Kauppa on kymmenet vuodet kerännyt hyödyn siitä, että Suomessa maatalouden tuottavuuden kehitys on ollut koko Euroopan parasta, ja olen sen kyllä konkreettisesti huomannut omassa yrityksessä. Näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Arvoisa puhemies! Viime vuosina olemme ensi kertaa joutuneet todistamaan sen, että kaupoissa ovat hyllyt tyhjillään. Tosiasia on, että lähes neljä maatilaa tosiaan lopettaa päivässä toimintansa. Tekijät ikääntyvät. Nuoria on vaikea saada alalle, vaikka meillä neljä nuorta miestä on töissä meidän yrityksessä. Se on jo aivan poikkeus. Moni oikeasti haluaisi ryhtyä tähän maailman parhaaseen ammattiin. [Puhemies koputtaa] Tässä talossa kannetaan ratkaisun avaimia moniin keskeisiin ongelmiin. Nyt on aika lunastaa lupaukset ja vaikuttaa niihin asioihin, jotka ovat omissa käsissämme. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Edellisen puhujan kanssa on helppo olla yhtä mieltä siitä, että ehdottomasti kannattaa suosia suomalaista, monellakin tapaa. — Joitain huomioita, täällä on aika lailla kaikki jo useampaan kertaan sanottu: Täällä tuli ilmi tämä, miten työvoimaa kohdellaan, ja tukijärjestelmässähän on tämmöinen kuin sosiaalinen ehdollisuus, joka on ehtona siis sille, että täytyy noudattaa kaikkia Suomen työehtosopimuksia ja muuta siihen liittyvää lainsäädäntöä. Eli se on onneksi hoidossa, niin kuin pitääkin. Toki lähtökohtaisesti kaikki Suomen lakeja noudattavat. Tämä MYEL-eläkejärjestelmä, juuri näin kuin edustaja Lyly toi esille, on äärimmäisen tärkeä. Oma isäni, joka täytti 93 vuotta juuri, pääsi siihen silloin kun vuonna 74 tai 73 tuli tämä MYEL-järjestelmä — mutta se on juuri ja juuri takuueläkkeen päälle, eli ovat hyvin pieniä ne eläkkeet. Jos kuitenkin tästä tulostaulusta vähän, siihen liittyen: Meillä ilmestyy semmoinen paikallislehti kuin Juvan Lehti. Juva on hyvin voimakas maatalouspitäjä, ja siellä oli otsikko lehdessä nyt syksyllä, että ”Kulut kasvavat maatiloilla tuottoja nopeammin — maataloutta rasittavat kannattavuusongelmat ja työvoiman saatavuus”. Tämän otsikon alla oli juvalaisten viljelijöiden, nuorehkoja ja nuoria, näkemyksiä tilanteesta, ja ne eivät ole ehkä sellaisia, mitä me haluttaisiin kuulla ja mitä täällä on kuultu muun muassa ministeriaitiosta. Pari poimintaa lehtijutusta: ”Tilojen kulurakenne on tällä hetkellä ratkaisematon yhtälö. Tilojen kannattavuus heikkenee koko ajan. Tuotantokustannukset kasvavat, mutta tuottajahinnat laskevat. Polttoaineen hinta on noussut koko ajan, ja lannoitteidenkin tonnihinta on nyt 60 euroa korkeampi. Lannoitteet ovat viljelyn suurimpia muuttuvia kustannuksia.” Ja edelleen: ”Rehun hintakin on koko ajan noussut, eikä sitä pystytä siirtämään tuottajahintaan.” Tästä tuottajahinnasta nyt sitten täällä ollaan hyvin yksimielisesti todettu, että se tuottajahinta ja markkinoilta saatava hinta on se ratkaisu, ja onhan tämä nyt erikoista — niin kuin on muidenkin asioiden yhteydessä, turpeen kohdalla muun muassa — että me ollaan kutakuinkin samaa mieltä tästä asiasta mutta silti tuntuu, että me riidellään tästä, tietysti keinoista, ja tässä on paljon politiikkaa mukana. Mutta nämä tuottajahinnat: Kaikki me tiedetään tämä S- ja K-ryhmän vahva asema ja miten se toimii ja kun siellä keskusliikkeillä ainut arvo on se rahan tekeminen. Siellä on hyviä kauppiaita, erinomaisia paikallisia kauppiaita K-ryhmässä, ja on myös alueosuuskuntia, joissa osassa suositaan ja ymmärretään se paikallisuus, mutta se ketjuohjaus on niin vahva. Esimerkiksi omassa maakunnassa, jossa toimii Suur-Savon osuuskauppa, niin jos puhutaan tämmöisestä alueen elinvoimasta, se on muun muassa lakkauttamassa tämmöisiä vähän syrjemmässä olevia polttoaineen jakelupisteitä. Eli tullaan siihen, mitenkä vastuullisesti ylipäätään kaikki toimii tässä maassa. Tämä menee nyt ehkä vähän kauaksi tästä välikysymyksestä, mutta kuten jo sanoin, kaikki oleellinen on tullut sanottua, ja olen umpisurkea poliitikko, kun en jaksa toistaa aiemmin puhuttua. Välillähän S- ja K-ryhmän osalta on puhuttu tämmöisestä, että pitäisikö ne pilkkoa, ja ehkä siitä pitäisi uskaltaa puhua taas pienen tauon jälkeen, koska ei se korjaannu sieltä heidän itsensä kautta. Vaikka meillä on keskustan toimesta Sipilän kaudella luotu tämä elintarvikemarkkinalaki, jota on koko ajan viety parempaan suuntaan — ja kiitos, että sitä on edelleen viety, ja sitä pitää viedä — niin se ei vieläkään riittävästi auta. Arvoisa puhemies! Tämmöinen aluepoliittinen näkökulma: Jotta meille saadaan yrittäjiä maatalouteen, tai oli se mikä toimiala tahansa, niin tämän yhteiskunnan myös täytyy toimia, koska me toivotaan varmaan, että siellä on perheitä, ja jotta perheitä voidaan perustaa, niin siellä täytyy olla ne elämisen edellytykset, muutkin kuin että sitä maataloutta voitaisiin harjoittaa, jossa nyt tämä kannattavuus on se isoin ongelma. Onko siellä palveluja? Onko siellä sotepalveluja? Missä on synnytyssairaala? Onko siellä kouluja? Onko siellä päivähoitoa, varhaiskasvatusta, toisen asteen koulutusta? Esimerkiksi se, mitä kauempana maatalouskoulutus on jostain maakunnasta, niin kyllä se vain heijastuu siihen, onko sinne alalle tulossa nuoria yrittäjiä. Tuottavuudesta vielä yksi: Tämä on myös se problematiikka, että maatalouden tuottavuushan on kasvanut erittäin paljon, ja niin kuin tänään on hyvin tuotu esille näitä tilastoja, niin vaikka tuottavuus on kasvanut, niin kannattavuus ei. Elikkä se tuottavuushyöty on mennyt kaupalle ja teollisuudelle, ja siitä ei ole jäänyt sinne maataloudelle, minne se kuuluisi. Mutta ihan lyhyesti tästä poliittisesta kulttuurista: Täällä oikeastaan edustajat Mäenpää ja Keskisarja — täällähän ei perussuomalaisia ole enää ketään paikalla — olivat kyllä malliesimerkit siitä, miten tämä poliittinen kulttuuri on rappiolla, kun vakavasta aiheesta käytetään tämän tyyppisiä puheenvuoroja. Siihen toki syyllistytään varmaan ajoittain meistä jokainen, mutta ei tämä edistä minkään asian eteenpäinviemistä. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Suomalainen ruoka on suomalaisille elinehto. Sen tuotanto täytyy turvata ja maaseutu pitää asuttuna. Omavaraisuus on kultaakin arvokkaampaa kriisin sattuessa. Maatalous ja maanviljely on raskasta työtä, jota tehdään säiden armoilla. Ruoka-ala työllistää Suomessa suoraan tai välillisesti jopa 320 000 henkeä. Työpaikkojen säilymisen sekä riittävän ja monipuolisen ruuantuotannon kannalta on todella tärkeää jatkaa työtä maatalouden kannattavuuden parantamiseksi. Suomen pohjoiselle sijainnille ja lyhyelle satokaudelle emme voi mitään, mutta esimerkiksi kilpailulainsäädännön ja elintarvikelainsäädännön keinoin alan kannattavuutta voi parantaa, kuten tällä kaudella on jo tehtykin, [Anne Kalmari: Missä kilpailulaki?] ja alkutuottajien asemaa on parannettu. Hiljattain hoidettiin kuntoon myös kaksi akuuttia viljelijöiden minullekin esittämää ongelmaa. Ensinnäkin viljelijöiden perustulotuen ja uudelleenjakotulotuen maksatusta aikaistettiin joulukuulta syys—lokakuulle. Tämä parantaa maksuvalmiutta ostaa muun muassa lannoitteita. Toisena Euroopan alhaisimpiin kuulunutta kadmiumrajaa nostettiin elokuun alusta, mikä ratkaisee fosforilannoitteiden saatavuus- ja hintaongelmia. Myös ruokaviennin lisääminen on todella tärkeää, ja on hieno uutinen, että se onkin kasvussa. Suomen tulisi aina suosia suomalaista. Tätä periaatetta tulisi noudattaa myös julkisissa ruokahankinnoissa. Esimerkiksi kouluruuan tulisi olla mahdollisimman paljon rehtiä suomalaista perinteistä lähiruokaa. Tällä vahvistetaan sekä kotimaista tuotantoa että suomalaista ruokakulttuuria. Arvoisa puhemies! Lopuksi muistutan erityisesti vihervasemmistoa, että Suomen maataloutta ei saa tappaa pähkähulluilla, kalliilla ja merkityksettömillä ilmastovaatimuksilla. Suomalaisten lehmien pieruilla ei ole mitään vaikutusta globaaliin ilmastoon, eikä lihan ja maidon demonisoinnista ole muuta kuin haittaa. Suomalaisten on syötävä joka päivä. Jos Suomi ei tuota ruokaa itse, sitä tuotetaan ja tuodaan tänne jostain, missä ympäristön kunnioittaminen, eläinten hyvinvointi ja ruuan puhtaus ovat kaukana siitä korkeasta tasosta, jolla Suomessa toimitaan. Se ei ole kenenkään etu. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Keskustelemme maataloudesta ja ruuan ja maaseudun pärjäämisestä nyt viidettä tuntia. Salissa ei ole puhemiehen lisäksi yhtään perussuomalaista, ja kokoomuksen edustajia on jäljellä enää kaksi. Toivoisin, että myös hallituspuolueet palaisivat keskustelemaan. Tämä on nimittäin kohtalonkysymys [Peter Östmanin välihuuto] kaikkien suomalaisten näkökulmasta. Kiitän kuitenkin ministeriä, joka on istunut täällä erittäin tunnollisesti ja kuunnellut tätä keskustelua. Se on mielestäni arvokasta, kun puhumme ruuasta, jota kaikki meistä syövät. Suomalaisen maatalouden kannattavuus on Euroopan heikointa. Suomessa on Euroopan kallein diesel, ja neljä tilaa lopettaa joka päivä. Siinä lienee riittävästi syitä välikysymykselle, ja koen, että keskustelu tämän osalta on ollut antoisaa. Te lupasitte täyskäännöksen, ja sitä ei ole tullut. Tästä on esitetty tänään useita eri lukuja. Tilojen määrä on puolittunut 2000-luvulla ja kannattavuuskerroin pudonnut kuudesosaan tällä hallituskaudella. Viljelijän tuotto ja kustannukset eivät kohtaa, ja te pyörittelette strategioita, mutta tilojen kustannusten nousu nyt vaatii toimia. Lannoitteiden, polttoaineiden ja sähkön hinnannousu ajaa viljelijöitä yhä ahtaammalle. Kentän viesti on erittäin karua. Lannoitteet ovat niin kalliita, ettei niitä käytetä. Polttoöljy on niin kallista, ettei viljaa ole varaa kuivata, jos eteen sattuu sadekausi. Diesel maksaa tankilla 2,5 euroa, vähän pumpusta riippuen. Polttoaineiden hinnat ovat nousseet tänä vuonna merkittävästi, ja siihen ei ole puututtu. Edellisten hallitusten syyttely lienee aika turhaa, kun hinnannousu pelkästään tänä vuonna on ollut melkoista. Kun asiakas tankkaa tankilla Suomen kalleinta dieseliä, niin Suomi kerää ennätyspotin veroja. Tämä hallitus on romuttanut yksityistieavustukset, joiden avulla muun muassa puu liikkuu metsistä tehtaille. Myös tämä on ollut merkittävä osa maatalouden kannattavuutta. Yksityistiekorvaukset ovat niin alhaalla, etteivät ne paljon enää voisi laskea. Muistan, kun Sipilän pääministerikaudella nämä luvut liikkuivat siellä 20—30 miljoonassa eurossa, ja nyt olemme 6 miljoonassa eurossa. [Peter Östman: Ei, vaan 5—10:ssä!] Siinä on merkittävä ongelma. Investointeja ei rakenneta rapistuvien teiden varaan, ja tästä meillä kaikilla on yhdessä vastuu. Meillä on Euroopan korkein dieselin hinta, ja siitä kerätään enemmän veroja. [Hälinää — Puhemies koputtaa] On häpeällistä, että huoltovarmuutta pidetään yllä ulkomailta tuotavalla viljalla. Lähtökohtana pitää olla suomalainen ruoka ja kotimainen tuotanto erityisesti nyt, kun tilojen tulevaisuus on vaakalaudalla. Pitkät valikoima- ja hinnoittelujaksot eivät saa johtaa kaupoissa siihen, että kustannusnousut jäävät kuukausiksi yksin tuottajien tai elintarvikeyritysten kannettaviksi. Sopimuksiin tarvitaan toimivia hinnantarkistusmekanismeja, ja kilpailulaki on vähintä, mitä te voitte nyt eduskuntaan kiireellisesti tuoda. Kirjaukset ovat hyviä hallitusohjelmassa, mutta niitä ei ole vielä nähty meidän pöydällä. Valtiontakausjärjestelmiä on vahvistettava ja vaiheittaisia sukupolvenvaihdoksia helpotettava verotuksen ja rahoituksen keinoin. Riippuvuutta tuontilannoitteista ja fossiilisista tuotantopanoksista on vähennettävä. Kotimaista ravinnekiertoa, kierrätyslannoitteita, biokaasua ja muuta maatilojen energiantuotantoa on edistettävä investoinneilla ja purkamalla niiden sääntelyä. Nyt olemme todistaneet vuodessa ainakin viittä uutta sääntelyä biokaasuun. Ei näin voi jatkua, kun me haluamme huoltovarmuutta ja myös tuottavaa ravinnekiertoa. Sitten tästä byrokratiasta ja absurdeista valvontamaksuista: Hallitus lupasi purkaa byrokratiaa, mutta hallinnollinen taakka ja lupamaksut ovat päinvastoin moninkertaistuneet. Esimerkiksi hanhien karkottamisen lupamaksu nostettiin 1 500 euroon ja luomuvalvonnan perusmaksu on 231 euroa plus 163 euron tuntimaksu. Viljelijöiden kukkaroista tilkitään nyt valtiontalouden aukkoja. Keskusta on erittäin huolissaan siitä, onko tässä maassa suomalaista ruokaa jatkossakin. Olen kiitollinen kaikille, jotka tätä asiaa tänään ja tulevaisuudessa salissa puolustavat. Toivon ripeitä toimia esimerkiksi sikaruton taltuttamiseksi.
