Marttinen Matias
11 puheenvuoroa
Kiitoksia, kunnioitettu puhemies! Kiitoksia, hyvät edustajat, erittäin rakentavasta keskustelusta, jossa minusta löytyy kyllä jopa ehkä vähän poikkeuksellisesti hyvin laaja yhteinen näkemys tässä salissa. — Aivan kuten monet teistä olette todenneetkin, kaiken maahanmuuton Suomeen pitää olla kestävää. Suomeen on tervetullut tekemään töitä, ja Suomeen on tervetullut opiskelemaan, kunhan elättää itsensä ja toimii oleskeluluvan ehtojen mukaisesti. Opiskelijan tulee opiskella ja valmistua ehtojen mukaisesti, ei tehdä töitä tai pyrkiä työmarkkinoiden käyttöön ja ikään kuin kiertää taas oleskelulupajärjestelmää. Kuten täällä edustaja Vestman toi esille, on havaittu useita vuotokohtia. Yksi on ollut juurikin se, että osa näistä opiskelijoista on tosiasiassa pyrkinyt vastaavasti sitten taas työmarkkinoiden käyttöön. Meidän arvion mukaan aika monethan opiskelijoista kuitenkin tekevät siis ainakin jonkin määrän töitä. Tätä asiaa myös edustaja Lyly minusta hyvin pohti taas tässä kaikkinensa, ja se ei ole pelkästään huono asia, mutta helposti tähän yhdistyy lähteminen lähtömaasta, joissa puhutaan kohtalaisen köyhistä maista, Suomeen, joka on taas korkeiden kustannusten ja korkean elintason maa, ja tällöin nämä opiskelijat voivat helposti joutua myös työperäisen hyväksikäytön uhreiksi, jolloin itse asiassa tämä kokonaisuus on myös erittäin merkittävä työperäisen hyväksikäytön ja myös järjestäytyneen rikollisuuden kannalta torjuva kokonaisuus ja torjuva toimenpide. Koulutusagenttipuoli nousi myös esille teidän puheenvuoroissa. Asiaa käydään läpi opetus- ja kulttuuriministeriössä. Toivon, että siihen löydettäisiin vielä jykevämmät toimenpiteet, koska juuri koulutusagenttien toiminta on monta kertaa se, joka on myös sitten saattanut näitä ihmisiä kaikkinensa vastaavasti harhaan. Herra puhemies! Näillä sanoilla toivon, että asia käydään perusteellisesti läpi eduskunnassa, ja miten vain voin vastuuministerinä teitä auttaa ja palvella, niin olkaa ihmeessä yhteydessä. Olen totta kai eduskunnan käytettävissä ja palveluksessa. — Kiitos.
Kiitoksia, kunnioitettu rouva puhemies, hyvät kansanedustajat! Maahanmuuton tulee olla kaikissa tilanteissa kestävällä pohjalla. Suomi tarvitsee huippututkimusta, huippuosaajia ja tekijöitä. Suomeen on viime vuosien aikana tullut enenevissä määrin kansainvälisiä opiskelijoita, joista ylivoimaisesti suurimmalla osalla opinnot etenevät odotetusti. Samaan aikaan kun pidämme yllä opiskelijaperäistä maahanmuuttoa, tulee meidän varmistaa, että järjestelmä on kestävä ja tarkoituksenmukainen ja että opiskelijat sekä heidän perheenjäsenensä tulevat toimeen Suomessa. Siksi hallitus antaa eduskunnan käsiteltäväksi esityksen tutkija- ja opiskelijalain muuttamisesta. Esityksen tavoitteena on varmistaa, että opiskeluperusteinen maahanmuutto on hallittua, kestävää ja vastuullista. Samalla torjutaan opiskelijoiden ja heidän perheidensä haavoittuvaa asemaa, ehkäistään väärinkäytöksiä sekä vähennetään tilanteita, joissa Suomeen tullaan puutteellisin edellytyksin tai epärealistisin odotuksin. Rouva puhemies! Esityksen keskeinen ehdotus on, että opiskelijoiden perheenyhdistämisessä otetaan käyttöön yhden vuoden asumisaikavaatimus. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että opiskelija oleskelee ensin Suomessa vähintään vuoden ennen kuin hänen perheenjäsenensä voivat hakea oleskelulupaa perhesiteen perusteella. Tavoitteena on varmistaa, että opiskelija ehtii saada realistisen käsityksen elämästä Suomessa, elinkustannuksista, opintojen vaatimuksista sekä omista ja mahdollisen puolison työllistymismahdollisuuksista ennen koko perheen muuttoa. Liian monessa tapauksessa on käynyt ilmi, että opiskelija tai hänen perheensä on saapunut Suomeen sellaisin odotuksin, jotka eivät vastaa todellisuutta. Tämä on johtanut toimeentulovaikeuksiin ja joissakin tilanteissa myös haavoittuvaan asemaan sekä hyväksikäytön riskiin. Toinen keskeinen ehdotus on, että opiskelijan oleskeluluvan myöntämisen edellytykseksi säädetään opinnoissa vaadittava riittävä kielitaito. Tyypillisesti tämä kieli on englanti. Ottamalla kielitaito erikseen myös luvan edellytykseksi on tarkoitus puuttua selviin väärinkäytöstilanteisiin, joita on havaittu jonkin verran sekä ulkomaanedustustoissa että rajalla. Rouva