Bergbom Miko
51 puheenvuoroa
Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä nostaa havainnon siitä, että kun edustaja Lyly totesi puheenvuorossaan, että suomalaista asukasta kohden, henkeä kohden laskettavat päästöt ovat hieman korkeammalla kuin EU:ssa keskimäärin, niin sillekin voi olla syitä, joista ensimmäinen on se, että Suomi on pitkien etäisyyksien maa, ja toinen syy on se, että Suomi on myös aika kylmä maa. Nämä kannattaa pitää mielessä. Mietitään tätä asiaa vaikka sähköautojen, hybridiautojen kannalta. Tietysti ne kehittyvät koko ajan, mutta tiedetään, että akkujen kestävyys, ajoaika niillä akuilla, se, kuinka monta kilometriä pääsee eteenpäin, on suoraan kiinni siitä, mikä se ulkolämpötila on. Jos on miinus 20 astetta pakkasta, niin käypä aika nopeasti niin — etenkin pikkusen vanhemman sukupolven autoissa, joissa ei ole vaikka akun esilämmitystä ynnä muuta — että se toimintasäde tippuu aika paljon, itse asiassa merkittävästi. Näin ollen, kun suomalaisen tarkan markan ihminen menee autokaupoille, hän osaa laskea nämä yksi plus yksi, että mikä on se ajoneuvo, mikä toimii siinä omassa arjessa. Näin ollen: Ajatellaan, että ihminen asuu Espanjassa jossain asutuskeskuksessa, jossa kaikki palvelut ovat suhteellisen lähellä ja siellä on suhteellisen lämmin ympäri vuoden. Se vähän vanhemmankin sukupolven sähköauto itse asiassa ajaa asiansa vallan hyvin sen ihmisen päivittäisessä arjessa. Sitten taas jos verrataan suomalaiseen: Otetaan esimerkkihenkilö Jorma, tämmöinen remonttireiska, joka menee esimerkiksi työmaalle 50 kilometrin päähän, siis päivittäinen ajomatka 100 kilometriä kesät talvet. Jokainen ymmärtää, että siinä kohtaa semmoinen vanhemman sukupolven sähköauto ei välttämättä ole optimaalinen ratkaisu siihen omaan arkeen. Tämä nyt oli vain yksi esimerkki, mutta se aiheuttaa myös sen, että tavallaan siinä sen autokannan uusiutuminen ei ole niin yksinkertainen ja nopea prosessi. Puhumattakaan sitten siitä, kun mennään raskaan liikenteen puolelle, jossa ne etäisyydet ovat vielä huomattavasti pidempiä kuin Keski-Euroopassa, kun otetaan huomioon Suomen sijainti käytännössä logistisena saarena. Nämä ovat semmoisia tekijöitä, mitkä vaikuttavat myös tieliikenteen päästöihin. Sitten lyhyesti totean sen, minkä olen todennut useaan kertaan — muun muassa Kuuntelija-podcastissa — mitä tulee jakeluvelvoitteeseen. Siis sinällään en vastusta jakeluvelvoitteen kaltaista mekanismia, koska siinä on se etu, että se vähentää meidän riippuvuutta globaaleista kriiseistä. Mutta ongelma, mikä siinä on, on se, että tällä hetkelläkin se velvoitesekoite, mitä siihen laitetaan, on huomattavasti kalliimpaa kuin raakaöljy. Jos meillä nyt vedettäisiin jakeluvelvoite nollaan, niin tässäkin tilanteessa se laskisi hintaa. Tämä on se perusongelma, että mikä siinä on niin vaikeata, että me ei tässä maassa saada sitä velvoitetta edullisemmaksi. Vastaus ei ole, että nostetaan velvoitetta vain Suomessa, jolloin hinta lähtee laskuun. En usko, että Suomen kysyntä siihen ihan vielä riittää. Periaatteessa se on ideana kaunis ja hyvä huoltovarmuusnäkökulmastakin, mutta ongelma tulee siinä kustannuksessa, mikä se on, ja se on tällä hetkellä liian korkea. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Täällä on jälleen kerran käynnissä tämmöinen itseruoskinnan suomenmestaruuskilpailut siitä, kuinka Suomi tekee liian vähän ilmastotoimia ja kuinka tämä hallitus on suorastaan pahuuden ilmentymä, kun se on päättänyt laskea muun muassa polttoaineveroja tällä hallituskaudella. Se toden totta on poikkeuksellista Suomen lähihistoriassa, joka tuntee eri hallituskausilta lähinnä polttoaineveron korotuksia, mutta mitäpä muuta sitä vasemmalta voisi odottaakaan. Ilmastonmuutos, Suomen rooli siinä: Jos ajatellaan nyt positiivisen kautta, niin kyllä se ihan keskeisin voimavara, mitä meillä tässä maassa on, liittyy suomalaiseen teknologiseen osaamiseen ja sitä kautta niihin tuotteisiin, niihin tavaroihin, mitä tästä maasta viedään ulkomaille. Ymmärtääkseni nimenomaan ilmastovuosikertomuksessakin nostetaan esiin, että itse asiassa suomalaisella teknologialla noin niin kuin globaalisti pystytään laskemaan päästöjä. Ja tämä on se asia, jonka puolesta kyllä olen valmis liputtamaan. Ylpeänä puolustan sitä, että maailmalle voidaan viedä suomalaisia innovaatioita ja teknologioita, jotka esimerkiksi laskevat lähipäästöjä kaupungeissa, tehtaissa ja näin poispäin, joilla on sitten välittömiä vaikutuksia paikallisväestöön, heidän hyvinvointiinsa ja näin poispäin. Se on iloinen asia. Mutta sitten siitä, kuinka nopeasti haluamme olla hiilineutraaleja, arvoisa rouva puhemies, on kyllä käytävä vakava keskustelu. Nimittäin minun on henkilökohtaisesti kovin vaikea uskoa, että me suomalaiset päättäjät olisimme keksineet jotain niin viisasta ja fiksua, että me näemme sen kilpailuvalttina, että olemme toden totta yhtenä maailman ensimmäisenä maana hiilineutraali. Siis jos Suomella on 2035-tavoite, niin muistutetaan taas mieliin, että Euroopan unionilla, joka tekee siis todella tiukkaa ilmastopolitiikkaa muun muassa ennallistamisasetusten kautta — joka maksaa Suomelle muuten arvioiden mukaan 1,2 miljardia euroa, valtiolle noin miljardin vuodessa vuoteen 2050 mennessä joka vuosi — se on 2050, Ruotsilla 2045, Saksalla 2045, Britannialla 2050, Kanadalla 2050, Kiinalla 2060. Yhdysvalloista puhumattakaan, joka jälleen kerran Pariisin ilmastosopimuksesta lähti. Näin. Eli tavallaan se, mikä on se hinta, että me saamme olla hiilineutraaleja 2035, on tietenkin olennainen kysymys, ja se, kuka sen maksaa. Kuka sen maksaa? Maksaako sen se hyvätuloinen suomalainen, joka asuu kaukolämmön piirissä pääkaupunkiseudulla ja ajaa sähköautolla töihin? Maksaako? Maksaako se maaseudulla sitä dieselautoa käyttävä, omakotitalossa öljylämmitystä käyttävä vanhempi herrasmies sen laskun siitä hiilineutraalista maailmasta, vai maksaako sen koulussa suomalainen nuori — joka joutuu syömään sitä kasvisruokaa, mitä hän ei haluaisi syödä, koska se ei kerta kaikkiaan maistu hyvältä — sillä, että häneltä viedään jo liharuoatkin pöydästä ilmastonmuutoksen nimissä? Käykö siinä itse asiassa niin, että me ajetaan tieten tahtoen suomalainen metsäteollisuus alas, jonka arvonlisäykseen kuitenkin Suomen talous hyvin pitkälti edelleen perustuu, joskaan ei enää niin paljon kuin ennen mutta edelleen merkittävä, yli 10 miljardin euron arvonlisäys kokonaisuudessaan meidän maassa, tuhansia ja tuhansia työpaikkoja? Meillä on satojatuhansia metsänomistajia. Metsäteollisuus ajetaan siis alas. Halutaanko me ajaa sitten vielä suomalainen ruuantuotanto alas — siis nyt puhun lihatuotannosta ynnä muusta — tai tuhota sen kustannuskilpailukyky ilmastonmuutoksen nimissä, kun muut Euroopan maat nauravat meille ja jatkavat omia toimiansa? Se on paitsi huoltovarmuuden kannalta myös ihan yleisen järjen käytön kannalta todennäköisesti erittäin huono idea. Eli korostan: Uskon niihin teknologisiin ratkaisuihin, joita tässä maassa kehittävät suomalaiset huippuyritykset. Hienoja innovaatioita, viedään niitä, käytetään niitä, otetaan ne käyttöön, mutta ei laiteta sitä laskua suomalaiselle veronmaksajalle, suomalaiselle metsäteollisuudelle, suomalaiselle maataloudelle, jotta voidaan sitten poseerata joissain ilmastopöydissä. Tässä on monia kysymyksiä, mitkä heräävät tästä ylipäätänsä. Ensinnäkin nyt vaikka Suomen päästöt ja Suomen metsien hiilinielut. Kyllä se nyt on vähän naurettavaa, että kun me mennään rajan yli Ruotsiin, niin siellä yhtäkkiä metsät sitovatkin paljon paremmin hiilidioksidia kuin Suomessa. Miten tämä voi olla mahdollista? Mehän tiedetään ilmiselvästi, että kysymys on eri laskentamalleista [Kaisa Garedew: Just näin!] ja Ruotsi on valinnut itsellensä paremmat laskentamallit. Kiitos hallituksen, tähänkin nyt puututaan ja selvitetään, mikä näissä Suomen malleissa on vikana. Siis summa summarum: toivon, että poliittisessa keskustelussa ilmastonmuutoksesta otetaan tosiasiat huomioon, arvioidaan ja tuodaan esiin rehellisesti ne kustannukset, joita niistä aiheutuu suomalaiselle veronmaksajalle, ja ennen kaikkea ei kiilusilmäisesti pyritä olemaan maailman ensimmäisenä ottamatta huomioon sitä, mikä se kustannus on tavalliselle suomalaiselle veronmaksajalle ja Suomen valtiolle. Esitänpä sellaisen veikkauksen, että seuraava hallitus joutuu toteamaan, että Suomi ei tule olemaan hiilineutraali vuonna 2035. Mutta leikitään yhdessä vielä vähän aikaa, että se on mahdollista.