Arvoisa puhemies! Aloitan tämän, kun tämä on välikysymyskeskustelu, niin että kannatan tässä yhteydessä edustaja Rantasen tekemää epäluottamuslause-ehdotusta. Arvoisa puhemies! Itsekin olen maalta lähtöisin, ja ensimmäiset ansaitsemani pennoset ovat tulleet sokerijuurikkaan harvennuksesta ja perunapellolta, niin että hyvin on sieltä lähdetty maailmalle näistä lähtökohdista. Minua huolettaa tässä erityisen paljon se, mistä tässä iltapäivällä jo kyselin, näistä tilojen määrien kehityksestä ja henkilöitten määrän kehityksestä. Ne ovat todella dramaattisia, kun niitä katsoo lukujen valossa, jos vuonna 2000 meillä oli 78 000 tilaa, 2010 niitä oli enää pikkasen vajaa 60 000 ja nyt vähän vajaa 40 000, eli dramaattinen pudotus koko ajan, joka vuosi noin kolme prosenttia nyt viime vuosina vähentynyt tilojen määrä. Tämä samalla johtaa siihen, että maaseudun elinvoimaisuus vähenee, koska ihmisiä on vähemmän maatalouden piirissä. Ne viljelijät itse ja heidän perheidensä jäsenet muodostavat kaksi kolmasosaa siitä työvoimasta, joka siellä on, ja yksi kolmasosa on palkkatyössä siellä. Luken tilastojen mukaan heitä oli 2023 noin 118 000, joista 83 000 oli näitä viljelijöitä ja perheenjäseniä ja 35 000 palkattua työvoimaa. Täällä on aika paljon osa-aikatyötä, kun henkilötyövuosia nämä tekevät kuitenkin vain noin 55 000. Tämä on muistettava sieltä taustalta. Tämä on yksi osa sitä, kun katsotaan meidän maaseutua, kuinka elinvoimaisena se pysyy — siellä ensin pitää olla ihmisiä, ja jos ihmiset lähtevät pois, niin sitten lähtevät myös palvelut. Tavallaan tämä menee siinä järjestyksessä, ja tämä meidän pitäisi muistaa. Sen takia se maaseudun elinvoimaisena pitäminen on todella tärkeätä, ja tämä huoli on korkea. Sitten jos mietitään, minkälaista ammattitaitoa ja minkälaista osaamista ja minkälaista yritystoimintaa siellä pitää tehdä, että siellä menestytään, niin siihen varmasti pitää tehdä aika paljon toimenpiteitä, että pärjätään sitten jatkossa. Täällä on moni puheenvuoron käyttänyt huoltovarmuusmielessä ja ruuantuotantomielessä, jotka ovat erittäin tärkeitä meille, ja ilmastonmuutoksen ja muitten tekijöitten johdosta vielä enempi korostuu tämä kotimainen tuotanto ja se puoli. Mutta se maaseutu ei elä, jos me ei saada niille tuotteille asianmukaista hintaa, ja siksi kysyin ministeriltä myös siitä, kun valtion tuen osalta meillä ei ole varmaan tässä valtiontalouden tilanteessa mahdollisuuksia lisätä kovin paljon niitä tukia, vaan käytännössä pitää muilla keinoilla saada sille tuottajalle oikea hinta niistä tuotteista. Tämä on yksi tärkeä näkökohta. Toivon mukaan tämä elintarvikemarkkinalain tulo auttaa siinä, mutta vielä ilmeisesti ei ole hirveästi tuloksia sen perusteella nähtävissä. Toivon, että se tuo tullessaan aika paljon uutta. Arvoisa puhemies! Vielä sellainen asia, joka liittyy tähän henkilöstömäärän kehitykseen, liittyy siihen, että valtio on aika isossa roolissa: Kun me sanotaan, että noin miljardi maataloustukia ja muita maksetaan, niin valtio maksaa myöskin ison määrän MYELin kautta eläkkeisiin, yli 800 miljoonaa tämän lisäksi vielä, mikä on todella iso määrä valtion budjetista, kun me tiedetään, kuinka tiukka tilanne valtion budjetissa on. Tässä on vielä se, että kun maksajien määrä koko ajan vähenee ja sitten eläkkeiden meno kasvaa, miten täytämme tämän aukon. Se tulee olemaan varmasti tulevien vuosien isoimpia haasteita. Näitä eläkemaksuja on jo helpotettu niin, että alle 33 000:n tuloista maksetaan 13 prosenttia ja sitten vasta melkein 52 000:n tuloista 24 prosenttia, se mikä työmarkkinoilla yleisestikin työeläkkeistä maksetaan. Eli näitä on jo helpotettu, mutta tosiasia on, että sieltä tulee semmoinen asia, josta aika vähän on tässä salissa puhuttu, ja kun me puhutaan eläkejärjestelmistä yksityisellä puolella, yrittäjien osalta ja maatalouden puolella, niin varmasti eläkejärjestelmät tulevat olemaan semmoisia asioita, joita joudutaan tässä tarkastelemaan. Siinä mielessä tämän huolen halusin vielä tähän ministerille myöskin tuoda esille. — Kiitoksia.
Arvoisa puhemies, arvon ministeri! Puheenaiheenamme on tänään keskustan välikysymys suomalaisen ruuan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Kysymyshän on sinänsä ihan aiheellinen, ja olen kyllä maatalouden kannattavuuskriisistä samaa mieltä. Eihän sitä ole kiistäminen. Kuten välikysymyksessä todettiinkin, viime kaudella kannattavuuskriisiin vastattiin noin 400 miljoonan kriisipaketilla, ja nytkin vaaditaan uutta kriisipakettia. Haluaisin kysyä: korjasiko tuo viime kauden paketti todella kriisin, vai olisiko nyt niin, että tämä on vain jatkumoa samalle asialle? Eihän nyt tukipolitiikalla pystytä korjaamaan markkinapohjaista kannattavuutta. Tällainen rahan kippaaminen on korkeintaan tekohengitystä. Me tarvitsisimme pitkän aikavälin ratkaisuja. Elämme kuitenkin Euroopan unionissa, jossa suomalainen ruoka joutuu kilpailemaan koko Euroopan ruuan kanssa. Toki ruokamme on parasta, sen me itse tiedämme, mutta ei se todellakaan halvinta ole. Samalla annoimme 90-luvulla merkittävän osan maatalouspolitiikkaamme EU:n haltuun. Sitä niitetään, mitä kylvetään tässäkin asiassa. Ruokavientiä meidän kuitenkin on edistettävä. Siinä on ainakin yksi avain maatalouden kannattavuuden parantamiseen. Onhan se jo hiukan piristynytkin, ja hyvä niin. Arvoisa puhemies! Tärkeä uudistus tällä kaudella on elintarvikemarkkinalaki, jota pidän onnistuneena, mutta onhan se selvää, ettei se yksin riitä näin vaikean tilanteen muuttamiseksi. Suomalainen maatalous pyörii polttoöljyllä, jota käytetään maatiloilla erityisesti työkoneissa, kuten traktoreissa ja puimureissa. Sen hinta on tällä hetkellä maailmantilanteen vuoksi aivan mahdottoman korkea. Samoin on tavallisen polttoaineenkin hinta, mikä vaikuttaa maaseudulla asuvien kukkaroon suoraan ja välittömästi. Sitten taas tämä sikarutto, jota tänä kesänä löytyi. Sen taltuttamiseen hallitus on kyllä sitoutunut, eikä sen asian kanssa ole käsien päällä istuttu. Se on vakava paikka, ja sillä on suora vaikutus myös vientiimme, josta aiemmin mainitsinkin. [Hilkka Kempin välihuuto] Arvoisa puhemies! Perussuomalaiset jos ketkä ymmärtävät suomalaisen maaseudun arvon. Meidän eduskuntaryhmästämmekin monella on tiiviit siteet suomalaiseen maaseutuun ja maatalouteen, itseni mukaan lukien. Ymmärrämme hyvin, mitä maaseutujen elinkeinojen katoaminen tarkoittaa. Se tarkoittaa näivettyvää maaseutua ja katoavaa maaseutukulttuuria. Meille on kuitenkin tärkeää se, että suomalaisilla olisi mahdollisuus valita myös maaseutumainen eläminen tai maatalous ammatikseen niin halutessaan. Olen aina pitänyt maanviljelijän ammattia suuressa arvossa, koska lapsuudenkodissani oli sekä maanviljelystä että maidon- ja lihantuotantoa. Keskustalaisille haluan tähän lopuksi sanoa, että jos toivotte esimerkiksi seuraavalla hallituskaudella enemmän omannäköistänne maaseutupolitiikkaa, lähtekää siitä hallitusneuvotteluihin neuvottelemaan mielellään sellaisen kokoonpanon kanssa, jossa sitä todella on mahdollista edistää. Viime kauden näyttöjen perusteella vasemmistohallitus ei ole se koalitio. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies, hyvät naiset ja miehet täällä salissa! Meillä on välikysymyskeskustelu käynnissä. Keskusta on tehnyt välikysymyksen suomalaisen ruuan ja maaseudun tulevaisuuden vaarantumisesta. Tuossa debatissa jo kerroinkin, että harmittaa se, että kun viime vaalien jälkeen minä ainakin itse toivoin, että keskusta tulee hallitukseen, ja kun maatalouden osalta kysyttiin, millä keinoilla keskusta olisi valmis parantamaan maatalouden asemaa, niin te ette vastanneet siihen mitään, vaan te jätitte tyhjän paperin. [Vesa Kallio: Ettekö te pärjää ilman meitä?] Minulla on tässä hyvä paperi, minkä minä voisin täältä lukea, mutta kun välikysymyskeskustelu on nyt käynnissä ja teitä keskustalaisia on täällä paikalla viisi — täällä ei ole keskustan puheenjohtajaa eikä eduskuntaryhmän puheenjohtajaa — [Anne Kalmari: Ja teitä on yksi!] niin en minä sitten tiedä, kenen kanssa täällä pitäisi keskustella. [Keskustan ryhmästä: Asiaan!] Ei nyt ainakaan tämä, että minä keskustelen puhemiehelle tästä asiasta, tätä asiaa edistä eikä johda mihinkään. Ehkä minä lopetan tämän puheeni tähän. Toivon, että seuraavalla kerralla, kun te teette välikysymyksen, joita te nyt varmaan tässä ennen vaaleja vielä teette useamman, olisitte edes kaikki paikalla.
Arvoisa puhemies! Maataloustuottajien tilanne on pitkään ollut haastava, ja viime aikoina kannattavuus on entisestään heikennyt. Nyt olemme kannattavuudessa Euroopan heikoimmalla sijalla. Olen pitkään miettinyt tätä tilannetta, miten se onkaan mahdollista, kun Suomessa ruoka on kuitenkin Euroopan keskiarvoa 10 prosenttia kalliimpaa ja ruokakauppa on yksi Euroopan kannattavimmista. Kun normaali ruokakaupan kannattavuusaste maailmalla on noin neljä prosenttia, esimerkiksi Ruotsissa, Suomessa se on jopa seitsemän prosenttia. Eli joku muu taitaa ottaa voitot. Suomeen mahtuu yksi puheenaihe aina kerrallaan, ja kestosuosikki vuodesta 2022 on ollut turvallisuus. Siltikään, huolimatta tästä maailmanpoliittisesta tilanteesta, jossa uhkia on ja epävarmuutta on joka suunnassa, maataloustuottajien tilannetta ei ole parannettu, vaikka varmasti moni ymmärtää, että ruoantuotanto, jos mikä, on suomalaisille elintärkeää erityisesti kriisien keskellä. Huikean kannattava ruokakauppa ja huoltovarmuustilanne, nämä eivät ole tilannetta muuttaneet mutta eivät myöskään ilmastonmuutoksen aiheuttamat muutokset. Arvoisa puhemies! Tällä hetkellä Tyynellä valtamerellä on voimistumassa super El Niño, joka saa lisäpoweria ilmastonmuutoksen lämmittämistä merivesistä. On ennustettu, että jo tämän talven El Niño seurauksineen voi romahduttaa ekosysteemejä ympäri maailman. Kun ekosysteemi romahtaa, se tarkoittaa sitä, että siellä seudulla ei enää ruokaa tuoteta ainakaan samassa mittakaavassa ja olomuodossa kuin aikaisemmin. Ylös nostaminen jossain toisessa muodossa voi kestää todella kauan. Tulee ruokapula. Toinen viime aikojen ilmentymä on esimerkiksi Nepalissa, jossa todistimme valtaisaa tulvaa, joka sekin aiheutui sään lämpenemisestä. Tämä alue Himalajan vuorilta tulevien jokien myötä ruokkii valtaisan joukon ihmisiä, puhutaan jopa miljardista. Mikäli tämä alue Himalajan jäätiköiden kuihtuessa jää ilman ruokaa, tulee valtava ruokapula myös sinne, ja tämä kaikki vaikuttaa myös Suomeen. Tämä tarkoittaa sitä — nämä kolme asiaa, mitä tässä juuri luettelin — että jos nämä eivät herätä meitä siihen, miten valtavan tärkeä suomalainen ruuantuotanto on ei vain meille vaan ympäröivälle maailmallekin, niin ihmettelen sitä kyllä hiukan. Tämän kaiken pitäisi herättää meidät todella nopeasti. Meidän on todella saatava ruuantuottajien tila paremmalle tolalle ennen kuin heitä ei ole enää niin paljon jäljellä, että voimme omasta huoltovarmuudestamme pitää huolta. Tähän muun muassa auttaa polttoaineiden hinnan laskeminen, tämä on ihan kansallinen tarve, ja edelleen ruokakaupan suitsiminen. Kiitän siitä ministeri Essayahia, että hän on jatkanut näitä toimia, joita ministeri Leppä jo aloitti, mutta selvästikään vielä ei ole tehty riittävästi, koska tilanne on edelleen aika lailla sama kuin aina aikaisemminkin. Jos ei ole meillä ruuantuottajia, niin meillä ei ole kyllä suomalaista ruokaakaan.