puhemies! Kolmantena keskeisenä ehdotuksena on, että opiskelijan toimeentuloedellytyksen tasosta säädettäisiin jatkossa valtioneuvoston asetuksella eikä se perustuisi nykyisen tavoin Maahanmuuttoviraston ohjeistukseen. Ehdotus lisää sääntelyn läpinäkyvyyttä, ennakoitavuutta ja oikeusvarmuutta. Opiskelijalla tulee olla riittävät varat omaa toimeentuloaan varten, jotta hänen ei voida olettaa joutuvan turvautumaan viimesijaiseen toimeentulotukeen. Lisäksi nyt kun elokuun alusta on tullut voimaan täyskatteellisia lukuvuosimaksuja koskeva sääntely, on keskeistä, että opiskelijalla on erikseen varat toimeentuloa varten ja lukuvuosimaksuja varten. Lisäksi esityksessä ehdotetaan selkeytettävän opiskelijoiden perheenjäsenten ja toisen asteen opiskelijoiden lupaharkintaa siten, että ulkomaalaislain yleisiä hakemuksen hylkäämis- ja oleskeluluvan peruuttamisperusteita voidaan soveltaa nykyistä selkeämmin. Tämä antaa viranomaisille paremmat mahdollisuudet puuttua väärinkäytöksiin, maahantulosäännösten kiertämiseen sekä tilanteisiin, joissa hakijan voidaan perustellusti arvioida joutuvan hyväksikäytön kohteeksi tai muuten haavoittuvaan asemaan Suomessa. Rouva puhemies! Suomi tarvitsee kansainvälisiä opiskelijoita myös tulevaisuudessa. Juuri siksi on tärkeää, että järjestelmä on uskottava ja että Suomeen tulevilla opiskelijoilla on todelliset edellytykset menestyä opinnoissaan, tulla toimeen omilla varoillaan ja rakentaa täällä tulevaisuuttaan valmistuttuaan. Tämä esitys vahvistaa opiskeluperusteisen maahanmuuton hallittavuutta, tukee opiskelijoiden onnistumista, ehkäisee väärinkäytöksiä ja suojaa haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä. — Kiitos.
Arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle hyvästä kysymyksestä. Valtaosalla kansainvälisistä opiskelijoista opinnot etenevät hyvin, mutta samaan aikaan olemme myös huomanneet ministeriössä, että meillä on kasvavia ongelmia heihin liittyen. Osa on tullut Suomeen aivan riittämättömällä kielitaidolla. He eivät siis kykene tosiasiassa myöskään meillä vielä opiskelemaan. Osalla ei ole ollut aikomustakaan opiskella, vaan oleskelulupaa on pyritty käyttämään väylänä päästä vaikka Euroopan työmarkkinoille. [Sanna Antikainen: Demareitten kutsumana!] Myöskään osan tulot eivät ole olleet riittävän vahvoja, jotta he voisivat elättää itsensä tai perheensä Suomessa. Tiedetään, että osa opiskelijoista on päätynyt jopa leipäjonoihin. [Suna Kymäläinen: Myös suomalaisista!] Edellinen Marinin vasemmistohallitus valmisteli nämä lainsäädännön muutokset, joita me nyt sitten lähdemme korjaamaan, [Sanna Antikainen: Siinä osoitus demareitten osaamisesta!] jotta pidetään huolta siitä, että maahanmuutto on kaikissa tilanteissa kestävää ja jotta nimenomaan se viesti on myös kansainvälisesti, että Suomeen on kyllä tervetullut opiskelemaan, kunhan pystyy myös elättämään itsensä ja opiskelee, mikä on [Puhemies koputtaa] sen oleskeluluvan myöntämisen peruste.
Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajakollegat, tänään siis lähetekeskustelussa käsitellään esitystä ulkomaalaislain muuttamisesta. Tällä esityksellä toimeenpantaisiin kansallisesti täytäntöön EU:n yhdistelmälupadirektiivistä tulevia muutoksia. Suomen osalta nämä muutokset ovat tällä hetkellä vielä verrattain pieniä, koska merkittävin osa muutoksista on jo toimeenpantu täytäntöön aiemmin, kun säädettiin voimaan niin sanottua kolmen tai kuuden kuukauden työttömyyssäännöstä aiemmin tällä hallituskaudella. Tämän esityksen myötä ulkomaalaislakiin lisättäisiin säännös oleskeluluvan peruuttamisaikaa koskien. Mikäli ulkomaalaisen työntekijän työolojen perusteella on aihetta epäillä erityistä hyväksikäyttöä, pidennettäisiin sallittua työttömyysaikaa, jonka aikana oleskelulupaa ei saisi peruuttaa. Pidennys olisi kolme kuukautta, jolloin kokonaisaika voisi olla enintään kuusi tai yhdeksän kuukautta. Työttömyyden suoja-aika siis esityksen myötä pitenisi niille henkilöille, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön uhreiksi ja etsivät siten erittäinkin perustellusti uutta työtä Suomesta. Lisäksi laissa säädettäisiin nykyistä täsmällisemmin siitä, miten kauan lupaviranomainen voi pidentää työperusteisen tai yrittäjyyden perusteella tehtävän oleskelulupapäätöksen tekemiselle varattua käsittelyaikaa poikkeuksellisissa