Arvoisa herra puhemies! Näin salonkikelvottomana on pakko esittää salonkikelvoton kysymys ja nostaa kissa pöydälle: Nimittäin mehän olemme tässä eduskunnassa tottuneet tällä kaudella siihen, että kun SDP tekee esityksiä, muun muassa vaihtoehtobudjetti vuodelle 2024, niin siellä tehtyjen esitysten työllisyysvaikutukset salataan. Mutta nyt on uusi aika, ja Antti Lindtman on viikonloppuna esittänyt demareiden uuden leikkauslistan. He täällä ovat hyvin huolissaan julkisesta taloudesta, ja siellähän leikataan muun muassa vastakkainasettelusta ja epäluottamuksesta. Nyt kun tästä demarit ovat valmiina leikkaamaan, niin en vielä löytänyt kuitenkaan niitä työllisyysvaikutuksia, mutta kysyisinkin valtiovarainministeriltä: ovatko valtiovarainministeriön virkamiehet arvioineet näitä demareiden uusia rakenteellisia toimia, että paljonko sillä epäluottamuksesta leikkaamisella ja vastakkainasettelusta leikkaamisella voidaan saavuttaa valtiontaloudessa tai julkisessa taloudessa säästöä ensi kaudella? Tämä demareiden linja on kyllä kieltämättä hieman ihmeellinen, mutta jatkaa totuttua kaavaa, jossa hämmennetään ja jossa ei uskalleta esittää omia keinoja vaan pyritään peittelemään ja syyttelemään hallitusta.
Kunnioitettu herra puhemies! Haluan vielä nostaa esiin edustaja Kaarisalolle pohdittavaksi sen, että jos katsotte teidän sisarpuoluettanne Tanskassa ja heidän harjoittamaansa maahanmuuttopolitiikkaa, niin voidaan ehkä tällä lailla yleistäen sanoa, että se on hyvin samankaltaista kuin perussuomalaisilla. Aiemmin tässä salissa ryhmäpuheenjohtajanne Tytti Tuppurainen todisti, että Antti Lindtman on Mette Frederiksenin kaveri, ja toivonkin, että näin kaverusten kesken voisitte vielä kertaalleen käydä läpi, että mikäköhän mahtaa olla syynä siihen, että sisarpuolueenne Tanskassa on päätynyt harjoittamaan kireämpää maahanmuuttopolitiikkaa. Sille on varmasti olemassa järkiperusteet, eivätkä ne välttämättä ja uskoakseni ole ääriajattelua. Kun sosiaalidemokraattinen liike kutsuu itseään työväenpuolueeksi, niin toivoisin, että jos ette pysty tunnistamaan näitä maahanmuuton negatiivisia vaikutuksia sosiaaliturvariippuvuuteen, tulonsiirtoihin yleisesti tai rikostilastoihin, niin tunnistaisitte sen vaikutuksen edes suomalaisiin työmarkkinoihin. Tälläkin kaudella ollaan paljon käyty läpi jo pelkästään sitä, minkälaisia ongelmia maahanmuutto aiheuttaa suomalaisilla työmarkkinoilla. Tämän muuten tunnistavat ja tunnustavat ihan ay-liikkeetkin. Heidänkin kanssaan tätä keskustelua on käyty neljän seinän sisällä. Elikkä siellä on paljon työperäistä hyväksikäyttöä, kun heitä tulee kolmansista maista, hyvin alhaisen elintason maista. Jos he pääsevät Suomeen nyt sitten nostamaan elintasonsa, sanotaan, siihen lähtökohtaan verrattuna monikymmenkertaiseksi, niin se on heille elintason nousu, vaikka tämän maan sisällä tosiasiassa heitä viedään kuin kuoriämpäriä siellä työmarkkinoilla ja heidän elintasonsa tämän maan sisällä on äärimmäisen heikko. He eivät tunne oikeuksia, he eivät tunne suomalaisen työmarkkinan pelisääntöjä, ja näitä hyväksikäytetään. Monesti itse asiassa työperäisessä hyväksikäytössä ja siihen liittyvissä ilmiöissä on kyse siitä, että maahanmuuttajat hyväksikäyttävät maahanmuuttajia. Tämä on ihan tyypillinen ilmiö työperäisessä hyväksikäytössä. Sitten mitä tulee vielä vaikutuksiin suomalaisiin työmarkkinoihin ja suomalaiseen duunariin, suomalaiseen työntekijään: muun muassa alkaen nämä kielitaito-ongelmat, ne ovat ongelmana, mutta myös se, että mikäli meillä on ikään kuin loputon työvoimareservi kolmansista maista, niin se vaikuttaa suoraan siihen, mitenkä suomalaisen työntekijän palkkakehitys tapahtuu, koska jos on saatavilla lisää työvoimaa käytännössä rajattomasti, se aikaansaa sen, että palkan nousulle ei ole tarvetta. Tämänhän EK on tunnistanut ja tunnustanut, ja sen takia he ajavat niin voimalla esimerkiksi nyt tätä uutta 40 000 maahanmuuttajan tavoitetta, mihin he pyytävät sitoutumaan seuraavalla kaudella. Paneelissa, jossa olin, EK:n paneelissa, nousi sosiaalidemokraattienkin käsi pystyyn: ”Jes, 40 000 tänne.” Miettikää oikeasti, mitä vaikutuksia sillä on. Jos ette ymmärrä niiden vaikutuksia tulonsiirtoihin, rikostilastoihin, alueiden eriytymiseen, [Puhemies koputtaa] niin ymmärtäkää edes työmarkkinoihin kohdistuvat negatiiviset vaikutukset.
Arvoisa herra puhemies! On ilo kuulla, että edustaja Kaarisalo on huolissaan keskustelukulttuurin, erityisesti eduskunnan keskustelukulttuurin, vaikutuksesta suomalaisten ihmisten luottamukseen, tämmöiseen yleiseen yhteiskunnalliseen koheesioon. Mutta toivon, että viette tämän saman viestin omalle eduskuntaryhmällenne. Nimittäin jos oikein tarkkaan tässä on seurannut tämänkin hallituskauden aikana käytyä keskustelua, niin taitaapi olla niin, että nimenomaisesti sosiaalidemokraattien johdolla on kyllä hyvin voimallisesti haluttu antaa se kuva, että tämä hallitus on alasajamassa hyvinvointivaltion, täällä on sinimusta oikeistohallitus, fasistihallitus, joka on täynnä rasisteja, jotka haluavat vain kiusata maahanmuuttajia, ja kuinka se ajaa soten alas, ajaa koulut alas, ei välitä pienituloisista, vihaa köyhiä. Näitä syytöksiä voisi jatkaa loputtomiin, joita te ruokitte viikosta toiseen. Kauden alussa yhteistyössä vaalirahoittajienne kanssahan pistitte vielä maan melkein sulkutilaankin, muistatteko? En ihan ensimmäisenä ole kuuntelemassa hurskastelua siitä, että täällä vasemmistoliitto ja perussuomalaiset ovat ottaneet poliittisessa debatissa yhteen harjoitetusta maahanmuuttopolitiikasta. Katsokaa omaa toimintaanne ensin peiliin. Mutta samanaikaisesti politiikassa asiat ovat vastakkain, ja se nimenomaan kuuluu demokratiaan, että suomalaisilla on mahdollisuus erottaa puolueiden mielipiteet ja se, mitä he ajavat, mahdollisimman selvästi, koska kamala tilannehan on se, jos äänestäjä ei tiedä, kun hän äänestää, oli sitten sosiaalidemokraatteja, kokoomusta tai keskustaa, mitä politiikkaa hän nyt sitten tulee saamaan. Nyt siihen on tuotu niitä eroja, ja se näkyy siinä keskustelussa, ja se on ihan tervettä. Ei sitä kannata pelästyä. Asiat ovat vastakkain, ja näin on. Se on sellaista, se kuuluu politiikkaan. No, sitten politiikassahan muodostetaan hallituksia ja hallitukset muodostavat kompromisseja, ja näin viedään asioita eteenpäin. Tällä hallituksella nimenomaisesti maahanmuuttopolitiikan reformit ovat olleet merkittävänä ajurina esimerkiksi perussuomalaisille, miksi me olemme mukana tässä hallituksessa, kiristääksemme harjoitettua maahanmuuttopolitiikkaa, mitä tässä maassa kukaan puolue ei tätä ennen ole halunnut tehdä. Nimenomaisesti on haukuttu ja arvosteltu perussuomalaisia siitä, millä tavalla me olemme ottaneet kantaa maahanmuuttopolitiikkaan. On kaikin keinoin pyritty ilmaisemaan, että näitä muutoksia ei saisi viedä aikaan. No, itse asiassa sosiaalidemokraattien johdolla vielä tänäkin päivänä kieltäydytään systemaattisesti tekemästä perussuomalaisten kanssa yhteistyötä milloin milläkin tekaistulla tekosyyllä. Tällaista tämä politiikka on. Meillä on täysi oikeus tehdä näitä muutoksia, koska me katsomme, että ne ovat Suomelle ja suomalaisille hyväksi, ja me olemme saaneet vaaleissa niihin mandaatin. Totta kai me puhumme näiden asioiden puolesta, ja totta kai me käymme niistä keskustelua tässä salissa, ja totta kai se on meille iso prioriteetti tässä hallituksessa.