Arvoisa herra puhemies! Keskustan välikysymys, moneskohan se nyt sitten on, on tänään käsittelyssä. Minulla on tuossa kahdeksan paperia, aanelosta, täynnä. Ajattelin mätkiä teitä ensin oikein kunnolla, mutta muutetaanpas tässä salissa vähän sävelmää. Arvoisat keskustan edustajat, ajattelin ihan nopeasti esittää teille sellaisen toivomuksen, että olisitte seuraavissa hallitusneuvotteluissa mukana muodostamassa uutta oikeistohallitusta tähän maahan. [Mikko Savola: Katsotaan, saadaanko kannatusta!] Te ette tule nimittäin saamaan yleviä ja erittäin hyviä, täälläkin kuultuja tavoitteitanne läpi maatalouspolitiikassa punavihreiden toverien kanssa, mutta toisenlaisessa kokoonpanossa se voisi hyvinkin olla mahdollista. Minä siis tarjoan teille nyt lämpimästi ja täysin vilpittömästi yhteistyön kättä. Tulkaa ensi kerralla mukaan talkoisiin, tai kuten edustaja Kurvisen seuduilla on tapana sanoa, kökkähän. Teissä nimittäin istuu 23 mielestäni pätevää ja hyvää tyyppiä. Siellä on kunnollisia valtiomiehiä ja ‑naisia. Toivoisin, että lakkaatte räpeltämästä näitä välikysymyksiä ja keskitytte siihen paperiin, että saadaan porukalla lukea nämä teidän tänään esittämänne erittäinkin hyvät esitykset hallitusneuvottelupaperista. — Kiitos.
Kunnioitettu herra puhemies! Maatalouden välikysymys on oivallinen paikka puhua suomalaisesta maatalouspolitiikasta. Miksi välikysymys päätettiin jättää, on se, että kun tähän vaalikauteen lähdettiin, oltiin aika suuressa uskossa ja lupauksissa, mitkä nykyiset hallituspuolueet olivat antaneet. Luvattiin suunnanmuutosta, totaalista suunnanmuutosta suomalaiseen maatalouspolitiikkaan, luvattiin parempaa kannattavuutta suomalaiselle maataloudelle. Kun muistelemme edelliskautta, välikysymyksiäkin jätettiin, oli Tynkkysen listoja ja haluttiin julistaa kansallinen hätätila maatalouden kriisin vuoksi ja niin edelleen. Eli paljon oli odotuksia näiden kaikkien puheiden jälkeen. Herra puhemies! Mikä on ongelma? Ongelma on korkeat tuotantokustannukset ja liian alhaiset hinnat tuottajille. Katsoin tuossa löpön hintaa eli polttoöljyn hintaa: talvilaatu 2 euroa 13 senttiä. Sitten kun katsotaan polttoainepumpulla olevaa hintaa, mennään jo kahteen ja puoleen euroon dieselin osalta. Nämä kaikki vaikuttavat suoraan maatalouden kustannuksiin — lannoitekustannukset, kasvinsuojeluaineet ja niin edelleen. Kun polttoaine maksaa enemmän ja kun energia maksaa enemmän, ne tuovat välillisiä kustannuksia suoraan maatalouteen ja heikentävät kannattavuutta suomalaisella tuottajalla. Herra puhemies! Ruuan hinnasta on puhuttu tässä keskustelussa. Hyvä esimerkki on ottaa siitä, että kun ruuan hinta on noussut kaupassa nyt 20 prosenttia, niin otetaanpa kaurahiutalepaketti: kilo sitä maksaa euro 35 senttiä. Mikä on viljelijän osuus tuosta? Se on 20 senttiä. Voitteko kuvitella, 20 senttiä — aivan marginaaliosuus siitä, mitä ruoka tuolla kaupassa maksaa. Tässä on se ongelma, se suuri ongelma: että viljelijä ei saa siitä tuotteestaan riittävää hintaa ja kauppa kahmii voitot. Kaupan ylivalta on suuri. Tarvitaan kilpailulain muutos, jota tältä hallitukselta vielä odotetaan. Herra puhemies! Afrikkalainen sikarutto puhututtaa paljon. Se on tuomassa noin 40 miljoonan euron tappiot suomalaiselle sikataloudelle. Sain tänä aamuna viestin Etelä-Karjalasta, sieltä itärajalta. Siellä kävi vilinä, kun villisiat juoksivat riistakamerassa. Kysyin tuolta metsästäjältä, että milloinkas näitä aiotaan seuraavan kerran metsästää. Hän sanoi, että no, ensi viikonloppuna, kun ei ole töitä, niin viikonloppuna pääsee jälleen metsälle. Tarvitaan voimakkaammat kannusteet villisikakannan pienentämiseksi ja sikaruton estämiseksi Suomessa. Olin kyllä hyvin pettynyt siitä, että perussuomalaisten varapuheenjohtaja laski leikiksi tällä vakavalla asialla omassa debattipuheenvuorossaan. Afrikkalainen sikarutto on valtava ongelma. Se pitää saada estettyä, ettei se leviä ainakaan suomalaisiin sikaloihin. Mutta, herra puhemies, hallitukselta tarvitaan toimia siinä, että sianlihan vienti saadaan myös jatkossa käyntiin. Tarvitaan diplomaattista toimintaa, tarvitaan neuvotteluita, tarvitaan ennen kaikkea määrätietoista johtajuutta siihen, että tämä ongelma ratkaistaan. Herra puhemies! On monia sellaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti maatalouteen. Toissa viikolla tapasin sekä lihakarjatalouden edustajia että siipikarjatalouden edustajia. Puhuimme kuiviketurpeesta. Nyt on kyllä valtava huoli päällä siinä, nimittäin uusia nevoja ei avata tällä hetkellä Suomeen. Hinnat ovat kovat, lupamaksut ovat moninkertaistuneet — voi joutua maksamaan 47 000 euroa siitä, että avaa uuden nevan, eikä ole takuuta sille, saako tuon auki. Tämä on valtava ongelma. Korvikkeita näille kuivikkeille ei ole. Ja tämä lupamaksun hinta on tänä vuonna noussut, kun hallitusohjelmassahan on määritelty — aivan oikein — strateginen huoltovarmuuspolttoaine ja ‑tuote turve mutta teot siitä puuttuvat. Tähän tarvitaan aito ja oikea muutos myöskin. Haluan vielä sanoa siitä, mikä vaikuttaa välillisesti maaseudun elinvoimaan, nimittäin se, jos valtionhallinnon palveluita keskitetään. Maanmittauslaitos, Traficom ja poliisi ovat näitä viimeisimpiä, jotka ovat tietoon tulleet, ja kun työpaikkoja sieltä maakunnan reuna-alueelta lähtee ja keskittyy maakuntakeskukseen, on sillä elinvoimaan vaikutus. Herra puhemies! Viljelijät tarvitsevat ennen kaikkea arvostusta, tulevaisuudenuskoa, pitkäjänteisyyttä tuotantoon, ja sitä kautta tuleviakin viljelijöitä, suomalaisia ruuantuottajia. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Olemme tänään keskustelleet suomalaisen maatalouden kriisistä, ja hyvä niin. Kuten me kaikki tiedämme, suomalaisen maatalouden kannattavuus on tällä hetkellä Euroopan heikoin, ja ainakaan toistaiseksi tässä maassa ei ole vielä tehty riittävän väkeviä toimia tämän tilanteen ratkaisemiseksi. Tässä salissa on tämän päivän keskustelun aikana nostettu esille hyvin erilaisia yksityiskohtia, toki tärkeitä sellaisia, mutta mielestäni tässä maailmanajassa olisi tärkeää pohtia nimenomaan kotimaisen ruuantuotannon merkitystä myös kriisinsietokyvyn ja huoltovarmuuden näkökulmasta. Omavaraisuuden merkitys on tässä, kuten niin monessa muussakin asiassa, aivan keskeisessä roolissa. Arvoisa puhemies! Huoltovarmuus ei tarkoita sitä, paljonko Suomessa tuotetaan ruokaa tänä vuonna ja mihin hintaan. Kyse on ennen kaikkea siitä, säilyykö meillä riittävä tuotantokapasiteetti silloin, jos kriisi osuu kohdalle. Nyt kannattavuuskriisin keskellä olisi ensinnäkin varmistettava, että esimerkiksi viljelijällä on taloudellinen mahdollisuus ylläpitää ja jatkaa tuotantoa nyt ennen, mutta myös mahdollisen kriisin aikana. Alkutuottajan on tultava työllään toimeen, aivan kuten kaikkien muidenkin suomalaisten. Kun puhumme tässä salissa usein suomalaisesta väestönkehityksestä ja esimerkiksi maaseudun autioitumisesta, on hyvä muistaa, että myös nämä asiat liittyvät kiinteästi viime sijassa turvallisuuteen. Arvoisa puhemies! Arvoisa ministeri, Huoltovarmuuskeskus määrittelee elintarvikehuoltoa kokonaisuutena, jossa maatalous on kytkeytynyt muun muassa energiaan, logistiikkaan ja muihin kriittisiin toimintoihin. Mielestäni yksi relevantti kysymys, johon meillä myös on oltava vastaus, on hyvin yksinkertainen: jos kävisi niin, että kansainväliset toimitusketjut häiriintyisivät vakavasti, kuinka nopeasti me tosiasiallisesti pystymme Suomessa korvaamaan niiden menetyksiä? On huomionarvoista, että lannoitteet, energia, polttoaineet, koneet, varaosat, rehut, kuljetukset ja elintarviketeollisuus muodostavat yhden ison ketjun, ekosysteemin. Jos tuotantoedellytykset heikkenevät jo nykyään normaaliolosuhteissa, mahdollisuutemme selvitä vakavasta kriisistä heikkenevät olennaisella tavalla. En ole tämän päivän keskustelun aikana kuullut vielä, onko hallituksella kokonaisarvio siitä, mikä on Suomen kriittinen vähimmäistaso maatalouden tuotantokapasiteetille, ja miten hallitus aikoo varmistaa, että tuo kapasiteetti säilyy mahdollisen kriisin aikana, jos jo tällä hetkellä tilat lopettavat toimintansa kannattamattomuuden takia.
Herra puhemies! Ihan ensimmäiseksi haluan lausua lämpimät kiitokset keskustalle tästä välikysymyksestä. On nimittäin poikkeuksellisen hienoa, että oppositio järjestää meille tällaisen juhlahetken ja salin täydeltä edustajia ja puheaikaa eduskunnan kenties tärkeimmästä aiheesta: suomalaisesta ruoasta, maataloudesta ja maaseudun elinvoimasta. Tästä vilpittömät kiitokset opposition suuntaan. [Peter Östman: Yhdyn siihen!] Huoli viljelijöiden arjessa pärjäämisestä ja tilojen kannattavuudesta on meille kaikille yhteinen. Pitkän linjan maanviljelijänä tiedän täsmälleen, miltä ne haasteet tuntuvat siellä maatilalla, mutta, arvoisa puhemies, julkisessa keskustelussa keskustapuolue on yrittänyt luoda kuvaa, että maatalouden vaikeudet olisivat syntyneet vasta tämän hallituskauden aikana. Herra puhemies! Politiikassa tarvitaan ripaus realismia mutta myös hyvää muistia. Keskusta piti hallussaan maa- ja metsätalousministerin salkkua peräti kahdeksan vuotta ennen tätä hallituskautta. Se on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii kasvattaa monta hyvää viljasatoa, mutta toden totta ministeri olisi halutessaan ehtinyt korjata hallinnon rakenteitakin. Silloinen ministeri Jari Leppä neuvotteli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan eli CAP-ohjelman, jota tämä nykyinen hallitus joutuu nyt kirjaimellisesti ja pilkulleen noudattamaan. [Mikko Savolan välihuuto] Sopimus, joka tehtiin silloin, jätti nykyiselle hallitukselle oikeastaan melko vähän kansallista liikkumavaraa. Me teemme parhaamme niillä korteilla, jotka te keskustalaiset ministerit meille jaoitte. Vaalikauden viimeisen vuoden ministerinä toimi hyvä kollegani, joka ei nyt ole sattumalta salissa: edustaja Antti Kurvinen, joka nykyään johtaa keskustan eduskuntaryhmää. Muistamme hyvin, kuinka reilut neljä vuotta sitten, talvella 2022, MTK:n johtokunta joutui kokoontumaan jopa ylimääräiseen kriisikokoukseen Suomen maatalouden pelastamiseksi. Silloinkin huudettiin hallitusta apuun. On pakko kysyä hyvässä hengessä edustaja Kurviselta: kun keskustalla oli tuolloin maatalousministerin salkku yhtäjaksoisesti jo seitsemän vuotta, miksi tuolloin vuonna 2022 Suomessa maatalouden kannattavuus oli koko siihenastisen EU-historian alimmalla tasolla? [Hanna Kosonen: No miksiköhän!] Herra puhemies! Kun puhutaan tästä nykyisestä äärimmäisen vakavasta kustannuskriisistä, on katsottava tarkkaan, mihin se kaikista kipeimmin iskee. Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa aiheutti tämän kierteen, [Mikko Savola: Se muuten alkoi vuonna 22!] ja viimeistään Lähi-idän kriisi on nostanut raakaöljyn hinnan ihan tähtitieteellisiin summiin. Tämä iskee nyt täydellä painollaan nimenomaan kasvintuotantoon, erityisesti puitaviin kasveihin, kuten viljaan ja öljykasveihin. Kevyen polttoöljyn hinta, jolla traktorit ja puimurit liikkuvat ja jolla kuivataan viljat, lähentelee jo kahta euroa litralta. Se on historiallinen ennätyshinta. [Anne Kalmarin välihuuto] Onneksi tämä poikkeuksellinen tilanne on tunnistettu myös Euroopan tasolla. EU-komissio on antanut asetuksen, joka mahdollistaa jäsenvaltioiden poikkeuksellisen kriisituen maksamisen nimenomaan kasvinviljelijöille. Arvoisa puhemies! Suomalainen maatalous ei ole mikään kuihtuva museo, vaan se on modernia, elintärkeää teknologiaa. Se on osa Suomen kansallista turvallisuutta ja huoltovarmuutta. Kuten meillä Varsinais-Suomessa ja täällä salissakin hyvin tiedetään, viljelijä ei kaipaa pelkkää myötätuntoa tai vaalikaudesta toiseen siirrettäviä hätäapupaketteja, vaan kaupan ja teollisuuden ote on tällä hetkellä aivan liian vahva. Ruokaketjun arvonmuodostuksen on oltava sellainen, että viljelijä saisi työstään ja ottamastaan yrittäjäriskistä oikeudenmukaisen korvauksen suoraan markkinoilta, ei pelkästään tukien kautta ja niiden avulla. Siksi korjaamme kilpailulakia ja uudistamme elintarvikemarkkinalakia. Elintarvikemarkkinavaltuutetulle on saatava ripeämpi ote, ja jokaisesta ketjun epäkohdasta ei tarvitse tehdä väitöskirjan tasoista selvitystä, vaan puuttumisen on oltava nopeaa. Arvoisa herra puhemies! Vielä lopuksi: Me uskomme suomalaiseen maaseutuun ja sen tekijöihin. Kun me puramme byrokratiaa, suoristamme mutkia ja tervehdytämme ruokaketjun markkinoita, suomalainen maatalous nousee uuteen kukoistukseen. Eväät siihen ovat kyllä jo olemassa, ja tämänkin välikysymyksen jälkeen hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Haluan kiittää keskustaa tämän välikysymyksen tekemisestä. Maatalouden kannattavuuskriisi on vakava, ja siihen on vastattava. Suomalainen ruokaketju ei ole terve, kun kuluttaja maksaa ruuasta paljon, yhteiskunta tukee maataloutta merkittävästi ja silti tuottaja joutuu miettimään, riittävätkö rahat perheen arkeen. Kuitenkaan täällä esitetyt keinot, kuten pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen, eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät vain sitä eteenpäin ja jättävät saman tilanteen odottamaan seuraavaa kriisiä. Maatalouden kestävyysmurros on ainoa tapa varmistaa tulevaisuuden kestävä ruuantuotanto. Ruokajärjestelmää on muutettava siten, että se mahtuu maapallon, ympäristön ja luonnon kantokyvyn