hakemuksen monimutkaisuuteen liittyvissä olosuhteissa. Tällä hetkellä määräajasta ei säädetä, joten sääntelyllä pyritään tehostamaan hakemusten käsittelyä. Lisäksi käsittelyajan kuluminen jatkossa keskeytyisi, jos viranomainen joutuisi odottamaan toisen viranomaisen selvitystä, esimerkiksi työsuojeluviranomaisen tarkastusta tai poliisin esitutkintaa, jolla on merkitystä hakemuksen ratkaisemiseksi. Selvitys liittyisi esimerkiksi työperäisen hyväksikäytön, ihmiskaupan tai laittoman maahantulon torjuntaan taikka sisäiseen turvallisuuteen, jolloin on tärkeää odottaa selvitystä, jotta oikeanlainen päätös voidaan tehdä. Rouva puhemies! Lisäksi tässä esityksessä ehdotetaan täsmennystä työnantajan ilmoittamisvelvollisuuteen sen ottaessa palvelukseensa työntekijän, joka on kolmannen maan kansalainen. Muutoksen tavoitteena olisi selkeyttää tilannetta työnantajalle, joka palkkaa maassa jo oleskelevan kolmannen maan kansalaisen palvelukseensa. Jatkossa työnantajan ilmoittamisvelvollisuus koskisi kaikkia näitä työntekijöitä, jolloin asia olisi työnantajan osalta helppo todeta. Nyt ongelmatilanteita on voinut syntyä työnantajalle silloin, kun kyseessä on EU- tai Eta-kansalaisen perheenjäsen, joka on kolmannen maan kansalainen. Tällöin ilmoittamisvelvollisuutta ei ole, mutta toisaalta työnantajalla ei välttämättä ole myöskään tietoa työntekijänsä perhesuhteista. Asia on merkittävä työnantajalle, koska ilmoittamisvelvollisuuden tehosteena on sanktio eli sakon mahdollisuus. Olen tyytyväinen, hyvät kansanedustajat, että saimme nyt tuotua eduskunnan käsiteltäväksi nämä yhdistelmälupadirektiivin työnhakijan asemaa vaikeissa tilanteissa parantavat muutokset. — Kiitos.
Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia edustajille hyvästä ja tasapainoisesta keskustelusta. On mukavampaa myös vastata, kun esille tulee hyviä huomioita ja sellaisia asioita, mitä taas ei tulla joka päivä aina tarkalleen ottaen pohtineeksi. Ensinnäkin nyt tästä kokoluokasta, minkä edustaja Lyly ja myös monet muut ottivat esille. On tosiaan näin, että meillä nimenomaan kansainvälisten opiskelijoiden määrä Suomessa on noussut aika voimakkaastikin, ja on tosiaan näin, niin kuin totesin myös avauspuheenvuorossani, että paitsi että valtaosalla opiskelijoista opinnot etenevät jopa nopeammin kuin taas vastaavasti suomalaisten opiskelijoiden myös kaikilta muilta osin he pärjäävät Suomessa hyvin ja pystyvät myös elättämään itsensä, mikä on kuitenkin se tärkeä lähtökohta. Tässä, edustaja Honkasalo, toitte esille puheenvuorossanne myös sen, että lähtökohtana pitää olla se, että se oma toimeentulo pitää turvata. Uskon, että me olemme itse asiassa tässä salissa kaikki samaa mieltä kuitenkin siitä, että lähtökohtaisesti Suomeen tulevan kansainvälisen opiskelijan tulee pystyä kattamaan oma elämisensä taas vastaavasti omilla varoillaan ja myös osoittamaan tämä siinä vaiheessa, kun oleskelulupaa sitten hakee. Tämä on totta kai se kaiken lähtökohta tässä. On totta, että tässä ei puhuta ainakaan vielä kovin laajasta ilmiöstä, mutta taas vastaavasti samaan aikaan, kun vastaan hallituksessa kuitenkin kansainvälisestä opiskelusta ja kansainvälisestä työperäisestä maahanmuutosta, on tärkeää myös huolehtia siitä, että jos me havaitsemme järjestelmässä joitain vuotokohtia, niin silloin niihin täytyy myös taas vastaavasti puuttua, jotta nämä ilmiöt eivät nouse myöskään laajemmiksi, eikö näin? Jotta voidaan pitää huolta siitä, että järjestelmä toimii kaikilta osin hyvin, ja jotta myös suomalaiset kokevat kaikissa olosuhteissa, että maahanmuutto Suomeen on hyväksyttävää. Tämän takia on minusta myös näiden kansainvälisten opiskelijoitten kannalta parempi, että lainsäädäntö toimii tällä tavalla. Nämä opiskelijat, jotka pystyvät taas hoitamaan asiansa, opiskelemaan hyvin aikataulussa ja monet myös työllistymään Suomeen — totta kai se on heidän etunsa mukaista, että tämä lainsäädäntö on ordnungissa, eikö näin? Tämän takia tämä muutos kaikkinensa tehdään. Agenttifirmojen käyttö nousi useiden kansanedustajien puheenvuoroissa esille. Tosiaan on näin, että tällä hetkellä jo hallituksen päätöksellä opetus- ja kulttuuriministeriö selvittää tätä agenttien toimintaa ja ennen kaikkea tätä agenttitoiminnan kieltämistä siten, että jatkossa vain nimenomaan näiden oppilaitosten kanssa sopimussuhteessa