Arvoisa herra puhemies! En täysin kyllä saanut nyt edustaja Kaarisalon kritiikistä kiinni. Siis eihän maahanmuuttopolitiikka ole ainoa asia, jota tämä hallitus muuttaa. Meillä jokaisella sektorilla tapahtuu koko ajan asioita. Meillä on sektoriministerit, jotka tuovat tähän taloon hallituksen esityksiä, joita te harvoin jostain syystä kehutte, mutta jostain syystä halusitte nimenomaisesti tarrata tähän maahanmuuttopolitiikkaan. Toisaalta totesitte kuitenkin sen olevan tärkeä osa, mutta haluan huomauttaa, että lähestulkoon kaikkia hallituksen esityksiä, mitkä liittyvät maahanmuuttopolitiikkaan, siis lähestulkoon kaikkia, likimain kaikkia, SDP on itse asiassa vastustanut yhteistyössä vasemmistoliiton ja vihreiden kanssa ja toisinaan myös keskustan. Elikkä kyllä teillä on ollut siihenkin sananen sanottavana. Mutta kyllä se on keskeinen osa Suomen kokonaisturvallisuutta, sisäistä turvallisuutta, luottamusta, syrjäytymiskehitystä, kuten edustaja Lehtinen edellä vankasti todisti. Me tiedetään esimerkiksi se, että syrjäytyminen, tukiriippuvuus ja sitten vielä rikostilastot päälle — että maahanmuuttajilla on merkittävää yliedustusta siellä. Se liittyy myös segregaatioon eli alueiden eriytymiseen. Jokainen voi ihan omin silmin mennä katsomaan Itä-Helsinkiin, kuinka siellä alueet eriytyvät, ja se näkyy sitten myös väestön hyvinvoinnissa ja tulotasossa ja myöskin monissa muissa ilmiöissä alkaen aina siitä, että sitten suomalaiset koulushoppailevat itsellensä toisenlaisia kouluja, joissa maahanmuuttajien osuus on pienempi, minkä jälkeen sinne jää merkittävä yliedustus maahanmuuttajia, mikä sitten kuormittaa paitsi opettajia myös oppilaita itseään, koska eiväthän ne resurssit samassa suhteessa kasva kuin ehkä resurssitarve. Tässähän tullaan siihen, että koska me elämme rajallisten resurssien maailmassa, minkä perussuomalaiset nähdäkseni hyvin tunnistavat, niin me tiedämme sen, että me emme voi loputtomasti sulkea silmiä ja korvia siltä, että mikäli me jatkamme aiemman kaltaisella maahanmuuttopolitiikalla, se johtaa hyvinvointiyhteiskunnan — tai, kuten te tuppaatte kertomaan, hyvinvointivaltion — lopulliseen tuhoon. Se johtuu yksinkertaisesti ja vain ja ainoastaan siitä puhtaasta matematiikasta, että jos maksajia on vähemmän kuin tulonsiirtojen saajia, niin silloin otetaan velkaa, ja sen velanoton tien päässä on lopulta se, että sitä ei enää pystytä maksamaan takaisin. Niin valitettavasti käy, mikäli maahanmuuttopolitiikalle ei aseteta riittävän tiukkoja rajoja, kuten aiemmin jo kuvasin, esimerkiksi näiden tukiriippuvuuksien osalta. Pääkaupunkiseudulla toimeentulotuen saajista noin puolet ovat maahanmuuttajataustaisia. Tämä on hälyttävä luku, erittäin hälyttävä luku. Heidän väestöosuutensa ei ole lähellekään näin korkea. Näiden pitäisi pistää hälytyskellot soimaan, että se on nyt vaan sillä tavalla, että millään kaarnalaivojen rakentelulla tätä ei korjata, eikä kyllä sillä, että tulitikkuaskeilla kotoudutaan ja laitetaan sinne jotain kiviä ja käppyröitä luonnosta. Se vaatii kovempia toimia, ja niitä nyt toteutetaan johdonmukaisesti.
Arvoisa herra puhemies! Kyllä pistää toden totta ihmettelemään. Pistää ihmettelemään vasemmistoliiton ja vihreiden vastalauseet ja heidän puheenvuoronsa tässä salissa tässä asiassa. He kieltäytyvät johdonmukaisesti tunnustamasta ja tunnistamasta sitä, minkälaisia ongelmia harjoitettu maahanmuuttopolitiikka on luonut Suomelle, laajemmin koko Euroopalle, meidän sisäiselle turvallisuudelle, meidän taloudelle ja meidän turvallisuudelle. Se ei vain ole mahdollista, etteivätkö he tunnistaisi ja tunnustaisi näitä asioita oman päänsä sisällä, koska joka päivä tulee faktoja sen eteen, että maahanmuuttopolitiikka on ollut epäonnistunutta tässä maassa. Korostin jo aiemmassa puheenvuorossani, että pelkästään lainsäädännöllisillä toimilla ei pystytä enää kaikkea korjaamaan. Maito on jo kaatunut, ne ongelmat ovat jo täällä. Ei meidän tarvitse kuin katsoa tilastoja vankilassa istuvista ihmisistä. Heistä merkittävä osa on maahanmuuttajia. Rikostilastoissa maahanmuuttajien yliedustus on valtava. Tukiriippuvuuksissa yliedustus on valtava. Pelkästään pääkaupunkiseudulla toimeentulotuen saajista noin 50 prosenttia on maahanmuuttajataustaisia. Katujengit: maahanmuuttajien käsissä. Järjestäytynyt rikollisuus tänä päivänä: maahanmuuttajien käsissä. Kansainvälinen rikollisuus, joka pitkälti tulee muun muassa Ruotsista: maahanmuuttajien käsissä yhteistyössä suomalaisten — ”suomalaisten” — katujengien kanssa. Näiltä vasemmisto sulkee silmänsä ja korvansa johdonmukaisesti, eivät halua nähdä näitä. Sitten olen miettinyt sitä, että jos he tietävät kuitenkin faktat, mitä tapahtuu, niin he vaan ajattelevat, että voi voi, se on se hinta, mikä meidän pitää maksaa siitä, että me otetaan näitä maahanmuuttajia, että se on se hinta. Mutta se olisi sitten rehellistä sanoa ääneen. Sitten he tulevat tänne pauhaamaan joistain ihmisoikeuksista. Missä on sen suomalaisen ihmisoikeus, suomalaisen nuoren ihmisoikeus, joka on hakattu sinne kadulle, ryöstetty, nöyryytetty, raiskattu? Missä heidän ihmisoikeutensa ovat? Onko niin, että Venäjän oikeudet horjuttaa esimerkiksi itärajalla, välineellistää maahanmuuttajia Suomen kimppuun, Venäjän oikeudet toteuttaa tätä operaatiota menevät suomalaisten turvallisuuden edelle ja siten suomalaisten ihmisoikeuksien edelle, että ikään kuin Suomen valtiolla ei olisi mahdollisuutta torjua tällaista ilmiötä, mitä Venäjä haluaa harjoittaa? Tästä on merkkejä paitsi Suomessa myös muun muassa Baltian maissa ja itse asiassa Puolassa, jossa ovat Venäjä ja Venäjän kumppanit systemaattisesti työntäneet ihmisiä heidän rajoillensa välineellistetysti, ja näissä käytetään maahanmuuttajia hyväksi. Sen sijaan, että vasemmiston ratkaisu olisi laittaa tälle stoppi, sanoa, että ”nyt riittää, ei käy”, heidän ratkaisunsa on, että ”tervetuloa, olkaa hyvä ja jatkakaa vaan tuota toimintaa”. Se jos mikä on myös näiden maahanmuuttajien ja näiden välineellistettyjen ihmisten ihmisoikeuksien loukkausta. Kun tämä hallitus laittoi sille stopin, loppui myös välineellistetty maahantulo rajoillamme, ja se toteuttaa myös näiden maahanmuuttajien ja välineellistettyjen ihmisten ihmisoikeuksia. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! En voi muuta kuin yhtyä ihmettelemään muiden kollegoideni tapaan vasemmistoliiton tapaa ummistaa silmät ja korvat maahanmuuton ongelmilta. [Aino-Kaisa Pekonen: Ei me olla ummistettu!] — Kyllä te ummistatte. Te ette suostu katsomaan totuutta silmiin siinä, että harjoitettu maahanmuuttopolitiikka niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa on ollut epäonnistunutta ja se on luonut osakseen uhkia sisäiseen turvallisuuteen, millä on pitkäkestoisia vaikutuksia. Niitä on erittäin vaikeaa korjata edes lainsäädännöllisesti, mutta nyt niin tehdään, ja näistä lähestulkoon jokaista korjaussarjaa te olette vastustaneet. Teidän täytyisi pystyä katsomaan sitä, että jos me katsotaan sisäiseen turvallisuuteen ja turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä aina lähtien kunniaväkivallasta, vankilassa olevista maahanmuuttajista, joiden osuus on hälyttävä, rikostilastoista, tukiriippuvuudesta, katujengeistä, kansainvälisestä rikollisuudesta ja järjestäytyneestä rikollisuudesta, niin nämä kaikki ovat kytköksissä suoraan harjoitettuun maahanmuuttopolitiikkaan. Sen takia meidän täytyy pystyä tekemään sellaisia lainsäädännöllisiä toimia, joilla tämä negatiivinen kehityskulku estetään, eikä ummistaa ja sulkea silmiä ja korvia siltä.
Arvoisa rouva puhemies! Kauppalehdessä oli juttu siitä, että Osuuspankin asiakkaiden maksukorttidatalla näkyy selkeätä kasvua, eli suomalaiset ovat alkaneet kuluttamaan. Siinä samassa yhteydessä kysyttiin OP:n pääjohtajalta, onko hallituksen toimilla ollut joitain vaikutuksia, ja hän arvioi, että veronalennuksilla on ollut todennäköisesti vaikutusta nimenomaan siihen, että suomalaiset uskaltavat kuluttaa jälleen. Sekös oppositiolta harmittaa. Teidän pahin unenne on se, että talouskasvu lähtee käyntiin ja teidän satuilultanne tippuu pohja. Kuulin juuri, että puheenjohtaja Lindtman on Tanskan Mette Frederiksenin ystävä, ja toivoisin, että seuraavan kerran, kun tapaatte, kävisitte keskustelua sisarpuolueenne maahanmuuttopoliittisesta linjasta. Nimittäin se on todella fiksu Tanskassa sosiaalidemokraateilla. Toista se on Suomessa, jossa SDP äänestää käytännössä katsoen kaikkia hallituksen maahanmuuttopoliittisia uudistuksia vastaan. Sen sijaan te haikailette Espanjan suuntaan, jossa hallitus ei saa budjettia aikaan, ostaa Venäjältä energiaa ja käyttää vielä elpymisvälineen rahojakin väärin. Siitäkö Suomen pitää ottaa mallia? Kerratkaa nyt vielä linjanne ja miettikää oikeasti, missä seurassa te olette.