rajoihin. Hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten turvataan olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti, luonnon tilaa ja eläinten oikeuksia parantaen tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Vaikka tieto ruuantuottajien ahdingon ja ympäristön tilan heikkenemisestä on ollut jo pitkään saatavilla, emme ole tarttuneet ekokriisien vaatimaan ruokamurrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa tänään sekä suomalaiset viljelijät että ympäristö. Maatalouden kestävyysmurros koskee koko ketjua aina pellolta ruokapöytään. Maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä on vähennettävä. Viljelytapoja on uudistettava niin, että ne tukevat maan kasvukuntoa, ylläpitävät maan hiilivarastoja ja luonnon monimuotoisuutta. Eläintuotannon osuutta on vähennettävä ja kasviproteiinin määrää kasvatettava. Fossiilipohjaisesta energiasta ja lannoitteista on päästävä eroon ja siirryttävä uusiutuvaan energiaan ja ravinteiden kiertoon. Monet yksittäiset viljelijät ovat jo tarttuneet muutokseen. Esimerkiksi tänään Helsingin Sanomissa kerrottiin salolaisen viljelijän toimista vesistöpäästöjen vähentämiseksi. Myös tuottajajärjestöt ovat tehneet omat, varsin pätevät tiekartat niin maatalouden monimuotoisuuden kuin ilmastotoimien vahvistamiseksi. [Pertti Hemmilä: Minä olen päästöjä vähentänyt kauan!] Mutta suurta murrosta ei synny, jollei maatalouden tukijärjestelmä ohjaa siihen. Liian pitkään politiikassa on annettu ymmärtää, että suomalaisen ruuantuotannon puolustaminen tarkoittaisi sitä, että kaikki voisi jatkua ennallaan, aivan kuin ilmastokriisi ei vaikuttaisi Suomeen mitenkään. Mutta jokainen viljelijä näkee jo muutokset: kuivuuden pelloilla, rankkasateiden vaikutukset ja tuotantopanosten hintojen heilahtelut. Tällä hetkellä liian suuri osa ilmastokriisin laskusta jää tavallisten viljelijäperheiden maksettavaksi. Se ei ole reilua. Se ei myöskään ole hyvää varautumista. Poliittiset päättäjät eivät ole auttaneet ruuantuottajia kestävyysmurroksessa, vaikka se on välttämätön ruuantuotannon tulevaisuuden varmistamiseksi. Ministeri Essayah sanoi vastauspuheenvuorossaan, että nykyinen hallitus olisi merkittävästi edistänyt kestävyysmurrosta. Olisipa tosiaan näin. On hyvä, että hallitus on jatkanut työtä biokaasun ja kierrätyslannoitteiden parissa, mutta kokonaisuudessa maatalouden ilmasto- ja ympäristötyön rahoitusta on heikennetty. Hallitus puhuu huoltovarmuudesta liian kapeasti. Kun ilmasto muuttuu, maaperä köyhtyy tai pölyttäjät vähenevät, kyse ei ole vain ympäristöpolitiikasta. Kyse on siitä, pystyykö Suomi tuottamaan ruokaa, ja tästä syystä vihreät ovat vaatineet ympäristöturvallisuuden nostamista osaksi Suomen kokonaisturvallisuutta. Arvoisa puhemies! Väliaikaiset, tarkasti kohdennetut kriisitoimet viljelijöille ovat perusteltuja tässä akuutissa tilanteessa. Näitä ei kuitenkaan pidä sekoittaa pysyviin verotukiin, kuten kiinteistöveron poistoon tai energiaveron lisäpalautuksen laajentamiseen, jotka heikentäisivät pitkällä aikavälillä sekä julkista taloutta että ympäristöohjausta. Jotta voimme taata viljelijöiden paremman toimeentulon pitkällä tulevaisuudessa, on heitä autettava akuuttien toimien lisäksi taloudellisesti kestävyysmurroksen läpiviemisessä. Siis tuetaan viljelijöitä siirtymässä kasvukuntoisiin, hiiltä sitoviin peltoihin ja uudistavaan viljelyyn. Vähennetään maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja käyttöä. Panostetaan kasviproteiinien tuotantoon, jalostuksiin ja uusiin ruokainnovaatioihin. Otetaan mallia Tanskasta myös siinä, kuinka maataloustuottajat, ympäristötoimijat ja valtio ovat yhdessä sopineet sitoumuksesta ja politiikkatoimista, joilla pienennetään merkittävästi maatalouden ilmasto- ja vesistöpäästöjä. Vähennetään eläintuotantoa ja varmistetaan, että eläintuotanto on eettisesti ja ekologisesti kestävää, ohjaamalla maltillisiin eläinmääriin ja luomutuotantoon, joka turvaa eläinten lajinmukaisen elämän. Puututaan kaupan liialliseen keskittymiseen lisäämällä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sekä markkinaoikeuden resursseja ja vahvistetaan alkutuottajien mahdollisuuksia järjestäytyä markkinaedun valvonnassa. Karsitaan ympäristölle haitallisia ja tehottomia yritystukia ja kohdennetaan säästöt viljelijöiden aitoa kannattavuutta ja sukupolvenvaihdoksia tukeviin pysyviin rakenteellisiin toimiin. Arvoisa puhemies! Meillä Suomessa on hyvät mahdollisuudet tehdä maatalouden kestävyysmurros. Viljelijät ovat siihen valmiita. He haluavat huolehtia ympäristöstä ja vesien puhtaudesta ja tehdä toimia estääkseen ilmaston edelleen kuumenemisen. Meidän päättäjien tulee muuttaa politiikkaa niin, että maatalouden tukijärjestelmä ohjaa kestävyysmurrokseen ja se on viljelijöille aina taloudellisesti kannattavaa.
Arvoisa rouva puhemies! Tämä välikysymys on tehty siksi, että suomalainen maatalous on ajautunut vakavaan ja pitkittyneeseen kannattavuuskriisiin, johon hallitus ei ole kyennyt vastaamaan. Orpon hallitus lupasi ohjelmassaan parantaa maatalouden kannattavuutta ja ratkaista syventyneen kriisin nopeilla toimilla ja pitkäjänteisellä työllä. No, mikä on tilanne nyt kolme vastuuvuotta myöhemmin? Tilanne on se, että Suomen maatalouden kannattavuus on nyt koko EU-alueen heikoin. Taustalla vaikuttavat rajusti kohonneet tuotantokustannukset tilanteessa, jossa tuottajahinta ei ole noussut, vaan paikoin jopa laskenut. On siis selvää, että markkina ei toimi. Ruokaketjun tulonjako on kaukana oikeudenmukaisesta. Kun hallituksen tavoitteena oli siis korjata tilanne ja kääntää maatalouden kannattavuus, on lopputulos valitettavasti juuri päinvastainen: koko EU:n alueen heikoin kannattavuus. Sanon suoraan, että yhtälö, jossa kustannukset nousevat mutta hinta markkinoilla pysyy samana, on epäterve ja epäreilu. Tällaisen todellisuuden keskellä suomalaiset viljelijät kuitenkin toistuvasti elävät. Kustannuskriisi on pitkittynyt mutta samalla akuutisti kärjistynyt. Siksi hallituksen pitäisi nyt tehdä kaikkensa tilanteen korjaamiseksi välittömästi akuuttiin kustannuskriisiin vastaamalla ja samalla rakenteellisia uudistuksia edistämällä. Hallitus on ohjelmassaan itse tunnistanut myös kilpailulain muuttamisen keskeiseksi toimeksi markkinan tervehdyttämiseksi. Tästä huolimatta hallitus ei ole tuonut kilpailulain uudistusta eduskuntaan. Miksi näin? Hallituksen on vahvistettava myös elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksia, tuottajaorganisaatioiden oikeuksia ja kustannusindeksiehtoja. Rakenteellisten toimien on viimein näyttävä tuottajan saamassa hinnassa. Maatalouden kustannusten ohella myös byrokratia ja hallinnollinen taakka tuntuvat vain kasvaneen, vaikka tavoitteena oli niiden keventäminen. Myös rahoituksen saanti on vaikeutunut, mikä estää investointeja ja yritysten kehittämistä. Siksi hallituksen pitäisi nyt nykyistä pontevammin pureutua alan rahoitusongelmien ratkomiseen. Rahoituksen saatavuus ei saisi olla alan kasvun ja kehittymisen pullonkaula. Arvoisa puhemies! Kun tilanne on kriisiytynyt ja muut maat ympärillä tekevät ratkaisujaan, ei Suomikaan voi jäädä sivusta seuraamaan viljelijöiden ahdinkoa. Juhlapuheiden ja kauniiden kirjausten sijaan nyt vaaditaan toimia. Tällä välikysymyksellä keskusta vaatii, että tuottajien neuvotteluasemaa parantavien uudistusten lisäksi hallituksen on lyötävä pöytään ratkaisuja akuutin kustannuskriisin helpottamiseksi. Kiitänkin hallitusta niistä toimista, joista se on tänään ilmoittanut. Samalla kysyn, ovatko toimet riittäviä ja kohdentuvatko ne oikein. Erityisesti suomalaisilta kasvinviljelijöiltä kuuluu nyt vakavaa viestiä kohonneista kustannuksista. [Pertti Hemmilä: Kyllä!] Peltokasveja viljellessä lannoite- ja polttoainekustannukset ovat suuri kuluerä, mikä heijastuu voimakkaasti esimerkiksi öljy- ja juurikasvien sekä puitavien kasvien tuotantoon eli viljanviljelyyn. Tätä samaa huolta kasvinviljelijöiden tilanteesta ovat tänään täällä nostaneet esiin useat edustajat, kuten edustajat Viljanen, Mehtälä, Kontu, Hemmilä ja Kalmari, ja moni muukin varmasti. Eli kun markkinoilta saatava tuottajahinta ei nouse, viljelijä maksaa kasvaneet kulut omasta pussistaan, siis käytännössä tuottaa ruokaa talkoillen. Tilanne on kestämätön. Käteen jää siis koko ajan entistä vähemmän, ja silti viljelijän pitäisi ruokkia niin oma perhe kuin tehdä yrityksen seuraavan vuoden tuotantopanokset, ostaa, tehdä kasvukauden investoinnit, puhumattakaan niistä investoinneista, joilla yritystä kehitetään pidemmällä jänteellä. Tilanteeseen on vastattava. Ratkaisuja on. Esimerkiksi Ruotsissa on otettu käyttöön tuki, jota myönnetään kasvintuottajille hehtaariperusteisesti eri kasvilajeille kolmeen eri hehtaaritukiryhmään jaoteltuna. Näin tukea saataisiin jaettua euromääräisesti eniten sinne, missä tuotantopanostukset myös ovat korkeimmat. Kysyn ministeriltä: olisiko tässä järkeä myös Suomen päätöksentekoon, ja voisitteko harkita hehtaariperusteista tukea kasvinviljelijöiden ahdinkoon? Puhemies! Kaiken kaikkiaan tässä keskustan esittämässä välikysymyksessä on kyse perusasioista, huoltovarmuudesta ja kotimaisesta ruoantuotannosta, siitä, että koko Suomi on asuin- ja elinkelpoinen ja että elinvoima kehittyy koko Suomessa, siitä, että maalla voi ja pitää voida kasvaa paitsi ruoka myös lapset, työ ja tulevaisuus. Siksi meidän on tehtävä nyt kaikki mahdollinen tämän turvaamiseksi. [Pertti Hemmilä: Tähänastisista keskustan puheenvuoroista kaikkein rakentavin!]
Arvoisa rouva puhemies! Kestävä ja kannattava ruokahuolto on huoltovarmuuden ja yhteiskunnan vakauden perusta. Muuttuneessa turvallisuuspoliittisessa tilanteessa omavaraisuuden merkitys korostuu entisestään. Ranskassa peräti maatalousministeriön nimeen on huoltovarmuushengessä lisätty elintarvikesuvereniteetti, -omavaraisuus. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Meidän pitäisi pyrkiä vähentämään riippuvuutta ulkomaalaisista tuotannoista ja huolehtia kotimaisen viljelijän reilummasta asemasta, maanviljelyn paremmasta kannattavuudesta. Menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta ja tutkimusta. Miten hallitus takaa nämä maatalouden toimintaedellytykset? Miten taataan suomalaisen maatalouden kannattava tulevaisuus? Miten parannetaan Suomen maatalouden kriisinkestävyyttä? Omalta osaltaan haluaa SDP vahvistaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta, huoltovarmuutta ja kasvua huolehtien viljelijälle reilumman aseman ruokaketjussa kohdentamalla tuet aktiiviseen tuotantoon sekä panostamalla omavaraisuuteen, innovaatioihin ja ruokavientiin. Meidän täytyy vähentää riippuvuutta ulkomaalaisista tuotantopanoksista, lisätä lannoitteiden kotimaista tuotantoa, vahvistaa rehun kotimaisuusastetta, turvata siementen, varaosien ja muiden kriittisten tuotantopanosten saatavuus sekä kehittää maatalouden kriisinkestävyyttä. Meillä Savonlinnassa kaupunki linjasi jo vuosikymmen sitten, että suosimme vain kotimaista ruokaa. Valitettavasti kotimaisen ruuan asema ei vahvistu hallituksen kritisoidun hankintalakiesityksen myötä. EU-sääntelyn vuoksi laki joudutaan vielä uudistamaan, jolloin on syytä tehdä parempia ratkaisuja kuntien, lähiruuan ja huoltovarmuuden kannalta. [Anne Kalmari: Juuri näin!] Toimivat julkiset ruokapalvelut ovat tärkeä osa ruokajärjestelmää. SDP:n mielestä hankintalakia ei pidä viedä suuntaan, jossa kunnat joutuvat hajottamaan toimivia ruokapalveluja ja kilpailutuksissa hinta syrjäyttää laadun, kotimaisuuden ja huoltovarmuuden. Kotimainen ruuantuotanto on kansallisen turvallisuuden ja alueellisen elinvoiman keskeinen osa. Ilman taloudellisesti kannattavaa alkutuotantoa ei voida turvata ruokaturvaa eikä maaseudun elinvoimaa. Keskeinen tavoite on, että suomalainen maatalous pystyy tuottamaan ruokaa markkinoille kannattavasti myös tulevaisuudessa. Viljelijän on saatava työstään oikeudenmukainen korvaus. Ruokaketjun arvonlisän tulee jakautua nykyistä tasaisemmin. Maatalouden kannattavuutta tulee parantaa ensisijaisesti markkinoiden kautta eikä pelkästään tukien avulla. Elintarvikeketjun toimivuutta ja reiluutta on vahvistettava. Maatalouden tukijärjestelmien on kohdistuttava aktiiviseen maatalouteen, ja myös tukipolitiikan vaikuttavuutta on syytä arvioida tarkemmin. Kestävä maatalous vahvistaa myös huoltovarmuutta pitkällä aikavälillä. Maatalouden tulee kyetä myös sopeutumaan ilmaston lämpenemisen vuoksi muuttuviin olosuhteisiin ja sen tuomiin riskeihin Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, uusien teknologioiden mahdollisuuksien hyödyntämistä, digitalisaatiota tarvitaan keskeisesti maatalouden uudistumiseen. Ruokavientiin tulee panostaa pitkäjänteisesti siten, että se vahvistaa kotimaista tuotantoa, investointeja sekä työllisyyttä. Viennin kasvattaminen turvaa myös huoltovarmuutta. Maatalouden rakennemuutoksen hallinnassa korostuu kokonaiskestävyys, taloudellinen, sosiaalinen sekä ympäristöllinen näkökulma. Lopuksi todettakoon, että menestyksekäs maatalous edellyttää toimivia liikenneyhteyksiä, kattavia tietoliikenneyhteyksiä, osaavan työvoiman saatavuutta, koulutusta, tutkimusta, yritysrahoituksen saatavuutta, elinvoimaisia kuntia ja palveluita. Maatalous on keskeinen osa maaseudun työllisyyttä, yrittäjyyttä ja kokonaisturvallisuutta. [Pertti Hemmilä: olipa hyvä puhe!]