olevia toimistoja voitaisiin siellä lähtömaassa käyttää. Itse asiassa tämähän on myös juridisesti aika haastava kenttä kaikkinensa toimia, mutta uskon, että kaikkien puolueitten kesken ollaan samaa mieltä siitä, että tähän agenttien käyttöön siellä lähtömaissa liittyy se — kun puhutaan vielä kuitenkin kohtalaisesti kehittyvistä Aasian maista, joissa, kuten tiedetään, nämä toimistot ovat perineet jopa kymmeniätuhansia euroja varoja näiltä opiskelijoilta, joita he ovat auttaneet taas vastaavasti sitten saamaan ne luvat Suomeen — että on juuri näin, että jos on niin, että nämä opiskelijat ovat jo valmiiksi erittäin velkaantuneita, kun he tulevat Suomeen, niin sehän juuri altistaa heitä työperäiselle hyväksikäytölle. [Pia Sillanpää: Kyllä, juuri näin!] Sen takia on tärkeää myös — ja uskon, että olemme tästä samaa mieltä — että näihin ilmiöihin täytyy pystyä puuttumaan. Hallitus on ottanut tämän erittäin vakavasti ja käynyt läpi kaikki ne tavat, miten voidaan puuttua näihin lieveilmiöihin, koska tämä taas vastaavasti on myös sen kansainvälisen opiskelijan etu, että hänellä on aidot ja oikeat tiedot siitä, minkäkaltainen maa Suomi on opiskella, mikä on taas vastaavasti Suomen elintaso, kustannustaso. Myös tämän vuoksi nämä toimeentulovaatimukset tullaan nostamaan hallituksen päätöksellä myös lainsäädännön tasolle, jotta taas vastaavasti opiskelijat myös itse voivat näkyvämmin tiedostaa sen, minkäkaltaisia rahavaroja tarvitaan ylipäänsä, jotta taas Suomessa itsensä pystyy sitten elättämään. Tämä toinen paketti, mihin ainakin edustaja Rintamäki muistaakseni taisi viitata, on meillä valmistelussa, ja tosiaan sitten saadaan, eduskunnan päätöksin toki, toivottavasti tämän vuoden aikana säädettyä voimaan. Tältäkin osin ajattelen myös niin, että vaikka valtaosin tämä kansainvälisten opiskelijoitten asema ja tilanne toimii meillä hyvin, niin tässä kohtaa on tärkeää nyt puuttua niihin vuotokohtiin ja niihin lieveilmiöihin, jotta se koko järjestelmä säilyy suomalaisten näkökulmasta hyväksyttynä, oikeutettuna ja ennen kaikkea jotta näiden kaikkien opiskelijoiden, jotka pystyvät suorittamaan opintonsa tavoiteajassa ja elättämään itsensä, asema on Suomessa myös turvattu. — Kiitos.
Kiitoksia paljon, arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajat! Hallitus puuttuu tällä esityksellä kansainvälisten opiskelijoiden toimeentulovaikeuksiin. Tänään tässä lähetekeskustelussa olevan esityksen mukaan tutkija- ja opiskelijalakia muutettaisiin siten, että opiskelijalle myönnetty oleskelulupa otettaisiin peruuttamisharkintaan tai uutta oleskelulupaa ei myönnettäisi, jos tulisi ilmi, että opiskelija on turvautunut toimeentulotukeen. Muutos koskisi korkeakouluopiskelijoita ja toisen asteen opiskelijoita EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta. Suurin osa kansainvälisistä opiskelijoista pärjää Suomessa hyvin ja tulee myös taloudellisesti toimeen, kuten heidän oleskelulupansa myös edellyttää. Samalla on kuitenkin pyrittävä ennaltaehkäisemään opiskelijoiden joutuminen haavoittuvaan asemaan ja varmistamaan, että oleskeluluvan ehdot täyttyvät. Maahanmuuttovirasto tekee jo nykyään toimeentulotukeen liittyvää jälkivalvontaa hakemalla toimeentulotukea koskevat tiedot Kelan järjestelmästä. Mikäli merkkejä toimeentulotuen hakemisesta löytyy, syntyy heräte, jonka myötä tarkemmin selvitetään tilannetta. Opiskelijoiden osalta automaattista valvontaa on suoritettu vuoden 23 viimeisestä vuosineljänneksestä lukien. Esityksen mukaan jatkossa ulkomaalaisen opiskelijan oleskelulupa voitaisiin nykyistä suoraviivaisemmin perua, jos opiskelija turvautuu toimeentulotukeen Suomessa. Arvio luvan perumisesta tehtäisiin jatkossakin yksilöllisellä kokonaisharkinnalla. Maahanmuuttoviraston suorittamaa jälkivalvontaa tehtäisiin kuitenkin lakimuutosten myötä jatkossa nykyistä tehokkaammin eli useammin ja kattavammin. Rouva puhemies! Vaikka toimeentulotukeen turvautumista seurataan tehokkaasti ja lupa-asia otettaisiin peruuttamistutkintaan, otettaisiin harkinnassa huomioon kokonaisharkinta ja muun muassa mahdollisesti lapsen etu. On tärkeää antaa opiskelijoille viesti siitä, että heidän tulee tulla Suomessa toimeen omilla varoillaan ja että toimeentulotukeen turvautumista seurataan tehokkaasti. Tämä on opiskelijoiden oman edun mukaista. — Kiitos.