Arvoisa rouva puhemies! En ole isosta kuvasta edustaja Räsäsen kanssa millään tavalla eri mieltä. On päivänselvää, että julkinen talous on vakautettava, jotta meillä on nimenomaan kyky vastata niihin tuleviin kriiseihin. On melko varmaa, että joitain kriisejä tulee aina. Kysymys on vain siitä, mikä on seuraava ja milloin se tulee tapahtumaan. Minä toivon sydämeni pohjasta, että kun seuraavan kauden sopeutuslistaa lähdetään puolueesta riippumatta miettimään, kuka siellä sitten onkaan neuvottelemassa, niin aidosti pyrittäisiin välttämään kaikin keinoin työhön ja yrittämiseen kohdistuvat veronkiristykset, koska sillä voi olla vakava, fataali vaikutus siihen kasvuun, tulevaan kasvuun, mitä kaikki puolueet yksimielisesti tavoittelevat tai ainakin haluavat. Jos me halutaan, että Suomi nousee, niin se on välttämätöntä, että yrityksissä ja työntekijöillä tapahtuu sitä aktiviteettia, että saadaan lisää työtä tähän maahan. Eduskunnassahan puhutaan paljon suhdanteista, ja on totta, että Suomen suhdannetilanne ei ole hyvä johtuen Iranista, johtuen Venäjästä ja Ukrainan sodasta, mutta ei siihen voi loputtomasti vedota. Finanssikriisistä reaalisesti talous ei ole kasvanut. Voiko sen koko aikajakson selittää pelkillä suhdanteilla? No, ei voi. Silloin siellä pohjalla on joitain rakenteellisia ongelmia, joita on yritetty korjata nyt ja on varmasti aiemmissa hallituksissa yritetty korjata, mutta tätä työtä on pakko jatkaa. Ja kyllä, sopeutustaakka tulee olemaan valtava. Tätä korostaa nimenomaan se, että nyt kun vaaleihin lähdetään, niin toivon, kuten sanoin aiemmin tv-lähetyksen ollessa käynnissä, milloin täällä on yleensä vähän vauhdikkaampi meno, että jokainen puolue julkistaisi ennen vaaleja omia sopeutuslistojaan, näkemyksiään siitä. Minä ymmärrän sen, että yksi puolue ei lyö 11 miljardin edestä esityksiä pöytään, mutta löisi nyt edes kuuden tai seitsemän miljardin edestä. Sitten meillä on vertailua äänestäjille siitä, mitä puolueet haluavat tehdä. Okei, kaikki ovat samaa mieltä, että pitää sopeuttaa, mutta silloinhan äänestäjälle mielenkiintoinen kysymys on, mitä arvovalintoja puolueet tekevät, mitä he olisivat aidosti valmiina edistämään. Tämän takia olisi minun mielestäni erittäin tärkeätä, että kaikki puolueet julkistaisivat sen rehellisesti ääneen. Eikö totta? Tästä varmaan ollaan suurin piirtein samaa mieltä kaikki. Eli rehellinen vaalikamppailu lähtee siitä, että ollaan kaikki näistä peruskuvioista suurin piirtein samaa mieltä, mutta sitten jokainen esittää sen oman vaihtoehtonsa. Siihen tällä kertaa ja näissä vaaleissa nähdäkseni tulee kuulumaan avoimesti myöskin nämä sopeutuslistat paremmin kuin viime kerralla. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Ymmärrän sen, että etenkin oppositiopuolueilla on mahdollisuus ja ehkä halukin tulkita tilastoja valikoidusti ja faktoja valikoidusti, mutta toivoisin, edustaja Kettunen, että mitä tulee tähän polttoaineiden päästökauppaan eli ETS kakkoseen, niin pysytään nyt edes sen verran totuudessa, että te päätitte ja neuvottelitte sen paketin Suomelle. Mitä tälle hallitukselle jäi? Ei mitään muuta mahdollisuutta kuin toimeenpanna se. Te tiedätte tämän. [Tuomas Kettusen välihuuto] Me voidaan toki käydä tätä keskustelua ja pyytää tähän vaikka riippumaton faktantarkastus ulkopuolisilta ihmisiltä siitä, minkä hallituksen päätös oli se, että ETS 2 tulee Suomeen. Te tiedätte lopputuloksen, niin minä ihmettelen, jos te aidosti haluatte avata tämän keskustelun. Hiilineutraalisuustavoitteesta 2035: Mielestäni perussuomalaiset ovat varsin avoimesti myöntäneet hallitusneuvotteluista alkaen, että se ei ole meidän tavoite. [Tuomas Kettusen välihuuto] Jos kaikki muut puolueet haluavat siihen sitoutua, niin olkoon sitten näin. Ei käytetty siihen ikään kuin kaikkia meidän poliittisia paukkuja, vaan valikoitiin panoksia johonkin muihin toimiin sitten. Meillä on edelleen siihen liittyen huolia, ja me uskotaan, että me ei tulla siihen pääsemään ilman merkittäviä toimia, jotka maksavat sitten paitsi suomalaisille kuluttajille myös suomalaiselle yhteiskunnalle aika paljon itse asiassa. Mutta me tiedetään, että tähän keskusteluun me tullaan palaamaan myös tässä salissa, kun katsotaan, pääseekö Suomi hiilineutraalisuustavoitteeseen vuonna 2035. Mitä tulee EU:hun, niin se ei liity suoraan siihen, koska EU tavoittelee hiilineutraalisuutta vuodelle 2050, ja nämä toimet, mitä EU:ssa tehdään, liittyvät siihen kokonaisuuteen. No, sitten vastaan muun muutamiin muihin. Edustaja Räsänen nosti tämän, että vertaillaan, kuinka paljon autoilija maksaa. Itse asiassa hallituksen veropolitiikassa on mielestäni tärkeätä ottaa huomioon, että jos esimerkiksi jakeluvelvoiteuran kevennystä yhdistettynä polttoaineveron alennuksiin vertaa työmatkavähennykseen, niin työmatkavähennys auttaa suoraan työssäkäyvää veronmaksajaa, mutta suoraan kuljetusyrityksiin sillä en kyllä näe vaikutusta, kun taas sitten näillä polttoaineveron alennuksilla ja jakeluvelvoiteuran kevennyksellä on suora vaikutus kuljetusyrityksiin ja sitä kautta myös heidän kustannuskilpailukykyynsä. Eli tässä on kyllä paitsi ajateltu tavallista autoilijaa myöskin sitten pyritty hyödyttämään suomalaisia kuljetusyrityksiä, logistiikkaa ja meidän teollisuutta. On sillä sekin vaikutus. Ensiasunnon ostajien verovapaus varainsiirtoverossa: Ymmärrän sen, ihan kiva toimi, mutta en aidosti ihan rehellisesti sanottuna usko, että se on kaikista tehokkain toimi. Perustelen sitä sillä, että ensiasunnon ostajien asunnon keskihinta ei pääsääntöisesti ole kuitenkaan aivan massiivinen, pois lukien ehkä pääkaupunkiseutu. Tästä syystä se varainsiirtoverokin jää varsin matalaksi, eli isoin vaikutushan on sillä, saatko ylipäätänsä sitä lainaa, onko sinulla kerättynä se riittävä pääoma. Se varainsiirtovero muodostaa pienen osan siinä. Mutta sitten kun mennään isoihin asuntokauppoihin, niin siellä se varainsiirtovero alkaakin jo vaikuttaa, ja tästä syystä laskisin mieluummin niitä varainsiirtoveron kantoja, kuten hallitus on tehnytkin. Ensiasunnon ostajien verovapaus on hyvien päivien hyvä toimi, [Puhemies koputtaa] mutta en aidosti usko, että sillä on niin suuri merkitys asuntokauppaan pitkällä aikavälillä kuin annetaan ymmärtää.
Arvoisa rouva puhemies! Tässähän on erittäin mielenkiintoista keskustelua, mutta edustaja Kettusen höpöpuheet vaikuttavat siihen, että on pakko ottaa niihin nyt ihan ensin kantaa. Siis ETS 2 eli polttoaineiden päästökauppa: Edustaja Kettunen, te tiedätte varsin hyvin, että se oli osa Fit for 55 ‑pakettia, joka EU:sta tuli viime kaudella ja jonka kokonaisuuden Marinin hallitus neuvotteli. Eikö näin? Olemme tästä samaa mieltä. [Tuomas Kettunen: Missä EU, siellä ongelma!] — Juuri näin. Ja missä keskusta, siellä huonot päätökset. — Eli polttoaineiden päästökauppa, viime hallituksessa sovittu. Toimeenpanovaihe jäi tälle hallitukselle. No, mitä me voidaan tehdä? Ei meillä ollut enää sanomista siihen, että ei me haluta olla mukana tässä. Se oli niin kuin annettu, ja that’s it — anteeksi english. No, mitä sitten? Te vetositte siihen, että sitä olisi voitu viivästyttää. [Tuomas Kettunen: Viivästyttää, kyllä!] — Kyllä. — Oma ymmärrykseni oli se, että virka-arvio oli Suomesta se, että sen viivästyttäminen olisi itse asiassa lisännyt Suomen kustannuksia. Tähän voidaan varmasti palata, mutta tällaisen käsityksen olen saanut. No, sitten te sanoitte, että missä nyt on se vaikutus hallituksen tekemillä polttoaineveron alennuksilla, kun pumppuhinta on korkea — ja onhan se korkea, siitähän me emme pääse yli emmekä ympäri. Oletteko te nyt, edustaja Kettunen, siis vakavasti sitä mieltä, että näillä polttoaineveron alennuksilla ei olisi vaikutusta pumppuhintaan? Jos te olette sitä mieltä, niin mitä te kuvittelette, että tapahtuisi, jos me nyt kiristäisimme verotusta 270 miljoonalla eurolla — eli noin suurin piirtein hallituksen tekemät päätökset polttoaineveron alennuksiin yhteensä? Olisiko niillä vaikutus pumppuhintaan teidän mielestänne? Mitä olette mieltä? Totta kai niillä olisi vaikutusta, eli nehän nostaisivat sitä nykyistä kallista polttoaineen hintaa entistä kalliimmaksi, eli totta kai niillä on ilmiselvä vaikutus. Tilanne olisi vielä pahempi. No, sitten tämä jakeluvelvoite: Myös tämähän oli meille annettu lainsäädäntö, jossa se olisi noussut hyvin voimakkaasti jo vuonna 2024. Siinä päätöksessä, minkä hallitus teki, sitä jakeluvelvoitteen nousu-uraa madallettiin reippaasti, itse asiassa se myös jäädytettiin vuodelle 2024. Tämän vaikutus oli nimenomaan se, että polttoaineen hinta ei noussut sitä 25:tä senttiä vuonna 2024, minkä keskusta oli suunnitellut tapahtuvan. SKALhan kuvasi sitä kauden alussa hallitukselta tämmöiseksi merkittäväksi ostovoimaa tukevaksi toimeksi. — Edustaja Kettunen, te olette varmaan tietoisia tästä SKALin ulostulosta. Nyt se, mikä on tilanne tässä riihessä, on se, että tehtiin päätöksiä työmatkavähennyksen korottamisesta sadalla eurolla, mikä sitten tietysti auttaa työssäkäyvää. Se, mitä perussuomalaiset ajoivat julkilausutusti, oli tietenkin jakeluvelvoitteen keventäminen. Tämä ei onnistunut — se on, edustaja Kettunen, taivaan tosi. Se ei onnistunut. Me emme saaneet siinä sopua aikaan, ja sellaista se on, kun monipuoluehallituksessa tehdään päätöksiä.