Arvoisa rouva puhemies! Se on pitkä lista, mitä leikkauksia te olette valitettavasti tehneet tälle sektorille. Nämä kauniit puheet eivät auta sitä tilannetta, mikä tuolla maatalouden parissa ja maaseudulla on. Yksi asia, minkä haluaisin kyllä nostaa keskusteluun, ovat yksityistiet ja maaseudulla elämisen edellytykset. Meidän asiantuntijat ovat jo täällä eduskunnassa todenneet moneen otteeseen, että alempiasteisen tieverkon kunto on niin heikko, että se uhkaa meidän huoltovarmuutta. Vielä muutama vuosi sitten myös keskustan ollessa hallituksessa ja erityisesti keskustan ollessa pääministeripuolue yksityistieavustukset olivat 20—30 miljoonaa euroa. Nyt ne on leikattu alle kuuteen miljoonaan. Erään kokoomuslaisen kanssa kävin keskustelua, ja hän sanoi, että eihän kukaan tule asvaltoimaan myöskään taloyhtiöiden pihoja. Mutta ovatko nämä taloyhtiöt täällä keskustassa nyt sama asia kuin se, että maaseudun teitä pidetään kunnossa? Toivottavasti, ministeri, te puolustatte yksityistieavustuksia, mitkä teidän hallituskumppaninne perussuomalaiset ovat leikanneet.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen ruuantuotannon tulevaisuus, maatalouden kannattavuus ja maaseudun elinvoima ovat aivan liian tärkeitä asioita puoluepoliittiseksi syysnäytelmäksi. Nämä eivät ole asioita, joista yksin Suomen Keskusta huolehtii tässä maassa. Väite siitä, että hallitus olisi jättänyt suomalaisen maatalouden yksin, ei ole totta. Vaikeasta julkisen talouden tilanteesta huolimatta olemme tehneet tietoisia valintoja suomalaisen ruuantuotannon puolesta. Se on omavaraisuus-, huoltovarmuus- ja kokonaisturvallisuuskysymys. Maataloudesta ei ole leikattu, sopeutettu samaan tapaan kuin monilta muilta hallinnonaloilta, vaan rahoitusta on osin vahvistettu ja huoltovarmuutta tukeviin toimiin on panostettu. Arvoisa puhemies! Hallitus on juuri päättänyt noin 116 miljoonan euron kokonaisuudesta maatalouden tukemiseksi. EU:n kriisirahoitus kohdennetaan täysimääräisesti ruuantuotantoon. Tukimaksuja aikaistetaan ja rahaa suunnataan sinne, missä sitä eniten tarvitaan ja paine on suurin. Samalla energiaveron palautuksia on nostettu EU:n sallimaan enimmäistasoon ja maatalouden kustannuspaineita on lievennetty käytettävissä olevin keinoin. Oppositiosta käsin on helppo vaatia uusia satojen miljoonien eurojen tukipaketteja, mutta se ei vielä kerro vastuunkannosta. Vaikeampaa on kertoa, mistä rahat otetaan. Arvoisa puhemies! Hallituksen lähtökohta on selvä: maatalouden kannattavuuden on pitkällä aikavälillä perustuttava siihen, että tuotteista saatava hinta ja toimiva tukijärjestelmä yhdessä mahdollistavat yrittäjyyden, investoinnit ja tilojen kehittämisen. Kannattavuus ei voi perustua jatkuvasti kasvavaan velanottoon. Siksi olemme keskittyneet uudistamaan elintarvikemarkkinalainsäädäntöä, mikä vahvistaa alkutuottajien asemaa, parantaa elintarvikemarkkinavaltuutetun toimintaedellytyksiä ja puuttuu epäreiluihin käytäntöihin ruokaketjussa. Hallituksen tavoitteena on nimenomaan vahvistaa tuottajan neuvotteluasemaa suhteessa vahvoihin markkinatoimijoihin. Tätä linjaa on oppositio vastustanut. Arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. [Anne Kalmari: Ei aivan!] Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä ovat nyt näytöt, joiden perään kysytään. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] — Siellä muuten vasemmassa alareunassa on se nappi, josta voi painaa ja pyytää niitä puheenvuoroja. — Emme myöskään lupaa suomalaisille uutta lisävelkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä ja puolustaneet maatalouden EU-rahoitusta tulevissa neuvotteluissa. Olemme keskittyneet politiikkaan, joka on vakaata ja ennustettavaa ja turvaa suomalaisen ruokatuotannon, huoltovarmuuden ja maaseutujen elinvoiman. — Kiitos, arvoisa puhemies. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Arvoisa puhemies! Suomalainen ruuantuotanto on vakavalla tavalla kannattavuuskriisissä, ja se näkyy monen viljelijän ahdinkona. Jotta kestävä kotimainen ruuantuotanto voi jatkua, meidän on pystyttävä tähän kriisiin vastaamaan — siitä tänään on täällä pitkään keskusteltu. Samaan aikaan elämme keskellä syveneviä ympäristökriisejä, joihin myös ruuantuotannon pitää kyetä vastaamaan ja sopeutumaan. Olenkin tosiaan huolissani niistä puheista, joissa korostetaan, että kannattavuuskriisissä meillä ei olisi varaa maatalouden ympäristötoimiin, kun asia on juuri päinvastoin. Kestävää ruuantuotantoa on vain, kun huolehdimme maaperän viljavuudesta, luonnon monimuotoisuudesta, siitä, että ravinteet pysyvät kierrossa eivätkä valu rehevöittämään vesistöjämme, ja siitä, että ohjaamme maataloustuet niin, että ympäristötoimet ovat viljelijöille kannattavia. Arvoisa puhemies! Keskeinen ongelma on, että Orpon hallitus ei ole kyennyt rakentamaan uskottavaa suunnitelmaa siitä, miten me voimme turvata olosuhteet tuottaa ruokaa Suomessa kannattavasti, turvallisesti ja kestävästi luonnon tilaa sekä eläinten oikeuksia parantaen. Vaikka tieto ruuantuottajien ja luonnon ahdingosta on ollut saatavilla, Suomi ei ole valmistautunut ekokriisien vaatimaan murrokseen riittävän nopeasti. Siitä maksavat hintaa sekä suomalaiset viljelijät että suomalainen luonto. Vaikka kriisi on akuutti, ratkaisuja pitää hakea kestävästi myös pitkällä tähtäimellä. Pysyvät verohelpotukset tai ympäristötoimien jarruttaminen eivät ratkaise kannattavuuden rakenteellista ongelmaa vaan lykkäävät sitä eteenpäin. Arvoisa puhemies! Kestävää ruuantuotantoa ei ole ilman tehoeläintuotannon ongelmiin puuttumista. Julkisuuteen on noussut viime viikkojen aikana karuja esimerkkejä siitä, millaista tuotantoeläinten elämä Suomessa on. Tuhannet sairaiksi jalostetut broilerit elävät kylki kyljessä suurissa halleissa näkemättä koskaan auringonvaloa tai pystymättä kunnolla liikkumaan. Suomessa broilereita kasvatetaan niin ahtaasti kuin EU-lainsäädäntö suinkin sallii. Siat puolestaan joutuvat makaamaan karsinoissaan ulosteen peitossa, emakot pitkiä aikoja ilman mahdollisuuksia edes kääntyä kunnolla. Kirurgisen kastraation kielto kumottiin liha-alan painostuksesta, vaikka kirurginen kastraatio aiheuttaa pienille porsaille kipua ja kärsimystä. Ongelma on, että tässä ei ole periaatteessa mitään laitonta. Se osoittaa, että eläinten hyvinvointilaissa riittää paljon parannettavaa. Kestävä ruokamurros edellyttää, että lihan kulutusta vähennetään merkittävästi ja siirrytään kohti kasvipohjaista ruuantuotantoa. Se edellyttää panostamista koko arvoketjuun, niin viljelykasvien jalostukseen kuin raaka-aineiden jatkokäsittelyyn ja uusiin ruokainnovaatioihin, juuri niin, että voimme syödä kotimaista kasvipohjaista ruokaa. Julkisen sektorin hankinnoilla voimme merkittävästi ohjata siihen, että kotimaista kasvipohjaista ruokaa on tarjolla. Minulle on vakuutettu, ja näin kyllä todella uskonkin, että viljelijät kyllä tuottavat, kun raaka-aineille on markkinat ja hinnat ovat kohdillaan. Arvoisa puhemies! Kotimainen ruuantuotanto on huoltovarmuuskysymys mutta myös kysymys elävästä maaseudusta, omavaraisuudesta ja suomalaisesta työstä. Maatalouden suunta on ollut pitkään tehostaminen, keskittäminen ja suuruuden ekonomia, mutta kaikesta keskittämisestä huolimatta kannattavuus ei ole parantunut. Huoltovarmuutta, omavaraisuutta ja kestävää ruuantuotantoa tukisi se, että ruokaa voisi tuottaa kannattavasti myös paikallisemmalla ja hajautetummalla mallilla, joka perustuu maatilarakenteen monipuolistamiseen, uudistavaan viljelyyn, viljelykiertoihin ja ravinteiden kierrätykseen. Tällainen malli toisi tuottajan ja kuluttajan lähemmäs toisiaan, mahdollistaisi laajemmin aidon lähiruuan tuottamisen ja todella pitäisi myös maaseutua elävänä. Arvoisa puhemies! Vihreät haluavat uudistaa maataloutta luonnon kantokyvyn ehdoilla. Maataloustukia on kohdennettava nykyistä vaikuttavammin ratkaisuihin, jotka vahvistavat luonnon tilaa ja vähentävät päästöjä. Maatalouden ympäristötuet tulisi muuttaa tulosperusteisiksi, jotta tuottajilla olisi kannusteet tehdä vaikuttavia toimia. Suomen tulee pyrkiä siihen, että EU:n maatalouspolitiikan ja tukien lähtökohtana on maatalouden kestävyysmurroksen vauhdittaminen. Samalla tulisi vähentää maatilojen riippuvuutta tuontienergiasta ja lannoitteista vauhdittamalla biokaasun tuotantoa ja kierrätyslannoitteiden saamista markkinoille. Ruuantuotannon pitää pystyä vastaamaan myös ilmastokriisin ja luontokadon tuomiin haasteisiin, jotta tuotanto on aidosti kestävällä pohjalla, ja tätä tulee tehdä tiiviissä yhteistyössä yhdessä viljelijöiden kanssa. Tässä hallitus ei ole onnistunut, ja siksi kannatan edustaja Sofia Virran tekemää epäluottamuslause-ehdotusta.
Arvoisa rouva puhemies! Vappuna kolme ja puoli vuotta sitten te, arvoisa maa- ja metsätalousministeri — silloin olitte vielä hallitusneuvotteluissa ja virassa — ilmoititte komeasti, että nyt tulee maataloudelle suunnanmuutos. Varmaan kaikki ajattelivat, että nyt löytyy joitakin sellaisia keinoja, mitä ei vuosikymmenten aikana ole löytynyt meidän EU-toimintaympäristöstämme. Kukaan ei tietysti ajatellut silloin, että tulee sellainen suunnanmuutos, että maatalouden kannattavuus vain heikkenee entisestään. Kukaanhan ei kiistä niitä ongelmia, mitä meillä on ollut varmaan 30 vuotta, kun ollaan Euroopan unionin toimintaympäristössä yritetty toimia. Viime kaudella, arvoisa ministeri, te teitte välikysymyksen ja kauhistelitte sitä, että kolme tilaa lopettaa päivässä. Olette suunnanmuutoksessanne onnistuneet niin hyvin, että neljä tilaa lopettaa joka päivä ja Suomen maatalous on Euroopan kaikista kannattamattominta. Tätä tosiasiaa ei hallitus pääse millään pakoon, ja siihen ei mitään tekosyitä löydy. Ruuan hinta on noussut päivittäistavarakaupassa voimakkaasti, ja sehän on uhka myöskin meidän elintarvikkeiden kotimaisuusasteelle. Samaan aikaan, kun on tehty erittäin rankkoja leikkauksia pienituloisille heidän toimeentuloonsa, on riski, että entistä useampi suomalainen valitsee siellä kaupassa jotakin sellaista private label -halpismerkkiä, jossa ei ole kotimaista ruokaa, vaan se on tuontitavaraa. On kuitenkin hätkähdyttävää, että vaikka 20 prosenttia on noussut ruuan hinta suurin piirtein meillä kaupoissa, niin siitä ei ole tuottajalle tullut samanlaista osuutta, vaan me näemme, miten tämä Suomen elintarvikemarkkina valitettavasti toimii, että ne rahat jäävät sinne välikäteen. Puhemies! Keskustan mielestä erittäin tehokas tapa parantaa kannattavuutta olisi se, että maatalouden tuotantorakennuksilta poistettaisiin kiinteistövero. Se lisäisi kilpailukykyä erityisesti investoivilla ja investoineilla tiloilla, päätoimisilla viljelijöillä, nuoremmilla viljelijöillä. Olenkin hämmentynyt siitä, että erittäin suuri joukko nykyisten hallituspuolueitten kansanedustajia jätti aloitteen. Tekin olitte siinä, arvoisa ministeri, mukana. Siinä oli ministeri Lulu Ranne mukana, Peter Östman. Moni muukin nykyinen hallituspuolueen edustaja oli vaatimassa kiinteistöveron poistamista maataloudelta, mutta nyt sitä ei viedä ollenkaan eteenpäin. Puhemies! Lisäksi haluan ottaa sen asian esille, että kilpailulaissa päivittäistavarakauppaa koskeville pykälille ei ole tehty yhtään mitään. Kaksi kokoomuslaista ministeriä, niin ministeri Satonen kuin ministeri Marttinen, ovat pitäneet sitä pinon alimmaisena. Ei ole ollut kokoomuksella aitoa halua tarkastella kaupan määräävässä markkina-asemassa olevien toimijoiden toimintaa. Puhemies! Loppuun totean sen, että tämä nykyinen, Orpon hallitus on yksi Suomen historian keskittävimpiä hallituksia. Maatalous ei voi kannattaa ja maataloudella ei ole tulevaisuutta, jos maaseudulla ei ole tulevaisuutta. Te olette päästäneet tiet erittäin heikkoon kuntoon, yksityisteiden avustukset on poistettu lähes kokonaan, ja valtio on vetäytynyt maaseudulta käytännössä pois. Ministeri Essayah, tekin olette muun muassa Maanmittauslaitoksen toimipisteitä lakkauttaneet. [Puhemies koputtaa] Poliisiasemia lakkautetaan. Ajokorttia ei pysty suorittamaan enää kuin maakuntakeskuksessa. Emme me saa tulevaisuuden viljelijöitä, jos maaseudun yleinen tilanne ajetaan tällaiseksi kuin miten tämä Orpon hallitus on toiminut.
Arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden kannattavuus on ollut liian pitkään heikkoa. Luonnonvarakeskuksen mukaan vuodet 23—25 olivat kannattavuudeltaan koko 2000-luvun heikoimmat. Vuonna 25 maatilat saavuttivat keskimäärin vain noin neljänneksen tavoitteena olevasta yrittäjätulosta. Nyt tilannetta vaikeuttaa uusi kustannusten nousu. Polttoaineen, lannoitteiden, energian ja muiden tuotantopanosten hinnat syövät tilojen kannattavuutta. Tätä ongelmaa ei ratkaista puheilla suomalaisen ruuan arvostuksesta. Viljelijän täytyy saada työstään kunnollinen toimeentulo. Puhemies! Pohjois-Suomessa tämä kysymys näkyy erityisen konkreettisesti. Pohjoinen on merkittävä maidon- ja naudanlihantuotannon alue. Tuotantoa harjoitetaan olosuhteissa, joissa kasvukausi on lyhyempi, etäisyydet ovat pitkiä ja kuljetuskustannukset suuria. Luonnonvarakeskuksen arvio vahvistaa, että pohjoinen tuki on edelleen ratkaisevan tärkeä. Se on hidastanut maatilojen vähenemistä ja auttanut säilyttämään tuotantoa siellä, missä luonnon olosuhteet ovat vaikeimmat, mutta sekään ei enää pysäytä rakennemuutosta. Esimerkiksi maatilojen määrän ennustetaan vähenevän tänä vuonna noin kuusi prosenttia. Samalla yksittäisen maitotilan kustannukset ovat huomattavia. Jo vuoden 24 keskimääräisellä maitotilalla polttoaineisiin kului lähes 19 000 euroa, sähköön 11 000 ja lannoitteisiin lähes 17 000 euroa. Kun energia- ja tuotantopanokset kallistuvat, nämä eivät ole pieniä muutoksia tilan taloudessa. Ja kun maatila Pohjois-Suomessa lopettaa, vaikutushan ei jää vain naapuriin Se vaikuttaa kuljetusyritykseen, koneurakoitsijaan, eläinlääkäriin, elintarviketeollisuuteen ja kylän palveluihin. Se vaikuttaa työpaikkoihin ja lopulta siihen, pysyykö maaseutu asuttuna. Siksi maatalouspolitiikka on myös aluepolitiikkaa. Arvoisa puhemies! Hallitus on vastannut kustannuskriisiin muun muassa maatalouden energiaveron lisäpalautuksella. Se on tarpeellinen mutta mittaluokaltaan ongelmiin nähden hyvin rajallinen toimi. Tarvitsemme ennen kaikkea pitkäjänteisiä ratkaisuja maatalouden kannattavuuteen. Ruokaketjun tulonjakoa on saatava oikeudenmukaisemmaksi. Viljelijän neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja elintarviketeollisuuteen on vahvistettava. Markkinoiden toimivuudesta ja kilpailusta on pidettävä huolta. Investointeihin ja sukupolvenvaihdoksiin tarvitaan ennustettava näkymä, jotta nuori ihminen uskaltaa sitoutua alalle vuosikymmeniksi ja vientiin tulee panostaa enemmän. Samalla meidän täytyy ymmärtää, ettei maaseudun elinvoima synny pelkillä maataloustuilla. Pohjois-Suomessa tarvitaan toimivia teitä, tietoliikenneyhteyksiä, koulutusta, sosiaali- ja terveyspalveluita sekä mahdollisuus yrittää ja käydä töissä pitkistäkin etäisyyksistä huolimatta. On ristiriitaista puhua maaseudun elinvoimasta, jos samaan aikaan palvelut etääntyvät ja tieverkko rapautuu. Koko Suomea ei voida kehittää kasvukeskusten ehdoilla. Arvoisa puhemies! Turvallisuuspoliittinen tilanne on viime vuosina opettanut meille, ettei omavaraisuutta voi rakentaa vasta kriisin alettua. Suomalainen ruuantuotanto on osa huoltovarmuutta siinä missä energia, infrastruktuuri ja maanpuolustuskin Meillä täytyy olla pellot, tuotantoeläimet, osaavat viljelijät ja toimiva elintarvikeketju myös silloin, kun kansainväliset toimitusketjut häiriintyvät. Pohjois-Suomen tuotanto on osa tätä kokonaisuutta. Sitä ei pidä nähdä kustannuksena, josta voidaan huonoina talousvuosina tinkiä, vaan strategisena voimavarana. Kyse ei ole siitä, kuinka monta maatilaa Suomessa on ensi vuonna, vaan siitä, onko Suomessa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua riittävästi ihmisiä, jotka haluavat ja pystyvät tuottamaan meille ruokaa. Jokaisella suomalaisella pitäisi olla mahdollisuus terveelliseen, ravinteikkaaseen ja kohtuuhintaiseen lähiruokaan. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Historian keskittävin hallitus yrittää nyt esiintyä jotenkin maaseudun puolella olevana, mutta kaikista hupaisinta oli tämä EU-vaikuttaminen. Olemme saaneet kuulla, että koskaan Suomen historiassa näin heikosti ei ole sidosryhmiä kasattu yhteen ja yritetty vaikuttaa rahoituskehyksen maatalousosioon. On oletettavissa, että sieltä tulee 20 prosenttia takkiin. Kaiken hyvän päälle ennallistamisasiassa annettiin yhdessä vihreiden, vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa ympäristöministeriön käsiin täysi valtakirja. Me keskustassa emme hyväksy tällaista toimintatapaa. Me haluaisimme, että siihen lyötäisiin perälauta ja käytettäisiin kaikki mahdolliset kansalliset joustot, ettei miljardilasku lankeaisi Suomelle.
Arvoisa puhemies! Olemme todistamassa tekopyhyyden huipentumaa, kun keskusta välikysymyksessään on huolissaan maataloudesta. Totta kai maatalouden jo pitkään jatkuneesta kannattavuuskriisistä on syytäkin olla huolissaan, ja tämä hallitus on tehnyt useita päätöksiä ja lakimuutoksia sekä vaikuttanut EU-tasolla tilanteen parantamiseksi, mutta tekopyhää on se, että pelkästään 2000-luvulla, siis 26 vuoden aikana, keskustalla on ollut maa- ja metsätalousministerin salkku seitsemässä eri hallituksessa. Kaikki me voimme myöntää sen tosiasian, että kannattavuuskriisi ei ole syntynyt tämän hallituskauden aikana, vaan se on kehittynyt pitkällä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä juuri keskusta on ollut se puolue, jolla on ollut ylin päätäntävalta Suomen maatalousasioista ylivoimaisesti useimmin ja kaikista puolueista pisimpään. Laskeskelitte varmaan, että reilun kolmen oppositiovuoden jälkeen suomalaiset olisivat unohtaneet nämä faktat, ja siksi nyt uskallatte käyttää opposition voimakkainta välinettä eli välikysymystä hurskastellessanne maatalousasioilla. [Anne Kalmarin välihuuto] Minä olen varma, että maaseudulla keskustan teot ja tekemättä jättämiset kyllä muistetaan. [Hanna-Leena Mattila: Kyllä muistetaan perussuomalaistenkin!] Mitä hallitus sitten on tehnyt? Ensinnäkin EU-vaikuttaminen on aiempaa paljon parempaa. [Anne Kalmari: Ennallistaminen, hah hah!] Suomen viesti on yhtenäinen, ja asioihin vaikutetaan jo ennakolta. Toisin oli viime kaudella. Vihreän ministerin suulla puhuttiin yhtä, keskustalaisen suulla toista. Tulokset olivat sen mukaiset, oli kyse sitten metsistä tai maataloudesta. Ja miten kävi esimerkiksi metsästyksen osalta viime kaudella? Ei oltu susijahdissa, valkoposkihanhet saivat syödä pellot tyhjiksi, ja niille puuhasteltiin hanhipeltoja ja -vahteja. Mutta samanlaista vesittämistä tapahtui monissa muissakin asioissa, joista viime kaudella päätettiin. Ilmastopolitiikassa te keskustalaiset sitouduitte hiilineutraaliusvuoteen 2035 ja uudistitte muun muassa jakeluvelvoitteet polttoaineisiin, ja mikäli tämä hallitus ei olisi puuttunut peliin ja maltillistanut teidän kattoon sojottavia käppyröitänne, polttoaineet olisivat vielä nykyistäkin kalliimpia. Maailman kunnianhimoisin ilmastopolitiikka tosiaan tuntui ja tuntuu teidän päätöstenne myötä edelleen maaseudulla ja suomalaisten kukkarossa. Sidoitte Suomen EU:n ilmastotaakanjakovelvoitteisiin, elpymispaketteihin, ennallistamisasetukseen, sidoitte Suomen käsiä siellä sun täällä ja kauaskantoisesti, ja nyt olette ihmeissänne, kun yhdessä hallituskaudessa ei saada mannaa satamaan taivaalta. Ne teidän siunaamanne sopimukset kun koskevat meitäkin, tätä hallitusta, ja te tiesitte sen lyödessänne kättä päälle. Ei se ollut ihme, että jätitte tyhjän paperin ja siirsitte sotkunne muille. [Anne Kalmari pyytää vastauspuheenvuoroa] Arvoisa puhemies! Kahden keskustalaisministerin jäljiltä elintarvikemarkkinalaki oli jäänyt torsoksi. No, tämä hallitus uudisti senkin, ja sen toteutumista seurataan ja valvotaan tarkoin. Lain myötä esimerkiksi kaupan ylivaltaa neuvottelutilanteessa kohtuullistettiin viljelijöiden ja alkutuottajien hyväksi. Tämä hallitus on tehnyt paljon sopeutuksia useilta eri sektoreilta, mutta maatalouteen ei ole koskettu. Olemme suojelleet siis suomalaista maaseutua, maataloustuottajaa ja huoltovarmuutemme perustaa. Tieverkkoon on satsattu enemmän kuin vuosikausiin, ilmastopolitiikkaa on kohtuullistettu. Kaikki tämä on tehty erittäin haastavassa taloudellisessa tilanteessa, joka on perintöä edellisiltä hallituskausilta — puhumattakaan Euroopassa ja maailmalla riehuvista sodista, joilla on suora vaikutus myös tänne Suomeen. Arvoisa puhemies! Meille perussuomalaisille maaseutu merkitsee jotain aivan muuta kuin äänten kalastelua ennen vaaleja. Se on arvokas osa Suomea, se on huoltovarmuutemme perusta. [Välihuutoja keskustan ryhmästä] Paljon on toki tehtävää, emmekä voi ummistaa silmiämme kannattavuuskriisiltä, mutta tämä hallitus on ottanut suuria harppauksia nimenomaan maaseudun ja maaseudun ihmisten hyväksi. [Välihuutoja]
Arvoisa rouva puhemies! Tähän kannattavuusasiaan liittyen fakta on vain se, että tällä hallituskaudella maatalouden kannattavuus on laskenut. Tästä ei päästä yli eikä ympäri, kun lukuja katsotaan. Sitten tämä elintarvikemarkkinalain uudistus: Todellakin on hyvä, että sitä on uudistettu. Se taisi olla kaudella 15—19, kun se tuotiin. Viime hallituskaudella sitä parannettiin. Nyt sitä on parannettu jälleen. Se on hyvä, ja varmasti, niin kuin edustaja Päivärinta totesi, tätä työtä pitää jatkaa. Mutta voin sanoa saman, minkä ministeri Essayah sanoi vuonna 2022 joulukuussa: elintarvikemarkkinalaki ei tuo tässä hetkessä euroakaan lisää viljelijän tilille, ja sen takia täytyy reagoida myös tässä hetkessä maatalouden kannattavuuteen. Arvoisa rouva puhemies! Vielä huoltovarmuudesta vastaavalle ministerille kysymys, kun on ollut puhetta tästä viljasta ja siitä, että suomalaisia viljavarastoja on täytetty ulkomaalaisella viljalla. Hienoa, että edustaja Viljanen tarttui tähän. Haluaisin vielä nyt varmistuksen ministeri Puistolta, huoltovarmuudesta vastaavalta ministeriltä: eihän nyt jatkossakin vielä Suomen huoltovarmuutta turvata ulkomaisella viljalla vaan kotimaisella viljalla?