Kiitoksia paljon, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle tästä kysymyksestä. — Valtaosa Suomeen kohdistuvasta maahanmuutosta on joko työ- tai koulutusperäistä maahanmuuttoa. On totta kai selvää, kun me puhumme vaikka kansainvälisistä opiskelijoista, että heillä täytyy olla edellytykset myös huolehtia omasta toimeentulostaan, kun he saapuvat Suomeen. Olemme havainneet ministeriössä, että meidän lainsäädännössä on valitettavasti vuotokohtia, joiden myötä on käynyt myös niin, että osan näistä opiskelijoista rahavarat eivät kerta kaikkiaan riitä Suomessa taas vastaavasti kustannusten ja elämisen kattamiseen. Tämän vuoksi, mihin myös edustaja viittasi puheenvuorossaan, maan hallitus tekee tällä hetkellä tiettyjä kohdennettuja kiristyksiä lainsäädäntöön, jotta pidetään huolta siitä, että kaikki opiskelijat, jotka ovat totta kai tervetulleita suorittamaan Suomeen tutkintonsa, [Välihuutoja] pystyvät myös, hyvät edustajat, itse kantamaan vastuun omasta toimeentulostaan. Se on minusta varsin hyvä, selkeä linja. Valmistelu on jo pitkällä, [Puhemies koputtaa] ja viimeistään syksyllä tämä lakipaketti on täällä teidän kansanedustajien käsittelyssä.
Kiitoksia oikein paljon, arvoisa herra puhemies! Kiitoksia edustajalle hyvin tärkeän ja ymmärrettävän asian esille nostamisesta. Tämä hallitus kannattaa sellaista työperäistä ja koulutusperäistä maahanmuuttoa, joka perustuu työvoiman tarpeeseen. Siksi en pidä kovin järkevänä tai myöskään perusteltuna, että kävisimme keskustelua näiden lukujen kautta, koska sehän totta kai vaikuttaa hyvin paljon, niin kuin te kerroitte myös, mikä on maan suhdannetilanne. Tässä taloustilanteessa on aivan päivänselvä asia, että me emme tarvitse yhtä paljon työperäistä maahanmuuttoa kuin taas vastaavasti tilanteessa, jossa maan talous kasvaa vahvasti ja jolloin myös nähdään selkeästi, että tietyille toimialoille laajasti ympäri Suomen kaikkiin työtehtäviin ei vain kerta kaikkiaan löydetä kotimaasta työntekijöitä. Haluan vakuuttaa teille, hyvät kansanedustajat, että tämä hallitus keskittyy siihen, että me ensisijaisesti katsomme, miten suomalaisia työttömäksi jääneitä voidaan auttaa, tukea, poluttaa, kouluttaa eteenpäin, ja samaan aikaan tehdään nimenomaan tarpeeseen perustuvaa kansainvälistä rekrytointia, jotta ne yritykset, jotka eivät löydä kotimaasta työntekijöitä, [Puhemies koputtaa] saavat kuitenkin paikat täytettyä.
Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia kansanedustajille hyvistä puheenvuoroista ja kommenteista. En varmasti nyt pysty aivan kaikkiin kysymyksiin vastaamaan, mutta pyrin ainakin kohtalaisen laajasti. Edustaja Laine-Nousimaa, aloitan teistä, kun kysyitte jäänmurtajakokonaisuudesta ja siitä, mikä se työllistävä vaikutus kotimaassa on. Vastaukseni on ehdoton ja yksiselitteinen: Se on erittäin merkittävä. Se on erittäin merkittävä, kun me tiedämme sen, että meriteollisuuden alihankintayrityksiä on Suomessa noin 1 200 ja se verkosto ulottuu läpi koko Suomen. On näin, että osalla telakoista on myös kohtalaisen paljon ulkomaalaisia työntekijöitä. Se ei sinänsä ole ongelma, kun haetaan sellaisiin tehtäviin, joihin ei löydy kotimaasta vastaavasti tekijöitä, mutta ongelma tulee siitä, jos tehdään hyvin pitkiä alihankintaketjuja. Kuka tietää Turun Meyerin telakalla, tullaanko sen kahdeksannen tason alihankintayrityksessä noudattamaan suomalaisia työehtoja tai maksamaan TESien mukaisia palkkoja? Olen sanonut suoraan myös telakoiden toimitusjohtajille ja johdolle, että minun keskeinen tavoitteeni tässä tilanteessa on se, että kun tilauskirjat ovat täynnä, suomalaisten työntekijöiden määrä nousee meriteollisuudessa. Ja kun puhutaan näistä ongelmista, joita on ollut esillä, niin olen myös todennut telakoiden toimitusjohtajille, että odotan, että ne ongelmat laitetaan