Arvoisa rouva puhemies! Ajattelin sanoa muutaman sanan riihessä tehdyistä päätöksistä liittyen nimenomaisesti asumiseen ja etenkin omistusasunnon hankkimiseen. Sehän on tosiasia, että monessa perheessä nuorella, joka sitten muuttaa omilleen ja haluaisi säästää omaan asuntoon, voi olla tilanne, että ei ole esimerkiksi mahdollista saada lähipiiristä takaajia sille asuntolainalle. Lähtökohtaisesti me ajatellaan tietenkin, että olisi hyvä, että oman asunnon saamiseen mahdollisimman monella ihmisellä, joka käy töissä ja on säästänyt, olisi mahdollisuus. No, nyt hallitus tarttui tähän kehysriihessä, ja siellä tehtiin muutoksia muun muassa asp-lainaehtoihin. Eli jos ennen on ajateltu, että sinulla on 100 000 euron asunto, niin sinun on tarvinnut säästää asp-tilille 10 000 euroa saadaksesi sen, eli valtio takaa 90 pinnaa. Nyt jatkossa se muuttuu niin, että sinun täytyy säästää 5 000 euroa saadaksesi 100 000 euron asunnon itsellesi asp-ehtojen mukaisesti, eli 95:een muuttuu tämä. Samalla enimmäismaksuaika kasvaa 40 vuoteen. Toisaalta myöskin sitten valtion takaaman omistusasuntolainan enimmäislainamäärä nousee 85 pinnasta 90 prosenttiin myös muissa lainoissa. Se, mikä vaikutus tällä on, on nimenomaan se, että nyt ihmisten täytyy käytännössä säästää hieman vähemmän, siis a) pääsevät nopeammin kiinni näihin asuntoihin, b) mahdollistaa useammalle pääsyn omistusasunnon pariin, ja c) helpottaa nimenomaan niitä toimijoita, joilla ei ole käytössä omasta takaa takauksia tai lähipiiristä takauksia. Eli erittäin hyviä uudistuksia, joilla kannustetaan omistamaan asunto, ja se myös kerryttää sitten varallisuutta. Tämä yhdistettynä esimerkiksi osakesäästötilin laajennuksiin, joita on tehty, ja enimmäismäärän kasvattamiseen on mielestäni hallitukselta ihan johdonmukaista politiikkaa tavallaan omistamisen kulttuurin vahvistamiseen, jotta suomalaisillakin varallisuus kasvaisi. Kun me katsotaan vaikka suomalaisten varallisuutta ja verrataan sitä nyt vaikka ruotsalaisten varallisuuteen tai itse asiassa aika moneen muuhunkin Euroopan maahan, niin se on varsin pieni, valitettavasti, ja sehän jos joku kasvattaa sitten valtioriippuvuutta pitkällä aikavälillä, eikä sekään hyvä asia ole. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Onpa mukava kuulla, että laajasti tässä salissa jaetaan se käsitys, että vaikka parlamentaarisesti onkin sovittu t&k-rahoituksen kasvattamisesta, niin siitä huolimatta tunnistetaan ja tunnustetaan se tosiasia, että ehkä sekin komponentti on oltava mukana, jos keskustellaan valtiontalouden sopeuttamisesta. Edustaja Räsäsen kanssa puolustusmenojen allokoimisesta kotimaan teollisuuteen ja kotimaahan olen sinänsä samaa mieltä, ja sitä linjaa perussuomalaiset on myös hallituksessa ajanut. Siinä toki täytyy ottaa se huomioon, että puolustusmenojen kasvattamisella ensisijainen tehtävä on saada lisää suorituskykyä, ja on olemassa joitain osa-alueita, joita ei kotimaan voimin voida tehdä, mutta ymmärsin, että ette tarkoittanutkaan sitä, että sataprosenttisesti näin tulisi tehdä. Lähtökohtaisesti olen samaa mieltä tästä, eli hyvä idea. No, sitten vielä noihin menoleikkauksiin, jonkun verran jäi niitä vielä sanomatta. En enää ainakaan tarkalleen ottaen muista, mihin jäin, mutta menisin Yleisradion indeksijäädytysten lisäksi myös suoraan Yleisradion budjettiin kiinni. Se on vaan valitettava tosiasia, että sieltä on edelleen otettavissa rahoitusta pois, koska se ei ole kuitenkaan välttämättömyysmeno. Nythän meillä on Yleisradiolla, hetkonen, kolme kanavaa, podcastien määrää en osaa luetella, siis kymmeniä ellei satoja kaiken kaikkiaan, jokaisella somealustalla on useita eri tilejä, radiokanavia löytyy, ulkomaalaisia sarjoja ostetaan katsottavaksi, ja välillä on NHL:ää, välillä on Game of Thronesia ja ties mitä, niin että se on vain tosiasia, että sieltä on edelleen sopeutettavissa. Sitten voitaisiin mielestäni hyvin tehdä niin, että osa Yleisradion toiminnoista eriytetään esimerkiksi tämmöisen maksullisen tilauspalvelun alle, jota kautta suomalaiset voisivat ostaa näitä, ja sitten Yleisradiolle annettaisiin mahdollisuus tietyissä ohjelmaformaateissa myöskin ottaa vastaan mainostuloja, mikä keventäisi sitä menosopeutuksen vaikutusta. Minun mielestä täysin mahdollinen toimi. Sitten meillä on esimerkiksi paljon tämmöisiä niin sanottuja ”yleishyödyllisiä toimijoita”, jotka voisivat olla kiinnostuneita ostamaan Yleisradiolta sinänsä ihan varteenotettavia mainosaikoja itsellensä ja omalle toiminnallensa, millä voisi olla kansanterveyden tai kansan turvallisuudenkin kannalta positiivista vaikutusta, ja samaan aikaan saataisiin sillä sitten Yleisradiolle leikkausta kevennettyä. No, sitten tiedetään, kuten edustaja Kettunenkin tietää, että tämä keskustan kapaloima ETS 2 eli polttoaineiden päästökauppa on tulossa voimaan ennemmin tai myöhemmin. Yleinen ymmärrys on kuitenkin se, että meidän tieliikenne sähköistyy ennemmin tai myöhemmin, ja nyt oma ajatukseni on se, että kun me ei voida kuitenkaan päästää siellä laittamaan sitä pienituloisinta porukkaa maksamaan tätä siirtymää ja kun se ETS 2 tulee voimaan ja tulee nostamaan niitä kustannuksia, niin tästä syystä jakeluvelvoitetta kevennettäisiin kymppitasolle koko ensi kaudeksi — siis jos saisin itse päättää, niin tekisin näin. [Tuomas Kettunen: Nyt se nousee!] — Jos saisin itse päättää. — Miksi? Koska se toisi suoraan noin plus 100—110 miljoonaa vuositasolla verotuottoja lisää valtiolle, ja se keventäisi hintapainetta, ja se vahvistaisi ostovoimaa, ja se parantaisi yritysten kilpailukykyä — siis tilanteessa, jossa tehdään menosopeutuksia, mahdollisesti veronkorotuksia, eli se olisi sinänsä vaikutuksiltaan tukeva toimi. Totta kai siinä Neste kärsii ja ehkä jotkut muut, mutta se on sellaista. Yksittäinen yritys ei vaan yksinkertaisesti voi tässä maassa määritellä sitä, miten koko muulla maalla sitten menee. Noita muita toimia, joille en suoraan pysty antamaan teille lukuja, olisi esimerkiksi se, että edelleen työperäisen maahanmuuton tulorajoja korotettaisiin ja perheenyhdistämisen tulorajoja korotettaisiin. Miksi? Koska ne vähentäisivät suoraan menopaineita tulonsiirtojen puolella, eritoten perheenyhdistämisen kiristykset, ja jos työperäisen maahanmuuton tulorajoja korotettaisiin — nyt on 1 600 euroa tämä TESin minimi — eli vähän kiristettäisiin edes suurin piirtein meidän verrokkimaitten tasolle, niin se tarkoittaisi sitä, että yritykset joutuisivat rekrytoimaan kotimaasta yhä hanakammin työvoimaa, mikä aikaansaisi sen, että todennäköisesti työttömyysaste lähtisi laskuun pikkuisen nopeammin. Sitran lakkauttamisen ja sen rahoituksen siirtämisen YEL-rahastoon mainitsinkin jo. Tutkinnoista kertyvät lisäeläkkeet: Näistä on puhuttu. En voi ymmärtää, täysin tarpeetonta ja huono kannustinvaikutus. Ihmiset haluavat joka tapauksessa opiskella, koska tietävät, että elintaso nousee hyvin suurella todennäköisyydellä, joten mitään erillistä tutkintolisää eläkkeisiin en kyllä tarjoaisi. Se vaikuttaa suoraan julkiseen talouteen, vaikkei valtiontalouteen vaikuttaisikaan. Sosiaaliturvan eriyttäminen kansalaisuuden perusteella pitäisi aloittaa puolueemme esittämällä tavalla. Tuon valtion omaisuuden myyntitulojen jatkamisen ja sillä sitten näitten menosopeutusten vaikutusten minimoinnin sanoinkin. Veronkorotuksissa yleishyödyllisten yhteisöjen lähdevero: No, se ei ole edennyt, tiedätte varmaan, ja sosiaalidemokraatit ovat esittäneet viiden pinnan lähdeveroa. Minä menisin vähän vielä kovemmin siitäkin: laitetaan se kymppiin saman tien. Se olisi 180 miljoonaa niin kuin staattisesti laskettuna, jos 90 miljoonaa oli viidellä pinnalla SDP:n vaihtoehtobudjetissa. Terveysvero: siis mielestäni sille on makeisiin, sokerijuomiin ja sipseihin edelleen potentiaalia, kun ne eivät yksinkertaisesti ole välttämättömyystuotteita ja niillä on kansanterveydellisiäkin vaikutuksia — jos on siis pakko valita, en näitä rakasta. Autoilun verotuksessa jos jotain nettopositiivisia muutoksia pitää tehdä valtion verotuloihin [Puhemies koputtaa] — pahoittelut, rouva puhemies — niin sähköautoilijoiden verotusta voisi vähän kasvattaa. Olen alkanut kallistumaan ja pohtimaan, pitäisikö ottaa käyttöön lentovero kaukomatkoissa. Siis ajatelkaa nyt ihan oikeasti: jos ihmisellä on varaa matkustaa New Yorkiin ja hän maksaisi sitten vaikka 25 euroa lentoveroa lisää, niin onko se nyt joltain ihan oikeasti pois? Se ei vaikuttaisi pienituloisiin mutta auttaisi suoraan valtiontalouteen. Tupakka, nikotiini, viinit: Tämä on yksi sellainen vaihtoehto, mitä voitaisiin tarkastella, mutta VM on jo arvioinut mielestäni tälläkin hetkellä, että ne veronkorotukset eivät enää tuo lisää rahaa. Se on vähän sitten enemmän tämmöinen populistinen temppu, joka nimellisesti tuo lisää verotuloja, mutta todennäköisesti ei. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! Nyt ajattelin jatkaa siitä, mitä toimia ensi kaudella pitää tehdä. Eli tavallaan me olemme siis yhtä mieltä siitä, että korkomenoihin ja puolustusmenoihin emme voi vaikuttaa, joten ne tulevat pysymään stabiileina, elleivät jopa kasvavina. Sitten samaan aikaan me halutaan turvata kasvu, joka aikaansaa sen, että kun tehdään sopeutustoimia, niin pitää hyvin tarkkaan miettiä, mitä sopeutustoimia sitten tehdään, jotta ne eivät vaikuttaisi suoraan siihen kasvuun. Eli tämä on aika vaikea yhtälö, ja tämän asian nyt varmaan voi tunnistaa joka ikinen. No, sittenhän meidän pitää tehdä poliittisesti päätös siitä, painotetaanko me menoleikkauksia vai veronkorotuksia. Itse kannatan henkilökohtaisesti menoleikkauksia ensisijaisena sopeutuskeinona, koska katson, että Suomen kokonaisveroaste on edelleen varsin korkea ja meidän julkisen sektorin osuus bkt:stä on varsin korkea kaikesta huolimatta. Nyt korostan, että nämä ovat omia alustavia pohdintojani siitä, mitä kaikkea kannattaisi tehdä. Nämä eivät ole millään tavalla syvällisesti pohdittuja, ja näitä voivat sitten taas asiayhteydestä tapansa mukaisesti keskustalaiset irrotella, kuten aikaisemminkin, mutta totean nämä nyt silti kaikesta huolimatta, ja sen riskin otan, että näitäkin taas vääristellään. Mutta siis: Varsinainen kehitysyhteistyö kokonaan jäädytetään siihen saakka, että meidän julkinen talous alkaa olla tasapainossa. Humanitäärisestä katastrofiavusta otetaan puolet pois. Käytännössä ymmärrän humanitäärisen katastrofiavun paremmin kuin varsinaisen kehitysyhteistyön, koska sillä autetaan akuutissa kriisissä, mutta sen pitäisi olla väline, jota käytetään lisätalousarviomenettelyn kautta tarvittaessa eikä ikään kuin vakiinnutettuna osana meidän budjettia. Kotoutumisen kustannuksissa edelleen pitäisi tehdä uusi, jälleen kerran tehokkaampi kotoutumislain uudistus seuraavalla kaudella ja leikata sieltä edelleen reippaasti rahaa. Pakolaiskiintiö pitää ottaa kokonaan pois, koska se ei edes ole enää yleiseurooppalainen ilmiö, että mailla olisi pakolaiskiintiöitä. Se ei ole kovin tehokas tapa auttaa eikä järkevää. Se on enemmän tämmöistä poliitikkojen poseeraamista, jolla autetaan yksittäisiä ihmisiä sen sijaan, että se juuriongelma, taustalla olevat konfliktit, pystyttäisiin ratkaisemaan. Valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa pitää ehdottomasti jatkaa jopa kovemmalla tahdilla kuin tällä kaudella, mutta se tulee kyllä edellyttämään samanaikaisesti sitä, että myös tehtäviä karsitaan. Niin kuin täällä on tänään aiemmin ilmaistu, että jos tehtävätaso pysyy samana mutta rahoitusta leikataan, niin se yhtälö on mahdoton. Eli käytännössä siinä pitää rinta rinnan kulkea tehtävien vähennys ja rahoituksen leikkaus. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutetun toimistot voidaan yhdistää, saadaan sillä jonkun verran synergiaetuja, ei paljon, mutta saadaan kuitenkin. Opetushallitus kokonaan pois OKM:n tehtäväksi. Samaten esimerkiksi ympäristöministeriö PS:n aiemman esityksen mukaan voitaisiin yhdistää vaikka maa- ja metsätalousministeriöön. Synergiaetuja on saatavilla, kun hallintoa tiivistetään. STEA-avustuksissa varmaan edelleen sopeutettavaa. Ulkoministeriön toimintamenoihin: aika valtavat toimintamenot on ulkoministeriöllä, jos vertaa nyt vaikka puolustusministeriöön, sieltä pystyy kyllä ottamaan vielä lisää näitten perusmuotoisten valtionhallinnon leikkausten päälle. Puhemies, jatkan pöntöstä. [Aki Lindén: Ihan kunnioitettava listaus tähän asti! — Eduskunnasta: Aika pieniä summia!] — Juuri näin, siksi jatketaan. [Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle] Arvoisa rouva puhemies! Täältä jo kerettiin arvostelemaan, että summat ovat varsin pieniä, niin että jatketaan listausta. Eli STEA-avustukset olivat mukana, jes. Puoluetuki: symbolinen toimi, mutta kyllä, uskon, että sieltä on edelleen tehostettavissa. Mutta olen silti puoluetuen kannalla — voin perustella sitä myöhemmin pidemmässä puheenvuorossa — johtuen siitä, että en halua, että puoluetoimintaa ulkoistetaan täysin markkinoiden varaan, eturyhmien varaan. Sille on teoriassa olemassa ihan perustelu. Uskon, että vapaasta sivistystyöstä voidaan ottaa pois. Ei ole kaikista välttämättömin tehtävä, jos meidän velkaantumistahti on tämä. Eduskunnan jakovara: Minun mielestäni puolueiden, koko eduskunnan yhteisellä päätöksellä siitä voitaisiin luopua, se olisi reilua. Tiedän, että tämä hallitus on käyttänyt sitä, aiemmat hallitukset ovat käyttäneet sitä, ja siitä on tullut tämmöinen perinne, mutta se ei ole vain yksinkertaisesti perusteltua. Yritystuista: Jos ei siitä päästä sopuun, mitä sieltä otetaan, niin sitten vedetään juustohöylällä kylmän viileästi. Se on yksinkertaisesti ainoa vaihtoehto. Minun mielestäni pitää miettiä, että eduskunta on parlamentaarisesti sitoutunut t&k-menojen kasvuun, mutta se kasvuvauhti on aika valtava, ja siitä oikeasti... No, ihan ilman sarvia ja hampaita se on aika valtava summa, ja kyllä pitää minun mielestäni käydä se keskustelu, että mitkä siellä ovat välttämättömiä ja kaikista tehokkaimpia kasvun kannalta. Sitten suoria leikkauksia edelleen. Esimerkiksi Yleisradion indeksijäädytykset, joita nyt on säädetty, niitä pitää jatkaa. Ruotsinlaivojen osalta esimerkiksi tämä, että siellä on viihdehenkilöstölle tuki. Onko tarpeellinen, kysyn. Ei mielestäni ole. Uhkailkoot sitten ulosliputtamisella, mutta siinä sitten ulosliputtavat, jos se on heidän ainoa arvonsa olla Suomessa. Vuonna 2028 hallitus käyttää liikunnallisen elämäntavan ja liikuntaolosuhteiden edistämiseen 20 miljoonaa euroa budjetissa. Siis tämä on tämä Suomi liikkeelle -hanke. Otetaan pois kokonaan. Myönnän: hallitukselta virhe. Ei olisi pitänyt tehdä. Sitten miettisin myös osan sosiaaliturvamenojen indeksikorotusten jäädyttämisen jatkamista, mutta suojaisin sieltä nyt muun muassa hallitusohjelman tapaisesti esimerkiksi toimeentulotuen, eläkkeet, rintamalisät, vammaisetuudet, lääkkeiden kattokorvaukset. Indeksit, se on vain fakta, että siinä aika isot rahat liikkuvat, kuten muun muassa Yleisradiolla. Hyvinvointialueiden tehtävistä: — Arvoisa rouva puhemies, pyydän pientä lisäaikaa. — Olen miettinyt tätä hyvinvointialueiden rahoitusta. Nythän on siis tehty näin, että tehtäviä on vähennetty ja samanaikaisesti otettu se rahoitusosuus pois hyvinvointialueilta. Olisiko näin helpompaa, että jatketaan sitä tehtäväkentän karsimista, jätetään rahoitus, mutta jäädytetään sen vastineeksi sitten myöhemmässä vaiheessa indeksi? Eli olisiko tämä yksi vaihtoehto? Miksi indeksiä ei ole jäädytetty? On ollut ongelma siinä, että valtiovarainministeriön virkamiehet ovat sanoneet, että se ei ole perustuslain mukaista. Eli tässäkin on tämmöinen tulkintakysymys taas: voidaanko indeksi jäädyttää? Minun mielestäni se olisi paljon kevyempi toimi kuin se, että leikataan suoraan sitä rahoitusta. [Puhemies koputtaa — Tuomas Kettunen: Jatkakaa vaan!] Kuntien tehtävien vähentäminen, OKM:n avustukset, yliopistojen valtionosuusindeksit. Sitten muita toimia, mitä voitaisiin tehdä, esimerkiksi YELiin liittyen: Minä hakisin Sitrasta pääomat suoraan sille, eli se Sitran osakemäärä, mikä heillä on tällä hetkellä, tehtäisiin siemenrahaksi YEL-rahastointiin. Voitaisiin valtion omaisuuden myyntituloja käyttää suoraan investointiohjelmaan. Perustelu on se, että valtio on huono omistaja noin niin kuin periaatteellisesti, koska jos ei ole ketään, joka kantaa riskiä siitä riskinotosta, ja sitten jos se epäonnistuu, niin kukaan ei kanna vastuuta, mutta toisaalta, jos siellä tapahtuu joitain hyviä onnistumisia, niin kukaan ei myöskään saa siitä hirveästi mitään hyvää itselleen, joten tästä syystä en näe valtiota perusteltuna omistajana. Nyt on aikaa käytetty 6 minuuttia 27 sekuntia. Rouva puhemies, pahoittelen. Joudun ottamaan toisen puheenvuoron, jossa jatkan näitä toimia, mitä voitaisiin vielä tehdä, mutta tässä oli vasta vähän reilun neljän miljardin edestä. [Vasemmalta: Reipas puheenvuoro!]