Kiitos, arvoisa rouva puhemies! Aivan aluksi haluan sanoa, että toisin kuin edustaja Kalmari tuossa äsken väitti, ei tietenkään kokoomus vastusta elintarvikemarkkinalakia. Se on aivan väärä väite. Mutta itse asiaan: Maaseudun elinvoima, ruuantuotanto ja huoltovarmuus ja meidän kokonaisturvallisuus, ne kulkevat kaikki käsi kädessä. Kun meidän maaseudun väestö vähenee ja tilojen kannattavuus heikkenee, heikkenee samalla myös Suomen huoltovarmuus. Keskustan välikysymys todella lähtee aidosta ongelmasta, myönnettäköön se. Maatalouden kannattavuus on vakava kysymys, eikä sitä pidä missään tapauksessa vähätellä. Välikysymyksessä hallitusta syytetään siitä, että maatalouden kannattavuus on EU:n heikointa ja kustannuskriisi uhkaa tuotantoa. Arvoisa puhemies! Tässä kohtaa on kuitenkin jo sanottava, että keskusta potee aikamoista poliittista muistinmenetystä — muistinmenetystä, jossa omaa hallitusvastuuta — siitähän ei ole kovinkaan kauan — ja keskustalaista maa- ja metsätalousministeriyttä yritetään pyyhkiä pois historiankirjoista. Maatalouden kannattavuuskriisi oli jo viime kaudella tosiasia, se oli fakta. Marraskuussa 2022 silloinen oppositio joutui jättämään hallitukselle välikysymyksen maatalouden kriisistä. Tilojen kustannukset olivat nousseet rajusti, ruokaketjujen epätasainen tulonjako oli tiedossa, viljelijän heikko neuvotteluasema oli kyllä tiedossa, ja parlamentaarinen raportti tarvittavista uudistuksista valmistui keskustan ollessa hallituksessa. Kuten keskusta nyt itse välikysymyksessä muistuttaa, kyllä, te jaoitte kriisipaketteja, mutta te ette ratkaisseet maatalouden rakenteellista ongelmaa, juuri sitä ongelmaa, mistä tänään on täällä puhuttu koko ajan. [Antti Kurvinen: Te olette pahentaneet niitä ongelmia!] Se ongelma on se, että viljelijälle jää ruokaketjussa liian pieni osa ruuan hinnasta. [Anne Kalmari: Koska te suositte kauppaa, laulatte sen lauluja!] Siitä me olemme varmasti kaikki samaa mieltä. Keskusta vaatii nyt Orpon hallitusta ratkaisemaan ongelman, jonka olemassaolon itse totesi viime kaudella jo neljä vuotta sitten. Itse jätti ratkaisut tekemättä. Arvoisa puhemies! Pitänee myös muistuttaa keskustaa poliittisesta lähimuistista, joka sekin näyttää nyt kyllä valitettavasti pätkivän. Nimittäin kokoomusjohtoinen hallitus ei edes näinä taloudellisesti vaikeina aikoina ole leikannut ruokaa tuottavasta maataloudesta. Me emme ole leikanneet, vaikka säästöjä on jouduttu hakemaan kissojen ja koirien kanssa joka hallinnonalalta. Energiaveron palautuksia on korotettu. Maatalouden investointeihin ja omistajavaihdoksiin on avattu Finnveran rahoitusta. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu. Sitä on siis nimenomaan uudistettu tuottajan aseman vahvistamiseksi. Ruoka-alan kasvua ja vientiä vauhditetaan. Se on oikea suunta. Lannoitteiden saatavuutta helpotetaan. Paljon muutakin on tehty, niin kuin tänään olemme tässä salissa kuulleet. Työ jatkuu. Kaikkea ei ole tietenkään vielä saatu aikaiseksi. Keskusta vaatii nyt lisää kriisitukia, mutta tukipaketti toisensa perään ei ratkaise suomalaisen maatalouden perusongelmaa, eikä velkaantuva valtio voi loputtomasti maksaa ruokaketjun toimimattomuudesta. Arvoisa puhemies! Orpon hallituksen työ ruokaketjun epätasapainon korjaamiseksi on tärkeää, ja on hienoa, että me olemme hyvässä vauhdissa. Epäreiluihin kauppatapoihin on puututtava, tuottajien neuvotteluasemaa on vahvistettava ja elintarvikemarkkinalakia vietävä määrätietoisesti tästäkin eteenpäin. [Anne Kalmari: Kyllä!] Se on aivan selvä, että suomalaisen maatalouden elinvoimasta meidän on todella huolehdittava pitkälle tulevaisuuteen, ei kriisipaketti kerrallaan. Ei meidän poliitikkojen onnistumista mitata tukipakettien tai uusien pykälien määrällä. Se mitataan sillä, jääkö ruuan tekijälle omasta työstä enemmän käteen. Ja kokoomuksen vastaus on selvä: on jäätävä. Viljelijän työn on oltava kannattavaa, ja tämän eteen meidän kaikkien tulee tehdä töitä. Arvoisa puhemies! Haluan myös muistuttaa lopuksi siitä, että ihan yleisessä keskustelussa meidän on tärkeää antaa maaseudulla työskenteleville ja maaseudulla asuville heille kuuluva arvo. Meidän puheistamme täytyy se välittyä. Tärkeää on sekin, että olemme helpottaneet nuorten viljelijöiden pääsyä alalle. On hyvä muistaa, että nuoret maanviljelijät ovat avainasemassa maatalouden tulevaisuudessa ja huoltovarmuudessa. — Kiitos. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Kunnioitettu rouva puhemies! Arvoisat edustajat! Kansanedustajana koen tärkeimmäksi tehtäväkseni edustaa Suomen kansaa ja ajaa kansan sekä isänmaan etua. Tästä lähtökohdasta arvioin myös tätä välikysymystä. Isänmaalle ja suomalaisille oikeita asioita sekä ratkaisuja on voitava tukea riippumatta siitä, esitetäänkö niitä hallitus- vai oppositiosuunnasta. Olen samaa mieltä useista välikysymyksen tavoitteista. Erityisesti allekirjoitan sen lähtökohdan, että kotimainen ruuantuotanto ei ole vain elinkeinokysymys. Se on myös huoltovarmuus- ja turvallisuuskysymys. Suomen on mielestäni pyrittävä mahdollisimman suureen omavaraisuuteen kolmella keskeisellä alalla: ruuantuotannossa, energiantuotannossa sekä aseiden ja ampumatarvikkeiden tuotannossa. Kun nämä sektorit ja perusasiat ovat kunnossa, olemme vahvempia ja kestämme paremmin myös kriisejä. Tämä ei suinkaan tarkoita kansainvälisestä yhteistyöstä luopumista. Se tarkoittaa, että kannamme vastuun omasta toimintakyvystämme. Emme saa rakentaa turvallisuuttamme sen oletuksen varaan, että kaikki tarvitsemamme voidaan kaikissa tilanteissa hankkia tänne peräpohjolaan muualta. Arvoisa rouva puhemies! Ruokaomavaraisuuden perustana täytyy olla kannattava maatalous. Viljelijän on saatava työstään, investoinneistaan ja kantamastaan riskistä asiallinen korvaus. Yhdyn välikysymyksen tavoitteeseen tasapainottaa ruokaketjun tulonjakoa ja vahvistaa alkutuottajan neuvotteluasemaa suhteessa kauppaan ja teollisuuteen. Uudistusten täytyy näkyä tuottajan saamassa hinnassa. Kriisitukea voidaan tarvita poikkeuksellisissa tilanteissa, mutta maatalouden tulevaisuutta ei pidä rakentaa toistuvien hätäpakettien varaan. Tuottajan pitäisi saada huomattavasti nykyistä kestävämpi toimeentulo markkinoilta. Siksi kannatan tuottajaorganisaatioiden aseman ja elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien vahvistamista sekä tuotantokustannusten muutoksen huomioivia sopimusehtoja. Odotan hallitukselta myös selkeää aikataulua ruokaketjun ostajavoimaan puuttuville kilpailulain muutoksille. Tavoitteena tulee olla sekä kohtuuhintainen ruoka kuluttajalle että kohtuullinen toimeentulo sen tuottajalle. Kumpaakaan ei pidä unohtaa. Maatalous tarvitsee myös toimivat tiet, tietoliikenneyhteydet, energiaa ja saavutettavat peruspalvelut. Maaseudun elinvoiman turvaaminen on samalla ruokatuotannon edellytysten turvaamista. Mielestäni koko Suomen asuttuna pitäminen ja maatalouden tukeminen ovat turvallisuuspolitiikkaa parhaimmillaan. Arvoisa rouva puhemies! Kolmas keskeinen kysymys on EU-rahoitus. Kannatan välikysymyksen tavoitetta turvata Suomen maatalousrahoituksen vähintään nykyinen taso sekä maaseudun kehittämisen rahoitus vuosien 2028—2034 rahoituskehysneuvotteluissa. Myös riittävä kansallinen liikkumavara on säilytettävä. Hallitukselta tarvitaan määrätietoista Suomen etujen puolustamista. Mahdollisia heikennyksiä ei pidä kuitata pelkällä viittauksella komission alkuperäiseen ehdotukseen. Odotankin hallitukselta selkeitä tavoitteita, aktiivista neuvottelutyötä ja avointa vastuunkantoa tuloksista. Arvoisat edustajat, tässä keskustelussa meidän ei tarvitse olla samaa mieltä jokaisesta väitteestä voidaksemme tunnistaa yhteisen päämäärämme. Hallituksen perusteltuja toimia pitää voida tukea, ja puutteisiin pitää voida vaatia korjauksia. Suomalaisen viljelijän tulevaisuus, kansalaisten ruokaturva ja isänmaan kriisinkestävyys ansaitsevat pitkäjänteisiä ratkaisuja yli puoluerajojen. Suomen kansan ja isänmaan edun on oltava yhteinen lähtökohtamme myös silloin, kun olemme keinoista eri mieltä. — Kiitoksia.
Kiitoksia, arvoisa rouva puhemies! Aloitan tuosta edustaja Mehtälän toteamuksesta. Nimenomaan se elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantioikeuksien lisääminen parantaa tuottajan asemaa. Ehdottomasti niin. Se on täysin välttämätöntä, jotta me pystymme jollakin tavalla saamaan tietoa siitä markkinasta ja myöskin siitä, onko siellä niitä kohtuuttomia sopimusehtoja, onko private labeleissa sellaisia toimintatapoja, jotka eivät kestä päivänvaloa. Nämä ovat olleet absoluuttisen tärkeitä muutoksia, joita on tehty, ja niitä on tarvittu. Vielä kun mennään tähän tilastokeskusteluun, niin todellakaan missään vaiheessa en ole näitä tilastoja lähtenyt kiistämään, mutta Luken tutkijan viesti: ”Taloustohtorin Maa- ja puutarhatalouspalvelussa kuvataan suurimpien 23 500 maatalous- ja puutarhatalousyrityksen tulos- ja kannattavuuskehitystä”, eli nämä ovat niin sanotut päätoimiset. ”Nämä tuottavat yli 90 prosenttia Suomen maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotannosta.” Näitten kannattavuuskerroin on 0,3, [Anne Kalmarin välihuuto — Hilkka Kempin välihuuto] mutta sitten siellä on mukana 17 000 yritystä, jotka tuottavat vajaan 10 prosenttia kokonaistuotannosta. Eli tätä olen pyrkinyt teille kuvaamaan, että meillä on iso joukko yrityksiä, joitten tuotos suomalaiseen ruuantuotantoon on pieni. On ihan selvä, että jos se on sivutoimista, se on sellaista, että todellakaan sillä ei ole tarkoitus edes sen perheen elää, ei edes välttämättä sen viljelijän itsensä, vaan hän hakee elantonsa pääosin muualta, ja jos me katsomme ja sanomme, että nämä 17 000 yritystä olisivat määräävässä asemassa sen suhteen, mitä suomalaisella maataloudella tulee... [Anne Kalmari: Mutta ei sitä pidä tappiolla tehdä!] Tässä asiassa täytyy sanoa, että tämä hallitus on nimenomaan lähtenyt siitä, että me haluamme tällä ylläpitovelvoitteella, joka nyt on komissiossa hyväksytty, vaikuttaa siihen, että suomalaisessa maataloudessa tuet kohdistuvat ruokaa tuottavaan maatalouteen eli niille, jotka ovat vastuussa tästä Suomen huoltovarmuudesta ja elintarviketurvallisuudesta ja viime kädessä kokonaan, voi sanoa, turvallisuuspoliittisesta tilanteesta myöskin sitä kautta, koska itse ajattelen niin, että se ruuantuotanto on osa tätä meidän turvallisuuspolitiikkaa. Edustaja Rantanen täällä nosti esille tämän vientiasian ja kyseli, miksi ei haeta esimerkkiä muualta. No, nimenomaan on haettu esimerkkiä muualta. Tämä ruokaneuvosto ja koko tämä, millä tavalla tätä ruokastrategiaa lähdetään juoksuttamaan eteenpäin, on nimenomaisesti rakennettu Irlannin mallin mukaisesti, on haettu sieltä parhaat palat, otettu käyttöön. Tämän volyymin kasvu on 18 prosenttia, ja arvon kasvu on ollut 7 prosenttia, mikä kertoo siitä, mikä tuli täällä muutamien puheenvuoroissa esille, että me viemme vieläkin liian paljon bulkkia, elikkä se arvonlisä pitää pystyä nostamaan edelleen isommaksi. Sitten täällä nousi esille — minun mielestäni oli hyvä nosto, oliko edustaja Eestilä, vai kuka sanoi siitä — että nyt pitää myöskin nähdä se, että suomalaisella maataloudella on oikeasti ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöitten vallitessa myöskin mahdollisuuksia siihen, että täällä puhtaan veden ja tuotantoketjujen ja myöskin tautivapaitten tuotantoketjujen maassa, missä ei ole salmonellaa ja missä pystytään varmistamaan nämä vastuulliset tuotantoketjut, meillä on oikeasti mahdollisuus olla kokoamme suurempi ruuantuottaja maailmassa. Tähän on minun mielestäni järkevää ja hyvä tarttua. Edustaja Mikkonen nosti esille tätä kestävyysmurrosta. Juuri tätä tällä hallituskaudella on lähdetty hakemaan, jotta pystyttäisiin irtautumaan fossiilisista lannoitteista, jotta pystyttäisiin saamaan kotimainen biokaasutuotanto ja sitä myöten myöskin kiertotalouslannoitteet paremmin käyttöön. Juuri tätä me olemme tehneet. [Anne Kalmarin välihuuto] Ainakin edustajat Lyly, Honkasalo ja Mattila kyselivät tästä, millä tavalla me varmistamme, että suomalaisilla maatiloilla meillä noudatetaan työehtosopimuksia. Meillä on sosiaalinen ehdollisuus — sosiaalinen ehdollisuus. Eli sen lisäksi, että vaaditaan meidän viljelijöiltä, että noudatetaan meidän työlainsäädäntöä, heiltä vaaditaan vielä tätä sosiaalista ehdollisuutta, joka tarkoittaa sitä, että jos ei noudateta, niin silloin on jopa mahdollisuus maataloustukien menetykseen. Täytyy sanoa, että suomalainen viljelijä tässäkin asiassa toimii hyvin ja vastuullisesti. Edustaja Wickström nosti esille, ja taisi muutama muukin nostaa, miltä se tulevaisuudennäkymä näyttää. No, silloin kun keskusta oli hallituksessa, korkeimmillaan 190 sukupolvenvaihdosta tehtiin vuonna 22. Nyt tällä hetkellä 356 nuorta aloittaa, eli yksi nuori aloittaa joka ikinen päivä, plus meillä on seitsemän porotalouden aloittajaa myöskin. [Anne Kalmarin välihuuto — Pertti Hemmilän välihuuto] Elikkä kun tässä on uskoa luotu tulevaisuuteen, on myöskin syntynyt uskoa tulevaisuuteen. Sitten täällä kysyttiin vielä niistä investoinneista. CAP-suunnitelman muutoksessahan 58 miljoonaa laitettiin nyt vielä lisää siihen, [Puhemies koputtaa] että pystytään näitten investointien tuet varmistamaan. Oinas-Panuma kysyi näistä lammasteurastuksista. Millään EU-maalla ei ole tämäntyyppistä poikkeusta, mitä hän täällä kysyi, ja tätä on komissiosta useamman kerran kysytty. Ruotsissa on ollut ainoastaan sellainen määräaikainen, joka on sekin poistunut tällä hetkellä. Elikkä tästä on ollut kysymys. Jatketaan tätä keskustelua. Täällä on paljon hyviä kysymyksiä, mutta kaikkiin ei kerkeä kerralla vastata. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! Täällä on käyty kohta jo kolmatta tuntia tätä keskustelua, ja vajaan 40 vuoden kokemuksella tästä yrittäjätoiminnasta voin sanoa, että välillä nämä keskustelut ovat olleet kyllä melko ala-arvoisia, jos täällä puhutaan sukupuolenvaihdoksista, kun puhutaan maanviljelijöitten hädästä. Tähän haluan kyllä kiinnittää huomiota. Nimittäin nyt on kysymys tästä päivästä, tästä hetkestä ja siitä, mikä viljelijöitten tilanne on. Elikkä siellä ovat polttoainekustannukset, lannoitekustannukset nousseet merkittävästi. Tällä hetkellä on esimerkiksi viljanviljelijöitä, jotka eivät pui satoa sen takia, että viljan laatu on heikentynyt sateiden takia ja kuivaaminen maksaa aivan valtavasti. Ja täällä sitten kinastellaan tämmöistä, että mitä on tehty vuosikymmeniä sitten. Kuitenkin tässä on tämän aamun tilasto, joka ei valehtele. Maatalouden yrittäjätulo, tuotot ja kannattavuus ovat näiden kolmen vuoden aikana, kun hallitus on toiminut, olleet armottoman alhaalla suhteessa aikaisempaan. Elikkä tämä, että elintarvikemarkkinalakia korjataan, on hyvä asia, mutta se, että elintarvikemarkkinavaltuutetun tiedonsaantia parannetaan, ei kyllä viljelijän tuottajahintaa nosta tällä hetkellä millään tavalla eikä kustannuksia vähennä. Niihin meidän pitäisi kiinnittää nyt huomiota, [Puhemies koputtaa] mitkä ovat viljelijän kustannukset suhteessa tuottoihin. [Juha Mäenpää: Olipa hyvä puheenvuoro! — Eduskunnasta: Asiantuntijan puheenvuoro!]