kuntoon. Jos näin ei tapahdu, niin me palaamme asiaan. Hallitus on jo tekemässä myös rikoslakiin sääntelyn kiristystä, joka koskee kiskontaa työelämässä. Kyllä me haluamme nämä palkkavarkaat ja konnat laittaa kuriin, koska valtaosa alan yrittäjistä ja yrityksistä kuitenkin toimii lakien ja sääntöjen mukaisesti. Mutta jos ei toimi, niin siitä kuuluu ankara ja tiukka rangaistus, koska muuten tämä tilanne ei myöskään tule kaikilta osin kuntoon. Mitä tuli näistä maahanmuuttoon liittyvistä luvuista, on selvää, että erityisesti ukrainalaisia on kohtalaisen paljon työttömänä. Minä uskon, että kaikki tässä salissa toivottavat ukrainalaiset Suomeen tervetulleiksi. Me olemme puolustaneet Ukrainaa voimakkaasti, tukeneet heitä, mutta on valitettavasti myös näin, että useastakin syystä johtuen kaikki ukrainalaiset eivät ole saaneet sitä tarvittavaa tukea ja apua tuolla alueilla. Heidän polkunsa työelämään on ollut osin aika vaikea, mutta samaan aikaan pitää muistaa — eikö niin — että he ovat äärimmäisen työteliästä kansaa. Jokainen heistä haluaa mennä töihin, kun löytyy vain se oma polku. Ja minä uskon kyllä siihen, että me haluamme poluttaa näitä ihmisiä taas vastaavasti työelämään voimakkaammin, ja meillä myös monella alalla, puhutaan vaikka alkutuotannosta, on hyvin paljon työtehtäviä, minne käytännössä me emme vain löydä kotimaista työvoimaa. Nyt on vain kysymys siitä, miten tätä työtä saadaan alueilla tehtyä voimakkaammin, jotta heille löytyy myös mahdollisimman laajasti työpaikkoja sitten jatkossa. Esille nousivat aika laajasti myös sakkomaksut. Ainakin edustaja Eskelinen — hän ei valitettavasti ole enää paikalla — otti ne esille. Nyt on, hyvät kansanedustajat, tärkeää muistaa se, että myös kunnat halusivat voimakkaasti työllisyydenhoidon tehtävät omalle vastuulleen. Ja jos on niin, että vastuut siirtyvät valtiolta kuntien vastuulle, niin eikö ole myöskin järkevää ja aivan perusteltua silloin, jos kunnilla ja kaupungeilla on kaikki ne työkalut käytössään, että samalla myös se rahoitusvastuu on voimakkaammin siirtynyt kuntien ja kaupunkien vastuulle? Kuten totesin, tämä malli sakkomaksuista järjestämisvastuun siirrosta on tehty aikaisemman hallituksen aikana. Se valmisteltiin minusta hyvin, koska nähtiin, että tämä tehtävien siirto onnistui vuosi sitten äärimmäisen sujuvasti. Me arvioimme nyt kyllä sitä, onko tarpeen tehdä tiettyjä täsmämuutoksia tähän malliin, mutta on tärkeää myös muistaa se, että kovin suuria muutoksia en voi teille luvata, koska niillä on myös julkisen talouden sisällä aika isoja taloudellisia vaikutuksia ja budjettirajoite rajoittaa myös omaa toimintaani tässä kohtalaisen paljon. Suojaosista: Uskon, että vastuuministeri Grahn-Laasonen pystyy vastaamaan niistä. En mene niihin nyt sen enempää. Mutta loppuun vielä, rouva puhemies: Täällä edustaja Suhonen totesi, että missä ovat kasvutoimet, missä on vastuu. Oletteko siis sitä mieltä, että minä en täällä vastuuministerinä, kun vastaan teidän kysymyksiinne, kantaisi ministerivastuuta näistä tekemistäni toimista ja päätöksistä? Minä puolustan täällä hallituksen linjaa parlamentissa niin kuin kuuluu. Minun kuuluu nauttia eduskunnan luottamusta, ja minä perustelen teille tarvittaessa joka ainoan hallituksen tekemän ratkaisun. Ja kuten totesin, me teemme lisää. Kasvutoimia on tehty kymmeniä erilaisia. Lisää on vastaavasti tulossa. Totesin myös sen, että tänä keväänä valmistellaan uusia päätöksiä hallituksen kehysriihessä. Me käymme läpi kaikki tulleet ehdotukset myös opposition puolelta. Minulla ei ole mitenkään vaikea ottaa vastaan hyviä ehdotuksia vaikka keskustan ryhmästä, vaikka SDP:n ryhmästä. Hyvät kansanedustajat, ymmärrän, että olemme eri mieltä, mutta toivon kuitenkin jonkinlaista tolkkua siihen, mitä tässä salissa oikein puhutaan. — Kiitos.