Arvoisa rouva puhemies! Tämä on opposition kanssa ja eritoten keskustan kanssa välillä sellaista kuin juttelisi monipersoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa. Nimittäin samaan aikaan tässä keskustelussa toisaalta edustaja Kettunen esitti, että hallitus on tehnyt riittämättömiä veronalennuksia polttoaineisiin, [Tuomas Kettunen pyytää vastauspuheenvuoroa] kun taas sitten edustaja Lohi raivostui siitä, että hallitus on porannut aukkoja liikenteen verotukseen. Tämä on vähän comme ci comme ça. Keskustan linja on epäselvä paitsi keskustalle itselleen myös Suomen kansalle, ja tämähän on tullut selväksi tämän kauden aikana varsin hyvin. Siitä ehkä surullisin ilmentymä on nimenomaan tämä tyhjä paperi. Nyt päästään siihen, minkä takia hallitus on kritisoinut sitä, että eikö oppositio esitä vaihtoehtoja. Ajattelen itse niin kuten edustaja Heikkinenkin, että äänestäjähän lunastaa valitusoikeuden sillä, että hän käy äänestämässä. Tämän jälkeen on oikeus valittaa. Se on täysin perusteltua, että tavallisella suomalaisella, joka tekee töitä tai mitä tahansa, on oikeus olla eri mieltä tehdyistä päätöksistä. Tämä äänestäjä on sattunut nyt vaikka sitten äänestämään keskustaa. [Markus Lohi: Tai perussuomalaisia!] — Tai perussuomalaisia, mutta nyt ajatellaan vaikka keskustaa. — Hänhän olettaa silloin, että hänen antamallaan äänellä keskusta tarjoaa vaihtoehdon, jolla se hoitaisi Suomen taloutta, Suomen valtiota. [Markus Lohi: Ei!] — No, ehkä hyvä tarkennus, että keskustan edustajat täällä myöntävät, että itse asiassa heidän äänestäjänsäkään eivät odota, että keskusta hoitaisi tätä maata. Se on ihan hyvä tarkennus. — Ehkä näin lähtökohtaisesti äänestäjät ajattelevat, että edustava puolue on valmis käyttämään valtaa tässä maassa. Hyvään oppositiokritiikkiinhän kuuluu totta kai vaihtoehdon esittäminen, ja minun mielestäni se on ihan perusteltua, että jos arvostelee hallituksen esitystä oppositiosta käsin, niin silloin esittää myös oman vaihtoehdon. Ei tämä mikään iso juttu ole. Sitten mennään tähän seuraavan kauden sopeutustarpeeseen: Eli nythän me ollaan siis käytännössä kaikki samaa mieltä siitä — ehkä muutamaa yksittäistä edustajaa lukuun ottamatta — että puolustusmenojen kasvu on hyväksytty, eikö näin? Puolustusmenot eivät ole sopeutuslistalla. Korkomenot nousevat. Nehän olivat siis Marinin kaudella parhaimmillaan alle miljardin, nyt ne ovat yli kolmen miljardin ja nousevat jopa kuuden miljardin tasolle. Eli ne nousevat, ja näistähän me ei voida poiketa, koska muuten me ei maksettaisi meidän velkaa takaisin, mikä johtaisi vähän isompiin ongelmiin. Meillä on siis puolustusmenot lukittu, korkomenot lukittu. Sitten siellä on kasvavat sotemenot: Voidaanko siellä juurikaan tehdä hirveästi toimia? Jotain varmasti voidaan, mutta ei paljoa, koska väestö ikääntyy, eli automaattisesti ne menot kasvavat. Eli meillä on valtion menoissa kolme tämmöistä aika massiivista komponenttia, jotka ovat jo lukittuina. No, mitä jää jäljelle? Käytännössä kaikki muut valtion menot eli sosiaaliturva ja sitten esimerkiksi kaikki valtionhallintoon, kuntahallintoon ja muuhun liittyvät menot. Sieltä voidaan tehdä sopeutuksia. No, mistä sitten sopeutetaan? Siitähän se kysymys onkin. Sopeutustarve on nyt, oletetaan, plus kymmenen miljardia euroa, ja meillä on nyt erinäisiä puolueita, jotka ovat eri mieltä siitä, miten se pitää tehdä. On esimerkiksi SDP:n sisällä sellaisia edustajia kuten edustaja Razmyar, varapuheenjohtaja, joka on linjannut julkisessa puheenvuorossaan, esimerkiksi Kauppalehden otsikossa, että veronkorotusten pitää olla painopisteenä ensi kaudella — eli ymmärrän näin, että enemmistönä sopeutuskokonaisuudessa, mikä viittaisi siihen, että veronkorotusten pitäisi olla luokkaa 5—6 miljardia ensi kaudella. Nyt sitten jos katsotaan, mitä SDP:n vaihtoehtobudjetissa on ollut veronkorotuksia, niin ne ovat tainneet olla siellä jossain vähän reilun miljardin tasolla, eli siitä noin suurin piirtein karkeasti viisi kertaa enemmän pitäisi olla veronkorotuksia. Yhteisöveron perumisella, jos te sen teette, saatte 800 miljoonaa; listaamattomilla, riippuen vähän mallista, 250—400 miljoonaa. Siinä on 1,2 miljardia. Mistäs sitten loput? Käytännössä jäljelle jäävät alvit, liikenteen verotus. Mistä ne otetaan sieltä? Tämä on aika iso kysymys. Minun mielestäni on hyvä puhua ääneen, mitkä ovat ne veronkorotusvaihtoehdot. Minä itse lähtökohtaisesti pidän veronkorotuksia viimesijaisena keinona. On varmaan niin, että sielläkin jotain voidaan tehdä, mutta minun mielestäni tästä olisi jokaisen puolueen reilua puhua ääneen julkisesti ennen vaaleja, jotta myös kuluttajilla ja yrityksillä on aikaa reagoida siihen, mitä puolue tulee esittämään. No, sitten menosopeutuspuolella SDP on sanonut, että hoitotakuu pitäisi palauttaa. Mitäs kaikkea muuta siellä on — muistuttakaa — ay-jäsenmaksun palauttaminen verovähennyskelpoiseksi. Sitten siellä on se, että sosiaaliturvaan pitäisi tehdä muutoksia, oliko, vähintään 40—50 miljoonan euron edestä. Ansiosidonnaisen porrastus — oletteko te siitä luopumassa vielä? Se oli ainakin alkukaudella vastustuksessa. Järjestörahoitukset pitäisi laittaa takaisin. Jos minä laskin oikein, niin semmoisia suht varmoja menolisäyksiä, mitä te olette esittäneet, on vähintään 500 miljoonan euron edestä. Elikkä kun on 500 miljoonaa menolisäyksiä, velkajarru tuo kymmenen miljardia, niin silloin on vähintään 10,5—11 miljardia sopeutettava ensi kaudella. Kyllä tulee olemaan todella haastava tie. Ajanpuutteen vuoksi seuraavassa puheenvuorossa, rouva puhemies, tulen esittämään lisää omia keinoja, millä me päästään siihen velkajarruun. — Kiitos.