Arvoisa rouva puhemies! Eduskuntavaalit vuonna 23 käytiin, ja sen jälkeen todettiin, mikä on tilanne. Keskusta sai loistavan vaalituloksen 23 kansanedustajalla. [Mikko Savola: Ihanaa, että edelleen haikaillaan keskustan perään!] Sitten aloitettiin hallitusneuvottelut, ja siellä kysyttiin muun muassa semmoista, että millä konkreettisilla keinoilla parantaisitte suomalaisen ruuantuotannon ja metsätalouden tulevaisuutta. Teidän puoluejohtonne välityksellä... Te ette käytännössä vastanneet mitään, te jätitte tyhjän paperin. Arvoisa maatalousministeri, mitä te ajattelette, kääntyikö Santeri Alkio haudassaan [Tuomas Kettunen: Alkio mainittu!] vai miten hän reagoi tähän asiaan — tai olisi reagoinut, mikäli olisi elossa?
Arvoisa rouva puheenjohtaja! Ruuan hinta on noussut Suomessa merkittävästi kuluttajille, ja rahaa liikkuu ruokaketjussa enemmän kuin koskaan, mutta silti alkutuottajan käteen jäävä osuus on kestämättömän pieni. Kaikki ryhmien puheenvuorot sitä ovat nyt myöskin tukemassa. Elintarvikemarkkinalakia on uudistettu, mutta nyt sitä on alettava elää todeksi niin, että se näkyy suoraan viljelijän saamassa hinnassa. Kustannusriskiä ei saa kaataa yksin tuottajan niskaan. Samanaikaisesti Maaseudun Tulevaisuudesta voimme lukea, että kasvinviljelijä saa 20 prosenttia parempaa hintaa samasta tuotteesta, kun taas Suomessa maatalouden kannattavuus on romahtanut koko Euroopan unionin heikoimmaksi. Meidän on saatava suomalaisten tuottajien hinnat nousemaan edes eurooppalaiselle tasolle. Kysynkin ministeriltä: onko nyt vuoropuhelu jo käynnistetty elintarvikeketjun osapuolten ja kaupan kanssa, jotta tuottajien hinnat saataisiin edes eurooppalaiselle tasolle? Alkutuottajien neuvotteluasemaa suhteessa keskittyneeseen kauppaan on nyt vahvistettava. Suomalaisen ruuan tuottaja ansaitsee työstään oikeudenmukaisen korvauksen.
Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä hallitus ei ole vielä ratkaissut aivan kaikkea. Ne rakenteelliset ongelmat, joista tänään puhumme, eivät ole syntyneet vain kolmen viime vuoden aikana. Suomen EU-jäsenyyden aikana Suomen Keskusta on pitänyt maa- ja metsätalousministerin salkkua enemmän kuin mikään muu puolue. Tässä nyt näytöt, joiden perään kysytään. Emme myöskään lupaa suomalaisille lisää uutta velkaa ratkaisuna vaikeaan tilanteeseen. Päinvastoin olemme vahvistaneet investointien rahoitusta, mahdollistaneet Finnveran aiempaa vahvemman roolin maataloudessa, helpottaneet nuorten viljelijöiden alalle pääsyä, parantaneet biokaasuinvestointien edellytyksiä [Anne Kalmari: Vaikeuttaneet, todella paljon vaikeuttaneet!] ja puolustaneet maataloutta EU-rahoitusten tulevissa neuvotteluissa. — Kiitoksia, arvoisa puhemies.
Arvoisa rouva puhemies! Suomessa on Euroopan kannattamattomin maatalous. Neljä tilaa lakkaa joka ikinen päivä, ja meillä on Euroopan kallein diesel. Huoli on toden totta vakava. Kyllä minä pysähdyin, kun naapurin pellolla hyppi 40 villisikaa, ja viimeisin sikaruttoon sairastunut tapaus löytyy tunnin ajomatkan päästä. Afrikkalainen sikarutto on riehunut maassamme jo puolitoista kuukautta. Reagointi on ollut auttamattoman hidasta ja täysin riittämätöntä. Seuraan kauhulla tartuntavyöhykkeen leviämistä: 37 todettua tapausta jo kolmessa kunnassa. Liian vähän ja liian myöhään. Me tarvitsemme palkkion kaadetuista villisioista, aitaamista ja teknologiaa raatoetsintään. Me tarvitsemme maailman parhaat käytänteet käyttöön. Missä ne ovat? Missä on lupaus tulevaisuudesta, kun tiloilta saattaa lähteä 40 miljoonan euron vientitulot? Täällä pääministeri puhui kauniisti elintarvikeviennistä — 40 miljoonan euron vientitulot. Arvoisa maa- ja metsätalousministeri, vastaavatko sikaruton toimet teistä maa- ja metsätalouden tarpeita?
Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tämä neuvottelutulos: Jos tämä hallitus pystyy samaan neuvottelutulokseen, nostan hattua. 20 prosenttia on tulossa alennusta. Elintarvikemarkkinalaki on tehty ministeri Lepän aikana, ja nyt on viides kerta, kun sitä uudistetaan. Kiitos ministeri Essayahille, että uudistaa, kokoomuksen vastustuksesta huolimatta. Mutta missä on kilpailulaki? Tiedän, että kokoomus sitä henkeen ja vereen vastustaa, mutta olisin suonut, että perussuomalainen ministeri olisi vienyt sen maaliin ja olisimme saaneet reilummat elintarvikemarkkinat, kaupan valtaa olisi suitsittu ja sisäänostajat, oli kyse myllyistä tai keskittyneestä kaupasta, olisivat joutuneet vertaisilleen tarjoamaan sen saman tuotteen ja tuottajaorganisaatiot voisivat järjestäytyä ilman pelkoa kartellista.
Kiitos, arvoisa puhemies! Suomalaisen maatalouden ahdinkoa ei käy kiistäminen, mutta onneksi Orpon hallitus on tehnyt lukuisia toimia tuottajan aseman vahvistamiseksi — todella monia toimia, niin kuin tänään tässä salissa olemme kuulleet. Mainitaan nyt vaikka tämä elintarvikemarkkinalain uudistaminen. Keskusta sen sijaan näyttää potevan aikamoista poliittista muistinmenetystä, kun näyttää tyystin unohtaneen, että jakoi viime kaudella kyllä kriisipaketteja, mutta tähän rakenteelliseen ongelmaan te ette pureutuneet — juuri siihen, mistä tänään puhutaan: siihen, että viljelijälle jää ruokaketjussa liian pieni osa ruuan hinnasta. Poliittisen muistinmenetyksen piikkiin mennee sekin, että sehän oli keskustalainen maa- ja metsätalousministeri Kurvinen, joka neuvotteli nykyisen CAP-kauden, nykyisen CAP-sopimuksen, ja hänhän kehui vuolaasti neuvottelutulosta suomalaisten viljelijöiden kannalta erittäin hyväksi. Suora sitaatti: ”Kova neuvottelu-urakka tuotti hyvän tuloksen viljelijöiden kannalta.” No, nyt te sitä moititte ja moititte byrokratiasta. Eikö tämä neuvottelutulos sitten ollutkaan hyvä?
Arvoisa rouva puhemies! Täällä edustaja Hemmilä siteerasi MTK:n lausumia. Minä voisin siteerata MTK:n aikaisempaa puheenjohtajaa Esa Härmälää, joka tapasi sanoa, että hänelle on armeijassa opetettu, että jos maasto ja kartta eivät täsmää, maasto on aina oikeassa. Arvoisa puhemies! Tässä tilanteessa sekä maasto että kartta täsmäävät. Ministeri viittasi, että meidän väitteemme siitä, että Suomen maatalous on Euroopan kannattamattominta, ei pitäisi paikkaansa, mutta näin kertovat Luken ja Taloustohtorin tilastot. Näin kertoo viesti kentältä esimerkiksi edustaja Hemmilän kotimaakunnasta, Varsinais-Suomesta: maatalouden kannattavuustilanne on äärimmäisen heikko. [Pertti Hemmilän välihuuto] Ja edustaja Hemmilän siteeraama huoli vuodelta 22 oli ajalta, jolloin maatalouden kannattavuus oli moninkertainen verrattuna tähän päivään. Edustaja Hemmilä, moninkertainen, yli 1 — 1,02 — oli kannattavuuskerroin. [Anne Kalmari: Kyllä!] Katsokaa tilastoja, opetelkaa luvut. Tuo väite oli täysin perätön.
Rouva puhemies! Luen tässä Yleltä tiedotteesta pätkän: ”Maatalous ajautunut EU-ajan vakavimpaan kriisiin — MTK-johtokunta kokoontunut kriisikokoukseen. MTK:n johtokunta luovutti maan hallitukselle vaatimukset suomalaisen maatalouden ja ruuantuotannon pelastamiseksi. Maatalouden kannattavuus on nyt EU-historian alimmalla tasolla.” Mutta mitä ihmettä, tämä uutinen ei olekaan tältä vuodelta eikä tältä päivältä, vaan tämä on vuodelta 2022, [Välihuuto] kun keskusta oli hallinnut maatalousministeriötä peräti seitsemän vuoden ajan. [Eduskunnasta: Ja sen jälkeen on suunta vain alaspäin!] Näin on silloin käynyt, jotenka nyt on tilanne se, [Välihuutoja keskustan ryhmästä] että jos keskusta olisi jatkanut maatalouspolitiikan vetovastuussa vielä tämän kauden, kuinka pohjalla me sitten oltaisiinkaan.
Rouva puhemies! Paikalla olen. — Ja kiitoksia, edustaja Hänninen: Itä-Suomi on mainittu heti puheen alkuun. — Kokoomuksen ryhmäpuheessa puhuttiin siitä, että suurpetokonkelo on ratkaistu, ja moni puheenvuoro on mennyt metsästykseen ja suurpetoihin. Mutta ministeri Essayah, kuten edustaja Hoskonenkin kysyi, miksi te lähetitte omissa nimissänne ministerinä poronhoitoalueen karhun kiintiömetsästysasetuksen lausunnolle, vaikka eduskunta joulukuussa poisti sieltä metsästyslain 41 §:stä poronhoitoalueen kokonaan? Miksi te teitte näin? Jos eduskunta tätä lain pykälää on valtuuttanut laajentamaan niinkin paljon, että se poisti poronhoitoalueen sieltä, niin kun se valtuutus laajenee näin merkittävästi, eikö silloin pidä valmistella uusi valtioneuvoston asetus eikä käyttää yli kymmenen vuotta vanhaa asetusta? Minä kysyn, rouva ministeri: ettekö te usko eduskunnan tahtotilaa, vai onko teillä joku viha tätä eduskuntaa kohtaan, että te ette [Puhemies koputtaa] tätä eduskunnan tahtoa vie ministeriössä eteenpäin? [Hannu Hoskonen: Miksi?]
Arvoisa puhemies! Tilastot näyttävät melko surkeilta Suomen kannalta. Suomessa on Euroopan kannattamattomin maatalous, Suomessa on Euroopan kallein diesel, Suomessa on Euroopan keskittynein kauppa ja itse asiassa joillakin mittareilla mitattuna jopa maailman keskittynein kauppa ja myös Euroopan suurin työttömyys, ja kaikki nämä asiat vaikuttavat myös maatalouden kannattavuuteen, joten eivät asiat aivan niin hyvin ole, mitä sieltä ministeriaitiosta annetaan aina ymmärtää. Viljelijöitten suurin ja tärkein viesti meille päättäjille on ollut, että tuottaja haluaa kannattavuuden tuotteidensa kautta, niin että kun he viljelevät ja tuottavat tuotteita, niin se tulos siitä tulee heille sen kaupan kautta, ja se on aivan niin kuin missä tahansa yritysmaailmassa. On hyvä, että elintarvikemarkkinalakia on nyt säädetty, mutta nyt on kysymys siitä, kuinka se saadaan sitten käytännössä toimimaan ja noudattaako kauppa sitä lakia, ja tästä olen myös huolissani. Haluaisinkin kuulla ministeriltä, mitkä ovat seuraavat toimenpiteet kannattavan markkinan suhteen.