Arvoisa puhemies! On selvää, että edelliset vuodet ovat koetelleet Suomea ja suomalaisia. Vaikka työttömyys on yhteiskunnalle vakava ongelma, niin vielä suurempi ongelma se on ihmiselle itselleen. Kun aamulla ei olekaan työvuoroa, johon lähteä, totta kai se luo toivottomuutta ja suurta huolta. Viime vuodet ovat olleet Suomelle ja suomalaisille vaikeat. Tämän ihmisten ja kotien huolen otamme hallituksessa äärimmäisen vakavasti. Olemme tehneet ja teemme jatkossakin kaikkemme, jotta tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Viime syksyn budjettiriihessä hallitus päätti lukuisista työllisyyttä edistävistä toimista. Päätimme ensinnäkin ohjata 30 miljoonaa euroa työllisyysseteliin nuorten työllistymisen edistämiseksi. Päätimme toimista, joilla pienten yrittäjien työllistämiskykyä parannetaan, joilla työllistymistä edistävien palveluiden vaikuttavuutta lisätään ja joilla voimme kannustaa nykyistä paremmin yrittäjyyteen. Herra puhemies! Kun yrityksillä menee hyvin ja markkinoilla on kysyntää, yritykset tarvitsevat lisää työntekijöitä. Kun talous kasvaa, myös työpaikkojen määrä kasvaa. Talouden mittarit ovat viime aikoina olleet rohkaisevia. Niihin on hyvä oppositiossakin tutustua. Ensinnäkin Tilastokeskuksen ennakkotiedot osoittavat, että Suomen bruttokansantuote kasvoi 0,6 prosenttia viime vuoden lopulla. Samoin kasvoivat työllisyys ja tehtyjen työtuntien määrä. Talous on kääntynyt kasvuun viime vuonna. Tämä, jos mikä, luo toivoa. Myös viennin kehityksessä on myönteisiä merkkejä. Tavaraviennin arvo nousi viime vuonna noin neljä prosenttia. Palveluiden viennin arvo nousi vuoden viimeisellä neljänneksellä ennätykselliseen lähes 11 miljardiin euroon. Tilauskantojen kehitys kertoo myös tulevaisuuden positiivisesta kehityksestä. Suomen suurimman vientialan tilauskanta on noussut räjähdysmäisesti. Teknologiateollisuudessa uusien tilausten arvo kasvoi loppuvuonna 45 prosenttia. Jäänmurtajatilaukset ovat tuoneet telakoille täydet tilauskirjat. Wärtsilä laajentaa Vaasassa ja ilmoitti helmikuussa 140 miljoonan euron investoinnista. Eikö tämä ole hyvä asia? [Oikealta ja keskeltä: Kyllä!] Positiiviset signaalit näkyvät nyt myös kotimaan markkinoilla. Vähittäiskaupassa myynti on kasvanut syyskuusta lähtien. Tämä kertoo, että suomalaisten kyky kuluttaa on kasvanut. Se ei ole ihme, sillä palkansaajien ostovoima on noussut kohisten viimeisten kolmen vuoden aikana. Naisilla ostovoima on nyt jopa parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen — parempi kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen. Herra puhemies! Talouden mittareiden välittämä viesti suomalaisille on siis varsin rohkaiseva. Suomella on kaikki edellytykset kasvuun. Tämä on edellyttänyt Suomen uudistamista, ja sen tehtävän hallitus on ottanut äärimmäisen vakavasti. Suomi on vuodesta 2008, finanssikriisistä lähtien, ollut tilanteessa, jossa edellytyksiä kestävälle kasvulle ei kerta kaikkiaan ole ollut. Suomessa ei ole tehty uudistuksia vuosikymmeniin. Nyt niitä, hyvät kansanedustajat, tehdään. Suomella on kaikki edellytykset pitkän aikavälin menestykseen — menestykseen, joka on kestävää ja johon jokainen suomalainen pääsee osaksi. Sen takia tätä työtä tehdään. Rehellistä on kuitenkin myös vasemmisto-opposition myöntää, että tämä ei onnistu ilman yhteiskuntamme valjastamista kohti kasvun edellytyksiä: [Timo Heinonen: Kuunnelkaapa!] sitä, että parannamme kilpailukykyämme niin työmarkkinoilla kuin osaamisessa, sitä, että julkista taloutta sopeutetaan vastaamaan todellista kantokykyämme, ja sitä, että pystymme tukemaan yrittäjien edellytyksiä onnistua. [Antti Kurvinen: Millä tavoin?] Arvoisa puhemies! Ensinnäkin kevennämme työn verotusta historiallisella tavalla. Olemme ottaneet käyttöön verokannustimen puhtaan teollisuuden investoinneille. Olemme sujuvoittaneet investointeja yhden luukun luvituspalvelulla. Me kevennämme yhteisöveroa, perkaamme pankkisääntelyä ja varmistamme, että yritykset saavat rahoitusta investointeihinsa. [Anne Kalmari: Eivät ole saaneet!] Olemme uudistaneet suomalaisia työmarkkinoita, jotta yhä useampi yritys uskaltaa palkata uusia työntekijöitä. Tämä on keskeisin lääke siinä, että ihmisille saadaan töitä ja toimeentuloa. Jokainen suomalainen ansaitsee saada mahdollisuuden päästä osaksi suomalaista työelämää. Hallituksen investointipäätökset sekä 3,3 miljardin euron määräaikainen investointipaketti työllistävät vuosittain kymmeniä tuhansia suomalaisia. Hankkeita toteutetaan ympäri Suomea, ja niillä parannetaan kansalaisten arkea, yritysten toimintaedellytyksiä ja turvallisuutta. Uusia hankkeita käynnistyy tänäkin vuonna liki miljardilla eurolla. Myös nuorten pääsy työuraan kiinni pitää varmistaa. Siihen jo mainittu 30 miljoonan euron panostus tähtää. Nämä työllisyyssetelit on nyt saatu alueiden käyttöön, ja ne tulevat varmasti hyödyttämään tuhansia, tuhansia nuoria joka puolella Suomea siinä, että he pääsevät työn syrjään kiinni. Työttömyys on tällä hetkellä liian korkealla tasolla, mutta tilanne ei ole toivoton. Työllisyysasteemme on itse asiassa EU:n keskitasoa — itse asiassa jopa hienoisesti keskitason paremmalla puolella. Tänäkin päivänä kaksi ja puoli miljoonaa suomalaista käy töissä. Eikö se ole hyvä asia? Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös... [Välihuutoja vasemmalta] — Kannattaa kuunnella, hyvät kansanedustajat. — Korkeiden työttömyyslukujen takana on myös työvoimaan laskettavien ihmisten määrän kasvu. Hallituksen tekemät uudistukset ovat aktivoineet työvoiman ulkopuolelta ihmisiä työnhakuun. Myös maahanmuutto kasvattaa työvoiman määrää. Koska työvoima kasvaa ensisijaisesti maahanmuutosta, kasvaa myös työllisten ja työttömien määrä maahanmuuton seurauksena. Ulkomaalaisten osuus työttömistä työnhakijoista oli noin 15 prosenttia viime joulukuussa 2025. Muualla kuin Suomessa syntyneiden työttömyysaste on noussut reilusta 10 prosentista melkein 20 prosenttiin. [Piritta Rantasen välihuuto] Arvoisa puhemies! Suomen tilannetta ei kestävästi ratkaista millään muulla kuin talouskasvulla. Kasvu on ainoa lääke ja ainoa tie saada suomalaisille lisää työtä, lisää mahdollisuuksia ja lisää toimeentuloa. Jokainen suomalainen varmasti ymmärtää, että kun valtion kassa on tuhlattu ja velaksi on eletty vuosikausia, ei tässä julkisen talouden tilanteessa tällä hallituksella ole mahdollisuutta tehdä muutoksia velkakuormaa kasvattamalla — eikö niin, hyvät SDP:n kansanedustajat? [Antti Lindtman: Paljonko se on kasvanut?] Se tie on kuljettu loppuun, ja se on osoittautunut kestämättömäksi suomalaisten kannalta. [Pia Viitanen: Tämä hallitus tekee ennätyksen velanotossa!] Tämä hallitus on suunnannut toimet kasvun ja yrittäjyyden edistämiseksi, sillä, hyvät kansanedustajat, yrityksissähän ne työpaikat syntyvät, eikö näin? Herra puhemies! Tuntuu siltä, että oppositiossa ei taideta edes haluta nähdä niitä myönteisiä merkkejä, joita Suomessa tapahtuu joka päivä. Ei edes haluta nähdä sitä, että Suomella on lukuisia syitä myös optimismiin, siihen, että tulevaisuuteen voi ja kannattaa luottaa. Kun oppositio peräänkuuluttaa toimia työllisyyden edistämiseksi ja työttömien palveluiden parantamiseksi, on syytä muistaa, että työllisyyspalvelu-uudistus sakkomaksuineen ja velvoitteineen on edellisen hallituksen käsialaa. [Välihuutoja vasemmalta] Tässä uudessa työllisyysalueiden mallissa on eletty nyt vuosi, ja hallitus on jo tällä hetkellä keventänyt työllisyysalueiden kaavamaisia velvoitteita. Mallissa on yhä ongelmia, me käymme niitä läpi ja ratkaisemme niitä keskeisiä kysymyksiä. Se, mitä nyt tarvitaan, on investointien edelleen vauhdittamista, rauhaa Ukrainaan ja luottamusta kasvuun. Luottamusta ei synny sillä, että synkistellään ja pelotellaan suomalaisia tarpeettomasti [Timo Heinonen: Kuulitteko?] — eikö niin, edustaja Lindtman? Kun vienti vetää, talous kasvaa ja ostovoima jatkaa paranemistaan, [Antti Kurvinen: Fantastinen tilanne!] niin mieluummin voisimme jopa yhdessä ruokkia tätä positiivista kehitystä — vai mitä olette mieltä oppositiossa? Hallitus myös valmistautuu kohti kehysriihtä, ja kaikki vaikuttavat toimet ovat meillä harkinnassa, totta kai. [Antti Lindtman: Hyvä!] Painotamme kuitenkin, että velkarahan pumppaaminen ei ole se tie, johon Suomella on varaa. [Joona Räsänen: Ettekö te sitä juuri tee?] Sellaista lupausta ei ole reilua myydä suomalaisille. Siksi on syytä painottaa toimien vaikuttavuutta. Herra puhemies! Hyvät kansanedustajat! Pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta [Arto Satonen: Juuri näin!] — pelon sijaan nyt on syytä kylvää suomalaisille luottamusta. Sitä suomalaiset tarvitsevat.
Kiitoksia, herra puhemies! Pahoittelen, edustajat, korjaan: siis vuoden 2022 lopulla työllisten määrä kääntyi laskuun, ei siis nousuun. Pahoittelen tätä. Joka tapauksessa edustaja Harkimon kysymykseen: On tärkeää myös muistaa se, että jo tällä hetkellä me tarvitsemme useille eri toimialoille eri työtehtäviin myös kansainvälistä työvoimaa. Me emme saisi kuitenkaan kaikkia työpaikkoja täytettyä ilman että voidaan tehdä myös kansainvälisiä rekrytointeja. Samaan aikaan kuitenkin lähtökohta on se, että Suomeen tullaan töihin, mikäli on työsuhde luvassa, ja sen myötä haetaan taas vastaavasti oleskelulupaa Suomeen. Ja vastaavasti mikäli työsuhde päättyy, niin meidän lainsäädännön mukaan täytyy löytää uutta työtä tai sitten oleskelulupa Suomessa päättyy. Näin ollen siis pidän tätä meidän järjestelmää varsin kestävänä. Totta kai on ymmärrettävää, että vaikeassa taloustilanteessa, kyllä, myös kansainvälisen työvoiman työttömyys on kasvanut, mutta haluan korostaa sitä, että me tarvitsemme monenlaista työvoimaa Suomeen. Tällä hetkellä työntekijöitä on hyvin tarjolla, [Puhemies koputtaa] joten se myös antaa meille pohjaa vahvemmalle kasvulle tulevina vuosina.