Arvoisa rouva puhemies! On heti alkuun todettava, että minuutissa en näihin kaikkiin kysymyksiin pysty vastaamaan, mutta menen tähän polttoainekysymykseen. Kuvasitte aivan oikein, että hallitus on tosiaan päättänyt noin 170 miljoonan euron polttoaineveron alennuksesta heti silloin kauden alussa, mutta unohditte, että tämän lisäksi on tehty yhteensä 100 miljoonalla eurolla polttoaineveron hiilidioksidipuolelle alennus, josta ensimmäinen osa, 50 miljoonaa, astui voimaan tänä vuonna ja seuraava 50 miljoonan osa astuu voimaan ensi vuonna, ja se päätös on siis jo eduskunnassa tehty. Eli nämä yhdessä ovat noin 270 miljoonaa euroa. Tähän päälle tulee ajoneuvoveron perusveroalennus, 50 miljoonaa euroa, joka päätettiin ja jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa — se on totta, edustaja Lohi, tämä on päätös, jota te vastustitte vaihtoehtobudjetissa, polttoaineverotusalennuksia tuitte. Tämän lisäksi jakeluvelvoitelakia muutettiin, mitä SKAL kehui hallituskauden alussa hallituksen merkittävimmäksi ostovoimaa vahvistavaksi teoksi, siis tätä jakeluvelvoiteuudistusta, mikä me tehtiin. Tämän lisäksi kehysriihessä päätettiin työmatkavähennyksen korottamisesta ja ajoneuvoveron alentamisesta vielä vuonna 2028. Olisin toivonut jakeluvelvoitteen alentamista. Perussuomalaiset toivoivat sitä, ajoivat sitä, mutta [Puhemies koputtaa] kaikkea ei voi saada.
Kunnioitettu rouva puhemies! Nyt en aivan täysin ymmärrä tätä keskustan epäloogista hyökkäystä omaa puheenvuoroani kohtaan. Jos minä korostan tuolta pöntöstä, että kehitysavun pitää olla myös tulevissa sopeutustoimissa mukana, niin täältä keskustan luonnollinen johtopäätös on ikään kuin väittää, että perussuomalaiset antaa ymmärtää, että leikkaamalla kehitysavusta tämä valtiontalouden tila vakautetaan. Näinhän en ole sanonut. Olen vain todennut sen, että kehitysavun pitää olla mukana tulevissa sopeutustoimissa. Oletteko tästä eri mieltä? Sitten te tulette tänne arvostelemaan, että hallitus ei ole tehnyt mitään sille, että liikenteen verotuksesta verotulot ovat romahtaneet, ja sitten te kerrotte vielä, että hallitus on päätösperäisesti alentanut liikenteen verotusta. Kiitos siitä, näin on. Me olemme alentaneet polttoaineen verotusta, me olemme alentaneet ajoneuvoveron perusveroa, [Tuomas Kettusen välihuuto] ja mitä — te olette tukeneet näitä polttoaineveron alennuksia. Edustaja Lohi, jos te olette vakavissanne sitä mieltä, että ne ovat olleet vääriä päätöksiä, miksi te ette ole vastustaneet niitä? [Markus Lohi pyytää vastauspuheenvuoroa] Nyt te tulette tänne arvostelemaan, että miten hallitus kehtaa, mutta te olette itse tukeneet niitä.
Kunnioitettu rouva puhemies! Tämä on nyt kyllä aivan uskomatonta puhetta keskustalta. Minä nimenomaan korostin sitä, että kun valtio joutuu tekemään vaikeita päätöksiä, niin suomalaisten veronmaksajien etu on se, että tämänkaltaiset ei-välttämättömät menot ovat osana niitä sopeutuskokonaisuuksia. Se, että kehitysavusta on leikattu, on nimenomaan tarkoittanut sitä, että niitä leikkauksia ei ole tarvinnut kohdentaa suomalaisille. Ja kehitysavussa on edelleen leikattavaa perussuomalaisten mielestä. Onko keskustan mielestä? Tämä on suora kysymys teille, olkaa hyvä ja vastatkaa siihen. Ja edustaja Suhoselle vastaan suoraan, että kyllä, Suomessa on pienituloisia, ja kyllä, Suomessa on paljon ihmisiä, joilla on haasteita ja vaikeuksia selvitä omasta arjestaan. Sen takia on olennaista, että me saadaan valtiontalous vakautettua, jotta meillä on varaa pitää kaikista heikoimmassa asemassa olevista huolta. Korostin sitä, että Suomessa on maahanmuuttopolitiikalla luotu uusi köyhälistön luokka. 2010—2024 suomalaisten pienituloisten osuus on laskenut, samaan aikaan vieraskielisten pienituloisten osuus on kasvanut. Tämä on ongelma, joka on luotu harjoitetulla politiikalla.
Kunnioitettu rouva puhemies! Hyvät suomalaiset, Suomella ei ole eikä tule olemaan varaa toimia koko maailman sosiaalitoimistona, Kansaneläkelaitoksena, kehitysapuautomaattina tai terveyskeskuksena. Sitä eivät velkajarruun sitoutuneet SDP:n crémant-sosialistit [Timo Suhonen: Mitä?] vieläkään ymmärrä. Tarkastellaan hieman, mihin valtio käyttää veronmaksajien rahaa tilanteessa, jossa verotulot eivät riitä lähellekään menojen kattamiseen. Kehitysapuun käytetään kaiken kaikkiaan noin miljardi euroa, kun huomioidaan EU-maksatusten kautta menevät osuudet — siis huolimatta hallituksen yli 1 300 miljardin euron kumuloituvista kehitysapuleikkauksista. Meille perussuomalaisille kehitysapu on päivänselvä leikkauskohde tänään ja huomenna. Kysyn: millainen poliitikko pystyy katsomaan itseään peilistä tilanteessa, jossa itse tekee aktiivisesti päätöksiä leikkauksista mutta ei ole valmis säästämään kehitysavusta? Sellaistako on politiikka, jossa oma kansa ensin ‑ajattelu on vahingollista? Hyvät suomalaiset, kehitysavun rahoitusta tässäkin tilanteessa lisäisivät ainakin seuraavat puolueet vaihtoehtobudjettiensa perusteella: sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät. Lisäksi perussuomalaisia lukuun ottamatta tietojeni mukaan kaikki puolueet tässä salissa ovat sitoutuneet siihen, että Suomen rahoitus kehitysavusta nostetaan kohti 0,7 bkt:n osuutta, mikä nostaisi kehitysavun maksatuksia reippaasti yli miljardilla eurolla. Arvoisa rouva puhemies! Myös sosiaaliturvaa on uudistettava kansalaisuusperusteiseksi. Se on surullinen fakta, että perussuomalaiset ovat edelleen ainoa eduskuntapuolue, joka johdonmukaisesti ajaa sosiaaliturvan rajaamista koskemaan vain Suomen kansalaisia. Maahanmuuttopolitiikassa tehdyt katastrofaaliset virheet ovat johtaneet siihen, että pelkästään pääkaupunkiseudulla noin puolet toimeentulotuen saajista on maahanmuuttajataustaisia. Kelan aineistoista selviää, että sosiaaliturvaa maksetaan jo yli kahden miljardin euron edestä vieraskielisille. Vieraskielisten osuus pienituloisista on jyrkässä kasvussa. Esimerkiksi Tilastokeskuksen tilastoista, jotka on päivätty 16.12.2025, käy ilmi, että kun tarkastellaan pienituloisten määrän muutosta vuosina 2010—2024, niin suomalaisten pienituloisten määrä on tippunut tällä aikajaksolla 90 000:lla, eli oli vähemmän pienituloisia 2010—2024, kun vastaavasti pienituloisten ulkomaalaistaustaisten määrä on plus 120 000. Eli rikkautta, rakkautta, kivoja ruoka- ja pelihetkiä, mutta laskun maksajana on suomalainen duunari, suomalainen yrittäjä. Sitten tietenkin herää kysymys, mitä puolue tekee tässä tilanteessa. No, tietenkin vaaditaan kuorossa lisää maahanmuuttoa, lisää halpatyövoimaa tilanteessa, jossa on yli 300 000 ihmistä työttömänä. Tämä on se ratkaisu tähän ongelmaan, kun Suomi ei tarvitse lisää halpatyövoimaa kolmansista maista rasittamaan julkista taloutta, vaarantamaan potilasturvallisuutta hyvinvointialueilla eikä myöskään ylläpitämään korkeata työttömyyttä. Jos meillä on ovet auki kaikille, jotka haluavat Suomeen tulla tekemään töitä, niin se johtaa siihen, että tämä työttömyysongelma pysyy edelleen pahana. Ei ole Suomen — ja muistutan, että ei edes sen maahanmuuttajayksilön etu — että me rakennetaan Suomeen uusi köyhälistön luokka pienituloisista maahanmuuttajista. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on syntynyt työllä ja yrittämisellä, ja vain sillä se voidaan jatkossakin turvata. Jos verotamme työtä tekevät hengiltä, tarjoamme palveluita koko maailmalle ja kieltäydymme katsomasta totuutta silmiin omien poseeraamistarpeidemme vuoksi, me tullaan menettämään suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, jonka edelliset sukupolvet ovat meille rakentaneet. Arvoisa puhemies! On ilmiselvää, että seuraavalla kaudella tullaan tekemään erittäin vaikeita päätöksiä, kuten tälläkin kaudella on tehty, toimia, joita lähtökohtaisesti kukaan ei haluaisi tehdä mutta joita ilman Suomi tulee ajautumaan selvitystilaan, jossa velkojat päättävät siitä, mistä täällä leikataan ja mitä täällä tehdään, mitä jää jäljelle. Ja on näin, että niissä sopeutustoimissa on oltava mukana kehitysapu ja maahanmuutto ja kaikki muut toissijaiset menot, joihin valitettavasti tässä maassa edelleen veronmaksajien rahoja menee. Ne ovat ei-välttämättömiä, hyvien päivien menoja, epärelevantteja suomalaisten hyvinvoinnin kannalta, viritetty tilanteeseen, jossa rahaa on ollut ja sitä on riittänyt, ja kuten kaikki tietävät, sitä ei ole. Se, että ne löytyvät tulevan hallituksen säästölistoilta, on elintärkeää, ja sen eteen lupaan tehdä parhaani. Muistutan, että ne ovat kyselytutkimuksissa säännöllisesti myös suomalaisten eniten suosimia sopeutuskohteita. — Kiitos. [Timo Suhonen pyytää vastauspuheenvuoroa]